Sivut

tiistai 13. elokuuta 2019

Levottoman energian elokuu


Elokuussa tuntuu olevan täräyttävät energiat. Oletko sinä jo huomannut sen? Itse tunnen sen jatkuvana levottomuutena vatsanpohjassa ja jalkana, joka haluaa painaa kaasua. Jos voisin, nyt viimeistään pakkaisin laukut ja lähtisin jonnekin hyvin kauas täysin tuntemattomiin seikkailuihin. Tavallinen elämä ei nyt jotenkin riitä.

Elämme Leijonan huomionhakuista aikaa ja tunnemme tässä kuussa Venuksen kohtalokkaan syleilyn. Nyt pitäisi itsekin saada sitä huomiota ja syliä. Loppukuusta kun saadaan toiminnallinen Mars ja pöytää pyyhkivä Uusikuu mukaan, astuu viimeistään onnetar noppineen peliin. 

Nyt se, että jotain suurta tapahtuu aivan pian, on käsinkosketeltavana odotuksen tunteena jokaisessa päivässä mukana. Muutoksen mahdollisuus roikkuu raskaana ilmassa ja olen valmiina ojentamaan käteni kun sen hedelmät tippuvat koriini. Olen siis valmis muutoksen mukaan. Lähdetäänkö yhdessä etsimään sitä seikkailua?

Leijonan kuukausi sai minussa olevan tulimerkin houkuteltua mukaan näyttäviin tempauksiin. Kun en keksinyt miten muuten saisin elämään vähän lisää säpinää, värjäsin tukan kirkkaan pinkiksi. Hyvin leijonamainen teko, laittaa harjaan vähän huomioväriä!

Oikeastaan olen ollut suuren muutoksen kourissa jo reilun vuoden ajan. Tulee mieleen vertaus pinjataan, siihen meksikolaiseen runsaudensarveen, jota mäiskitään sokkona puukepillä, kunnes paperimassa antaa periksi ja mätkäyttää ilmoille sisäisen herkkulastinsa. Minua on mätkitty yli vuoden ajan henkisesti, ja olen ottanut iskuja vastaan, välillä ulkoapäin, välillä ihan sisäisestikin, itseltäni. Kysymys kuuluukin: joko pian minun pinjatani ratkeaa liitoksistaan? Joko sieltä pian sataa ilmojen halki makea palkinto, joka korvaa kaiken kipeän mäiskinnän?

Hyvä mahdollisuus siihen ainakin on, sillä onnenplaneetta Jupiter on koko vuoden minun nousumerkissäni Jousimiehessä. Ja eikös se niin ole, että kun Jupiter siirtyy seuraavaan merkkiin vuoden lopussa, satavat ne suurimmat lahjat kerralla syliin?

Sitäkö se levottomuus sisälläni on, odotusta, että suuri saalis osuu kohdalleni, pitkän kärvistelyn jälkeen? Vuosi on ollut antoisa, mutta raskas. Suurin työ on tapahtunut omien aivojen sisällä, suurin kipu on ollut omassa sydämessä, jonka kanssa on saanut tehdä tiliä koko tilikirjan täydeltä.

Toukokuun alussa astrologi sanoi minulle, että elokuun täysikuu Vesimiehessä antaa minulle voimavaroja takaisin, että elämäntilanne kokonaisuudessaan alkaa helpottaa. Ennen kaikkea väsymys alkaa helpottaa, ja vihdoin tulee voimia muuhunkin kuin lepäilyyn ja toipumiseen.

Tajusin, että se elokuun elvyttävä täysikuu on tulossa ihan näillä näppylöillä, nimittäin torstaina 15.8.2019. Olen merkinnyt sen kalenteriini, kuten monta muutakin astrologisesti merkittävää päivää tässä kuussa. Kyllä se niin taitaa olla, että tuo levoton olo sisälläni on uutta voimaa, jota minulle on kertynyt kuin salaa, kun olen antanut akkujen latautua. Se uusi voima haluaa jo tositoimiin ja odottaa vain, että toiminnan planeetta Mars sytyttää sen liekkiin. Maskuliininen Mars astelee kuvioihin 25.8. alkaen ja viettelee Venuksen elokuun viimeisinä päivinä tapahtuvilla tähtitreffeillä. Tuskin maltan odottaa näitä tulisia astrologisia sokkotreffejä!

Elokuu, mäiskäise oikein kunnolla, vielä viimeisen kerran. Sillä nyt se kauan kaivattu voima ja energia pursuaa minusta ilmoille, kuin karkkisade pinjatasta. Tukassa on jo karkkiväri valmiina!

Elämään saa lisää säihkettä
ainakin astrologian ja uuden hiusvärin avulla!

Luonnonvoimia ihmettelemässä,
omia voimia tankkaamassa.
Näissä maisemissa ja näillä eväillä.
Ei huono.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Elämän parasta aikaa


Olen juuri viettänyt elämäni elämyksellisimmän, nauruntäytteisimmän ja onnellisimman viikonlopun kesäfestareilla. Tätä aikaa en ikinä unohda.

Vuosi sitten itkin tyhjän päällä shokissa. Sitäkään aikaa en ikinä unohda.

On upeaa huomata, miten aika ja asenne auttavat elämässä, kun tulee tiukka paikka ja täystyrmäys. Minä ja sukulaistyttöni paikkailimme molemmat sydämiämme viime syksynä, kun miehet olivat niiden yli kävelleet ja jättäneet jälkeensä kipeän ja tyhjiin valuneen aukon rintaan. Yhtäkkiä kaikki erosivat. Meitä oli monta. Vertaistukea ei tarvinnut etsiä kaukaa.

Päätin tämän vuoden alussa, että nyt kokeilen kaikkea uutta, nyt oikeasti elän enkä sano ei millekään tarjoukselle, jonka elämä asettaa eteeni. Kun avasin reppuni uusille asioille, ensin sen vanhasta tyhjentäen, on elämysten virta ollut loputon. Eron jälkeinen aika on korvannut kaiken sen kivun, jota ensin tunsin.

Tänä kesänä rinnassa sykkii uutta elämää, entistä suuremmalla innolla. Kun ulvoo tuhatpäisen väkijoukon mukana hetkessä eläen, ei ehdi miettiä kuka teki ja mitä, kuka loukkasi ja ketä, kuka hävisi ja kuka jäi. Voi jopa käydä niin, että viereltä löytyykin yhtäkkiä uusia tuttavuuksia, jotka saavat pään kääntymään 180 astetta. Voit nauraa päättömyyksille kesäyössä, voit kuulla aivan tuntemattomien ihmisten keskustelun pätkiä, jotka sopivat juuri siihen mielentilaasi täydellisesti. Voit tuntea hetkellisen onnen, auringonpilkahduksen sadekuuron jälkeen, ja tuntea, että tässä se on. Elämä.

Festareilla näin ympärilläni niin paljon nuoruutta, niin paljon nupullaan olevaa toivoa elämästä ja mitä kaikkea se tuo tullessaan. En kadehtinut nuoruutta tai sileämpää ihoa, en nuoruuden intoa ja optimismia. Sillä minussa oli se kaikki myös. Ikä ei tunnu sisällepäin. Meissä kaikissa on se nuoruuden voima tallella. Älä päästä sitä unohtumaan, älä jää arjen orjaksi. Revittele vähän, pöyhi vielä villejä unelmiasi. Onhan niitä siellä, vähän piilossa.

Meitä oli kaksi sitkeää sissiä rinta rinnan, nauttimassa elämämme kesästä, huolet ja murheet taakse jättäen. Emme ota niitä enää koskaan esiin. Viimeistään Ruisrockissa ne haihtuivat kokonaan ilmaan, taivaalle tuhansiksi atomeiksi. Olen siitä niin kiitollinen. En halua enää murehtia, en halua enää ahdistua. Nyt riittää.

