Tunnetsunami

Voi pojat, mitkä energiat! Tytöt, tekin olette ehkä tunteneet sen nahoissanne. Minä ainakin olen. Ensin tuli sadonkorjuun täysikuu Kaloissa. Se alkoi iloisesti, olin voimani tunnossa ja tuijottelin kirkasta, maagista täysikuuta taivaalla pari iltaa. Sitten tuli pudotus, emotionaalinen tsunami. Olihan siitä jo varoiteltu taroteissa, mutta vasta kun jouduin tuon korkean aallon yliajamaksi, tiesin, mistä puhutaan.

Tunteita ei vaan voinut hillitä, omia sanomisiaan ei voinut hillitä. Niinpä annoin tulla täyslaidallisen molempia. Niin, tehkää kuten sanon, älkääkä kuten itse teen. Mutta oli pakko sanoa, ja vielä oikein painavasti. Täydenkuun energia vaati sitä.

Kun siitä tsunamista selvisin, tulikin Marsin kolmio Plutolle. Sitten muuten mentiin taas. Olin täynnä liikkeellepanevaa energiaa ja tehtävälistallani pyörineet hommat tuli kaikki tehtyä alta aikayksikössä vimmaisella voimalla. Sain jopa viimein kysyttyä ex-mieheltäni, että joko hakisit omaisuutesi. Erostamme kun on kohta jo puolitoista vuotta.

Heti alkoi tapahtua, ja se varmaan taas johtuu siitä, että Saturnus lakkasi perääntymästä. Staattinen, nyt ei tapahdu mitään -periodi tuli tiensä päähän ja Saturnus antoi toiminnalle suunnan. Vetkuteltu, vatkuteltu ja viivytelty asia olikin äkkiä sovittu, muuttoauto Italiaan asti tilattu – ja emotionaalinen tsunami taas päällä. Menin aallon alle niin, että korviin meni suolavettä ja silmistä tuli sitä ulos. Eron tuska piti taas käydä läpi, sillä Saturnus käski. Vain sillä tavalla pääset eteenpäin.

Kun aaltoilee tunteesta toiseen, topakasta tomeruudesta kipunoivaan vihaan, ikävästä ja surusta kaikenkattavaan rakkauteen, tuntee olevansa vähän tuuliajolla, haaksirikkoinen. Vähän rikki, vieläkin.

Viimeinen puolivuotinen on ollut sisäänpäinkääntymisen aikaa, tunteiden lajittelun ja analysoinnin aikaa, sillä planeetat ovat olleet levolla, pysähtyneitä. Itselläkin on ollut pakkopysähdys, vaikka kuinka olisi halunnut edetä. Jotain kuitenkin eteni, nimittäin juuri tuo omien tunteiden lajitteluprosessi. Käytin kirjan kirjoittamista omaehtoisena terapiana. Kun oli sanottavaa, sanoin sen heti. Sitä sanomista on nyt kertynyt yli 600 sivua.

Tuskasta voi tiivistyä vielä se timantti, kun siivoaa katkerat sanat pois, ja yrittää ymmärtää itseään ja muita osapuolia. Minulle taivaan ja planeettojen määräämä pysähtymisvaihe ei jäänyt peukaloiden pyörittelyksi. Minä panin tuulemaan. Sillä minun aivokopassani on ollut tuulista. Siellä on ollut sadetta, myrskyä, salamointia. Nyt siellä kävi myös se tsunami, kaiken kruunaava tunnemyrsky.

Mutta tiedättehän te kaikki, mitä myrskyn jälkeen tulee? Sateenkaari, pisaroiden kimmallusta, raikas ilma ja lopulta tyyni, kirkas taivas.

Se on tulossa. Kirja on tulossa. Ja miehen muuttokuorma, se on kohta menossa. 

Tänään.

Kun pakkasin viimeisiä johtoja, Paavo Nurmi tsemppasi. Kultaa, kunniaa ja kovia kolhuja. Tämä oli yksi kovimmista kolhuista.

Nyt tyhjeni kellari, alitajunnan tukos. Odotan uutta alkua.
Sillä se on väistämätön.

Karsi, yksinkertaista, kirjoita

Kun elämästä karsiutui yksi mies pois, niin kummasti piti ruveta miettimään, että onkohan tässä karsittava jotain muutakin pois omalta paletilta. Voisiko löytää timantin, jos vähän siivoaisi ja yksinkertaistaisi elämäänsä? Siinähän aletaan olla jo fengshui-kysymysten puolella. 

Ne 27 esinettä, jotka pitää perinteisen fengshui-ohjeen mukaan kotonaan siirtää, jotta energiat vaihtuvat ja uudistuvat, tuli kyllä todellakin siirrettyä. Hyvä, etten siirtänyt 27 000 esinettä, kun karsin miehet tavarat pois näkyviltä ja asettelin omani niiden paikalle. Energiapuhdistukset on tehty, suitsukkeita poltettu ja intentioita viritelty universumin kyytiin perille vietäväksi. 

Saman tien lähti keittiöstä myös mikroaaltouuni. Olin jo aiemmin pohdiskellut, että tarvitsenko tätä ravintoarvojen tuhoajaa kotiini säteilemään. Kuten kollega Sari Weckström sanoi, todella monella fengshui-konsultilla ei ole mikroa, koska se on "huonoa fengshuita" ruoan energioiden kannalta. Vaikka ruokavalioni ei ole paleota eikä vegaania eikä aina ihan terveellistäkään, siinäkin on meneillään muutos. Ei ehkä radikaali, mutta jotain muhii. Työpaikan ylijäämämunkit ovat kyllä turmioni...

Olen myös tiedostanut, että työ- ja ura-asiani ovat "all over the place", pitkin poikin pituuttaan siellä täällä. Teen vähän sitä sun tätä, sillisalaattia. Olen yrittänyt olla fengshui-konsultti, kiinalaisen astrologian harjoittaja, bloggaaja, kuosisuunnittelija ja nykyään myös sivutyönäni teatterilainen. Tuleeko tästä sopasta mitään, jääkö sitä ydinluuta käteen vai saanko soppalautaselle pelkkiä rääppeitä?

Jo ennen selvänäkijäistuntoa, jossa kiinalainen vanha tietäjä kehotti minua yksinkertaistamaan ja valikoimaan parhaat palat (lue lisää: Lentäjämies ja Vaahteranmäen Eemeli), olin tullut siihen tulokseen, että jostain pitää luopua. Lokakuun aikana kypsyi päätös siitä, että heitän kevyet mullat kuosisuunnittelulle, joka ei koskaan lähtenyt kunnolla käyntiin. Siinä ei vaan ollut nostetta, sain aina vääntää hampaat irvessä, hirveällä vaivalla ja vaivanpalkkaa ei usein ollut lainkaan. Kuosittelija siis kumartaa ja poistuu estradilta takavasemmalle. Kiitos kaikille, jotka kannustitte ja tykkäsitte kuoseistani!

Sen sijaan pitää tehdä sitä, missä on luonnollista imua. Kun mainitsen astrologian, ihmiset reagoivat siihen yleensä innokkaasti. Ventovieras naisihminen tuli luokseni kirjastossa etsimään päivän horoskooppia ja kosketti käsivarttani, ja sanoi, että nyt hänen olisi todella tärkeä nähdä se horoskooppi ja mitä tälle päivälle ennustetaan. Seisoin suu auki - jos tämä ei ollut viesti urani suunnasta, niin mikä sitten. Myös pitkän linjan astrologi Seppo Tanhua tyrkkii minua eteenpäin. Tästä on kyllä otettava koppi!

Astrologia, kiinalainen ja länsimainen, onkin nykyään suurin intohimoni ja se on kiilannut fengshuin edelle. Se, mihin keskityt, se mihin panostat aikaa, ja se mitä teet tunteella ja palolla, se edistyy, se menee eteenpäin.

Ja minulle se on astrologia. Ja kirjoittaminen. Ja miessuhteet. Niissä kaikissa on nyt mahtavaa nostetta!

Keväällä kohistiin The One Thing -nimisestä kirjasta, jota minäkin yritin löytää kirjastosta, mutta varausjono oli huikean pitkä. Kyseessä on ihan sama asia, mitä fengshui-konsultti Joey Yapkin sanoo: follow your passions. Seuraa intohimojasi, tee sitä mitä tekisit muutenkin luonnostaan. Niin harrastuksestakin voi tulla työtä, antoisaa sellaista. Kun keskityt siihen yhteen, tai ehkä kahteen asiaan, joissa olet hyvä, tai joissa haluat kiivaasti tulla hyväksi, pääset eteenpäin. Niin, ja pitää vielä uskoa itseensä. Jos sitä ei tee, saa kaiken toivon heittää.

Kuka pystyy pallottelemaan viittä kuutta kiinnostuksen kohdetta ja edistyä niissä kaikissa yhtä hyvin? Eipä kukaan, en ainakaan usko. Mutta huipulle pääsee, kun treenaa juuri sitä yhtä asiaa, the one thing. Minä treenaan nyt astrologiaa ja tiedän, että ammattilaiseksi tuleminen on pitkällinen tie. 

Joku on sanonut, että ammattiastrologiksi tullaan noin 10 vuoden kokemuksella. Oma opettajani sanoi, että riippuu ihmisestä, toiset ottavat asiat haltuun vähemmässäkin ajassa. Tietä on edessäpäin, mutta oppimishaluni eivät koskaan ole olleet yhtä kohdillaan. Nyt tiedän taas paremmin, mitä haluan. Ja koska olen tietoa ja totuutta etsivä elämän salaisuuksien ja energioiden opiskelija, juuri tämä tie sopii minulle hyvin.

Toinen asia, joka on intohimoni, ja jota teen ihan ilmaiseksi ja omasta mielenkiinnosta, on tämä kirjoittaminen. Minne menenkin, aina joku on lukenut blogiani ja tietää edesottamuksistani. Mutta ennen kaikkea kannustaa minua kirjoittamaan. Sellaisen viestin sain myös henkimaailmasta: Kirjoita! 

Tiedän, että olen onnellinen, jos jätän turhan vääntämisen pois ja keskityn nyt astrologiaan ja kirjoittamiseen. Työni teatterissa on osoittautunut niin hauskaksi ja antoisaksi, etten pidä sitä enää niin väliaikaisena tai millään lailla vähempiarvoisena. Se on ihanaa työtä mahtavassa tiimissä, parhaan mahdollisen esimiehen alaisena. Se on työ, jonne menen hyväntuulisena ja josta tulen kotiin täynnä energiaa. Kuka voi sanoa samaa omasta työstään?

Ero on ollut kaiken kaikkiaan totaalinen energeettinen muutos paitsi elinpiirissäni niin etenkin minussa itsessäni. Olen alkanut nähdä asioita selvemmin ja pahin sumu aivoissa on hälventynyt. Selvisin tästä kesästä, syksystä ja mielenlujuutta koetelleesta lokakuustakin. Nyt alkaa kohdallani kirkkaampien vesien talvikausi, Jousimiehen ja Jupiterin aika. 

Myrskynsilmän ja ukkospilvien jälkeen koittava tyyni selkeys on ollut kaiken sen vaivan arvoista. En olisi tämä ihan uusiin värähtelyihin päässyt ja sydänchakra aivan auki oleva ihminen, jos en olisi kiepannut syvän, mutaisen rotkon kautta.

Kiitos, kun kuljit kanssani. Välillä voi olla ihan rikki, kunhan joku pitää kädestä kiinni, koko matkan ajan.

Helsingin HAM-museon Odotin sinua -näyttelyn runot, Paavo Westerbergin kirjoittamat, saivat minut lumoonsa. Myönnetään, rinnassa muljahti ja piti jäädä hetkeksi istumaan. Sillä nyt aurinko on tullut esiin pilvien takaa ja onnenpyörä on kääntynyt niin, että pääsen vihdoin sen kyytiin. Odotus on ohi.

PS: Haluatko muuten tietää, miten kävi Lentäjämiehen kanssa, jonka sisäinen vastustus purettiin selvänäkijäistunnossa? Hevosen päivänä, joka näyttää olevan minulle näissä asioissa hyvinkin suosiollinen, lentojätkä kurvasi lentokentältä suoraan minun luokseni. Tätä jos mitä kutsuisin Tulokseksi isolla teellä!

Hei, tää toimii! Vahva suositus etenkin tälle kirjalle: Rakkausmagneetti, sinkkunaisen käsikirja (Sari Norkola). Fengshui mainittu, tarotit ja omat alitajuiset energiat myös otettu käyttöön. Täyttä asiaa.

I rest my case. Se toimii. Se kaikki yhdessä: astrologia, fengshui, tarotit, elämän uudistaminen, rakkaus, manifestointi, oma rohkea asenne, vaiston ja sydämen äänen kuunteleminen. Ja apu enkeleiltä ja muulta korkeammalta ohjaukselta.

Jos siinä ei ole aihetta Thanksgiving Dayhin, eli Kiitospäivään, niin missä sitten!

KIITOS

Tiskikone paljastaa perusluonteen

Oletko sinäkin niitä ihmisiä, joita ärsyttää, kun muut eivät tee asioita niin kuin sinä? Tervetuloa kerhoon. Meitä on jo aika monta.

Tiskikoneen täyttäminen on eräs niitä asioita, jotka paljastavat ihmisen perusluonteen. Oletko suurpiirteinen, likaiset koneeseen ja se on siinä -tyylinen ihminen, vai oletko kenties kersantti majuri, jonka täytyy oikoa toistenkin erheet ja hyödyntää koneen tilakapasiteetti äärimmilleen? Aika usein parisuhteessa toinen on enemmän laissez faire -suuntausta edustava ja toinen nipottaa. Minä olen nipottaja.

Itse hermostun nykyään aika vähistä asioista, mutta kaksi on yli muiden. Tiskikoneen väärä täyttö ja tietotekniikan nikottelu. Siinä missä ensin mainittu saa vain pientä harmistuksen käryä nousemaan päästä, jälkimmäinen saattaa aiheuttaa isomman luokan kriisikonfliktin, jossa altavastaajana olen minä vastaan helvetin koneet. Silloin äänensävy kiihtyy raivon punan noustessa poskille ja esiin kaivetaan kamalimmat ärräpäät. Sadattelu ei ehkä ratkaise asiaa, mutta saapahan kerrankin sanottua. Kone ei yleensä loukkaannu, se vain kettuilee hiljaa takaisin.

Tiskikoneen kanssa sen sijaan ratkaisu on helppo. Toisen tekemä asetelma täytyy purkaa ja tehdä paremmin itse. Kas näin, nyt mahtuu kaikki! Olen jo oppinut, että tähän on turha uhrata sanoja tai kommentointia, sillä toiselle ei ole tätä insinöörimäistä tarkkuutta sisäsyntyisesti annettu. Jokainen tekee siis parhaansa (vaikka toinen sitä välillä epäileekin).

Tiedän, ettei näin ole vain meillä. Olen kuullut kahvihuonekeskusteluja, joissa mies puolestaan on tiskikonenatsi, jonka edessä nainen heittäytyy osaamattomaksi. Se hoitakoon, jolle asia on tärkeämpi.

Kun otsasuoni vihdoin lakkaa tykyttämästä, täytyy kuitenkin myöntää: Luojan kiitos meillä on tiskikone! Ja mitä tekisinkään ilman tietokonetta kaikkine näppärine ohjelmineen. Nämä ärsytyksen aiheet ovat taas niitä ensimmäisen maailman pikkuriesoja, joilla ei ole oikeiden elämän hankaluuksien kanssa mitään tekemistä.

Koska jo nyt tiskien saaminen koneeseen on aikamoisen viitsimisen takana (aina kun on tärkeämpääkin tekemistä), niin entäs sitten käsintiskaaminen? Veikkaan, että siitäkin saisi sanomista aikaan: Väärin tiskattu!

Kuka jätti tiskit pöydälle?

Kuva: Izzie R, Unsplash.

Biorytmissä mukana

Astro-Seppo on lisännyt kalenteriinsa Biorytmit-osuuden tässä kesällä ja olenkin sitä nyt mielenkiinnolla testaillut pari kuukautta. On ollut hassua huomata, että kun keholla kulkee lujaa, niin äly näyttää jättävän tielle (tai niin biorytmikarttani väittää). Se, voidaanko tästä vetää globaaleja johtopäätöksiä urheilijoiden älykkyysosamäärästä ja älykköjen elämisestä pelkästään päänsä sisällä ilman kosketusta muuhun kehoonsa jää täysin lukijan kontolle.

