maanantai 2. toukokuuta 2016

Kasvit ja kukat fengshuin mukaan

Kevään tullen jokainen itseään kunnioittava bloggaaja tekee jonkin viherkasvi- tai puutarhapäivityksen. En aio jäädä tästä trendistä jälkeen minäkään, vaikken mikään hortonomi olekaan ja parvekkeellani kukkivat tälläkin hetkellä pirtsakat tekokasvit. Puutarhanhoito on minulle aika outoa puuhaa, jota perustelen sillä, että eihän Suomessa oikein kesääkään ole. Nurmikko kasvaa itsestäänkin, mutta käsite suomalainen puutarhuri tuntuu minusta vähän samanlaiselta hommalta kuin vaikkapa saharalainen lumenluoja. Puutarhafengshuin kurssilla tämän tunnustettuani muilla olikin naurussa pitelemistä (vai oliko se myötähäpeää?). Otetaan näistä tunnustuksista huolimatta katseen kohteeksi fengshuin mukaiset kasvit. Niitä kun voi olla myös sisätiloissa vuoden ympäri, oli vuodenajan kasvuolosuhteet mitkä hyvänsä.

Kasvit ylipäätään tuovat kotiin enemmän energiaa, tunnetta siitä, että jotain tapahtuu. Se on vähän sama asia kuin jättäisi tv:n auki seuran vuoksi. Kasvit ovat eläviä olentoja siinä missä mekin, joten koti, jossa on paljon ihmisiä, eläimiä tai kasveja ei yleensä kärsi pysähtyneestä energiasta. Kasveja voidaan sijoittaa strategisesti chi-energiaa ohjailemaan ja niillä voidaan pehmentää jyrkkiä nurkkia, palkkeja tai häivyttää kierreportaita. Pitkässä käytävässä kasveilla saadaan energiaa hidastettua, tai niillä voidaan estää energiakatoa jos ulko-ovelta näkee koko asunnon läpi ikkunasta ulos. Hyväkuntoiset kasvit idän alueella ovat melkeinpä must, jos haluaa pelata terveyden suhteen varman päälle (ja jos idän alueella on varasto tai vaatehuone, niin olohuoneen itäsektori kelpaa vallan mainiosti). Onneksi kuivakukat eivät enää ole muodissa - siinä missä ennen kaikki ruusut piti kuivata ja jemmata lipaston päällä muistona rippijuhlista, lakkiaisista ja häistä, nykyään on oivallettu, että niiden energia on kuollutta, menneeseen kiinnijäänyttä energiaa. Uutta ja tuoreempaa pukettia siis tilalle!

Vihersisustamisessa on kaksi fengshui-kasvia ylitse muiden: bambut ja rahapuut. Näitä minäkin olen kokeillut. Rahapuu on perinteinen vaurautta tuova kasvi, jo suomenkielisen nimensäkin perusteella. Mitä paksulehtisempi kasvi, ja mitä pyöreämmät lehdet, sitä fengshuimaisempi kasvi on kyseessä. Muoto on harmoninen ja se pitää hyvin kosteutta, eli vaurauden alkua vettä. Jos rahapuu ei menesty, kuten minulla - ja moni muu on valitellut samaa - niin Zamioculas eli palmuvehka on sellainen kasvi, jota ei saa hengiltä mikään, paitsi puskutraktori. Sen paksut, nahkeat lehdet ajavat saman asian kuin rahapuu. Sitäpaitsi se säilyy mukavasti ilman vettä pidemmätkin ulkomaanmatkat, olen testannut. Saman logiikan mukaan myös mehikasvit pyöreine nappulalehtineen käyvät fengshui-kasveista. Kunhan et kastele niitä piloille.

Kaktukset, jotka olivat lapsuudessani jonkinlainen hitti, ja terävälehtiset kasvit, kuten anopinkielet, omaavat taasen liian leikkaavaa sha-energiaa, joten niitä ei suositella harmoniseen sisustukseen. Ohutlehtisissä kasveissa ei kosteuskaan pysy ilman tiheämpää kastelua, joten ne eivät siltäkään kannalta varsinaisesti tuo hyvää onnea. Puuelementtiä ja kasvuenergiaa niissä silti on. Bonsai-harrastus on Aasiassa suosittu, mutta fengshuin mukaan kasvin leikkaaminen ja pakottaminen tiettyyn kitukasvuiseen muotoon on yhtä tervettä kuin naisen jalkojen typistäminen. Antaa kasvien rehottaa vapaasti! 


Kuva: smallgarden-ideas.com


Bambu näyttää silti olevan kasvi, josta on keksitty uusia muotoja. Enpä tiennytkään, että bambun oksat voi ohjata kasvamaan sydämen muotoon tai mitä mielikuvituksellisimpiin kaariin, kuten lohikäärmeen selkäkumpareiksi. Kathryn Weberin mukaan bambuja ostaessa täytyy kuitenkin jättää ne korkkiruuvin muotoiset bambunoksat kauppaan ja ostaa vain suoria pötköjä. Vähän sama juttu kuin kierreportaissa, chi-energia muuten kieppuu ja vaappuu ja porautuu kotiin. Olen ostanut molempia enkä huomannut suurta eroa. Kaikki lopulta joko mädäntyivät vedessä lilluessaan tai paleltuivat alkukesän viileydessä parvekkeella. Kuten sanottu, viherpeukaloni on päässyt ruskistumaan... Varmaan olen kastellut sitä liikaa? 


Kuva: smallgarden-ideas.com


Kasveja voi tuoda kodin täyteen (etenkin puuelementin alueille itään ja kaakkoon), kunhan muistaa säännön, että makuuhuoneeseen ne eivät fengshuin mukaan kuulu. Niiden kasvuenergia on yangia ja makuuhuoneessa olisi tarkoitus pääasiassa viettää yin-hetkiä nukkumisen parissa. Mutta jos välttämättä haluat pitää sen saniaisen tai huonekuusen siellä makkarissa, niin antaa olla. Jokainen päättää itse. Jos jotain vaivaa makuuhuoneen edustamalla elämänalueella on, ehkä kasvien siirtämistä kannattaisi kuitenkin kokeilla. Kaikkia kukkakuosisia pussilakanoitakaan ei ole pakko alkaa kiikuttaa kirpputorille - tärkeintä on löytää sopiva balanssi ja nähdä fengshuin suhteenkin itse metsä puilta. Minulla on tekokukkia (kaksi pionia vaasissa) makuuhuoneessa romantiikan tehosteena, joissakin lakanoissa on kukkakuosia ja tapetinkin voi nähdä kukallisena. Ei siitä minun yöuneni ole koskaan kärsinyt ja parisuhdekin on kunnossa. Pieni fengshui-kapinani makuuhuoneessa ei ole siis suuressa määrin vaarantanut mitään. Mutta eläviä kasveja en silti unialueelle toisi, jos sääntöjä noudatetaan kirjaimellisesti.

Toinen alue, joka olisi syytä pitää kasveista vapaana, on asunnon keskusta. Se symboloi maaelementtiä, joten viiden elementin teorian mukaan kasvien puuenergia nappaa maalta vitamiinit ja mineraalit ja köyhdyttää sitä. Tässäkin voit tehdä kokeiluja: jos sinulla on kotisi keskustassa suuri kasvi tai rykelmä useita kasveja, kokeile siirtää ne joksikin aikaa muualle. Tapahtuuko jotain, muuttuuko mikään? Muutosten pitäisi vaikuttaa ennen kaikkea terveyteen ja yleiseen elämän sujuvuuteen. Itselläni mikään kasvi ei suostunut pysymään hengissä asunnon keskustassa, joten luovutin sen suhteen. Kun tajusin, että sille alueelle ei kasveja kuulukaan, olin helpottunut: siitä se siis johtuikin!

Kukkivista kasveista pionit, nuo kauneuden kerrostumat, ovat fengshuissa erityisiä onnea tuovia kukkia, vähän samaan tapaan kuin japanilaiset pitävät arvossa kirsikankukkia. Niiden herkkä vaaleanpunainen väri sopii lounaan alueelle parisuhdetta ja muitakin ihmissuhteita vahvistamaan. Rakastan pioneita ja niiden vaaleanpunaisia värisävyjä, mutta Suomen karuissa ilmasto-oloissa turvaudun Tiimarin tekoversioihin. Miten ihanaa olisikaan saada joskus täysi kimppu aitoa tavaraa! Eteläisemmissä maissa käydessä suurinta luksusta onkin naturaali vehreys ja paikallisille normaali kukkaloisto. Siinä missä kevät on suomalaisille sitä, että lunta on yhä vähemmän ja katupöly pöllyää yhä valoisammassa illassa, on esimerkiksi mieheni kotimaan Italian keväiset kukkivat perennat ja tuoksuvat pensaat melkein juovuttava kokemus.

Lohdutuspalkinnoksi kesää odotellessa lataan tähän vielä kuvan kauniista pionikimpusta. Ei ihme, että pioni on rakkauden symboli - kyllä se sen verran sydäntä lämmittää!

Aurinkoista pihan - ja parvekelaatikon - kuopimista itse kullekin puutarhurille!


Kuva: fengshui-doctrine.com








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti