Astrologian lohduttava syli

Seuraan päivittäin astrologiaa eri lähteistä ja siitä onkin tullut joka-aamuinen "uutissivustoni". Enemmän kuin reaalimaailman tapahtumat, minua kiinnostavat planeettojen universaalit täsmäviestit. Samalla peilaan jo tapahtuneita asioita ennustuksiin, mikä kävi toteen ja mikä ei. Nyt on tapahtunut asioita, jotka ovat käyneet pelottavalla tavalla toteen. 

Erityisesti tämä vuosi on minulle astrologisesti hyvin tärkeä. Elän parhaillaan kiinalaisessa horoskoopissa oman eläimeni vastakkaista vuotta (Lohikäärme vs. Koira) ja monien törmäysten aikaa. On kuin minulla olisi oltava kokovartalo-nyrkkeilyhanska päällä, kun koskaan ei tiedä mistä suunnasta seuraava isku tulee. Ennen toukokuuta ei tuntunut vielä missään, mutta nyt on alkanut rytistä.

Kiinalaisessa astrologiassa sanotaan, että tämä törmäysten kohteena oleminen tuo väistämättä muutoksia elämään, kun vanhat luutuneet kuviot menevät uusiksi. Sekä oman eläimen vuonna että vastakkaisen eläimen vuonna tulevat muutokset eivät välttämättä ole aina niin oman maun mukaisia. Pakko ne on silti ottaa vastaan.

Tämän vuoden alussa kävin ensimmäistä kertaa henkilökohtaisessa astrologisessa tulkinnassa. Astrologi tutki karttaani ja kysymyksiäni ja kertoi, että nyt on menossa suuri hämmennyksen aika. Oppiminen ja toipuminenkin on vielä kesken. Päässäni risteilee enemmän kysymysmerkkejä kuin vastauksia. Siellä ne vastaukset kuitenkin odottavat usvan hälvenemistä ja paljastavat itsensä kun sen aika on. Loka-marraskuussa kuluvaa vuotta alkaa vihdoin tuskaisa tietämättömyys hälvetä ja tiedän paremmin, mitä tehdä ja missä paikkani on. Sitä ennen täytyy mennä käsikopelolla ja side silmillä.

Yksi eniten astrologin kanssa pohtimistani kysymyksistä oli se, missä minun paikkani on, missä minun ja mieheni kuuluisi asua. Kun toinen on alkujaan toscanalainen ja toinen turkulaistunut savolainen, ei yhteinen asuinpaikka ole aina niin itsestäänselvä juttu. Ja kuten jo oikeassa elämässä olimme todenneet, Turku tuntui minulle luontevalta paikalta asua, kun taas mieheni ei täällä syvällä sisimmmässään viihtynyt. Näkyipä se suoraan kartaltakin. Yhtä selkeää vastausta asuinpaikasta ei kuitenkaan löytynyt. 

Kunnes sitten...

Merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään, mutta vasta kun osasin kysyä suoraan, sain vastauksen. Toukokuussa mieheni sai viimein sanottua ääneen, että aikoo jättää Suomen taakseen ja muuttaa takaisin Italiaan, jossa tuntee olevansa enemmän elossa. Vuodet vierivät ja vielä ennen viittäkymppiä on mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa, tehdä jotain mitä sisäinen ääni kuiskii. Loppuvaiheessa se varmaan jo huusi.

Mieheni on aurinkomerkiltään Vaaka. Vaa'an vaakakuppi on nyt vihdoin kallistumassa oman edun suuntaan ikuisen myötäilyn ja tasapainottelun sijaan. Kun luin viime syksynä, että Vaakojen 12 vuoden pallo jalassa vihdoin vapautuu, en arvannut, että tuo pallo lähtee liikkeelle niin voimallisesti, että jyrää minutkin mennessään! Sain täyden tällin, mutta yhtä aikaa näen, kuinka tarpeellinen tuo hänen irtiottonsa on.

Astrologi kertoi, että alkuvuonna ei kannata muuttaa tai etsiä vielä asuntoa, vaan että elokuussa asumiskuviomme alkavat selvitä. Tapa, jolla ne "selvisivät" ei ollut se mitä odotin. Mieheni muutti pois ja viralliseksi muuttopäiväksi merkittiin 1. päivä elokuuta. Tämä astrologin ennuste osui siis pelottavasti suoraan maaliin! 

Kuinka pitkäksi aikaa lähdet pois, miten meidän käy, kuinka ikinä saan asunnon maksettua olivat vain osa niistä kysymyksistä, joita päässäni alkoi viuhua. Vaikka olin näennäisesti ulkoapäin rauhallinen, sisällä sydän hyperventiloi ja se pieni haavoittunut lapsi ei nähnyt muuta kuin hylkäyksen ja vaikeita aikoja edessä. Aikuinen ja elämää nähnyt puoli minussa oli ehdottomasti sitä mieltä, että kunkin täytyy tehdä juuri niin kuin vaisto ja intuitio käskee ja lähteä, jos sisäinen ääni niin sanoo. Vaikka suunta sitten olisi minusta poispäin.

Miksi fengshui-konsulttina en sitten paranna parisuhdettani fengshui-muutosten avulla? Olenko luonut miehelleni riittävästi tilaa asunnossani, niin henkisesti kuin fyysisesti? Kun kotia ei ole luotu alusta asti yhdessä, vaan toinen on muuttanut toisen valmiisiin nurkkiin, on haasteellista saada kotiin riittävää tasapainoa. Koti on siis enemmän koti minulle, mieheni koti, ja tavarat, on muutenkin puoliksi Italiassa, puoliksi Turussa. Voiko sellaisesta lähtökohdasta muuta syntyäkään kuin henkistä ja fyysistä keinumista kahden kotimaan välillä?

Kun toisen sydän hengittää helpommin kokonaan toisessa maassa ja Suomi tuntuu suorastaan kahlitsevalta, on vaikea keksiä mitä voisin fengshuin avulla enää tehdä. Italian vetovoima ja sisäinen kaipuu sinne tekee tyhjäksi yhden turkulaisen lähiökaksion fengshuit.

Taidankin vasta nyt todella ymmärtää mitä tarkoittaa Sting tekstillään If You Love Somebody, Set Them Free - ensimmäinen ajatus joka mieleeni tuli "muuttokeskustelumme" jälkeen. Entä sitten tuo minulle ikuinen mysteeri "saat sen mistä luovut"? Jos luovun pakon edessä kumppanistani, saanko hänet varmasti myös takaisin?

Mitä ikinä tapahtuukaan, minun on vain sallittava se. Vastaantaistelusta ei ole mitään apua. Meitä suuremmat voimat tuntuvat ohjaavan elämänkulkuamme.

Juuri niinä toukokuun lopun päivinä, kun yritin säilyttää tyyneyteni ja samaan aikaan purkaa suruani sain tietää, että elämässäni vaikuttanut seitsemän vuoden astrologinen sykli rakkauden saralla oli tullut päätökseen. Ja juuri viimeiset seitsemän vuotta olimme asuneet yhdessä. Nyt planeetat astrologisella kartallani olivat siirtymässä työ- ja terveyssektorille, jättäen rakkauden ajan taakse. 

Tämä ajoitus jysähti tajuntaan kuin musta aukko: kuinka kaikki voikaan olla kirjoitettu planeettojen kiertoratoihin? Miten voikaan olla, että horoskoopissani lukee näin ja aivan samaan aikaan se tulee täysin todeksi ja rakkaus livahtaa ovesta ulos? 

Ainoa lohtu tilanteessa on, että kun työ- ja terveysasiat nousevat kartallani taas hallitseviksi, niin kaipa minusta tulee seuraaviksi seitsemäksi vuodeksi oikein työteliäs ja terve. Mutta jos sen kustannuksena on 17 vuotta kestäneen rakkauden poistuminen elämästä, en ole aivan samaa mieltä vaihtokauppojen reiluudesta. 

Miksi en sitten muuta miehen perässä Italiaan, saattaa moni lukija kysyä ihmetellen. Ei, se on taas minun sydämeni ääntä vastaan. Minun paikkani on nyt täällä, tässä asunnossa, tässä kaupungissa, tässä maassa. Se viesti tuntui vielä voimallisemmalta, kun jouduin tämän tilanteen eteen. Elämäni suurin johtotähti, vapaus, edellyttää, että teen omat ratkaisuni ja annan muiden tehdä omansa. 

Lisää lohtua saan kuitenkin taas astrologian puolelta. Kiinalainen astrologia lupaa meille molemmille menestyksen aikaa, kunhan 2019 ensin eletään pois tieltä. Länsimainen astrologia lupailee myös parempia aikoja, kunhan ensin kiristetään vyötä ja purraan hammasta. On totta, että elämä on tässä ja nyt ja siitä pitää nauttia, koska huomenna voi olla liian myöhäistä, mutta samalla on myös huojentavaa tietää - ja tietää varmaksi - että tulevaisuus on ruusuinen ja muutosten jälkeen tilanne kirkastuu. 

Nyt viimeistään tiedän, että astrologiset ennusteet eivät ole hatusta revittyjä, vaan täyttä totta. Ei ole sattumaa sekään, että kesäkuun täydenkuun ennusteissa povattiin minulle tiukan finanssin aikoja. Yhtäkkiä tästä taloudesta putosi toinen puoli pois. Jousimiehen ja Vesimiehen yhdistelmä, kaksi rahasta piittaamatonta idealistia, joutuvat nyt tiukan paikan eteen, ideoimaan ja nyhjäisemään jotain aivan tyhjästä. Olenkin jo pyytänyt enkeleiltä apua. Jospa joku kuulisi toiveeni siellä jossain. Henkisessä maailmassa tiedän kenen puoleen kääntyä, mutta materiaalisessa maailmassa olen ulkona ulapalla, kovien tuulien armoilla.

