lauantai 15. joulukuuta 2018

Talvi on mun luona

Hän lähti kesävaatteilla, tarkoituksenaan palata vielä. Emme sanoneet hyvästi, sanoimme moi.

Yhdelle hän myöhemmin sanoi, että meidän juttumme oli jo ohi, kun hän lähti. Minä en vain tiennyt sitä vielä.

Toiselle hän sanoi, että minä työnsin hänet pois, kun aloin puhua muuttoilmoituksesta. Sillä hänhän oli jo päättänyt lähteä.

Samalla tarinalla on monta puolta, jo pelkästään yhden ihmisen mielessä. Sieltä voi ottaa käyttöön sopivan version, tilanteen ja kuulijan mukaan. Itselleenkin voi sepittää pajunköyttä.

Yksi asia hiipii mieleen yön viileinä tunteina, kun herään yksin. Nimittäin pipot, kaulaliinat, hansikkaat, talvitakit, talvikengät, ne paksummat housut. Italian talvi on viileä ja kostea, kylmyys tunkee ytimiin.

Ja talvi on vielä mun luona.


Talvi voi olla viileä kokemus, kun sininen puhuri käy.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Magneetin lailla

Ikämittariini kolahtaa tulevan vuoden alussa 42. Uskallan väittää, että alan nyt vasta tajuta, mistä tässä elämässä on kyse. Ja sehän ei ole tapahtunut pelkässä pumpulissa elämällä ja menestyksen harjalla surffaamalla. Kyllä tässä on pitänyt hieman niellä karvasta merivettä ja ottaa syvyyksistä ponnahduspohjaa. On siis pitänyt elää, kokeilla ja kompastua.

Vetovoiman laki, energian laki, värähtelyn laki. Kaikki nämä jäävät sanahelinäksi, jos niitä ei syvällisesti testaa oman kokemuksen kautta. Nyt minusta tuntuu, että olen alkanut vihdoin saada tuloksia. Nyt alkaa se elämän ihmeitä tekevä värinä olla kohdallaan. Ilmassa on lupausta paremmasta huomisesta, se on ihan näppien ulottuvilla jo. Se on tässä päivässä, tässä avainhetkessä. Ja kun tätä avainta kääntää, saa kaikki lukot auki.

Vasta elämäni rakkauden menettäminen sai aikaan sen, että aloin vetää puoleeni lisää rakkautta. Mitä ihmettä?

Saat sen mistä luovut on ollut minulle vaikea oppiläksy niellä. Mitä sillä oikein tarkoitetaan? Jos joudun pakon edessä luopumaan rakkaudesta, enhän minä mitään tilalle saa, pelkkää tyhjyyttä ja yksinäisyyttä vaan. Vai saanko?

Maailmankaikkeudelle täytyy vääntää omat toiveet rautalangasta. Jos et mitään koskaan toivo, etpä juuri mitään koskaan saakaan. Kun toivot epämääräisesti parempaa tulevaisuutta, saat jotain epämääräistä. Mutta jos koet jonkun todella kovan kolhun ja toivot hartaasti, että tätä en enää koskaan halua kokea, viesti menee eetteriin asti perille. 

Kun tiedät vahvasti mitä et halua, sinulle kirkastuu se, mitä oikeasti haluat. Teet koko ajan karsintaa, elämäsi valintoja. Tämä kokemus roskiin, tämä toinen toivelistalle. Älä tule paha pinne, tule parempi päivä.

Kun minun elämästäni tipahti rakkaussuhde pois, minä itse aloin säteillä rakkautta, sillä se oli ainoa asia, mihin keskityin. Huomio kääntyi tunteiden analysointiin, omaan pärjäämiseen, oman itsensä hyvänä pitämiseen. Rakkaus itseä kohtaan kasvoi tämän prosessin myötä ja se energia alkoi levitä laajemmalle. Mitä enemmän purin pahaa oloa itsestäni pois, en kiukulla ja katkeruudella vaan empatialla, sitä enemmän puhdistuin ja sain tilaa valolle, paremmalle värähtelylle. 

Rakkaus, joka aiemmin oli varattu elämänkumppanille, ei hävinnyt. Se kirkastui universaaliksi, se sai useampia kohteita. Syntyi syvempi rakkaus ystäviä ja arjen ihmeitä kohtaan, itselle tärkeitä asioita kohtaan. Syntyi kiitollisuus, joka alkoi värisemään rinnassa. Se lähti matkaan ja keräsi itseensä lisää massaa. Se kasvoi kasvamistaan ja palasi takaisin lähettäjälleen.

Rakkaus kasvoi ja uudistui. Minusta tuli sydän avoinna oleva magneetti. Ehkä peräti ensimmäistä kertaa elämässäni osasin oikeasti tuntea kiitollisuutta. Siitä että selvisin, siitä että minua autettiin. Siitä, että palasin umpikujaan johtavalta syyttelemisen tieltä hyvin nopeasti takaisin väljemmille valtaväylille.

Otin hypyn tuntemattomaan. Aloin uskoa. Aloin uskoa, että hyvin tässä käy. Aloin uskoa, että kun toiveet laittaa pontevasti liikkeelle, ne kyllä toteutuvat vääjäämättä. Aloin uskoa, että olen rakkauden arvoinen, itse asiassa aiempaa paremman rakkauden arvoinen. Kun sanoin ei entiselle, sanoin samalla kyllä uudelle.



Ovellani on käyty kolkuttelemassa, minua on viety villiin tanssiin. Rakkausmagneettini toimii.

Jos vanha rakkaus lähtee luotasi, siihen on vain yksi syy. On aika oppia, että sinä olet valmis parempaan. Ja se on tulossa luoksesi.



Aktivoi oma magneettisi. Se vetää puoleensa juuri sitä samaa energiaa, mitä sinä päästät ilmoille. Voimakas ja positiivinen magneetti tuo luoksesi uutta upeaa energiaa. Ethän lataa itseesi huonoa magneettia, sillä muuten saat haisevat terveiset takaisin!



Itselle ensin rakkautta, itsekunnioitusta ja itsetuntemusta - sitten vasta riittää jaettavaa muillekin.


perjantai 30. marraskuuta 2018

Entä jos olisit syntynyt muualle?

Aamukahvin kera en plärännytkään kännykkää, vaan avasin minulle osoitetun kirjekuoren, joka oli lojunut pöydällä jo muutaman päivän. Sisältö oli tiedossa, eikä ihan sitä kevyintä kamaa. Nimittäin asiaa tyttöjen silpomisesta. 

Yleensä teen niin kuin muutkin, ja välttelen viimeiseen asti kontaktia feissareiden kanssa. Toissa vuonna minut kuitenkin yhytettiin ja pistin nimen papereihin. Kyllä, haluan estää Afrikan tyttöjen sukupuolielinten silpomista. En keksinyt ainuttakaan tekosyytä, miksi nyt ei muka kiinnostaisi ottaa osaa. Ei tarvitse kuin miettiä omaa alakertaa ja että siellä olisi joku käynyt heiluttamassa teräasetta. Ei kiitos! En halua sitä kenellekään.

Selasin infolehtistä, pää taas niin pilvissä, etten jaksanut keskittyä lukemaan. Vaan mieleen hiipi se ajatus, että entä jos olisinkin syntynyt jonnekin muualle. En tänne Suomeen, missä syrjäytymiseenkin vaaditaan alan koulutus ja viiden vuoden kokemus (vitsi!), vaan tuonne jonnekin muualle, missä menee aika lailla huonommin.

Toki suomalaisellakin menee välillä kehnosti. Välillä on ihan paska mäihä, myönnän. Kun marraskuun pimeys iskee päälle ja olet syrjäseudun sairas pitkäaikaistyötön, niin tuskin silloin naurattaa (ellet sitten tee kovasti töitä oman asenteesi kanssa ja ota siitä vielä niskalenkkiä ja naura vaikeuksille päin kasvoja). Mutta noin keskiarvona meillä suomalaisilla menee ihan helvetin hyvin.

Entä jos olisit syntynyt rajan taakse Venäjälle, jossa ei saa ilmaista mieltään ja seksuaalista suuntautuneisuuttaan vapaasti? Entä jos olisit syntynyt Kiinaan, jossa tytöt ovat olleet automaattisesti vähempiarvoisia eivätkä ansainneet edes syntyä? Entä jos olisit syntynyt Japaniin, jossa jo alakouluikäiset tekevät harakirin, kun eivät kestä koulusysteemin valtavia paineita? En haluaisi olla jalat typistettynä sipsuttava sievä geisha, mutta en kyllä kaiken vastuun kantava ja sen hautaan asti kunnian kautta vievä japanilainen mieskään. Siellä on kyllä ollut niin raskaat sukupuoliroolit, että huh huh!

Entä jos olisit syntynyt Aasiaan, vaikka Thaimaaseen, jossa riski päätyä länsimaisten miesten seksiorjaksi on hiuksia ja pulssia nostattava? Entä jos elämäsi riippuu siitä kuinka varakkaan miehen onnistut pyydystämään? Entä jos sinun pitää lähteä kotoa kauas naimisiin ja elättää koko suku? Entä jos sinun täytyy pitää mies tyytyväisenä hinnalla millä hyvänsä, jotta homma pyörii? Entä jos ammatilliset mahdollisuutesi tyssäävät thaihierojan pestiin?

Entä jos olet syntynyt kulttuuriin, jossa vanhemmat päättävät sinun puolestasi, kenen kanssa on sopivaa avioitua? Entä jos sinun tahtoasi ei kuunnella? Entä jos sinusta tehdään synnytyskone, etkä voi päättää omasta ehkäisystäsi? Entä jos et voi sanoa ei, vaan sinun on aina suostuttava? Entä jos päällesi heitetään myrkkyä, kun nouset vastarintaan? Esimerkiksi puolustat omaa tytärtäsi samalta väkivallalta.

Entä jos synnyt Arabimaihin, joissa sinun täytyy peittää naisellisuutesi mustaan huntuun? Entä jos koko vartalosi loukkaa Allahia ja voit näyttää vain silmäsi? Entä jos et voi liikkua julkisella paikalla yksin tai ilman aviomiestä? Entä jos sinulla ei ole lupaa ajaa autoa, koska olet nainen?

Entä jos et voi edes suudella julkisella paikalla, jos et ole naimisissa (ja voiko sittenkään) tai jos et voi perkele edes kiroilla?

Ymmärräthän, suomalainen nainen, kuinka paljon huonommin asiasi voisivat olla? Sinä voisit olla se silvottu, arvoton, alistettu, myyty, kouluttamaton.

Minä olen miettinyt, että jos olisin syntynyt jonnekin muualle, minäkin voisin olla nyt asunnoton, syrjäytynyt, todella elämän päähän potkima. Suomessa olen saanut kypärän päähäni ja nyrkkeilyhanskat käteen ja jos vastoinkäymiset yrittävät hyökätä päälle, minä isken ne v***u kanveesiin. Yhteiskunnan tuella.

Minä pystyn siihen, mutta niin moni muu ei pysty. Olisiko aika olla solidaarinen ja lahjoittaa muutama kymppi joululahjarahoista näille naisille, joita uhkaa silpominen?

Täällä sen voi tehdä:

www.solidaarisuus.fi

Minä en enää kiroa Kelaa, ja Suomea, nykyistä "pahoinvointivaltiota". Minä siunaan niitä, sillä olen saanut enemmän kuin olen itse koskaan antanut. Taas yksi syy olla kiitollinen siitä, että olen syntynyt juuri tänne, vapauden ja koulutuksen maahan. 

Voin aina lähteä pois, käydä välillä kulkemassa pitkin maailman kiehtovia polkuja, mutta tänne palaan lopulta takaisin. Veri vetää. Ja turvallisuus. Täällä olen kotona, täällä olen turvassa.

Minua ei kukaan silvo, minua ei kukaan alista. Minulla on kaikki mahdollisuudet elämässä. Hei, isketään nyrkkiä pöytään ja kiroillaan kunnolla ja annetaan välillä mahdollisuuksia muillekin! Meillä on siihen varaa.


Toisilla särkyy elämä jo ennen kuin se kunnolla alkaa. Tekisi mieli sanoa, "ei minun vahtivuorollani!"