Sivut

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Tasa-arvoista energiaa

Ajattelin oppia parisuhteen dynamiikasta jotain uutta, tässä välitilassa, jossa minulla ei ole parisuhdetta. Jospa olisin viisaampi seuraavalla kerralla?

Kirjastossa käsiini osui klassikkoteos Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Jo pelkkä astrologiaharrastukseni vetää planeettojen puoleen, joten miksi en vihdoin tutustuisi tähän kuuluisaan ihmissuhdeoppaaseen.

En tiedä, onko maailma niin ratkaisevasti muuttunut vuodesta 1995, jolloin kirja julkaistiin, mutta minua alkoi tökkiä tekstin tyyli jo alkusivuilta asti. Mies ja nainen asetettiin vastakkaisiin leireihin, sotaisiin sellaisiin, ja annettiin ymmärtää, että nämä vastapuolet eivät voi koskaan todella syvällisesti ja luontaisesti ymmärtää toisiaan, puhua edes samaa kieltä. Että sen vähäisenkin ymmärryksen eteen pitää tehdä hampaat irvessä töitä. Kirjassa miehet esitetään mielestäni mitään tajuamattomina tunteettomina torveloina, ja naiset tunteidensa vallassa joka suuntaan suutahtelevina päällepäsmäreinä.

Pääsin sivulle 45, ja siihen se lukeminen loppui, sillä sain sapekkaasti tarpeekseni. Samalla tavalla tyssäsi aikoinaan myös Fifty Shades of Greyn lukeminen, kun en yksinkertaisesti kestänyt sitä, kuinka avuton lapanen kirjan nainen oli, kaikkeen alistavaan käytökseen miehen taholta suostuen. 

Tuli äkillinen tarve kertoa oma mielipiteeni asiasta, eriävä kannanotto. Sillä maailma ON muuttunut, ja sukupuoliroolit ovat kehittyneet entisestä. Meidän ei enää tarvitse poteroitua kahteen tiukasti vartioituun leiriin, ja kyräillä toisiamme piikkilankojen välistä, toista osapuolta syytellen. Elämme kohta jo vuotta 2020, ja edelläkuvattu käytös on kertakaikkiaan vanhanaikaista. Se, mikä päti viime vuosituhannella, tai tuhansia vuosia, ei enää kestä päivänvaloa, joka kirkastaa vanhat sukupuoliroolit.

Nykyajan naisessa on aimo annos maskuliinista voimaa, eteenpäin puskevaa ratkaisijaa, joka tekee omat päätöksensä. Hänellä ei ole mitään syytä odotella, että mies hoitaa hommat, tai nalkutella perään, että eikö tullut vielä hoidettua sitä tai tätä töiden jälkeen, tai viikonloppuna. Nainen hoitaa asian itse. Apua ei tarvitse kerjätä tai kiristää. Sitä voi pyytää, jos miehellä sattuu olemaan aikaa. Jos pariskunnan toisella osapuolella ei ole aikaa tai jaksamista auttaa, nainen (tai mies) voi itse ajaa asioita eteenpäin. Kyseessä on tiimi, joka toimii yhdessä. Sukupuolella ei pitäisi olla enää mitään merkitystä siinä, että kuka hoitaa ja mitä. John Grayn kirja on kirjoitettu sellaisena ajankohtana, jolloin olimme vielä jumiutuneet aivan eri rooleihin parisuhteissa.

Nykyajan miesten on aika jättää tytöttely, naisten vähättely, letkautusten heittely. Se on pelkkää oman heikon itsetunnon pönkittämistä, toisen ihmisen kustannuksella irvailemista. Jos nainen on miehen mielestä kerta niin sietämätön, niin itsehän tuon pirttihirmun valitsit. Uuden ajan mies katsoo sen sijaan omaa asennettaan, omaa käytöstään ja tekee niistä oikeanlaiset johtopäätökset. Sanoo mitä tarkoittaa, tuo ongelmansa esille, kertoo, että tältä muuten nyt tuntuu. Jos tarkoitus on elää ja asua yhdessä, myös ongelmat, tunteet ja tilanteet täytyy käsitellä yhdessä. Se, että toinen vetäytyy mykkyyteen, ja toinen osoittaa äänekkäästi mieltään, on tuhoon tuomittu leikki. Siitä jää paha mieli kaikille.

Minun on vaikea nähdä itseäni avuttomana, pelkkien tunteideni varassa ailahtelevana naisena, joka pistää kaiken miehen syyksi. Ei sillä asenteella pääse kuin umpikujaan. 

Pidä itsesi miehenä, niin minulle vähän aikaa sitten sanottiin. Minussa onkin yhtä tärkeässä osassa maskuliininen puoli, joka tekee, toteuttaa, järkeilee, saa aikaan, mutta samalla käyttää intuitiota, luottaa sydämen ääneen, osoittaa myötätuntoa toisille. Toisin sanoen, minun yinini ja yangini, animani ja animukseni, feminiinisyyteni ja maskuliinisuuteni tekevät yhteistyötä, panevat viisaat päänsä yhteen ja ratkovat kaikki ongelmat yhdessä. Ei tarvitse odottaa pelastajaa ulkopuolelta, ei tarvitse kuittailla toisen puutteista ja vioista, vaan voi ajatella, että minä hoidan, ihan itse. Kun on kaksi tasapainoista ihmistä yhdessä, joilla on mies- ja naiskuva balanssissa, on suhteellakin aivan eri onnistumisen edellytykset. Ei rikkinäinen tai vajavainen voi tulla korjatuksi ulkopuolelta. Eikä tasapainoinen ihminen voi laastaroida toista, särkynyttä, kuntoon. Jokainen on vastuussa itsestään, elämästään, valinnoistaan. Myös siitä, onko onnellinen parisuhteessa, vai jääkö onnettomaan suhteeseen pyörimään ympyrää.

Tänään miespuoleni naisessa ja naispuoleni miehessä päätti, että vanhat sukupuoliroolit ovat tunkkaisia, aikansa eläneitä, ikävän maun suuhun jättäviä.

En siis lue asenteellista Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta -kirjaa loppuun. Minussa on Marsin peräänantamaton tahtotila yhtä vahvoilla kuin Venuksen lempeys ja rakastava hyväksyminen. Niiden kanssa voi vuorotella, niitä voi testailla eri tilanteissa ja valita paremmalta tuntuvan roolin.

Tänään Mars sai minut puhumaan suuni puhtaaksi. Harrastan sitä muutenkin, sillä se saa asioita tapahtumaan. Ei nainen voi odottaa, tuon kuuluisan parisuhdeoppaan tavoin, että mies hoitaa hommat kotiin ja kotona. 

Nainen tekee sen ihan itse. Miehen tukemana. Sillä se on uuden ajan rakkautta, uuden ajan parisuhteen malli. Vuosi 2020 on alkua Kulta-ajalle, suurelle valaistumiselle, aivan uudelle sydämen ohjaamalle aikakaudelle, joka tulee muuttamaan maailmaa. Vanhat toimintatavat eivät enää toimi, vanhat asenteet eivät enää asennu kohdilleen. Se, mikä ei ole kestävällä pohjalla, luhistuu, niin meissä itsessämme kuin ympärillämme. Niinpä myöskään vanha, toista väheksyvä ja toisen muuttumista odottava tapa toteuttaa parisuhdetta ei enää toimi.

On aika tehdä se muutos, ihan itsestä käsin. Miehenä, naisena, itsensä kokonaan hyväksyvänä ja arvostavana ihmisenä. Ihmisenä, joka ei odota pelastamista, vaan pelastaa ensin itsensä. 

Miehen ja naisen yhdistyminen ja liittoutuminen yhteen on kaunista. Etenkin kun se tapahtuu ensin oman itsen sisällä.