Jos milloinkaan, niin nyt on aika luottaa ja heittäytyä. Luottaa siihen, että selviydyn yksin taloudellisesti ja henkisesti, että parisuhteemme selviytyy lopulta voittajana, ja että tämän tulikokeen toisella puolella on jotain parempaa. Tähdet tietävät sen jo. Minäkin tulen sen tietämään. Siihen asti luotan astrologiaan ja tukeudun sen lohduttavaan syliin. Sillä mieheni syli on nyt kaukana, ulottumattomissa.

Kuva: Christiana Rivers

Kahden maan tapoja ja kansalaisia

Vaihtelu virkistää ja sitä on yleensä tarjolla kun seilataan kahden maan kansalaisen parisuhteessa. Se, mitä itse pitää normaalina, onkin toisessa maassa outoa. Otetaan suurennuslasi käteen ja tutkitaan vähän suomalaisen ja italialaisen mentaliteetin, perheen, kommunikoinnin ja asumisen eroja.

Juuri eilen juttelin italialaisen perheen tiiviistä kanssakäymisestä. Suomalainen tuttavani sanoi, että hän ei voisi sisaruksistaan asua kuin yhden kanssa edes samassa kaupungissa ja sekin on välillä vähän liikaa. Tätä suomalaisten itsenäisyyttä ja oman tilan kaipuuta on turha edes selittää italialaiselle, joka mielellään asuu sukunsa ja perheensä lähellä ja soittelee näiden kanssa päivittäin. 

Kyse on varmasti sekä tottumuksesta että olosuhteiden pakosta: monella saapasmaan kansalaisella ei yksinkertaisesti ole varaa asua yksin, vaan vanhempien hoteissa. Kommunikointikanavat täytyy silloin pitää auki, jotta kaikki tietävät missä mennään eikä kukaan sooloile. Suomessa sooloilu taas on hyve, elinehto sekä henkinen tehdasasetus. Jos vaimo ei ole valmiina tunnin sisällä siitä, kun mies keksii lähteä mökille, lähtee mies tietenkin yksin matkaan. Ja tämä on tositarina elävästä elämästä. Se, että olemme maailman johtavia viestintämaita on ihmeellisessä ristiriidassa sen kanssa, ettemme välillä osaa ollenkaan kommunikoida!

Siinä missä mieheni juttelee äitinsä kanssa lähes päivittäin, aiheena yleensä ruoka, sää ja byrokraattiset laskunmaksukiemurat, niin itse olen yhteydessä omaan äitiini n. 1-2 viikon välein. Enempään ei ole tarvetta, "soitellaan taas kun on asiaa" tai "eipä tässä nyt muuta asiaa tällä kertaa ole". Pelkän seuran vuoksi harvoin turistaan tai omien syömisten selostamisen vuoksi. Suomalaiset puhuvat vasta kun on polttava tarve kysyä jotain tai säännöllisin väliajoin kohteliaisuussyistä. Kyllähän siinä hermostuisi, jos äiti soittelisi perään joka päivä, kuten hän itsekin totesi.

Lähes parikymmentä vuotta sivusta seuranneena voin myös todeta, että pankkiasiat, laskunmaksaminen ja muu byrokratia aiheuttaa italialaisille paljon tarvetta kommunikointiin. Tietyt maksut täytyy käydä henkilökohtaisesti maksamassa Postissa (ei pankissa), samoin osa eläkeläisistä jonottaa ihan fyysisesti Postin kassalle pääsyä nostaakseen eläkkeensä käteisenä kuukauden ensimmäisenä päivänä. Ihan ufoa touhua. Se paljonko veroja pitää maksaa, milloin ja millä tavalla tuntuu olevan myös arpapeliä. Monilla italialaisilla onkin oma commercialista, joka hoitaa perheen kirjanpidon, kertoo paljonko veroja pitää maksaa ja miten kannattaisi menetellä. Laskujen suoraveloitus, valmiiksi täytetty veroehdotus ja veronpalautukset suoraan omalle tilille? Hah! Vain Suomessa (ja varmaan joissain muissakin sivistyneissä maissa).

Jos vielä maksuliikenteestä hetken puhutaan, niin Italiassa netin käyttö on kallista. Rajatonta nettiyhteyttä ei ole juuri kenelläkään ja jos megabaitit menevät vähänkin sallitun rajan yli, alkaa mittari raksuttaa. Välillä voikin tulla yllättäviä laskuja, kun erehtyy katsomaan jonkun videonpätkän väärään kellonaikaan tai kuuntelee musiikkia netissä. Täältä Suomesta käsin on niin helppo luulla, että muualla maailmassa asiat hoituvat yhtä helposti ja vaivattomasti kuin täällä! Puhelinfirmat ovat pahimpia huijareita, joista ei tahdo päästä eroon kerran liittymän avattuaan. Valelaskuja tipahtelee postiluukusta, mikä saa normaalinkin kansalaisen miettimään pommiattentaattia huijausfirmoja kohtaan. Ylipäätään Italiassa täytyy todella tarkkaan harkita mihin paperiin ja sopimukseen nimensä laittaa, sillä ehdot ovat harvoin sellaiset kuin kuvittelit ja eroon pääseminen on työn ja tuskan takana. Suomalainen rehellisyys ja luottamus tuntuu silloin hyvin arvokkaalta.

60 miljoonan asukkaan maassa myös asumisjärjestelyt poikkeavat pohjoisista. Muistan äidin sanoneen minulle lapsena, kun manguin omaan huoneeseeni uutta sisustusta ja huonekaluja, että aikuisena voin sisustaa omassa kodissa niin paljon kuin lystään (eli ei tipu). Nuori suomalainen teini ei maltakaan odottaa omaan kotiin muuttamista, oli se sitten kimppakämppä, soluasunto tai muu vastaava. Meihin on iskostettu, että omillaan pitää pärjätä mahdollisimman varhaisesta lähtien eikä jäädä äidin helmoihin roikkumaan. Mitä tekee italialainen? Odottaa sen oikean löytymistä ja naimisiinmenoa ja vasta sitten muuttaa lapsuudenkodistaan pois. Ja jos sattuisi käymään kehnommin ja tulee avioero, niin lapsi muuttaa ensi hädän iskiessä takaisin vanhempiensa luo. Tämä on aivan normaalia, sillä kuka kallista asuntoa nyt yksin pystyisi maksamaan. Perhe on lisäksi aina valmiina auttamaan ja joskus jopa helpottunut, että lapset löytyvät oman kodin katon alta. Sisiliassa ja Etelä-Italiassa tämä on vielä tiukempaa yhteiseloa ja lapsia saatetaan jopa estää lähtemästä kotoa tai kotikaupungista pois. Perheen kun täytyy pitää yhtä!

Tiedän myös tapauksen, jossa n. 40-50-vuotias poikamies asui toisessa kaupungissa töiden vuoksi ja matkusti joka viikonloppu äitinsä luo pyykkikassi mukanaan. Vuokra-asunnossa oli toki keittiö ja pyykinpesukone, mutta viikonlopun jälkeen mies matkasi takaisin poikamiesboksiinsa puhtaat pyykit kassissa ja pakasterasiat täynnä mamman kokkaamaa ruokaa. Näin siis Italiassa. Kysyn vaan, onko syy helpolla pääsevien poikamiesten, vai kenties äitien, jotka pitävät kaiken kotitaloustaidon omissa hyppysissään ja passaavat aikuisia lapsiaan hautaan asti? Suomalaisetkin äidit osaavat olla auttavaisia, mutta jossain tulee raja vastaan. Pesepä itse omat kalsarisi, tuossa on pyykkikoneen ohjekirja.

Italiassa ollaan oltu erittäin kiinnostuneita aina, kun olen kertonut, että Suomessa opiskellaan kotitaloutta eli kodinhuoltoa, siivousta ja kokkausta ihan peruskoulussa asti. Samoin jouduin suhteemme alkuaikoina välillä huomauttamaan, että pyykit eivät kulje itsestään pyykkikoriin ja muutu puhtaiksi tai että tiskit ja keittiöntasot eivät itsestään puhdistu, kun äiti ei ole täällä niitä hoitamassa.

Vaikka Italia onkin mainio paikka lomanviettoon ja irtiottoon arjesta, niin Suomessa minut valtaa toisenlainen vapaudentunne. Aah, voin tehdä mitä ja miten haluan! Koko koti omassa hallussa eikä tarvetta neuvotella miten, milloin ja kenen kanssa kukin asia hoidetaan. Sillä supersosiaalisuutta ja yhteistaloutta kädenvääntöineen ei pitkään jaksa. Yksinolo on joskus parasta balsamia, jotta kuulee omat ajatuksensa. Italiassa saatetaan silloin luulla, että sinulla on jokin ongelma kun haluat vetäytyä seurasta. Ihanaa, kun olemme kaikki vihdoin yhdessä, kuuluukin usein anopin suusta. Hetken sitä ihanuutta jaksaakin, kunnes alkaa reviiri tuntua liian tukalalta. Suomalaisessa kun asuu sisällä pieni eräjorma, jonka täytyy päästä välillä mittailemaan maita ja mantuja yksin, ihan vaan mielenterveyden vuoksi. Tämän olemme kehittäneet omaksi taiteenlajikseen ja kansanluonteeksi asti.

Asiat, jotka näen kirkkaammin Suomeen palattuani ovat edelleen ne samat kuin aina ennenkin. Iloitsen kirjastosta, saunasta, luonnon puhtaudesta ja läheisyydestä kaupungissakin sekä rauhallisesta pikkukylätunnelmasta. Asuntojen tiiviydestä ja lämmityksestä sekä asuntoyhtiöiden hyvästä hoidosta (oma talonmies yhtiömme pihapiirissä on ihan parasta!). Sen sijaan en pidä siitä, että Suomessa usein jäädään tuijottelemaan joukosta erottuvia tai oudosti käyttäytyviä. Täällä vaatii pokkaa olla erilainen ja massasta vähänkin poikkeava. Italiassa populaation sekaan mahtuu ne oudommatkin tyypit, eikä juuri mikään hätkähdytä. Se on taas omanlaistaan vapaudentunnetta.

Minun näkemykseni Italian ja Suomen eroista saattaa poiketa paljonkin mieheni ja muiden italialaisten näkövinkkelistä. Harva dissaa omaa maataan, sillä kotimaa on sydämissämme kuitenkin se lintukoto, jonne vaisto kuljettaa tuhansienkin kilometrien taa. Kaikessa hyvässä ja pahassa, sykimme synnyinmaamme kanssa samaa energiaa ja ymmärrystä.

Kuten italialainen sarjakuvakin sen sanoo, il posto ideale non c'e, eli täydellistä paikkaa ei ole olemassakaan. Ei Italiassa eikä Suomessa. Mutta lasi on aina puoliksi täynnä, kun nämä kaksi maata ja elämäntyyliä voi yhdistää. Onko kyseessä sitten prosecco-lasillinen vai kotikaljatuoppi, on makukysymys. Molemmat maistuvat hyvältä vuorotellen!

Lasi on puoliksi täynnä,
kun saa maistaa molempien maiden makuja ja maisemia.

Onni on hetki omaa rauhaa. Niin se vaan on, että kaltaiseni Vesimies kaipaa omien polkujen kulkemista, olivat ne polut sitten Italiassa tai Suomessa.

Koti valitsee asukkaansa

Monesti käy niin, että jokin toisen ihmisen ohimennen sanoma lausahdus jää mieleen ja kasvaa hyvinkin merkitykselliseksi. Itse sain ahaa-elämyksen ja tietynlaisen helpotuksen huokauksen jäädessäni pohtimaan fengshui-konsultti Rauli Pitkäsen ilmoille heittämää ajatusta, että me emme valitsekaan kotejamme, vaan niiden energia valitsee meidät ja sitä kautta tapahtuu se, mikä on tässä elämässä tarkoitettu.

Mikä ihana ajatus! Asutkin aivan oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan. Ja kun tulee se oikea aika muuttaa, tunnet sen nahoissasi, kodin kertomana.

Löydät aiheesta pidemmän postauksen sisustuskirjailija ja fengshui-konsultti Riikka Pöntysen blogista, jossa kävin vierailulla jakamassa ajatuksiani. Pääset niin sanotusti jutun juurelle tästä linkistä:

Vieraskynäkirjoitus: Koti valitsee asukkaansa

Lupaan, ettet enää ajattelekaan omasta kodistasi tai elämästäsi ihan samalla tavalla tämän kirjoituksen jälkeen!

Maaginen tunnelma vetää puoleensa ja kodit lähettävät meille kutsuja, kukin omanlaistaan värähtelyä täynnä.

Koti on se paikka, jossa sydän lepää ja joka valitaan sydämen ääntä kuunnellen.

Resonoi rakkautta

Juna meni justiinsa ja minä jäin Suonenjoen asemalle. Terve mansikat, terve lapsuudenystävä. Hauska nähdä pitkästä aikaa.

Kävin heinäkuussa kaverini Virpin luona synnyinseuduillani Savossa, sillä hän oli muuttanut miehensä kanssa uuteen taloon ja eri paikkakunnalle. Ja millaiseen taloon! Tullessani pihaan näin kolme eri rakennusta ja kaupunkilaiselämään tottuneena kysyin, että montako perhettä tässä asuu. Olisihan se pitänyt arvata, että maalla on manteretta ihan eri tavalla, tämä oli kaikki vain yhdelle pariskunnalle ja heidän lemmikkieläimilleen (tosin koira on kyllä aika iso). Tuolla on punainen sauna, tuossa on liiteri ovineen ja kopperoineen ja tuolla takana on autokatos kolmelle autolle. Eikä naapureita näy missään, vaikka ollaan kirjaimellisesti muutaman askeleen päässä keskustasta. Tätä siis on oma rauha ja pihamaa keskellä pikkukaupunkia Savon sydämessä. Elämä täällä maistuu varmasti yhtä makealta kuin ne seudun mansikat.

Jonkin aikaa paikkoihin tutustuttuani alkoi fengshui-mittarit nakuttaa päässäni. Täällähän on tilankäyttö ajateltu entisaikojen viisaalla logiikalla. Iso lasikuisti on valoisa ja avoin eli tässä on se fengshuin paljon puhuma Ming Tang, korkea palatsi, heti vastassa. Eteisenhän pitäisi antaa esimakua kodista ja kirpaista huulilta ihastunut henkäys. Täällä sellainen kyllä pääsi, niin minulta kuin talon omistajilta kun he sinne ensimmäistä kertaa astuivat. Sydän ja järki pääsivät asunnonostoneuvotteluissa sulavasti sopuun keskenään ja nyt Virpi ja Jari Kosonen ovat asuneet 100-neliöistä taloaan viime lokakuusta asti.

Sisääntullessa lasikuistilla takit ja kengät on näpsäkästi piilotettu komeroon ja verhon taa, eikä perinteistä nykyasuntojen "kaikki kaatuu päälle" -fiilistä ole. Tänne mahtuu kokonainen sohva ja isokokoinen koira heiluttamaan häntäänsä. Hyvin suunniteltu! Mainittakoon vielä, että mitään tuulitunnelia ei pääse muodostumaan, kun vastassa ei ole ikkunaa, eikä kyllä peiliäkään.

Hienot fengshuit jatkuvat sisempänä. Wc-tilat ovat kauimmaisena kuten kuuluu, joten energiat pääsevät kiertämään koko kodin ennen poistumistaan. Kodin keskellä avautuu iso keittiö, jossa on laskupintaa ja kaapistoa joka lähtöön. Kodista löytyy peräti neljä tulisijaa: keittiön leivinuuni ja hella, yksi muurattu takka olohuoneesta, toinen punaisten samettituolien kansoittamasta salista ja yksi pönttö vielä makuuhuoneesta. Täällä lämmitetään puulla ja siitä jos mistä tulee kyllä hyvää fengshuin alkuenergiaa. Tulielementti on siis oikeasti läsnä.

Se mikä minut - ja kaikki muut tänne tulevat - hurmaa, ovat nuo pitsi-ikkunat. Aijjai, miten on lasin ja puun liitto kaunista, kun on puuseppä päässyt näyttämään taitonsa! Ikkunat ovat tietenkin suojellut, eli niitä ei ole kukaan aiempi omistaja päässyt tärvelemään. Olemme nimittäin vuonna 1887 rakennetussa puutalossa, jossa Suonenjoen aseman ratamestari aiemmin asui. Nykyisessä pihasaunassa hänellä oli toimisto ja junat kulkivat vierestä. Niin ne tekevät nykyäänkin, mutta junaliikenne on yllättävän toissijaista, eikä sille juurikaan lotkauta korvaansa. Vähän tärisyttää välillä, kun pidempi tavarajuna menee ohi, mutta se tuo vain elämän ääniä. Sillä muuten täällä on rauhallista kuin huopatossutehtaalla, tai pappilan salongissa. Kello sanoo tiktok, koiran häntä lätkähtää lattiaan ja kynnet rapisevat parketilla, sisälle eksynyt hyttynen inisee (mutta ei kauaa). Vanhan ajan grammari iskelmineen sopisi tänne hyvin ja kiikkustuolissa istuessaan voisi kuvitella joutuneensa aikakuplaan. Nykyajan härpäkkeet, kuten televisio, on piilotettu Virpin käsistään kätevän isän mittatilaustyönä tekemään kaappiin. 

Chi-energian kannalta täällä on riittävän leveät kulkuväylät ja mikä parasta, huoneiden välillä pääsee kulkemaan ympyrää. Koirat ja lapsethan siitä aina iloitsevat ja alkavat kirmaamaan villisti ympyrää, ja tulee siitä itsellekin mukavan kotoisa olo. Väitän, että tämä on vanhoissa puutaloissa yksi merkittävä hyvän olon tuoja. Energia kulkee ihmisten liikkeen mukana, eikä kotiin muodostu pitkiä käytäviä, kun huoneet ovat ringissä. Voisiko joku tuoda tämän uudelleen muotiin? Sen minkä oviaukoissa menettää, yhteisöllisyydessä ja hyvässä hapessa voittaa. Sillä jos energia kiertää, niin kiertää se itse hengitysilmakin. Täällä ainakin on hyvä hengittää, sillä rakennusta ei ole liian hätäisillä remonteilla päästy pilaamaan. Talo on seissyt tässä jo 130 vuotta ja toiset sata vuotta voi hyvinkin olla luvassa. Koputetaan puuta.

Eräs toinen vanhojen talojen hurmaava puoli on huoneiden ketjutus peräkkäin ja pitkät näkymät. Täällä on sellainenkin: olohuoneesta on käynti saliin ja salista makuuhuoneeseen. Jotain rauhoittavaa siinäkin on, kun näkee monta erillistä huonetta kerralla, etenkin jos kaikki ovat niin siistejä ja kauniisti sisustettuja kuin täällä. Tänne pitsi, sametti ja pellava sopivat luontevasti ja Ikean kalusteiden sijaan huonekalut on hankittu käytettyinä, useimmiten sukulaisilta. Tunnearvoa on siis päässyt kertymään.

Huonekorkeus on juuri sopiva, kolmisen metriä. Pään päällä on tilaa ajatuksille, mutta ne eivät sentään karkaa ylikorkean olohuoneen katonrajaan. Oma veikkaukseni on, että nykyajan tuplakorkeissa oleskelutiloissa chi-energia vähän kuin hämmentyy ja villiintyy ja itse ihmiselle tulee sellainen turvaton olo siellä alhaalla. Sillä eikös energialla ole aina tapana nousta ylemmäs? Liian matalassa tilassa taas happi tuntuu loppuvan kesken. 

Portaat vintille ja kellariin on sijoitettu fiksusti erilliseen siipeen, joka ainakin toistaiseksi on kylmää tilaa. Eipähän tule sitä portaikkoa keskelle taloa, mitä fengshuissa sanotaan pariskuntaa erottavaksi piirteeksi. Täällä pysytään tiiviisti yhdessä. Tsekkasin nimittäin kännykän kompassilla pikaisesti, että mistä ilmansuunnasta pääoven energiat tulevat, ja sieltä lounaastahan ne. Eli parisuhde-energiat ovat kovassa nosteessa joka kerta kun ulko-ovesta ja eteisestä kuljetaan. Pohjoisessa uran ja uusien alkujen alueella ladataan öisin akkuja, jotta jaksaa taas joka päivä töitä tehdä, joka ainoa päivä seitsemäksi mennä. Mutta työpäivän jälkeen on taas ilo palata tähän taloon ja vetää kunnon annos hyvää fengshuita ja chi-energiaa keuhkoihin.

Katsotaanpa vielä mitä numerologia sanoo itse osoitteesta, Rakkaudenkuja 8:sta (sielunsilmin.blogspot.fi):

"TALO NUMERO 2

tasapaino, yin ja yang -energiat, kaksinaisuus

Koti, jossa on luvun kaksi värähtely, on erinomainen koti kahdelle ihmiselle, jotka aikovat jakaa tilan kämppäkavereina, rakastavaisina tai aviomiehenä ja vaimona. Kakkosen värähtely on kuin kaksi kynttilää palaisi samasta lähteestä. Ihmiset jotka asuvat tässä talossa ovat yhdistyneitä kuin herneet ja palot. Olet virittäytynyt erityisellä tavalla niiden energioihin ja tunteisiin joidenka kanssa jaat tämän kodin. Koti sopii erityisen hyvin nuorille pareille ja perheille. Eläminen kakkoskodissa on sitä, että halutaan saavuttaa harmonia ja rauha diplomaattisella tavalla. Saatat huomata seisovasi taka-alalla useammin kuin korottaen omia mielipiteitä ja näkemyksiäsi. Huomaat voivasi täysin ja rakastavasti ymmärtää toisten näkökulmia, täällä avioliitto ja kumppanuus lujittuvat. Kakkoskodissa kukoistaa niin puutarha kuin musiikki, taide ja magia. Tämä koti on myös erinomainen intuitiivisten ja selvänäköisten kykyjen tutkimiseen ja kehittämiseen. Tässä talossa osataan ottaa rennosti ja olla mukavuudenhaluisia."

Eikö kuulostakin siltä, että tämä on parisuhteelle ja rakkaudelle mitä osuvin koti? Ei tätä ihan turhaan ole Rakkaudenkujaksi nimetty ja kun siihen vielä lisätään numero kahdeksan, joka fengshuin mukaan tuo onnea, vaurautta ja ikuisuutta, niin sanoisin, että viisas valinta. Tämä talo resonoi rakkautta ja hyvää oloa. Taidan tulla toistekin käymään. Ensi kerralla saatan hyvinkin tuoda mukanani oikean valokuvaajan sisustuslehtikuvauksia varten. Mutta ei nuolaista suklaakonvehtia vielä ennen kuin syksy hämärtää. Nautitaan sen sijaan kesästä ja rakkaudesta nyt!

Pihalla on tilaa istuskella ja istutella.

Keltainen talo ja onnennumero.

Nyt menee romantiikan puolelle! Parilliset portit ja kukkaistutukset, kyyhkyset juoma-altaalla ja kuja rakkauden.

Ei ihan kaikilla ole tämän näköistä eteistä.

Kun talo on vanha, niin antiikkiset tavarat istuvat sisustukseen paremmin kuin hyvin.

Omat köllöttelypaikat niin emännälle, isännälle kuin koiralle.

Pienet yksityiskohdat rakentavat kodin tunnelmaa.

Virpi keräilee koiria, Jari autoja.

Olohuoneessa on sitä jotain. Sanotaan sitä vaikka hyväksi fengshuiksi.

Koira, punaiset tuolit, takka ja lämminsävyinen ryijy tuovat kaikki kotiin tulienergiaa.