Olen aina aamulla katsellut missä käyräni kulkevat. Onko tänään älykäs päivä? Onko nyt hyvä fiilis tunnepuolella? Pystynkö fyysisiin sankarisuorituksiin juuri tänään? Biorytmien idea on tunnistaa milloin on energisimmillään ja milloin tulee kaivautua poteroon piiloon ongelmia välttääkseen. Fyysinen jaksaminen aaltoilee 23 päivän jaksoissa, tunnepuoli kiertää kehää 28 päivää, ja älykkyyttä taas tarjoillaan 33 päivän jaksoissa. Tähän perustuu vaikkapa se milloin tuntee olonsa seuralliseksi, miten intuitio ihmiselle puhelee ja kuinka tarmokkaasti pääsee hommiin käsiksi. Me kaikki tiedämme, että joka päivä ei ole paras päivä, vaan välillä menee ihan läskiksi, ruokavaliosta riippumatta.

En usko, että pelkällä biorytmillä voidaan kaikkea selittää, vaan riippuu vähän kyllä muustakin maailman (ja tähtien) menosta, että miltä tuntuu. Kun biorytmi on näyttänyt positiivisia tunteita, olen toki ollut positiivinen. Kun se on näyttänyt mollivoittoisia tunteita, olen silti ollut positiivinen ja innostunut. Ehkä se on valintakysymys, enkä anna sitä päätöstä enää muiden käsiin.

En ole myöskään tuntenut olevani erityisen tyhmä, vaikka älykkyyskäyrä vetää reilusti miinukselle. Nyt esimerkiksi pitäisi olla useampikin aivosolu lomalla, kun älykäyrä vetelee -75:ssä, mutta tässä sitä vaan taaplataan normaaliin tapaan. Tai sitten tekstini on ihan älyvapaata, mutta en vaan sitä itse tajua.

Mutta entäs tuo fyysinen puoli? Tällä viikolla biorytmini näyttää huikeita keholukemia ja olenkin todennut pärjääväni 2 tunnin yöunilla joka toinen yö. Kun menee nukkumaan yhdeltä, niin kolmelta on jo ihan virkeä. Nukkumatti kurvasi unihiekkoineen muille maille enkä ehtinyt saada tarpeeksi isoa annosta. Ei auta muuta kuin nousta ylös, ottaa tietokone kainaloon ja alkaa duunailla milloin mitäkin kesken olevaa. Todella outo ilmiö, sillä yleensä nukun vaikka maailmalla lanseerattaisiin ydinpommi. Mieluummin tietysti ei.

Kun fysiikka on näin priimakunnossa, Astro-Seppo kehottaa purkamaan ylimääräistä energiaa fyysiseen rääkkiin, ei siis pelkästään tietokoneen ääressä istumiseen. Ja kuinka ollakaan, eilen iski taas sellainen ärhäkkä siivoushepuli (taas? se käy meillä aika harvakseen) ja koko päivä meni suursiivotessa. Ei sillä lailla juuri ja juuri rimanalta imuroiden ja vähän mopilla osoittaen, vaan joka nurkka puunaten, huonekalut pöydille ylösalas, sohvan uumenet esiin, huonekasvit suihkuun kosteushoitoon ja kaikki tyynyt parvekkeelle tuuletukseen (parveke oli piripinnassa, sillä sisustustyynyjähän täältä löytyy). Tein myös bravuurini, eli viemäreiden putsauksen. Ja toki niitä mööpeleitä piti siirrellä eri asentoon, vaihtaa taulun paikkaa, putsata suihkulähde ja ylipäätään rätittää kaikki pinnat. Tämä jos mikä on tehokasta fengshuita, sillä jos energioiden refreshaamiseen riittää pelkästään 27 esineen siirtely, niin menin siitä kyllä ainakin sadalla yli (tosin KonMarin mukaan varmaan olisi pitänyt siirtää nuo 27 esinettä asunnosta saman tien ulos). Mitähän jännää nyt tapahtuu, kun on pistetty kunnolla tuulemaan? 

Testaan samalla myös toisenlaista energian siirtoa: sanotaan, että tukos takaovella vaikuttaa myös tukokseen omassa kehossa, etenkin ruoansulatuksen loppurutistuksessa. Siirsin nojatuolin ja rahin pois parvekkeen oven läheisyydestä väljemmille vesille ja kuulostelen mikä vaikutus sillä vessassa on, noin niinkuin fengshui-mielessä...

Vaikka ideoita riittää nyt niin paljon, että niitä pitää herätä toteuttamaan jo aamukolmelta, niin toivon silti, että kehoni vähän rauhoittuisi. Sillä on eri asia katsella kaunista kesäyötä keittiön ikkunasta aamuyökahveja juodessa kuin herätä talvella tiheään pimeyteen silmäpussit polviin asti roikkuen. Mutta ehkä talvella nukun taas paremmin, oli biorytmikierros sitten missä vaiheessa tahansa. Tosin väittävät kaduilla, että Talvi on tullut. Onneksi se viittaa vaan televisiosarjaan. Sillä kesää on vielä jäljellä. Onhan? Suomen luontokin saisi ottaa biorytmistään kunnolla kiinni. Näetkö tuon sinisen käyrän? Se tarkoittaa kylmää viimaa ja pakkasta. Vihreä viiva tarkoittaa, että luonnon olisi aika kukkia ja vihertää. Ja punainen käyrä on hei sitä varten, että Sisilian ja Siperian helteet tänne heti kiitos! 

Jos Astro-Sepon seura kiinnostaa, niin voit vaikkapa osallistua tähän Pärnun matka -kilpailuun osoitteessa www.astro.fi:

Kun herää superaikaisin, ehtii nähdä aamuauringon keittiössä.

Tavararakkaus

Viime aikoina on ollut niin paljon ajateltavaa ja prosessoitavaa, että on mennyt aamuyön tuntejakin ajatusten järjestelemiseen ja lajittelemiseen (ja unet siihen päälle). Siitä yleensä tietää, että ollaan stressin puolella. Ajatuksia on virrannut siihen tahtiin, että on kuin spiidiä olisi vetänyt ja ajaa formulaa pään sisällä - mutta rata ei mahdu kuin tiukalle ympyrälle. Myös tavaroita on virrannut silmieni edessä sellainen määrä, että päätä on alkanut usein kivistää. Liikaa visuaalisia ärsykkeitä, muista ärsytyksistä puhumattakaan. Olen nimittäin ollut roudaamassa, lajittelemassa ja pelastamassa lähipiirin tavaroita. Mielelläni olisin niitä myös pois heittänyt. Rakkaus tavaroihin on tiukassa.

Tämä kaikki sai minut miettimään verenperintöä ja sukurasitteita. Äitini on kertonut, että hänen äitinsä vielä sairasvuoteellaankin pyysi oikaisemaan maton hapsut, kun ei itse siihen enää kyennyt. Äitini on kova järjestyksen ihminen ja siivoaminen on olennainen osa normaalia elämää. Kuka sitä nyt sotkussa voi elää. Välillä siivotaan myös muiden luona. Siis sellaisten ihmisten, jotka eivät omista ongelmistaan johtuen siihen oikein kykene. Äitini onkin siis varsinainen auttava samarialainen, joka tekee voimiensa mukaan ja välillä niiden ylikin "pelastustoimintaa", eli pelastaa kotia näkyviin pölykasojen ja tiskivuorien alta.

Itse olin pienenä tarkka tavaroistani. Järjestelin niitä ja tiesin missä kaikki oli (tiedän edelleen missä kaikki omat ja mieheni tavarat ovat, kun ne ovat muka häviksissä). Siihen aikaan lahjat olivat iso juttu eikä tavaroita todellakaan pursunnut kaappien täydeltä. Jossain vaiheessa otteeni hieman herposi, enkä ole koskaan ollut viikkosiivouksen noudattaja, mutta jos annan sotkun kasautua, tarvitsen siivouspäivän ennen kuin pystyn tekemään mitään luovuutta vaativaa toimintaa. Kun paikat on ojennuksessa, se edistää selkeää ajattelua ja suunnittelua. Siksi saatan alkaa pestä pyykkiä, järjestellä olohuoneen tavaroita ja pyyhkiä pölyjä, kun jokin dedis tai suurta keskittymistä vaativa juttu painaa päälle. Tärkein siis ensin, eli järjestys joka kumuloituu ja heijastuu sitten muihin tekemisiin. Kaverit sanovat, että meillä on aina kuulemma niin siistiä. En koskaan päästä vieraita kotiin, jollen ole siivonnut raivokkaasti sitä ennen. Ei täällä ihan lattioilta voi syödä, mutta kasat on ojennuksessa. Juuri tiskasin viikon tiskit, kun täällä yksin pyörin eikä kukaan ole katsomassa.

Isäni on joskus hermostunut, kun äidin pitää koko ajan olla siivoamassa. Nyt näen asian harvinaisen kirkkaasti: äidin on pitänyt järjestellä ajatuksiaan ja pitää asiat edes jollain lailla kontrollissa ottamalla imuri käteen, tamppaamalla mattoja ja käyttämällä moppia. Ikkunanpesu on klassikko, jota ei voi skipata vaikka olisi vähän huonovointinen. Jos mitään muuta ei saa järjestykseen, niin kodin saa aina. Se luo turvallisuutta ja oman pienen reviirin, jossa asiat eivät kaadu päälle. Maailma romahtakoon jossain muualla.

Olen seurannut sivusta myös toisenlaista sukurasitetta, useampaankin otteeseen, eri suvuissa. Lapsuudessa ja nuoruudessa on ollut niin köyhää, että kaikki on otettu talteen, mikä on irronnut. Ollaan oltu tehokkaita marttoja ja säästäväisiä irmoja. Vaikka sukupolvi toisensa jälkeen on päässyt hyvinvointiyhteiskunnan makuun, tavarasta pidetään silti tiukasti kiinni. Vaikka se olisi rikki ja homeessa, sitä voi vielä käyttää ja korjata (olen joskus itsekin raaputellut hometta paahtoleivästä pois ja syönyt kelvolliset osat, mutta ehkä tässä on kyse jostain vähän muusta). Tuntuu kuin olisi tulikiven katkuinen perisynti heittää mitään pois ja Pietari käännyttää heti taivaan porteilla kaikki ne, jotka ovat tällaiseen sortuneet. Kun isoäiti on ajatellut niin, sitten oma äiti ja ehkä muutkin sukuhaarat, niin onko mikään ihme, että tämä tavarakatastrofi periytyy ja kasvaa vuosi vuodelta. 

Kun joudut hamstraajien kanssa tekemisiin, on laitettava kovat piippuun. Mikään puhe ei auta, vaan on otettava fengshui-tai'at käyttöön. Kaikki tavara on vielä hyvää, vaikka olisi maannut kymmenen vuotta ulkona avokatoksessa. Ja on oikeastaan ihan sama, onko se 10 vuotta, kuukautta tai viikkoa - ulkona tai kosteissa sisätiloissa säilytetty tavara on romahtanut arvossa. Haju tulee kaupan päälle.

Tajusin ihan hiljattain - tyyliin eilen ja tänään - että minä jatkan äitini jalanjäljissä. Kerran tein raivausta hyvää hyvyyttäni viikkotolkulla ystävän luona, joka ei siihen itse pystynyt. Minä taas en pystynyt olemaan puuttumatta asiaan. Tällä hetkellä raivaan taas hullun kiilto silmissä - tai oikeastaan on vähän kyseenalaista, että kumpi osapuoli tässä hullu on... Se joka siivoaa toisen puolesta vai se joka roikkuu tavarassa kiinni ja on sokea sen määrälle. Kai tässä joku kauhun tasapaino on, en ole varma. Mutta en taaskaan kykene olemaan tekemättä mitään, muuten ehkä muserrun henkisen ja fyysisen tavaraähkyn alle. Siksi silmissäni siis vilisee ja päässä piippaa aamuöisin.

En tiedä kumpaan kastiin sinun perheesi kuuluu, mutta huokaan salaa tyytyväisyydestä, että meillä kotona uskalletaan heittää kamaa kierrätykseen ja raivataan tilaa elämiselle. Sillä jos ei nyt, niin milloin? Sitten kun ollaan perintöä jakamassa ja pitää tyhjentää koko huusholli? 

Voiko sitä enää paremmin sanoa? Klassikkoteos Paikat kuntoon fengshuin avulla on kirjoitettu jo kauan ennen kuin Marie Kondo näki päivänvalon.

Uuden lattian aika

Joskus sitä muuttaa asuntoon, jossa kaikki ei ole ihan just niin kuin haluaisi ja sitä ajattelee remontoivansa sitten kunhan ehtii, muutaman vuoden sisällä varmaan. Ensin pahimmat alta pois, kuten pakollinen keittiöremontti, meneehän tämä muu näinkin. Ehkä voitan suuren summan lotossa ja sitten pistetäänkin kaikki uusiksi.

Seuraavaksi sitä huomaa, että on kulunut 12 vuotta siitä, kun muutti asuntoon, eikä edelleenkään ole hoitanut harmistuksen aihetta pois alta. Aikaa vaan kului ja aina löytyi muita rahareikiä, joita piti paikkailla purukumilla. Tai kivoilla vaatteilla.

Itse olin katsellut paheksuvalla silmällä lattiaani jo useamman vuoden. Ensinhän se menetteli, mutta kun sitten rullailin työtuolilla muovimaton kupruille ja keittiössä hinkattiin tarpeeksi kauan tuolilla samaa kohtaa, niin eihän se kaunista katseltavaa enää ollut. Mietin vaan, että mistä sitä budjettia löytyisi, että pääsisi tosi hommiin.

Lopulta mietin, että jospa tekisi huoneen kerrallaan, aloittaisi vaikka asennusharjoittelun vaatehuoneesta ja siitä etenisi pikkuhiljaa salongin puolelle, kun taidot kasvaa. Jospa siten saisi kustannuksetkin mukavasti pilkottua osiin.

Käytännössähän se meni näin: lähetin isälle isänpäiväkortin, jossa oli kuvattuna joka sortin työkaluja ja annoin ymmärtää, että näille ja hänen expertiisilleen olisi taas käyttöä. Siitä viikon päästä olemme ostoksilla Bauhausissa ja kun kerta auto on käytettävissä, ostetaan se laminaatti nyt sitten koko asuntoon kerralla. Eikä sentään sitä halvinta, vaan sitä toiseksi halvinta.

Huone kerrallaan harjoittelu muuttui neljän päivän puuhakkaaksi sahaamiseksi ja poraamiseksi naapurien kiusaksi. Tajusin, että "klick-klick-naps-naps laminaatti on paikoillaan" -mainokset ovat kerrassaan harhaanjohtavia. Ensinnäkin täytyi käyttää hoksottimia ja ratkoa visaisia matemaattisia pulmia. Ja käytännön "ei se mennytkään niin kuin Strömsössä" -pulmatilanteita, kuten miten saadaan laminaatti mahtumaan astianpesukoneen alle ilman, että koko keittiötaso menee vinoon. Ilman kunnon työkaluarsenaalia ei homma olisi edes käynnistynyt ja viimeistään kiviseinien listoittaminen olisi saanut kokemattoman remontoijan täysin polvilleen.

Mutta sitä varten on ne isät keksitty, että ne auttaa ja tietää. Kauhean kiva juttu näin niinkuin vastaanottajan asemassa. Sillä lattiasta tuli valmista yhdessä pitkässä viikonlopussa, eikä muutamassa ärräpäitä kihisevässä kuukaudessa. Nyt mäkin osaan asentaa laminaattia - ainakin vähän. Omistan nyt myös elämäni ensimmäisen höyläpenkin ja muuta remonttitilpehööriä.

Tämä koko uudistus on tietenkin tehty fengshuin hengessä. Nyt lattian katselu joka päivä on suuria ilonaiheitani ja siivoaminenkaan ei tuota enää tuskaa, sillä uusi lattia on tietysti aiheellista pitää uuden näköisenä. Vuosikymmeniä pinttynyt ja kellastunut muovimatto on nyt laminaatin alla piilossa ja uutta pintaa pitkin on kiva tassutella villasukilla. Ihan kuin olisi itsekin saanut faceliftin. Suosittelen!

Uuden ja vanhan äärellä. Kutkuttavaa, muutosta ilmassa!

Remontti hoituu, kun on joku sitä hoitamassa!

Kaikki tietävät, että listoitus on kova pala. Jos sitä ei heti hoida, niin ei sitten koskaan.

Ensimmäiset räpsyt remonttipölyn laskeuduttua. 

Eteisen kohentunut ilme. Nyt puuttuu enää uudet tapetit, jotka on jo valmiiksi katsottu, mutta rahoja odotellaan saapuvaksi universumin suunnalta.

Rhonda Byrnen Magic-kirja on taas lukuvaiheessa ja antaa omalta osaltaan taikaa joulunaikaan.

Rautakaupoissa juokseminen on nykyään vaarallista, kun ovat siellä äkänneet sisustavien naisten herätehimot. Musta jokapaikan asustetaulu kävi parhaiten keittiön oveen, kun mietin, että mihinkäs tämä kaunokainen pannaan. Kaverini Teija Helin Designin pussukka kätkee tulitikut ja kauppalaput.

Ystävältä lahjaksi saadut mustat nahkakuuset istuvat kokonaisuuteen kuin nyrkki päähän.

Suihkulähde puettiin jouluasuun ja siirrettiin tulevalle idän 8-tähtialueelle. Nyt aktivoidaan vaurastumista!

Eteisen uudistaminen kruunattiin nahkaisilla vetimillä, jotka tietysti sävytettiin jo olemassaolevien saappaiden ja laukun väriin. Ja sain muuten halvalla, kun tein tiukat hintavertailut netissä.

Salongin puolella on nyt uutuutena 15 eurolla ostamani 50-luvun sohvapöytä, joka majaili vanhempien kellarissa vuositolkulla odottaen uutta asuntoani. Ei tullut uutta kämppää, tuli uudet lattiat - ja pöytä muutti meille korvaten entisen kulmikkaan kollegansa. Nyt on fengshuin mukaiset muodot!

Keittiö-fengshuita ja alitajunnan viestejä

Näin tässä yhtenä yönä varsinaisen fengshui-unen. Siinä pitkään lasta yrittänyt ja lopulta siinä onnistunut tuttavapariskunta oli ostanut lapsen myötä uuden asunnon. Kun näin, että asunnossa oli uuni aivan ulko-ovea vastapäätä, heti samassa huoneessa, sain ahdistuskohtauksen ja pidättelin kyyneleitä. Tajusin, että nyt joku tästä perheestä kuolee, ja todennäköisemmin se on joko vauva tai sen äiti.

Kävi ilmi, että talon alla oli myös vanha, käyttämätön juna-asema tunneleineen. Mietin, että tänne kyllä tarvittaisiin fengshui-konsultointia, ja siinä samassa perheenisä sanoikin, että voit toki antaa neuvoja. Ilmansuunnat täytyy ottaa selville, mietin. Lähdenkin tästä heti hakemaan kompassiani, palataan pian asiaan!

Herättyäni mietin, että mitä ihmettä - kuinka joku voisi olla hengenvaarassa, jos uuni on ulko-ovea vastapäätä? Katsotaanpas tarkemmin, saadaanko tästä revittyä mitään oikeaa keittiöfilosofista analyysiä.

Fengshuissa uuni on keittiön pääelementtejä ja siitä on pidettävä hyvää huolta, koska se symbolisesti ruokkii koko perheen. Uunia sanotaan myös "keittiöjumalaksi" vanhan kiinalaisen tarun mukaan. Jos et halua niinsanotusti laittaa kaikkia munia yhteen koriin, niin käytä lieden levyjä tasapuolisesti vahvistamaan lieden ruokkivaa energiaa.

Keittiöön kertyy herkästi sekasotkua, tiskiä, roskia, ruoanjämiä ja muita elämänmerkkejä. Jääkaapin vähemmän houkuttelevat tuoksahdukset, tahmeat mysteeriläikät ja hedelmissä pörräävät banaanikärpäset, nuo ikiliikkujat, käyvät välillä kaikkien keittiössä vierailulla. Kunhan kaaos ei jää pysyväksi ja välillä näytetään rätillä kaapin paikka, niin jäädään fengshuissa plussan puolelle. Kaikenlainen lika, pöly, tasoilla seilaava tavara ja käytössä kulahtaneet kattilat ja pannut alkavat painaa energiatasoja alas. Chi tykkää puhtaudesta ja siisteydestä, kunnon hygieniapassimalliin. Katso siis, etteivät roskat, biojätteet ja kierrätysastiat ole ruoanvalmistuksen välittömässä läheisyydessä.

Moni ei ehkä tiedä, että keittiöstä löytyy kaksi vastavoimaa, vähän kuin taistelevat virtaset tai itämaisemmin yin ja yang. Nimittäin lieden, uunin, lämmön ja ruoanvalmistuksen tulienergia vastakohtanaan veden ja viemäreiden vesienergia. Siksi viimeistään keittiöremontin yhteydessä kannattaa varmistaa, että uunin ja vesipisteen väliin jää riittävästi tilaa. Älä myöskään sijoita tulta ja vettä vastakkain esimerkiksi vastakkaisilla työtasoilla niin, että ne ottavat koko ajan matsia. Jos nyt sitten toteat, että huono homma, siinähän ne ovat vierekkäin tai vastakkain, niin kokeile tyrkätä väliin vähän puuta hillitsemään vastakkainasettelua. Puinen tarjotin tai alusta, yrttiruukkuja tai jotain vihreää taltuttaa riitapukarit. Rohkeimmat voivat kokeilla kristallipalloa tai maaelementtiä esimerkiksi kivitason muodossa, kuten Kathryn Weber suosittelee.

Tässä keittiössä tuli ja vesi on erotettu puisella leikkuulaudalla ja yrttiruukuilla. Kuva: Pinterest.

Puuelementtiä voi lisätä keittiöön näin hurmaavalla tavalla. Kuva: Pinterest / Home Furniture.

On suositeltavaa, että kokilla ei ole selkä ovea päin, vaan että tämä näkee sisääntulijat. Ehkä alitajuinen vaara yllätetyksi tulemisesta lisää keitoksiin oman vienoisen mausteensa. Sanotaanhan, että ruoanlaittajan tunteet ja tunnelmat vaikuttavat suoraan ruokaan, sen makuun ja onnistumiseen. Ja kokeilepa syödä, kun olet vihanpuuskan tai surun vallassa. Mikään ei oikein maistu miltään. Kokemuksesta voin sanoa, että menee hyvät lasagnet hukkaan, jos riitelee juuri ennen ruokailua. Jos kuitenkin kokkaat selkä kohti huonetta, niin apuna voi käyttää jotain kiiltävää esinettä, metallikattilaa tai muita heijastavia pintoja, jotka ilmiantavat lähestyvät ihmiset. Toinen vaihtoehto on laittaa keittiön oveen kahisevat helmi- tai bambuverhot, ellei peräti ripusta helisevää tuulikelloa ovensuuhun. Saattaa tosin ärsyttää, jos perheenjäsenillä on tapana eksyä keittiöön yöllä juomavettä hakemaan ja kilkatus herättää koko talon.

Jos oikein fengshui-hifistellään, niin parasta olisi, että uuninluukku avautuu kokkaajan omaan suotuisaan ilmansuuntaan. Tarina ei kerro, mitä tehdään, jos kokkeja on enemmän kuin yksi, mutta ehkäpä silloin pääkokki saa parhaan uunin suunnan ja lopuille valitaan otolliset istuinsuunnat ruokapöydässä. Itselläni uuni aukeaa epäsuotuisaan suuntaan, ja vaikka olisinkin keittiöremontin aikaan tiedostanut tämän, niin en tiedä olisinko kuitenkaan saanut sitä sijoitettua paremmin. Jotenkin tämä ei tunnu mielestäni ihan siltä kaikkein tärkeimmältä fengshui-neuvolta, etenkään jos ruoanlaitto ei ole intohimoinen, jokapäiväinen harrastus (mitä se henk. koht. ei tod. ole). Mutta jos olet rakentamassa uutta taloa tai vaikka remontoimassa vanhaa ja pistät kaiken mullin mallin, kuten huonejärjestyksen, niin miksi et varmistaisi keittiöonnea fengshuin avulla? Luukut kaakkoon vaan - jos se siis sattuu olemaan suotuisa suuntasi.

Entäs se uni, josta tämä kirjoitus sai alkunsa? Voiko ulko-oven ja keittiön uunin kohtaamisella olla jotain negatiivista vaikutusta? Vai mistä tämä alitajuntainen viesti oikein pulpahti? Ainakin kohtaava energia on voimakasta, sillä ulko-ovi on chi-energian pääväylä asuntoon ja sanotaan, että keittiössä chi-energia tulee huoneeseen uunista (kuulostaa vähän samalta kuin että joulupukki tulee sisään takasta...) Kun nämä kaksi chi-energian väylää asetetaan vastakkain, efekti lienee sama kuin jos laittaisi peilin ovea vastapäätä: se kimmahtaa siitä takaisin ulos. 

Ulko-oven ja keittiön vastakkainasettelu voi johtaa myös muihin yllättäviin ongelmiin. Jos heti kotiintullessa näet ensimmäisenä keittiön, ruokailu alkaa pyöriä mielessä ja suuntaat todennäköisesti ensimmäiseksi jääkaapille jotain pientä haukkaamaan. Tällaisissa kodeissa asukkailla saattaa olla myös ongelmia syömisen kanssa: joko sitä mätetään kunnolla tai sitten lipsahdetaan syömishäiriön, kuten anoreksian puolelle. Tasapainoa voi olla vaikea saavuttaa. Jos kärsit ärtyvän suolen oireyhtymästä, keliakiasta tai muista suolistotapauksista, tarkista mikä on näkymä ulko-ovelta keittiöön.

Uneni varoittava esimerkki varmaankin viittasi tähän: se, mitä asunnossa on aivan ulko-ovea vastapäätä, määrittää osaltaan asunnon energioita. Peilin kautta chi-energia ponnahtaa pois, avoimen ikkunan tai takaoven kautta se kulkee suoraan läpi ja wc- tai keittiöviemärin ollessa vastassa, se sukeltaa viemäriin. Lisätään tähän myös se uuni, eikä unohdeta rappusia yläkertaan. Jos eteisessä on vastassa heti portaat ylös, chi-energia juoksee ne kaksi askeletta kerrallaan eikä alakertaan jää paljonkaan happea. Kaikissa kyseisissä tapauksissa kuitenkin chi-energiaa häviää eikä se jää kiertelemään asuntoon. 

Entä unessa esiintynyt metroasema asunnon alla? Ensin vähän hymähdyttää tämä visio, mutta se voi olla totisinta totta uusissa lähiöissä, jotka on rakennettu metro- tai juna-aseman päälle. Ja kantakaupungeissa metrolinjat vipeltävät kadun alla poissa silmistä. Jos asuintalo sijaitsee tällaisessa paikassa, jossa on tyhjää alla, katsotaan, että sekin vaikuttaa alitajuisella tasolla. Jos sattuu onnettomuus, mitä tapahtuu? Jos asuu maanjäristysalueella, huoli on ihan todellinen. Kun maa pettää jalkojen ja talojen alla, elämä sortuu. Siksi fengshui neuvoo rakentamaan talon jykevälle maaperälle. Sitä ei pääse Iso Paha Susi puhaltamaan kumoon.

Sama pätee myös talon alla sijaitseviin parkkialueisiin ja -luoliin. Se on kyllä kätevä ja näpsäkkä keino saada autot siivottua pois näkyvistä, mutta tosipaikan tullen voipi käydä huonosti. En toki halua luoda huonosti nukuttuja öitä kenellekään ja lietsoa huolta. Fengshuin mukaan vaan epävarmuustekijät, olivat ne sitten todellisia tai kuvitteellisia, luovat symbolista pelkoa ja stressiä asukkaan elämään. Kun kaikki nämä mahdolliset alitajuiset stressitekijät eliminoidaan, saadaan fengshuin kannalta ihanteellinen asuinympäristö. Parkkiluolia tullaan rakentamaan jatkossakin, joku aina tulee asumaan metroväylän yläpuolella ja joissakin paikoissa itse maaperä antaa periksi muutoksille. Turun jokirannan savinen maaperä tuonee asukkaille oman jännitysmomenttinsa, siitä toriparkista nyt puhumattakaan. Ja seuraavaksi ajatus juoksee Amsterdamin lukuisiin asuntoveneisiin! Siinähän on pelkkää vettä jalkojen alla. Vähän kuin vesisängyssä makaisi kaiket yöt. Onneksi oikeista vesisängyistä on päästy jo eroon, ne olivat fengshui-kauhistuksia numero yksi. Ties mitä lillui selän alla, kun elämältä symbolisesti puuttui pohja.

Yhteenvetona voisi sanoa, että kukaan tuskin kuolee siihen, että uuni on ovea vastapäätä tai jos omasta (alitajunnan) kellarista löytyy pimeä ja hylätty juna-asema (hmm, Freud varmaan yhdistäisi tämän unen käyttämättömiin munanjohtimiin ja vähäiseen kiinnostukseen lastenhankintaa kohtaan). Mutta palataksemme fengshuihin, vakaa maa jalkojen alla niin fyysisesti kuin symbolisesti ja lupsakka, raikas chi-energiankierto kotona, siihen tulisi pyrkiä, niin keittiössä kuin kellarissa. 

Onpa vetiset paikat tässä makuuhuoneessa! Nyt on pakko sanoa, että karseeta fengshuita. Sori.

Kuva Rebelwallsin instagram-tilistä ja tapetti Rebelwalls.com

Talo Italiassa

Suomalaiset usein uskovat, että vain meillä Suomessa (ja Ruotsissa) on kakkoskoteja maalla, koska asumme hyvinvointivaltiossa ja koska suomalaisilla nyt vaan on jalat ja juuret maassa ja mullassa. Yhteys sisäiseen junttiin löytyy maalla.

Toisilla on se supervarusteltu kakkoskartano, josta ei puutu mitään, kun taas monilla on sukumökki tai vanha mummola, jossa eletään hetki kesää omavaraisesti ja ihanassa vanhan ajan tunnelmassa, usein vanhan tavaran seassa edesmenneitä sukulaisia muistellen. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, jonka mielestä luksus ja maaseutu eivät kuulu yhteen. Ulkovessa ja ajoittaiset tuoksahdukset kuuluvat kesään. Se, että internet yltää kaikkialle, on yhtä aikaa siunaus ja riesa. Sillä missä muualla kuin mökillä voi heittää verkkarivaihteen päälle ja unohtaa kaupunkivelvoitteet.

Olen todennut, että myös italialaisilla on usein piilomökki maalla tai vuoristossa. Tarkemmin kun miettii, niin venäläisilläkin on omat datshansa ja britit ainakin aikoinaan kansoittivat bungalow-kyliä rantakohteissaan. Ehkä kaipuu arjesta johonkin rennompaan, mutta silti omaan asumismuotoon, on meihin sisäänkirjoitettu. Saksalaisista ja hollantilaisista en tiedä muuta kuin että he ottavat lomien alkaessa luotettavan laatuautonsa ja ajavat superstradaa pitkin niin pitkälle etelään kuin tietä riittää. Kiinteä mökki aina samassa paikassa ei ole kaikkien juttu, jos haluaa maisemien vaihtuvan ja palvelun pelaavan.

Italiassa mökkibuumi sai alkunsa 60-80-luvulla, kun vaurastuvassa maassa rahaa alkoi olla enemmän. Sisämaassa asuvat himoitsivat taloa tai huoneistoa meren rannalta, jotta viikonloppuisin voisi elää tukka suolavedestä kimallellen ja ruskettaa valkokaulusihoa. Rantakaupungeissa, kuten Livornossa, meri oli aina läsnä ja syvä rusketus ympärivuotinen. Siellä asuvat tuntuivat valitsevan mieluummin piilopaikan vuoristosta, jossa sai grillata rauhassa ja antaa lasten ja lemmikkien peuhata pihamaalla. Sillä pitihän niitä rannikolle massoina ruuhkassa ajavia firenzeläisiä päästä pakoon. Niinpä syntyi kahdensuuntainen mökkiliikenne perjantai- ja sunnuntai-iltojen iloksi.

Maaseutukoti Italiassa on jotain muuta kuin Suomessa. Siinä missä suomalaisten mökit ovat yleensä talviasuttavia ja helposti lämmitettäviä, peruslämmöllä pidettäviä asuntoja, italialaisten mökit ovat yleensä kosteita kivitaloja ja täynnä kaikenlaista kuhisevaa elämää. Yksinkertaiset ikkunat, savupiiput ja muut raot päästävät sisälle niin montaa sorttia hyönteisiä, etten pysy laskuissa mukana. Miniskorpioneja, sisiliskoja, hepokatteja, jättiläisampiaisia, yöperhosia, hämähäkkejä ja tuhatjalkaisia ainakin löytyy. Sähkönhinnan ollessa pilvissä, kuten aina, italialaiset eivät pidä mökeissään minkään sortin peruslämpöä yllä – sehän on kuin heittäisi rahaa taivaan tuuliin. Niinpä mökille ei välttämättä mennä ollenkaan koko talven aikana, sillä lämmitykseen kuluu jo ensimmäiset pari päivää. Etenkin jos ei olla vielä siirrytty kamiinoihin ja ilmalämpöpumppuihin, vaan eletään avotakka-aikaa.

