Talvi on mun luona

Hän lähti kesävaatteilla, tarkoituksenaan palata vielä. Emme sanoneet hyvästi, sanoimme moi.

Yhdelle hän myöhemmin sanoi, että meidän juttumme oli jo ohi, kun hän lähti. Minä en vain tiennyt sitä vielä.

Toiselle hän sanoi, että minä työnsin hänet pois, kun aloin puhua muuttoilmoituksesta. Sillä hänhän oli jo päättänyt lähteä.

Samalla tarinalla on monta puolta, jo pelkästään yhden ihmisen mielessä. Sieltä voi ottaa käyttöön sopivan version, tilanteen ja kuulijan mukaan. Itselleenkin voi sepittää pajunköyttä.

Yksi asia hiipii mieleen yön viileinä tunteina, kun herään yksin. Nimittäin pipot, kaulaliinat, hansikkaat, talvitakit, talvikengät, ne paksummat housut. Italian talvi on viileä ja kostea, kylmyys tunkee ytimiin.

Ja talvi on vielä mun luona.

Talvi voi olla viileä kokemus, kun sininen puhuri käy.

Metallin syksyistä säihkettä

Kuukausittaisessa fengshui-blogihaasteessa, johon osallistun kahden muun kirjoittajan kanssa, ollaan päästy aiheeseen numero kaksi, joka on fengshuin viiden elementin teoriasta poimittu ajankohtainen syksyn metallienergia.

Fengshuissa jaetaan vuodenajan kierto viiden eri elementin perusteella näin: tuliseen kesään (paitsi Suomessa), maalliseen loppukesään (kesäkilot on kerätty ja massa vie maata kohti), metalliseen syksyyn (aika painaa taas duunia kolikoiden ja kahisevan eteen), vetiseen talveen (räntää ja sohjoa loputtomiin) ja puiseen kevääseen (eikö tämä harmaus ikinä lopu ja vaihdu vihreyteen?). Kiinalaisilla taitaa tosin olla hieman optimistisempi käsitys viiden elementin merkityksistä ja kierrosta erilaisen ilmastonsa myötä. Meidän on tyytyminen tähän.

Metallielementin aikaa on vuorokauden kierrossa ilta, jolloin aurinko on laskenut länteen, metallin omaan ilmansuuntaan. Metalli liittyy myös elämän ehtoopuoleen: aikuisuuden hehku ja loisto on läpieletty ja nyt valmistaudutaan keräämään paketti kasaan talvea ja loppuelämää varten. Ei siis ihme, että syksyssä on melankoliaa, elämän kesästä luopumisen tuskaa.

Numeroista 6 ja 7 kuuluvat metallin alaisuuteen, sillä länteen sijoittuva nuorimman tyttären seiska-alue on nimeltään "pieni metalli" (siroa ja taivuteltavaa korumetallia, kuten nuoren tytön ailahteleva mieli) ja luoteen kuutosalue tunnetaan maskuliinisena perheenisän "isona metallina" (kuten raskas metallipalkki tai isän järkähtämätön päätös, josta ei enää keskustella). Olisitko arvannut, että metallista on näin moneksi?

Fengshuissa metallia ovat kaikki kaarevat ja pyöreät muodot, joita löytyy kotona esimerkiksi maljakoista tai lampunvarjostimista sekä itse ihmisestä. Väreistä valkoinen, harmaa ja kaikki trendikkäät metallisävyt luetaan metallielementtiin. Myös kiiltävä marmori ja muut kovat heijastavat kivipinnat menevät fengshui-kartoituksessa metallin puolelle. Kiiltovalkoinen kalustus keittiössä edustaa siis metallienergiaa, teräksisine tiskialtaineen ja kivitasoineen.

Syksyinen opiskelutohina, koulutuksen arvostus ja kerätty tietotaito tuovat nekin elämään metallia, joten suomalaiset ovat hyvin metallienergiassa kiinni. Uudet talommekin ovat usein metallirakenteisia, lasilla pinnoitettuja. Melkein voisi sanoa, että fengshuin kannalta tarkasteltuna suomalainen elämänmeno on liiankin metallista, insinöörimäisen tarkkaa, jäykkää ja joustamatonta, etenkin jos siihen lisätään vielä valko-harmaa sisustus. Mutta siksi meillä on sauna ja saunajuoma, että edes jotenkin saadaan sisäinen metallitanko sulamaan, jos kesän lämpö ja tulienergia ei ehtinyt helliä niveliä ja pehmittää lihaksia. Kun ei sinne kokkoonkaan voi jäädä asumaan, vaikka mieli tekisi.

Lähes olemattoman kesäkauden jälkeen hyppäämme siis suoraan jalat edellä metalliin - tarkemmin sanoen metallin värisiin kenkiin. Onpa kaupoissa nyt nähty myös kiiltäviä kullanvärisiä toppatakkeja (eikä pelkästään nähty, vaan myös sovitettu). Sillä metallia voi tuoda elämään myös pukeutumalla siihen päästä varpaisiin, mikä nyt houkuttaa kovasti. Tarvitaan tietysti kimalteleva metallin värinen olkalaukku (jonka sisään sujautan kullansävyisen lompakon) eikä tule unohtaa huikealla -80 % alennuksella ostamaani ruusukultaista liiviä. Muut asusteet, kuten korut, kynsilakat ja kännykän kuori valitaan samaan sävyyn. Kieritelkää minut kullassa! Sisäinen tutkani vie minut kuin haukka erilaisten metallinsävyisten asusteiden luo. Olen kuin Bond-elokuvan Goldfinger, joka muuttaa kullaksi kaiken mihin koskee. Kauppojen kassoissa kilisee sielläkin metalli, kun minä ja muut pukeudumme metallitrendin mukaisesti.

Olen muuten keksinyt myös syyn sille miksi olen kokonaan metallin vallassa. Sylttytehdas löytyy yllättäen kiinalaisesta astrologiasta ja henkilökohtaisesta BaZi-kartastani. 

Kiinalaisen astrologian mukaan neljän pilarin kartastani puuttuu metallielementti kokonaan, mikä johtaa viiden elementin epätasaiseen kiertoon. Karttani lilluu veden ja puun vallassa. Rahaa eli tulta on niukasti, maaelementin edustamaa itsekuria ja valtaa on ehkä juuri nimeksi ja taustatukea eli metallia ei löydy yhtään. Mikä avuksi?

Vaistoni on johdattanut minut metallielementin luo ja siksi elän nyt loisteliasta metallikautta ulkokultaisesti. Metalli paitsi tukee itse-elementtiäni vettä, se myös leikkaa liiallisen puun, kuin kirves koivun, jolloin viiden elementin kierto alkaa elämässä vähitellen tasoittua. Toinen vaihtoehto tietysti on, että olen vain muodin ja trendien aivopesun uhri, joka ostaa kaiken mikä kimaltaa. Raha kiertää kyllä kuin viiden elementin kiertokaaviossa, mutta vähän väärään suuntaan...

