Sivut

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Öistä fengshui-elämää silmälappujen sisällä

Viime yönä näin niin sekoboltsia unta, että se on vähintäänkin kirjoitettava ylös. Katsotaan tuleeko tästä julkaisukelpoista tekstiä vai pitääkö vähän sensuroida. Ette ehkä vielä tiedä, että olen tunnettu värikkäästä yöelämästäni, joka tapahtuu suljettujen silmien sisällä. Siinä seikkailen yleensä aina jonkun julkimon kanssa, noh, yleensä miessellaisen, ja välillä viiletetään intiimeissä merkeissä. Otetaan esimerkiksi joku aika sitten mainitsemani Marko Paananen. Huonekalukierroksemme loppua kohti hän kääntyi ja kysyi olenko homo ja tietysti olin. Sitten mentiin eikä meinattu. Voin vakuuttaa, että öisin tapahtuu huomattavasti jännempiä asioita kuin päivisin.

Koska eilen illalla kirjoitin edellistä postaustani fengshui-konsultti Rauli Pitkäsestä, niin hän sai "kunnian" esiintyä tällä kertaa uneni näyttämöllä. Kirjoitukseni lopusta löytyy fengshui... eikun Freud-sanasto, josta selviää mistä kaikki oudot sattumukset suodattuvat uneen. Luvassa ei ole seksiä eikä väkivaltaa, mutta muuten kuumia tilanteita. Joko herätin tarpeeksi odotuksia? Sitten sukelletaan uneen.

Ensimmäinen asia, jonka muistan, on se, että kuljen aavemetsässä, jossa on vaaleanpunertavaa sumua. Jostain kollektiivisesta tajunnasta saan tietää, että fengshui-mestari Päivi Vilkki on siirtynyt usvan taa, samoin fengshui-tuttavani Nina-Hannele Ruth. Kilpailevat naiset on siis heti unen alussa siivottu pois. Itse taidan olla vähän eksyksissä, en millään saa lentäviä tähtiä ojennukseen vaan ne lentävät sikin sokin ympäriinsä. Sumumetsässä opettajani Kirsi Niemelä lupaa, että hän järjestää Rauli Pitkäsen minulle oppaaksi, jotta pääsen taas tähtikartalle.

Zoomataan hetkeksi lapsuudenkodin eteiseen, joka on pilkkopimeä. Siellä kulkee valkoisissa vaipoissaan pieni lapsi valoa kohti, minun ja isäni välillä. 

Rauli astuu mukaan kuvioihin niin, että hän taitaa asua naapurissani. Käyn siellä useamman kerran, tietysti vain fengshui-merkeissä (mitä muuta kuvittelitte?). Jotain säkenöi ilmassa, ovatko ne sitten niitä lentäviä tähtiä. Olen valitettavasti jo unohtanut yksityiskohdat, mutta ne ovat varmasti herkullisia. Luulen, että hekuma on silti enemmän henkistä tällä kertaa, olemmehan suurten opinasioiden äärellä. Ei kun nyt muistan! Fengshui-konsultti Kirsi Niemelä oli neulonut ison ihmisen mentävän neuletuubin ja sen nähdessäni sanoin, että mehän voimme käyttää sitä makuupussina. Seuraavaksi olin jo valmiusasemissa ja Kirsi kiristeli lankoja ympärilläni. Niinhän se menikin...

Äiti näkee blogistani kuvia ruskeista seinäkelloista, jotka on otettu jossain muualla kuin omassa asunnossani ja saan tulikiven katkuisen puhelinsoiton siitä, että olen lavastanut kuvaukset jonnekin muualle enkä ollenkaan omaan kotiini. Missä oikein luuraan luvatta? Puhelu päättyy siihen, että paiskaan luurin kiinni, kun asioihini sekaannutaan. Olen menossa hakemaan tavarani Raulin keittiöstä, ehkä tänne ei ole sitten palaamista. Synkältä ja syyttävältä tuntuva tilanne muuttuu yllättävästi, sillä kun olen lähdössä, Rauli tulee luokseni serenoimaan ja kysyy mikä näistä kaikista lauluista, joita hän aikoo nyt laulaa läpi (saan biisilistan käteeni), voisi olla "meidän laulumme". Ensimmäinen biisi alkaa ja katson vähän levottomasti kelloani. Kauankohan tässä menee.