Yhden legendaarisen huhtikuisen flunssan sainkin sellaisessa vuoristomökissä, jossa ei ollut mitään muuta lämmitystä kuin avotakka ja aurinko, sekä satunnaiset irtosähköpatterit. Nukuin kaksi fleecepyjamaa päällä ja noin kolmen täkin alla ja jos kesken yön tuli vessahätä, oli kyseessä kova tahtojen taistelu, sillä vastassa oli jäätävä hyinen kivilattia ja kuoriutuminen täkkien alta. Sama kämppä taas oli kuin pizzauuni heinäkuun lopussa, jolloin jatkuva hikinoro valui selkää pitkin ja yöllä piti nukkua kaikki ikkunat auki, naapuruston äänien ja pulppuavan vesilähteen solinan siivilöityessä uneen. Vuoristomökki on siis joko tai: joko äärimmäisen yin talvikylmyydessään tai äärimmäisen yang kesähelteillä.

Kun vuoristomökille tullaan, on aina edessä perusteellinen siivous, olipa edellisestä käynnistä aikaa vain muutama viikko. Aina on tomua, hämähäkinseittejä ja hyönteiskeskittymiä tarjolla ja ikkunaluukut avataan apposelleen, jotta ilma vähän vaihtuisi. Sisällä saattaa ensialkuun olla vähän ummehtunut haju. 

Kun mökki on ollut pitkään tyhjillään, siellä tuntuu olevan pysähtynyt yin-energia. Mökille pitää ikään kuin kertoa, että nyt ollaan taas täällä ja asetutaan taloksi. Jotkut nurkat etenkin kaipaavat valoa ja raivaamista sekä kunnon tomutusta. Yleensä lakaistaan perinteisesti harjalla ja rikkalapiolla. Kun pistää tanssimusiikit täysille, siivoaminenkin tuntuu jotenkin hauskalta – ja sehän pistää talon chi-energiat kunnolla liikkeelle. Osa tavaroista kannetaan ulos aurinkoon, jotta kosteus haihtuu ja ne saavat annoksen aurinkoenergiaa. Aurinkoahan käytetään myös energiapuhdistuksessa energisoimaan esineitä. Ja kummasti se energisoi myös pohjoisen asukasta!

Kun on ensin siivottu kunnolla, niin sitten päästään syömään. Mökille yleensä ostetaan aivan liikaa herkkuruokaa ja sitä syödään aivan liikaa, joten pitkä siesta on tarpeen. Rohkeimmat torkkuvat auringossa ja herkkähipiäisemmät vetäytyvät makuukamarin viileyteen. Illalla sytytetään kamiinat, katsotaan äänekkäitä kisailuohjelmia telkkarista ja hörpitään jotain paikallista viiniä lämmikkeeksi. Ulkona taivas on kirkas ja sieltä etsitään aina Otavan tähtikuvio ja jännätään, että näkyisikö tähdenlento. Siinä on elämän elementit mukavasti läsnä.

Ihanaa aktiivista puuhastelua ja maha täynnä olevaa puuhattomuutta kestää hetken, kunnes on taas aika pistää mökki pakettiin. Joka vuosi suunnitellaan, että tänne pitäisi tulla useammaksi kuukaudeksi - tai edes viikoksi - kerrallaan. Ehkä ensi vuonna...

Oli mökki sitten missä tahansa, niin se on mielentila. Aina sinne on vähän ikävä.

Viikunapuun katveessa on tilaa tuulettaa ajatuksia.

Ei sitten niitä peilejä makuuhuoneeseen niin että sänky heijastuu. Ellei halua ottaa varoittava esimerkki -selfietä... Uniin tulee muuten kunnolla twistiä, kun nukkuu suoraan kattoparrun ja valaisimen alla. Onneksi on sentään sängynpääty ja mätsäävät yöpöydät ja valaisimet.

Kerran vuodessa työpisteeni saattaa näyttää vaikka tältä.

Tämä takan ympärys oli täynnä pysähtynyttä energiaa ja tuntui epämiellyttävältä. Kunnon siivouksen jälkeen on taas fengshuit kohdillaan!

Tavaraa, tavaraa, enemmän tavaraa

Toiset suuntaavat lomalla kultturelleihin kaupunkikohteisiin tai rantautuvat meren ääreen. Jotkut innostuvat joogaretriiteistä tai topakasta toimintalomasta patikoiden. Itse yleensä valitsen merenrannalla loikomisen hyvän kirjan ja antoisan eväskorin kera. Koska olen hoitanut asiani hyvin ja valinnut aikoinaan italialaisen miehen, niin matkakohteemme on käytännössä aina Italia. Siellä asuu mamma, zia, amici, eli sukulaiset ja ystävät, ja siellä on myös asunto jos toinenkin, jonne voimme majoittua. 

Huonomminkin olisi voinut mennä - jos mies olisi vaikkapa toisella puolella maapalloa oleskelulupaviidakon päässä. Tai sitten aidan takaa kotikylästä, missä ruoho on liian samanväristä. En tiedä mitä meille on äidinmaidossa syötetty, mutta kotiseutuni tytöt ovat lähteneet miehenhakureissuillaan mahdollisimman kauas ja espanjalaista, meksikolaista, amerikkalaista, israelilaista ja uusseelantilaista miestä on kotiinviemisinä tuotu. 

Olen saanut aitiopaikalta todistaa italialaista elämänmeininkiä ja eroaahan se hyvässä ja pahassa suomalaisten totutuista kuvioista. Niitä sisustuslehtien sivuilta kadehdittuja ultramoderneja minimalistisia koteja en ole 15 vuoden aikana nähnyt yhtäkään. Liikun varmaan väärässä seurassa! Sen sijaan olen nähnyt piukkaan ahdettuja asuntoja, autotalleja täynnä tavaraa, kellareita, joissa on sitä vielä joskus tarpeellista tavaraa. Ugh! Olen ihan täynnä, enkä vain paikallisen konditorian herkkuja. 

Olen tehnyt anopille kotiin fengshui-kartoituksen, mutta mitään ei oikein ole tapahtunut, koska kämppä on jokaista nurkkaa myöten täynnä. Silmissä oikein vilisee, kun katsoo hyllyltä toiselle notkuvia pikkuesineitä. Anoppi kysyy aina silloin tällöin mitä suosittelen, miten päin huonekalut voisivat olla ja mitä värejä seiniin voisi maalata, mutta olen niin tavaraähkyssä, etten oikein voi suositella mitään. Paitsi omaisuuden puolittamista ja sen toisen puolen poistamista asunnosta huitsin umbriaan.

Olen yrittänyt varovaisesti aina vihjata sopivassa välissä, että tavaroita voisi vähän karsia, että energiat pääsevät paremmin kulkemaan ja elämän notkelmat loiventuisivat, sillä terveyttä ainakin tarvittaisiin lisää ja elämän helpompaa sujumista, italialaisesta byrokratiasta puhumattakaan. Kaikki on aina kuitenkin "uutta, vastahan tämä ostettiin 20 vuotta sitten", tai sitten saatiin ilmaiseksi/lahjaksi/ostettiin kalliilla, joten ei voi luopua. Vaikka asunnossa on muuten mukavat energiat, niin aina joskus tavaran määrä tuntuu kaatuvan päälle - visuaalista elementtiä on yksinkertaisesti liikaa kahdelle silmälle.

Tänä syksynä on kuitenkin muutoksia ilmassa ja olen aiempaa huomattavasti optimistisempi. Ennen seesteistä lopputulosta on kuitenkin hetki - tai muutama kuukausi - kaaosta. Syynä on se, että tytär (mieheni sisko) nimittäin muutti ulkomailta takaisin Italiaan, asuttuaan ensin monella eri paikkakunnalla Pohjois-Italiassa ja sitten Puolassa työn perässä. Nyt meri ja mamma vetivät kuitenkin työelämää pidemmän korren. Joskus on tehtävä niin kuin italialainen sydän sanoo ja unohdettava verokortin voihkinta.

Tyttären muuttaessa viimeiset kymmenen vuotta paikasta toiseen, iso osa tavaroista jäi tietenkin äidin luo säilöön, etenkin ulkomaille muuttaessa. Puolasta pakattiin matkaan 11 matkalaukkua ja 17 pahvilaatikkoa, mikä sai jo leuan tippumaan lattiaan - olihan kyseessä pieni yksiö. Uusi Italian asunto, joka kuuluu dementoituneelle sukulaistädille, oli sekin jo entuudestaan täynnä tavaraa, joten tyhjää kaappitilaa ei käytännössä enää ollut. Mutta vieläkin vaikuttavampaa oli alkaa kaivella äidin asunnosta tyttären aarteita: kirjoja, dvd:itä, vaatteita, kenkiä. Muutama täysi autolastillinen vietiin tädin/tyttären asuntoon ja itse olisin jo hautautunut kamojen alle epätoivoisena. Tytär sen sijaan iloitsi löytäessään tavaroita, jotka oli jo täysin unohtanut omistaneensa. Ainakin aluksi. Jossain 27. talvikenkäparin ja noin 40 käsilaukun ja kassin välimaastossa alkoi tuntua, että pärjäisi sitä kyllä vähemmälläkin. Kaikki asusteet kun eivät olleet enää ihan viimeisimmän muodin mukaisia. Itselläni olisi ollut tarjolla helppo ratkaisu käden ulottuvilla, nimittäin jätesäkki. Niin pitkälle ei olla kuitenkaan vielä päästy. Harmi.

Ei suinkaan riittänyt, että tyttären luona vietettiin tavarasirkusta, sillä myös äidin luona myllättiin kunnolla. Myös mieheni oli kaikessa yhteisymmärryksessä jättänyt koko poikuusvuosiensa kamat mamman huomaan. Ja kun toisen kamoihin ei saisi koskea ilman lupaa, poisheittämisestä puhumattakaan, niin äidillä oli siis asunto täynnä ei pelkästään omaa kamaa, vaan lastensa keräämää materiaa. Voisi hyvin puhua tehoneliöistä - tai haamuasukkaista, yksi asukas kolmen henkilön tavaroilla. Tai oikeastaan neljän, sillä mukaan pitää laskea myös dementiatädin välttämättömimmät tavarat, jotka seilaavat kahden asunnon väliä kuin limbossa.

Samalla kun pakkasin tyttären tavaroita kasseihin ja laatikoihin, päätin pistää vauhtia myös mieheni luopumisprosessiin. Sillä jo monta vuotta oli puhuttu porukalla, että kun vain olisi tarpeeksi aikaa (ja viitsimistä), niin katsottaisiin äidin hoteissa olevat kamat läpi ja tyhjennettäisiin tilaa itse elämiselle. Olin Suomessa päässyt niin vauhdikkaaseen alkuun omien kamojeni kimpussa, että sormet syyhyten tartuin toimeen. Ja nythän se sitten lähti kuin yläkoululaisen mopo keulimaan, finalmente! Tyhjensin vaatekaapin sisukset ja kävimme yhdessä läpi kaikki vaatteet, onneksi aika oli tehnyt tehtävänsä ja järkikin jo sanoi, että jos ei ole 10-20 vuoteen päälle puettu, niin eipä enää koskaan. Kun silmä vältti, tein myös taktisia täsmäiskuja: yli 25 vuotta sitten saatu aamutakki, jota ei oltu koskaan pidetty edes päällä, mutta joka oli jotenkin liian vaikea pala myöntää, oli minulle helppoa heittää pois, samoin kutittava käyttämätön villapyjama, niin ikään lahjaksi saatu.

Seuraavaksi kippasin kaikki kasetit ja cd:t sängylle, pölytin noin 500 videokasettia ja jätin ne siihen sivuun lattialle, minkä jälkeen siirsin kalusteet uuteen uskoon. 

Kun mies tuli asioilta, vuorossa oli pieni shokkiterapia. Luulit siis, että sisarellasi on paljon tavaraa? Jos meinaat tänä yönä nukkua tässä sängyssä, niin nämä kasetit ja cd:t pitäisi käydä läpi, eiks joo? Ja jotain pitäisi tehdä näille videokaseteillekin... Shokkimenetelmä tuntui toimivan, sillä eihän tässä digitaaliajassa enää kannata säilyttää analogista nauhaa kilometrikaupalla.

Kuvittelin, että olin tilanteen tasalla, sillä vaihtoehtoja oli tasan kolme: säilytettävät äänitteet takaisin hyllyyn, jollekulle muulle kuuluvat siirretään pois ja poisheitettävät lähtevät roskiin (näiden toivoin olevan enemmistössä). Mutta ei. Niitä kasetteja piti ruveta kuuntelemaan. Videot piti ensin katsoa, että mitä niissä on. Apua. Tässähän tulee tuomiopäivä ja vedenpaisumus ennen kuin päästään asiaan. Ja tuo jalkapallo-ottelu Italia vastaan Englanti vuodelta -96 (tai jotain sinne päin) on legendaarinen, ei sitä voi heittää pois! Kuten ei myöskään noin sataa videokasettia, jotka sisältävät 80- ja 90-luvun musiikkivideoita (osaa videoista ei kuulemma löydä edes YouTubesta.) Aha. Vain noin joka kymmenes kasetti lähti kohti roskista, joten hävitys ei ollut niin totaalinen kuin olin toivonut. Mutta jonkinlainen alku kuitenkin. Fyysinen hiki vaihtui aina välillä tuskanhieksi, kun väänsin peistä näiden hamstraajien kanssa.

Rento drinkkien siemailu rantabaarissa lämpimän tuulen heilutellessa kutreja on tällä erää toive vain, ja sen on korvannut hikinen toimintaloma, johon kuuluu olennaisena varusteena rätti ja kärsivälliset hermot. Yritän pitää fengshuita ja chi-energioita yllä ja ymmärtää, että luopuminen on kullekin oma prosessinsa. Pääasia, että se joskus alkaa, sillä eihän tällaista menneeseen ja materiaan jämähtämistä voi kenellekään suositella. Eikä fengshuitakaan oikein voi liimata siihen päälle ratkaisuksi, sillä ensin tarvitaan syväpuhdistus. Niin henkinen kuin materiaalinen.

Olen kovasti miettinyt näinä päivinä, että pitääkö joka ikinen matkan varrella ostettu tavara, kenkä, vaate ja huonekalu, itse äänitetyistä musiikki- ja videokaseteista puhumattakaan, säilyttää ikuisesti? Onko kaikesta jäätävä jokin fyysinen muisto? Tuntuu, että moni - ainakin tässä perheessä - säilyttää jotain esinettä vain sen takia, että muistaa sen kautta jonkun kivan tapahtuman tai matkan. Itse luotan mieluummin valokuviin, muuten saattaa unohtua puolet elämästä. Yleensä vielä se kivampi puoli. 

Toinen ajatus, jota olen pyöritellyt mielessä kaiken tämän organisoinnin keskellä, on kaikki se aika, joka tavaran ostamiseen, järjestämiseen, liikuttelemiseen, pyyhkimiseen, pesemiseen, kuljettamiseen ja poisheittämiseen kuluu. Paikka kaikelle -bloggaajan luennolla tämä jäi erityisesti itämään mieleeni. Tavara syö meiltä aikaa joltain muulta toiminnalta ja sosiaaliselta seurustelulta. Olisi vähemmän muistettavaakin, kun ei tarvitsisi miettiä missä unohtuneet esineet ovat. Voisi vaikka harrastaa taiteita, lukea tai liikkua enemmän, kun kamat eivät varastaisi aikaa. Ja sen sijaan, että tuijottelee hyllyjen täytettä, voisi vaikka tuijotella toista silmiin. Mihin kaikkeen kivaan sekin johtaisi?

Huokaus, siltä nyt tuntuu, kun päivätolkulla olen roudannut toisten kamaa ja seulonut ja miettinyt mitä strategiaa käyttäisin tällä kertaa, jotta penni kolahtaisi pajatson perälle asti ja tavara liikkuisi kohti kierrätystä. Siis voisin olla rannalla ottamassa aurinkoa! Voisin olla metsästämässä viikunoita! Voisin pyöräillä katsomaan auringonlaskua sen sijaan, että olen kaiken tämän tavaran ympäröimänä ja ahdistamana. Eivätkä nämä kamat edes ole minun! Herranjestas! Nyt kaipaan vähän shoppailuterapiaa ja lähden katumarkkinoille ostamaan jotain kivoja vaatteita ja kenkiä. Ostan, olen siis olemassa.

Kaseteissa on koko elämä. Ja koko elämä siihen meneekin, jos ne pitää kaikki ensin kuunnella läpi.