Jotain rajaa

Välillä vaan tuntuu, että nyt tuli ylitettyä jokin näkymätön raja. Se alkaa tuntua sapetuksena korvien välissä ja vatsanpohjassa raivoaa tunteiden myrsky. Kuinka kehtaatte kohdella minua näin.

Sanotaan, että se miten sinua kohdellaan on suoraan verrannollinen siihen, miten sinä kohtelet itseäsi, tai miten annat itseäsi kohdeltavan. Että jos joku lyö turpaan, niin väistä. Älä jää odottamaan, että se tapahtuu uudestaan. Pistä omat rajasi pystyyn.

Mietin juuri omia rajojani ja sitä mikä on hyväksyttävää käytöstä. Juu, miehiltä nyt lähinnä, sattuneesta syystä. Sillä syyttä satutetaan.

Olen tullut siihen tulokseen, että saa vähän sapettaakin, jos eksäsi on lemmenlomalla Pariisissa, eikä ole vieläkään hakenut kamojaan sinun luotasi. Että on ihan ookoo tuntea ärsytystä, pettymystä, vihaakin. Että pitäisikö miehen kuitenkin ensin sulkea aiemman elämän ovet, putsata kellarikomerot, ja sitten vasta ottaa siivet kohti lemmen kaupunkia uuden rakkaansa kanssa? Kysyin työkavereiltakin, että kai tässä tilanteessa vähän saa vituttaa. Sain vastauksen, että saa. Kaikki käytös ei todellakaan ole okei.

Samaan syssyyn vatsaa korventaa ajatus siitä, että olen suostunut hiljaiseen kohteluun, silent treatmentiin. Että sen sijaan, että minua liehitellyt mies sanoisi "tämä oli tässä", hän jättää jossain vaiheessa vaan koskaan enää vastaamatta. Parin kuukauden hiljaisuus alkaa jo tuntua keskisormen osoittelulta. No, kyllä minäkin voin nostaa omani, jos sitä tarvitaan. Onko siis ok ignoorata ja ghostata toinen hiljaisuuden upottavaan suohon? Ei, ei ole. Otsasuoneni tykyttää siis molemmilta puolilta ja siinä välissä silmät näkevät punaista. Ja muutakin kuin punaista pitsiä.

Viimeinen niitti taisi olla se, kun sain eräältä kolmannelta mieheltä sydämenmuotoisen suklaarasian. Joku sentään arvostaa. Kun otin ensimmäisen konvehdin, se oli syömäkelvoton. Katsoin paketin päiväystä: parasta ennen viime vuonna. Just joo. Olen siis tämän arvoinen. Pilaantuneen suklaarasian arvoinen.

Haistakaa nyt oikeasti pitkä kukkanen. Minua ei enää kohdella näin. Siedän sentään kaikenlaista, mutta nyt ylittyi se kuuluisa raja. Miehiä mollataan usein turhaan, mutta nyt on kyllä aihettakin. 

Mies, miltä sinusta tuntuisi minun housuissani? No sitä et kyllä saa tietää, sillä nämä housut pysyvät nyt tiukasti kiinni. Kunnes joku on oikeasti minun arvoiseni.

Se vaatii paljon rohkeutta

Älkää soittako minulle, sillä tänään en vastaa puheluihin. Olen kipeä, olen koomassa. Olen kotipoterooni syvälle hautautunut.

Öitä on kahdenlaisia. Niitä, joina heräät aamuyöstä muutaman tunnin unen jälkeen ja vedät itsesi väsyneenä päivän läpi jollain, jota kutsutaan tahdonvoimaksi. Tai sitten on niitä öitä, kun unilääkkeen otettuasi heräät 9 tunnin jälkeen, yrität pitää silmiä auki, mutta toteat puolen tunnin jälkeen, että se on mahdotonta. Ja niinpä nukut vielä 3-4 tuntia lisää. 

Noustuasi yrität taas pitää silmiä auki. Jos maitoon hukutetun kolmen espressoannoksellisen jälkeen siihen pystyt, niin silmät harittavat ja niitä on vaikea saada kohdistettua. On kuin päälläsi olisi huntu, joka sumentaa kaiken.

Mietit, että mitä musaa tänään aamukahvin (iltapäiväkahvin) kanssa, millä mielellä aloitetaan päivä. Ja laitat soimaan jotain iloista ja ihanaa. Kunnes samalla hetkellä muistat, että tämä oli teidän yhteisiä lempilevyjänne, jota kuunneltiin autossa, juuri niissä maisemissa, joissa et ehkä koskaan enää pyöri. 

Mietit hetken, että miten tähän pitää suhtautua. Romahtaisiko täysin? Jäisikö miettimään kaikkia niitä ihania muistoja, joista yhtäkkiä on tullut niin kipeitä? Vai tuijottaisiko vain harittavin unilääkesilmin ikkunasta ulos, kun männyt huojuvat tuulessa ja puhdas lumi peittää taloyhtiön pihaa. 

Kuuntelen levyn kerran, sitten aina vain uudestaan. Siinä lauletaan italialaisista teemoista, tulevaisuuden toivottomuudesta, rakkauden ja ruoan parantavasta voimasta, kaipuusta kaupungista pois, merelle, sen syvyyksiin.

Tipahdin itsekin uudelleen syvyyksiin. Tajusin, että olin koko syksyn yrittänyt olla niin optimistinen, niin toivoa täynnä, että nyt en enää vaan jaksa. En kertakaikkiaan jaksa. Luovutan tämän toivon jollekulle muulle, ainakin toistaiseksi.

Laastari-lentäjä-kaksoisliekki, joka oli ojentanut minulle elokuussa pelastavan oliivipuunoksan ja antanut nimenomaan sitä kaipaamaani toivoa paremmasta, katkaisi sen ulottuviltani juuri ennen joulua. Niinpä se puunrunko, johon olin tukeutunut henkeni kaupalla koko syksyn ajan, ei enää kannatellut. Kuului naps, ja sitten pudottiin. 

Nyt minun olisi irrotettava itseni meren pohjasta, vastustettava sen mutaisen pohjan imua, ja alettava hiljalleen nousta pintaan. Mutta sitä ei voi tehdä liian nopeasti, ettei tule sukeltajan tautia, ja pääse hengestään kokonaan. 

Laulut, jotka vievät minut kuuman väreilevään Italian kesään, taipuvien merimäntyjen tuoksuun, meren ikuisen kohinan äärelle, polttavan ja halkeilleen asfaltin päälle, soivat edelleen. 

Viimeinen laulu kertoo rohkeudesta. Kuinka vaatii paljon rohkeutta opiskella lakia, ja päätyä töihin tehtaaseen. Kuinka vaatii paljon rohkeutta katsoa itseään kunnolla peiliin ja hymyillä takaisin. Kuinka vaatii paljon rohkeutta selvitä päivästä ja kestää yöt. Kuinka vaatii paljon rohkeutta pysähtyä hetkeksi ja katsoa syvyyteen. Kuinka vaatii paljon rohkeutta olla rohkea.

Minä tiedän tasan tarkkaan kuinka paljon rohkeutta se vaatii. Kuinka paljon rohkeutta vaatii opiskella monta tutkintoa ja päätyä töihin narikkaan. Kuinka paljon rohkeutta vaatii kerätä itsensä kasaan joka ikinen päivä. Ja kuinka paljon rohkeutta vaatii kirjoittaa siitä kaikesta ja asettaa itsensä alttiiksi. Avata elämänsä kuin päiväkirjan sivut, jotka lapsena vielä sulki avaimella visusti pois näkyvistä.

Mutta ennen kaikkea kuinka paljon rohkeutta vaatiikaan rakastaa, vaikka tulee välillä turpaan niin että tömähtää ja leukaluut musertuu. 

Minulla ei ehkä ole tarpeeksi rahaa, tarpeeksi tietoa, tai tarpeeksi kokemusta. Mutta rohkeutta, sitä minulta ei puutu.

Siksi olen vielä tässä. Enkä lähde kulumallakaan.

Ex-Otago: Ci vuole molto coraggio

Vaatii paljon rohkeutta katsoa vanhoja valokuvia.
Näihin maisemiin kaipaan takaisin.

Vaatii paljon rohkeutta seisoa tyhjän päällä.
Vaatii paljon rohkeutta olla matkalla, mutta tietämättä mihin.

Vielä joku päivä tiedän, mihin suuntaan ikkunani aukaisen.
Vielä joku päivä tiedän, mistä löytyy avain kaikkeen.

Karsi, yksinkertaista, kirjoita

Kun elämästä karsiutui yksi mies pois, niin kummasti piti ruveta miettimään, että onkohan tässä karsittava jotain muutakin pois omalta paletilta. Voisiko löytää timantin, jos vähän siivoaisi ja yksinkertaistaisi elämäänsä? Siinähän aletaan olla jo fengshui-kysymysten puolella. 

Ne 27 esinettä, jotka pitää perinteisen fengshui-ohjeen mukaan kotonaan siirtää, jotta energiat vaihtuvat ja uudistuvat, tuli kyllä todellakin siirrettyä. Hyvä, etten siirtänyt 27 000 esinettä, kun karsin miehet tavarat pois näkyviltä ja asettelin omani niiden paikalle. Energiapuhdistukset on tehty, suitsukkeita poltettu ja intentioita viritelty universumin kyytiin perille vietäväksi. 

Saman tien lähti keittiöstä myös mikroaaltouuni. Olin jo aiemmin pohdiskellut, että tarvitsenko tätä ravintoarvojen tuhoajaa kotiini säteilemään. Kuten kollega Sari Weckström sanoi, todella monella fengshui-konsultilla ei ole mikroa, koska se on "huonoa fengshuita" ruoan energioiden kannalta. Vaikka ruokavalioni ei ole paleota eikä vegaania eikä aina ihan terveellistäkään, siinäkin on meneillään muutos. Ei ehkä radikaali, mutta jotain muhii. Työpaikan ylijäämämunkit ovat kyllä turmioni...

Olen myös tiedostanut, että työ- ja ura-asiani ovat "all over the place", pitkin poikin pituuttaan siellä täällä. Teen vähän sitä sun tätä, sillisalaattia. Olen yrittänyt olla fengshui-konsultti, kiinalaisen astrologian harjoittaja, bloggaaja, kuosisuunnittelija ja nykyään myös sivutyönäni teatterilainen. Tuleeko tästä sopasta mitään, jääkö sitä ydinluuta käteen vai saanko soppalautaselle pelkkiä rääppeitä?

Jo ennen selvänäkijäistuntoa, jossa kiinalainen vanha tietäjä kehotti minua yksinkertaistamaan ja valikoimaan parhaat palat (lue lisää: Lentäjämies ja Vaahteranmäen Eemeli), olin tullut siihen tulokseen, että jostain pitää luopua. Lokakuun aikana kypsyi päätös siitä, että heitän kevyet mullat kuosisuunnittelulle, joka ei koskaan lähtenyt kunnolla käyntiin. Siinä ei vaan ollut nostetta, sain aina vääntää hampaat irvessä, hirveällä vaivalla ja vaivanpalkkaa ei usein ollut lainkaan. Kuosittelija siis kumartaa ja poistuu estradilta takavasemmalle. Kiitos kaikille, jotka kannustitte ja tykkäsitte kuoseistani!

Sen sijaan pitää tehdä sitä, missä on luonnollista imua. Kun mainitsen astrologian, ihmiset reagoivat siihen yleensä innokkaasti. Ventovieras naisihminen tuli luokseni kirjastossa etsimään päivän horoskooppia ja kosketti käsivarttani, ja sanoi, että nyt hänen olisi todella tärkeä nähdä se horoskooppi ja mitä tälle päivälle ennustetaan. Seisoin suu auki - jos tämä ei ollut viesti urani suunnasta, niin mikä sitten. Myös pitkän linjan astrologi Seppo Tanhua tyrkkii minua eteenpäin. Tästä on kyllä otettava koppi!

Astrologia, kiinalainen ja länsimainen, onkin nykyään suurin intohimoni ja se on kiilannut fengshuin edelle. Se, mihin keskityt, se mihin panostat aikaa, ja se mitä teet tunteella ja palolla, se edistyy, se menee eteenpäin.

Ja minulle se on astrologia. Ja kirjoittaminen. Ja miessuhteet. Niissä kaikissa on nyt mahtavaa nostetta!

Keväällä kohistiin The One Thing -nimisestä kirjasta, jota minäkin yritin löytää kirjastosta, mutta varausjono oli huikean pitkä. Kyseessä on ihan sama asia, mitä fengshui-konsultti Joey Yapkin sanoo: follow your passions. Seuraa intohimojasi, tee sitä mitä tekisit muutenkin luonnostaan. Niin harrastuksestakin voi tulla työtä, antoisaa sellaista. Kun keskityt siihen yhteen, tai ehkä kahteen asiaan, joissa olet hyvä, tai joissa haluat kiivaasti tulla hyväksi, pääset eteenpäin. Niin, ja pitää vielä uskoa itseensä. Jos sitä ei tee, saa kaiken toivon heittää.

Kuka pystyy pallottelemaan viittä kuutta kiinnostuksen kohdetta ja edistyä niissä kaikissa yhtä hyvin? Eipä kukaan, en ainakaan usko. Mutta huipulle pääsee, kun treenaa juuri sitä yhtä asiaa, the one thing. Minä treenaan nyt astrologiaa ja tiedän, että ammattilaiseksi tuleminen on pitkällinen tie. 

Joku on sanonut, että ammattiastrologiksi tullaan noin 10 vuoden kokemuksella. Oma opettajani sanoi, että riippuu ihmisestä, toiset ottavat asiat haltuun vähemmässäkin ajassa. Tietä on edessäpäin, mutta oppimishaluni eivät koskaan ole olleet yhtä kohdillaan. Nyt tiedän taas paremmin, mitä haluan. Ja koska olen tietoa ja totuutta etsivä elämän salaisuuksien ja energioiden opiskelija, juuri tämä tie sopii minulle hyvin.

Toinen asia, joka on intohimoni, ja jota teen ihan ilmaiseksi ja omasta mielenkiinnosta, on tämä kirjoittaminen. Minne menenkin, aina joku on lukenut blogiani ja tietää edesottamuksistani. Mutta ennen kaikkea kannustaa minua kirjoittamaan. Sellaisen viestin sain myös henkimaailmasta: Kirjoita! 