Reppu on täynnä uusia kokemuksia ja olemme kolmen päivän juhlimisen jälkeen virkistyneet, emme väsähtäneet. Olemme voimamme tunnossa, olemme täynnä virtaa, olemme valmiita uusille kierroksille. Nopeammille, korkeammin värähteleville. Ihan kuin meillä olisi ohjausta mukana, kohtalo mukana pelissä. Ilmassa väreili merkkejä siitä, että nyt lähtee. Nyt alkaa. Se kaikki uusi elämä.

Välillä pitää sotia, hampaat irvessä puolustaa omia oikeuksiaan, nostaa suojamuurit ylös, ettei kukaan pääse enää sydäntä satuttamaan. Mutta sitten on hetkiä, jolloin voi antautua täysin hetken vietäväksi, voi unohtaa olevansa hieman kolhittu ja kulunut, ja jättää muurit kokonaan pois. Olla täysin avoin ja antaa sen tulla eteen, mitä on tarkoitettu.

Nyt voin sen sanoa: olen viidakkosotani sotinut, ja minusta on kuoriutunut kuumassa tulessa miekkansa kirkastanut sissisoturi. Se, joka voitti kaikki vastukset.

Sissit. Kaikesta selviytyneet ja pinnalle nousseet. Nyt mennään pelkällä ilolla.
Perusmeininki. Eli todella hyvä sellainen.

Kun näkee ja kuulee jotain suurta, ei voi kuin tuijottaa suu auki ja yrittää saada hengen kulkemaan kappaleiden välillä.
Empire of The Sun oli minulle Kokemus.
"Oon aina valmis kuivaan sun kyyneleesi
Mä tuun puolellesi

Hei, hei beibi sä oot ihmeeni 
Vaikee uskoo todeksi
Sä oot ihmeeni
Haluun et tiedät sen beibi

Jos sulle meinaa jotain
niin mä voin kosii
"


Reino Nordin polvistui yleisönsä eteen ja rakasti meidät ihan palasiksi, katsoi juuri minua silmiin "kosiessaan", ja potkaisi vielä mennessään kaiken pahan pois.

Mitä muuta ihminen voi enää toivoa?

Malja elämälle!


maanantai 27. toukokuuta 2019

Ajatukset käynnistävät tapahtumia

Kaikki me tiedämme miten se toimii. Ajattelet jotain asiaa, ja kohta se jo tapahtuu. Kun et vastustele, "ihmeitä" tapahtuu helposti. Leveä hymy nousee kasvoillesi, kun huomaat yhteyden ajatuksesi ja toteutuksen välillä. Mä tein tän, ihan itse! Ajattelin vain ja siinä se sitten oli, silmien edessä totena.

Mutta siinä se pulma piileekin. Kun et vastustele. Itse huomaan, että vastustan sinnikkäästi, vesitän omat haaveeni, kaivan kuoppaa itselleni. Ei se kuitenkaan tapahdu, en usko, että tästä mitään tulee. Ja sitten ei tulekaan. Asiat jässähtävät paikoilleen, lyöt päätä seinään, kaulus kiristää kurkkua taas vähän enemmän.

Niinpä se ei vaan tapahdu, etenemistä ei näy. Juuri se mitä eniten haluat, pysyy ulottumattomissasi. Ajatus ja toive, jonka kauniisti muotoilit, jota mietit joka päivä, lipuu vain kauemmas, kun aina välillä epäilet itseäsi ja asiaasi. 

Pahimmat taistelut tässä elämässä olen käynyt itseni kanssa. En juurikaan haasta riitaa muiden kanssa, mutta itseni kanssa, voi pojat, siitä kinaamisesta ei tule koskaan loppua. On kuin piru ja enkeli olkapäälläni vetävät köyttä, minä, eikun minäpäs. Pääni pyörii siinä välissä, korvat kuumentuvat, sydän hakkaa epätietoisena. Kumpi voittaa? Ego vai se toinen pelikaveri?

Haaveilen sisäisestä varmuudesta, jota mikään ei voi horjuttaa. Siitä, että mieleni ei tee minulle jekkuja tai yritä saada minua luovuttamaan. Haluan olla kuin zen-munkki, joka tietää, että vain mielenrauha vie voittoon ja valoon. Että vain horjumattoman ajatuksen voimalla voi kaiken saavuttaa. Päätös ja toteutus, ilman epäilystä ja epäröintiä siinä välissä.

