Entä jos olisit syntynyt muualle?

Aamukahvin kera en plärännytkään kännykkää, vaan avasin minulle osoitetun kirjekuoren, joka oli lojunut pöydällä jo muutaman päivän. Sisältö oli tiedossa, eikä ihan sitä kevyintä kamaa. Nimittäin asiaa tyttöjen silpomisesta. 

Yleensä teen niin kuin muutkin, ja välttelen viimeiseen asti kontaktia feissareiden kanssa. Toissa vuonna minut kuitenkin yhytettiin ja pistin nimen papereihin. Kyllä, haluan estää Afrikan tyttöjen sukupuolielinten silpomista. En keksinyt ainuttakaan tekosyytä, miksi nyt ei muka kiinnostaisi ottaa osaa. Ei tarvitse kuin miettiä omaa alakertaa ja että siellä olisi joku käynyt heiluttamassa teräasetta. Ei kiitos! En halua sitä kenellekään.

Selasin infolehtistä, pää taas niin pilvissä, etten jaksanut keskittyä lukemaan. Vaan mieleen hiipi se ajatus, että entä jos olisinkin syntynyt jonnekin muualle. En tänne Suomeen, missä syrjäytymiseenkin vaaditaan alan koulutus ja viiden vuoden kokemus (vitsi!), vaan tuonne jonnekin muualle, missä menee aika lailla huonommin.

Toki suomalaisellakin menee välillä kehnosti. Välillä on ihan paska mäihä, myönnän. Kun marraskuun pimeys iskee päälle ja olet syrjäseudun sairas pitkäaikaistyötön, niin tuskin silloin naurattaa (ellet sitten tee kovasti töitä oman asenteesi kanssa ja ota siitä vielä niskalenkkiä ja naura vaikeuksille päin kasvoja). Mutta noin keskiarvona meillä suomalaisilla menee ihan helvetin hyvin.

Entä jos olisit syntynyt rajan taakse Venäjälle, jossa ei saa ilmaista mieltään ja seksuaalista suuntautuneisuuttaan vapaasti? Entä jos olisit syntynyt Kiinaan, jossa tytöt ovat olleet automaattisesti vähempiarvoisia eivätkä ansainneet edes syntyä? Entä jos olisit syntynyt Japaniin, jossa jo alakouluikäiset tekevät harakirin, kun eivät kestä koulusysteemin valtavia paineita? En haluaisi olla jalat typistettynä sipsuttava sievä geisha, mutta en kyllä kaiken vastuun kantava ja sen hautaan asti kunnian kautta vievä japanilainen mieskään. Siellä on kyllä ollut niin raskaat sukupuoliroolit, että huh huh!

Entä jos olisit syntynyt Aasiaan, vaikka Thaimaaseen, jossa riski päätyä länsimaisten miesten seksiorjaksi on hiuksia ja pulssia nostattava? Entä jos elämäsi riippuu siitä kuinka varakkaan miehen onnistut pyydystämään? Entä jos sinun pitää lähteä kotoa kauas naimisiin ja elättää koko suku? Entä jos sinun täytyy pitää mies tyytyväisenä hinnalla millä hyvänsä, jotta homma pyörii? Entä jos ammatilliset mahdollisuutesi tyssäävät thaihierojan pestiin?

Entä jos olet syntynyt kulttuuriin, jossa vanhemmat päättävät sinun puolestasi, kenen kanssa on sopivaa avioitua? Entä jos sinun tahtoasi ei kuunnella? Entä jos sinusta tehdään synnytyskone, etkä voi päättää omasta ehkäisystäsi? Entä jos et voi sanoa ei, vaan sinun on aina suostuttava? Entä jos päällesi heitetään myrkkyä, kun nouset vastarintaan? Esimerkiksi puolustat omaa tytärtäsi samalta väkivallalta.

Entä jos synnyt Arabimaihin, joissa sinun täytyy peittää naisellisuutesi mustaan huntuun? Entä jos koko vartalosi loukkaa Allahia ja voit näyttää vain silmäsi? Entä jos et voi liikkua julkisella paikalla yksin tai ilman aviomiestä? Entä jos sinulla ei ole lupaa ajaa autoa, koska olet nainen?

Entä jos et voi edes suudella julkisella paikalla, jos et ole naimisissa (ja voiko sittenkään) tai jos et voi perkele edes kiroilla?

Ymmärräthän, suomalainen nainen, kuinka paljon huonommin asiasi voisivat olla? Sinä voisit olla se silvottu, arvoton, alistettu, myyty, kouluttamaton.

Minä olen miettinyt, että jos olisin syntynyt jonnekin muualle, minäkin voisin olla nyt asunnoton, syrjäytynyt, todella elämän päähän potkima. Suomessa olen saanut kypärän päähäni ja nyrkkeilyhanskat käteen ja jos vastoinkäymiset yrittävät hyökätä päälle, minä isken ne v***u kanveesiin. Yhteiskunnan tuella.

Minä pystyn siihen, mutta niin moni muu ei pysty. Olisiko aika olla solidaarinen ja lahjoittaa muutama kymppi joululahjarahoista näille naisille, joita uhkaa silpominen?

Täällä sen voi tehdä:

www.solidaarisuus.fi

Minä en enää kiroa Kelaa, ja Suomea, nykyistä "pahoinvointivaltiota". Minä siunaan niitä, sillä olen saanut enemmän kuin olen itse koskaan antanut. Taas yksi syy olla kiitollinen siitä, että olen syntynyt juuri tänne, vapauden ja koulutuksen maahan. 

Voin aina lähteä pois, käydä välillä kulkemassa pitkin maailman kiehtovia polkuja, mutta tänne palaan lopulta takaisin. Veri vetää. Ja turvallisuus. Täällä olen kotona, täällä olen turvassa.

Minua ei kukaan silvo, minua ei kukaan alista. Minulla on kaikki mahdollisuudet elämässä. Hei, isketään nyrkkiä pöytään ja kiroillaan kunnolla ja annetaan välillä mahdollisuuksia muillekin! Meillä on siihen varaa.

Toisilla särkyy elämä jo ennen kuin se kunnolla alkaa. Tekisi mieli sanoa, "ei minun vahtivuorollani!"

Jumalan teatteria

Muistatko Jouko Turkan ja Jumalan teatterin 80-luvulta? Kukapa tuolloin Suomessa asunut ja vaahtosammutinta pidempi ei muistaisi. Sen verran sitä itseään pursuava mediatapahtuma se silloin oli.

Termi "Jumalan teatteri" jäi ruskeiden jarrujälkien ja muistojen ohella elämään ja olenkin pohtinut tuota ilmausta viime aikoina, kun nyt sattumalta olen teatterissa vielä töissäkin. 

Minulle ihan normaalista arjesta on tullut tuollaista taivaallista teatteria. Olen alkanut nähdä viestejä kaikkialla. Kun mietin jotain asiaa ja kaipaan siihen ratkaisua, minulle vastataan. Suoraan tai kiertotietä pitkin.

En tiedä kuinka kauas taaksepäin pitäisi mennä tällä kertaa, mutta vuosi sitten ehkä alkoi tapahtua. Muistan, kuinka olin selittämättömän allapäin viime vuoden marraskuussa, kun mieheni matkusti Italiaan ja New Yorkiin, ilman minua. Nyt on tietenkin helppo vetää jälkiviisaita johtopäätöksiä, mutta ihan kuin jokin osa minua olisi jo tiennyt, että kohta se lähtee eikä tule enää takaisin. Surin ikäänkuin etukäteen. (Vuoden takaiset tunnelmat voi lukea täältä: Unelmakartta - miten kävi)

Alkuvuodesta 2018 koin suuria tunteita Aurajokirannassa, kun kävelin kohti ravintola Blankon julkisivuremonttista seinää. Elin juuri intoutunutta Göstä Sundqvist ja Leevi & The Leavings -kautta ja kuulin jo kaukaa, kuinka tuttu musiikki täytti maiseman. En tahdo sinua enää soi mahtipontisesti rakennusmiesten kajareista ja koin elämää suuremman, merkityksellisen hetken, joka pysäytti minut niille sijoilleen. Sisälläni repesi riemu - tiesin, että se oli viesti. Otin sen silmäniskuna Göstalta.

Jos tunnet kappaletta yhtään, siinä on lopussa kuoro-osuus, joka tuntui suorastaan taivaalliselta johdatukselta kaikuessaan talvipäivän kirkkaudessa minua kohti. Hetki tuntui vapauttavalta ja henkeäsalpaavalta. En silti aavistanutkaan, että kohta hän ei tahdo minua enää.

Palataan takaisin tähän syksyyn. Kun olen miettinyt, mahtaako tästä uudesta tuhkan ja kirvelevän katkun keskeltä nousseesta rakkaudesta tulla koskaan mitään, olen kääntänyt päätä ja samassa toisella silmällä nähnyt mainoksen, jossa hehkutetaan, että Tehdään yhdessä loistava tulevaisuus. Ja kun yhtenä päivänä mietin, että pitäisikö kuitenkin harkita vielä ja kokeilla muitakin miehiä, niin nostin katseeni ja katumainos sanoi Vain yksi kumppani riittää. Olkoon niin. Katsotaan vielä kuka se loppupeleissä on.

Kun romantiikannälkäinen vatsasi vetää vatkainta etkä millään jaksaisi odottaa, että uusi elämänvaiheesi alkaa, niin tarvitsee vain nostaa katse työpaikalla ja valotauluun ilmestyy teksti Hyvää kannattaa odottaa. 

Kun synkällä epätietoisuuden hetkellä olet jo riisumassa hanskoja kädestä ripustaaksesi ne siihen kuvitteelliseen luovuttamisen naulaan, ja pyydät mielessäsi, että näkyisi jo valoa tunnelin päässä, antakaa hei pliis joku merkki, niin ohitsesi ajaa hetken kuluttua pakettiauto, jossa on teksti Ihannepuoliso. Kissankokoisin vaaleanpunaisin kirjaimin. Hymähdät ensin, sitten hymyilet vinosti. Tulihan se sieltä. 

Täytyy vaan jatkaa. Joka päivä. Olen osa Jumalan teatteria, enkä ole vielä saanut käsikirjoituksen loppuosaa. Vuorosanat ovat vähän hakusessa enkä tiedä mikä vastanäyttelijän rooli oikein on - vai meneekö roolitus vielä peräti kokonaan uusiksi. Onko tämä muuten tragedia, tragikomedia, komedia vai peräti farssi? Minua ei ainakaan vielä naurata. Ennemmin tämä tuntuu Romeolta ja Julialta, joita yritetään pitää erossa toisistaan.

Jumalan teatterilta tuntuu myös se, että "yksi jos jättää, niin toinen jo ottaa, tralalaa", kuten Astro-Sepon Sisäinen soturi -tulkinnassa minulle sanottiin. Ihan kuin sieltä vinkattaisiin, että kaatuneen maidon perään ei muuten kannata itkeä, tässä on uusi ehdokas tarjolla heti perään. Enkä edes ehtinyt selata katalogia vielä, kun ensimmäinen tilaus jo toimitettiin!

Jumalan teatterilta tuntuu se, että kun parisuhteeni hajoaa taivaan tuuliin, minulla alkaakin mennä tosi hyvin alkujärkytyksestä selvittyäni. Alkaa tähän asti paras jakso elämässä, kun Jupiter siirtyy Jousimiehen merkkiin ja elämäni siirtyy uusille kierroksille seuraaviksi 12 vuodeksi. Ihan pian se kaikki uusi ja ihmeellinen alkaa. Eikö niin?

Jumalan teatterissa olemme näyttelijöitä lavalla, kuuman valospotin alla, häikäistyneinä. Ohjaus on ulkoistettu ja kyllä siellä joku kuiskaamassakin on, jos satumme unohtamaan tärkeät vuorosanat ja mitä meidän pitikään seuraavaksi tehdä (vinkki: sitä sanotaan vaistoksi). Jos on oikein laadukas produktio, on taitava liveorkesteri pitämässä virettä korkealla ja jännitystä yllä. Voimme pistää jalalla musiikin tahtiin koreasti ja yleisö taputtaa mukana.

Harjoitella pitää, sillä ihan ensimmäisellä vedolla ei olla vielä ensi-iltakunnossa. Välillä uhkaa iskeä ramppikuume (pystynkö tähän varmasti?), mutta syvään hengittämällä ja tietoisesti rentoutumalla siitäkin selviää. On tärkeää keskittyä, ettei roiski vaan sinne tänne, vaan pitää paletin kasassa.

Oikeastaan ei ole mitään hätää. Aina on joku muu, joka huolehtii lavasteista, puvustuksesta, kupletin juonesta ja muista roolihenkilöistä. Sinun täytyy vain saapua paikalle, muistaa oma roolisi ja vetää se mahdollisimman hyvin. Vähän saa eleitään liioitellakin, että näkyy varmasti takariviin asti. Diivoista ja suurista staroista puhutaan pidempään.

Kun olet itsestäsi varma, tarpeeksi kauan harjoitellut ja yleisön edessä ylpeästi oma itsesi, saatat saada raikuvat aplodit ja ruusuja sataa päällesi. Ja kun elinvuosiesi loistokas esitys on ohi, esirippu laskeutuu viimeisen kerran. 

Mutta show jatkuu vielä. Sillä niin kauan kuin on elämää, Jumalan teatterissa on aina näytös menossa. Ja tämän esityksen minä haluan nähdä loppuun asti!

Nyt on kunnon show!
Antakaapa niiden viestien vaan sataa taivaalta tänne päin.

Nyt ei irtoa mitään

Kävin marraskuussa Helsingissä kuuntelemassa Suomen Fengshui ry:n kuukausiluentoa, jossa Susanna Andersson kertoi matkastaan Singaporeen fengshuiguru Joey Yapin kurssille.

Olin nukkunut noin kolme tuntia edellisenä yönä ja huomasin, kuinka omat energiani olivat vähissä mitä pidemmälle ilta eteni. Siihen suurena kontrastina oli Joey Yapin ehtymätön energia, josta Susanna kertoi. Yap veti yleisön edessä neljä päivää putkeen, aamukahdeksasta iltakahdeksaan, vaikka ohjelmassa oli luvattu luennointia huomattavasti vähemmän. Neljän päivän intensiiviopetuksen jälkeen hän oli lähdössä suoraan Lontooseen konsultoimaan jotain suurten seteleiden megafirmoja. Joey Yapissa oli siis virtaa muillekin jakaa.  

Minussa sen sijaan ei ole. Se ainoa fengshui-konsultointi, joka minulla on meneillään, on ollut kesken monta kuukautta ja olen kiusallisen tietoinen siitä joka hetki (onneksi tilaaja on tuttu, joka tietää mitä minulla on meneillään). Nyt ei millään irtoa mitään. On uskomatonta, kuinka monena aamuna voi päättää, että tänään se tapahtuu ja jatkuu, ja kuinka monta kertaa se ei tapahdu eikä jatku. Tämä on jo varsinainen vitsi. Mutta en voi pakottaa itseäni, tehdä vastoin vaistoani. Ja se sanoo: älä tee.

