Hyvän ja pahan taistelu

Myönnän, että olen kulkenut laput silmillä. En ole halunnut myöntää maailmassa piilevää, joskus aivan valtoimenaan rehottavaa pahaa. En kestä katsoa väkivaltaelokuvia, ja kauhuelokuvat jäivät hiuksianostattavan Poltergeistin jälkeen väliin. Jo pelkässä Tappajahaissa oli ihan liikaa verta ja jännitystä, tosielämän tapauksista puhumattakaan.

Olen viime aikoina joutunut myöntämään, että pahaa silti on olemassa. Että se elää keskuudessamme hyvän vastavoimana. Kun on yangia, valoa ja voimaa, on myös yiniä, pimeyttä ja pelkoa. Kun on syntymää, on myös kuolemaa. Kun on onnea, on myös surua. Ja kun on ihmisten välistä rakkautta ja hellyyttä, niin on myös ihmisten välistä kurjuutta ja pahantahtoisuutta.

Jos kieltää pahuuden olemassaolon, joutuu tosissaan miettimään, mistä kaikki elokuvat saavat mustavalkoisen näkökantansa. Jos Tähtien Sodassa, Taru Sormusten Herrassa ja kaikissa muissakin suurissa eepoksissa taistellaan hyvien puolella pahoja vastaan, niin mihin se kaikki perustuu? Mistä se kaikki on lähtöisin? Aina on olemassa esikuva, tarinan ja jutun juuri. Moni kertomus on suoraan elävästä elämästä, kamppailusta valon ja pimeyden välimaastossa. Tiedämme sen itsestämmekin. Välillä olkapäällä kuiskii enkeli, välillä piru poikineen.

Koska olemme menossa vääjäämättä kirkkaampia ja korkeamman energian aikoja kohti, nousee pahuuskin voimakkaammin esiin. Ennen kuin saadaan taikasormus sulatettua ja avaruuden örkit kuriin, on käytävä se kovin taistelu, taistelu elämästä ja kuolemasta. Siinä taistelussa on tosi kyseessä, ja kova kovaa vastaan. Ilman haavoja ei selviä kukaan, korkeintaan pelkurit, jotka pakenevat ja painavat päänsä pumpuliin.

Olen ottanut pääni pumpulista, avannut silmät unesta auki. Todennut, että jaahas, taistelu on ympärilläni käynnissä. On lienee valittava puolensa, kirkastettava miekkansa, ja astuttava mukaan, taistelutantereelle pahuutta vastaan. Sen voi tehdä silti lempeästi, ilman veren vuodatusta. Oman taistelunsa voi käydä myös toisia kunnioittaen.

Näkymättömien luonnonvoimien oppi-isä Esko Jalkanen on sanonut, että muinaisella Atlantiksella, josta kaikki olemme alunperin kotoisin, vaikka mitään muistijälkeä siitä ei kenelläkään ole, paha voitti hyvän. Taikasinetin voimista huumaantuneet maagikot, esi-isien poppamiehet, kääntyivät mustien voimien puolelle. Atlantiksella käytiin siis ensimmäinen hyvän ja pahan välinen taistelu, ja se hävittiin. Mustat maagikot ottivat vallan, ja lopulta koko Atlantis tuhoutui, vajosi mereen kokonaan kadoten. Sitä ennen vallitsi varsinainen Kulta-aika, jota nyt povataan jälleentulevaksi. Silloin ihminen eli harmoniassa ja huikeassa teknologisessa kehityksessä, jollaiseen emme vieläkään ole yltäneet takaisin. Se kaikki katosi, kun pahat voimat pääsivät valloilleen. Alkoi ihmiskunnan oppitaival takaisin valoon, takaisin kehitykseen kaikkien hyväksi.

Tuo kaikki kuulostaa sadulta. Atlantis, mustat maagikot, sinettisormus, jossa on voima ja valta, joko hyvän tai pahan käyttöön. Mutta jos se kaikki olisi tarua, niin miksi olisimme toistaneet samaa tarinaa vuosituhansia, aina vain eri muotoon paketoituna? Kun mennään tarpeeksi kauas, kun kaivetaan tarinoiden, satujen ja kertomusten taustoja tarpeeksi syvältä esiin, päästäänkin totuuteen käsiksi. Siihen, mitä oikeasti tapahtui. Silloin kauan, kauan sitten, aikojen alussa. Silloin, kun ihminen osasi vielä elää sovussa toistensa kanssa. Ennen kuin paha otti palkkansa, ja loi koston kierteen. 

Siitä me edelleen tarinoimme, katsomme elokuvia, kirjoitamme kirjoja. Pahuudesta, väkivallasta, kivusta ja toisten satuttamisesta, vallanhimosta, kostamisesta. Siitä, kun joku ensimmäisen kerran sokaistui omasta vallastaan, ja halusi sitä lisää, muiden kustannuksella. Nosti itsensä yli muiden ja alkoi alistaa, halusi maallista mammonaa toisilta sitä riistäen, tietenkin. Siihen tyssäsi ihmiskunnan kehitys, itsekkyyteen, toisten väheksymiseen. Katso mihin se meidät kaikki lopulta toi. Tähän nykyiseen maalliseen meininkiin, jonka pimeä puoli ei päivänvaloa kestä. Siihen kuinka rahallinen voitto polkee aina ihmisoikeudet. Siihen kuinka sota muka toisi rauhan.

Nyt siis puhutaan jälleen ihmisille koittavasta uudesta Kulta-ajasta. Eikä se ole enää edes kaukana, sillä vuonna 2032 meidän pitäisi jo elää sen kukkeinta aikaa. Atlantiksen kaukainen taru on kaivettu jostain meren pohjasta esiin, tuotu sukeltaen päivänvaloon tarkasteltavaksi, ja ruvettu miettimään, että hetkinen, olikos siinä sittenkin perää. Voisiko ihmiskunta uudelleen elää harmoniassa keskenään, sydämen ohjauksella, eikä pelkästään egon mahtavaa miekkaa heilutellen?

Kyllä, keskuudessamme on pahoja ihmisiä, joiden omatunto ei paljoa kolkuttele. Meidän keskellämme on tappajia, terroristeja, diktaattoreita, jotka ovat kosmisen pahan pelinappuloita. Olemme valinneet jopa vallan korkeimmalle huipulle ihmisiä, joilla on pedon kasvot. Olemme olleet sokeita, sokeita ihmisen omalle pahuudelle ja vallanhimolle.

Onneksi NYT meillä on vihdoin mahdollisuus voittaa tuo paha. Se, että hävisimme taistelun Atlantiksella mustia maagikoita vastaan, ei tarkoita sitä, että me nyt häviäisimme taas. Ei, sillä nyt on meidän vuoromme voittaa, Kulta-ajan kynnyksellä, kun kaikki kirkastuu taas ja inhimillinen, oikeudenmukainen puolemme vaatii päästä esiin.

Nyt ihmisessä asuva hyvyys ja valo syttyy säihkymään, ja alkaa toden teolla muuttaa maailmaa. Älä edes yritä puolustella, että ei yksi ihminen mitään voi muuttaa, että tässä olen avuttomana, poloisena, koska ne muut päättävät.  

Eivät päätä enää. Tulossa on valtaisa kansannousu, jokaisen ihmisen sisältä kumpuava rauhan ja rakkauden tahto. Tämä todellakin voi olla kuin John Lennonin ja Yoko Onon rakkauden manifesti sängystä käsin. Siinä ei tarvita miekkoja, eikä välttämättä edes mahtavia sanoja. Tarvitaan uudenlainen ajatus, josta kaikki lähtee liikkeelle.

Ajatukset muokkaavat todellisuutta, tunne ja toiminta tulevat perässä. Ja kun tunnemme suurta yhteenkuuluvuutta, kun taistelemme kaikki oikeudenmukaisuuden puolella, myös välinpitämättömyyttä vastaan, olemme kaikki lopulta voittajia.

Sinulla ei tarvitse olla taikavoimia tähän suureen taisteluun. Ei haittaa, jos oma miekkasi on entisistä taisteluista säröillä. Riittää kun otat oman mielesi ja sydämesi aseeksi, kukkaan puhkeavaksi voimaksi. Meissä synnynnäisesti asuva rauha ja rakkaus kun lähtee kulovalkean lailla kiertoon, ei mikään paha voi meitä enää voittaa.