Tiedän, että olen onnellinen, jos jätän turhan vääntämisen pois ja keskityn nyt astrologiaan ja kirjoittamiseen. Työni teatterissa on osoittautunut niin hauskaksi ja antoisaksi, etten pidä sitä enää niin väliaikaisena tai millään lailla vähempiarvoisena. Se on ihanaa työtä mahtavassa tiimissä, parhaan mahdollisen esimiehen alaisena. Se on työ, jonne menen hyväntuulisena ja josta tulen kotiin täynnä energiaa. Kuka voi sanoa samaa omasta työstään?

Ero on ollut kaiken kaikkiaan totaalinen energeettinen muutos paitsi elinpiirissäni niin etenkin minussa itsessäni. Olen alkanut nähdä asioita selvemmin ja pahin sumu aivoissa on hälventynyt. Selvisin tästä kesästä, syksystä ja mielenlujuutta koetelleesta lokakuustakin. Nyt alkaa kohdallani kirkkaampien vesien talvikausi, Jousimiehen ja Jupiterin aika. 

Myrskynsilmän ja ukkospilvien jälkeen koittava tyyni selkeys on ollut kaiken sen vaivan arvoista. En olisi tämä ihan uusiin värähtelyihin päässyt ja sydänchakra aivan auki oleva ihminen, jos en olisi kiepannut syvän, mutaisen rotkon kautta.

Kiitos, kun kuljit kanssani. Välillä voi olla ihan rikki, kunhan joku pitää kädestä kiinni, koko matkan ajan.

Helsingin HAM-museon Odotin sinua -näyttelyn runot, Paavo Westerbergin kirjoittamat, saivat minut lumoonsa. Myönnetään, rinnassa muljahti ja piti jäädä hetkeksi istumaan. Sillä nyt aurinko on tullut esiin pilvien takaa ja onnenpyörä on kääntynyt niin, että pääsen vihdoin sen kyytiin. Odotus on ohi.

PS: Haluatko muuten tietää, miten kävi Lentäjämiehen kanssa, jonka sisäinen vastustus purettiin selvänäkijäistunnossa? Hevosen päivänä, joka näyttää olevan minulle näissä asioissa hyvinkin suosiollinen, lentojätkä kurvasi lentokentältä suoraan minun luokseni. Tätä jos mitä kutsuisin Tulokseksi isolla teellä!

Hei, tää toimii! Vahva suositus etenkin tälle kirjalle: Rakkausmagneetti, sinkkunaisen käsikirja (Sari Norkola). Fengshui mainittu, tarotit ja omat alitajuiset energiat myös otettu käyttöön. Täyttä asiaa.

I rest my case. Se toimii. Se kaikki yhdessä: astrologia, fengshui, tarotit, elämän uudistaminen, rakkaus, manifestointi, oma rohkea asenne, vaiston ja sydämen äänen kuunteleminen. Ja apu enkeleiltä ja muulta korkeammalta ohjaukselta.

Jos siinä ei ole aihetta Thanksgiving Dayhin, eli Kiitospäivään, niin missä sitten!

KIITOS

Villihevosen päivä

Tänään oli taas Hevosen päivä. Olen nyt ruvennut aktiivisemmin seuraamaan miltä eri eläinten ja elementtien päivät oikein energialtaan tuntuvat. Tässä päivässä oli oikein extra-potkua, kun Puu-Hevonen pisti pökkyä pesään. Eikä mikään ikuiseen kiikkuasentoon veistetty puuhevonen, vaan kiinalaisen astrologian elävää puuenergiaa leiskuva tulinen tamma.

Päivissä tosiaankin on eroja, aivan niin kuin kuukausi- ja vuosienergioissa. Välillä ei osaa sanoa juuta eikä jaata, että miltä tämä päivän energia nyt sitten oikein tuntui, mutta kyllä tämä kiivastahtinen ja -tunteinen hevosvetoinen päivä ihan siltä itseltään tuntui, oikein ravurilta, joka pistää vaan heti aamusta alkaen menemään ilman, että tarvitsee edes raippaa vilauttaa.

Hevonen on kiinalaisessa astrologiassa tulinen eläin, sillä sen ominaisenergia ja -laatu edustaa tulielementtiä, kesän, etelän ja kupeiden kuumuutta. Harva Hevonen on sellainen kaakki, että se vaan paikallaan seisoo ja tuijottaa kaukaisuuteen. Ei, kyllä sillä on agendalla monta hoidettavaa asiaa ja palava halu aloittaa jo. Jos ratsu lähtee alta, niin Hevospäivä voi tuoda yllätyksiä mukanaan!

Itse tunsin tänään tarvetta tehdä montaa asiaa, mieluiten kaikkia vähän yhtäaikaa, valtavalla sisäisellä voimalla. Tuntuu kuin olisin saanut enemmän aikaan kuin moneen viikkoon, eikä tekeminen tai sen aloittaminen todellakaan ollut ongelma. Vaikeampaa oli keskittyä yhteen tehtävään kerrallaan, kun niin moni idea vaati toteuttamistaan.

Päiväni itse asiassa alkoi heti suoraan veemäisissä fiiliksissä, sitten tipahti parin kyynelen verran miinukselle, kunnes minut avitettiin ylös ja tasapainoisempaan mielentilaan juuri oikealla mietelauseella, joka sai kaiken taas oikeaan perspektiiviin. Ei ihme, että omaa energiaa on vaikea pitää tasaisena, kun Hevonenkin välillä laukkaa, sitten ravaa, ylittää esteitä hiestä märkänä ja käy vielä pilttuussa kääntymässä.

Tulienergia voi olla arvaamatonta, ja jos sitä on liikaa, on aina riski, että se leviää käsistä. Minäkin meinasin hetken ajan tikahtua kiukkuuni, ellen peräti pyhään raivoon, kun byrokratia hieman nikotteli. Mutta sekin oli lopulta vain illuusiota, sillä kun vimmaisen vihanpuuskan keskellä pyysin asiaan mielessäni ratkaisua, niin seuraavaksi puhelin jo soikin ja minulle soitettiin asian tiimoilta. Pieni hetki vain, ja asia joka niin raivostutti, olikin jo sovittu ja hoidettu pois huolista. Lähetin kiitokset auttajilleni ja jatkoin huojentunein mielin päivän askareita.

Hevosen päivä sai minut myös ulkoisesti tulienergian piiriin. Aamulla tunsin vaistomaista tarvetta pukeutua täyspunaisiin, punaista kynsilakkaa ja korviksia myöten, ja ulos lähdin punaisella takilla ja kengillä, täynnä Hevosen tulta. Ja eihän sitä koskaan tiedä, koska joku uusi ja otollinen ori laukkaa kadulla vastaan, joten tehtäväni on olla aina valmis kohtalokkaisiin kohtaamisiin, tulipunaisiin.

Kovin kohtalokasta kohtaamista ei tänään tapahtunut, mutta kaveri kutsui luokseen thaihierontaan, uuden kurssin taitoja treenaamaan. Antauduin siis lattialle tämän kokovartalolla tehtävän hierontalajin vastaanottajaksi. Mieli rauhoittui, kun tunsi kuinka toinen koskettaa ja ohjaa omaa kehoa, käy läpi sen kiristyksiä. Vaikka maallinen vartaloni olisi ehkä halunnutkin antautua ihan erilaisiin syleilyihin Hevosen kiihkeydellä, niin minua varten oli tänään suunniteltu hengen ja kehon yhteistä virkistystä ja rauhoittumista. Otan sen siis vastaan, mitä kulloinkin on tarjolla ja mikä minun parhaakseni on.

Illalla olin keskittynyttä energiaa täynnä ja taas valmiina valloittamaan maailman. Hevosen päivä näytti tulisuutensa siinä, että vihaiset tunteet saivat mahdollisuuden tulla välillä ulos näyttämään naamaansa, että täällä me ollaan, vaikket meitä kovin usein huomioikaan. Ja heppaenergia opetti minulle myös, että vaikka draaman kaari nousee hetkellisesti ylös, niin tasoittuminen on mahdollista, kun vain luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Ja niinhän ne tekivätkin, melkeinpä heti. Mieli seurasi sitten tyynesti perässä, nyt ihan kävely- ja talutusvauhtia, kesynä ponina.

Mikä parasta, tämän päivän henkisessä ravaamisessa ei vahingoitettu yhtään oikeaa elävää Hevosta.

Tulienergia sai tänään tunteet liekehtimään.
Vaikka meinasi hermo revetä, niin selvisin Hevosen päivästä voittajana maaliin asti.
 

Ensimmäistä kertaa

Tämän kesän (sillä elän vielä ikuista kesää) suosituin kirjoitukseni on ollut Viimeinen kerta, jossa kerroin kuinka pitkä suhde pilkkoutuu palasiksi, kokemuksiksi ja muistoiksi viimeisistä kerroista. Jokainen viimeinen kerta lyö uuden naulan arkkuun - tai repäisee uuden jeesusteipin muuttolaatikkoon.

Nyt on aikaa jo kulunut (runsaasti! unettomana päivät ja yöt ovat pitkiä), ja voin alkaa katsella niitä ensimmäisiä kertoja, joita elämääni nyt alkaa tulla. Yksi kerrallaan.

Ensimmäinen eka kerta oli tietysti se, että minut ylipäätään jätettiin. Se nyt on elämän suurimpia mysteereitä, että kuka minusta eroon haluaa päästä, kun on minut kerta saanut. Mutta meillä on kaikilla omat omituisuutemme ja omat vaelluskengät jalassa. Ei aina käy kulku samaa reittiä pitkin. Välillä tarvitaan jopa eri reittä.

Italian pakomatkallani tuli monta ekaa kertaa vastaan. Ajoin ensimmäistä kertaa jalkajarruttomalla polkupyörällä, pelkillä käsijarruilla. Hermostutti, lisää siihen vielä eteläitalialainen liikenne ja pujottelu autojen seassa. Mutta hei, selvisin. Nyt osaan senkin tarpeen vaatiessa.

Toinen eka kerta oli, kun minut piti taluttaa mereen, päivä toisensa jälkeen. Minun oli pakko ottaa tukea toisesta, jotta en luiskahtaisi niljakkailla rantakallioilla pitkin pituuttani ja satuttaisi itseäni pahasti. Henkinen kipu oli jo ihan tarpeeksi, en tarvinnut enää fyysistä telomista. Mutta kerran kaaduin suoraan selälleni, kun lähdin sooloilemaan. Onneksi on sen verran pehmustetta takapuolessa, että se otti suurimman tällin. En muuten saanut mustelmaakaan, vaikka odotin oimaa viherrystä.

Oli myös ensimmäinen kerta, kun tietyllä tavalla annoin virran vaan viedä. En onneksi kauas merelle, josta en olisi jaksanut enää uida rantaan, vaan tapahtumien virran. Annoin sen kuljettaa. Minulla ei ollut voimia itse ohjata kulkuani, joten heittäydyin muiden armoille.

Koin ensimmäisen kerran nettirakkauden (mitä tämä kertookaan ajasta, jossa elämme...), koin ensimmäisen kerran totaalista yhteyttä kohtaamiini ihmisiin ja vanhoihin ystäviin, joista olin vähän irrallaan. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin minä olin todella aidosti vuorovaikutuksessa toisten kanssa, oli se sitten livenä, chatissa tai... chatissa. Joo. 

Olin myös ensimmäistä kertaa aidossa vuorovaikutuksessa omien tunteideni kanssa. Tutustuin itseeni ja omiin voimavaroihini. Ja aloin arvostaa sitä kuka olen. Ensimmäistä kertaa minulla oli rohkeutta alkaa kirjoittaa asioista, joita koin ja joita ajattelin. Ensimmäiset kerrat pelottivat, kuten silloin kun kirjoitin työttömyydestäni. Oli ihan kauhean suuri kynnys tunnustaa se. Sitten pelko karisi. Mitä tahansa voi sanoa tai kirjoittaa, jos todella tarkoittaa sitä. Ja jos se ei loukkaa ketään (tuoreita eksiä ei ehkä nyt lasketa).

Olen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tilanteessa, jossa tulevaisuus on tuntematon, mutta täynnä lupausta. Eikä enää mitään epämääräisiä lupauksia, vaan ihan konkreettisia. Minä teen niistä lupauksista totta. Ihan itse.

Ensi viikolla aloitan uudessa työpaikassa ja tulette tietysti siitä kuulemaan ja näkemään. Ensi kuussa minulla on ensimmäinen ihan oikea bisnesmeetinki. Olen jo sitä mieltä, että kunhan saan unirytmini kuntoon ja kertyneen väsymyksen kuitattua, alan purkamaan muutakin kuin pääni sisältöä. Alan taas liikkumaan, elämään kehoni kautta, enkä pelkästään ajatusten kautta.

Entä kuuluuko uuteen elämään ensimmäinen uusi rakkaus? Ainakin harjoitan "itserakkautta", jos kukaan muu ei minua huoli. Ja varmasti huolii. Olenhan elämäni parhaassa iässä, ja vihdoinkin laput ovat pudonneet silmiltäni. En elä enää epämääräistä tulevaisuutta, enkä mudan väristä menneisyyttä.

Elän tätä päivää. Ihan täysillä.

Näyttääkö tämä sinun mielestäsi murheen murtamalta naiselta? 

Ei minunkaan mielestäni. Korkeintaan vähän elämästä juopuneelta.

Elämäni miehet tällä hetkellä. Reino Nordin, jota kuuntelen taukoamatta. Ja Italian ihmemies Tommaso Paradiso. Ja tietty Archie Cruz, joka potkii minua eteenpäin silloin kun itse en jaksa. Noilla hauiksilla se ei ole temppu eikä mikään.

Mutta loppupeleissä eniten munaa on ehkä kuitenkin minulla itselläni. Pään sisällä. Ja ehkä myöhemmin vielä jossain muuallakin!

PS: Otettaisiinko taas teemabiisi? Joo, yksimielisesti päätän, että otetaan vaan. Se on tämä suurta lyriikkaa sisältävä, miesadrenaliinin tuoksuinen Voice of the New Generation, johon nelikymppisenä ehdottomasti kuulun. Rivi Bang bang tonight motherfucker ilahduttaa minua joka kerta yhtä riemukkaasti! Jos on tiukka päivä ja pää vaatii heti aamusta hanaa, niin voit nähdä minut sielusi silmillä rokkaamassa tätä olohuoneessa, nyrkkiä heiluttaen. Alasti. Näetkö sen varmasti? Hyvä. Nyt päästä siitä kaikesta irti.

Sillä niin minäkin päästän.

Ei se kuitenkaan onnistu

Meitä suomalaisia aina syytetään siitä, että emme pärjää kilpailussa muiden maiden, varsinkaan Ruotsin ja Tanskan, kanssa ja että tunnemme alemmuudentunnetta kansantautina. Miksi emme saa aikaan suuryrityksiä, kuten H&M ja Ikea, jotka menestyvät maailmalla ja takovat kansankirstuun rahaa ja itseluottamusta? Miksi nyhjäämme vaan omissa pienissä piireissä, toisiamme uskonpuutteesta syyttäen?

Minäpä taidan tietää ja vielä omakohtaisesti. Vietin nimittäin keskikesän korvilla taas hyvin valaisevan juttutuokion erään sukulaiseni kanssa. Pohdimme sukumme jäsenten asenteita ja lausahduksia, tietenkin viileän objektiivisesti parin punaviinilasin jälkeen, ja päädyimme siihen lopputulokseen, että olemme eläneet lannistamisen kulttuurissa. 

Jos jollakulla on idea, toive tai ajatus kokeilla jotain uutta, niin heti vedetään matto jalkojen alta. Ei se kuitenkaan onnistu; mitä tuokin ressukka kuvittelee olevansa; no siitä ei kyllä tule mitään! Hah! Se on kuule ihan turha tuollaista lähteä kuvittelemaan, jonninjoutavaa haihattelua. Ei sinusta taida sellaiseen edes olla. Annapa kuule olla, säästyt siltäkin karvaalta pettymykseltä. Olet ehkä kuullut näitä fraaseja omassakin lähipiirissä?

Aiemmille sukupolville on tietysti helppo vähän naurahtaa ja kuvitella, että tämä asenneilmasto oli heidän oma ongelmansa, mutta eipä se siihen tainnut torpata, vaan kylmä sisäinen sota jatkuu edelleen. Otetaan vaikka tuore esimerkki omasta ajatuksen kulusta.

Luin kesän alussa Eurokankaan kuosisuunnittelukilpailusta, joka tietysti olisi itselleni tärkeä keino saada omaa kuosisuunnittelua eteenpäin näkyville ja maailmalle. Mitäkö ajattelin välittömästi, kun olin kilpailun ohjeistukset lukenut? No kyllähän se on ihan turha osallistua, ei ne minua kuitenkaan valitse. Onhan tämä jo nähty, että ei siitä mitään tule. Joku toinen on kuitenkin parempi. Ainahan se niin on.

Syvä hiljaisuus. Siis kuka on näiden ajatusten taustalla? Minä itse vai sukupolvien telaketju?

Kirjoitin aiemmin blogiini siitä, että olenko pessimisti, realisti vai optimisti. Miltäs teistä tuon aiemman perusteella kuulostaa? Niin. Huomaan usein, että vaikka kuinka haluaisin uskoa tarjolla oleviin mahdollisuuksiin, avautuviin tilanteisiin ja omiin toiveisiin, se naama nurin oleva kyynikko paistaa kirkkaasti läpi. Joo joo, mutta kun ei se kuitenkaan onnistu. Toiset on niin paljon parempia. Jos osaisin, mutta kun en osaa. Ihan turha yrittää. Vielä olisi lekalla ja kirveellä töitä tässä asenneviidakossa.

Se, mistä ihmeestä tämä nalkuttava ja muita, sekä itseä, alas painava suomalainen kansanajatusliike onkaan saanut alkunsa, täytyisi kyllä selvittää. Varmasti mennään jo kauas ennen sotia, sillä niin syvässä tämä vähättely tuntuu olevan. Sillä se jos mikä estää meitä menestymästä. Jos heti alkaa sisäinen ääni urputtaa, ja kuuluu synkkä kaiku sukupolvesta toiseen, niin sama olisi kun ei koskaan yrittäisi yhtään mitään. Paskaaks tässä, käännän vaan kylkeä.

Jos suvun ja kansan henkinen viesti olisikin, että aina kannattaa yrittää, että usko vaan, että sinä olet se paras tyyppi juuri tähän hommaan ja että me ainakin uskomme kyllä sinuun tuli mitä tuli, niin eiköhän tulostakin alkaisi syntyä ihan eri tavalla ja bruttokansantuote nousta. Ainakin oma mieli muuttuisi, kun kannustusta riittäisi omasta aivokopasta asti.

Vielä taitaa mennä jokunen vuosikymmen, että pääsemme niinsanotusti selville vesille tästä kovan onnen sukupolvien matalasta meiningistä ja pirunmoisesta perinnöstä. Vielä pitää paljon virrata verta suonistossa, että se uudistuu ja virtaa puhtaana menneistä ehdollistumisista.

Mitenköhän laajalle levinnyttä tällainen mollausmentaliteetti muuten koko maapallon tasolla on? Mietitäänköhän Pääsiäissaarilla, että en taida nyt ollenkaan yrittää, kun nuo naapurisaarelaiset kuitenkin voittavat tämän kisan? Tai onko olemassa jenkkiä, joka ajattelee, että There's no point in even trying? Onko tämä meidän kiero itseään lyttäävä ajatuskuvio itse asiassa salainen ylpeyden aihe: me osaamme sentään olla rehellisen tyytymättömiä ja itseemme uskomattomia, entäs te senkin feikkaajat!

Ja Suomi, se on maailman onnellisin maa. Paitsi jos suomalaisilta itseltään kysytään. Ai tämä vai? Jaa me vai? Nyt ovat kyllä piruparat erehtyneet ja pahasti. Täällä ei kukaan ole onnellinen ja jos on niin kyllä me se löydetään ja annetaan joukolla sakinhivutusta, prkl!

Liikaa kysymysmerkkejä ja liian vähän vastauksia. Taidan vetäytyä kisasta, sillä eihän tästä selvästikään yhtään mitään tule.

Voe helevettiläinen.

Onko tämä sankko edes puoliksi tyhjä? No ei! Ei edes sitä.

Raha, fengshui ja muutama muu tekijä

Yli 50-vuotias tuttavani toimii yksityisyrittäjänä käännösalalla. Laskujen maksamisen jälkeen hänelle jäi tilille rahaa 0,03 euroa. "Osta lopulla itsellesi jotain kivaa!" facebookissa naureskeltiin. Pakko nauraa, kun itkukaan ei auta.

Samanlainen rahakarma on joskus seurannut omaa pankkitiliäni. "Säästötililläni" olevilla rahoilla saisi ehkä yhden viikonlopun ruokaostokset tehtyä. Pahan päivän varalle on siis tarjolla lähinnä paniikkia. Ja paniikkiaikoja on viimeiseen 10 vuoteen mahtunutkin. Jotenkin niistä on kuin ihmeen kaupalla kuitenkin selvitty, muutenkin kuin hengittämällä kolme kertaa syvään.

Taisitkin jo arvata, että päivän teema on raha. Se on yksi niistä syistä, miksi ihmiset kiinnostuvat fengshuista. Massia pitäisi saada lisää ja mieluiten heti. Otetaanpa fengshui-opas käteen. Siis heti Veikkaus-sivuston jälkeen.

Sain viime syksynä yllättävää kritiikkiä erään opetustilanteen jälkeen. Vaikutti kuulemma siltä, että en itse uskonut fengshuihin. Tämä tietysti kuulosti aika rajulta palautteelta ja koska en saanut sitä suoraan, vaan välikäden kautta, en voinut kysyä tarkempia vaikutelmia.

Jäin tietenkin miettimään asiaa, niin kuin aina, jos tulee lunta tupaan. Mistä oikein on kysymys? Miten niin en muka usko fengshuihin, olenhan omistanut sille elämästäni jo leijonanosan useamman vuoden ajan.

Luulenpa, että nyt on kyse rahasta. Ja sen puutteesta. Kun olin seuraamassa vuonna 2014 Suomen Fengshui ry:n 20-vuotisjuhlakiertueen luentoja, muistan kuinka Päivi Vilkki sanoi vauraudesta puhuessaan, että ei meistä kaikista tule Kroisoksia. Meillä jokaisella on oma kohtalomme, joka vaikuttaa elämäämme, tahdoimmepa sitä tai emme. Sitä kutsutaan Taivaan Chi'ksi. Jo se kenen lapseksi synnymme ja mihin maahan, vaikuttaa vaurauteemme. Toisille annetaan isommalla kultalusikalla ja santsiannos päälle, toiset saavat nuolla tyhjän astian pohjaa.

Minä olen tietysti suunnattoman rikas, kun verrataan vaikka johonkin Intian kastittomaan katulapseen. Hyvinvointini on niin laajaa ja perustuslakiin kirjattua, etten edes tiedosta sitä yleensä. Kun on tiukkaa, perhe ja valtio auttaa. Minua ja monia muita.

On ihana fengshui-satu, että asunnon kaakkoisnurkkaa - vaurauden ja hyvinvoinnin aluetta - aktivoimalla ja tehostamalla saadaan äkkiä tili täyteen ja sijoitukset tuottamaan. Lisätään valoja, ostetaan rehevä rahapuu tai klusia, sijoitetaan kaakkoon jotain ylellistä ja kallisarvoista. Ja sitten odotetaan, että vaurautemme ja kaikinpuolinen hyvinvointimme kasvaa. 

Nyt alkaa se osuus, joka selittää miksi tämä ei toimi kaikkien kohdalla. Korvat hörölle! 

Asunnossa on jotain muuta, mikä mättää ja estää vaurauskikkojen toimimisen. Sinulla voi olla puuttuva osa kaakossa, joka yhdistetään säästöihin, tai pohjoisessa, joka on yhteydessä työtuloihin. Sinulla voi olla wc, kylpyhuone tai sauna viemäreineen tuolla alueella, jolloin rahaonnesi valuu hukkaan. Tai koko asuntosi on niin epäsuotuisalla alueella tai niin epä-fengshuimaisesti maastoon sijoittunut, että se torppaa hyvät energiat tykkänään. 

Saattaapa rahantekotaito ja rahaonni myös puuttua BaZi-kartastasi ja onnenpilareistasi. Kuluvan vuoden energiat ovat taloustilannettasi supistavia eivätkä rikastavia. Kodissasi voi olla kenties maasäteilyä, joka heikentää olennaisesti terveyttä ja siten kykyäsi tehdä töitä. Työkyvyttömällä harvoin on paljon rahaa. 

Huomaatko, että syitä on loputtomiin? Siksi en usko, että pelkästään kodin yhtä (tai useampaa) nurkkaa aktivoimalla saat kaiken maallisen mammonan mitä maa päällään kantaa. En minäkään ole saanut. Ja aktivointeja, putsauksia ja rahataikoja on tehty, usko pois. (Viime viikolla rahataikaan käyttämäni lasimalja halkesi kahtia. Luulenpa, että se oli jonkinlainen viesti.)

Voimme kuitenkin pohtia myös sitä vaihtoehtoa, että asunnossa on jo valmiiksi kaikki suht koht hyvin. Ei puuttuvia kulmia, kenties joku pieni lisäosa rahaan liittyvällä alueella. Talo on suotuisasti sijoittunut ympäristöönsä, sillä on ympäristön neljän eläimen tuki ja se saa napattua kaiken hyvän chi-energian ovesta suoraan sisään. Asunnon sisällä lentävät tähdet ovat suotuisat, eikä maasäteilyä, negatiivista energiaa tai terveysongelmiakaan ole. Lisätään tähän vielä menestystä povaava astrologinen kartta ja sitä tukeva aikakausi ja avot, aktivoimalla oikeita alueita asunnon sisällä voidaankin saada lisää vaurautta kehitettyä. 

Onnea sinulle, jolla pyyhkii hyvin - fengshuin avulla voi pyyhkiä vielä paremmin! Meille muille, jotka emme saaneet kaikkiin ruutuihin raksia, tilanne on hieman heikompi. Kaikki fengshui-numerot pitäisi saada oikein, jotta menestyspotti napsahtaa kohdalle. (Muista tässä kohti, että blogissani vedetään usein mutkia suoriksi. Totuus voi olla tarua ihmeellisempää.)

Ei unohdeta sitä perimää ja kohtaloa. Jotta pääsemme edellisissä elämissä kertyneistä karmaveloista irti, meille jokaiselle kuuluu pieni tai suurempi osa kärsimystä ja velanmaksua edellisten elämien toilailuista. Ja kärsimys kirkastaa kruunun, kasvattaa henkistä kapasiteettia. Voit tulla henkisesti rikkaaksi!

No sepä ei paljon lohduta tässä kurjimuksessa. Tahdoin vain sanoa, että ymmärrän paremmin kuin hyvin, että fengshui ei toimi sataprosenttisesti kaikille eikä kaikissa kodeissa. Muutenhan kaikki fengshui-konsultit ja fengshuita harjoittavat olisivat keskimäärin rikkaampia kuin muut, ja sikäli kuin olen ymmärtänyt, näin ei ole. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Esimerkiksi Joey Yapille sanottiin, että hänen BaZi-karttansa kertoo köyhyydestä. Että eipä sille mitään oikein voi. Tästä suivaantuneena mies päätti itse korjata kohtalonsa ja kuinka ollakaan, hän on nyt varsin menestynyt mies, jolla ei ole pikkurahasta puutetta. Amerikkalaisella Kathryn Weberilläkään ei näytä menevän hassummin. Näillä ihmisillä on bisnesvainua ja kykyä tehdä rahaa. Jos ei muuta niin älliä ja tahdonvoimaa. Sekin vie jo pitkälle. Puhumattakaan siitä, että iskee oikeaan paikkaan oikealla hetkellä, eli on tietyn trendin edelläkävijä ennen muita.

Kaikki voi siis muuttua. Köyhyyttä, tai yleisemmin rahan puutetta, ei ole kirjoitettu pysyvästi tähtiin. Aina voi tehdä jotain, vaikka se olisi kuinka pientä. Kunhan ei kuvittele liian sinisilmäisesti, että tällä yhdellä teolla tai muutoksella koko elämä kääntyy ympäri, sinne parempaan suuntaan. Etenkin jos tuo teko on vain jokin sisustuksellinen muutos. Elämässä menestymiseen tarvitaan myös paljon omaa toimintaa, kovaa työtä ja onnenkantamoisia. Siihen uskovat kiinalaiset itse ja hehän tämän fengshuin ovat kehittäneet.

Miksi itse en sitten ole vaurastunut fengshuin avulla? Elämässä on kieltämättä mennyt aivan eri tavalla kuin vielä 20 vuotta sitten ounastelin. Kyllähän nelikymppisenä pitäisi porskuttaa menestystä mennen tullen ja omistaa mehevä osakesalkku, omakotitalo ja pari Audia. Vähintään.

Omalla kohdallani liika työnteko vei terveyden, ja vei sen pitkäksi aikaa. Sairaus imee ihmisestä kaikki voimat ja vie kukkaron ja tilinauhat mennessään. Alkaa kituuttaminen ja selviytyminen. Ja jos rahaa ei kerta kaikkiaan ole, ei ole myöskään mahdollisuutta vaihtaa asuntoa "fengshui-ystävällisemmäksi" (jossa se vessa ei ole juuri sillä vaurausalueella). Puhumattakaan siitä, minkälaiseksi päänsisäinen puhe muuttuu. Negatiiviseksi ja puutteeseen ja kipuun keskittyväksi. Oma asennekin voi torpata eteenpäin menon.

Nykyään en siis usko sokeasti fengshuin korjaavan koko elämän. Eikä se sitä voisikaan tehdä, sillä fengshuilla on mahdollista vaikuttaa elämäänsä vain kolmanneksen verran. Fengshui on Maan Chi'tä, johon me itse voimme vaikuttaa elinympäristömme valinnan kautta. Ihmisen oma Chi on persoonaan, työhön ja ihmissuhteisiin liittyviä valintoja, kun taas Taivaan Chi oli se meille ylhäältä annettu elämän viitekehys, raja-arvo, jonka sisällä operoimme. Kohtaloaan voi ohjata, mutta ei sitä täysin voi ohittaa.

Ennen kaikkea uskon kuitenkin siihen, että fengshui pistää käyntiin prosessin, joka alkaa liikutella elämäsi rakenteita positiivisesti. On täysin yksilöllistä kuinka kauan tämä kestää ja montako mutkaa matkaan sisältyy. Kun aika on sopiva, ja kun itse olet valmis, kaikki hyvä voi tulla kohdallesi. Se vauraus, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja rikkauskin. 

Sitä odotellessa.

Miten sinun elämäsi kassakone kilisee? Iloisesti helisten vai tyhjyyttä kumisten?

Photo by Ramiro Mendes on Unsplash

PS: Jos haluat tietää, onko kotonasi terveyttä uhkaavaa maasäteilyä, voit selvittää sen jopa ihan ilmaiseksi ottamalla yhteyttä Esko Jalkasen Luonnonvoimat-yhdistykseen. Myös fengshui-konsultit tutkivat kodin energiat ja säteilyt konsultoinnin yhteydessä, mikäli se kuuluu heidän repertuaariinsa ja konsultoinnin laajuuteen. Minulla kuuluu ja opiskelen aihetta koko ajan lisää. Löytyihän kodistani maasäteilyä aikoinaan juuri sängyn kohdalta. Koska lääkärit eivät koskaan löytäneet fyysiselle sairaudelleni syytä, on maasäteily mielestäni ihan yhtä validi selitys kuin jokin muukin. Sillä vaurauden edellytykset lähtevät terveydestä. Se on sitä fengshuita ja kokemuksen rintaääntä, johon vakaasti uskon.

Niskaan asti täynnä elämän tarjoilemaa merdaa. Vuosi 2011 Barcelonassa, juuri ennen tuhkapilveä ja burnoutia. Molemmat sekoittivat elämää täysin.

Pukeutumiskoodeista ajattelun uusimiseen

Olen ollut alttiina Italian vaikutteille viimeiset 16 vuotta ja tutustunut tietysti myös italialaiseen televisioon. Se mikä aluksi tuntui käsittämättömältä ja äänekkäältä sotkulta, on parin viimeisen vuoden aikana alkanut huvittaa ja olen päässyt jyvälle italo-tv:n ihmeistä. Kielitaidon asteittainen parantuminen on tietysti olennainen asia, mutta ohjelmiin on myös tullut enemmän tolkkua ja itseironiaa. 

Seuraan mielenkiinnolla neljän ravintoloitsijan illallista (jossa neljän julkkiksen sijaan neljä saman alueen ravintolaa kilpailevat keskenään), Take Me Out -senssishowta, jossa 30 naista painaa punaista nappia jos miesehdokas ei miellytä ja pukeutumiskoodeja heittelevää Ma Come Ti Vesti?! -tyyliohjelmaa.

Italian televisiossa naiset ovat aina kauniita, hehkeitä ja seksikkään sensuelleja. Uutistenlukijanaiset näyttävät entisiltä glamour-misseiltä ja juuri kasvojen ja kampauksen kohotuksesta tulleilta, mikä saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Ei ole siis ihme, että naisten ulkonäköä ruotivia viihdeohjelmia on ilmestynyt ohjelmistoon ruokaohjelmien väliin (90 % italialaisista ohjelmista tuntuu nykyään käsittelevän kokkaamista ja ruokaa ja aiheuttavat alituista mahan möyryämistä ja suun salivoitumista). 

Ehdoton suosikkini on Ma Come Ti Vesti?!, jossa kaksi muotikonkaria Enzo ja Carla käsittelevät aina yhden aivan tuulisajolla olevan naisen päästä varpaisiin. Myös Suomessa muodonmuutosohjelmat ovat olleet suosittuja ja nuorena ahmin aina naistenlehtien muutosleikit toivoen joskus pääseväni itsekin sellaiseen. Se mikä erottaa esimerkiksi Anne Kukkohovin juontamaa Vuosia nuoremmaksi -ohjelmaa on, että Italian vastineessa ei kyynelehditä, empatiseerata tai mietitä missä kohtaa elämä meni vinkuroilleen itsestä huolehtimisessa. Ma Come Ti Vesti?! eli suomeksi "Mutta kuinka oikein pukeudutkaan?!" antaa täyslaidallisen tyylikritiikkiä ja dramaattisia eleitä. Vaatteita leikataan saksilla ja heitetään ongelmajäteastiaan muuttujan kauhistellessa garderobinsa häviämistä. Mikään ei ole pyhää, ei tiettyyn ikään ehtineen naisen polvet, allit, dekoltee tai lepattava lantio. Ne täytyy peittää, dio mio!

Osallistujat ovat olleet yhtä epätoivoisen näköisiä kuin suomalaiset vastineensa. On teinejä, joiden ikä on pyörähtänyt yli kolmenkympin, eikä teddyhupparit ja smiley-reput ole hävinneet mihinkään. On viisikymppisiä naisia, jotka pukeutuvat minihameineen liian antavasti ja meikkaavat isolla sudilla ikääntymistä peitellen. Sitten on niitä mukavuudenhaluisia, jotka eivät meikkaa lainkaan eivätkä käytä korkokenkiä, vaan valitsevat aina turvallista trikoota (suurin osa Suomea siis). Enzo ja Carla eivät luota kirurgin veitseen, ryppyjen mikrohiontaan tai uusiin hampaisiin, vaan ulkoiseen tyyliin, joka täytyy kaivaa esiin italialaisista geeneistä ja nostaa jalustalle.

Suurin virhe, mikä yhdistää ohjelman muuttujia, lienee tyylitajuttomuus, sokeus omalle potentiaalille ja ripustautuminen vanhaan vaatevalikoimaan. Onneksi Enzo ja Carla tietävät mitä tehdä, sillä perheenjäsenet, ystävät, kollegat ja aviomiehet ovat yleensä epätoivoisia ja häpeävät tyylistä tietämätöntä naista, joka taas itse elää ja pukeutuu kuin ellun kana, tyytyväisenä valintoihinsa ja peilikuvaansa. Kelpaan tällaisena kuin olen!

