maanantai 3. huhtikuuta 2017

Ammatillista paloa etsimässä

Tässä eräs perjantai-aamu otimme mieheni kanssa nykyajan vossikkakyydin eli Onnibussin Turun Aurakadulta ja suuntasimme Helsinkiä kohti kovat mielessä. Olimme menossa "bisnesmatkalle" videoimaan pari haastattelua tuttujen fengshui-konsulttien kanssa. Minkälaista läppää asiasta heitimme, tulee näkymään vielä jossain vaiheessa tätä vuotta YouTube-videoina, kunhan saadaan kuvat, äänet ja editointiviilaukset kuntoon.

Kävimme ensin Nina-Hannele Ruthin työtilassa Kruununhaassa ja kuvasimme etenkin hänen vaikuttavaa maineseinäänsä, jossa on diplomia monen elämän edestä, sekä todella zenmäistä wc:tä, jossa astuu hetkeksi ihan eri maailmaan ja mielentilaan. Hänen vessassaan voisi istuskella tovin jos toisenkin ihan vaan fiilistelemässä - tai ns. asioilla. 

Kyselin videota varten Nina-Hannelen tiestä fengshui-konsultiksi ja tituleerasin häntä hyvinvointialan renessanssi-naiseksi, sillä niin hengästyttävän paljon osaamista hänellä on jo takataskussa. Nina-Hannele on yksi näistä ainaisista opiskelijoista - ei niin, että gradu roikkuu vuosikausia riippana kaulassa, vaan että yhden kurssin ja tutkinnon jälkeen aloitetaan heti seuraavaa, kun tiedonjano ei vaan sammu. Vai mitä sanotte tästä ammattilistasta: energia- ja reikihoitaja, kosmetologiyrittäjä, ripsi- ja kynsiteknikko, sisustussuunnittelija ja fengshui-konsultti sekä -kouluttaja, joogaohjaaja ja tuoreimpana saavutuksena elämäntaitovalmentaja eli Life Coach. Näin aikaansaavalta ihmiseltä ottaisin kyllä jokusen neuvon elämänhallinnasta vastaan! Ja olenkin itse asiassa tehnyt diilin hänen kanssaan, että pääsen osalliseksi Life Coach -valmennukseen. Kohta on siis elämä hallussa. (Te joita kiinnostaa tyytyväisempi elämä, tsekatkaa Nina-Hannelen Onnellisuusklinikka facebookista.)

Kun olimme vaihtaneet kuulumiset ja saaneet tarinat tapetille, olikin aika ottaa ratikka toiselle puolelle Hakaniemen siltaa ja käydä toisen fengshui-konsultin, Rauli Pitkäsen, tykö. Raulin pieni studio-apartment suorastaan tihkuu namastea ja läsnäolon voimaa. Kauniita buddha-patsaita löytyy kotialttarilta sen seitsemän kulhon kera, sillä Rauli harjoittaa tiibetin buddhalaisuutta ja on muutenkin mies monen itämaisen taidon takana. Renessanssimies tämä Raulikin on, sillä työkalupakista löytyy mm. hierojan paperit, akupunktiota, reikiä ja shindoa, fengshui-konsultointia ja -kouluttamista, yhdeksän kin astrologiaa, kiinalaista lääketiedettä, muutama julkaisemista vailla oleva oppikirja sekä suomalaisen fengshui-kompassin suunnittelua. Tunsin itseni äkkiä jotenkin pieneksi ja rajalliseksi ja totesin, että opintieni on vasta ihan alussa. Ehkäpä Rauli on vaan karmankierrossa vähän eri kierroksilla kuin minä ja joudun itse tallailemaan maapallolla vielä monta kuunkiertoa ennen kuin asiat valaistuvat ja hommat täällä on tehty.

Jasminteetä siemaillessa, suitsuketta poltellessa ja lattialla istuessa juttelimme Raulin kanssa itämaista asiaa laidasta laitaan ja kysyinkin hänen tarinansa fengshuin pariin päätymisestä. Tutkimme yhdessä fengshui-kompassia ja Raulin oman työtilan/asunnon fengshui-sektoreita ja tehosteita. Kyselin lisäksi viime kesänä perustetun Fengshui Sampo -yhdistyksen taustatarinaa ja toimintaideaa. Rauli kertoi lisäksi buddha-alttarin esineiden tarinaa ja mainitsi, että buddhilla pitäisi aina olla jokin syvempi merkitys omistajilleen kuin pelkkä sisustusesineenä toimiminen. Guilty as charged. Olen saanut yhden buddhan "erolahjaksi" entiseltä työkaverilta ja toisen ostin juuri Prahasta työpöydälleni. Kyllä niillä merkitystä on. Ensimmäinen symboloi, että on elämää myös potkujen jälkeen ja toisen valitsin hartaasti kymmenien buddhien joukosta tuomaan siunausta elämääni. Ei sitä koskaan liikaa ole.

Kuullessani, että viimeiset neljä vuotta Rauli on tehnyt 16-tuntisia työpäiviä niin opiskelun kuin yrittämisen saralla, kokematta kuitenkaan vielä minkäänlaista burn-outtia vaikka kiirettä onkin pitänyt, omat koti-illat tv:n äärellä tuntuivat yhtäkkiä kovin saamattomilta ja oma mielentila vielä liian häilyväiseltä stressaantumaan. Mutta voisiko ajatella, että sohvalle rätkähtäminen ja pään nollaaminen antamalla juonikulut kerrankin jonkun muun ohjaksiin, onkin itse asiassa todellista mindfulnessin/mindlessnessin toteuttamista. Joo, kyllä varmaan voi. Tärkeintähän on olla stressaamatta, ja tv:n ääressä se onnistuu minulta parhaiten. En jouda murehtimaan, jos murha tai muotinäytös on todella koukuttava. 

Kaikilla meillä on omat keinomme ottaa töpseli päivän päätteeksi irti, ettei tule oikosulkua. Parasta on, jos oma ympäristö on sen verran fengshuilla tuettu, että rauhoittuminen onnistuu ja patterit voi ladata helposti uudelleen. Raulin luona oli kiireetön tunnelma ja fengshui-energia oli selvästi läsnä, osa jokapäiväistä elämää. Ja täällä ei ollut mitään turhaa tai pelkästään sisustuksen vuoksi laitettua - kaikella oli tarkkaan harkittu merkityksensä fengshuin tai buddhalaisuuden kannalta.

Illalla kotiin takaisin Turkua kohti matkasi kaksi vähän väsähtänyttä, mutta innostunutta ihmistä. Mieheni suunnitteli jo miten voisi editoida haastattelut, kun taas minä mietin tätä tiedon suunnatonta määrää ja mikä sisäinen palo asiaan ihmisellä pitääkään olla, päivästä toiseen. Sekä Raulilla että Nina-Hannelella on sisäinen tiedonhaun olympiatuli palamassa, eikä sitä sammuta mikään mahti.

Uskon, että jokainen tapaaminen ja jokainen hetki vie meitä hienovaraisesti kohti tiettyä päämäärää. Se, että puhuimme sekä Nina-Hannelen että Raulin kanssa reikistä ja että lähtiessämme Rauli lahjoitti minulle pari reikikirjaa (sekä Karen Kingstonin Paikat kuntoon - vinkki sekin), sai minut pohtimaan, mikä merkitys reikillä onkaan elämässäni. En ole päässyt sitä vielä ammatillisesti harjoittamaan, vaikka se eräs tavoitteeni onkin. Jospa tämä päivä, nämä haastattelut ja kirjat ovat uusi sysäys reikienergiaa kohti. Sillä reiki on käytännössä sama asia kuin fengshuissa puhuttu chi-energia, se vain virtaa kosmoksesta käsien välityksellä kehoon, siinä missä chi virtaa lähteestään kotia elävöittämään. Moni fengshui-konsultti tuntuukin olevan myös reikin harjoittaja, ellei peräti reikin opettaja, eli reiki-master. Eli jos sinulla sattuu olemaan nurkissa käytetty, taitettava hoitopöytä, voisitkin ottaa yhteyttä...

Jäin miettimään myös omaa polkuani fengshuin piiriin, tähän astisia opiskeluitani ja sisäisiä tiedonhakutarpeita. Tuntuu, että nykypäivänä yksi ammatti on ihan minimivaatimus, ja monella on monta tutkintoa plakkarissa, jotta edes jostain repii leivän ja lepuskat. Yliopiston jälkeen minäkin kuvittelin, että opiskelut olivat nyt tässä ja loppuelämä mennään näillä opeilla, yhtä uraa kyntäen. Olin lievästi sanottuna väärässä. Riittää kun menee terveys, niin elämäntietään joutuukin yhtäkkiä muuttamaan perusteellisesti.

Totaalinen pahoinvointi sai minut kiivaasti etsimään sitä mystistä graalin maljaa, totaalista hyvinvointia. Se etsintä, jonka aikana kokeilin kaikkea mikä lupasi parantumista, päättyi itse asiassa fengshuihin. Elämäni ei ole vielä sataprosenttisesti naminamia, mutta nyt on monta syytä herätä aamulla. On niin paljon ymmärrettävää ja opeteltavaa ja suuret asiat odottavat toteuttamistaan. Teen sen, mitä tässä elämässä ehtii. Välillä on vähän kiire.

Doreen Virtue, amerikkalainen chakra- ja enkeliguru, sanoo pystyvänsä näkemään ihmisten luontaisen lahjakkuuden ja mihin ammattiin heidän tulisi ryhtyä. Omaa päätöstä helpottamaan hän kehottaa miettimään mikä on se intohimon kohde, johon heti pakenet, kun on hetki aikaa tehdä tai olla tekemättä jotain. Se on sisäinen pakkosi toteuttaa itseäsi, ja sen voisi valjastaa ammatiksi.

Olen päätynyt Raulin ja Nina-Hannelen tavoin pistämään näppini moneen piirakkaan yhtä aikaa, joten yhtä ainoaa ammattia ei oikein ole. Voisi silti sanoa, että isona minusta lopulta tuli fengshui-konsultti, tällainen oman elämäni fengshui-bloggaaja ja luennoitsija (ja odottakaahan kun näette ne meidän videot!). Pidänkin itseäni vähän sellaisena fengshuin sisäänheittäjänä, tarjoan matalaa kynnystä alkaa tutustua siihen, mitä kaikkea fengshui pitää sisällään. On jokaisen oma asia päättää, oliko annos tarpeeksi maistuva, vai mennäänkö seuraavalla kerralla jonnekin muualle.

Jää nähtäväksi tuleeko minusta Nina-Hannelen lifecoachaamisen jälkeen vielä jotain ihan muuta. Siitä pääset selville, kun käyt näillä blogi-hoodeilla aina silloin tällöin. Kiitos, että tulit tänäänkin!

Nina-Hannele maineseinänsä edessä ja diplomiensa kuningattarena

"Ja sit mä olin ihan tätä myöten täynnä sellaista hyvää fengshui-pössistä..." 

Nyt silmä kovana, jos näistä Raulin puheista vaikka oppisi jotain...

Tässä se yhteinen mielenkiinto on, fokusoituneena fengshui-kompassiin.

"-Oletko sinä se Fengshui-Sampo?" -No nythän Virpi vitsin murjaisit!

Hauska mies tuo Rauli, voi että...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti