Sivut

maanantai 23. marraskuuta 2015

Tulppana ja tukkeena

Fengshuissa on kaikkien positiivisten vibojen ohella myös niitä ikävämpiä asioita, joita tulisi vältellä. Eräs niistä on sha-energia, joka on negatiivista, terävää ja tuhoavaa energiaa. Toinen klassikko ovat erilaiset tukkeet, jotka estävät energian kulkemisen. Tänään ajattelin ottaa esille ihan konkreettisen esimerkin, jonka avulla havainnollistan asiaa. Pääsemme siihen uudisrakentamisen merkeissä hetken päästä. Ensin vähän taustatietoa.

Sha-energian lähteitä ovat terävät kulmat, katto- ja seinäpalkit sekä teräväreunaiset huonekalut ja valaisimet. Jopa liian lähellä ikkunaa kasvava iso puu voidaan katsoa tähän kategoriaan kuuluvaksi, samoin viereinen rakennus, jonka kulma osoittaa ikävästi toista asuntoa kohti. Periaate on se, että sha-energia muodostaa terävän nuolen, jonka kulkuväylälle eksyvä tuntee nahoissaan. Kiinassa mennään jopa niin pitkälle, että jos joku taho rakentaa niin, että terävät kulmat osoittavat sinua kohti, niin sitten otetaan tykit esille. Tykkipatsaat asetetaan osoittamaan takaisin rauhanrikkojaa päin. Tätä pidetään oivallisena keinona päästä eroon hankalista naapureista. Pientä harkintaa suositellaan kuitenkin käyttämään ennen kovia ammuksia, sillä yleensä universumin lakien mukaan "pilkka osuu omaan nilkkaan".

Haitallista energiaa voi olla myös jokin iso ja raskas esine pään päällä, jossa se on valmiina putoamaan niskaasi. Turussa panimoravintola Koulun historialuokan valtaisat seinäkaapit ovat oivallinen esimerkki. Kun istut niiden alle sijoitetuille sohville, kannattaa ehkä henkäistä pieni rukous, etteivät seinäkaapit murskaa sinua juuri tänä iltana alleen. Ihan samasta syystä ei ole suositeltavaa nukkua kirjahyllyjen alla. Tiedättehän ne seinän levyiset kaapistot, joiden keskelle parisänky on upotettu? Alitajuntakin tietää ne.

Hyvä esimerkki terävyydestä on "räjähtänyt" designkattovalaisin, josta tunkee esiin lasia ja piikkejä joka suuntaan. Ehkä hauska idea, mutta fengshui-konsultin sisäinen geiger-mittari alkaa kiivaasti piipata ja punakynä tekee mentaalisen merkinnän.

Sitten pääsemme varsinaiseen elävän elämän esimerkkiini. Turussa viime viikolla pyöräillessäni törmäsin niin terävään sha-energiaan, että se melkein puhkaisi silmäni. Tätä voisi myös kutsua tukosten kuningattareksi. Oli pakko ensin ihmetellä suu auki, pyöräillä muutama kerta ohi ja sitten pysähtyä ottamaan kuvia todistusaineistoksi. 

Turussa Tuomaansillan ja yliopistoalueen läheisyydessä rakennetaan taas. Arvoalueeksikin nimitetty Aurastrand oli vielä jokunen vuosi sitten pelkkää tyhjää tilaa, jonka kolmiomaista muotoa rajasi Aurajoki yhdeltä puolelta ja junarata sekä nelikaistainen tie toiselta puolelta. Tällä kertaa joku on keksinyt hyödyntää pihan joka ikisen senttimetrin ja rykäistä kerrostalon keskelle parkkipaikkaa. Ensin yleiskuvaa hieman kauempaa. 


Taaimmaisen talon asukkaat tuskin hihkuvat innosta, kun uusi rakennelma peittää sekä valon että aiemmat näkymät Tuomiokirkolle asti. 

Kotosalla ollaan, mutta kuinka kauan? Jos asuisin näissä taloissa, haluaisin heti paeta uutta terävää tukosta ja valosyöppöä. Mutta nämähän ovat yli 55-vuotiaille suunnattuja seniorivuokra-asuntoja, joten kyllähän se luonnollinen muuttoliike sieltä jossain vaiheessa alkaa käydä... Tämä on oikeastaan vaan pientä nopeutusta.

Jäin miettimään onko tällainen rakentaminen edes paloturvallisuuslain mukaista, sillä talojen väliin jäävä metrimäärä näyttää aika naftilta uuden rakennuksen kulmasta vanhaan taloon. Kuvittele asuvasi tuossa ennen ja jälkeen. Aah, ihanat avarat maisemat Aurajoelle ja tuomiokirkon torni pilkahtaa ylimpiin kerroksiin. Alimmista asunnoistakin näkee sentään esteettä pihalle. Ja sitten eräänä päivänä aletaan rakentaa. Piha vedetään täyteen ja isketään kunnon energiatulppa eteen. Nyt parvekkeelta on suora näkymä läheiseen betoniseinään ja terävä sha-energia osoittaa juuri sinuun ja kotiisi. Se ei voi olla vaikuttamatta talon asukkaisiin. He saattavatkin pian tarvita fengshui-konsultin apua...

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kritisoida kuvissa näkyvää rakennusyhtiötä, sillä todennäköisesti he vain tekevät maksetun duuninsa. Sen sijaan haluan herätellä miettimään rakentamisen kriteereitä itse asukkaiden ja heidän hyvinvointinsa kannalta. Todennäköisesti tuollaisen energiatukkeen vaikutuksesta senioritalon asukkaat tarvitsevatkin nyt erityisannoksen laksatiiveja. Sillä tukokset elinympäristössä voivat heijastua tukoksina omaan kehoon.

Millaisia esimerkkejä sinun lähiympäristössäsi on energiatukkeista tai terävästä sha-energiasta? Miltä kuvissa näkyvä täyttörakentaminen sinusta tuntuu?


tiistai 10. marraskuuta 2015

Uutta ilmettä kehiin!


* Kaupallinen yhteistyö Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa *

Vierailin Keloranta-blogin Teija Helinin kanssa Indiedaysin Bloggers' Inspiration Day -tapahtumassa lokakuun lopussa. Koska olin aveccina siinä siivellä, oli jännä seurata miten virallisessa blogimaailmassa toimitaan. Vedettyäni navan täyteen ilmaista sponsoriruokaa ja -juomaa, olikin aika hoitaa kynnet kuntoon ja poseerata eri ständeillä ammattikuvaajien räpsytellessä kameraansa. Hiukan nostatusta siis arjen keskelle.


Kuva: Krista Luoma Photography


Helsingin Kampissa Maxine-ravintolassa järjestetyssä blogipäivässä ihastelin mm. Vagabondin kenkäuutuuksia ja laukkuja sekä Instrumentariumin timantinkimalteisia silmälasikehyksiä. Instrun ständillä oli minunkin kasvoihini sopivia Heritage Swarovski -kehyksiä, joista todisteaineistoa alempana. Yleensä en kaipaa kehyksiini kimalletta, mutta näissä se oli tehty asiallisen hillitysti. Mieleen jäikin, että pitäisiköhän ne silmälasit taas uusia...

Jäin virkistävän ja naisellisen bloggaajapäivän jälkeen miettimään mitä uudet kengät, laukut, silmälasit ja hiukset naisille oikein merkitsevätkään. Toisilla on uutta koko ajan hakusessa ja liikutaan muodin kärkijoukoissa, kun taas toiset inhoavat shoppaamista ja pysyvät tiukasti siinä mitä kaapista jo löytyy. Tai he ostavat sen saman mustan koltun kerta toisensa jälkeen. Uudistuminen jotenkin siis ahdistaa.

Olen viime aikoina seurannut Anne Kukkohovin Vuosia nuoremmaksi -muutosohjelmaa. Aiemmin olen ollut koukussa niin Hurjaan muodonmuutokseen kuin Gok Wanin Nätti nakuna -ohjelmaan. Hurjissa muodonmuutoksissa on välillä laitettu kouluvuosien nörtti-ilmeeseen jämähtäneelle oikein kunnolla leuan täytettä implantin muodossa ja tehty ihmisistä ylipäätään täysin erinäköisiä kosmeettisen kirurgian avulla. Nätti nakuna -ohjelmassa on ensin itketty omaa ulkonäköä kaiken paljastavassa peilikopissa ja sitten tehty ihmeitä pelkällä stailauksella, jotta kyseinen koekaniini on uskaltanut lopulta riisua itsensä paljaaksi alastonkuvia varten. Mahtavaa viihdettä! Kummasti ohjelmien jälkeen miettii omaakin olemustaan, että pitäisiköhän säväyttää jollain uudella ilmeellä.

Näin sivullisena on helppo ihmetellä ihmisten jämähtämistä vanhaan lookiin, mutta sisältäpäin on joskus vaikea nähdä missä mennään ja mitä viestejä ja energioita välität ulospäin. Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa eräskin harmaantunut rouva kertoi säästäneensä kaikki elämänsä silmälasit, kengät ja vaatteet, ihan vaan siltä varalta jos niitä vielä tarvitsisi ja ne tulisivat uudelleen muotiin. Kun vanhoja vaatteita sitten sovitettiin Teri Niitin valvovan silmän alla, ne olivat auttamatta aikakautensa vankeja. Eivät tyylikästä retroa, jota hipsterit voisivat kieli poskessa käyttää ja näyttää erittäin katu-uskottavilta, vaan pelkästään vanhaa ja tunkkaista. 

Sama ongelma on yleensä myös hiusten suhteen. Siihen nuoruuden hiuspehkoon on jumiuduttu eikä tyyliä ole vaihdettu sitten 70-luvun. Vaikka lähipiiri on jo suorastaan tylysti ilmaissut, että hei, mee kampaajalle, niin luonne ei anna jostain syystä periksi. Meikkaustyylikin on helpompi pitää samana kuin kokeilla jotain uutta. Ja silmälasikehykset jos mitkä kertovat seuraatko aikaasi vai onko pokat uusittu viimeksi Elviksen aikoihin. Miksiköhän ihmiset sitten niin helposti juuttuvat vanhaan tyyliin? Onkohan vaikea sanoa heipat sille peilistä vastaan katsovalle vanhalle minälle, jos ei oikein tiedä kuka se uusi minä voisi olla? Henkinen ja fyysinen muutos kun kulkevat kimpassa.

Fengshuin kannalta katsottuna jos oma olemus jumahtaa menneille vuosikymmenille, niin se alkaa helposti näkyä myös muussa elämässä. Elämänenergia chi on silloin tunkkaista ja sen virtaus heikkoa. Puoliso saattaa lähteä vihreämmille nurmille, työelämässä ei ylennyksiä näy ja elämä on muutenkin sitä samaa vuodesta toiseen. Todennäköisesti lapsetkin välttävät näyttäytymistä vanhempansa kanssa, jotteivat vaan joutuisi naurunalaisiksi kavereidensa kesken. Kaukana ovat ne ajat, kun oma äiti oli maailman kaunein prinsessa. No ehkä prinsessaa ei enää saada taiottua esiin, mutta kävisikö kunnon kuningatar? Tai puuma!

Olisikin ihanaa noiden tv-ohjelmien tapaan päästä ammattilaisten käsittelyyn stailattavaksi (ilman niitä leukaimplantteja) ja löytää itsestään ja ulkonäöstään jotain ihan uutta. Jos vaikka tukkaankin saisi sen uuden ilmeen ulkopuolisen avulla. No, stailaajien kynsiin en ole vielä päätynyt, mutta ne uudet silmälasit voisivat tosiaan tehdä terää. Mitä pidätte esimerkiksi näistä Swarovskin mustista kehyksistä, sopivatko minulle? Peukku ylös vai peukku alas?

Koko mallistoon voi käydä tutustumassa osoitteessa: www.instru.fi/heritageswarovski


Poseerausilme päälle ja menoksi!


Esillepano oli ihanan herkkää! Kehykset olivat makeita kuin karkit.
Kuvat Instrun pisteellä otti Tim Kiukas.

http://www.instru.fi/heritageswarovski?utm_source=Blog%20post&utm_medium=blog%20&utm_content=myfengshuilife&utm_campaign=heritageswarovski


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Fengshui-konsulttikoulutus: henkilökohtainen matka konsultiksi

Syyskuun alussa 2014 meitä kokoontui kuusi fengshuista kiinnostunutta naista Helsinkiin Kasarmikadulle kirjakauppa Eranovan saliin aloittamaan jotain uutta ja jännittävää: kukin oman henkilökohtaisen matkansa fengshui-konsultiksi. Vaikka vaikutti, että olemme kaikki erilaisia ja eri alalta tulevia, kaikkia kiinnosti ottaa suuri askel kohti omaa hyvinvointia ja mahdollista uutta uraa. 

Joukossamme oli 5-lapsen äiti Riikka, joka työskenteli lääkärikeskuksessa ja jolla oli vankka kokemus sisustusputiikin pitäjänä, Tarja, joka työskenteli vanhusten parissa ja oli harrastanut astrologiaa jo kauan, Piritta, jonka pirtaan oli istunut niin huonekalualan bisnes kuin tyyli- ja värikonsulttina toimiminen, Pia, joka lähestyi fengshuita psykologian ja tieteen näkökulmasta sekä Nina-Hannele, joka kosmetologiyrittäjänä ja sisustussuunnittelijana oli ollut fengshuin kanssa tekemisissä jo yli 15 vuotta. Oma taustani oli projektipäällikkönä käännösalalla, jossa työn muuttuminen "napin painamiseksi" ja työn arvosisällön köyhtyminen oli uuvuttanut minut täysin. Fengshuissa jos missä oli arvot kohdallaan ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä suuntaan ja sisältöön. Ei pelkkää sisustamista ulkonäön vuoksi, vaan kodin järjestäminen niin, että se tukee asukkaiden elämänpolkua. Halusin lähteä katsomaan, mitä se minun kohdallani merkitsee.

Joka kuukausi matkasimme Helsinkiin eri puolilta Suomea ja vietimme hyvin intensiivisen kurssiviikonlopun aivot sauhuten. Opettelimme kiinalaista ajattelutapaa ja eri fengshuin menetelmiä, joilla laskettiin tilaan mm. suotuisat ilmansuunnat, huonekalujen parhaat paikat ja vältettävät elementit. Perehdyimme yritys- ja puutarhafengshuihin, kiinalaisen luopan-kompassin käyttöön, energiapuhdistukseen, kiinalaisen lääketieteen perusteisiin ja 9Ki- ja BaZi-astrologioihin. Innostuin etenkin energiapuhdistuksesta ja astrologiasta sillä niiden kautta löytyi kiehtovia tuloksia. Joku koti saattoi olla täynnä haitallisia energiapyörteitä siinä määrin, että uuden talon ikkunat räsähtivät silloin tällöin ilman mitään selitystä rikki (no selitys löytyi niistä energiapyörteistä), kun taas jossakin asunnossa saattoi olla hyvin voimakkaita maasäteilylinjoja, jotka epäilemättä vaikuttivat asukkaiden hyvinvointiin. Ahaa-elämyksiä tuotti myös se, kun jostain asunnosta ei löytynyt mitään negatiivista energiaa - ja kuinka ollakaan, se oli juuri sellainen talo, jonka kurssilaisemme Tarja miehineen oli päättänyt ostaa! 

Sain kurssin aikana myös selvyyden siihen miksi oma elämä oli tuntunut juuttuneen paikoilleen ilman positiivisia muutoksia. Syynä oli mm. pohjapiirroksesta puuttuvat baguan osat idässä, kaakossa, lounaassa ja lännessä. Lyhyesti sanottuna sellaisella yhdistelmällä on terveys- ja raha-asiat koitoksella, eikä perheen naisella ole voimia nousta suosta. Aloin tehdä muutoksia ja kokeiluja kotona ja pikkuhiljaa asiat alkavat kääntyä. Kun pääsen seuraavan asunnon hankintaan, tiedän jo niin paljon paremmin mitä kannattaa tavoitella ja mihin en koske sormellanikaan. Sillä kaikkia asuntoja voi toki korjata fengshui-tehosteiden avulla, mutta joskus muutto toiseen kämppään avaa ihan eri mahdollisuudet elämässä. Nykyään suurta hupiani onkin tiirailla sisustuslehtien kotijuttujen pohjapiirroksia ja päätellä niistä miten asukkailla menee. Vielä kun jutuissa olisi ilmansuunnat merkittynä, niin voisi heittää villejä arvauksia ja katsoa miten ne osuvat.  

Itse opin kurssin aikana etenkin kyseenalaistamaan kiveen hakkaamiani periaatteita ja käytäntöjä. Pöllyttelin nurkkiani ja omaisuuttani ja päätin luopua monesta asiasta. Kävin läpi luopumisen tuskaa ja tajusin tutun sisustustoimittajan viisaista sanoista, että luopuminen on vaikeaa vain etukäteen. Jälkeenpäin, kun päätös on tehty ja tavarat kipattu ulos, ei tunnu enää yhtään vaikealta.

Kurssivuoden aikana perehdyin laajaan kirjoon kirjallisuutta ja tuntui, että jokainen käsiini eksynyt kirja oli juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsin. Tajusin myös miksi olen sellainen kuin olen: kun astrologisessa BaZi-kartassa yhdistyvät lohikäärme ja kolme tiikeriä vesi- ja tulielementteihin, niin itsepintaisella "minä itse" -tyypillä voi olla suuria vaikeuksia ottaa käskyjä vastaan muilta. Onneksi kolminkertainen vesielementti pehmentää kulmia ja tekee minusta hyvin sopeutuvan ja joustavan. Vesi ottaa muodon ja mukautuu tilanteen mukaan, ehkä siksi olenkin rauhallinen tarkkailija, jonka myrskyt vesilasissa eivät aina näy ulospäin. Opiskelujen edetessä kuurasin kunnolla myös ajatusmallejani, sillä aiemmin tuntui usein, että olen Aku Ankka kovine kohtaloineen. Nyt voin jo useammin uida Hannu Hanhen nahkoihin ja pitää itseäni onnekkaana ja kalauttaa kannat yhteen.

Nyt tapahtumarikkaan vuoden jälkeen kirjoituspöytäni yläpuolella komeilee fengshui-konsulttikurssin todistus ja voin ehdottomalla varmuudella sanoa, että kurssi ja fengshuin saloihin perehtyminen on ollut elämäni parhaita päätöksiä.
Kiitos kuuluu etenkin matkaseuralaisille, jotka vertaistukena opettivat minulle arvokkaita asioita elämästä. Ja erityiskiitos omalle perheelleni, joka riensi apuun, kun omat rahavarat eivät tahtoneet riittää kurssin loppuun suorittamiseen. Ei se helppoa ollut, mutta se oli ihanaa!



Kuvassa iloinen joukkomme syksyisenä päättäjäispäivänä.


lauantai 7. marraskuuta 2015

Visuaalinen roina

Sitä mukaa, kun hyvinvointitrendi kasvaa, yhä useampi alkaa tiedostaa, että länsimainen nykyihminen tuppaa täyttämään nurkkansa ääriään myöten tavaralla ja että tämä paha tavara alkaa tehdä jäynää elämälle. Uudentuntuinen ajatus, jonka poimin Marie Kondon kirjasta oli, että on myös olemassa visuaalista roinaa, joka kiusaa meitä alitajuisesti.

Visuaalinen roina voi olla mitä vain, johon silmä tarttuu kiinni ohikulkiessaan. Silmä näkee, aivo prosessoi, eli turhaa kaistanleveyttä kuluu tiedon käsittelemiseen. Kannattaakin miettiä mitä kaikkea visuaalista roinaa kotona voisikaan olla. Jääkaappimagneetit. Edestakaisin seilaavat muistilaput. Lehti- ja mainospinot. Likapyykkivuori. Puhtaiden pyykkien vuori. Harrastusvälineet. Ja ne lattioilla pölyyntyvät johtokasat!

Itselläni on kaksi - ainakin - kipukohtaa kotona, joihin katse aina osuu. Eteisen naulakko ja keittiön oveen kiinnitetyt lippulappuset. Vaikka molempien sisältö on mitä hyödyllisin, niin esteettinen elämys ei. Samoin olen visuaalisen roinan nimissä alkanut istua selkä keittiön työtasoja kohti, sillä en voi nauttia puhtain omintunnoin ruoasta, jos tiskipöytä kuiskailee minulle painokkaasti, että taas luistit hommistasi, lurjus. Paljon parempi on katsella joko auringon leikkiä vastapäisen talon ulkoseinillä tai inspiroivaa kuvaa lomakohteesta.

Samoin joka kerta kun kuljet mietelausetaulun ohi, se rekisteröityy. "Happiness is not a destination, it is a way of life" kuulostaa omaan korvaani vähän hauki on kala -tyyliseltä jankutukselta. Silmät eksyvät siihen vessamatkalla ja taas pitää tankata se sana sanasta. Jos ei tajunnan tasolla, niin alitajunnan tasolla ainakin. Ehkä kepeämpi versio aivoille voisi olla vaikka "Ole iloinen" tai "Nauti elämästä". Tosin huonoina päivinä mikään tuskin ärsyttää enemmän kuin yltiöpositiivinen mietelause. Jokainen päättänee itse menevätkö mietelauseet kivan tsemppauksen vaiko ärsyttävyyden, eli visuaalisen roinan, puolelle.

Varsinaista visuaalisen roinan aikakautta eletään varmasti jokaisessa lapsiperheessä, silloin kun lelut ja legot on levitelty ympäri olohuoneen lattiaa, kurakamppeet ovat vallanneet eteisen kulkuväylät ja keittiön pöydän ympärys on mopattu leivänmuruilla ja ruoantähteillä. Uuh, otan osaa. Itse voin vain keskittyä miettimään, että noiden eteisen takkien värit eivät oikein soinnu toisiinsa... 

Arki tuntuukin olevan visuaalisuudelle melkoinen haaste. Moni asuu pienessä asunnossa, jossa ei ole kunnon pyykinkuivaustiloja. Niinpä arki tahdittuu pyykkäämisen ja "liputuspäivien" mukaan - välillä lakanat kuivuvat ovenkarmeissa ja sukkien esiinmarssi tervehtii kuivaustelineistä, joita pahimmillaan täytyy siirrellä sitä mukaa kun haluaa mennä suihkuun tai ylipäätään päästä ovesta ulos. Tuntuu, ettei edes fengshui kykene tarjoamaan tähän dilemmaan ratkaisua. Paitsi ehkä siirtymisen käyttämään taloyhtiöiden pyykkitupia. Itselläni esimerkiksi ei ole pesukonetta, vaan olen ulkoistanut pyykinpesun. Homma täytyy valitettavasti edelleen itse tehdä, mutta kuivausoperaatio käy näppärästi pyykkituvan kuivaushuoneessa eikä märkien pyykkien kanssa tarvitse jakaa elämäänsä. 

Visuaalisen roinan näkökulmasta minimalistit ovat valinneet aivan oikean polun. Mikä rauha, mikä tyhjyys! Kun ympäristö ei pursua ärsykkeitä, voi keskittyä siihen, mikä kullekin on olennaista. Se, miten tuollainen askeettinen ja täydellisyyttä hipova koti luodaan, tai oikeastaan miten sellainen arjessa säilytetään, on pieni mysteeri. Jos vähiin neliöihin täytyy mahduttaa koko elämän toiminnot (ja koko elämän tavarat), niin väkisinkin jossain kohti mennään ronskimmalla otteella rimaa hipoen. Eri ääripää on sitten keräilijät. Jos olohuoneen seinän täyttää tuhat kukkopilliä, silitysrautaa tai käsinukkea, se voi olla vierailijalle kakisteleva kokemus, mutta itse omistajalle jokapäiväinen ilonlähde.

Visuaalinen roina voi olla suuri haaste myös innokkaille sisustajille, jotka ihastuvat aina uusiin trendikkäisiin kauden sisustustuotteisiin, niinsanottuihin "musthaveihin". Kun laittaa monta ihanaa asiaa yhteen, kokonaisuus ei enää välttämättä olekaan niin ihku. Pitäisi ymmärtää milloin liika on liikaa ja lepuuttaa vanhoja tavaroita, jos uusia on pakko saada. Tämä on vaikeaa, jos hamstraaminen on verissä eikä malttaisi pistää suosikkiesineitään jäähylle. Hyvä idea saattaisi olla se, että feikkaa kotiinsa asuntoesittelyn. Silloinhan pitää karsia ja karsia, jotta potentiaaliset asunnon ostajat näkisivät itse asunnon, eli itse metsän puilta. Sitä varten tarvitsisi varmaan ison varaston. Ja sitten pitäisi päättää, kummasta nojatuolista luopuu visuaalisen roinan ja estetiikan nimissä: siitä, jossa on todella hyvä istua vai siitä, jonka on itse vaivalla verhoillut...

Sanoisinkin, että visuaalinen roina on ihan yhtä kova luu purtavaksi kuin muukin kaapin täyte, jota yritetään piilotella. Oikeastaan, sehän käy suoraan silmille. Minulle on sanottu asunnostani, että "täällä on paljon katseltavaa." Nostan kädet pystyyn. I rest my case. 

* Visuaalisen roinan nimissä tässä postauksessa ei ole kuvaa. *