Sen jälkeen kun tyylitaiturit Enzo ja Carla - jotka itse ovat aina viimeistä kynnenalusta myöten superchic - ovat analysoineet "Ellun kanan" tyylimokat ja vaatekaapin, he päästävät kokelaan ostoksille luottokortin ja ohjeiden kera. Tämä on herkullinen hetki, sillä vaatekaupoista löytyy mitä kamalimpia vaateyhdistelmiä, joita katsoja itse ei tietenkään koskaan pukisi ylleen. Katseltuaan tarpeeksi kauan kuinka shoppaaja tyytyväisenä valitsee uusia outouksia päälleen, ei auta muu kuin rynnätä apuun ja viedä muutoskohde johonkin huomattavasti hienompaan putiikkiin, jossa hänelle valitaan uudet lookit töihin, vapaa-aikaan ja iltamenoihin. Ja simsalabim, naisestahan saadaan parhaat puolet esiin!

Otin kuvakaappauksia yhdestä episodista, jossa hieman huonosta ihosta ja ryhdistä kärsivä meikkaamaton verkkareissa aina viihtyvä urheilijatyttönen pistettiin tiukan seulan läpi ja ulos puristettiin kaunis farfalla, upea perhonen joka lensi hurmaamaan koko maailman kuin filmitähti. Mikä kätketty potentiaali, joka päästettiin valloilleen. Eikä tyttö itse olisi koskaan osannut arvata olevansa näin lumoava.

Entä jos ohjelman nimi olisikin Ma Come Ti Pensi?! Kuinka oikein ajatteletkaan - ja vieläpä itsestäsi? Eikö olisikin mainiota jos ulkomuodon sijaan joku tutkisi sisäistä tyyliäsi mikroskoopilla ja kertoisi mitkä ajatukset ovat vanhentuneita ja joutavat menemään? Tuo ennakkoluulo, oletko ihan tosissasi? Entäs tämä ajatusmalli, aivan liian kahdeksankymmentälukuista, roskiin! Ota tilalle mieluummin tämä erilainen tapa tarkastella asiaa. Ja pois tuo ummehtunut käsitys omasta huonommuudesta, se joutaa jo kaatopaikalle (eikä kelpaa edes kierrätykseen). 

Kun ihmistä puleerataan ulkopuolelta, jotain maagista tapahtuu sisälläkin. Itsetunto nousee ja peilistä katsoo jokin uusi ihminen. Ainakin hetken. Pahoin pelkään, että moni silti taantuu ja tarttuu kotona siihen kätkettyyn kulahtaneeseen turvatunikaan ja odottaa tavallista arkea hienompaa tilaisuutta laittautumiseen. Vähän samoin kuin laihduttajat tv:ssä - kaikki eivät pysy uusissa mitoissaan, vaan tapahtuu repsahdus entiseen. Tai se parempi astiasto, eihän sitä koskaan käytetä. Sitku ja mutku. Mihin kaikkeen ihmiskunta pystyisikään, kun aivoistamme tomutettaisiin pois huono itsetunto ja näköalattomuus ja tilalle istutettaisiin mahdollisuuksien siemeniä? 

Ajatusten muuttaminen ja itsensä rehellinen katsominen peilistä on joskus tuskallista. Ulkopuoliset ihmiset pystyvät helposti sanomaan mikä oikein on ongelmasi (sitä sanotaan myös juoruiluksi tai rakentavaksi seläntakaiseksi kritiikiksi), mutta sinulla itselläsi on siitä vain haalea aavistus. Ikään kuin pääsi olisi pilven sisällä ja muut näkevät kuinka aurinko (tai tyyli tai asennemuutos) voisi paistaa päivääsi mutta sen sijaan manailet harmaata keliä. 

Olen varma, että ajatusten tuulettaminen ja vaihtaminen uusiin on yhtä mullistava ellei mullistavampi kokemus kuin ulkomuodon uudistaminen. Usein siihen tarvitaan aikaa ja opastusta, toisen kokeneemman näkemystä, hyviä kirjoja ja keskustelua itsesi sekä muiden samanhenkisten kanssa. Jonkin ajan päästä katsot vanhaa ajatusvarastoasi kuin elähtänyttä kirpparivaatetta ja ihmettelet miten se on voinut elää päässäsi niin kauan ilman kyseenalaistamista. Ei ole muodissa eikä koskaan enää tule muotiin.

Syksy on uudistumisen aikaa kaikilla rintamilla niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Uuden syyssesongin mukaan pukeutuminen tai sisustaminen, aivokopan tietoinen tyhjentäminen kaikesta turhasta tai jollekin kivalle itseäkehittävälle kurssille osallistuminen. Miten olisi vaikka fengshui? Siinä jos missä joutuu ajattelemaan itsestään, kodistaan ja ympäristöstään ihan eri tavalla kuin aiemmin. 

Turun työväenopiston Fengshuin perusteet -kurssille mahtuu enää pari ihmistä, mutta ei hätää, järjestän Sari Weckströmin kanssa Ota fengshui-filosofia haltuun -viikonloppukurssin Helsingissä lokakuun 28.-29. päivä. Kenties näemme siellä ja tuuletamme yhdessä ajatuksia. Hmm, mitähän laittaisinkaan silloin päälleni...

Lisätietoja ja ilmoittautuminen Helsingin fengshui-kurssille täältä:
ota-fengshui-filosofia-haltuun

Italialainen tyyli kukkeimmillaan! Enzolla on aina räätälöity puku päällä ja Carlan blondi nuttura saa seurakseen mitä ihanampia printtimekkoja.

Mamma on disperato: tyttö viihtyy vain verkkareissa eikä koskaan löydä itselleen miestä.

Nämä vaatteet ovat tossico, myrkyllistä ongelmajätettä!

Mustat legginssit joutavat roskikseen. NÄIN sinun tulisi pukeutua.

Enzon ilme on paljonpuhuva. Rahalla ei voi ostaa tyyliä, kun muuttuja päästetään yksikseen luottokortin kanssa shoppailemaan. Kuvassa itse valittu "tyylikäs" asu iltarientoihin.

Martalle kelpaisi farkut, mutta suunnitelmissa on jotain paljon naisellisempaa, nimittäin hulmuavaa pitsiä.

Kun hätä on suuri, on apu yllättävän lähellä. Mars sovituskoppiin!

Uu la laa! Meikki ja tukka tekee tytöstä naisen. Ja millaisen naisen!

Che eleganza! 

Näin tuli taas yhdestä rumasta ankanpojasta uljas joutsen, ellei peräti seireeni. Ylin kuva on arkilook opiskelijalle, alhaalla vasemmalla siisti vapaa-ajan look ja viimeiseksi juhla-asu. Jos tällä lookilla ei irtoa miestä, niin millä sitten!

PS: Jos haluat harjoitella italian kieltä niin viihdeohjelmat kuten tämä Ma Come Ti Vesti?! sopivat siihen mainiosti, sillä ei haittaa vaikket jokaista fraasia ymmärtäisikään. Kokeile saatko ohjelmat näkyviin tästä linkistä: ma-come-ti-vesti