Viimeinen kerta

En olisi uskonut, että pyykinpesukin voi olla näin merkityksellistä ja symbolista. Nyt puhutaan viimeisistä kerroista.

Mökillä meni viikkoja ilman meikkiä. Kävi mielessä, että viimeksi kun meikkasin, olin parisuhteessa.

Kun tulin maalta kotiin, kaikki oli ennallaan, vaikka kaikki oli muuttunut. Sillä kun viimeksi astuin tästä ovesta sisään, asuit täällä. Tai olit juuri lähtenyt.

Kun viimeksi pyyhin kädet tähän pyyhkeeseen, minulla oli parisuhde. Kun viimeksi nukuin tässä sängyssä, minulla oli sinut. Näissä samoissa lakanoissa viimeksi sinua pitelin. Tällä sängyllä istuessa minua viimeisen kerran suutelit.

Kun viimeksi pesin pyykkiä, mukana oli sinun vaatteitasi. Kun viimeksi viikkasin paitojasi, tiesin, että kuulumme yhteen.

Kun viimeksi tiskasin astioita, niissä oli sinun murujasi. Kun viimeksi istuin tähän tuoliin, tiesin saavani vastarakkautta. Kun viimeksi näin sinusta unta, sinäkin halusit minua.

Kun viimeksi pakkasin tätä matkalaukkua, olit mukana matkassa. Kun viimeksi matkustin, sinä olit vieressä.

Nyt olen pakannut laukun ja olen taas lähdössä. Mutta sinä et ole enää vastassa. Et ole halaamassa perillä, kysymässä kuinka matka sujui.

Tämä maailma on sama, mutta se on täysin muuttunut. Hengitämme samaa happea, mutta emme enää hengitä toisiamme.

Tänään sinun nimesi poistettiin rappukäytävästä. Tiesin, että se on tulossa, mutta sitä iskua ei voi pehmentää.

Olet poistanut itsesi elämästäni, mutta sydämestäni et voi koskaan lähteä. Et, vaikka sinulla on nyt toinen.

Viimeksi kun katsoin, meitä oli kaksi.
Nyt enää yksi nimi ovessa.

Kodin merkitys

Koti on aina ollut minulle suurin piirtein tärkeintä elämässä. Jokainen tarvitsee katon päänsä päälle ja siksi tuntuukin niin hurjalta miettiä, että on olemassa kodittomia ihmisiä, jotka eivät kuulu virallisesti minnekään ja joilla ei ole turvapaikkaa, jonne paeta elämältä. 

Hurjalta omiin korviini kuulostaa myös se, kun joku kertoo myyneensä kotinsa ja koko omaisuutensa ja lähteneensä maailmalle seikkailemaan, toiset vuodeksi, toiset määrittelemättömän pitkäksi aikaa. Tiedän, että minusta ei olisi siihen. Olen liian turvallisuushakuinen ja tarvitsen tietoa siitä, että vaikka reissaankin maailmalla ja koen vapauden huumaa, minulla silti on oma kolo jossain, joka pysyy ja odottaa, kunnes palaan taas takaisin. Ja ennen kaikkea se säilyttää tavara-arsenaaliani, vaatevarastoani ja sitä kodin tärkeää, rauhoittavaa tunnelmaa. Koti onkin kallein sana vokabuläärissä!

Ei siis ihme, että minusta tuli fengshui-konsultti, joka tutkii oman kodin ja toisten ihmisten kotien jokaista nurkkaa, esinettä, värejä, energiaa ja ilmansuuntia. Olen perinteikäs nainen, joka elää sisustamisen kautta ja jonka täytyy ilmaista itseään kodin tiloja puunaamalla ja ehostamalla. Se, onko tuo hartaasti mietitty sisustus nyt sitten yleisesti hyväksytyn mallin mukainen tai viimeisimmän trendin harjalla, on vallan sivuseikka. Kaikkihan me teemme niin kuin itselle parhaiten sopii ja ihmettelemme niitä muita, jotka juoksevat trendien perässä. No, moni varmaan myös ihmettelee fengshui-vinkkien perässä juoksevia ja joka ilmansuuntaa haistelevia sisustajiakin! Tässä kuussa tätä ja ensi vuonna päinvastoin, kun fengshui-energiat kääntyilevät kuin tuuliviiri. 

Kotini suhteen olen sekä kriittinen että puolusteleva. Välillä olen täysin kyllästynyt näihin samoihin seiniin, jotka eivät muuksi muutu, ja sitten taas niissä emotionaalisesti hyvinkin kiinni. Koti saa meissä tunteet pintaan. Ja siksi koteihin tarttuukin koko ihmiselämän kirjo sentimentaalisine värähtelyineen. Kodin ilmapiiriä voi joskus kuin veitsellä leikata, se on kylläisenään ihmisten ajatuksia ja sydänten solmuja. Kyse ei todellakaan ole pelkästä rakennuksesta tai katosta pään päällä, jossa käydään vain vaihtamassa kalsareita. Minulle etenkään.

