Unelma työelämästä

Nyt olen kyllä mieleni pahoittanut ja aion sen sanoa. Fengshuita tai kepeää huumoria tästä kirjoituksesta on turha etsiä, sillä nyt puhun työstä ja sen puutteesta, työn yhteydestä omanarvontuntoon ja yksilön arvoon yhteiskunnan osana.

Olen jutellut niin monen ihmisen kanssa ja sama asia toistuu vuodesta toiseen. Tuntuu, että tuttavapiiriini kuuluu nykyään koko joukko toinen toistaan fiksumpia, akateemisen koulutuksen omaavia työttömiä työnhakijoita, joille on jäänyt niin laiha luu käteen, ettei siitä irtoa edes luusoppaa. Heillä on kokemusta pätkätöistä ja elämän epäreiluudesta, sekä suoranaisesta kyykyttämisestä. Täytä tämä lappu, osallistu tuohon koulutukseen, koska olet HUONO ja TYÖTÖN. 

Rako heti koulusta työelämään siirtyneen hyväosaisen työssäkäyvän ja useamman (potentiaalisen) työpaikan menettäneen pitkäaikaistyöttömän välillä ammottaa Grand Canyonin kokoisena kuiluna, jossa samaa arkielämän kieltä ei enää ole. Työttömältä saatetaan tuttavapiirissä silmiä pyöritellen kysyä, että miksi et vaan mene töihin, kun tämä haaveilee, että saisi mitä tahansa työtä, vaikka siivoojana tai marketin kassalta. Olen itsekin hakenut vuosien varrella mitä tahansa sisustusalaan viittaavaa työtä, Askon kesähessuksi tai Ikean makuuhuoneosastolle (muutakin kuin makoilemaan). Nada. Akateeminen pitkäaikaistyötön ei tunnu kelpaavan mihinkään saumaan - tai saumaa putsaamaan. Puhelinmyyjäksikin on varmaan liikaa katkeruutta vuosien varrella tarttunut ääneen, jotta saisi mitään kaupaksi. 

Mene siinä sitten töihin, kun CV:n tekokursseja on käyty jo muutama ja oman osaamisen markkinointi hiottu huippuunsa. Muutama tutkintokin on taskussa. Kun seinä on vastassa, kiipeilytaidot eivät aina välttämättä kanna vuoren toiselle puolelle. Joku hyytyy matkalle, sillä työelämän huipulla ei ole paikkaa kaikille. Täystyöllisyys on tunnustettu illuusio, mutta jotakuta pitää silti rangaista. Otetaan tuo työtön tuosta ja annetaan sen kuulla kunniansa. Miksi et jo ryhdy yrittäjäksi, s*tanan lusmu?

Positiivisuuden säilyttäminen on helppoa kuin sokerikiteen seivästäminen suolakulhosta. Henkkamaukalle saattoi päästä töihin 15 vuotta sitten opiskeluaikoina, mutta maisterin tai - herra paratkoon! - tohtorin paperit taskussa ei kelpaa kuin asiakkaaksi. Just ja just. Montakos kolikkoa onkaan tässä kuussa enää käytettävissä? Ystäväni pani juuri tohtorinopinnot jäihin, jottei putoaisi "mahdoton työllistyä" -kuoppaan. 

Jos työtön haaveilee lomalle pääsemisestä, niin sehän vasta paksua on. Tämähän on koko ajan lomalla, yhteiskunnan maksamana. Kotona. Otetaanko lento olohuoneeseen vai tutustutaanko uuden maan kulinaarisiin elämyksiin Euroshopperin tuotteilla? Oman kaupungin kadut ja kulmat on tutkittu tarkkaan, ja ilmaistapahtumat ympäröity lehdestä - siis jos lehtitilaukseen vielä on varaa.

Jotkut haaveilevat myös menevänsä naimisiin tai tekevänsä lapsia, hankkivansa oman asunnon - sitten kun olisi töitä ja rahaa. Pääni yllä pyörii synkkä pilvi kun vain ajattelenkin millaisia kompromisseja ihminen joutuu tekemään. Ei kehitysmaissa, vaan hyvinvointivaltiossa. Suomessa.

Norjassa on huutava pula sairaanhoitajista. Ruotsissa tarvitaan 60 000 pätevää opettajaa vaikka heti. Suomessa on työvoimaa, mutta ei töitä. Miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty? Kuinka maailman paras ja onnellisin maa (lainausmerkeillä tai ilman) on tässä jamassa, että sillä on varaa pitää kalliisti koulutettua väestöä kortistossa homehtumassa? Kuinka firmoilla on pokkaa kohdella tätä arvokasta pääomaa halveksuen, suuta työttömällä pyyhkien, ennen seuraavaa höynäytettävää?

Minulla on unelma työelämästä, jossa

• palkkaa maksetaan rehellisesti ja yhteiskunnan tarjoamia rahallisia kannustimia ei hyväksikäytetä ja ketjuteta
• työpaikan vastuuhenkilöt myös kantavat vastuuta eivätkä ulkoista sitä muille, vierittämällä syytä aina toisten niskoille
• kannustetaan, kommunikoidaan ja puhalletaan yhteen hiileen ilman teeskentelemistä ja päälleliimattua hymyä
• asioista voidaan yhdessä keskustella ja päättää mikä on yhteinen suunta
• jokaisen mielipide on tärkeä ja kuulemisen arvoinen
• jokainen tietää omat työtehtävänsä ja vastuualueensa ja sen mitä tavoitetta kohti mennään
• ketään ei vedätetä ja kenenkään työpanosta ei vähätellä, vaan jokainen voi tuntea olevansa tärkeä osa kokonaisuutta
• työttömän kovaa työmotivaatiota ei sammuteta epärehellisyyksillä ja katteettomilla lupauksilla
• työpanoksesta maksetulla palkalla voi elää ja tekemästään työstä voi tuntea ylpeyttä.

Kun Martin Luther King unelmoi toisenlaisesta maailmasta, jossa mustat ja valkoiset olisivat tasa-arvoisia, oltiin päämäärästä hyvin kaukana. Niin ollaan nytkin, mutta lapsenuskoinen naivisti minussa toivoo edelleen, että tästäkin tulee vielä totta. Ihmisarvon on oltava jossain muualla kuin työssä ja rahassa - tai niiden puutteessa.

Kuva: www.cartoonaday.com

Sairauskuukausi

Huh, olen niin iloinen, että on huhtikuu! Maaliskuu oli kohdallani yhtä matalalentoa nokka maata viistäen. Ikävämmän puoleiset tähdet, sairaustähti 2 kuukausienergiana ja kataströf-tähti 5 vuosienergiana olivat parkkeeranneet ulko-ovelleni. Kuukausi ehti hädin tuskin tulla horisonttiin, kun alkoi tapahtua terveysrintamalla kaikkea ikävää. Tuli moppaus-äksidentti, joka vei minut lopulta päivystykseen asti, kun hartiaseudun kivut vain yltyivät. Ei auttanut lääkkeet ja naprapaatillakin todettiin, että kultaseni, olet ihan jumissa, tämä ei helpolla laukea. Tuli migreeni, useamman kerran. Mitä enemmän oli tehtävää lautasella, sen enemmän piti sairastaa. Sairastamisesta tuli vähän niin kuin duunia, siihen meni kaikki päivät. Jos en ollut sairaslomalla, purin hammasta ja buranaa.

Eihän se siihen tietenkään jäänyt. Söin jotain sopimatonta (mystisesti kaikki alkoi itse leipomastani luomu-saaristolaisleivästä) ja oksentelin ja sain allergisen ihottuman koko kroppaan niin että olin lopulta kuin punainen paloauto. Alkoi vähän jo usko loppua, että tästä kuukaudesta koskaan ehjin nahoin selviydytään maaliin asti. Kamoon universumi, etkö pahempaan pysty?

Kaikkein oudointa oli se, että ihmiset, ihan täysin tuntemattomat bussipysäkilläkin, tulivat avautumaan minulle sairauksistaan. Tuntui, että kaikki jotka avasivat suunsa, saarnasivat vain pitkää sairaskertomusta. Taitaa todellakin olla, että se miltä tuntuu, heijastuu bumerangina takaisin maailmasta. Itse kuulin oman oloni suoraan toisten suusta.

Tämä mielestäni vain todistaa sen, että vaikka kuinka tässä fengshui-ihmisenä tietää olemassaolevat vaarat, ne voivat silti voimakkuudessaan tulla ihan nurkan takaa ja vetää kanveesiin. Otin ohjat omiin käsiini sen minkä pystyin ja vedin metallia ja puuta eteisen täyteen. Yrittäkääpä nyt käydä kimppuun, pahis-tähdet!

Huhtikuu ja fengshui-kuukausienergioiden vaihde tuli ja olinkin yllättäen taas terve. Ei kivistänyt enää päätä, hartiat asettuivat paikoilleen, samat ruoka-aineet eivät enää aiheuttaneet allergiaa. Huhtikuun puolivälissä uskalsin taas jo mopatakin eikä niska-hartia-lapasesta lähtenyt mikään tuskan parahdus. Hallelujaa, olen taas elossa! 

Tässä miltä suolakorjaukseni sairausenergian alueella luoteessa näyttää nyt. Vitosen alueella etelässä purkki pysyi siistinä, joten kokeilin siirtää sen luoteeseen, josta tänä vuonna löytyy mustanpuhuva 2-maatähti. Nyt suolaa on jo pöydällä ja sisällä olevien pennien ruostevesi on alkanut valua ulos. 

Sairausenergian alueelle suositellaan myös pullokurpitsaa, joka on tyhjennetty siemenistä ja kuivattu. Voitte googlata miltä sellainen näyttää, mutta oma pullokurpitsani näyttää hieman tyylitellymmältä. Punaiset kukat eivät kuitenkaan kuulu kuvaan, valkoiset kävisivät paremmin.

Niin, tuota se kakkostähden kuukausivisiitti etelässä ulko-ovella sitten teetti. Punainen varoituskolmio etelässä! 

Lupa levätä / Eteisen uusi ilme

Tulin juuri mojovilta päiväunilta. Näin unta, että olin unessa väsymyksestä sokea enkä millään saanut silmiä auki. Käsikopelolla kuljin eteenpäin ja ensimmäinen asia, jonka näin, oli lapsuusajan koirani. Se oli lie'assa eikä päässyt juoksemaan.

Kerran sen sijaan näin unta, jossa suuri joukko pieniä koiranpentuja juoksenteli ympäriinsä pomppien ja poukkoillen ja pitäen hauskaa. Minulle kerrottiin, että koirat symboloivat luovuutta ja omien voimavarojen ilmaisua. On siis erittäin toivottavaa uneksia pörröisistä, hassuttelevista pennuista, jotka muksahtelevat nurin. Nyt luovuuteni on siis unen perusteella hihnassa eikä pääse kirmaamaan vapaana.

Sain onnekseni mielenkiintoisen osa-aikatyön, joka muuttui väliaikaisesti kokopäiväduuniksi, sitten ylitöiksi ja lopulta ylikierroksiksi. Nykypäivänä ei kannata jättää mitään työtilaisuutta käyttämättä, joten pistin parastani. Toki saan pitää lomaa myöhemmin tekemieni tuntien edestä, mutta huomasin olevani tilanteessa, jossa kynttiläni palaa taas molemmista päistä ja vähän sulaa keskeltäkin. Nyt väsyttää.

Olin korvamerkinnyt pääsiäiseksi koko joukon luovia projekteja, kun on vihdoin aikaa keskittyä. Paitsi etten pystynytkään yhtään keskittymään. Tapetoin eteisen, mutta voisi yhtä hyvin sanoa, että "tapoin eteisen" (kuvatodisteet lopussa). Tein niin paljon lasku- ja leikkuuvirheitä, että nyt tapetti on palasina seinillä. Ehkä muut eivät sitä huomaa, mutta itse tiedän kaikki virhekohdat, joihin ei kahden käden sormet riitä. Yksi kohta on eri värinen, kun en tajunnut, että yksi rulla oli eri erää. Sain katsos ensimmäisen avatun rullan ilmaiseksi rautakaupasta, ja kun toisella kertaa samaa tapettia löytyi lisää, niin toki otin mukaan, kun halvalla kerta sai. Karu totuus värisävyjen eroavaisuudesta ja siitä, kuinka paljon avatussa rullassa itse asiassa onkaan jäljellä, paljastui tietysti vasta kun toista rullaa aloin vedellä seinälle. 

Jos olisin ollut normaali, skarppi itseni, olisin ehkä puhaltanut pillistä tilanteen poikki, mutta nyt jatkoin niin kauan, että kaikki virheet oli tehty. Joo, eteisessä on siis uusi tapetti, joka maksoi yhteensä 23 euroa. Mutta sitä ei riittänyt joka kohtaan ja se on tuhannen päreinä seinällä. Toiset tekee tuhannen palan palapeliä, toiset tapetoi väsymyksen vallassa palapeliä seinälle.

Miksi ihmeessä vedän itseni aina piippuun ja vapaallakin vielä haalin uusia projekteja? Olisi kai se tapetointikin voinut odottaa. Selitys löytynee astrologisesta kartastani ja sen maalaamasta luonnekuvasta. Olen viime aikoina lueskellut Joey Yapin BaZi-profiilikirjoja, joissa näpsäkästi tiivistetään eri luonne- ja reagointityyppejä neljän pilarin astrologian mukaan. Sieltä löytyy epämukavat totuudet siitä miten kukin toimii ja miten kannattaisi toimia. Löysin itseni muun muassa Managerista ja Artistista (kartastani myös eri suhteissa löytyneet Pioneer, Warrior, Friend, Philosopher ja Director on vielä lukematta. Kyllä yhdestä ihmisestä on moneksi - eikös tätä voisi jo sanoa multitaskingiksi?). 

Manageri on tiukka jätkä eikä kestä muiden käskyjä tai kehotuksia, vaan kertoo mielellään muille miten hommat hoidetaan, onhan hän aina oikeassa ja varsinainen organisoinnin ihmelapsi, joka ottaa tilanteen kuin tilanteen haltuunsa. Hän myös rynnii maaliin, kaatuipa matkalla kuinka moneen esteeseen tahansa. Jussi, kuokka ja ... manageri. Mitään apua ei tietenkään kaivata, kyllä tässä ite *prkl* pärjätään.

Manageri sanoo asiat suoraan niin kuin ne ovat ja monelta saattaa mennä pullasta rusinat väärään kurkkuun, kun asiaa ei sokeroitukaan sopivasti. Lievää empatian puutettakin saattaa olla ilmassa, sillä manageri haluaa toimimalla ratkaista tilanteen, ei toimia kenenkään nessun pitelijänä. Jep, jotakuinkin noin se menee. 

En ole koskaan pitänyt itseäni työnarkomaanina, vaan hommansa hoitavana piilolaiskurina, joka karkaa kivempien puuhien pariin heti kun voi, mutta jos ei osaa jättää töitä kesken, vaan puurtaa kunnes kenelläkään ei ole enää kivaa, niin taitaa siinäkin jokin epämiellyttävä totuus kalskahtaa. 

Totesin myös, että nautinnonhakuinen ja ikävältä maailmalta päänsä pensaaseen piilottava (ai mitkä rekat?), mutta ah niin potentiaalinen artisti maksaa kyllä ihan itse oppirahansa. Artisti-profiilin omaava henkilö kävisi mainiosti journalismin tai luovan kirjoittamisen pariin, ekspressiivisiin taiteisiin tai vaikkapa opetustehtäviin, tutkijaksi akateemiselle polulle tai ideoimaan hyvää läppää markkinointiosastolle. Hänellä on monta itseään ilmaisevaa projektia yhtä aikaa menossa. Mitään muuta tapaa olla olemassa ei ole. Tylsä rutiini tappaa artistin mielenkiinnon elämää kohtaan pitkällä tähtäimellä. Artisti haluaa koko ajan oppia lisää ja pitää tietoa kovana valuuttana. Muita valuuttoja saattaa näkyä harvemmin lompakossa. 

Jokainen meistä koostuu niin monesta eri vivahteesta, että yhtä ainoaa profiilikuvausta ei ole. Ihminen voi edustaa enimmäkseen profiilin positiivisia puolia, jolloin negatiiviset piirteet voi lakaista maton alle ja unohtaa ne sinne. Jos huonosti käy, se ikävämpi puoli on koko ajan vallalla ja profiiliin kuuluvat kehuvat ylisanat eivät täsmää ollenkaan. Sama henkilö voi tietysti seilata positiivisten ja negatiivisten ominaisuuksiensa välillä erilaisten tilanteiden, päivä-, kuukausi- ja vuosienergioiden sekä 10 vuoden onnenpilareiden vaikutuksesta. 

Tässä sitä heilutaan vaikutusten alaisena päivästä toiseen! Yhtä stabiilia persoonaa ei ole. Ihmisen kokonaiskuva on oikeastaan vähän niin kuin eteisen tapettiseinäni: yhdistelmä monesta eri palasesta, täynnä piiloteltavia virheitä, mutta loppujen lopuksi aika mukiinmenevä kokonaisuus. Täydellistä nyt kun ei koskaan saa. 

Välillä toivon, että minulla olisi ruuvit vähän enemmän löysällä. Nimittäin velvollisuus-mutteri on usein niin kireällä, että se jomottaa syyllisyyden tunteena ohimolla ja pitkinä tehtävälistoina. Vaikka olen mielestäni rento tyyppi, en oikein osaa arjen tohinoissa rentoutua mielen tasolla. "Sit pitää tehdä se ja se ja se homma"... Jos päivän tunnit eivät riitä luetteloimiseen, niin aamuyöstähän on aina hyvää aikaa. To do -listaa tuntuu riittävän taivaan porteille asti. Teininä ja nuorena aikuisena kyllä nukuttiin kahteentoista, kaipa ne kauneusunet piti silloin pitää, jotta jotain energiaa jäisi ylikin.

Elän edelleen toivossa, että huomenna pääsisin sellaiseen mielentilaan, että voisin aloittaa Merkittävän Taideprojektini. Kunhan hoidan ensin alta pois pari tärkeää hommaa. Mutta olen sentään antanut itselleni luvan nyt pääsiäisen pyhinä vetää niin monet päikkärit kuin on tarpeen. Ensimmäiset kesti kolme tuntia. Kummasti sitten jaksaa taas vetää vähän isommalla vaihteella, kun antaa itselleen lepohetken. Ja tänään päiväunilta herätessäni tajusin, että nyt pitää kirjoittaa tästä aiheesta. Se kiilasi heti tehtävälistan alkuun. Tämä blogin pitäminen kun ei ole velvollisuus lainkaan, vaan pelkkää nautintoa. Sano sitä vaikka Artistin itseilmaisuksi. Jos ei synny kuvaa ja kuosia, niin syntyy ainakin tekstiä. 

Legendaarisimmat päikkärit pidin muuten yläasteella. Menin perjantaina raskaan kouluviikon (niin, ne velvollisuudet) jälkeen vähän lepäämään ja heräsin 7 tuntia myöhemmin puoliltaöin. Ai, no täytyy varmaan mennä sitten takaisin nukkumaan. Uni on aina ollut tehokkain keinoni taistella maailman väsymyksiä vastaan.

Luonne on kumma juttu. Vaikka kuinka tietää, että henkistä treenaamista olisi, niin hauiskäännöt ei yhtään houkuttele. I was born this way.

Sitten esittelemään eteistä:

Kulti kutistin eteisen! Napolinlahden opetustaululle löytyi hyvä paikka, mutta se oli naulakon takana. Ratkaisu: kohtahan on kesä emmekä tarvitse naulakkoa takeille enää... Haaveissa on sellainen vanhanajan puinen pystynaulakko, jonka voisi maalata vaikka vihreäksi. 

Sisääntulo vihertää. Matto on napattu mökiltä ja se vietti ensin aikaa kellarissa, sitten parvekkeella. Nyt se vasta istuu sisustukseen. Osuu osaksi kaakon ja idän alueelle, joten vahvistetaan samalla puuenergioita.

Tapetti oli paitsi puoli-ilmaista, myös klassinen esimerkki metallienergian muodoista ja väreistä. Halusin pistää tänä vuonna etelään lennähtäneen 5-maatähden ikäville energioille hanttiin metallilla. Suunnittelin tähän paljon värikkäämpää tapettia, mutta koska eteinen on ikkunaton putki, niin valon maksimoimiseksi valikoitui vaalea. (Sitäpaitsi mies ei tykännyt suosikkitapetistani, joten piti antaa periksi - edes joskus.)

Totuuden nimissä on tunnustettava, että koska mies säilyttää takkejaan ja kenkiään omassa vaatehuoneessaan, uskalsin ryhtyä tähän säilytystilan hävittämiseen lupia kysymättä. Ainahan sen naulakon saa takaisin talveksi.

Jos puhti loppuu kesken, laita töpseli seinään. Mieluiten pinkki.

Tarkkaavaisimmat huomaavat, että tapetin loppuminen kesken on tuottanut "luovia" sisustusratkaisuja...

Normaalisti jakkarassa on pinkki samettipäällys. Koska nyt on etelän alueella punaiselle värille pääsykielto 5-tähden vaarallisten energioiden vuoksi, niin jakkara sai vihreän päällisen - nastoilla ja jesariteipillä tietysti. Tässä mitään ompelemaan ehdi. Puu kontrolloi 5-maatähteä ja maata myös heikentävää metallienergiaa tuodaan tapetin kaarevilla muodoilla ja kiiltävillä kengillä.

Shiny toys. Joko on pian kuivat kevätkelit? Ulkona näköjään sataa taas lunta...

Tässä taas esimerkki miten eteiseen on tuotu metallia ja puuta. Harmaa väri tekee aina välillä salaa comebackin vaatevarastooni, taidan juuri silloin tarvita metallin tukea ja suojelusta astrologisen karttani itse-elementille. Puu eli vihreä väri edustaa minulle aikaansaannosta ja keväällä puun aikaan yleensä alkaa tapahtua.

Muistutus kotihiirelle, että totuus on tuolla ulkona. Aika harvoin kivoimmat jutut tapahtuvat kotona. Kehyksissä on taas metallia lisää. 

Napoli on näkemättä. En yhtään ymmärrä miksi.

Fiilistellään vähän tulevaa Italian matkaa, kevättä, tulevia toppi-ilmoja ja valmistunutta eteisen remonttia. Kauneusunet on vedetty tässä vaiheessa moneen kertaan ja rypyt lähtee filtterillä! Mikä ei tapa, se vahvistaa.

Kaikkeen sitä pitääkin yhdessä elämässä taipua! Ei ihme, että välillä pitää ottaa lupa levätä.

Pääsiäistaikoja

Kirjoittelin jokin aika sitten fengshuin mystisestä persikankukkatai'asta ja mitä kaikkea muutosta rakkauselämään siitä voisikaan tulla ja miksi en siis voi kokeilla, kun en ole etsimässä mitään suurta muutosta. 

No se oli viime viikolla se! Päätin pääsiäisen kunniaksi koristaa kotiani kukkasin ja otin tietysti avuksi persikankukkasuunnat. 
Laitoin kukkia länteen ja itään, neljän pilarin astrologian mukaan. Vuosieläin lohikäärme on yhteydessä kukon energiaan lännessä ja tiikerille on varattu oma aitauksensa idässä. Olin liian utelias jättääkseni tämän kortin katsomatta. Nyt mennään siis riskillä, katsotaan kuka ottaa yhteyttä ja toimiiko tämä todella. Sitäpaitsi luin netin syövereistä, että persikankukkataika voi tuoda elämään myös uusia tai kauan kadoksissa olleita mukavia ihmisiä (ei siis pelkästään himokkaita miehiä), joista on apua elämässä. Otetaan ne kivat apurit myös vastaan, oli ne sitten miehiä tai naisia tai jotain siltä väliltä.

Jos ovikelloa alkavat pimputella muutkin kuin virpojat ja puhelin alkaa piipata muutakin kuin peukutuksia, niin empiirinen kokeilu julistetaan onnistuneeksi. Mitä niille kaikille kilpakosijoille sitten tehdään, pitääkin miettiä kun se hetki koittaa. Täytyy varmaan hommata sellainen pääsiäisnoidan luuta jos tulee häätöhommia.

Sanotaan jostain kumman syystä, että kun kevät koittaa, niin hormonit alkavat valon määrän lisääntyessä hyrrätä ja halut alkavat keulia ja ottaa eteen. Nyt ei kuitenkaan kauheasti kiinnosta, sillä talven jäljiltä libidoni on kuiva kuin Saharan autiomaa tai poliittinen dialogi. Sanoisin kuten Mr Bean -sarjan kuuluisassa hissikohtauksessa aikoinaan, että No entry / Out of order. Jos kadonneet virikkeet löytyisivät, se olisi jo persikankukkatestin kannalta hyvä tulos. Yläpäässäni viuhuu aina niin kova ajatus- ja tekemisen meininki, että alakerran osasto on joutunut laittamaan lapun luukulle, kun asiakkaat ovat menneet muualle (ja mieskin on ulkomailla). Tai sitten olen keski-ikäistynyt ja seksiä harrastetaan vain lomilla. Jottai tartteis varmaan tehrä... avata sakraalichakraa reikillä tai oranssilla värillä tai turvautua kukkien apuun. Ei vain kauniita katsella, vaan tuovat oikeaa hedelmällistä äksöniä elämään. Toivottavasti.

Jätän teidät cliff hangerin tavoin odottamaan kärsimättömänä tuloksia, jotka epäilemättä raportoin ensi tilassa. Sitä ennen kuvamateriaalia persikankukkaviritelmistäni. Kyllä nyt jonkun pahaa aavistamattoman miehen pitäisi edes vähän kiinnostua! Menenkin tästä värjäämään tukan ja ehostamaan naamaa kauppareissua varten... Pitää varmaan ostaa vähän lisää suklaata endorfiinitasapainoa paikkaamaan. Jospa jostain munasta löytyisi "yllätys". 

PS: Persikankukkataika ei ole yhdessä viikonlopussa vielä täydessä tehossaan, vaan nyt puhutaan vähintään parista viikosta, ehkä kuukaudesta. Siihen mennessä olenkin sitten lomalla ja testaan miten Italian mies/miehet taintuvat edessäni. Tuoreen höyryävät suklaacroissantit saattavat herättää omatkin haluni.

PS 2: Jos olet joku tuntemani miessukupuolen edustaja ja luon sinuun kiinteitä katseita tulevina viikkoina, niin se johtuu vain siitä, että testaan toimiiko persikankukkacharmini... :=)

Kukkia, kukko ja hedelmällisyyttä symboloivia munia. Lännen pääsiäis- ja persikankukkataikoja.

Nämä namut on jo syöty parempiin, eli omaan, suuhun. Virpojille suotiin muutama, joilla lepyteltiin terveysjumalia, tai ketkä ne näistä asioista nyt päättävätkin nykyään.

Kimppu näytti kivalta keittiön pöydällä, mutta täähän menee nyt koillisen, eikä idän puolelle. Tosin koillisessa on tänä vuonna myös romantiikkaa ja akateemisia saavutuksia luvassa 4-tähden kautta, joten mikä ettei...

Libidon lataamiseksi lisää vain pupu. Tiikerin persikankukkaeläin on jänis, eli pitää ottaa eläimellinen puoli myös huomioon. Todellakin!

Olohuoneen lounaisnurkkaan parisuhdealueelle kukkia - on samalla kodin länsiosaa, jossa pitää tänä vuonna taltutella kiivaita tunteita punaisella värillä. Ottaisin kiivaat tunteet mieluiten romantiikkaan verhottuna, ei riitaenergiana.

Sinkkuelämää-sarjassa neilikoita pidettiin tylsinä täytekukkina, mutta on ne silti kauniita. Katsotaan ovatko myös tehokkaita.

"No entry". Kuva: www.dvdtalk.com

"Out of order". Niih... Kuva: www.mustseehumor.com

Tavararakkaus

Viime aikoina on ollut niin paljon ajateltavaa ja prosessoitavaa, että on mennyt aamuyön tuntejakin ajatusten järjestelemiseen ja lajittelemiseen (ja unet siihen päälle). Siitä yleensä tietää, että ollaan stressin puolella. Ajatuksia on virrannut siihen tahtiin, että on kuin spiidiä olisi vetänyt ja ajaa formulaa pään sisällä - mutta rata ei mahdu kuin tiukalle ympyrälle. Myös tavaroita on virrannut silmieni edessä sellainen määrä, että päätä on alkanut usein kivistää. Liikaa visuaalisia ärsykkeitä, muista ärsytyksistä puhumattakaan. Olen nimittäin ollut roudaamassa, lajittelemassa ja pelastamassa lähipiirin tavaroita. Mielelläni olisin niitä myös pois heittänyt. Rakkaus tavaroihin on tiukassa.

Tämä kaikki sai minut miettimään verenperintöä ja sukurasitteita. Äitini on kertonut, että hänen äitinsä vielä sairasvuoteellaankin pyysi oikaisemaan maton hapsut, kun ei itse siihen enää kyennyt. Äitini on kova järjestyksen ihminen ja siivoaminen on olennainen osa normaalia elämää. Kuka sitä nyt sotkussa voi elää. Välillä siivotaan myös muiden luona. Siis sellaisten ihmisten, jotka eivät omista ongelmistaan johtuen siihen oikein kykene. Äitini onkin siis varsinainen auttava samarialainen, joka tekee voimiensa mukaan ja välillä niiden ylikin "pelastustoimintaa", eli pelastaa kotia näkyviin pölykasojen ja tiskivuorien alta.

Itse olin pienenä tarkka tavaroistani. Järjestelin niitä ja tiesin missä kaikki oli (tiedän edelleen missä kaikki omat ja mieheni tavarat ovat, kun ne ovat muka häviksissä). Siihen aikaan lahjat olivat iso juttu eikä tavaroita todellakaan pursunnut kaappien täydeltä. Jossain vaiheessa otteeni hieman herposi, enkä ole koskaan ollut viikkosiivouksen noudattaja, mutta jos annan sotkun kasautua, tarvitsen siivouspäivän ennen kuin pystyn tekemään mitään luovuutta vaativaa toimintaa. Kun paikat on ojennuksessa, se edistää selkeää ajattelua ja suunnittelua. Siksi saatan alkaa pestä pyykkiä, järjestellä olohuoneen tavaroita ja pyyhkiä pölyjä, kun jokin dedis tai suurta keskittymistä vaativa juttu painaa päälle. Tärkein siis ensin, eli järjestys joka kumuloituu ja heijastuu sitten muihin tekemisiin. Kaverit sanovat, että meillä on aina kuulemma niin siistiä. En koskaan päästä vieraita kotiin, jollen ole siivonnut raivokkaasti sitä ennen. Ei täällä ihan lattioilta voi syödä, mutta kasat on ojennuksessa. Juuri tiskasin viikon tiskit, kun täällä yksin pyörin eikä kukaan ole katsomassa.

Isäni on joskus hermostunut, kun äidin pitää koko ajan olla siivoamassa. Nyt näen asian harvinaisen kirkkaasti: äidin on pitänyt järjestellä ajatuksiaan ja pitää asiat edes jollain lailla kontrollissa ottamalla imuri käteen, tamppaamalla mattoja ja käyttämällä moppia. Ikkunanpesu on klassikko, jota ei voi skipata vaikka olisi vähän huonovointinen. Jos mitään muuta ei saa järjestykseen, niin kodin saa aina. Se luo turvallisuutta ja oman pienen reviirin, jossa asiat eivät kaadu päälle. Maailma romahtakoon jossain muualla.

Olen seurannut sivusta myös toisenlaista sukurasitetta, useampaankin otteeseen, eri suvuissa. Lapsuudessa ja nuoruudessa on ollut niin köyhää, että kaikki on otettu talteen, mikä on irronnut. Ollaan oltu tehokkaita marttoja ja säästäväisiä irmoja. Vaikka sukupolvi toisensa jälkeen on päässyt hyvinvointiyhteiskunnan makuun, tavarasta pidetään silti tiukasti kiinni. Vaikka se olisi rikki ja homeessa, sitä voi vielä käyttää ja korjata (olen joskus itsekin raaputellut hometta paahtoleivästä pois ja syönyt kelvolliset osat, mutta ehkä tässä on kyse jostain vähän muusta). Tuntuu kuin olisi tulikiven katkuinen perisynti heittää mitään pois ja Pietari käännyttää heti taivaan porteilla kaikki ne, jotka ovat tällaiseen sortuneet. Kun isoäiti on ajatellut niin, sitten oma äiti ja ehkä muutkin sukuhaarat, niin onko mikään ihme, että tämä tavarakatastrofi periytyy ja kasvaa vuosi vuodelta. 

Kun joudut hamstraajien kanssa tekemisiin, on laitettava kovat piippuun. Mikään puhe ei auta, vaan on otettava fengshui-tai'at käyttöön. Kaikki tavara on vielä hyvää, vaikka olisi maannut kymmenen vuotta ulkona avokatoksessa. Ja on oikeastaan ihan sama, onko se 10 vuotta, kuukautta tai viikkoa - ulkona tai kosteissa sisätiloissa säilytetty tavara on romahtanut arvossa. Haju tulee kaupan päälle.

Tajusin ihan hiljattain - tyyliin eilen ja tänään - että minä jatkan äitini jalanjäljissä. Kerran tein raivausta hyvää hyvyyttäni viikkotolkulla ystävän luona, joka ei siihen itse pystynyt. Minä taas en pystynyt olemaan puuttumatta asiaan. Tällä hetkellä raivaan taas hullun kiilto silmissä - tai oikeastaan on vähän kyseenalaista, että kumpi osapuoli tässä hullu on... Se joka siivoaa toisen puolesta vai se joka roikkuu tavarassa kiinni ja on sokea sen määrälle. Kai tässä joku kauhun tasapaino on, en ole varma. Mutta en taaskaan kykene olemaan tekemättä mitään, muuten ehkä muserrun henkisen ja fyysisen tavaraähkyn alle. Siksi silmissäni siis vilisee ja päässä piippaa aamuöisin.

En tiedä kumpaan kastiin sinun perheesi kuuluu, mutta huokaan salaa tyytyväisyydestä, että meillä kotona uskalletaan heittää kamaa kierrätykseen ja raivataan tilaa elämiselle. Sillä jos ei nyt, niin milloin? Sitten kun ollaan perintöä jakamassa ja pitää tyhjentää koko huusholli? 

Voiko sitä enää paremmin sanoa? Klassikkoteos Paikat kuntoon fengshuin avulla on kirjoitettu jo kauan ennen kuin Marie Kondo näki päivänvalon.

Uhkarohkeat persikankukat

Olen tässä mietiskellyt useamman viikon, että uskaltaisinko ostaa kukkia. Uhkarohkeasti sijoittaa puskan tämän vuoden persikankukka-alueelle, eli olohuoneen länsiväylälle. Välillä olen kauppojen kukkaosastoilla pyörinytkin, mutta kuinka ollakaan, aina on ollut kukissa jotain vikaa, vääränvärisiä tai sitten hyllyt tyhjät. Olen ottanut sen merkkinä väärästä ajoituksesta.

Facebookin Fengshui & Chi -keskusteluryhmässä on kerätty kokemuksia mitä alkaa tapahtua kun aktivoi kukon alueen persikankukkaa. Naapurinmiehet ovat alkaneet ehdotella, ex-heilat soittelee perään ja joku on tainnut löytää ihan uuden, varteenotettavan partnerin (varmaan muunkinlaisia partnereita on ollut tarjolla). En ole vielä kuullut, että onko kukaan alkanut saada kaupan myyjämiehiltä bonusalennuksia (toimiikohan muuten nettikaupassa?). 

Tämä on toki sinkuille kutkuttavaa leikkiä, mutta vakiintuneessa suhteessa eläville silkkaa riskisijoitusta. Silti tutkimusmielessä houkuttaisi kokeilla, että toimiiko ja miten rajusti/nopeasti tämä fengshuin osa-alue aktivoituu ja kauanko vaikutus kestää. Kuinka sitä voisikaan tietää, ellei kokeile ja tutki itse. 

On eri asia laskeskella sormilla, että kuka omasta menneisyydestä voisi ottaa yhteyttä, kun ei niitä mahdollisuuksia niin montaa ole (ja naapurinmiehet on kaikki eläkeläisikäisiä). Mutta entäs se toinen osapuoli sitten? Tällä hetkellä asumme taas jokusen kuukauden eri maissa, joten täytyy luottaa sekä itseensä että kumppaniinsa (tiedän kyllä kumpaan luotan enemmän). Koska täydentävä puoliskoni elää kahden varttuneen sukulaisnaisen kanssa, joiden iät alkavat 7:llä ja 8:lla, niin riski ei ole kovin suuri. Ja ne menneisyyden naiset on jo aikoja sitten kuopattu (ei tosin fyysisesti).

Entäs jos elämään tupsahtava ihminen ei tulekaan menneisyyden potentiaalisten heilojen joukosta, vaan on joku ihan uusi, joka vie jalat alta? Tämä on se uhkakuva, joka saa kukkaostokseni jäämään toistaiseksi kauppaan. Meidän on hyvä juuri näin, enkä haluaisi vaihtaa sanan 'me' sisältöä.

Se, kenen kanssa päätämme lyödä hynttyyt yhteen, on perustavanlaatuinen valinta. Ihminen muuttuu sen mukaan millaisessa seurassa viettää aikansa. Kumppani ohjaa niin ostoskäyttäytymistä, vapaa-ajan viettoa, ura- ja perhevalintoja sekä sitä missä ja miten asutaan. Oikeastaan tarkemmin ajatellen parisuhteessahan antaa puolet elämästään toisen päätettäväksi! 

Jos satut deittailemaan ulkomaan misua tai masaa, pitää opetella uusi kieli, tutustua uusiin kulttuurikonventioihin ja käsimerkkeihin, yrittää ymmärtää mikä kyseisen maan kansalaisia erityisesti viihdyttää ja mikä on ihan pelkkää tabua. Joulut ja muut sukupyhät menevät joillakin ihan uusiksi sen mukaan millaisen miehen löytävät. Traditiot sekoittuvat ja tehdään kompromisseja. Joillakin se menee fifty-sixty, joillakin vain yksi osapuoli joutuu joustamaan, kun toinen on niin tapoihinsa piintynyt (täällä nousee käsi pystyyn).

Oletko koskaan miettinyt miten oma elämäsi voisi olla täysin erilainen jonkun muun kanssa? Eri asuinkaupunki tai maa, sitä mukaa erilaiset työnsaantimahdollisuudet. Entä jos se toinen haluaa seitsemän lasta ja sinä olet enemmän mikrotukihenkilötyyppiä - minuutti mikrossa niin alkaa olla dinneri valmis. Tai puutarhanhoito ja ison omakotitalon huoltaminen, samoilu Lapin erämetsissä, vintage-autojen keräily, kun itse on tottunut asumaan urbaanissa keskustassa, käyttämään joukkoliikennettä ja syömään lounaat trendikkäimmissä uutuusravintoloissa. Yhtälö alkaa kuulostaa todella hankalalta. Etenkin jos vastakohdat tosiaan vetävät puoleensa. Hyvä esimerkki tästä on Jukka-Poika ja hänen söpöliininsä Yökylässä-ohjelman perusteella - kun nainen päättää, että perheessä syödään perinteisesti lihaa, sisustetaan valkoisella, pyyhitään pesuallas aina käytön jälkeen ja ajetaan bemarilla (tämä nyt oli pelkkä heitto, en tiedä mikä auto heillä on), niin ei auta muu kuin hippiboheemin vegemiehen antaa periksi rakkauden edessä. Hämmentävää. Mikä meistä suomalaisista naisista tekee näin vaikutusvaltaisia, että miehen täytyy muuttaa ydinolemustaan? Ehkä miehet vaan menettävät totaalisesti tajunsa, kun pääsevät vähän kokeilemaan persikankukkaa... Sitten onkin lieka kaulassa eikä rimpuilu auta.

Näettekö nyt miten riskaabelia on heittäytyä sisustamaan kotiaan leikkokukilla? Herranjestas, voi mennä kertarykäyksellä elämä uusiksi, niin ettei hilse ehdi laskeutua lattiaan asti kun on jo joutunut luopumaan kaikista periaatteistaan.

Huomenna pitäisi käydä maitokaupassa. Luulen, että maidon valinta satojen purkkien joukosta on huomattavasti helpompaa kuin miettiä mitä elämää järkyttäviä vaikutuksia kukkakimpun ostamisella voi ollakaan. Mieti sitä, kun ostat kumppanillesi seuraavan kerran kotiin viemiseksi kukkia - lepytystä varten tai ihan muuten vaan (kun olivat kassan luona tarjouksessa). Jos maljakko eksyy länsisektorille, jossa kukko lietsoo persikankukkaenergiaa, niin saattaa kohta olla matkalaukku oven pielessä ja uusi mies muuttamassa samalla oven avauksella sisään. 

Kuva: www.uniquefengshui.com/blog/tag/2017+feng+shui+predictions

Öistä fengshui-elämää silmälappujen sisällä

Viime yönä näin niin sekoboltsia unta, että se on vähintäänkin kirjoitettava ylös. Katsotaan tuleeko tästä julkaisukelpoista tekstiä vai pitääkö vähän sensuroida. Ette ehkä vielä tiedä, että olen tunnettu värikkäästä yöelämästäni, joka tapahtuu suljettujen silmien sisällä. Siinä seikkailen yleensä aina jonkun julkimon kanssa, noh, yleensä miessellaisen, ja välillä viiletetään intiimeissä merkeissä. Otetaan esimerkiksi joku aika sitten mainitsemani Marko Paananen. Huonekalukierroksemme loppua kohti hän kääntyi ja kysyi olenko homo ja tietysti olin. Sitten mentiin eikä meinattu. Voin vakuuttaa, että öisin tapahtuu huomattavasti jännempiä asioita kuin päivisin.

Koska eilen illalla kirjoitin edellistä postaustani fengshui-konsultti Rauli Pitkäsestä, niin hän sai "kunnian" esiintyä tällä kertaa uneni näyttämöllä. Kirjoitukseni lopusta löytyy fengshui... eikun Freud-sanasto, josta selviää mistä kaikki oudot sattumukset suodattuvat uneen. Luvassa ei ole seksiä eikä väkivaltaa, mutta muuten kuumia tilanteita. Joko herätin tarpeeksi odotuksia? Sitten sukelletaan uneen.

Ensimmäinen asia, jonka muistan, on se, että kuljen aavemetsässä, jossa on vaaleanpunertavaa sumua. Jostain kollektiivisesta tajunnasta saan tietää, että fengshui-mestari Päivi Vilkki on siirtynyt usvan taa, samoin fengshui-tuttavani Nina-Hannele Ruth. Kilpailevat naiset on siis heti unen alussa siivottu pois. Itse taidan olla vähän eksyksissä, en millään saa lentäviä tähtiä ojennukseen vaan ne lentävät sikin sokin ympäriinsä. Sumumetsässä opettajani Kirsi Niemelä lupaa, että hän järjestää Rauli Pitkäsen minulle oppaaksi, jotta pääsen taas tähtikartalle.

Zoomataan hetkeksi lapsuudenkodin eteiseen, joka on pilkkopimeä. Siellä kulkee valkoisissa vaipoissaan pieni lapsi valoa kohti, minun ja isäni välillä. 

Rauli astuu mukaan kuvioihin niin, että hän taitaa asua naapurissani. Käyn siellä useamman kerran, tietysti vain fengshui-merkeissä (mitä muuta kuvittelitte?). Jotain säkenöi ilmassa, ovatko ne sitten niitä lentäviä tähtiä. Olen valitettavasti jo unohtanut yksityiskohdat, mutta ne ovat varmasti herkullisia. Luulen, että hekuma on silti enemmän henkistä tällä kertaa, olemmehan suurten opinasioiden äärellä. Ei kun nyt muistan! Fengshui-konsultti Kirsi Niemelä oli neulonut ison ihmisen mentävän neuletuubin ja sen nähdessäni sanoin, että mehän voimme käyttää sitä makuupussina. Seuraavaksi olin jo valmiusasemissa ja Kirsi kiristeli lankoja ympärilläni. Niinhän se menikin...

Äiti näkee blogistani kuvia ruskeista seinäkelloista, jotka on otettu jossain muualla kuin omassa asunnossani ja saan tulikiven katkuisen puhelinsoiton siitä, että olen lavastanut kuvaukset jonnekin muualle enkä ollenkaan omaan kotiini. Missä oikein luuraan luvatta? Puhelu päättyy siihen, että paiskaan luurin kiinni, kun asioihini sekaannutaan. Olen menossa hakemaan tavarani Raulin keittiöstä, ehkä tänne ei ole sitten palaamista. Synkältä ja syyttävältä tuntuva tilanne muuttuu yllättävästi, sillä kun olen lähdössä, Rauli tulee luokseni serenoimaan ja kysyy mikä näistä kaikista lauluista, joita hän aikoo nyt laulaa läpi (saan biisilistan käteeni), voisi olla "meidän laulumme". Ensimmäinen biisi alkaa ja katson vähän levottomasti kelloani. Kauankohan tässä menee.

Zoomataan Barcelonaan, jossa Rauli Pitkänen on ollut työasioissa videointimatkalla. Hän haastattelee paikallista tummaa, paksuniskaista possufarmaria, joka paistelee grillissä isoa possupaistia ja ribsejä. Miehen perhe on kokoontunut ympärille seuraamaan tilannetta ja tätä ulkomaan elävää. On ilmiselvää, että possumiehen ja Raulin välillä on muutakin kuin parila, tunnelma suorastaan sihisee. Oh damn, sinne meni sitten. En tiedä miten espanjalainen, suomea tietysti puhuva possufarmari liittyy fengshuihin, mutta kyllä siellä joku kytkös varmaan on.

Takaisin Suomeen. Olen siis nähnyt Espanjan videon ja todennut, että game over, possumies vei voiton. Porukkaa on kuin vilkkilässä kissoja ja jonkinlaista juhlaa tuntuu olevan tulossa. Mietin mitä puen päälleni - minulla on paljon uusia mekkoja ja paitoja, joissa on Raulin ja minun yhteinen painokuva (joka tietysti siirtyi kankaaseen pelkästään painautumalla yhteen hetkeksi keittiöaskareiden välissä). Kirjoitan liitutauluun onnittelut Raulille, jotain hänen kunniakseen järjestetään (onnea läpä läpä jotain "dahling"). En tiedä onko possumies tullut myös mukaan juhliin, onko kyseessä peräti gay wedding vai onko se suhde jo menneen grillin huuruja. Kaikki taitaa lopulta päättyä hyvin - ainoastaan minä en voi aamulla herätessä uskoa MITÄ IHMETTÄ sitä on taas uneksittu. Tai oikeastaan jo yöllä nukkuessa mietin toisella aivopuoliskolla että tuo toinen puolisko on kyllä ihan kreisi.

Tämä on se peiton kääntöpuoli tätä mun fengshui-elämää. Minäkin voisin ruveta tekemään unikirjoja, ne vaan olisivat vähän erilaisia kuin kirjastosta lainattavat teokset merkityksineen.

Lupaamani Freud-sanasto:

Barcelona = tuttava kävi siellä juuri kahden päivän työmatkalla

Painokuviot = kankaanpaino, kuosisuunnittelu, omat kuviot, jotka odottavat toteuttamistaan takaraivossa. Kunpa pelkkä "painautuminen" riittäisi toteuttamaan ideat suoraan kankaalle!

Possumies grillin ääressä = Ribsit, nam. Eräs kokkituttavani tekee yhteistyötä barbeque-poikien kanssa. Tosin en tiedä ovatko he tummia ja karvaisia. 

Päivi Vilkki = Suomen korkein fengshui-tietoisuus. Niille leveleille on melkein mahdoton päästä, joten tämä pelinappula on unessa kätevästi pelattu pois pelistä.

Vaippalapsi = minä pienenä? Sisäinen lapseni? Jeesus-vauva? Onko jotain uutta syntymässä?

Serenadit ja laulut = eilen illalla katsoin digiboksin kätköistä kun Jukka-Poika lauleskeli yökylään tulleelle Maria Veitolalle

Neulottu makuupussi = kaverini on tekemässä minulle pitkää neulepuseroa tilaustyönä ja tapasimme eilen ja puhuimme langoista

Videointi = nykyään jos et puhu videolle, et ole olemassa. Viittaus tekeillä oleviin fengshui-videoihin. Ihan heti ei olla kyllä Barcelonaan lähdössä kuvaamaan...

Ruskeat seinäkellot = olen roudannut tavaraa kohta viikon jos toisenkin tulevaa pop up -kauppaa ja kirpputoria varten (tervetuloa ostoksille 7.-9.4.2017, Linnankatu 14, Turun Kauppahallia vastapäätä - olen itse tiskin takana myymässä). Ruskeat seinäkellot ovat varmaan niitä tummanruskeita valokuvakehyksiä.

Possu = Raulin kiinalainen vuosihoroskooppieläin. No se selittää jo paljon...

PS: Kirjoitan tätä muuten aprillipäivänä. Olkoon tämä sitten minun aprillipilani - vaikka onkin täyttä totta.

Kuva: www.notable-quotes.com

Ammatillista paloa etsimässä

Tässä eräs perjantai-aamu otimme mieheni kanssa nykyajan vossikkakyydin eli Onnibussin Turun Aurakadulta ja suuntasimme Helsinkiä kohti kovat mielessä. Olimme menossa "bisnesmatkalle" videoimaan pari haastattelua tuttujen fengshui-konsulttien kanssa. Minkälaista läppää asiasta heitimme, tulee näkymään vielä jossain vaiheessa tätä vuotta YouTube-videoina, kunhan saadaan kuvat, äänet ja editointiviilaukset kuntoon.

Kävimme ensin Nina-Hannele Ruthin työtilassa Kruununhaassa ja kuvasimme etenkin hänen vaikuttavaa maineseinäänsä, jossa on diplomia monen elämän edestä, sekä todella zenmäistä wc:tä, jossa astuu hetkeksi ihan eri maailmaan ja mielentilaan. Hänen vessassaan voisi istuskella tovin jos toisenkin ihan vaan fiilistelemässä - tai ns. asioilla. 

Kyselin videota varten Nina-Hannelen tiestä fengshui-konsultiksi ja tituleerasin häntä hyvinvointialan renessanssi-naiseksi, sillä niin hengästyttävän paljon osaamista hänellä on jo takataskussa. Nina-Hannele on yksi näistä ainaisista opiskelijoista - ei niin, että gradu roikkuu vuosikausia riippana kaulassa, vaan että yhden kurssin ja tutkinnon jälkeen aloitetaan heti seuraavaa, kun tiedonjano ei vaan sammu. Vai mitä sanotte tästä ammattilistasta: energia- ja reikihoitaja, kosmetologiyrittäjä, ripsi- ja kynsiteknikko, sisustussuunnittelija ja fengshui-konsultti sekä -kouluttaja, joogaohjaaja ja tuoreimpana saavutuksena elämäntaitovalmentaja eli Life Coach. Näin aikaansaavalta ihmiseltä ottaisin kyllä jokusen neuvon elämänhallinnasta vastaan! Ja olenkin itse asiassa tehnyt diilin hänen kanssaan, että pääsen osalliseksi Life Coach -valmennukseen. Kohta on siis elämä hallussa. (Te joita kiinnostaa tyytyväisempi elämä, tsekatkaa Nina-Hannelen Onnellisuusklinikka facebookista.)

Kun olimme vaihtaneet kuulumiset ja saaneet tarinat tapetille, olikin aika ottaa ratikka toiselle puolelle Hakaniemen siltaa ja käydä toisen fengshui-konsultin, Rauli Pitkäsen, tykö. Raulin pieni studio-apartment suorastaan tihkuu namastea ja läsnäolon voimaa. Kauniita buddha-patsaita löytyy kotialttarilta sen seitsemän kulhon kera, sillä Rauli harjoittaa tiibetin buddhalaisuutta ja on muutenkin mies monen itämaisen taidon takana. Renessanssimies tämä Raulikin on, sillä työkalupakista löytyy mm. hierojan paperit, akupunktiota, reikiä ja shindoa, fengshui-konsultointia ja -kouluttamista, yhdeksän kin astrologiaa, kiinalaista lääketiedettä, muutama julkaisemista vailla oleva oppikirja sekä suomalaisen fengshui-kompassin suunnittelua. Tunsin itseni äkkiä jotenkin pieneksi ja rajalliseksi ja totesin, että opintieni on vasta ihan alussa. Ehkäpä Rauli on vaan karmankierrossa vähän eri kierroksilla kuin minä ja joudun itse tallailemaan maapallolla vielä monta kuunkiertoa ennen kuin asiat valaistuvat ja hommat täällä on tehty.

Jasminteetä siemaillessa, suitsuketta poltellessa ja lattialla istuessa juttelimme Raulin kanssa itämaista asiaa laidasta laitaan ja kysyinkin hänen tarinansa fengshuin pariin päätymisestä. Tutkimme yhdessä fengshui-kompassia ja Raulin oman työtilan/asunnon fengshui-sektoreita ja tehosteita. Kyselin lisäksi viime kesänä perustetun Fengshui Sampo -yhdistyksen taustatarinaa ja toimintaideaa. Rauli kertoi lisäksi buddha-alttarin esineiden tarinaa ja mainitsi, että buddhilla pitäisi aina olla jokin syvempi merkitys omistajilleen kuin pelkkä sisustusesineenä toimiminen. Guilty as charged. Olen saanut yhden buddhan "erolahjaksi" entiseltä työkaverilta ja toisen ostin juuri Prahasta työpöydälleni. Kyllä niillä merkitystä on. Ensimmäinen symboloi, että on elämää myös potkujen jälkeen ja toisen valitsin hartaasti kymmenien buddhien joukosta tuomaan siunausta elämääni. Ei sitä koskaan liikaa ole.

Kuullessani, että viimeiset neljä vuotta Rauli on tehnyt 16-tuntisia työpäiviä niin opiskelun kuin yrittämisen saralla, kokematta kuitenkaan vielä minkäänlaista burn-outtia vaikka kiirettä onkin pitänyt, omat koti-illat tv:n äärellä tuntuivat yhtäkkiä kovin saamattomilta ja oma mielentila vielä liian häilyväiseltä stressaantumaan. Mutta voisiko ajatella, että sohvalle rätkähtäminen ja pään nollaaminen antamalla juonikulut kerrankin jonkun muun ohjaksiin, onkin itse asiassa todellista mindfulnessin/mindlessnessin toteuttamista. Joo, kyllä varmaan voi. Tärkeintähän on olla stressaamatta, ja tv:n ääressä se onnistuu minulta parhaiten. En jouda murehtimaan, jos murha tai muotinäytös on todella koukuttava. 

Kaikilla meillä on omat keinomme ottaa töpseli päivän päätteeksi irti, ettei tule oikosulkua. Parasta on, jos oma ympäristö on sen verran fengshuilla tuettu, että rauhoittuminen onnistuu ja patterit voi ladata helposti uudelleen. Raulin luona oli kiireetön tunnelma ja fengshui-energia oli selvästi läsnä, osa jokapäiväistä elämää. Ja täällä ei ollut mitään turhaa tai pelkästään sisustuksen vuoksi laitettua - kaikella oli tarkkaan harkittu merkityksensä fengshuin tai buddhalaisuuden kannalta.

Illalla kotiin takaisin Turkua kohti matkasi kaksi vähän väsähtänyttä, mutta innostunutta ihmistä. Mieheni suunnitteli jo miten voisi editoida haastattelut, kun taas minä mietin tätä tiedon suunnatonta määrää ja mikä sisäinen palo asiaan ihmisellä pitääkään olla, päivästä toiseen. Sekä Raulilla että Nina-Hannelella on sisäinen tiedonhaun olympiatuli palamassa, eikä sitä sammuta mikään mahti.

Uskon, että jokainen tapaaminen ja jokainen hetki vie meitä hienovaraisesti kohti tiettyä päämäärää. Se, että puhuimme sekä Nina-Hannelen että Raulin kanssa reikistä ja että lähtiessämme Rauli lahjoitti minulle pari reikikirjaa (sekä Karen Kingstonin Paikat kuntoon - vinkki sekin), sai minut pohtimaan, mikä merkitys reikillä onkaan elämässäni. En ole päässyt sitä vielä ammatillisesti harjoittamaan, vaikka se eräs tavoitteeni onkin. Jospa tämä päivä, nämä haastattelut ja kirjat ovat uusi sysäys reikienergiaa kohti. Sillä reiki on käytännössä sama asia kuin fengshuissa puhuttu chi-energia, se vain virtaa kosmoksesta käsien välityksellä kehoon, siinä missä chi virtaa lähteestään kotia elävöittämään. Moni fengshui-konsultti tuntuukin olevan myös reikin harjoittaja, ellei peräti reikin opettaja, eli reiki-master. Eli jos sinulla sattuu olemaan nurkissa käytetty, taitettava hoitopöytä, voisitkin ottaa yhteyttä...

Jäin miettimään myös omaa polkuani fengshuin piiriin, tähän astisia opiskeluitani ja sisäisiä tiedonhakutarpeita. Tuntuu, että nykypäivänä yksi ammatti on ihan minimivaatimus, ja monella on monta tutkintoa plakkarissa, jotta edes jostain repii leivän ja lepuskat. Yliopiston jälkeen minäkin kuvittelin, että opiskelut olivat nyt tässä ja loppuelämä mennään näillä opeilla, yhtä uraa kyntäen. Olin lievästi sanottuna väärässä. Riittää kun menee terveys, niin elämäntietään joutuukin yhtäkkiä muuttamaan perusteellisesti.

Totaalinen pahoinvointi sai minut kiivaasti etsimään sitä mystistä graalin maljaa, totaalista hyvinvointia. Se etsintä, jonka aikana kokeilin kaikkea mikä lupasi parantumista, päättyi itse asiassa fengshuihin. Elämäni ei ole vielä sataprosenttisesti naminamia, mutta nyt on monta syytä herätä aamulla. On niin paljon ymmärrettävää ja opeteltavaa ja suuret asiat odottavat toteuttamistaan. Teen sen, mitä tässä elämässä ehtii. Välillä on vähän kiire.

Doreen Virtue, amerikkalainen chakra- ja enkeliguru, sanoo pystyvänsä näkemään ihmisten luontaisen lahjakkuuden ja mihin ammattiin heidän tulisi ryhtyä. Omaa päätöstä helpottamaan hän kehottaa miettimään mikä on se intohimon kohde, johon heti pakenet, kun on hetki aikaa tehdä tai olla tekemättä jotain. Se on sisäinen pakkosi toteuttaa itseäsi, ja sen voisi valjastaa ammatiksi.

Olen päätynyt Raulin ja Nina-Hannelen tavoin pistämään näppini moneen piirakkaan yhtä aikaa, joten yhtä ainoaa ammattia ei oikein ole. Voisi silti sanoa, että isona minusta lopulta tuli fengshui-konsultti, tällainen oman elämäni fengshui-bloggaaja ja luennoitsija (ja odottakaahan kun näette ne meidän videot!). Pidänkin itseäni vähän sellaisena fengshuin sisäänheittäjänä, tarjoan matalaa kynnystä alkaa tutustua siihen, mitä kaikkea fengshui pitää sisällään. On jokaisen oma asia päättää, oliko annos tarpeeksi maistuva, vai mennäänkö seuraavalla kerralla jonnekin muualle.

Jää nähtäväksi tuleeko minusta Nina-Hannelen lifecoachaamisen jälkeen vielä jotain ihan muuta. Siitä pääset selville, kun käyt näillä blogi-hoodeilla aina silloin tällöin. Kiitos, että tulit tänäänkin!

Nina-Hannele maineseinänsä edessä ja diplomiensa kuningattarena

"Ja sit mä olin ihan tätä myöten täynnä sellaista hyvää fengshui-pössistä..." 

Nyt silmä kovana, jos näistä Raulin puheista vaikka oppisi jotain...

Tässä se yhteinen mielenkiinto on, fokusoituneena fengshui-kompassiin.

"-Oletko sinä se Fengshui-Sampo?" -No nythän Virpi vitsin murjaisit!

Hauska mies tuo Rauli, voi että...