Olemmehan hyvien puolella. Matkalla valoon ja koko ajan korkeampiin värähtelyihin. Sydän tykyttää jo, se lähettää rummun lailla kutsua ihmisestä toiseen. Tämä Kulta-aika tulee muuttamaan historian kirjoja. Tästä lähtien hyvän ja pahan taistelu muuttaa muotoaan. Käykö lopulta niin, että laitamme sinetin koko taistelulle, suljemme sen kirjoihin ja kansiin, ja keksimmekin jotain ihan uutta?

Se kaikki lähtee vain ajatuksesta. Annan omani lähteä kiertämään. Tulkoon se voittajana takaisin.



PS: Jos haluat lukea lisää Esko Jalkasen yliaistillisista tutkimuksista, tutustu esimerkiksi kirjaan Onko tuttavallasi musta viitta? Joillakin ihmisillä nimittäin on, ja heidät pitää kuntouttaa takaisin positiivisen puolelle. Tätä arvokasta työtä tehdään kuntoutusryhmissä eri puolilla Suomea.

Lisätietoja: Esko Jalkanen Luonnonvoimat Yhdistys, www.eskojalkanen.net

Pimeyden poistajat, vuosikymmenen viimeinen täysikuu, joka valaisee meille suuntaa tulevaisuuteen, sekä jouluun viritellyt iloa tuovat valot. 

Pimeys, ei se enää kauaa kestä.

Fengshui-paasto

Sanotaan, että ihmisen kannattaisi välillä paastota. Tulla toimeen vähemmällä, karsia energiamäärää, niin sitten jaksaisi taas paremmin, kun keho on puhdistunut ylimääräisestä moskasta.

Ruoka on energiaa, tunteet ovat energiaa, fengshui on energiaa. Minä olen ollut paastolla, mutta en ruoan suhteen. Minä olen yrittänyt saada vanhat moskat pintaan ja sitten pyyhkiä ne pois tieltä. Tunteita on ollut niin valtavasti, että niiden tsunami on pyyhkäissyt yli välillä vasemmalta, välillä oikealta. Välillä ne ovat iskeneet päälle takaa ilman, että olen yhtään voinut valmistautua.

Olen ollut myös fengshui-paastolla. Ei ole kiinnostanut, en ole jaksanut. Olen kyseenalaistanut sitä, voinko edes nimittää itseäni fengshui-konsultiksi, jos en minkään sortin konsultointia tee, enkä seuraa fengshui-maailmaa.

Vuosi sitten minua kehotettiin yksinkertaistamaan elämää, ja niin käsistä tippuivat monet asiat, ote herposi myös fengshuista. Jätin sen pois elämästäni. Tämän vuoden ajan olen kyllä tiennyt, että nukun viitostähden alueella (vuoden raskaimmat energiat omassa sängyssä), että kirjoittelen tietokoneella parhaalla maineen ja luovuuden alueella, ja että Sikaa ei kannata haastaa katsomalla sitä silmiin, vaan se täytyy pitää selkäpuolella. Siihen se oikeastaan sitten jäikin. Sairaustähti ei ole saanut minua sairastumaan, ainoastaan sydämeni on ollut kipeä.

Kohta alkaa kuitenkin tapahtua. Oikeastaan on jo alkanut. Minulla vaihtuu 10 vuoden onnenpilari kiinalaisessa astrologiassa, ja jätän törmäysenergiat taakseni. Olen törmäillyt elämässä jo yli kymmenen vuotta. Olen kertakaikkiaan kuin jyrän alle jäänyt. Sanon Maa-Koiran onnenpilarille heipat ja otan vastaan Tuli-Kukon. Ei se huonompi voi olla, ei todellakaan. Onnenpilari ei enää sodi minun kanssani, vaan se tekee liiton. Kaikki se, mikä on elämässäni irroteltu paikoiltaan viimeisen kymmenen vuoden aikana (eli kaikki mahdollinen), liimataan nyt paikoilleen, uusiin kohtiin, kunnon liimalla. Olen valmis tähän korjausprosessiin, joka kestää seuraavat kymmenen vuotta. Se jos mikä on energiaa ja sen kanssa työskentelemistä.

Minua pyydettiin myös luennoimaan ensi vuoden, Metalli-Rotan vuoden, fengshui-energioista ja kiinalaisesta astrologiasta. Mietin hetken ja sanoin kyllä.

Ehkä on nimittäin aika nostaa energiat pystyyn, myös ne fengshui-energiat. Luulenpa, että Rotan vuosi tarjoaa minulle mehevän juustopalan, ja jaksan taas puskea eteenpäin. Enkä aio katsoa Rottaa liian kriittisesti karvoihin. Se voi välillä vaikuttaa mitättömältä vikisevältä hiireltä, jonka viiksikarvat värähtelevät pelosta, ja välillä se näyttää karkuun pääsevältä jyrsijältä, joka nakertelee vielä monen ihmisen elämän realisointikuntoon.

Täytyypä ottaa asiat taas haltuun. Energiat, Rotat, onnenpilarit ja fengshuit. Ehkä nyt on sen aika.

Paljon kahvia on kulunut, jotta selviää erosta, unettomuudesta ja sydämensäryistä. Mutta välillä tulee merkki suoraan silmien eteen, ja sitten mennään taas.

Aina on uusi alku jossain.

Tunnetsunami

Voi pojat, mitkä energiat! Tytöt, tekin olette ehkä tunteneet sen nahoissanne. Minä ainakin olen. Ensin tuli sadonkorjuun täysikuu Kaloissa. Se alkoi iloisesti, olin voimani tunnossa ja tuijottelin kirkasta, maagista täysikuuta taivaalla pari iltaa. Sitten tuli pudotus, emotionaalinen tsunami. Olihan siitä jo varoiteltu taroteissa, mutta vasta kun jouduin tuon korkean aallon yliajamaksi, tiesin, mistä puhutaan.

Tunteita ei vaan voinut hillitä, omia sanomisiaan ei voinut hillitä. Niinpä annoin tulla täyslaidallisen molempia. Niin, tehkää kuten sanon, älkääkä kuten itse teen. Mutta oli pakko sanoa, ja vielä oikein painavasti. Täydenkuun energia vaati sitä.

Kun siitä tsunamista selvisin, tulikin Marsin kolmio Plutolle. Sitten muuten mentiin taas. Olin täynnä liikkeellepanevaa energiaa ja tehtävälistallani pyörineet hommat tuli kaikki tehtyä alta aikayksikössä vimmaisella voimalla. Sain jopa viimein kysyttyä ex-mieheltäni, että joko hakisit omaisuutesi. Erostamme kun on kohta jo puolitoista vuotta.

Heti alkoi tapahtua, ja se varmaan taas johtuu siitä, että Saturnus lakkasi perääntymästä. Staattinen, nyt ei tapahdu mitään -periodi tuli tiensä päähän ja Saturnus antoi toiminnalle suunnan. Vetkuteltu, vatkuteltu ja viivytelty asia olikin äkkiä sovittu, muuttoauto Italiaan asti tilattu – ja emotionaalinen tsunami taas päällä. Menin aallon alle niin, että korviin meni suolavettä ja silmistä tuli sitä ulos. Eron tuska piti taas käydä läpi, sillä Saturnus käski. Vain sillä tavalla pääset eteenpäin.

Kun aaltoilee tunteesta toiseen, topakasta tomeruudesta kipunoivaan vihaan, ikävästä ja surusta kaikenkattavaan rakkauteen, tuntee olevansa vähän tuuliajolla, haaksirikkoinen. Vähän rikki, vieläkin.

Viimeinen puolivuotinen on ollut sisäänpäinkääntymisen aikaa, tunteiden lajittelun ja analysoinnin aikaa, sillä planeetat ovat olleet levolla, pysähtyneitä. Itselläkin on ollut pakkopysähdys, vaikka kuinka olisi halunnut edetä. Jotain kuitenkin eteni, nimittäin juuri tuo omien tunteiden lajitteluprosessi. Käytin kirjan kirjoittamista omaehtoisena terapiana. Kun oli sanottavaa, sanoin sen heti. Sitä sanomista on nyt kertynyt yli 600 sivua.

Tuskasta voi tiivistyä vielä se timantti, kun siivoaa katkerat sanat pois, ja yrittää ymmärtää itseään ja muita osapuolia. Minulle taivaan ja planeettojen määräämä pysähtymisvaihe ei jäänyt peukaloiden pyörittelyksi. Minä panin tuulemaan. Sillä minun aivokopassani on ollut tuulista. Siellä on ollut sadetta, myrskyä, salamointia. Nyt siellä kävi myös se tsunami, kaiken kruunaava tunnemyrsky.