Kun ostin ihan ensimmäisen pelkästään omissa nimissäni olevan asunnon, tunsin tulleeni kotiin ja rauhan tyyssijaan, henkisesti. Nimi ovessa ja pankin papereissa tuntui vakiinnuttavalta. Tietynlainen rauhattomuus minussa laantui ja aloin puskea juuria paikalleni. En olisi silti 14 vuotta sitten voinut uskoa, että asuisin edelleen näiden vuosien päästä tässä samassa asunnossa. Nuorempana sitä kuvittelee nostavansa taas pian kytkintä ja etsivänsä parempaa. Mutta tällä budjetilla parempaa ei olekaan löytynyt, enkä ole tosissani edes etsinyt. Koti on kannatellut minua vaikeina aikoina ja tarjonnut lohtua. Parempina hetkinä se on taustatukeni ja kilpikonnakallioni elämässä, paikka johon palata ja nostaa jalat ylös ja katsella kuinka feenikslintu lentää ajatuksissa vapaana. Terve, olen taas kotona!

Ehkä suurin pelkoni aikuiselämässä onkin ollut oman kodin menetys. Ajatus, että joutuisin lyömään laput luukulle, pistämään asunnon lihoiksi ja lähtemään jonnekin surulliseen, nuhjuiseen vuokra-asuntoon, on ehkä epärealistinen pelko, mutta välillä hyvinkin sydäntäkouraisevan toden tuntuinen. Kun olin toisten palkkalistoilla, pelkäsin jääväni työttömäksi, menettäväni asuntoni ja joutuvani sillan alle pahvilaatikkomajoitukseen. Kun menetin terveyteni, pelkäsin taas, että rahat eivät riitä enää lainanmaksuun. Kaikesta silti selvittiin tavalla tai toisella, vaikka tilanne näytti synkältä ja mieli matalalta.

Nyt olen taas sydän sykkyrällä miettimässä mihin elämä minut seuraavaksi heittää. Ettei vaan oman kodin ovesta ulos. Ei, ei ja ei! En halua lähteä. Kun kaikkein kalleinta ollaan viemässä, sen arvo kirkastuu ja se näyttäytyy ihan eri valossa. Tämä ihana rauha, vehreys ja oma tila. Saanhan pitää sen vielä?

Sillan alle en silti koskaan joutunut, vaikka työt ja terveys menivät erityisen haasteellisen astrologisen onnenpilarin aikana. Ei tarvinnut edes käydä katsomassa onko siellä sillan alla tilaa vielä yhdelle. Sain asiat järjestymään muulla tavalla.

Nyt olen kuitenkin yllättäen tilanteessa, jossa toinen tämän kodin laskunmaksajista on muuttanut pois, koti-ikävän vetämänä kotikulmilleen, eli Euroopan toiselle laidalle. Jään taas omilleni, miettimään miten tästä eteenpäin. Saako vanha kodin menettämisen pelko otteen puserosta? Entä onko tässä pelissä jotain muutakin menetettävää?

Epätoivoisesta tilanteesta huolimatta yritän pitää toivon liekkiä yllä. Ja arvostaa kotiani joka päivä ja kertoa sille kuinka sitä rakastan. Saman viestin haluaisin välittää sille laukut pakanneelle lähtijälle. Sinun luonasi olen kotona.

Ihanaa olla kotona! Minulle koti on rauhan ja huilaamisen sekä inspiraation toteuttamisen tyyssija, turvasatama.

Uusilla elinvoimaisilla kasveilla yritän saada energiat ja kodin värähtelyt pysymään korkealla. 

Kodissa on tärkeää olla tunnusteltavaa kaikille aisteille, niin silmille, korville, sormenpäille kuin nenällekin. Hyvät energiat voi tuntea myös "luissaan".

Kielojen lyhytaikainen, huumaava tuoksu täytyy nauttia tuoreeltaan. Rakkaus taas on kaunista alkuhuuman jälkeenkin.

Koti valitsee asukkaansa

Monesti käy niin, että jokin toisen ihmisen ohimennen sanoma lausahdus jää mieleen ja kasvaa hyvinkin merkitykselliseksi. Itse sain ahaa-elämyksen ja tietynlaisen helpotuksen huokauksen jäädessäni pohtimaan fengshui-konsultti Rauli Pitkäsen ilmoille heittämää ajatusta, että me emme valitsekaan kotejamme, vaan niiden energia valitsee meidät ja sitä kautta tapahtuu se, mikä on tässä elämässä tarkoitettu.