Niskassani lukee Antti, kaulassani killuu kravatti. Mies ja nainen, samassa paketissa. Se on sitä nykyaikaa.



perjantai 11. lokakuuta 2019

Fengshui-paasto

Sanotaan, että ihmisen kannattaisi välillä paastota. Tulla toimeen vähemmällä, karsia energiamäärää, niin sitten jaksaisi taas paremmin, kun keho on puhdistunut ylimääräisestä moskasta.

Ruoka on energiaa, tunteet ovat energiaa, fengshui on energiaa. Minä olen ollut paastolla, mutta en ruoan suhteen. Minä olen yrittänyt saada vanhat moskat pintaan ja sitten pyyhkiä ne pois tieltä. Tunteita on ollut niin valtavasti, että niiden tsunami on pyyhkäissyt yli välillä vasemmalta, välillä oikealta. Välillä ne ovat iskeneet päälle takaa ilman, että olen yhtään voinut valmistautua.

Olen ollut myös fengshui-paastolla. Ei ole kiinnostanut, en ole jaksanut. Olen kyseenalaistanut sitä, voinko edes nimittää itseäni fengshui-konsultiksi, jos en minkään sortin konsultointia tee, enkä seuraa fengshui-maailmaa.

Vuosi sitten minua kehotettiin yksinkertaistamaan elämää, ja niin käsistä tippuivat monet asiat, ote herposi myös fengshuista. Jätin sen pois elämästäni. Tämän vuoden ajan olen kyllä tiennyt, että nukun viitostähden alueella (vuoden raskaimmat energiat omassa sängyssä), että kirjoittelen tietokoneella parhaalla maineen ja luovuuden alueella, ja että Sikaa ei kannata haastaa katsomalla sitä silmiin, vaan se täytyy pitää selkäpuolella. Siihen se oikeastaan sitten jäikin. Sairaustähti ei ole saanut minua sairastumaan, ainoastaan sydämeni on ollut kipeä.

Kohta alkaa kuitenkin tapahtua. Oikeastaan on jo alkanut. Minulla vaihtuu 10 vuoden onnenpilari kiinalaisessa astrologiassa, ja jätän törmäysenergiat taakseni. Olen törmäillyt elämässä jo yli kymmenen vuotta. Olen kertakaikkiaan kuin jyrän alle jäänyt. Sanon Maa-Koiran onnenpilarille heipat ja otan vastaan Tuli-Kukon. Ei se huonompi voi olla, ei todellakaan. Onnenpilari ei enää sodi minun kanssani, vaan se tekee liiton. Kaikki se, mikä on elämässäni irroteltu paikoiltaan viimeisen kymmenen vuoden aikana (eli kaikki mahdollinen), liimataan nyt paikoilleen, uusiin kohtiin, kunnon liimalla. Olen valmis tähän korjausprosessiin, joka kestää seuraavat kymmenen vuotta. Se jos mikä on energiaa ja sen kanssa työskentelemistä.

Minua pyydettiin myös luennoimaan ensi vuoden, Metalli-Rotan vuoden, fengshui-energioista ja kiinalaisesta astrologiasta. Mietin hetken ja sanoin kyllä.

Ehkä on nimittäin aika nostaa energiat pystyyn, myös ne fengshui-energiat. Luulenpa, että Rotan vuosi tarjoaa minulle mehevän juustopalan, ja jaksan taas puskea eteenpäin. Enkä aio katsoa Rottaa liian kriittisesti karvoihin. Se voi välillä vaikuttaa mitättömältä vikisevältä hiireltä, jonka viiksikarvat värähtelevät pelosta, ja välillä se näyttää karkuun pääsevältä jyrsijältä, joka nakertelee vielä monen ihmisen elämän realisointikuntoon.

Täytyypä ottaa asiat taas haltuun. Energiat, Rotat, onnenpilarit ja fengshuit. Ehkä nyt on sen aika.


Paljon kahvia on kulunut, jotta selviää erosta, unettomuudesta ja sydämensäryistä. Mutta välillä tulee merkki suoraan silmien eteen, ja sitten mennään taas.

Aina on uusi alku jossain.



perjantai 27. syyskuuta 2019

Tunnetsunami


Voi pojat, mitkä energiat! Tytöt, tekin olette ehkä tunteneet sen nahoissanne. Minä ainakin olen. Ensin tuli sadonkorjuun täysikuu Kaloissa. Se alkoi iloisesti, olin voimani tunnossa ja tuijottelin kirkasta, maagista täysikuuta taivaalla pari iltaa. Sitten tuli pudotus, emotionaalinen tsunami. Olihan siitä jo varoiteltu taroteissa, mutta vasta kun jouduin tuon korkean aallon yliajamaksi, tiesin, mistä puhutaan.

Tunteita ei vaan voinut hillitä, omia sanomisiaan ei voinut hillitä. Niinpä annoin tulla täyslaidallisen molempia. Niin, tehkää kuten sanon, älkääkä kuten itse teen. Mutta oli pakko sanoa, ja vielä oikein painavasti. Täydenkuun energia vaati sitä.

Kun siitä tsunamista selvisin, tulikin Marsin kolmio Plutolle. Sitten muuten mentiin taas. Olin täynnä liikkeellepanevaa energiaa ja tehtävälistallani pyörineet hommat tuli kaikki tehtyä alta aikayksikössä vimmaisella voimalla. Sain jopa viimein kysyttyä ex-mieheltäni, että joko hakisit omaisuutesi. Erostamme kun on kohta jo puolitoista vuotta.

Heti alkoi tapahtua, ja se varmaan taas johtuu siitä, että Saturnus lakkasi perääntymästä. Staattinen, nyt ei tapahdu mitään -periodi tuli tiensä päähän ja Saturnus antoi toiminnalle suunnan. Vetkuteltu, vatkuteltu ja viivytelty asia olikin äkkiä sovittu, muuttoauto Italiaan asti tilattu – ja emotionaalinen tsunami taas päällä. Menin aallon alle niin, että korviin meni suolavettä ja silmistä tuli sitä ulos. Eron tuska piti taas käydä läpi, sillä Saturnus käski. Vain sillä tavalla pääset eteenpäin.

Kun aaltoilee tunteesta toiseen, topakasta tomeruudesta kipunoivaan vihaan, ikävästä ja surusta kaikenkattavaan rakkauteen, tuntee olevansa vähän tuuliajolla, haaksirikkoinen. Vähän rikki, vieläkin.

Viimeinen puolivuotinen on ollut sisäänpäinkääntymisen aikaa, tunteiden lajittelun ja analysoinnin aikaa, sillä planeetat ovat olleet levolla, pysähtyneitä. Itselläkin on ollut pakkopysähdys, vaikka kuinka olisi halunnut edetä. Jotain kuitenkin eteni, nimittäin juuri tuo omien tunteiden lajitteluprosessi. Käytin kirjan kirjoittamista omaehtoisena terapiana. Kun oli sanottavaa, sanoin sen heti. Sitä sanomista on nyt kertynyt yli 600 sivua.

Tuskasta voi tiivistyä vielä se timantti, kun siivoaa katkerat sanat pois, ja yrittää ymmärtää itseään ja muita osapuolia. Minulle taivaan ja planeettojen määräämä pysähtymisvaihe ei jäänyt peukaloiden pyörittelyksi. Minä panin tuulemaan. Sillä minun aivokopassani on ollut tuulista. Siellä on ollut sadetta, myrskyä, salamointia. Nyt siellä kävi myös se tsunami, kaiken kruunaava tunnemyrsky.

Mutta tiedättehän te kaikki, mitä myrskyn jälkeen tulee? Sateenkaari, pisaroiden kimmallusta, raikas ilma ja lopulta tyyni, kirkas taivas.

Se on tulossa. Kirja on tulossa. Ja miehen muuttokuorma, se on kohta menossa. 

Tänään.


Kun pakkasin viimeisiä johtoja, Paavo Nurmi tsemppasi. Kultaa, kunniaa ja kovia kolhuja. Tämä oli yksi kovimmista kolhuista.

Nyt tyhjeni kellari, alitajunnan tukos. Odotan uutta alkua.
Sillä se on väistämätön.