Olen myös salaa toivonut, että kukaan ei tilaa minulta nyt laajoja kiinalaisen astrologian tulkintoja. Minussa ei nyt vaan ole puhtia, energiaa, keskittymiskykyä. Pystyn kyllä analysoimaan rakkauselämääni täältä Plutoon ja takaisin, mutta siihen se sitten jääkin. 

Käyn onneksi kaupunginteatterilla töissä kääntämässä takkia ja tienaamassa "vuokrarahoja", mutta sielläkin voi pitää taukoa ja tutkia astrologiaa tai tarotvideoita, sillä välin kun yleisö uppoutuu näytelmään. Töissäkäynti on oikeastaan parasta terapiaa, jossa käyn imaisemassa iloenergiaa itselleni: näen hyväntuulisia ihmisiä, jotka tulevat viihtymään. Esitysten valvojana saan nauraa mukana. Ennen kaikkea pääsen omasta kotipoterosta pois. Muuten en varmaan liikahtaisi senttiäkään. Lenkkipolut eivät ole kovin paljoa poltelleet eikä tie kuntosalille ole ollut kuuma.

Palataan vielä Helsingin luentoiltaan. Suomen Fengshui ry:n puheenjohtaja Kristiina Mäntynen kiteytti sen minulle suoraan, mitä en itse nähnyt: fengshuissa pelataan omilla energioilla. Kun menet asiakkaan luo tekemään hänelle konsultaatiota, sinulla täytyy olla itsellä riittävän korkeat värähtelyt. Sinulla täytyy olla jotain annettavaa. Totta! Miten en sitä aiemmin tajunnut. Ja koska minulla on nyt pusakka tyhjä, on mahdotonta antaa asiakkaalle vastinetta.

Ilmankos en ole jaksanut panostaa työasioihin, en ole mitenkään saanut tartuttua keskeneräisiin projekteihin. Minussa ei ole samaa potkua kuin normaalisti, joku nappula on vielä jumissa. Minussa on kyllä jotain värinää ja viritystä, yritystä uuteen nousuun, mutta kaikkeen en pysty. Siirrän asioita eteenpäin niin, että ne liukuvat kokonaan ulottumattomiin. 

Samaa sanoi toinen fengshui-kollega, Sari Weckström, tänä syksynä. Kun oma elämä on sekaisin, ei voi auttaa tai opettaa toisia. Mistä silloin ammennat? Ojennat eteenpäin vain sitä samaa sekavaa energiaa. Ei siis ole ihme, että syksyn fengshui-kurssini peruuntuivat kaikki yhdessä rysäyksessä. Se oli vain suuri helpotus, sillä en olisi jaksanut. Yritetään keväällä uudestaan. Ehkä alkukevään puuenergia nostaa myös minun mahlani uuteen nousuun. Ja onhan siellä se Jupiter potkimassa peppuun liikettä. Syntymäkuukauteni, Tiikerin kuukausi helmikuu, on ollut myös sitä uudella voimalla käynnistyvän energian aikaa.

Kun miettii asiaa tältä oman vajanaisen energian kantilta, niin onko mikään ihme, että sekava erokuvioni ja myllerryksessä ollut rakkauselämäni veti puoleensa miehen, jolla myös on oma elämä sekaisin? Ja niin kauan kuin koko tilanne ja sen sisällä olevat ihmiset ovat epästabiileja, vereslihalla, raakoja ja rikki, mitään ehyttä ei voi syntyä.

Onneksi on tarotit! Ilman niitä en tietäisi nykyään mistään mitään. Odotan aikaa, kun sisäinen ohjaus toimii ilmankin, ja omat energiat ovat valmiita taas siirtämään vuoria. Kun vuorossa on tekoja ja toimintaa, ei pelkkää pohdintaa ja päättämättömyyttä.

"No sit tää kortti sanois niinku, et kandee vähän ootellakin".
Ei taida toimia pelkällä sekuntikellolla tämä juttu.

 

Kun sisäinen prosessi on kesken, ihminen saattaa mennä mykäksi ja avuttomaksi. Silloin ei irtoa kommunikaatiota, eikä paljon muutakaan rakentavaa toimintaa. Sisäisen lapsen haavat täytyy saada parannettua, jotta aikuinen voi ottaa oikeita askeleita.

"This shit ain't real!" huudahtaa ennustaja. Kun talvi koittaa, tornit kaatuu ja eksät saa kyytiä. Tuleekohan minullakin kellariin taas lisää tilaa? Uutta energiaa tai suhdetta ei vaan tule, ennen kuin on vanhat käsitelty.

Ei se kaikki ihan helppoa ole, kun on kaikenlaisia esteitä ja kauan jo kertynyttä karmaa. Mutta hei, tuollainen deittipimu on tässä valmiina kuumaan pyöritykseen ja uuteen ystävyyteen. Kortissa on vaan väärä tukan väri!

Ihan kipeetä

Minulta on kysytty tänä syksynä monta kertaa, että mihin sinä sitä miestä oikein tarvitset. Nauti vaan olostasi ja keskity ihan itseesi ja omaan elämääsi. Ikään kuin olisin ollut omasta elämästäni jotenkin sivussa tähän asti.

No, keksin kyllä muutaman jutun, mihin miestä tarvitsen. Sinkkuus ei aina ole se viipaloidusta leivästä seuraavaksi paras asia. Esimerkiksi silloin kun sairastat. Niinhän sitä sanotaan, että huonoina hetkinä parisuhde vasta punnitaan. Kipeänä oleminen on niistä yksi. Voit olla vain vähän kulkutautien tielle osunut tai sitten elät pitkällisen sairauden kanssa vuosikaudet. Molempia on tullut kokeiltua. Ja molemmissa on ollut mies paikallaan, vierellä tukemassa.

Nyt kun istun tässä haamun näköisenä raspikurkkuna aamuviideltä sänkyyn tyynyjen kera pönkitettynä, mustaviinimarjamehua kurkkuun kaataneena ja vakuuttuneena, että tänä iltana jää kyllä minun osaltani asiakaspalvelu väliin, rupesin miettimään sairastamista oikein kunnolla. Siitäpä minulla vasta on kokemusta. Näitä kokemuksia ei vaan haluaisi muistojen kultaiseen valokuva-albumiin tallettaa. Mutta muistin kovalevyltä löytyvät. Sieltä ne nytkin pompahtivat mieleen.

Eräs niistä kerroista, kun muistan todella tarvinneeni miestä, oli asuessani Varissuolla 90-luvun lopulla. Sain jonkun kamalan taudin, joka vei minut sänkyyn kahdeksi viikoksi. Diagnoosilla ei niin väliä, mutta olin välillä kuumehorkassa, välillä rahean hengityksen ja lääkkeiden raskauttamilla untenmailla.

Mitä tekee mies? Jää töistä kotiin minua hoitamaan, aikuista ihmistä. Tuo minulle kuumat juomat yläkerran keittiöstä, pitää minut lääkkeissä ja nenäliinoissa ja ennen kaikkea käy kaupungilla ostamassa minulle varta vasten kaksi toivomaani cd:tä, Sueden Head Music ja Simply Redin Love and the Russian Winter. Kun kuuntelen niitä (otetaanpa taas esille), niin palaan tuohon asuntoon, tuohon sänkyyn ja sairastuvalle. Ja muistan kuinka kiitollinen olin, että joku piti minusta huolta. Se mies.

Sitten mieleen puskee loma Korsikalla. Kamalin loma ikinä. Ajelemme alkulomasta kurvikkaita teitä liian lujaa, kun matkasuunnitelma kusee jo heti alkutekijöihinsä. Olemme liian kaukana varatuista yösijoista, ja ralli alkaa. Voin huonosti.

Voin huonosti koko loppuloman ajan, pimeässä huoneessa, koko Korsikan lääkearsenaali käden ulottuvilla. Olin kipeämpi kuin kapinen koira. En nähnyt Korsikasta muuta kuin pari päivää loman alusta ja ehkä päivän loman lopusta. Noin viikon makasin sängyssä, surkeampana kuin koskaan. Kuka kiersi apteekit, kuka yritti selittää mitä oireita minulla oli? Se toinen mies.

Entäs se tuhkapilviepisodi sitten vuonna 2010? Kun sairastuin Barcelonassa samaan aikaan kun Islannissa tulivuori purkautui. Vapisin koko yön niin kovassa kuumeessa, että miehen piti pitää minusta kaikilla voimillaan kiinni, etten tärisisi. Ja seuraavana päivänä laivamatka Espanjasta Italiaan, mistä en onneksi muista mitään. Olin siihen liian kipeä. Minusta silti huolehdittiin, että pääsin perille. Se mies huolehti.

Kun kerta tälle kipeälle tielle lähdettiin, niin jatketaan vielä matkaa perimmäiselle sairastuvalle. Kuka oli vierellä, kun käteni lakkasivat toimimasta normaalisti ja alkoi vuosikausien kipukierre. Kuka kesti itkuni, työuupumukseni, synkän, pimeän ja pessimistisen maailmankuvani, toivottomuuteni ja rahattomuuteni. Se vierellä oleva mies kesti. 

En ollut helpointa ja hehkeintä seuraa, kun kipu, niin fyysinen kuin henkinen, oli joka päivä läsnä. Ehkä osittainen etäsuhde pitikin meidät kasassa, eikä erillään. Toisen tuskaa ei tarvinnut kohdata 24 h. Riitti, että kohtasin sen itse.

Eilen piti olla vuoden paras päivä astrologisesti. No ei tainnut olla, kun näitä mietin. Vaikka kuinka Aurinko, Jupiter ja Merkurius vetävät hurjaa piirileikkiä taivaan kannella, minä mietin, että tätäkö se sinkkuus nyt sitten on.

Istut yksin kipeänä sohvalla ja katsot telkkaria. Alat itkeä, etkä tiedä itsekään miksi.

Aina ei tarvitse tietää tarkalleen miksi. Aina ei tarvitse analysoida pienintäkin nyanssia. Riittää kun tietää, että nyt olisin tarvinnut sitä miestä. Halaamaan, juttelemaan, piristämään. Olemaan läsnä arjessa, ihanassa ja kamalassa.

Tuli vaan paha olo. Eikä sitä lievittänyt vuoden parhaat planeettakuviot. Sillä ne ovat siellä avaruudessa, ja minä olen yksin täällä kotona. Kipeänä.

Vuoden parhaan päivän aamu näytti vielä lupaavalta.
Ilta ei enää luvannut mitään.

Mutta eipä se mitään, sillä She's In Fashion vaikka onkin ihan Down (teemabiisit tarjoaa Suede).

Kaikki Tarot-kortit pöytään

Heinäkuussa oli rankkaa, kun mies jätti. Niin oli myös elokuussa, kun tajusin, että tässä saa kaiken toivon todellakin heittää. Rankkaa oli myös syyskuussa, kun kohtasin uuden Amorin nuolten virittelijän, mutta lokakuussa vasta rankkaa olikin, kun se kaikki hyytyi alkutekijöihinsä. 

Olin loka-marraskuussa kuusi viikkoa Venuksen peruutuspeilin vuoksi ihan kuin auton alle jäänyt. En tiennyt olinko rakkauden pikatiellä tulossa vai menossa, sillä minulla ei ollut vastauksia niihin kaikkein polttavimpiin kysymyksiin. Dieselin sankka katku peitti näkökentän, kone alkoi yskiä. Perhana, jättääkö se tielle kokonaan? Jo toistamiseen. Entä voiko tätä kovan onnen koslaa korjata, vai pitääkö vaan lähteä romantiikan romuttamoa kohti.

Kaikki olivat poteroituneet paikoilleen, kuin kävelykatujen paikalleen jähmettyneet ihmispatsaat, jotka odottavat kolikon kilahtavan kulhoon ennen kuin tekevät seuraavan liikkeen. Kukaan ei vain heittänyt sitä ensimmäistä lanttia. Niinpä uusi eksäni ei koskaan tullut hakemaan tavaroitaan eikä minut iskenyt nettimies tullutkaan lunastamaan palkintoaan. Jos halusin lohdutuspalkinnon, sitä piti katsoa peilistä.

Tässä olisi kuka tahansa naisihminen voinut tuntea *pientä* epätoivoa. Joku sammutti valot ja nyt piti suunnistaa ainoastaan oman sisäisen valon voimin. Se sisäinen valonsäde piti siis voimistaa niin suureksi ja kirkkaaksi lyhdyksi, jotta osaisin perille asti kompastelematta enää liukkaalla, pimeällä polulla. Oli syytä sytyttää kaiken kestävä myrskylyhty pahimman tuiverruksen ajaksi.

Kun näiltä itsekin hukassa olevilta miespoloilta ei saanut vastauksia, vaan pelkkää välttelyä, minun piti saada vastauksia jostain muualta. Kohtalokas klikkaus johti minut YouTubeen, josta löytyikin kokonaan uusi maailma. Tarot-korttien maailma.

Kaverit olivat jo katsoneet minulle tarotteja ja enkelikortteja vuosien varrella, mutta nyt tajusin, että netistä löytyy kymmeniätuhansia tarot-korttiennustuksia. Joka päivälle, viikolle ja kuukaudelle. Mahdollisuudet saada vastauksia alkoivat kasvaa silmissä. Miten tässä oikein käy?

Kun ojennat käden ja syöt yhden irtokarkin tai sipsin, niin eihän sitä voi lopettaa. Niinpä minäkin katsoin ensin yhden videon, sitten toisen ja sitä rataa. Tutkin eri ennustajien tyylin ja valitsin ne, joita seurata. Lista alkoi kasvaa, ja niin kasvoi minun asiaan käyttämäni aika. Lopulta en oikein muuta osannut tehdäkään. Levoton sieluni ei kyennyt mihinkään järkevään toimintaan. Olin yksin siellä ulapalla, myrskylyhdyn liekki väpättäen. Osasin tehdä kahta asiaa,  maata sohvalla tai katsoa tarot-videoita. Joskus jopa molempia yhtä aikaa.

Taroteista tuli keino selviytyä syyskuun lopusta pitkälle marraskuuhun. Joka päivä uudet ennusteet. Olisiko tilanne yön aikana muuttunut? Eikö yhtään? Milloin oikein alkaa tapahtua? Koska rytisee, koska kaatuu tornit, koska viestinviejät lähtevät hurjaan laukkaan? Koska kohtalonpyörä kääntyy ja kunkku ja kuningatar saavat toisensa? Milloin tapahtuu tuo anteeksipyyntö, milloin kerrotaan kaikki salaisuudet, milloin isketään pöytään 10 kuppia täynnä kultaa, mirhamia ja ikuista onnea?

Jäin koukkuun, sillä tuntui kuin lähes jokainen ennustus koski juuri minun tilannettani. Oli kiehtovaa katsoa, kuinka kymmenet eri ennustajat latoivat korttia tiskiin ja sanoivat samoja asioita toisistaan tietämättä. Viesti sai joka kerta vahvistusta. "Sinun on turvallista rakastaa", minulle povattiin kerta toisensa jälkeen. Pakko kai sen noin on sitten olla.