Mikä ihana ajatus! Asutkin aivan oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan. Ja kun tulee se oikea aika muuttaa, tunnet sen nahoissasi, kodin kertomana.

Löydät aiheesta pidemmän postauksen sisustuskirjailija ja fengshui-konsultti Riikka Pöntysen blogista, jossa kävin vierailulla jakamassa ajatuksiani. Pääset niin sanotusti jutun juurelle tästä linkistä:

Vieraskynäkirjoitus: Koti valitsee asukkaansa

Lupaan, ettet enää ajattelekaan omasta kodistasi tai elämästäsi ihan samalla tavalla tämän kirjoituksen jälkeen!

Maaginen tunnelma vetää puoleensa ja kodit lähettävät meille kutsuja, kukin omanlaistaan värähtelyä täynnä.

Koti on se paikka, jossa sydän lepää ja joka valitaan sydämen ääntä kuunnellen.

Hidasta elämää

Olemme pohtineet kumppanini kanssa usein missä haluaisimme asua. Olisiko se puutalo maaseutumaisessa ympäristössä, takkatulen tuoksu, pihasauna? Vai helppoa asumista kerrostalossa kaupungissa, nurkan takana kaikki kaupat ja korttelileipomon houkutukset? On niin vaikea päättää, kun haluaisi molemmat.

Viimeiset yli 10 vuotta olen ollut hautautuneena ns. nukkumalähiöön. Vanhukset ja lapsiperheet viihtyvät täällä hyvin ja minäkin olen ollut hyvin tallessa. Vajaan viiden kilometrin matka kaupunkiin vaan tuntuu joskus aika pitkältä, ei sitä pyörällä montaa kertaa päivässä viitsi edestakaisin ajella, eikä välttämättä bussillakaan. En noin vain "piipahda" kaupungilla, vaan menoni on aina etukäteen suunniteltuja ja aikataulutettuja. Ex tempore -heittäytyminen onkin minulle vähän vaikeaa.

Asun varjoisan metsän vieressä, ensimmäisessä kerroksessa, jonne paistaa aurinko vain kesäisin iltapäivällä muutaman hetken. Varpukasvillisuus, männyt ja saniaiset pitävät kyllä huolen henkisestä kehityksestäni (näin minulle puutarhafengshuin luennolla on kerrottu), mutta onkohan kaikki jo liian yiniä? Kaiken kruunaa se, että koko taloyhtiö sekä oma asuntoni on umpikujan päässä. Voit unohtua tänne koko elämäksi.

Miltä maaseudun kasvatista ja liikennettä karsastavasta tuntuisikaan asua täysin eri ääripäässä? Vauhtikaista, kaupungin syke, joka päivä kaupungilla, energiapyörteessä. Ympärilläsi tapahtuu koko ajan, tiedät missä mennään. Se vasta olisi yangia!

Ihmisissä on sisäänrakennettuna joko enemmän yin- tai yang-luonteenpiirteitä. Elämäntilanne ja työ ratkaisee myös. Jos yang-ihminen on hakeutunut kaupungin keskustaan, on kiireisessä työssä ja harrastaa paljon, olisi ehkä syytä sisustaa koti yinmäiseksi pesäksi, joka sulkee hyörinän kodin ulkopuolelle ja jossa ei ole liikaa visuaalisia ärsykkeitä. Koti voisi olla minimaalinen, jossa ei tarvitse tapahtua mitään. Yin-ihminen taas saattaa helposti jäädä kotiin sohvalle nyhjäämään, jos elämässä ei ole mitään yang-vipinää ja sisustuskin on pelkkää beessiä. 

Kun olin äärimmäisen kiireisessä toimistotyössä, oli ihan luonnollista tuntea halua vetäytyä metsän suojiin ja katsella sängystä kuinka puiden latvat huojuvat. Viikonloppuisin suurin toiveeni oli olla tekemättä mitään ja olla menemättä minnekään.

Olin siis valinnut kämppäni juuri siihen elämäntilanteeseen sopivaksi.

Uudenlaisen elämän houkutteleminen esiin saattaa hyvinkin vaatia uuden asunnon ja ympäristön. En ehkä haluakaan unohtua nukkumalähiöön ja viettää hiljaiselämää. Metsän sijaan haluaisin nähdä auringonpaistetta ja sen nousut ja laskut. Maantasalta haluan korkealle, nähdä minne on tarkoitus kulkea seuraavaksi.

Kodin on tarkoitus tukea asukastaan tämän kulloisessakin elämäntilanteessa. Kun kasvat siitä yli, onkin jo aika lähteä.

Aurinko paistaa sisälle - harvinainen hetki