Huomioitavaa on, että vaikka puhumme viidestä elementistä nyt hyvinkin konkreettisina, materiaalisina ja päällepuettavina asioina, niin alkuperäinen merkitys fengshuissa on kuitenkin symbolinen. Fengshuin viisi elementtiä (maa, metalli, vesi, puu ja tuli) kuvaavat tosiasiassa viittä erilaista chi-energian laatua ja niiden suuntaa. Metalli symboloi syksyn sisäänpäinkääntyvää, tiivistyvää energiaa, jolloin omaan napaan tuijottelu saattaa kääntyä jopa yksinäisyyden puolelle. Asioihin poraudutaan syvälle, kuin metallia maa-aineksesta louhittaessa. Syksyinen chi-energia voi kääntyä alkusyksyn innostuvasta löytämisen ilosta ikkunaruutuun tiivistyvän sateisen melankolian puolelle. Onhan se ymmärrettävää, tässä juhannuksen ja joulun välimaastossa.

Kun elämme metallienergian keskellä syksyistä iltaa, on ihan sallittua kääntää katse kotielämään, ottaa omaa aikaa ja vaikka virkata metallisilla puikoilla valkoharmaita villasukkia joululahjoiksi - tai syventyä oppikirjan uumeniin ja tiivistää tietoa timantiksi omaan aivokoppaan. Saman tien voisi laittaa muuten kestoloton vetämään uusilla numerosarjoilla, joissa on kuutosta ja seiskaa ja odotella alkaako pajatso soida metallin kilinästä. Sillä metalli merkkaa myös rahaa ja ihmisessä taitoa tehdä sitä.

Energiana kolikko on metallin tiivistynyt muoto, jolle on annettu rahan arvo. Ja jos kolikkoa nuolaisee, kuten tutkimusretkellä oleva lapsi, maku on teräksinen, hapan. Happamat, kirpeät maut liittyvätkin olennaisesti syksyyn, sadonkorjuuseen ja metallienergiaan. Mieti vaikka karviaismarjaa, punaherukkaa tai oikein hapanta omenaa. Uh! Kylmä kesä jätti kyllä aika happaman maun suuhun. Ensi kesään on taas niiiin pitkä aika! Ei ihme jos kaduntallaajan ilmekin happanee marraskuuta kohti kuin hapankaalia syöneenä.

Onneksi kirpeyttä löytyy muualtakin, esimerkiksi happamasta aperitiivijuomasta, bitterlemon, limoncello, gintonic sitruunalla, limettä ja minttua mojitossa... Ei hätää, tämä hapanosasto taitaakin olla hyvin hallussa! 

Kiinalaisessa lääketieteessä syksyn tiivistyvä energia ja hapan maku ovat yhteydessä keuhkoihin ja kropan valtaakin halu haukata raitista ilmaa oikein kunnolla keuhkojen täydeltä. Varmasti tiivistyvä energia pätee myös muualle kehoon? Kiloista tiivistyy tiukempi vartalo, sillä syksyllä tekee mieli antaa keholle enemmän huomiota, jumpata ja reippailla ja aloittaa kenties uusi tervehenkinen harrastus, joka vie huomion pois syömisestä. Taitaa tässä syksyssä olla hyvätkin puolensa, jos oman kehon energia tiivistyisi oikein timmiksi paketiksi!

Vasta marras-joulukuussa alkaa dieetti repeillä, kun saavumme konvehti-, torttu-, pipari- ja piirakkakauteen. Tuntuu, että jos kerran retkahtaa, jää makeaputki päälle. Mutta silloin onkin jo siirrytty syksyn happamasta metallista talviaikaan, veden elementtiin, joka on yhtä kuin syvyys, pimeys, luonnon kannalta ulospäin kuollut kausi, jolloin keskitytään vaan töihin, nukkumiseen ja hereilläpysymiseen kahvin avulla ja ainoa mikä piristää ja tuo hymyn huulille on kunnon suklainen kakkupala. Vesi, talven elementti, siis kerääntyy elimistöön ja alkaa ainakin joulun jälkeen turvottaa. Se on fengshuin viiden elementin ja luonnon kierron ilmiö, ei mahda mitään! 


PS: haluatko oppia kunnolla ymmärtämään mitkä ovat fengshuin viisi elementtiä ja miten ne oikein kiertävät? Nyt sinua lykästi, sillä lokakuun viimeisenä viikonloppuna olen pitämässä fengshuin peruskurssia Helsingissä. Katso lisätiedot tämän linkin takaa ja ilmoittaudu 13.10. mennessä!

Viikonloppukurssi 28.-29.10.2017 Helsingissä

Metallia monessa muodossaan: ylhäällä metallista arkkitehtuuria Roomasta, metalliset asusteostokseni tyyliin "ruusukultaa ei ole koskaan tarpeeksi", erittäin hapan aperitiividrinkki ja metalliseen sillankaiteeseen kiinnitetty metallilukko rakkauden merkkinä. Sanoisin, että metalli on ikuista!

Metallia elämään! Sitä löytyi mm. Venetsian kultaisesta taivasta kohti kohoavasta Golden Tower -tilataideteoksesta, kultakengistä ja Venetsian Biennalen kultaisista taide-elämyksistä.

Metallin kaaret kiehtovat ja olenkin kuvannut italialaisia parvekkeiden, ovien ja ikkunoiden rautakehyksiä kuositarpeitani varten varastoon.

Metalli on just nyt tosi IN - niin muodissa, sisustuksessa kuin fengshuissakin.

Ja eipäs unohdeta tässä metallisäihkeen lomassa muita lokakuun fengshui-blogihaasteen kirjoituksia! 

Tutustu niihin täällä:

Riikka Pöntynen: Millainen vaikutus metallilla on sinuun?

Sari Weckström: Miksi syksyllä valkoiset kukat ei aina miellytä?

Pukeutumiskoodeista ajattelun uusimiseen

Olen ollut alttiina Italian vaikutteille viimeiset 16 vuotta ja tutustunut tietysti myös italialaiseen televisioon. Se mikä aluksi tuntui käsittämättömältä ja äänekkäältä sotkulta, on parin viimeisen vuoden aikana alkanut huvittaa ja olen päässyt jyvälle italo-tv:n ihmeistä. Kielitaidon asteittainen parantuminen on tietysti olennainen asia, mutta ohjelmiin on myös tullut enemmän tolkkua ja itseironiaa. 

Seuraan mielenkiinnolla neljän ravintoloitsijan illallista (jossa neljän julkkiksen sijaan neljä saman alueen ravintolaa kilpailevat keskenään), Take Me Out -senssishowta, jossa 30 naista painaa punaista nappia jos miesehdokas ei miellytä ja pukeutumiskoodeja heittelevää Ma Come Ti Vesti?! -tyyliohjelmaa.

Italian televisiossa naiset ovat aina kauniita, hehkeitä ja seksikkään sensuelleja. Uutistenlukijanaiset näyttävät entisiltä glamour-misseiltä ja juuri kasvojen ja kampauksen kohotuksesta tulleilta, mikä saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Ei ole siis ihme, että naisten ulkonäköä ruotivia viihdeohjelmia on ilmestynyt ohjelmistoon ruokaohjelmien väliin (90 % italialaisista ohjelmista tuntuu nykyään käsittelevän kokkaamista ja ruokaa ja aiheuttavat alituista mahan möyryämistä ja suun salivoitumista). 

Ehdoton suosikkini on Ma Come Ti Vesti?!, jossa kaksi muotikonkaria Enzo ja Carla käsittelevät aina yhden aivan tuulisajolla olevan naisen päästä varpaisiin. Myös Suomessa muodonmuutosohjelmat ovat olleet suosittuja ja nuorena ahmin aina naistenlehtien muutosleikit toivoen joskus pääseväni itsekin sellaiseen. Se mikä erottaa esimerkiksi Anne Kukkohovin juontamaa Vuosia nuoremmaksi -ohjelmaa on, että Italian vastineessa ei kyynelehditä, empatiseerata tai mietitä missä kohtaa elämä meni vinkuroilleen itsestä huolehtimisessa. Ma Come Ti Vesti?! eli suomeksi "Mutta kuinka oikein pukeudutkaan?!" antaa täyslaidallisen tyylikritiikkiä ja dramaattisia eleitä. Vaatteita leikataan saksilla ja heitetään ongelmajäteastiaan muuttujan kauhistellessa garderobinsa häviämistä. Mikään ei ole pyhää, ei tiettyyn ikään ehtineen naisen polvet, allit, dekoltee tai lepattava lantio. Ne täytyy peittää, dio mio!

Osallistujat ovat olleet yhtä epätoivoisen näköisiä kuin suomalaiset vastineensa. On teinejä, joiden ikä on pyörähtänyt yli kolmenkympin, eikä teddyhupparit ja smiley-reput ole hävinneet mihinkään. On viisikymppisiä naisia, jotka pukeutuvat minihameineen liian antavasti ja meikkaavat isolla sudilla ikääntymistä peitellen. Sitten on niitä mukavuudenhaluisia, jotka eivät meikkaa lainkaan eivätkä käytä korkokenkiä, vaan valitsevat aina turvallista trikoota (suurin osa Suomea siis). Enzo ja Carla eivät luota kirurgin veitseen, ryppyjen mikrohiontaan tai uusiin hampaisiin, vaan ulkoiseen tyyliin, joka täytyy kaivaa esiin italialaisista geeneistä ja nostaa jalustalle.

Suurin virhe, mikä yhdistää ohjelman muuttujia, lienee tyylitajuttomuus, sokeus omalle potentiaalille ja ripustautuminen vanhaan vaatevalikoimaan. Onneksi Enzo ja Carla tietävät mitä tehdä, sillä perheenjäsenet, ystävät, kollegat ja aviomiehet ovat yleensä epätoivoisia ja häpeävät tyylistä tietämätöntä naista, joka taas itse elää ja pukeutuu kuin ellun kana, tyytyväisenä valintoihinsa ja peilikuvaansa. Kelpaan tällaisena kuin olen!

Sen jälkeen kun tyylitaiturit Enzo ja Carla - jotka itse ovat aina viimeistä kynnenalusta myöten superchic - ovat analysoineet "Ellun kanan" tyylimokat ja vaatekaapin, he päästävät kokelaan ostoksille luottokortin ja ohjeiden kera. Tämä on herkullinen hetki, sillä vaatekaupoista löytyy mitä kamalimpia vaateyhdistelmiä, joita katsoja itse ei tietenkään koskaan pukisi ylleen. Katseltuaan tarpeeksi kauan kuinka shoppaaja tyytyväisenä valitsee uusia outouksia päälleen, ei auta muu kuin rynnätä apuun ja viedä muutoskohde johonkin huomattavasti hienompaan putiikkiin, jossa hänelle valitaan uudet lookit töihin, vapaa-aikaan ja iltamenoihin. Ja simsalabim, naisestahan saadaan parhaat puolet esiin!

Otin kuvakaappauksia yhdestä episodista, jossa hieman huonosta ihosta ja ryhdistä kärsivä meikkaamaton verkkareissa aina viihtyvä urheilijatyttönen pistettiin tiukan seulan läpi ja ulos puristettiin kaunis farfalla, upea perhonen joka lensi hurmaamaan koko maailman kuin filmitähti. Mikä kätketty potentiaali, joka päästettiin valloilleen. Eikä tyttö itse olisi koskaan osannut arvata olevansa näin lumoava.

Entä jos ohjelman nimi olisikin Ma Come Ti Pensi?! Kuinka oikein ajatteletkaan - ja vieläpä itsestäsi? Eikö olisikin mainiota jos ulkomuodon sijaan joku tutkisi sisäistä tyyliäsi mikroskoopilla ja kertoisi mitkä ajatukset ovat vanhentuneita ja joutavat menemään? Tuo ennakkoluulo, oletko ihan tosissasi? Entäs tämä ajatusmalli, aivan liian kahdeksankymmentälukuista, roskiin! Ota tilalle mieluummin tämä erilainen tapa tarkastella asiaa. Ja pois tuo ummehtunut käsitys omasta huonommuudesta, se joutaa jo kaatopaikalle (eikä kelpaa edes kierrätykseen). 

Kun ihmistä puleerataan ulkopuolelta, jotain maagista tapahtuu sisälläkin. Itsetunto nousee ja peilistä katsoo jokin uusi ihminen. Ainakin hetken. Pahoin pelkään, että moni silti taantuu ja tarttuu kotona siihen kätkettyyn kulahtaneeseen turvatunikaan ja odottaa tavallista arkea hienompaa tilaisuutta laittautumiseen. Vähän samoin kuin laihduttajat tv:ssä - kaikki eivät pysy uusissa mitoissaan, vaan tapahtuu repsahdus entiseen. Tai se parempi astiasto, eihän sitä koskaan käytetä. Sitku ja mutku. Mihin kaikkeen ihmiskunta pystyisikään, kun aivoistamme tomutettaisiin pois huono itsetunto ja näköalattomuus ja tilalle istutettaisiin mahdollisuuksien siemeniä? 

Ajatusten muuttaminen ja itsensä rehellinen katsominen peilistä on joskus tuskallista. Ulkopuoliset ihmiset pystyvät helposti sanomaan mikä oikein on ongelmasi (sitä sanotaan myös juoruiluksi tai rakentavaksi seläntakaiseksi kritiikiksi), mutta sinulla itselläsi on siitä vain haalea aavistus. Ikään kuin pääsi olisi pilven sisällä ja muut näkevät kuinka aurinko (tai tyyli tai asennemuutos) voisi paistaa päivääsi mutta sen sijaan manailet harmaata keliä. 

Olen varma, että ajatusten tuulettaminen ja vaihtaminen uusiin on yhtä mullistava ellei mullistavampi kokemus kuin ulkomuodon uudistaminen. Usein siihen tarvitaan aikaa ja opastusta, toisen kokeneemman näkemystä, hyviä kirjoja ja keskustelua itsesi sekä muiden samanhenkisten kanssa. Jonkin ajan päästä katsot vanhaa ajatusvarastoasi kuin elähtänyttä kirpparivaatetta ja ihmettelet miten se on voinut elää päässäsi niin kauan ilman kyseenalaistamista. Ei ole muodissa eikä koskaan enää tule muotiin.

Syksy on uudistumisen aikaa kaikilla rintamilla niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Uuden syyssesongin mukaan pukeutuminen tai sisustaminen, aivokopan tietoinen tyhjentäminen kaikesta turhasta tai jollekin kivalle itseäkehittävälle kurssille osallistuminen. Miten olisi vaikka fengshui? Siinä jos missä joutuu ajattelemaan itsestään, kodistaan ja ympäristöstään ihan eri tavalla kuin aiemmin. 

Turun työväenopiston Fengshuin perusteet -kurssille mahtuu enää pari ihmistä, mutta ei hätää, järjestän Sari Weckströmin kanssa Ota fengshui-filosofia haltuun -viikonloppukurssin Helsingissä lokakuun 28.-29. päivä. Kenties näemme siellä ja tuuletamme yhdessä ajatuksia. Hmm, mitähän laittaisinkaan silloin päälleni...

Lisätietoja ja ilmoittautuminen Helsingin fengshui-kurssille täältä:
ota-fengshui-filosofia-haltuun

Italialainen tyyli kukkeimmillaan! Enzolla on aina räätälöity puku päällä ja Carlan blondi nuttura saa seurakseen mitä ihanampia printtimekkoja.

Mamma on disperato: tyttö viihtyy vain verkkareissa eikä koskaan löydä itselleen miestä.

Nämä vaatteet ovat tossico, myrkyllistä ongelmajätettä!

Mustat legginssit joutavat roskikseen. NÄIN sinun tulisi pukeutua.

Enzon ilme on paljonpuhuva. Rahalla ei voi ostaa tyyliä, kun muuttuja päästetään yksikseen luottokortin kanssa shoppailemaan. Kuvassa itse valittu "tyylikäs" asu iltarientoihin.

Martalle kelpaisi farkut, mutta suunnitelmissa on jotain paljon naisellisempaa, nimittäin hulmuavaa pitsiä.

Kun hätä on suuri, on apu yllättävän lähellä. Mars sovituskoppiin!

Uu la laa! Meikki ja tukka tekee tytöstä naisen. Ja millaisen naisen!

Che eleganza! 

Näin tuli taas yhdestä rumasta ankanpojasta uljas joutsen, ellei peräti seireeni. Ylin kuva on arkilook opiskelijalle, alhaalla vasemmalla siisti vapaa-ajan look ja viimeiseksi juhla-asu. Jos tällä lookilla ei irtoa miestä, niin millä sitten!

PS: Jos haluat harjoitella italian kieltä niin viihdeohjelmat kuten tämä Ma Come Ti Vesti?! sopivat siihen mainiosti, sillä ei haittaa vaikket jokaista fraasia ymmärtäisikään. Kokeile saatko ohjelmat näkyviin tästä linkistä: ma-come-ti-vesti

Mökkimuodin huipulle

Yhdeksän Tähden astrologian mukaan minulla on tapana toistaa samoja virheitä yhä uudestaan, olenhan sen laskujen mukaan aikuisnumeroltani maaviitonen, joka keskuksessa kiertää kehää. Olen pohtinut mitä nämä toistuvat kardinaalivirheet voisivat olla. Jotkut niistä ovat helposti identifioitavissa ja ovat niinsanotusti työn alla, kun taas kaikkia en varmasti vielä edes tajua itse. Tässä pari päivää sitten ymmärsin ainakin yhden yskän. Se on nimeltään mökkiprojekti á la Muodin huipulle.

Rakastan tuota vaatesuunnitteluohjelmaa ja en kerta kaikkiaan tajua, kuinka nämä joskus jopa hyvin nuoret tyypit saavat niin lyhyessä ajassa valtavia muotiluomuksia aikaan. Usein hämmästyttävimpiä ovat nuoret gay-miehet, jotka ovat itseoppineita ja osaavat ommella kuin... no, en edes löydä vertauskuvia. Virheetöntä jälkeä käytettävissä olevaan aikaan nähden, pettämätöntä tyylitajua (no, yleensä) ja suitsait se on valmis. Edes kova kisaohjelma ja ympärillä pyörivät kamerat, muista kilpailijoista puhumattakaan, eivät saa heitä hyytymään, korkeintaan jokunen hikipisara poreilee otsalla ja pientä takakireyttä voi olla amerikkalaisen kestohymyn takana. Bonuksena ohjelmassa on tietysti Tim Gunn, joka luotsaa jo omaa ohjelmaansa Muodin huipulle Timin kanssa ('Under the Gunn'). Kun Tim eräässä muutosleikkiohjelmassa vuosia sitten sanoi, että hän ei voi sietää jalkoja katkaisevia capri-housuja, niin en ole sellaisia kyllä sen jälkeen enää käyttänyt. Paras luottaa tyylitajuiseen ammattilaiseen, etenkin näin persjalkaisena suomalaisena.

Kelataan Moodin kangaspakkaa hieman kotoisemmille vesille, eli mökkirantaan. Joka kesä, väistämättä, saan ahaa-elämyksen: hei mähän voisin ommella jotain! Säännöt ovat tarkat, eli näin se aina menee: mitään ei suunnitella etukäteen, materiaalien on löydyttävä omista nurkista (eli joko omista kangashamstrailuista tai äidin ompelutarvikkeista) ja valmista on tultava suurinpiirtein heti. Ei puhettakaan, että etsittäisiin käsityölehdistä malleja, piirrettäisiin jotain kaavoja ja mietittäisiin asia loppuun asti ennen aloitusta. Ehei! Löydetään inspiroiva materiaali (hei, saiskohan tästä jotain?), keksitään mitä siitä voisi kuoriutua ja kuvitellaan, että sehän on helposti hetkessä tehty. Tästä pääsette toistuvien virhepäätelmieni jäljille.

Virhe numero yksi on se, että kangasta on yleensä liian vähän. Se tilkku mikä käteen sattuu voi olla vuosien takaa eikä lisää ole saatavissa. Virhe numero kaksi on, että mennään idea ja innostus edellä puuhun. "No mä mietin sitä sitten kun se kohta tulee vastaan." Projektista tuleekin varsinainen ongelmakimppu, jossa ongelmanratkaisutaitoja kaivataan kuin enigmakoodin purkamisessa.

Virhe numero kolme on, että ei ole niitä kaavoja tai ohjeita, joita voisi noudattaa, tai jos sellainen joskus harvinaista kyllä olisi, niin se kangashan ei riittänyt ihan täysin, joten kaavaa täytyy alkaa muutella - kaventaa tuosta ja lyhentää tästä. Lopputulos ei toki voi olla sitten ihan alkuperäisen mallin mukainen.

Virhe numero neljä on kärsimättömyys. Näissä tekstiilitalkoissani ei tunteja lasketa, vaan painetaan täyttä höyryä kaksi kolme päivää, kunnes olen ihan naatti. Siinä välissä tietysti hermostutaan, mahdollisesti kitistään äidille (joka on entinen käsityönopettaja) ja sadatellaan omassa mielessä kuinka tämä voi olla niin vaikeaa - taas kerran. Ratkojaa käytetään useaan otteeseen, kun saumat menee jotenkin mystisesti väärin ja nuttuun tulee ruttuja. Ja koska mitat on sinne päin, lopputuloskin on usein vähän sitä sun tätä. Voisin tietysti yrittää sumuttaa sanoilla ja verhoilla tekosiani uniikin mittatilaustyönä tehdyn haute couture -luomuksen suuntaan, aivan kuten Muodin huipulle -ohjelmassa... Just joo. Todennäköisesti ohjelman tuomarit valittaisivat työn jäljestäni ja päivittelisivät kuinka "poorly constructed" vaatekappaleeni on. Ei uskoisi, että olen koko pienen ikäni istunut ompelukoneen ääressä ja tehnyt omat vaatteeni - tai ainakin siihen asti kun halpavaateketjut rantautuivat Suomeen. Ompelut taisivat tyssätä juuri siihen paikkaan.

Kuulin jokunen päivä sitten radiosta tyhmimmän (anteeksi vain) neuvon, jonka olen koskaan kuullut. TV:stä tuttu Kiinteistö-Jethro sanoo, että hänen menestyksensä (työ)elämässä pohjaa entisen pomon neuvoon: Älä lopeta, kun olet väsynyt, lopeta vasta kun olet valmis. Siis oikeasti mitä bullshittiä. Kaikki downshiftaajat ja elämännautiskelijat, joihin itsekin kai kuulun, tietävät, että kunnon tauko pistää asiat mielessä järjestykseen. Väsyneenä tulee pelkkää sutta ja sekundaa, sen olen ompeluprojekteissa parhaiten huomannut. Lopeta ihmeessä kesken kaiken, huilaa, rentoudu, funtsi vähän miten pitäisi jatkaa, kenties eri kantilta ja palaa sitten vasta sorvin ääreen uudestaan. Säästyt itkupotkuraivareilta.

Kenties Jethron saama neuvo on tarkoitettu pidemmälle aikavälille ja tähtäimelle, eikä tarkoita, että syömättä, juomatta ja nukkumatta puurretaan eteenpäin kirosanat kuin irti lyödyt hampaat suussa pyörien, mutta siltä se minun korviini kuulostaa. Ehkä kalahtaa vähän liian lähelle niihin omiin toistuviin virheisiini? Kuinka monta kertaa olen vaan jääräpäisesti jatkanut jotain pikkukatastrofin purkamista, kun olisi vaan tehnyt hyvää lähteä lenkille, venytellä ja hellittää otetta, tai edes ottaa kunnon paukku tai pari, luukuttaa musaa täysillä ja sekoitella pään sisällä palikat uuteen asentoon. Kun tuntuu, että nyt napsahtaa hermo, ollaan jo liian pitkällä. En tiedä miten usein Jethro jatkaa väsymyksen yli valmiiseen asti, mutta entä jos kisaväsymys on kolossaalinen? Voitosta tulee silloin katkeransuloista, josta ei pysty oikein edes nauttimaan. Kuten vaikkapa silloin kun uhrataan oma perhe-elämä työsaavutusten perässä juoksemiseen. Tai ommellaan hiki päässä langan maku suussa.

Palataan ompelupöydälle ja kovan työn tuloksiin. Nyt 100 m pikajuoksu muodin parissa on ohi ja istun uusi marimekkoesque-haalari päällä ja kuuntelen kuinka hiostava ukkosrintama lähestyy. Haalarista puuttuu enää muutama nappi, joita täytyy lähteä metsästämään, sillä haluan tähän jotkut vanhat metallinapit ompelulaatikon kätköistä. Kyllä jotain jostain löytyy, jos ei muualta niin mummon vanhasta peltirasiasta. Puserrus oli kova, kolmisen päivää siihen meni ja sain taas niskani juntturaan, kun en tietenkään voinut pitää taukoja tai venytellä kesken kaiken. Oli liian kiire tavoitetta kohti. 

Sieluni silmillä visioimani uusvanha haalari, joka imartelee kurveja ja loihtii vyötärön sinne missä sitä ei ole, no, se on nyt valmis. Eikä oikeastaan edes paljon ärsyttänyt, tällä kertaa osasin olla menomatkalla melkein filosofinen. Mutisin vain ääneen, että miten ne bangladeshilaisten tekstiilitehtaiden lapsiorjat osaavatkin ommella kaikkea niin hyvin... Alkoi taas tuntua, että ei ne marimekot nyt olekaan niin kovin kalliita vaatteita, jos näin kauan aikaa ja eforttia menee. No, tehtaissa tehdään sarjatyönä ja jokaisella on oma pikku askareensa, joka on huippuunsa hiottu. Ja on ne vaatemallitkin ehkä mietitty hieman paremmin loppuun asti ennen kuin lähdetään kangasta leikkaamaan "vaikka tästä". Päätin haalaria tehdessäkin vasta puolivälissä projektia, että mistä aukosta hyppään sinne sisään. Oli kova taisto selkänapituksen, etunappien ja olkanapituksen välillä, kunnes keksin, että ai niin, vessassakin täytyy pystyä käymään ilman suurempia kamppailuja. 