Tuo rauha ja varmuus on kovin kaukana mielestäni. Tiedän mitä haluan, kyllä. Uskonko siihen mitä haluan, uskonko sen oikeasti saavani? Jaa-a... Nyt pistit pahan. Välillä uskon vakaasti, välillä en usko lainkaan. Ja siinähän se sitten meni, plörinäksi koko uskomusprojekti. Kun tuloksia ei näy, ei uskokaan pysy horjumatta.

Luin Näkijä-kirjoistaan tunnetun Nina-Matilda Kuusiston kokemuksen siitä, kuinka ajatukset käytännössä voivat vaikuttaa voimallisesti myös toisen ihmisen elämään, eivät pelkästään omaan. Esimerkkinä oli hedelmöityshoidoissa vuosikymmenen käynyt nainen, joka ei tullut raskaaksi, sillä hänen oma äitinsä huolehti ja murehti tilannetta niin paljon, että lähetti raskasta huolienergiaa tyttärensä energiakenttään, etenkin aina silloin kun hedelmöityshoidon hetki tuli kohdalle. Ja taas hoito epäonnistui. Kohteeseensa keskittynyt huolienergia esti positiivisen tuloksen. Vasta kun äiti siirtyi taivaaseen ja "keveni", eivätkä hänen huolensa enää pommittaneet tytärtä, tämä tuli raskaaksi. Uskomatonta, eikö niin?

Meillä on käsissämme oikeastaan valtava ydinpommi, joka voi tehdä valtavia tuhoja - tai valtavia hyviä töitä. Tämä voima ei ole konkreettisena käsissämme, vaan energian lakien mukaisesti ajatuksissamme, jotka muokkaavat todellisuutta.

Minä yritän olla murehtimatta, huolehtimatta, surematta, vajoamatta alakuloon. Ei se aina onnistu. Välillä menee monta päivää synkässä pilvessä, jolloin vee-sana on liipasinherkässä. Ryven niin tummissa vesissä, että lopulta sieltä on pakko nousta pintaan, etten muutu mudaksi. On vaan pakko kasata luunsa lattialta, henkäistä syvään, ja päättää, yksinkertaisesti päättää, että ei enää, ei tänään. Nyt vähän valoa tähän väliin. Ja yleensä silloin alkaakin aurinko paistaa, ihan konkreettisesti taivaalla. Sekin taitaa kuunnella ajatuksia.

Millaista tuhoa teenkään itselleni (ja muille) noina päivinä, kun mikään ei maistu, kun mikään ei mene oikein? Ne ajatukset eivät ainakaan edistä asiaani yhtään. Niillä ajatuksilla ei rakenneta kestäviä pilvilinnoja, joista tulee totta.

Mutta ihminenhän sitä tässä vaan on, erehtyvä, inhimillinen, kipuun välillä käpertyvä. Elämä kieltämättä maistuu huomattavasti paremmalta, kun välillä on tuntenut sen nurjan kääntöpuolen. Suomalainen on niin nuuka, että se käyttää elämästäkin molemmat puolet, sileän ja karhean, ennen kuin pistää kiertoon kokonaan.

Haluan siis uskoa. Haluan muuttaa ajatukseni. Haluan valkopestä aivokoppani ja olla pelkkää päivänsädettä. Menninkäinen ja mörökölli, sinua ei täällä kaivata, ellet vähän muuta asennettasi!

Siis: luon ajatuksia, jotka käynnistävät tapahtumia, jotka saavat aikaan satumaisia ihmeitä. Tiukka on taistelun tie. Kun vaan osaisi laskea aseet maahan ja karkottaa ikävät ajatukset kokonaan. 

Tänään on hyvä päivä treenata taas sitäkin.

Jäänkö elämänkoulussa luokalleni, jos en tätä läksyä opi?
Minähän olen aina ollut etupulpetin tyttöjä, joten nyt täytyy ottaa askel tästä takaseinän paikalta kohti kirkkaampien ajatusten kärkikastia.