Mitä kortit sitten kertoivat? Kortit kertoivat sydänsurusta ja selkäänpuukottamisesta, vaikeasta jaksosta elämässä, jota alkaa valaista uusi rakkaus. Tämä uusi kumppanuus voi nousta millaisiin korkeuksiin tahansa ja olla sitä ihka oikeaa, mutta helpolla se ei kyllä tule. Täytyy käydä Mordorin pimeillä perukoilla asti heittämässä entiset sormukset ikuiseen tuleen ennen kuin uusi alku voi sarastaa. Kukapa sellaista kevyesti ottaa.

Ensin pitää siis odottaa ja antaa tilaa omalle kasvulle, kuten erakkokortti kertoo. Täytyy selvittää omat tunteensa, viettää unettomia öitä ja pelata ajatuspalloilla ikuista pingistä. Kyllä, ei, kyllä, ei. Täytyy antaa aikaa, täytyy keskittyä omaan hyvinvointiin. Vasta kun aika on oikea, alkaa tapahtua, alkaa kirkastua.

Vaikka kuinka monta videota katsoin, niin aika ei vaan koskaan ollut oikea. Välillä painuin alakuloon, ei tästä mitään tule, helvettiin koko heila. Sitten löysin paremman ennustuksen, joka lupaili paljon positiivisempaa lopputulosta, paljon nopeammin, ja olin taas kuivilla. Kyllä tämä tästä.

Kaikilla on omat tapansa selviytyä elämän kovista kouluista. Minun oli pakko turvautua tarotteihin, jotta kestin epävarmuuden ja toivottomuuden. Niiden avulla kykenin tuntemaan toiveikkuutta ja myös onnea. Raahasin kivirekeä sydämessäni ja käänsin sen silti joka päivä kevyiksi balettiaskeliksi. En olisi pystynyt siihen ilman tarot-korttien apua.

Opin ennen kaikkea, että kaikella on oikea ajoituksensa. Kun aika ei ole vielä kypsä, et mitenkään saa asioita tapahtumaan pelkällä tahdonvoimalla. Mutta kun odotat pitkään, hyväksyt, että eipä taida juuri nyt mitään tapahtua ja alat sitten irrottaa itsesi turhista odotuksista, kääntyä jo hieman eri suuntaan, niin joku saattaakin havahtua kuin Ruusunen pitkästä koomasta.  

Toinen asia, minkä huomasin, on, että vaiston varassa onnistuu aina. Kuuntelemalla sisäistä ääntä et mene vikaan. Jos on pakko sanoa toiselle jotain, sano se, vaikka hän ei koskaan vastaisikaan. Sillä joku päivä hän vielä vastaa. Ja joku päivä hän vielä tulee suoraan sinun luoksesi. Ja siitähän voi syntyä vaikka mitä. Ei sitä ole kiveen kaiverrettu. Elämä voi vielä yllättää.  

Kaikki tarot-kortit on nyt ladattu pöytään, kaikki ennuskortit on katsottu. Nyt on aika pistää korttipakka hetkeksi pakettiin ja jäähylle. 

Keskityn vaihteeksi oikeaan elämään ja pelaan niillä korteilla, jotka siinä on jaettu. 

Tarot-kortit kertoivat, että ensin pitää kärsiä ylhäisessä yksinäisyydessä ja miettiä mitä järkeä tässä kaikessa oikein on. Pelkkää peliäkö, odotuspeliä vai pudotuspeliä?

Lopussa luvattiin menestystä ja läpimurtoa. Vaikka vieläkin odotan selkeyttä, minun ei enää tarvitse katsoa tarot-ennustuksia aamusta iltaan. Nyt tiedän jo, että hyvin tässä lopulta käy, tavalla tai toisella.

Vuodelle 2019 on nimittäin luvattu suurta rakkaustarinaa "miehen kanssa, jonka olet jo tavannut". Ja ei tässä nyt niin kovin montaa miestä ole tapailtu... Voisi jopa laskea yhden käden yhdellä sormella. Kunhan ei ole keskisormi!

Tarottien teemabiisiksi sopii vaikka
Kaija Koo: Mun sydän

Täältä lisätietoa taroteista:

Tarot-kortit: nämä asiat suurten salaisuuksien kortit paljastavat sinusta ja tulevaisuudestasi

Karsi, yksinkertaista, kirjoita

Kun elämästä karsiutui yksi mies pois, niin kummasti piti ruveta miettimään, että onkohan tässä karsittava jotain muutakin pois omalta paletilta. Voisiko löytää timantin, jos vähän siivoaisi ja yksinkertaistaisi elämäänsä? Siinähän aletaan olla jo fengshui-kysymysten puolella. 

Ne 27 esinettä, jotka pitää perinteisen fengshui-ohjeen mukaan kotonaan siirtää, jotta energiat vaihtuvat ja uudistuvat, tuli kyllä todellakin siirrettyä. Hyvä, etten siirtänyt 27 000 esinettä, kun karsin miehet tavarat pois näkyviltä ja asettelin omani niiden paikalle. Energiapuhdistukset on tehty, suitsukkeita poltettu ja intentioita viritelty universumin kyytiin perille vietäväksi. 

Saman tien lähti keittiöstä myös mikroaaltouuni. Olin jo aiemmin pohdiskellut, että tarvitsenko tätä ravintoarvojen tuhoajaa kotiini säteilemään. Kuten kollega Sari Weckström sanoi, todella monella fengshui-konsultilla ei ole mikroa, koska se on "huonoa fengshuita" ruoan energioiden kannalta. Vaikka ruokavalioni ei ole paleota eikä vegaania eikä aina ihan terveellistäkään, siinäkin on meneillään muutos. Ei ehkä radikaali, mutta jotain muhii. Työpaikan ylijäämämunkit ovat kyllä turmioni...

Olen myös tiedostanut, että työ- ja ura-asiani ovat "all over the place", pitkin poikin pituuttaan siellä täällä. Teen vähän sitä sun tätä, sillisalaattia. Olen yrittänyt olla fengshui-konsultti, kiinalaisen astrologian harjoittaja, bloggaaja, kuosisuunnittelija ja nykyään myös sivutyönäni teatterilainen. Tuleeko tästä sopasta mitään, jääkö sitä ydinluuta käteen vai saanko soppalautaselle pelkkiä rääppeitä?

Jo ennen selvänäkijäistuntoa, jossa kiinalainen vanha tietäjä kehotti minua yksinkertaistamaan ja valikoimaan parhaat palat (lue lisää: Lentäjämies ja Vaahteranmäen Eemeli), olin tullut siihen tulokseen, että jostain pitää luopua. Lokakuun aikana kypsyi päätös siitä, että heitän kevyet mullat kuosisuunnittelulle, joka ei koskaan lähtenyt kunnolla käyntiin. Siinä ei vaan ollut nostetta, sain aina vääntää hampaat irvessä, hirveällä vaivalla ja vaivanpalkkaa ei usein ollut lainkaan. Kuosittelija siis kumartaa ja poistuu estradilta takavasemmalle. Kiitos kaikille, jotka kannustitte ja tykkäsitte kuoseistani!

Sen sijaan pitää tehdä sitä, missä on luonnollista imua. Kun mainitsen astrologian, ihmiset reagoivat siihen yleensä innokkaasti. Ventovieras naisihminen tuli luokseni kirjastossa etsimään päivän horoskooppia ja kosketti käsivarttani, ja sanoi, että nyt hänen olisi todella tärkeä nähdä se horoskooppi ja mitä tälle päivälle ennustetaan. Seisoin suu auki - jos tämä ei ollut viesti urani suunnasta, niin mikä sitten. Myös pitkän linjan astrologi Seppo Tanhua tyrkkii minua eteenpäin. Tästä on kyllä otettava koppi!

Astrologia, kiinalainen ja länsimainen, onkin nykyään suurin intohimoni ja se on kiilannut fengshuin edelle. Se, mihin keskityt, se mihin panostat aikaa, ja se mitä teet tunteella ja palolla, se edistyy, se menee eteenpäin.

Ja minulle se on astrologia. Ja kirjoittaminen. Ja miessuhteet. Niissä kaikissa on nyt mahtavaa nostetta!

Keväällä kohistiin The One Thing -nimisestä kirjasta, jota minäkin yritin löytää kirjastosta, mutta varausjono oli huikean pitkä. Kyseessä on ihan sama asia, mitä fengshui-konsultti Joey Yapkin sanoo: follow your passions. Seuraa intohimojasi, tee sitä mitä tekisit muutenkin luonnostaan. Niin harrastuksestakin voi tulla työtä, antoisaa sellaista. Kun keskityt siihen yhteen, tai ehkä kahteen asiaan, joissa olet hyvä, tai joissa haluat kiivaasti tulla hyväksi, pääset eteenpäin. Niin, ja pitää vielä uskoa itseensä. Jos sitä ei tee, saa kaiken toivon heittää.

Kuka pystyy pallottelemaan viittä kuutta kiinnostuksen kohdetta ja edistyä niissä kaikissa yhtä hyvin? Eipä kukaan, en ainakaan usko. Mutta huipulle pääsee, kun treenaa juuri sitä yhtä asiaa, the one thing. Minä treenaan nyt astrologiaa ja tiedän, että ammattilaiseksi tuleminen on pitkällinen tie. 

Joku on sanonut, että ammattiastrologiksi tullaan noin 10 vuoden kokemuksella. Oma opettajani sanoi, että riippuu ihmisestä, toiset ottavat asiat haltuun vähemmässäkin ajassa. Tietä on edessäpäin, mutta oppimishaluni eivät koskaan ole olleet yhtä kohdillaan. Nyt tiedän taas paremmin, mitä haluan. Ja koska olen tietoa ja totuutta etsivä elämän salaisuuksien ja energioiden opiskelija, juuri tämä tie sopii minulle hyvin.

Toinen asia, joka on intohimoni, ja jota teen ihan ilmaiseksi ja omasta mielenkiinnosta, on tämä kirjoittaminen. Minne menenkin, aina joku on lukenut blogiani ja tietää edesottamuksistani. Mutta ennen kaikkea kannustaa minua kirjoittamaan. Sellaisen viestin sain myös henkimaailmasta: Kirjoita! 

Tiedän, että olen onnellinen, jos jätän turhan vääntämisen pois ja keskityn nyt astrologiaan ja kirjoittamiseen. Työni teatterissa on osoittautunut niin hauskaksi ja antoisaksi, etten pidä sitä enää niin väliaikaisena tai millään lailla vähempiarvoisena. Se on ihanaa työtä mahtavassa tiimissä, parhaan mahdollisen esimiehen alaisena. Se on työ, jonne menen hyväntuulisena ja josta tulen kotiin täynnä energiaa. Kuka voi sanoa samaa omasta työstään?

Ero on ollut kaiken kaikkiaan totaalinen energeettinen muutos paitsi elinpiirissäni niin etenkin minussa itsessäni. Olen alkanut nähdä asioita selvemmin ja pahin sumu aivoissa on hälventynyt. Selvisin tästä kesästä, syksystä ja mielenlujuutta koetelleesta lokakuustakin. Nyt alkaa kohdallani kirkkaampien vesien talvikausi, Jousimiehen ja Jupiterin aika. 

Myrskynsilmän ja ukkospilvien jälkeen koittava tyyni selkeys on ollut kaiken sen vaivan arvoista. En olisi tämä ihan uusiin värähtelyihin päässyt ja sydänchakra aivan auki oleva ihminen, jos en olisi kiepannut syvän, mutaisen rotkon kautta.

Kiitos, kun kuljit kanssani. Välillä voi olla ihan rikki, kunhan joku pitää kädestä kiinni, koko matkan ajan.

Helsingin HAM-museon Odotin sinua -näyttelyn runot, Paavo Westerbergin kirjoittamat, saivat minut lumoonsa. Myönnetään, rinnassa muljahti ja piti jäädä hetkeksi istumaan. Sillä nyt aurinko on tullut esiin pilvien takaa ja onnenpyörä on kääntynyt niin, että pääsen vihdoin sen kyytiin. Odotus on ohi.

PS: Haluatko muuten tietää, miten kävi Lentäjämiehen kanssa, jonka sisäinen vastustus purettiin selvänäkijäistunnossa? Hevosen päivänä, joka näyttää olevan minulle näissä asioissa hyvinkin suosiollinen, lentojätkä kurvasi lentokentältä suoraan minun luokseni. Tätä jos mitä kutsuisin Tulokseksi isolla teellä!

Hei, tää toimii! Vahva suositus etenkin tälle kirjalle: Rakkausmagneetti, sinkkunaisen käsikirja (Sari Norkola). Fengshui mainittu, tarotit ja omat alitajuiset energiat myös otettu käyttöön. Täyttä asiaa.

I rest my case. Se toimii. Se kaikki yhdessä: astrologia, fengshui, tarotit, elämän uudistaminen, rakkaus, manifestointi, oma rohkea asenne, vaiston ja sydämen äänen kuunteleminen. Ja apu enkeleiltä ja muulta korkeammalta ohjaukselta.

Jos siinä ei ole aihetta Thanksgiving Dayhin, eli Kiitospäivään, niin missä sitten!

KIITOS

Täysikuun toiveet

Kello on 11:11 ja päivämäärä 22.11. kun alan kirjoittamaan tätä. Tähän marraskuuhun osuu merkittäviä numeerisia päiviä, kuten 11.11.2018 (3 x 11) ja 22.11.2018, kaikki mestarinlukuja, jotka vahvistavat manifestointia. Jos joku nyt sellaista sattuu harrastamaan.

Olen alkanut nähdä näitä lukuja 11 ja 22 vähän joka paikassa, nyt kun niihin huomiota kiinnitän. Jos uskoisin näkymättömiin energioihin ja ohjaukseen (ja minähän uskon), niin tietäisin, että kohta alkaa tapahtua. Toiveista tulee totta ja huominen täysikuu Kaksosissa laittaa niihin vielä kunnolla lisää hanaa.

Kirjoitin jokin aika sitten, että minulla ei oikeastaan ole enää mitään materiaalisia toiveita. Luulitko, että se oli ihan totta? Kyllähän se henkevältä ja ylevältä kuulostaa, ja kieltämättä materia on minulle ihan yksi lysti kun mietin, että ottaisin mieluummin kunnon tujauksen rakkautta, mutta kyllähän sillä pätäkällä olisi myös käyttöä. Sillä voisi toteuttaa hurjimpiakin toiveita.

Kerronkin teille - ja täysikuulle - nyt toiveeni, joita mielellään saa laittaa eteenpäin. Nyt annan mielikuvitukseni lentää!

Koska rakastan ilotulituksia (rahaa palaa taivaalla, haa! Täysin turhaa ja niin tarpeellista), haluan nähdä tajunnanräjäyttäviä ilotulituksia maailman suurissa kapitaaleissa. Kestäkööt ilotulitukset loputtomiin ja täyttäköön värisade koko taivaankaaren ja verkkokalvot. 

Haluan nähdä kiinalaisen uudenvuoden Kiinassa ja nähdä pelkkää punaista. Haluan syödä ruokia, joista minulla ei ole aavistustakaan mitä ne ovat. Haluan kävellä Kiinanmuurilla ja tietää, että nyt näyn avaruuteen asti. Haluan yöpyä kalliissa hotellissa tietämättä paljonko se maksaa ja syödä aamiaista sängyssä, koska olen liian voipunut yön koitoksista pukeutuakseni ja mennäkseni aamiaissaliin. Haluan, että puna poskiltani ei ihan heti laskeudu.

Haluan unohtua eksoottiseen ja kaukaiseen kylpylään, jossa minut liotetaan, rentoutetaan, hierotaan ja puunataan täysin uudeksi ihmiseksi, pehmeäksi, tuoksuvaksi, uudestisyntyneeksi. Haluan kampaajan, meikkaajan, stailistin ja elämää suuremman illan, elämää suuremmissa puitteissa, elämää suuremman ihmisen kanssa. Haluan odotuksen tuntua, että jotain suurta on tapahtumaisillaan. Ja sitten se on vieläkin suurempaa.

Haluan tanssia yön läpi koskaan väsymättä. Suudella tietämättä mitään mistään muusta. Syödä lounaan aamiaiseksi. Keksiä ruokapöydälle muuta virkaa.

Haluan kokea vauhdin, korkeuden ja vaaran. Haluan kiivetä tulivuorelle ja katsoa laavaa silmiin, haluan liitää ilman halki ja voittaa pelkoni, haluan nähdä meren salatut ihmeet - ja selvitä hengissä. Haluan kokea, kun kaikki aistit ovat äärimmilleen viritettynä.

Haluan elää täydellisen päivän, jolloin aamulla herään enkä tiedä yhtään mistä itseni illalla löydän. Haluan nauraa niin, että vatsalihakset saavat treeniä ja hymykuopat ilmestyvät kasvoilleni ensi kertaa. Haluan nauraa niin, että tarvitsen itkunkestävää mascaraa.

Haluan nähdä auringonnousun ensi säteiden kurkottavan merestä, haluan nähdä auringonlaskun maagiset sata oranssin sävyä. Haluan nähdä vihreät revontulen hännät ylläni, ainaisessa tangossa viettelemässä mukaan. Haluan olla maailmanomistaja, vaikken mitään muuta omistaisikaan kuin muistot.

Haluan etten vanhana muistaisi kaikkea. Ei siksi, että muisti olisi mennyt, vaan siksi, että muistettavaa olisi niin paljon.

Haluan!

Teemabiisi Marco Mengoni: Voglio

Tästä on toiveet tehty.

Kuvat: Fireworks Hanabi

Lentäjämies ja Vaahteranmäen Eemeli

Mitä yhteistä on delfiineillä, Vaahteranmäen Eemelillä, lentäjämiehellä, lohikäärmeellä ja vanhalla kiinalaisella tietäjällä?

Vastaus: nämä kaikki näkyivät energiakentässäni. 

Osallistuin henkisten heimolaisteni kanssa yhteiseen kanavointi-iltaan. Tätä voisi siis kutsua meedio- tai selvänäkijäistunnoksi, energiakanavoinniksi tai henkimaailman viestien välittämiseksi. Oli nimitys mikä tahansa, selvänäkijä ei tiennyt minusta mitään etukäteen. Hän yksinkertaisesti otti "kolmannen silmän käteen" ja kertoi mitä hänelle näytettiin. 

Minulle hän kertoi ensi töikseen, että kuulun venekansaan, ja meret, saaret ja syvyydet ovat osa energiaani, joka vie suoraan muinaiselle Atlantikselle asti. Enpä olisi arvannut, että se on ensimmäisiä asioita, joka minusta ulospäin näkyy!

Ympärilläni pyörii iloinen katras delfiinejä, maahisia, luonnonhenkiä ja muuta energeettistä pikkuväkeä. Näillä oli kuulemma niin vinha meininki, että selvänäkijäkin olisi halunnut käydä heidän kanssaan piirileikkiin pomppimaan. Ilmankos minulla on viime aikoina ollut niin hauskaa, jos on tällainen ilopilleriporukka aina energiassa mukana!

Kanavoija sanoi, että minussa vaikuttaa vahvasti tuo rajoja rikkova, villi ja vapaa sisäinen lapsi. Koska minulla ei ole tässä elämässä lapsia, niin olen itse tuo lapsi, jonka mielitekojen mukaan mennään. Energiani on pomppivaa, eli pompin asiasta toiseen niin kuin lapsi, joka tutkii ensin yhtä, sitten toista asiaa, täysin keskittyneenä ja lumoutuneena kunnes kyllästyy ja jatkaa uuteen kohteeseen, innostuen uudelleen elämän ihmeistä. 

Olen kuin Vaahteranmäen Eemeli, joka on kiivennyt kirkontornin nokkaan ja katselee sieltä alas tomussa kulkevia ihmisiä, itse tomut jaloistaan jo pudistaneena. Hei täältä ylhäältä näkee paljon kirkkaammin ja kauemmas, utelias Eemeli minussa hihkuu. Vaikka en kuulemma ihan täysin tähän maalliseen maailmaan kuulukaan, olen silti päättänyt itse tänne syntyä ja herätellä ihmisiä näkemään elämää ja asioita lapsen tavoin, lapsen ilon ja energian kautta. Minun ei tarvitse tässä elämässä olla vakava ja vastuuntuntoinen aikuinen. Enää.

Eemeli ei kysele muilta, vaan tekee vapaasti ihan niin kuin itse lystää, vaikka sitten laittamalla potan päähän. Sääntöjä ei ole tai sitten ne keksitään itse. Minun ei ole tarkoituskaan kuunnella mitä muut sanovat tai ovat puuhistani mieltä, sillä ei Eemelikään paljon muille korvaansa lopsauta. Minusta välittyvä Eemelin kapinahenki tuntui siis heti hyvin omalta.

Lapsenmielisyys, ilon energia ja auringon voima mainittiin kanavoinnin aikana useasti - energiani on uteliasta, paikasta toiseen vapaasti liikkuvaa. Minun on tarkoituskin olla vapaa, astraalitasolta asti, joten vapaudenkaipuuni ei todellakaan ole mitään päälleliimattua, vaan syvältä eri energiatasoilta kumpuavaa. Minun terveyttäni, elinvoimaani ja vapauttani suojellaan, jotta se ei enää tahriudu tai häiriinny. Olen suojeluksessa.

Kanavoija näki, miten suuria tunteita käyn läpi ja kuinka tehtäväni on sukeltaa monen sielumaailman läpi ja tuoda sieltä tietoa näkyville tähän "pintamaailmaan". Etsin ja välitän tietoa sielujen syvyyksistä ja tuon sen oman tunnekehoni ja sydämeni (ja samalla näiden kirjoitusten) kautta muiden koettavaksi. Aika hieno tehtävä, eikö?

Menneissä elämissä olen myös pomppinut monta uskontoa läpi, varsinaisen uskontoputken, enkä ole ollut vakuuttunut oikein mistään. Kaikkea on kokeiltu, mutta njääh, ei niissä ollut tarpeeksi sisältöä tai hohtoa. Siksi en tässäkään elämässä ole ollut kovin uskonnollinen, mutta nyt löydänkin oman tapani olla henkinen ja välittää sitä esimerkkiä myös muille. 

Esiin tulivat yllättäen myös sanat Lohikäärme ja Kiina. Minulla on ollut jotain tekemistä aiemmin Kiinan kanssa ja olen siellä todennäköisesti elänytkin. Energiakenttääni ilmestyi vanha kiinalainen tietäjä pitkine valkoisine viiksineen, joka otti syömäpuikoilla aina yhden uskomuksen kerrallaan esiin ja hylkäsi sen sitten. Kiinalaisen tietäjän viesti minulle oli "Yksinkertaista, yksinkertaista!". Ja kuinka ollakaan, se juuri on mielessäni ollut monenkin asian, ei vähiten fengshuin suhteen. Karsitaan turha pois ja aloitetaan alusta!

Sisäinen Lohikäärmeeni tietysti oli mielissään, kun hänet oli tunnistettu, ja fengshui-konsultti ja kiinalainen astrologi minussa sai vahvistusta siitä, miksi olen tälle tielle päätynyt. Tällä kaikella on kuin onkin tarkoitus, enkä ole tehnyt mitään valintoja sattumalta. Tämä kaikki on suoraa jatkumoa menneistä elämistä.  

Mutta nyt päästään vihdoin mieltä poltelleeseen asiaan. Mitä selvänäkijä sanoo rakkauselämästäni?

"Tuolta tulee tuollainen mies nyt esiin. Se on englantilainen, lentäjä. Onko sinulla tällä hetkellä miessuhdetta?"
- No ei kyllä oikein ole, pelkkä haikailusuhde ainoastaan.

Onpa yllätys, että nyt tulee ihan uudenlainen ulkomaan mies kuvioihin, joka nappaa minut siivelleen ja lennättää Englantiin asti. Taasko kaukosuhteita, ehdin jo ajatella. En ollut ihan englantilaista miestä nyt tähän hätään ajatellut...

Kyseisellä miehellä oli nahkainen lentäjänlakki päässä, ja kun hän otti sen pois, alta paljastui kihara, punertavanvaalea tukka. 

Lentäjämies saapui paikalle pyytämään anteeksi. Hän sanoo, ettei nyt millään pysty ottamaan sinuun yhteyttä. Hän ei vaan kertakaikkiaan kykene siihen, sillä mies on lähestulkoon järkensä menettänyt (no siltä minustakin tuntuu). Ja jos sinä olet katkaissut välit häneen (Oletko? Juu olen), niin hän kyllä ymmärtää ja antaa sen anteeksi. Oli tilanne sitten mikä tahansa, lentäjämies on aivan jumissa eikä pysty lähestymään sinua. 

Viesti tuli perille, eikä siinä ollut mitään epäselvyyttä. Juuri tämähän on tilanne myös reaalimaailmassa, jossa laastarin, hullun rakkauden ja kaksoisliekin kautta ollaan nyt päädytty lentäjänimikkeeseen. No rakkaalla laps... ööh on monta nimeä! 

Selvänäkijä mietti hetken ja päätti sitten, että tehdään asialle jotain. Autetaan lentäjää pääsemään ahdistuksestaan eroon. Ja niin kävi, että lentäjämies "hajosi" siinä silmien edessä, alkoi väreillä ja kipinöidä ja meni ihan palasiksi. Hänen vastustuksensa siis haihtui savuna ilmaan ja hänen kuvansa katosi. 

Nämä välitetyt viestit ovat varmasti vielä tiedostamattomalla tasolla ilmaan sinkautettuja, eikä ole tietoa milloin tämä alkaa näkyä tässä nykyisessä, oikeassa 3D-elämässä. Jään siis odottamaan, milloin hän lentää takaisin minua kohti.

Ehkä vielä ei kuitenkaan kannata tähyillä savumerkkejä tai lentonäytöksiä taivaalta, sillä sain henkimaailmalta ohjeeksi odottaa rauhassa ja olla pitkämielinen. Kärsivällisyyskoulua siis taas edessä, sitä missä olen kaikkein huonoin. Siksi kai sitä pitää niin hartaasti harjoitella. Eemeli ei kyllä odottaisi! Eemelin sanavarastossa ei edes ole sanaa kärsivällisyys. Ennemmin potta päähän ja menoksi.

Sitten minulta kysyttiin, että laulanko (en), kirjoitanko tai teenkö kuvia (kyllä). Ja sitten minulle sanottiin ohjeeksi, että "kirjoita, kirjoita, kirjoita!". Minun pitäisi kuulemma kirjoittaa varsinkin lapsille, tuoda lapsenmielistä iloa esille.

Koska olen havahtunut siihen, että ikäiseni miehet ovat kaikki "lapsellisia", niin kysyin, että kuuluuko elämääni vielä lapsia, ei omia, mutta toisten. Ja tähän oli kiertelevänä vastauksena, että lapset rakastavat minun riemukasta delfiinienergiaani ja hakeutuvat samankaltaisensa luokse pitämään hauskaa. Ja että minun pitää kirjoittaa lapsille. Vai niin. Enpä ollut sellaista koskaan ajatellut. Olipa kerran sellainen Eemeli...

Kysyin elämäntehtävästäni, että onko sen tarkoitus olla yksinpuurtamista, sellaista yksinäistä hommaa, vai voiko sitä tehdä yhdessä jonkun kanssa, voiko se olla yhteinen, jaettu projekti. Sain vastauksen, että aurinkoenergiani on niin voimakasta, että siihen ei kukaan heikko kumppani voi tulla. Sellaiset karsiutuvat heti pois. Mutta jos pyydän oikeanlaista miestä, niin sen kyllä saan. Kehotuksena oli, että nyt vaan toiveet miehestä ylös paperille, koukut järveen ja virvelit veteen! Saat sen mihin keskität energiasi. Silloin rinnalle voi löytyä se tarpeeksi voimakas kumppani, jota en käräytä aurinkoni valolla ja kuumuudella.

Kävi vielä ilmi, että arkkienkeli Mikael tekee minulle parhaillaan veden vihkimystä. Minussa oleva voimakas vesienergia puhdistetaan ja sitä suojellaan, eikä siihen voida ottaa mitään likaista, sameaa vettä mukaan sotkemaan. Jos joku "likaisen veden mies" siis lähestyy minua, hänet siivotaan pois. Luokseni pääsee vain puhdasta energiaa, samanlaista värähtelyä.

Veden vihkimysprosessi on ohi tammikuuhun mennessä ja silloin sisäinen lapseni kiikkuu innoissaan, täynnä energiaa edestakaisin ja miettii mihin nyt pomppaisi, mitä seuraavaksi kokeilisi. Tuli ja vesi ovat minussa silloin puhtaat ja voimakkaat eikä mikään ole enää esteenä. Kiikkuni nousee korkealle ja voin hypätä mihin haluan. Vaikka sitten lentäjämiehen siivelle ottamaan vähän lisää vauhtia. Lentokoneella pääsee lujaa.

Kuvalähde: www.bbc.com

Tähän sopiikin muuten mainiosti teemabiisiksi 

Kolmas nainen: Lentojätkä ja tyttökulta

Mietin miten sinut saisin
Pois mun mielestä

Ei lentojätkä saa

Tyttökultaa rakastaa

Hänet hänen täytyy unohtaa

Vaikka valo rinnassaan

Ei suostu sammumaan

Hänet hänen täytyy unohtaa

Kuules lentojätkä, ei peli vielä ole menetetty. Laita nahkapipo takaisin päähän ja käännä virta-avainta. Tyttökullan propellit on vasta käynnistetty eikä tämä kone ihan heti hyydy!