Onko tällä tarinalla jokin opetus? On varmasti, mietitäänpäs. Toistan siis samoja virheitä, se on hyvin todettu ja havainnollistettu. Taidan olla myös jonkin verran temperamentikkaan spontaani. Vaikka kesämökillä ei muuten ole kiire mihinkään, niin ompeluksien kanssa on kyllä valtava kiire. Suorastaan hötky. Pitää saada valmista ja päästä heti nauttimaan oman käden tuloksista. Ehkä mukaan liittyy myös sisua ja pöhköä sinnikkyyttä. Mukaan voidaan heittää myös sana haaste, tyhjästä pitää nyhjäistä jotain uutta ja ihmeellistä. Vuosikymmeniä komeron uumenissa hyljeksittynä maleksinut kangaspala herätetään henkiin ja ainoatakaan liiraa ei projektiin uppoa, ainoastaan oma työpanos. Siinähän saa taas ylpeillä, että ei muuten maksanut mitään, kun itse väsäsin. Maailma on marttoja täynnä. Jos en osaa säilöä, osaan ainakin vaatettaa itseni yllätyksellisesti jos pula-aika iskee. 

Ja joka kerta arvostukseni nousee niitä kohtaan, jotka kärsivällisesti ja huolella suunnitellen ensin päättävät mitä tekevät, sitten hankkivat siihen ohjeet ja mallit sekä materiaalit ja sitten vaan kaikessa rauhassa vähin erin toteuttavat suunnitelmat rennoin ottein ja laadukasta jälkeä tuottaen. Ehkä minäkin siihen pystyisin, jos... jos siis pystyisin. Mutta nämä mökkimuodin huipulle -puserrukset nyt vaan on tällaisia. Kerran kesässä, joten ensi kesänä puhkun ompelukoneen ääressä taas uudestaan!

Jäljet johtavat sylttytehtaalle...  

Mummon muusi ja nakit, eiku napit. Tyyne-mummon nappilaatikon parhaimmistoa. Lapsena nappilaatikon aarteiden tutkailu oli lempipuuhiani. Ei ole huvit paljon muuttuneet...

Stailataan vielä vähän

Monipuolinen mökkivaate soveltuu yhtä hyvin löhöilyyn, lueskeluun kuin laiskotteluunkin.

Ready for runway!

Kiinalaisen uuden vuoden valmistelut, osa 1.

Fengshui-mielessä alkuvuosi on aina kiivasta aikaa. Siinä missä jotkut muut aloittavat uuden, tehokkaan, liikunnallisen elämän tai päättävät kieltäytyä herkuista, minä alan valmistautua kiinalaiseen uuteen vuoteen, joka länsimaisesta virkaveljestään poiketen määräytyy kuun liikkeiden mukaan. Tänä vuonna suuri hetki koittaa 8. helmikuuta, uuden kuun aikaan, eli ihan pian. Paljon on vielä tekemistä ennen kuin Tuli-Apina päästetään pompahtamaan kätköstään esiin.

Joulun jälkeen tuleva länsimainen uusi vuosi hönkäisee päälle niin nopsaan, että siinä ei ehdi paljon konvehdinsyönniltä valmistautua, kunhan käy täydentämässä ruoka- ja juomavarastoja ja miettii pitääkö itse tänä vuonna bileet vai lähteekö liikekannalle kaupungille. Siksi onkin ihanaa, että kiinalaiseen uuteen vuoteen voi valmistautua hitaasti nautiskellen koko tammikuun ajan. Ja miten? Tietenkin puunaamalla paikkoja ja kurkistellen kaappeihin. Perinteinen tapa on siis aloittaa uusi vuosi ja uusi elämä puhtaalta pöydältä - ja puhtaalta lattialta.

Kotini ei silti suinkaan ole vielä esittelykunnossa, vaan villakoirat räksyttävät kovaäänisesti jaloissa ja keittiönkaapit sisältöineen huokailevat "siivoa minut". Olen keskittynyt karsimiseen ja meditatiiviseen kyseenalaistamiseen. Sitä voisi sanoa vaikka inventaarioksi. En ole päässyt vielä itse puhtauden lähteille. Vapauden ja valon kaipuussani heitin vanhat bambuverhot pois olohuoneesta ja puusälekaihtimet saivat häädön makuuhuoneesta. Tilaavievät cd-tornit päätin myydä ja sijoittaa musiikin sen sijaan kirjahyllyn uusiin vetolaatikoihin. Osa vanhoista tavaroista sai lähdön roskiin, osa tyrkättiin Ekotorille. Osa vain tungettiin syvemmälle kaappiin pois näkyvistä. Tarjosin valkoista maalia ratkaisuna niille esineille, jotka saivat jäädä. Johtotähtenäni yritin pitää tavaroiden poistamista lattiatasosta pölyttymästä. Mieleeni on juurtunut tieto, että masentuneilla ihmisillä on koti täynnä raskasta energiaa, sillä tavarat ovat pitkin lattioita. Teen siis ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä omassa kodissani.

Kotini kaukaisimpiakin nurkkia läpikäydessäni olen löytänyt hämmästyttäviä juttuja. Edelleen, vaikka olen tehnyt karsintaa jo useamman vuoden. Kirjoituspöydän kätköistä löytyi Radiolinjan puhelinsopimus noin 12 vuoden takaa. Kirjahyllyssä oli muiden papereiden joukossa lukion vuosikertomus sekä kirjoittamani englanninkielinen aine otsikolla "Eating - a Problem?". Tämä itä- eli terveyssektorilta löytämäni aine käsitteli ylipainoa ja sukurasitteita. Jäin oikein miettimään onko tällä ainekirjoituksella ja sen säilyttämisellä jokin yhteys nykyiseen painooni... Lisäksi löysin julisteita, joita pidin teinihuoneeni seinillä noin vuosina 1992-1996. Nostalgian herkät hetket? Pah, roskiin!

Vaatekaapin tulisi heijastella uutta olomuotoa ja olenkin jo saanut karsittua ihokkaita UFFille sekä myyntiin Tori.fihin. Oikeastaan kaikkea tulee katsottua nyt erityisen haukankatseen läpi, Marie Kondo -tyyliin: ostaisinko tämän uudelleen? Onko tästä minulle iloa? Montako reikää sukkahousuissa on vielä hyväksyttävää? Näyttääkö takamukseni tässä isolta? Tai onko tämä edelleen kiva ja käyttökelpoinen vaate, jopa mieleinen, mutta ei vaan enää edusta sitä kuka nykyään olen? Huomasin, että oma maku on pikkuhiljaa muuttunut, niin sisustuksessa kuin pukeutumisessa, ja värikäs retrotyyli, 60-luvun teryleenimekot tai hulmuavat marilyn-helmat eivät enää puhuttelekaan samalla tavalla. Tyylini on muuttunut, ja se on aina pienen kriisin paikka, että osaa myöntää sen itselleen ja jatkaa eteenpäin. Kyllä, hilloan edelleen liian pieniä mekkoja kaapissani, mutta jos luovun monesta muusta, niin ehkäpä kilotkin luopuvat minusta... Käänteispsykologiaa!

Tämä kaikki aivotyö ja tavaroiden löytöretkeily vie helposti suurimman osan ajasta. Sitten alkaakin kello tikittää ja koittaa tositoimen hetket. Perusteellisen siivouksen teen vasta muutama päivä ennen h-hetkeä. Laitan karkeaa merisuolaa huoneiden nurkkiin, annan olla muutaman päivän, jotta suola ehtii imeä vanhat tunkkaiset energiat. Sitten suola kipataan wc-pönttöön ja seuraa imurointi, moppaus ja pölyjen pyyhkiminen, lakanoiden vaihto, tuulettelu jne. Jääkaappi ja uuni pitäisi pestä, pakastin sulattaa ja ylipäätään heittää pois vanhat elintarvikkeet ja purkkien jämät. Sama puhdistusrituaali kylpyhuoneessa. Viemärit ja peilikaapit putsataan ja jos oikein pirtsakaksi ihmiseksi ryhtyisin niin kylpyhuoneen seinät ja lattiat tulisi pesemällä pestä. Jopas kuulostaa työläältä. Taidan oikaista hetkeksi sohvalle ja keskittyä digiboksin sisällön tyhjentämiseen. Sillä digiroskat, nekin täytyy siivota.

Kuva: chinatour.com

Uudistumisen tuska suomalaisessa liike-elämässä: tapaus Nanso

Eilen illalla pohdin ystäväpiirissä sitä, että lähes kaikki päällämme olevat vaatteet ovat ruotsalaisten ketjujen myymiä. Ikisuosikki Nansokin lopettaa tuotantonsa Suomessa kokonaan. Miten voikin olla, että naapurimaassa tekstiiliteollisuus ja vaateketjut kukoistavat (vaikka tuotanto onkin toki ulkoistettu) ja Suomessa mikään ei enää kannata?

Jos ajatellaan Nansoa, niin siihen liitetään hyvin vahvasti mielikuvina kotimaisuus ja kestävyys. Itsekin Nanson pyjamia joululahjaksi saaneena joskus jopa tuskailin sitä, että vaatteet eivät käytössä kulu millään, kestävät vaan vuosikymmenestä toiseen. Omassa vaatekaapissani on lukuisia Nanson mekkoja, jotka ovat niin hyvää materiaalia, että käyttöikää on varmasti minunkin jälkeeni jäljellä. Tässä siis dilemma: kun ruotsalaisketjut suoltavat heikkolaatuista ja epäeettisesti tuotettua tavaraa, niin suomalaiset tekevät liiankin kestävää ja laadukasta hyvissä työoloissa. Kun on kerran jotain Nansoa ostanut, sillä elää pitkään. Ei ehkä muodin aallonharjalla, mutta mukavuuden aallonharjalla kylläkin. Trikoo on suomalaiselle rakas.

Itse olen kompensoinut halpavaatteiden ostamistani satsaamalla aina välillä johonkin suomalaiseen laatumerkkiin. Yleensä se oli Nansoa, joskus Marimekkoa. Kymmenen, ehkä viisikin vuotta sitten Nanso oli vielä kovassa iskussa ja huokailin ihastuksesta aina myymälässä käydessäni. Olisin heti ollut valmis ostamaan useammankin kestävän luomuksen, sillä niissä oli jokin kiva juju ja ne olivat nuorekkaita. Kyllä, luit oikein. Suunnittelijat kuten Ivana Helsinki ja Katri Niskanen toivat perinteiseen trikootyyliin uutta vaihtelua ja katu-uskottavuutta. Vilkaise vaikkapa profiilikuvaani tuossa oikealla - siinä minulla on ylläni yksi rakkaimmista Nanso-mekoistani, jossa yhdistyy mehukkaan värin lisäksi mielenkiintoiset rypytykset ja vartaloa imarteleva malli. Suomalaisen työn ja ihoa vasten hyvältä tuntuvan kankaan lisäksi mitä muuta voi toivoa? Ja jos hinta olisi poljettu, ei tuotteella olisi enää samanlaista pakko saada -arvoa.

Ulkopuolisen silmin on helppo alkaa huudella, mutta Nanson tilanne olisi varmasti ollut pelastettavissa. Ensin nuorennetaan brändiä ja hankitaan joku ulkopuolinen tyyliguru luotsaamaan laivaa, heitetään nyt vaikka nimeksi Jaakko Selin esimerkinomaisesti. Herätetään muutaman vuoden takaa supersuosikkiohjelma eloon: Anne Kukkohovin luotsaama Muodin huipulle voisi keskittyä tällä kertaa pelkästään trikoovaatteisiin ja kauden voittaja pääsisi Nansolle pääsuunnittelijaksi. Lisäksi tehtäisiin pari kertaa vuodessa vierailevan kuuman nimen kanssa jokin haluttu ja mediassa kohkattu minimallisto. Laatua, ei määrää. Mert Otsamo ja Antti Asplund tulevat etsimättä mieleen, olivathan he sillä ekalla ja ainoalla Suomen Muodin huipulle -kaudella mukana.

Ja sitten se kansainvälistyminen: jos näillä keinoilla saataisiin myyntiartikkelit kuntoon, niin sitten brändäys ulkomaille suomalaisen designin keinoin. Siinä vaiheessa korkea hinta ja superlaadukas Suomessa valmistettu tuote olisi vain myyntivaltti, ei este, vertaa vaikka Samujiin. Luonnollisesti sisustusmallisto olisi seuraavaksi vuorossa, eikä miesten vaatetarpeita kannata missään nimessä unohtaa. Ai niin, ja lapset. Trendikkäät lastenvaatteet tuntuvat olevan kovassa nousussa. Mainosarvoksi voisi vaikka ottaa, että näitä tuotteita ei ole valmistettu kenenkään hengen uhalla lapsiorjatehtaissa. Sen sijaan, että "Nyt uutuutena Kids-mallisto. Lapsilta lapsille"...

Entä sitten Nanson nykyinen pääasiakaskunta? 50-70-vuotiaat naiset, joille tärkeintä on laatu, mukavuus ja kotimaisuus. Mikä estää pitämästä mukana heille erikseen kohdennuttua mallistoa, jota myytäisiin vaikkapa vain Suomessa? Junttius ja maaseudun olot kunniaan. Ja sanon tämän kaikella rakkaudella suomalaisia maakuntien naisia kohtaan - olenhan sellainen itsekin.

Tässä siis pelastusreseptini Nansolle, olkaa hyvät, saa ottaa käyttöön. Sillä jotainhan tässä olisi tehtävä ja ne, joilla on rahaa investoida, saisivat investoida suomalaiseen laatuun ja työhön. Jos emme pysty kilpailemaan ruotsalaisten ja tanskalaisten kanssa heidän omalla bravuurikentällään (paljon ja halvalla), niin keksitään jotain uutta, josta voimme olla ylpeitä. Kestävää, ekologista, yksilöllistä, haluttua ja myyvää. Sillä kuten nyt joudumme Suomen talouselämässä toteamaan, jos et uudistu ja tomuta tottuneita tapoja, jäät muiden jalkoihin. Vähän niin kuin fengshuissakin.

Uutta ilmettä kehiin!

* Kaupallinen yhteistyö Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa *

Vierailin Keloranta-blogin Teija Helinin kanssa Indiedaysin Bloggers' Inspiration Day -tapahtumassa lokakuun lopussa. Koska olin aveccina siinä siivellä, oli jännä seurata miten virallisessa blogimaailmassa toimitaan. Vedettyäni navan täyteen ilmaista sponsoriruokaa ja -juomaa, olikin aika hoitaa kynnet kuntoon ja poseerata eri ständeillä ammattikuvaajien räpsytellessä kameraansa. Hiukan nostatusta siis arjen keskelle.

Kuva: Krista Luoma Photography

Helsingin Kampissa Maxine-ravintolassa järjestetyssä blogipäivässä ihastelin mm. Vagabondin kenkäuutuuksia ja laukkuja sekä Instrumentariumin timantinkimalteisia silmälasikehyksiä. Instrun ständillä oli minunkin kasvoihini sopivia Heritage Swarovski -kehyksiä, joista todisteaineistoa alempana. Yleensä en kaipaa kehyksiini kimalletta, mutta näissä se oli tehty asiallisen hillitysti. Mieleen jäikin, että pitäisiköhän ne silmälasit taas uusia...

Jäin virkistävän ja naisellisen bloggaajapäivän jälkeen miettimään mitä uudet kengät, laukut, silmälasit ja hiukset naisille oikein merkitsevätkään. Toisilla on uutta koko ajan hakusessa ja liikutaan muodin kärkijoukoissa, kun taas toiset inhoavat shoppaamista ja pysyvät tiukasti siinä mitä kaapista jo löytyy. Tai he ostavat sen saman mustan koltun kerta toisensa jälkeen. Uudistuminen jotenkin siis ahdistaa.

Olen viime aikoina seurannut Anne Kukkohovin Vuosia nuoremmaksi -muutosohjelmaa. Aiemmin olen ollut koukussa niin Hurjaan muodonmuutokseen kuin Gok Wanin Nätti nakuna -ohjelmaan. Hurjissa muodonmuutoksissa on välillä laitettu kouluvuosien nörtti-ilmeeseen jämähtäneelle oikein kunnolla leuan täytettä implantin muodossa ja tehty ihmisistä ylipäätään täysin erinäköisiä kosmeettisen kirurgian avulla. Nätti nakuna -ohjelmassa on ensin itketty omaa ulkonäköä kaiken paljastavassa peilikopissa ja sitten tehty ihmeitä pelkällä stailauksella, jotta kyseinen koekaniini on uskaltanut lopulta riisua itsensä paljaaksi alastonkuvia varten. Mahtavaa viihdettä! Kummasti ohjelmien jälkeen miettii omaakin olemustaan, että pitäisiköhän säväyttää jollain uudella ilmeellä.

Näin sivullisena on helppo ihmetellä ihmisten jämähtämistä vanhaan lookiin, mutta sisältäpäin on joskus vaikea nähdä missä mennään ja mitä viestejä ja energioita välität ulospäin. Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa eräskin harmaantunut rouva kertoi säästäneensä kaikki elämänsä silmälasit, kengät ja vaatteet, ihan vaan siltä varalta jos niitä vielä tarvitsisi ja ne tulisivat uudelleen muotiin. Kun vanhoja vaatteita sitten sovitettiin Teri Niitin valvovan silmän alla, ne olivat auttamatta aikakautensa vankeja. Eivät tyylikästä retroa, jota hipsterit voisivat kieli poskessa käyttää ja näyttää erittäin katu-uskottavilta, vaan pelkästään vanhaa ja tunkkaista. 

Sama ongelma on yleensä myös hiusten suhteen. Siihen nuoruuden hiuspehkoon on jumiuduttu eikä tyyliä ole vaihdettu sitten 70-luvun. Vaikka lähipiiri on jo suorastaan tylysti ilmaissut, että hei, mee kampaajalle, niin luonne ei anna jostain syystä periksi. Meikkaustyylikin on helpompi pitää samana kuin kokeilla jotain uutta. Ja silmälasikehykset jos mitkä kertovat seuraatko aikaasi vai onko pokat uusittu viimeksi Elviksen aikoihin. Miksiköhän ihmiset sitten niin helposti juuttuvat vanhaan tyyliin? Onkohan vaikea sanoa heipat sille peilistä vastaan katsovalle vanhalle minälle, jos ei oikein tiedä kuka se uusi minä voisi olla? Henkinen ja fyysinen muutos kun kulkevat kimpassa.

Fengshuin kannalta katsottuna jos oma olemus jumahtaa menneille vuosikymmenille, niin se alkaa helposti näkyä myös muussa elämässä. Elämänenergia chi on silloin tunkkaista ja sen virtaus heikkoa. Puoliso saattaa lähteä vihreämmille nurmille, työelämässä ei ylennyksiä näy ja elämä on muutenkin sitä samaa vuodesta toiseen. Todennäköisesti lapsetkin välttävät näyttäytymistä vanhempansa kanssa, jotteivat vaan joutuisi naurunalaisiksi kavereidensa kesken. Kaukana ovat ne ajat, kun oma äiti oli maailman kaunein prinsessa. No ehkä prinsessaa ei enää saada taiottua esiin, mutta kävisikö kunnon kuningatar? Tai puuma!

Olisikin ihanaa noiden tv-ohjelmien tapaan päästä ammattilaisten käsittelyyn stailattavaksi (ilman niitä leukaimplantteja) ja löytää itsestään ja ulkonäöstään jotain ihan uutta. Jos vaikka tukkaankin saisi sen uuden ilmeen ulkopuolisen avulla. No, stailaajien kynsiin en ole vielä päätynyt, mutta ne uudet silmälasit voisivat tosiaan tehdä terää. Mitä pidätte esimerkiksi näistä Swarovskin mustista kehyksistä, sopivatko minulle? Peukku ylös vai peukku alas?

Koko mallistoon voi käydä tutustumassa osoitteessa: www.instru.fi/heritageswarovski

Poseerausilme päälle ja menoksi!

Esillepano oli ihanan herkkää! Kehykset olivat makeita kuin karkit.
Kuvat Instrun pisteellä otti Tim Kiukas.

http://www.instru.fi/heritageswarovski?utm_source=Blog%20post&utm_medium=blog%20&utm_content=myfengshuilife&utm_campaign=heritageswarovski