Mutta tiedättehän te kaikki, mitä myrskyn jälkeen tulee? Sateenkaari, pisaroiden kimmallusta, raikas ilma ja lopulta tyyni, kirkas taivas.

Se on tulossa. Kirja on tulossa. Ja miehen muuttokuorma, se on kohta menossa. 

Tänään.

Kun pakkasin viimeisiä johtoja, Paavo Nurmi tsemppasi. Kultaa, kunniaa ja kovia kolhuja. Tämä oli yksi kovimmista kolhuista.

Nyt tyhjeni kellari, alitajunnan tukos. Odotan uutta alkua.
Sillä se on väistämätön.

Kevytmielinen

Aina ei voi miellyttää kaikkia. Sain Astro.fi-sivuilla julkaistusta kirjoituksestani palautetta, että vaikutan kevytmieliseltä. Vai niin. Tätäpä täytyy tutkia lisää.

Älkää vain erehtykö luulemaan, että olisin loukkaantunut ja kostoretkellä kommentoijaa kohti. Olen itse asiassa tyytyväinen. Minua on tulkittu juuri oikein. Kevytmielinen, sellainen olen.

Mieleni on nimittäin keventynyt huomattavasti. Se on alkanut kuplia kuin shampanjavispilällä vatkattuna, ja välillä nousee päähänkin. Niin juoma, kuplat kuin elämän keveys.

Onko kevytmielinen ihminen sellainen, joka ei ota mitään vakavasti? Entä onko kevytmielinen ihminen tyhmä ja pinnallinen? Vai onko kevytmielinen sellainen ihminen, joka on katsonut elämän raskautta silmiin ja todennut, että ei enää?

Olen ollut oikeinkin vakava. Olen ollut oikeinkin pinnallinen, sillä en ole jaksanut mennä enää yhtään syvemmälle. Tyhmäkin olen ollut. Tyhmä siinä mielessä, että jaksoin sitä aivan liian kauan. Sitä kaikkea raskautta, mielen mataluutta ja syvällä tarpomista.

Vesillä ankkuri lasketaan pohjaan, jotta ei paikaltaan liikuttaisi. Se on joskus viisasta ja tarpeen. Mutta entä kun tuo ankkuri jää jumiin pohjalle, etkä enää pääse etenemään, lähtemään kauemmas kalaan? Vedät samaa ympyrää, nyit ja nyit, vaan ei irtoa. Näköalat kaventuvat kummasti, kun maisemat eivät vaihdu. Kalatkin karkaavat muualle, kun mekastat.

Avuksi jää ainoastaan, että katkaisee silloin köyden kokonaan. Sinne jää pohjamutiin ankkuri, ja sinä yhtäkkiä kohoat. Kohoat niin korkealle, kun taakka yhtäkkiä irtoaa, että saat roiskeita kasvoillesi ja huojut hetken tasapainoa etsien. Kylläpäs keveni, ja äkkiä.

Sitten olet vapaa. Nyt voit lähteä mihin vain, reitti on avoinna 360 astetta. Voit soutaa, tai voit vetäistä moottorin käyntiin. Veden pärskeet ja raikas tuuli tuntuvat hyvältä, vapaus huljuttaa tukkaasi edestakaisin. Huulille nousee hymy. Tässä on menoa ja meininkiä, kaiken sen staattisuuden jälkeen.

En enää souda paikallani ja kiroa ankkuria, joka estää minua etenemästä. Pohjamudat olen huuhdellut iholtani pois ja todennut, että savikylpy tekee kyllä hyvää, mutta ei 24 h. 

Niin se vain on elämä keventynyt, mielen täyttävät kevyemmät jutut. Suorastaan pinnalliset.

Varoitan, että aion muuttua entistäkin kevytmielisemmäksi.
Sillä niin raskasmielinen olen aiemmin ollut.

Niin kevyt, ettei meinaa perässä pysyä. 
Saattaa jopa lähteä tuulen mukaan.

Levottoman energian elokuu

Elokuussa tuntuu olevan täräyttävät energiat. Oletko sinä jo huomannut sen? Itse tunnen sen jatkuvana levottomuutena vatsanpohjassa ja jalkana, joka haluaa painaa kaasua. Jos voisin, nyt viimeistään pakkaisin laukut ja lähtisin jonnekin hyvin kauas täysin tuntemattomiin seikkailuihin. Tavallinen elämä ei nyt jotenkin riitä.

Elämme Leijonan huomionhakuista aikaa ja tunnemme tässä kuussa Venuksen kohtalokkaan syleilyn. Nyt pitäisi itsekin saada sitä huomiota ja syliä. Loppukuusta kun saadaan toiminnallinen Mars ja pöytää pyyhkivä Uusikuu mukaan, astuu viimeistään onnetar noppineen peliin. 

Nyt se, että jotain suurta tapahtuu aivan pian, on käsinkosketeltavana odotuksen tunteena jokaisessa päivässä mukana. Muutoksen mahdollisuus roikkuu raskaana ilmassa ja olen valmiina ojentamaan käteni kun sen hedelmät tippuvat koriini. Olen siis valmis muutoksen mukaan. Lähdetäänkö yhdessä etsimään sitä seikkailua?

Leijonan kuukausi sai minussa olevan tulimerkin houkuteltua mukaan näyttäviin tempauksiin. Kun en keksinyt miten muuten saisin elämään vähän lisää säpinää, värjäsin tukan kirkkaan pinkiksi. Hyvin leijonamainen teko, laittaa harjaan vähän huomioväriä!

Oikeastaan olen ollut suuren muutoksen kourissa jo reilun vuoden ajan. Tulee mieleen vertaus pinjataan, siihen meksikolaiseen runsaudensarveen, jota mäiskitään sokkona puukepillä, kunnes paperimassa antaa periksi ja mätkäyttää ilmoille sisäisen herkkulastinsa. Minua on mätkitty yli vuoden ajan henkisesti, ja olen ottanut iskuja vastaan, välillä ulkoapäin, välillä ihan sisäisestikin, itseltäni. Kysymys kuuluukin: joko pian minun pinjatani ratkeaa liitoksistaan? Joko sieltä pian sataa ilmojen halki makea palkinto, joka korvaa kaiken kipeän mäiskinnän?

Hyvä mahdollisuus siihen ainakin on, sillä onnenplaneetta Jupiter on koko vuoden minun nousumerkissäni Jousimiehessä. Ja eikös se niin ole, että kun Jupiter siirtyy seuraavaan merkkiin vuoden lopussa, satavat ne suurimmat lahjat kerralla syliin?

Sitäkö se levottomuus sisälläni on, odotusta, että suuri saalis osuu kohdalleni, pitkän kärvistelyn jälkeen? Vuosi on ollut antoisa, mutta raskas. Suurin työ on tapahtunut omien aivojen sisällä, suurin kipu on ollut omassa sydämessä, jonka kanssa on saanut tehdä tiliä koko tilikirjan täydeltä.

Toukokuun alussa astrologi sanoi minulle, että elokuun täysikuu Vesimiehessä antaa minulle voimavaroja takaisin, että elämäntilanne kokonaisuudessaan alkaa helpottaa. Ennen kaikkea väsymys alkaa helpottaa, ja vihdoin tulee voimia muuhunkin kuin lepäilyyn ja toipumiseen.

Tajusin, että se elokuun elvyttävä täysikuu on tulossa ihan näillä näppylöillä, nimittäin torstaina 15.8.2019. Olen merkinnyt sen kalenteriini, kuten monta muutakin astrologisesti merkittävää päivää tässä kuussa. Kyllä se niin taitaa olla, että tuo levoton olo sisälläni on uutta voimaa, jota minulle on kertynyt kuin salaa, kun olen antanut akkujen latautua. Se uusi voima haluaa jo tositoimiin ja odottaa vain, että toiminnan planeetta Mars sytyttää sen liekkiin. Maskuliininen Mars astelee kuvioihin 25.8. alkaen ja viettelee Venuksen elokuun viimeisinä päivinä tapahtuvilla tähtitreffeillä. Tuskin maltan odottaa näitä tulisia astrologisia sokkotreffejä!

Elokuu, mäiskäise oikein kunnolla, vielä viimeisen kerran. Sillä nyt se kauan kaivattu voima ja energia pursuaa minusta ilmoille, kuin karkkisade pinjatasta. Tukassa on jo karkkiväri valmiina!

Elämään saa lisää säihkettä
ainakin astrologian ja uuden hiusvärin avulla!

Luonnonvoimia ihmettelemässä,
omia voimia tankkaamassa.

Näissä maisemissa ja näillä eväillä.
Ei huono.

Elämän parasta aikaa

Olen juuri viettänyt elämäni elämyksellisimmän, nauruntäytteisimmän ja onnellisimman viikonlopun kesäfestareilla. Tätä aikaa en ikinä unohda.

Vuosi sitten itkin tyhjän päällä shokissa. Sitäkään aikaa en ikinä unohda.

On upeaa huomata, miten aika ja asenne auttavat elämässä, kun tulee tiukka paikka ja täystyrmäys. Minä ja sukulaistyttöni paikkailimme molemmat sydämiämme viime syksynä, kun miehet olivat niiden yli kävelleet ja jättäneet jälkeensä kipeän ja tyhjiin valuneen aukon rintaan. Yhtäkkiä kaikki erosivat. Meitä oli monta. Vertaistukea ei tarvinnut etsiä kaukaa.

Päätin tämän vuoden alussa, että nyt kokeilen kaikkea uutta, nyt oikeasti elän enkä sano ei millekään tarjoukselle, jonka elämä asettaa eteeni. Kun avasin reppuni uusille asioille, ensin sen vanhasta tyhjentäen, on elämysten virta ollut loputon. Eron jälkeinen aika on korvannut kaiken sen kivun, jota ensin tunsin.

Tänä kesänä rinnassa sykkii uutta elämää, entistä suuremmalla innolla. Kun ulvoo tuhatpäisen väkijoukon mukana hetkessä eläen, ei ehdi miettiä kuka teki ja mitä, kuka loukkasi ja ketä, kuka hävisi ja kuka jäi. Voi jopa käydä niin, että viereltä löytyykin yhtäkkiä uusia tuttavuuksia, jotka saavat pään kääntymään 180 astetta. Voit nauraa päättömyyksille kesäyössä, voit kuulla aivan tuntemattomien ihmisten keskustelun pätkiä, jotka sopivat juuri siihen mielentilaasi täydellisesti. Voit tuntea hetkellisen onnen, auringonpilkahduksen sadekuuron jälkeen, ja tuntea, että tässä se on. Elämä.

Festareilla näin ympärilläni niin paljon nuoruutta, niin paljon nupullaan olevaa toivoa elämästä ja mitä kaikkea se tuo tullessaan. En kadehtinut nuoruutta tai sileämpää ihoa, en nuoruuden intoa ja optimismia. Sillä minussa oli se kaikki myös. Ikä ei tunnu sisällepäin. Meissä kaikissa on se nuoruuden voima tallella. Älä päästä sitä unohtumaan, älä jää arjen orjaksi. Revittele vähän, pöyhi vielä villejä unelmiasi. Onhan niitä siellä, vähän piilossa.

Meitä oli kaksi sitkeää sissiä rinta rinnan, nauttimassa elämämme kesästä, huolet ja murheet taakse jättäen. Emme ota niitä enää koskaan esiin. Viimeistään Ruisrockissa ne haihtuivat kokonaan ilmaan, taivaalle tuhansiksi atomeiksi. Olen siitä niin kiitollinen. En halua enää murehtia, en halua enää ahdistua. Nyt riittää.

Reppu on täynnä uusia kokemuksia ja olemme kolmen päivän juhlimisen jälkeen virkistyneet, emme väsähtäneet. Olemme voimamme tunnossa, olemme täynnä virtaa, olemme valmiita uusille kierroksille. Nopeammille, korkeammin värähteleville. Ihan kuin meillä olisi ohjausta mukana, kohtalo mukana pelissä. Ilmassa väreili merkkejä siitä, että nyt lähtee. Nyt alkaa. Se kaikki uusi elämä.

Välillä pitää sotia, hampaat irvessä puolustaa omia oikeuksiaan, nostaa suojamuurit ylös, ettei kukaan pääse enää sydäntä satuttamaan. Mutta sitten on hetkiä, jolloin voi antautua täysin hetken vietäväksi, voi unohtaa olevansa hieman kolhittu ja kulunut, ja jättää muurit kokonaan pois. Olla täysin avoin ja antaa sen tulla eteen, mitä on tarkoitettu.

Nyt voin sen sanoa: olen viidakkosotani sotinut, ja minusta on kuoriutunut kuumassa tulessa miekkansa kirkastanut sissisoturi. Se, joka voitti kaikki vastukset.

Sissit. Kaikesta selviytyneet ja pinnalle nousseet. Nyt mennään pelkällä ilolla.

Perusmeininki. Eli todella hyvä sellainen.

Kun näkee ja kuulee jotain suurta, ei voi kuin tuijottaa suu auki ja yrittää saada hengen kulkemaan kappaleiden välillä.
Empire of The Sun oli minulle Kokemus.

"Oon aina valmis kuivaan sun kyyneleesi
Mä tuun puolellesi
Hei, hei beibi sä oot ihmeeni 
Vaikee uskoo todeksi
Sä oot ihmeeni
Haluun et tiedät sen beibi

Jos sulle meinaa jotain
niin mä voin kosii"

Reino Nordin polvistui yleisönsä eteen ja rakasti meidät ihan palasiksi, katsoi juuri minua silmiin "kosiessaan", ja potkaisi vielä mennessään kaiken pahan pois.

Mitä muuta ihminen voi enää toivoa?

Malja elämälle!

Kuiva kausi

Ostin tänään kauppareissulla kaktuksen. Lähinnä sen takia, että se oli istutettu niin kauniiseen vihreään ruukkuun, että se tarttui ensin silmiin, sitten näppeihini ja lopulta ostoskoriin.

Fengshui-konsultti minussa ei olisi ostanut kaktusta. Tai ainakin se hieman pokkuroi vastaan, että oletko nyt ihan varma. Tuollainen kuiva käkkäle, piikikäs, ihan varmasti huonoa fengshuita.

Se toinen puoli minusta, se, joka ei piittaa muiden sanelemista neuvoista ja ohjeista, katsoi, että tarvitsen vihreää parantavaa väriä uuteen elämääni. Olen viime aikoina navigoinut itseäni turkoosia ja vaaleanvihreää kohti, kasvien parantavaa energiaa kohti. Kun Suomen kevät antaa odotuttaa itseään, minä tarvitsen jotain kasvavaa, jotain elävää lähelleni.

Kaktus on sitäpaitsi symbolinen tapaus. Eikös erämaassakin, viimeisillä voimillaan eteenpäin raahautuessa oteta avuksi kaktus, ulkoapäin niin karu ja luotaantyöntävä, mutta sisältä henkeä ylläpitävää kosteutta sisältävä?

Nyt minullakin on ruukullinen hätäapua. Kun on kuiva kausi erämaassa eikä apua näy mailla halmeilla, voin katsella karua kaktustani ja tietää varmasti, että sen sisällä on elämää ylläpitävä ihme. Kasvun ja toivon ihme.

Sanotaan, että ennen sarastusta on se pimein hetki. Se hetki, kun usko, toivo ja rakkaus loppuu, askeleet eivät enää kanna, juoma on loppu ja kolikot on kulutettu. Karttakin taisi hävitä autiomaassa, tai tuuli lennätti sen tiehensä. Enää on jäljellä pimeä taivas ja yläpuolella pimeyttä valaisevat tähdet, miljoonien valovuosien päästä. On se hetki kun joutuu pysähtymään ja miettimään millä voimavaroilla edetä. Jään tähän hetkeksi lepäämään... 

Kaikki eivät enää virkoa, kun aamun ensi säteet alkavat sarastaa. Minä olen päättänyt jaksaa jatkaa. Sillä kun aurinko taas alkaa hivellä, kylmä talvi muuttuu kesäksi, karuus muuttuu keitaaksi, ja voimajuoma siemaistaan leilistä - silloin on mahdollisuus ottaa uusia askeleita.

Sitäpaitsi minulla on kaktus. Täynnä toivoa.

Vihreän värin lumous.

Vihervoimalla. Otetaan purkista kun ei vielä ulkoa saa.

Melkein siivottu

Kiinalainen vuosi vaihtui, vuoden eläin vaihtui ja samalla kodin fengshui-energiat ovat taas muutoksessa. Tämä muutos on ollut pikkuhiljaa tuloillaan jo tuolta joulukuun tienoilta asti, ja nyt olemme sen kunnolla haltuun ottaneet. Vielä ei ole totaalisen myöhäistä, vaikket kiinalaisen uudenvuoden energiasiivousta olisikaan ehtinyt tekemään. 

Sanon näin lähinnä itselleni, sillä tänä vuonna en vieritellyt appelsiineja asunnon oviaukosta sisään, en puunannut paikkoja, pessyt uunia ja jääkaappia ja mitä kaikkea sitä pitäisikään kiinalaisen uudenvuoden aikaan tehdä. Edes bambutikut eivät löytäneet luokseni, kun eivät missään kaupassa kävelleet suoraan vastaan. Hoidin homman siis hyvin minimalistisesti. Melkeinpä en ollenkaan. Sanotaanko vaikka, että ajatuksen tasolla olin kyllä mukana...

En tiedä mikä muutos minussa on tapahtunut, mutta en jaksa enää välittää pikkuasioista. Jokainen tehköön sen minkä jaksaa, ja jos ei satu jaksamaan, niin maailma ei todellakaan siihen kaadu. 

Moni varmasti kokee painetta elää täydellisesti erilaisten ohjekirjojen ja sääntönivaskojen mukaan. Pitää konmarittaa, pitää olla fengshuit kunnossa. Arkea pyörittäessä sitä saa itselleen kehitettyä hurjan angstin pelkästään kaikesta tekemättömästä. Siis ihan tyhjästä, sellaisesta jota ei edes ole.

Lienee syytä hengittää syvään, useamman kerran.

Mikä on tärkeää? Sekö että sohvatyynyjesi väritys on synkassa fengshui-ilmansuuntien kanssa? Sekö, että panikoit onko kaikki fengshuin mukaan oikein? 

Rauhoitu.

Tärkein sääntö kotonasi on se, että sinulla on hyvä olla. Jos tekee mieli maalata koko kämppä pinkiksi, tee se (minä ainakin muinoin tein ja se oli hauskaa). Jos jokin fengshui-neuvo kuulostaa sinun mielestäsi huuhaalta, älä kuuntele. Kuuntele ennemmin itseäsi. Sinä tiedät mitä elämääsi ja kotiisi päästät. Ei kukaan voi sinun elämääsi elää tai sanoa, että nytpä menee kyllä väärin. Jos haluat ja olet avoin, voit ottaa vinkkejä vastaan. Mutta älä kuvittele, että elämäsi muuttuu siltä istumalta joksikin ihan muuksi. 

Olet edelleen se sama ihminen, kotisi on edelleen se sama. Fengshui ei ole taikaisku, jolla kaiken muutat. Sinä itse olet se maagikko, joka muutoksen teet.

Fengshui on pitkä tie, ja itse tunnen koko ajan tietäväni vähemmän, mitä pidemmälle menen. Olen nähnyt miten hupsuja asioita ihmiset voivat tehdä, kun tutustuvat fengshuihin, ja uskokaa pois, niin olen tehnyt itsekin. Olen mm. liimaillut trigrammin kuvia pitkin huonekaluja ensimmäisen fengshui-oppaan luettuani. Miksi? Käskettiinkö siinä niin tekemään? Ei, ei käsketty. Kuvittelin vain, että sillä olisi jotain maagista merkitystä. Voin kertoa, että ei kyllä ollut. Ne olivat vain paperinpalasia teippailtuna ympäri kämppää.

Uusi fengshui-minimalismini alkaa osoittaa kypsymisen merkkejä. Että kuuntelen ensin, pitkään, mitä minä kaipaan. Siirrän sen näkyväksi kotonani - välillä se on pelkästään näkymätöntä. Jos jokin asia kaipaa muutosta, voin sen tehdä. Mutta en ainakaan säntää kauppaan ostamaan jotain uutta tavaraa, jonka avulla muutoksen voin tehdä. Enkä välttämättä kippaa vanhoja kamojakaan enää pois, jos ne käyttökelpoisia ja tilansa löytäviä ovat. 

Kuljen siis keskitietä, en horju enää äärilaidoilla. Keskellä on tasaista olla. Ja itselleen kannattaa olla armollinen. Jos ei jaksa eikä huvita, on turha edes tehdä. Sitten odotetaan. Ja kun oikea hetki iskee, toimitaan oman tunteen mukaan.

Älä siis turhaan hötkyä, että ovatko kotisi fengshuit oikein. Jos sinulla on elämässä kaikki hyvin, ne varmasti ovat mallillaan. Ja jos taas ei ole, niin elät parhaillaan elämän oppiläksyjä läpi. Niihin voi kuulua huono fengshuikin, eli varsinainen kodin ja elämän kaaosteoria. 

Kun käymme kääntymässä ns. huonon fengshuin asunnossa, jossa vaikkapa on sisäilmaongelma, huonoa onnea ja kaikkea raskasta, mitä aiemmassa asunnossa ei ollut, niin luota siihen, että se kaikki täytyy käydä läpi. Sillä vasta kun olet nähnyt elämän nurjat puolet, osaat todella arvostaa nousukiitoa.

Kun olet valmis, saat kaiken sinulle kuuluvan. Meistä jokaisen kohdalla se tarkoittaa vähän eri asioita. Se on joskus vaikea hyväksyä, että toisella on enemmän kuin toisella. Miksi minulla ei ole? Miksi noilla muilla menee paremmin?

On suuri houkutus sanoa, että kun vedät kotisi mullinmallin fengshuin mukaan, kaikki muuttuu. Mutta lopulta sinä olet se joka muutut. Ja sen jälkeen muuttuu kaikki muu. 

Minulla ei ole kovinkaan paljon kokemusta siitä, että muuttamalla asunnosta toiseen, elämäni olisi muuttunut sen mukana. Eniten se on muuttunut tässä yhdessä ja samassa kodissa, jossa olen asunut nyt 15 vuotta. Ja se muutos on ollut nimenomaan sisäinen, ei ulkoinen.

Asioita tapahtuu, sinussa ja sinulle. Kun saat omat energiasi tasapainoon, henkisen työstämisen kautta, alkaa fengshuin taikakin toimia.

Tämä on näkemykseni helmikuussa 2019. Voihan olla, että muutan vielä mieltäni. Se muuten on ihan sallittua. Sillä mikään ei pysy muuttumattomana. Ja se on fengshuin ydinidea. 

Muututaan siis yhdessä, päivä päivältä. Sillä tavalla koko elämämme voi muuttua. Kyllä, sinne parempaan suuntaan.

Kaikki on energiaa - niin saippuakuplat, asuinpaikkamme kuin me itsekin.

Taikaa on tarttua hetkeen, ja ottaa siitä kaikki ilo irti, vaikka se poksahtaakin pois ulottuviltamme niin nopeasti.

Sanotaan nyt vaikka, että graffiti pelasti elämäni. Yhtä hyvin se voi olla fengshui, astrologia, rakkaus tai mikä tahansa muu asia, joka saa sydämesi läpättämään. Minuun tehoavat nuo kaikki yllämainitut. Kyllä, graffititkin.

Vaihdetaan uuteen

Kun elämää pelkistetään äärimmilleen ja vedetään mutkat hyvin suoriksi, niin ihmisellä on pohjimmiltaan aina kaksi vaihtoehtoa, tehdä tai jättää tekemättä.

Joskus kyse on pienistä asioista. Jaksanko hoitaa tuon jutun tänään, vai olisiko sen aika vasta huomenna. Joillakin on itsekuria tarttua kaikkeen jo nyt, kun taas toisten (kuten minun) tekee mieli venyttää vielä vähän. Oikeastaan sisäinen ääni kertoo, mitkä asiat ovat venytettäviä ja mitkä ovat pakottavia hoitaa just nyt. Oma tärkeysjärjestys voi olla itselle selviö, ja toisille silmien pyörityksen paikka.

Esimerkiksi minulla olisi nyt pakottavia kirjoitushommia, joilla ei olisi varaa odottaa. Mutta vielä pakottavammalta tuntuu kuunnella vuodenvaihteen ja oman paranemisen sanomaa. Vuosi 2018 on pian ajanlaskussa historiaa ja minusta tuntuu, että sen raskas ja pettymyksiä tuonut energia täytyy putsata kotoa ja itsestä pois. Ennen kuin voi aloittaa jotain puhtaalta pöydältä, se pöytä on todellakin tyhjennettävä ja pyyhittävä, mielellään ihan tyhjäksi. Riippumatta siitä, kuka sen sotki tuohon kuntoon. 

Yksi päivä aikaa ennen uutta aloitusta. Se merkitsee imuria, moppia, rättiä, pesuaineita, järjestelyä, kellaria, tuuletusta, puhtaita lakanoita, wc-raikastinta, lattiakaivoa, tiskejä. Sitten kynttilöitä, suitsukkeen tuoksua, rauhallisia aikeita. Se merkitsee tarkkaan harkittua äänimaisemaa, tarkkaan harkittuja ajatuksia. Se merkitsee tunteiden kivireen vetämistä ylös sängystä ja köyden nirhaamista irti. Mutta olen vielä tässä sunnuntain aamukahvipöydässä, vasta suunnittelemassa nyt yhtäkkiä valtavalta tuntuvaa urakkaa.

Viimeiseen puoleen vuoteen ei ole tapahtunut juurikaan mitään näkyvää muutosta. Tätä vuotta on eletty pää kainalossa, resuinen nalle silmät repsottaen ja teddyvuori saumoista purkautuen. En olisi halunnut pysähtyä, mutta jalkani ovat olleet samassa sementissä kuin mielikin. Sydän taas on vetänyt kierroksia sementtimyllyn uumenissa kuukausitolkulla. Ihme, että ylipäätään näkee aina uuden päivän valon, mutta se taitaa olla sitkeää ainetta. Eikä ilmankaan voi jatkaa.

Vuosi 2018 on täynnä myös kiitollisuuden aiheita, ja yritän ennen vuoden vaihtumista, jo tänä iltana ottaa ne haltuun. Ne vaan täytyy rapsutella sieltä suruun jämähtäneen sementin seasta esiin. 

Tiedän, että suuri notkahdus on suuren muutoksen alku. Oman elämän tarkat rajat ovat ikään kuin hajonneet ja nyt täytyy varovasti tunnustella minne asti voi päästä, milloin tulee uusi seinä vastaan, vai tuleeko ollenkaan. Olenko nyt täysin rajaton?

Kuluvana vuonna olen oppinut arvostamaan rohkeutta yli kaiken. Omaa ja muiden. Rohkeuden toinen karumpi puoli on pelko. Samassa ihmisessä voi yhtä aikaa olla suurta rohkeutta ja suurta pelkoa, jotka vellovat mielessä ja mahassa. Ensin sydän hakkaa hulluna ja rohkeana, ja sitten se jättääkin kierroksia väliin, kun alkaa pelottaa.

Entisellä kumppanillani oli rohkeutta lähteä. Hän jätti taaksensa elämän, joka ei enää tuntunut elämisen arvoiselta, näissä puitteissa, näissä rajoissa. Se rohkeus tuli suuren pelon muodossa, eikä hän vieläkään ole pystynyt kohtaamaan minua. Minun silmissäni hän pakenee yhä. Sitä ei yksi jouluntoivotus miksikään muuta. Ja se joulu oli silkkaa synkkyyttä minun sisälläni, yhtä pimeä kuin vuoden lyhyin päivä. 

Edessäni on valtava urakka, pitkät portaat elämän kellarista kohti korkeuksia. Edelleen täytyy kaapia itseni pohjalta, pistää rippeet oikeasti kasaan, muutenkin kuin hopeanvärisellä jesarilla, niin kuin ensihätään tähän mennessä. 

Mikä siinä auttaa? Uusi aikakausi, uuden vuoden aina uudestaan tarjoama pelastus, oljenkorsi. Tällä kertaa otan sen tosissani ja tartun siihen. En voi jäädä vanhan vuoden puolelle, vaan uuden tuntemattoman mukaan on lähdettävä. Se uusi tuntematon voi olla kuin namusetä joka vie joko rappioon tai riemuun - etukäteen ei voi koskaan tietää onko turvallista ottaa ensimmäistä askelta kohti uutta reittiä. 

Uusi alku on kuin tarottien kohtalonpyörä, joka alkaa pikkuhiljaa nousta, kori kerrallaan. Ensin noustaan vapisevin jaloin kyytiin ja epäillään oliko tämä sittenkään ihan järkevää. Sitten noustaan ilmaan, alkavat maisemat muuttua. Kiinnostus herää, mitä tuolla ylhäällä oikein on. 

Ja kun pääset huipulle, tiedät, että se oli kaiken sen arvoista. Kaiken tuskan, kaiken mielipahan, kaiken ikävän, kaiken loukkaantumisen, pettymyksen ja haavojen nuolemisen arvoista. 

Vielä se vanha kipu haalistuu, vaikkei koskaan unohdukaan. Aurajokeen valuu ehkä lisää kyyneleitä, mutta niiden väri muuttuu vielä sumeasta kirkkaaksi, surusta iloksi. 

Tänään on taas hyvä päivä aloittaa. Nyt myllerrän, näillä vähäisillä voimilla mitä minulla tällä hetkellä on, kodin ja pääkopan ympäri. Huomenna rakettitaivaan alla poksautan korkin auki ja aloitan jotain ihan uutta. Kukaan ei tiedä mitä se on, mutta omat toiveet voi kirjoittaa paperille ja osoittaa korkeammille tahoille. Kosmoksen postilaatikko on auki niille, jotka yltävät taivaisiin asti. Otan vaikka raketin varresta kiinni ja lennän mukana viemään postit perille!

Vaihdetaan siis vuosi uuteen. Eikä kanneta vanhaa energiaa uuden vuoden puolelle. Sen aika on jäädä menneisyyteen. 

Vuosi 2018, olit ihan kamala. Mutta juuri sen takia olen valmis uuteen. Kiitos siitä. 

Äläkä tule enää koskaan takaisin!

Rikkinäisiä sydämiä, kolmen koplia.
Räjäytetään ne taivaan tuuliin!

Magneetin lailla

Ikämittariini kolahtaa tulevan vuoden alussa 42. Uskallan väittää, että alan nyt vasta tajuta, mistä tässä elämässä on kyse. Ja sehän ei ole tapahtunut pelkässä pumpulissa elämällä ja menestyksen harjalla surffaamalla. Kyllä tässä on pitänyt hieman niellä karvasta merivettä ja ottaa syvyyksistä ponnahduspohjaa. On siis pitänyt elää, kokeilla ja kompastua.

Vetovoiman laki, energian laki, värähtelyn laki. Kaikki nämä jäävät sanahelinäksi, jos niitä ei syvällisesti testaa oman kokemuksen kautta. Nyt minusta tuntuu, että olen alkanut vihdoin saada tuloksia. Nyt alkaa se elämän ihmeitä tekevä värinä olla kohdallaan. Ilmassa on lupausta paremmasta huomisesta, se on ihan näppien ulottuvilla jo. Se on tässä päivässä, tässä avainhetkessä. Ja kun tätä avainta kääntää, saa kaikki lukot auki.

Vasta elämäni rakkauden menettäminen sai aikaan sen, että aloin vetää puoleeni lisää rakkautta. Mitä ihmettä?

Saat sen mistä luovut on ollut minulle vaikea oppiläksy niellä. Mitä sillä oikein tarkoitetaan? Jos joudun pakon edessä luopumaan rakkaudesta, enhän minä mitään tilalle saa, pelkkää tyhjyyttä ja yksinäisyyttä vaan. Vai saanko?

Maailmankaikkeudelle täytyy vääntää omat toiveet rautalangasta. Jos et mitään koskaan toivo, etpä juuri mitään koskaan saakaan. Kun toivot epämääräisesti parempaa tulevaisuutta, saat jotain epämääräistä. Mutta jos koet jonkun todella kovan kolhun ja toivot hartaasti, että tätä en enää koskaan halua kokea, viesti menee eetteriin asti perille. 

Kun tiedät vahvasti mitä et halua, sinulle kirkastuu se, mitä oikeasti haluat. Teet koko ajan karsintaa, elämäsi valintoja. Tämä kokemus roskiin, tämä toinen toivelistalle. Älä tule paha pinne, tule parempi päivä.

Kun minun elämästäni tipahti rakkaussuhde pois, minä itse aloin säteillä rakkautta, sillä se oli ainoa asia, mihin keskityin. Huomio kääntyi tunteiden analysointiin, omaan pärjäämiseen, oman itsensä hyvänä pitämiseen. Rakkaus itseä kohtaan kasvoi tämän prosessin myötä ja se energia alkoi levitä laajemmalle. Mitä enemmän purin pahaa oloa itsestäni pois, en kiukulla ja katkeruudella vaan empatialla, sitä enemmän puhdistuin ja sain tilaa valolle, paremmalle värähtelylle. 

Rakkaus, joka aiemmin oli varattu elämänkumppanille, ei hävinnyt. Se kirkastui universaaliksi, se sai useampia kohteita. Syntyi syvempi rakkaus ystäviä ja arjen ihmeitä kohtaan, itselle tärkeitä asioita kohtaan. Syntyi kiitollisuus, joka alkoi värisemään rinnassa. Se lähti matkaan ja keräsi itseensä lisää massaa. Se kasvoi kasvamistaan ja palasi takaisin lähettäjälleen.

Rakkaus kasvoi ja uudistui. Minusta tuli sydän avoinna oleva magneetti. Ehkä peräti ensimmäistä kertaa elämässäni osasin oikeasti tuntea kiitollisuutta. Siitä että selvisin, siitä että minua autettiin. Siitä, että palasin umpikujaan johtavalta syyttelemisen tieltä hyvin nopeasti takaisin väljemmille valtaväylille.

Otin hypyn tuntemattomaan. Aloin uskoa. Aloin uskoa, että hyvin tässä käy. Aloin uskoa, että kun toiveet laittaa pontevasti liikkeelle, ne kyllä toteutuvat vääjäämättä. Aloin uskoa, että olen rakkauden arvoinen, itse asiassa aiempaa paremman rakkauden arvoinen. Kun sanoin ei entiselle, sanoin samalla kyllä uudelle.

Ovellani on käyty kolkuttelemassa, minua on viety villiin tanssiin. Rakkausmagneettini toimii.

Jos vanha rakkaus lähtee luotasi, siihen on vain yksi syy. On aika oppia, että sinä olet valmis parempaan. Ja se on tulossa luoksesi.

Aktivoi oma magneettisi. Se vetää puoleensa juuri sitä samaa energiaa, mitä sinä päästät ilmoille. Voimakas ja positiivinen magneetti tuo luoksesi uutta upeaa energiaa. Ethän lataa itseesi huonoa magneettia, sillä muuten saat haisevat terveiset takaisin!

Itselle ensin rakkautta, itsekunnioitusta ja itsetuntemusta - sitten vasta riittää jaettavaa muillekin.

Nyt ei irtoa mitään

Kävin marraskuussa Helsingissä kuuntelemassa Suomen Fengshui ry:n kuukausiluentoa, jossa Susanna Andersson kertoi matkastaan Singaporeen fengshuiguru Joey Yapin kurssille.

Olin nukkunut noin kolme tuntia edellisenä yönä ja huomasin, kuinka omat energiani olivat vähissä mitä pidemmälle ilta eteni. Siihen suurena kontrastina oli Joey Yapin ehtymätön energia, josta Susanna kertoi. Yap veti yleisön edessä neljä päivää putkeen, aamukahdeksasta iltakahdeksaan, vaikka ohjelmassa oli luvattu luennointia huomattavasti vähemmän. Neljän päivän intensiiviopetuksen jälkeen hän oli lähdössä suoraan Lontooseen konsultoimaan jotain suurten seteleiden megafirmoja. Joey Yapissa oli siis virtaa muillekin jakaa.  

Minussa sen sijaan ei ole. Se ainoa fengshui-konsultointi, joka minulla on meneillään, on ollut kesken monta kuukautta ja olen kiusallisen tietoinen siitä joka hetki (onneksi tilaaja on tuttu, joka tietää mitä minulla on meneillään). Nyt ei millään irtoa mitään. On uskomatonta, kuinka monena aamuna voi päättää, että tänään se tapahtuu ja jatkuu, ja kuinka monta kertaa se ei tapahdu eikä jatku. Tämä on jo varsinainen vitsi. Mutta en voi pakottaa itseäni, tehdä vastoin vaistoani. Ja se sanoo: älä tee.

Olen myös salaa toivonut, että kukaan ei tilaa minulta nyt laajoja kiinalaisen astrologian tulkintoja. Minussa ei nyt vaan ole puhtia, energiaa, keskittymiskykyä. Pystyn kyllä analysoimaan rakkauselämääni täältä Plutoon ja takaisin, mutta siihen se sitten jääkin. 

Käyn onneksi kaupunginteatterilla töissä kääntämässä takkia ja tienaamassa "vuokrarahoja", mutta sielläkin voi pitää taukoa ja tutkia astrologiaa tai tarotvideoita, sillä välin kun yleisö uppoutuu näytelmään. Töissäkäynti on oikeastaan parasta terapiaa, jossa käyn imaisemassa iloenergiaa itselleni: näen hyväntuulisia ihmisiä, jotka tulevat viihtymään. Esitysten valvojana saan nauraa mukana. Ennen kaikkea pääsen omasta kotipoterosta pois. Muuten en varmaan liikahtaisi senttiäkään. Lenkkipolut eivät ole kovin paljoa poltelleet eikä tie kuntosalille ole ollut kuuma.

Palataan vielä Helsingin luentoiltaan. Suomen Fengshui ry:n puheenjohtaja Kristiina Mäntynen kiteytti sen minulle suoraan, mitä en itse nähnyt: fengshuissa pelataan omilla energioilla. Kun menet asiakkaan luo tekemään hänelle konsultaatiota, sinulla täytyy olla itsellä riittävän korkeat värähtelyt. Sinulla täytyy olla jotain annettavaa. Totta! Miten en sitä aiemmin tajunnut. Ja koska minulla on nyt pusakka tyhjä, on mahdotonta antaa asiakkaalle vastinetta.

Ilmankos en ole jaksanut panostaa työasioihin, en ole mitenkään saanut tartuttua keskeneräisiin projekteihin. Minussa ei ole samaa potkua kuin normaalisti, joku nappula on vielä jumissa. Minussa on kyllä jotain värinää ja viritystä, yritystä uuteen nousuun, mutta kaikkeen en pysty. Siirrän asioita eteenpäin niin, että ne liukuvat kokonaan ulottumattomiin. 

Samaa sanoi toinen fengshui-kollega, Sari Weckström, tänä syksynä. Kun oma elämä on sekaisin, ei voi auttaa tai opettaa toisia. Mistä silloin ammennat? Ojennat eteenpäin vain sitä samaa sekavaa energiaa. Ei siis ole ihme, että syksyn fengshui-kurssini peruuntuivat kaikki yhdessä rysäyksessä. Se oli vain suuri helpotus, sillä en olisi jaksanut. Yritetään keväällä uudestaan. Ehkä alkukevään puuenergia nostaa myös minun mahlani uuteen nousuun. Ja onhan siellä se Jupiter potkimassa peppuun liikettä. Syntymäkuukauteni, Tiikerin kuukausi helmikuu, on ollut myös sitä uudella voimalla käynnistyvän energian aikaa.

Kun miettii asiaa tältä oman vajanaisen energian kantilta, niin onko mikään ihme, että sekava erokuvioni ja myllerryksessä ollut rakkauselämäni veti puoleensa miehen, jolla myös on oma elämä sekaisin? Ja niin kauan kuin koko tilanne ja sen sisällä olevat ihmiset ovat epästabiileja, vereslihalla, raakoja ja rikki, mitään ehyttä ei voi syntyä.

Onneksi on tarotit! Ilman niitä en tietäisi nykyään mistään mitään. Odotan aikaa, kun sisäinen ohjaus toimii ilmankin, ja omat energiat ovat valmiita taas siirtämään vuoria. Kun vuorossa on tekoja ja toimintaa, ei pelkkää pohdintaa ja päättämättömyyttä.

"No sit tää kortti sanois niinku, et kandee vähän ootellakin".
Ei taida toimia pelkällä sekuntikellolla tämä juttu.

 

Kun sisäinen prosessi on kesken, ihminen saattaa mennä mykäksi ja avuttomaksi. Silloin ei irtoa kommunikaatiota, eikä paljon muutakaan rakentavaa toimintaa. Sisäisen lapsen haavat täytyy saada parannettua, jotta aikuinen voi ottaa oikeita askeleita.

"This shit ain't real!" huudahtaa ennustaja. Kun talvi koittaa, tornit kaatuu ja eksät saa kyytiä. Tuleekohan minullakin kellariin taas lisää tilaa? Uutta energiaa tai suhdetta ei vaan tule, ennen kuin on vanhat käsitelty.

Ei se kaikki ihan helppoa ole, kun on kaikenlaisia esteitä ja kauan jo kertynyttä karmaa. Mutta hei, tuollainen deittipimu on tässä valmiina kuumaan pyöritykseen ja uuteen ystävyyteen. Kortissa on vaan väärä tukan väri!

Karsi, yksinkertaista, kirjoita

Kun elämästä karsiutui yksi mies pois, niin kummasti piti ruveta miettimään, että onkohan tässä karsittava jotain muutakin pois omalta paletilta. Voisiko löytää timantin, jos vähän siivoaisi ja yksinkertaistaisi elämäänsä? Siinähän aletaan olla jo fengshui-kysymysten puolella. 

Ne 27 esinettä, jotka pitää perinteisen fengshui-ohjeen mukaan kotonaan siirtää, jotta energiat vaihtuvat ja uudistuvat, tuli kyllä todellakin siirrettyä. Hyvä, etten siirtänyt 27 000 esinettä, kun karsin miehet tavarat pois näkyviltä ja asettelin omani niiden paikalle. Energiapuhdistukset on tehty, suitsukkeita poltettu ja intentioita viritelty universumin kyytiin perille vietäväksi. 

Saman tien lähti keittiöstä myös mikroaaltouuni. Olin jo aiemmin pohdiskellut, että tarvitsenko tätä ravintoarvojen tuhoajaa kotiini säteilemään. Kuten kollega Sari Weckström sanoi, todella monella fengshui-konsultilla ei ole mikroa, koska se on "huonoa fengshuita" ruoan energioiden kannalta. Vaikka ruokavalioni ei ole paleota eikä vegaania eikä aina ihan terveellistäkään, siinäkin on meneillään muutos. Ei ehkä radikaali, mutta jotain muhii. Työpaikan ylijäämämunkit ovat kyllä turmioni...

Olen myös tiedostanut, että työ- ja ura-asiani ovat "all over the place", pitkin poikin pituuttaan siellä täällä. Teen vähän sitä sun tätä, sillisalaattia. Olen yrittänyt olla fengshui-konsultti, kiinalaisen astrologian harjoittaja, bloggaaja, kuosisuunnittelija ja nykyään myös sivutyönäni teatterilainen. Tuleeko tästä sopasta mitään, jääkö sitä ydinluuta käteen vai saanko soppalautaselle pelkkiä rääppeitä?

Jo ennen selvänäkijäistuntoa, jossa kiinalainen vanha tietäjä kehotti minua yksinkertaistamaan ja valikoimaan parhaat palat (lue lisää: Lentäjämies ja Vaahteranmäen Eemeli), olin tullut siihen tulokseen, että jostain pitää luopua. Lokakuun aikana kypsyi päätös siitä, että heitän kevyet mullat kuosisuunnittelulle, joka ei koskaan lähtenyt kunnolla käyntiin. Siinä ei vaan ollut nostetta, sain aina vääntää hampaat irvessä, hirveällä vaivalla ja vaivanpalkkaa ei usein ollut lainkaan. Kuosittelija siis kumartaa ja poistuu estradilta takavasemmalle. Kiitos kaikille, jotka kannustitte ja tykkäsitte kuoseistani!

Sen sijaan pitää tehdä sitä, missä on luonnollista imua. Kun mainitsen astrologian, ihmiset reagoivat siihen yleensä innokkaasti. Ventovieras naisihminen tuli luokseni kirjastossa etsimään päivän horoskooppia ja kosketti käsivarttani, ja sanoi, että nyt hänen olisi todella tärkeä nähdä se horoskooppi ja mitä tälle päivälle ennustetaan. Seisoin suu auki - jos tämä ei ollut viesti urani suunnasta, niin mikä sitten. Myös pitkän linjan astrologi Seppo Tanhua tyrkkii minua eteenpäin. Tästä on kyllä otettava koppi!

Astrologia, kiinalainen ja länsimainen, onkin nykyään suurin intohimoni ja se on kiilannut fengshuin edelle. Se, mihin keskityt, se mihin panostat aikaa, ja se mitä teet tunteella ja palolla, se edistyy, se menee eteenpäin.

Ja minulle se on astrologia. Ja kirjoittaminen. Ja miessuhteet. Niissä kaikissa on nyt mahtavaa nostetta!

Keväällä kohistiin The One Thing -nimisestä kirjasta, jota minäkin yritin löytää kirjastosta, mutta varausjono oli huikean pitkä. Kyseessä on ihan sama asia, mitä fengshui-konsultti Joey Yapkin sanoo: follow your passions. Seuraa intohimojasi, tee sitä mitä tekisit muutenkin luonnostaan. Niin harrastuksestakin voi tulla työtä, antoisaa sellaista. Kun keskityt siihen yhteen, tai ehkä kahteen asiaan, joissa olet hyvä, tai joissa haluat kiivaasti tulla hyväksi, pääset eteenpäin. Niin, ja pitää vielä uskoa itseensä. Jos sitä ei tee, saa kaiken toivon heittää.

Kuka pystyy pallottelemaan viittä kuutta kiinnostuksen kohdetta ja edistyä niissä kaikissa yhtä hyvin? Eipä kukaan, en ainakaan usko. Mutta huipulle pääsee, kun treenaa juuri sitä yhtä asiaa, the one thing. Minä treenaan nyt astrologiaa ja tiedän, että ammattilaiseksi tuleminen on pitkällinen tie. 

Joku on sanonut, että ammattiastrologiksi tullaan noin 10 vuoden kokemuksella. Oma opettajani sanoi, että riippuu ihmisestä, toiset ottavat asiat haltuun vähemmässäkin ajassa. Tietä on edessäpäin, mutta oppimishaluni eivät koskaan ole olleet yhtä kohdillaan. Nyt tiedän taas paremmin, mitä haluan. Ja koska olen tietoa ja totuutta etsivä elämän salaisuuksien ja energioiden opiskelija, juuri tämä tie sopii minulle hyvin.

Toinen asia, joka on intohimoni, ja jota teen ihan ilmaiseksi ja omasta mielenkiinnosta, on tämä kirjoittaminen. Minne menenkin, aina joku on lukenut blogiani ja tietää edesottamuksistani. Mutta ennen kaikkea kannustaa minua kirjoittamaan. Sellaisen viestin sain myös henkimaailmasta: Kirjoita! 

Tiedän, että olen onnellinen, jos jätän turhan vääntämisen pois ja keskityn nyt astrologiaan ja kirjoittamiseen. Työni teatterissa on osoittautunut niin hauskaksi ja antoisaksi, etten pidä sitä enää niin väliaikaisena tai millään lailla vähempiarvoisena. Se on ihanaa työtä mahtavassa tiimissä, parhaan mahdollisen esimiehen alaisena. Se on työ, jonne menen hyväntuulisena ja josta tulen kotiin täynnä energiaa. Kuka voi sanoa samaa omasta työstään?

Ero on ollut kaiken kaikkiaan totaalinen energeettinen muutos paitsi elinpiirissäni niin etenkin minussa itsessäni. Olen alkanut nähdä asioita selvemmin ja pahin sumu aivoissa on hälventynyt. Selvisin tästä kesästä, syksystä ja mielenlujuutta koetelleesta lokakuustakin. Nyt alkaa kohdallani kirkkaampien vesien talvikausi, Jousimiehen ja Jupiterin aika. 

Myrskynsilmän ja ukkospilvien jälkeen koittava tyyni selkeys on ollut kaiken sen vaivan arvoista. En olisi tämä ihan uusiin värähtelyihin päässyt ja sydänchakra aivan auki oleva ihminen, jos en olisi kiepannut syvän, mutaisen rotkon kautta.

Kiitos, kun kuljit kanssani. Välillä voi olla ihan rikki, kunhan joku pitää kädestä kiinni, koko matkan ajan.

Helsingin HAM-museon Odotin sinua -näyttelyn runot, Paavo Westerbergin kirjoittamat, saivat minut lumoonsa. Myönnetään, rinnassa muljahti ja piti jäädä hetkeksi istumaan. Sillä nyt aurinko on tullut esiin pilvien takaa ja onnenpyörä on kääntynyt niin, että pääsen vihdoin sen kyytiin. Odotus on ohi.

PS: Haluatko muuten tietää, miten kävi Lentäjämiehen kanssa, jonka sisäinen vastustus purettiin selvänäkijäistunnossa? Hevosen päivänä, joka näyttää olevan minulle näissä asioissa hyvinkin suosiollinen, lentojätkä kurvasi lentokentältä suoraan minun luokseni. Tätä jos mitä kutsuisin Tulokseksi isolla teellä!

Hei, tää toimii! Vahva suositus etenkin tälle kirjalle: Rakkausmagneetti, sinkkunaisen käsikirja (Sari Norkola). Fengshui mainittu, tarotit ja omat alitajuiset energiat myös otettu käyttöön. Täyttä asiaa.

I rest my case. Se toimii. Se kaikki yhdessä: astrologia, fengshui, tarotit, elämän uudistaminen, rakkaus, manifestointi, oma rohkea asenne, vaiston ja sydämen äänen kuunteleminen. Ja apu enkeleiltä ja muulta korkeammalta ohjaukselta.

Jos siinä ei ole aihetta Thanksgiving Dayhin, eli Kiitospäivään, niin missä sitten!

KIITOS