Makuuhuoneen tapetti menee seuraavaksi vaihtoon, tilalle suunnitellaan jotain vaaleampaa ja vanhaan taloon sopivaa. Sängynpäädyksi on tulossa vanha puuovi. Sänky sijaitsee tietysti kapteeninpaikalla ja aikamoinen parisuhdetehoste tuo hääkuva.

Keittiössä on aiemman omistajan valitsemat persoonalliset kaapistot ja paljon tilaa tanssahdella - tai avata ääntä - kotiaskareiden lomassa. Pienestä pitäen laulanut Virpi on tuttu näky paikallisilta tanssilavoilta.

Sinivalkoista antiikkia. Patalaput ovat Jarin äidin tekemä käsityöaarre.

Sielu lepää vanhan talon tavaroissa ja kerrostumissa. 

Virpin kauniita asetelmia löytyy pitkin taloa.

Pihalla on man cave, eli liiterit, varastot ja auton puunaustilat.

Vanhan pihapiirin charmia.

Saunarakennuksesta löytyy lisää antiikkiaarteita.

Oma sauna. Testasin, että on hyvät löylyt.

Hidasta elämää

Olemme pohtineet kumppanini kanssa usein missä haluaisimme asua. Olisiko se puutalo maaseutumaisessa ympäristössä, takkatulen tuoksu, pihasauna? Vai helppoa asumista kerrostalossa kaupungissa, nurkan takana kaikki kaupat ja korttelileipomon houkutukset? On niin vaikea päättää, kun haluaisi molemmat.

Viimeiset yli 10 vuotta olen ollut hautautuneena ns. nukkumalähiöön. Vanhukset ja lapsiperheet viihtyvät täällä hyvin ja minäkin olen ollut hyvin tallessa. Vajaan viiden kilometrin matka kaupunkiin vaan tuntuu joskus aika pitkältä, ei sitä pyörällä montaa kertaa päivässä viitsi edestakaisin ajella, eikä välttämättä bussillakaan. En noin vain "piipahda" kaupungilla, vaan menoni on aina etukäteen suunniteltuja ja aikataulutettuja. Ex tempore -heittäytyminen onkin minulle vähän vaikeaa.

Asun varjoisan metsän vieressä, ensimmäisessä kerroksessa, jonne paistaa aurinko vain kesäisin iltapäivällä muutaman hetken. Varpukasvillisuus, männyt ja saniaiset pitävät kyllä huolen henkisestä kehityksestäni (näin minulle puutarhafengshuin luennolla on kerrottu), mutta onkohan kaikki jo liian yiniä? Kaiken kruunaa se, että koko taloyhtiö sekä oma asuntoni on umpikujan päässä. Voit unohtua tänne koko elämäksi.

Miltä maaseudun kasvatista ja liikennettä karsastavasta tuntuisikaan asua täysin eri ääripäässä? Vauhtikaista, kaupungin syke, joka päivä kaupungilla, energiapyörteessä. Ympärilläsi tapahtuu koko ajan, tiedät missä mennään. Se vasta olisi yangia!

Ihmisissä on sisäänrakennettuna joko enemmän yin- tai yang-luonteenpiirteitä. Elämäntilanne ja työ ratkaisee myös. Jos yang-ihminen on hakeutunut kaupungin keskustaan, on kiireisessä työssä ja harrastaa paljon, olisi ehkä syytä sisustaa koti yinmäiseksi pesäksi, joka sulkee hyörinän kodin ulkopuolelle ja jossa ei ole liikaa visuaalisia ärsykkeitä. Koti voisi olla minimaalinen, jossa ei tarvitse tapahtua mitään. Yin-ihminen taas saattaa helposti jäädä kotiin sohvalle nyhjäämään, jos elämässä ei ole mitään yang-vipinää ja sisustuskin on pelkkää beessiä. 

Kun olin äärimmäisen kiireisessä toimistotyössä, oli ihan luonnollista tuntea halua vetäytyä metsän suojiin ja katsella sängystä kuinka puiden latvat huojuvat. Viikonloppuisin suurin toiveeni oli olla tekemättä mitään ja olla menemättä minnekään.

Olin siis valinnut kämppäni juuri siihen elämäntilanteeseen sopivaksi.

Uudenlaisen elämän houkutteleminen esiin saattaa hyvinkin vaatia uuden asunnon ja ympäristön. En ehkä haluakaan unohtua nukkumalähiöön ja viettää hiljaiselämää. Metsän sijaan haluaisin nähdä auringonpaistetta ja sen nousut ja laskut. Maantasalta haluan korkealle, nähdä minne on tarkoitus kulkea seuraavaksi.

Kodin on tarkoitus tukea asukastaan tämän kulloisessakin elämäntilanteessa. Kun kasvat siitä yli, onkin jo aika lähteä.

Aurinko paistaa sisälle - harvinainen hetki