Zoomataan Barcelonaan, jossa Rauli Pitkänen on ollut työasioissa videointimatkalla. Hän haastattelee paikallista tummaa, paksuniskaista possufarmaria, joka paistelee grillissä isoa possupaistia ja ribsejä. Miehen perhe on kokoontunut ympärille seuraamaan tilannetta ja tätä ulkomaan elävää. On ilmiselvää, että possumiehen ja Raulin välillä on muutakin kuin parila, tunnelma suorastaan sihisee. Oh damn, sinne meni sitten. En tiedä miten espanjalainen, suomea tietysti puhuva possufarmari liittyy fengshuihin, mutta kyllä siellä joku kytkös varmaan on.

Takaisin Suomeen. Olen siis nähnyt Espanjan videon ja todennut, että game over, possumies vei voiton. Porukkaa on kuin vilkkilässä kissoja ja jonkinlaista juhlaa tuntuu olevan tulossa. Mietin mitä puen päälleni - minulla on paljon uusia mekkoja ja paitoja, joissa on Raulin ja minun yhteinen painokuva (joka tietysti siirtyi kankaaseen pelkästään painautumalla yhteen hetkeksi keittiöaskareiden välissä). Kirjoitan liitutauluun onnittelut Raulille, jotain hänen kunniakseen järjestetään (onnea läpä läpä jotain "dahling"). En tiedä onko possumies tullut myös mukaan juhliin, onko kyseessä peräti gay wedding vai onko se suhde jo menneen grillin huuruja. Kaikki taitaa lopulta päättyä hyvin - ainoastaan minä en voi aamulla herätessä uskoa MITÄ IHMETTÄ sitä on taas uneksittu. Tai oikeastaan jo yöllä nukkuessa mietin toisella aivopuoliskolla että tuo toinen puolisko on kyllä ihan kreisi.

Tämä on se peiton kääntöpuoli tätä mun fengshui-elämää. Minäkin voisin ruveta tekemään unikirjoja, ne vaan olisivat vähän erilaisia kuin kirjastosta lainattavat teokset merkityksineen.

Lupaamani Freud-sanasto:

Barcelona = tuttava kävi siellä juuri kahden päivän työmatkalla

Painokuviot = kankaanpaino, kuosisuunnittelu, omat kuviot, jotka odottavat toteuttamistaan takaraivossa. Kunpa pelkkä "painautuminen" riittäisi toteuttamaan ideat suoraan kankaalle!

Possumies grillin ääressä = Ribsit, nam. Eräs kokkituttavani tekee yhteistyötä barbeque-poikien kanssa. Tosin en tiedä ovatko he tummia ja karvaisia. 

Päivi Vilkki = Suomen korkein fengshui-tietoisuus. Niille leveleille on melkein mahdoton päästä, joten tämä pelinappula on unessa kätevästi pelattu pois pelistä.

Vaippalapsi = minä pienenä? Sisäinen lapseni? Jeesus-vauva? Onko jotain uutta syntymässä?

Serenadit ja laulut = eilen illalla katsoin digiboksin kätköistä kun Jukka-Poika lauleskeli yökylään tulleelle Maria Veitolalle

Neulottu makuupussi = kaverini on tekemässä minulle pitkää neulepuseroa tilaustyönä ja tapasimme eilen ja puhuimme langoista

Videointi = nykyään jos et puhu videolle, et ole olemassa. Viittaus tekeillä oleviin fengshui-videoihin. Ihan heti ei olla kyllä Barcelonaan lähdössä kuvaamaan...

Ruskeat seinäkellot = olen roudannut tavaraa kohta viikon jos toisenkin tulevaa pop up -kauppaa ja kirpputoria varten (tervetuloa ostoksille 7.-9.4.2017, Linnankatu 14, Turun Kauppahallia vastapäätä - olen itse tiskin takana myymässä). Ruskeat seinäkellot ovat varmaan niitä tummanruskeita valokuvakehyksiä.

Possu = Raulin kiinalainen vuosihoroskooppieläin. No se selittää jo paljon...

PS: Kirjoitan tätä muuten aprillipäivänä. Olkoon tämä sitten minun aprillipilani - vaikka onkin täyttä totta.



Kuva: www.notable-quotes.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti