Levottoman energian elokuu

Elokuussa tuntuu olevan täräyttävät energiat. Oletko sinä jo huomannut sen? Itse tunnen sen jatkuvana levottomuutena vatsanpohjassa ja jalkana, joka haluaa painaa kaasua. Jos voisin, nyt viimeistään pakkaisin laukut ja lähtisin jonnekin hyvin kauas täysin tuntemattomiin seikkailuihin. Tavallinen elämä ei nyt jotenkin riitä.

Elämme Leijonan huomionhakuista aikaa ja tunnemme tässä kuussa Venuksen kohtalokkaan syleilyn. Nyt pitäisi itsekin saada sitä huomiota ja syliä. Loppukuusta kun saadaan toiminnallinen Mars ja pöytää pyyhkivä Uusikuu mukaan, astuu viimeistään onnetar noppineen peliin. 

Nyt se, että jotain suurta tapahtuu aivan pian, on käsinkosketeltavana odotuksen tunteena jokaisessa päivässä mukana. Muutoksen mahdollisuus roikkuu raskaana ilmassa ja olen valmiina ojentamaan käteni kun sen hedelmät tippuvat koriini. Olen siis valmis muutoksen mukaan. Lähdetäänkö yhdessä etsimään sitä seikkailua?

Leijonan kuukausi sai minussa olevan tulimerkin houkuteltua mukaan näyttäviin tempauksiin. Kun en keksinyt miten muuten saisin elämään vähän lisää säpinää, värjäsin tukan kirkkaan pinkiksi. Hyvin leijonamainen teko, laittaa harjaan vähän huomioväriä!

Oikeastaan olen ollut suuren muutoksen kourissa jo reilun vuoden ajan. Tulee mieleen vertaus pinjataan, siihen meksikolaiseen runsaudensarveen, jota mäiskitään sokkona puukepillä, kunnes paperimassa antaa periksi ja mätkäyttää ilmoille sisäisen herkkulastinsa. Minua on mätkitty yli vuoden ajan henkisesti, ja olen ottanut iskuja vastaan, välillä ulkoapäin, välillä ihan sisäisestikin, itseltäni. Kysymys kuuluukin: joko pian minun pinjatani ratkeaa liitoksistaan? Joko sieltä pian sataa ilmojen halki makea palkinto, joka korvaa kaiken kipeän mäiskinnän?

Hyvä mahdollisuus siihen ainakin on, sillä onnenplaneetta Jupiter on koko vuoden minun nousumerkissäni Jousimiehessä. Ja eikös se niin ole, että kun Jupiter siirtyy seuraavaan merkkiin vuoden lopussa, satavat ne suurimmat lahjat kerralla syliin?

Sitäkö se levottomuus sisälläni on, odotusta, että suuri saalis osuu kohdalleni, pitkän kärvistelyn jälkeen? Vuosi on ollut antoisa, mutta raskas. Suurin työ on tapahtunut omien aivojen sisällä, suurin kipu on ollut omassa sydämessä, jonka kanssa on saanut tehdä tiliä koko tilikirjan täydeltä.

Toukokuun alussa astrologi sanoi minulle, että elokuun täysikuu Vesimiehessä antaa minulle voimavaroja takaisin, että elämäntilanne kokonaisuudessaan alkaa helpottaa. Ennen kaikkea väsymys alkaa helpottaa, ja vihdoin tulee voimia muuhunkin kuin lepäilyyn ja toipumiseen.

Tajusin, että se elokuun elvyttävä täysikuu on tulossa ihan näillä näppylöillä, nimittäin torstaina 15.8.2019. Olen merkinnyt sen kalenteriini, kuten monta muutakin astrologisesti merkittävää päivää tässä kuussa. Kyllä se niin taitaa olla, että tuo levoton olo sisälläni on uutta voimaa, jota minulle on kertynyt kuin salaa, kun olen antanut akkujen latautua. Se uusi voima haluaa jo tositoimiin ja odottaa vain, että toiminnan planeetta Mars sytyttää sen liekkiin. Maskuliininen Mars astelee kuvioihin 25.8. alkaen ja viettelee Venuksen elokuun viimeisinä päivinä tapahtuvilla tähtitreffeillä. Tuskin maltan odottaa näitä tulisia astrologisia sokkotreffejä!

Elokuu, mäiskäise oikein kunnolla, vielä viimeisen kerran. Sillä nyt se kauan kaivattu voima ja energia pursuaa minusta ilmoille, kuin karkkisade pinjatasta. Tukassa on jo karkkiväri valmiina!

Elämään saa lisää säihkettä
ainakin astrologian ja uuden hiusvärin avulla!

Luonnonvoimia ihmettelemässä,
omia voimia tankkaamassa.

Näissä maisemissa ja näillä eväillä.
Ei huono.

Ihmisen ideaalitila

Ihmisen perusluonteeseen kuuluu etsintä. Aina etsitään jotain: lapsena kavereita ja todistukseen kymppejä, nuorena opiskelupaikkaa ja seurustelukumppania, sitten työpaikkaa, asuntoa, autoa ja muuta omaisuutta. 

Seuraavaksi tavoite voi olla jo saavuttaa valitsemallaan alalla menestystä ja nousukiitoa tai jos veri vetää enemmän kotiin päin, niin halutaan lapsia, lemmikkejä, nätimpää sisustusta. Samaan aikaan saatetaan tavoitella luontoyhteyttä, puhtaampaa ruokavaliota, kehon liikkuvuutta, terveyttä. Aina etsinnän toivotaan johtavan johonkin parempaan kuin tämä hetki tässä.

Suljen silmät ja kuuntelen mitä tarvitsen juuri nyt.

Iho höyryää, kuumasta saunasta ja virkistävästä vedestä. Laiturin puupinta tuntuu kovalta jalkapohjaa vasten ja selkä ottaa tuntumaa karheaan froteepyyhkeeseen, joka ympäröi kehon ja märän uimapuvun. Raikastava, mutta samalla lämmin tuuli yrittää päästä märän tukan läpi ja ujuttautuu ohimennessä korvaan. Laituri keinuu silloin tällöin ja sitä tervehtivät laineet sanovat lip lap. Järven selällä moottorivene kirmaa eteenpäin auringon valaisemilla aalloilla, ihan vaan tuoden muistutuksen siitä, että on täällä muitakin kuin minä.

Haapalehvistön tuttu suhina kuuluu taustalla ja aurinko paistaa otsaan, poskille, nenään, käsivarsille. Linnuilla on kovasti asiaa toisilleen ja joutsenet käyvät valtataistelua keskenään siipiä hurjasti räpsytellen. Kala käy pinnan päällä kääntymässä. Molskis ja taas lip lap, lip lap. Käteni nojaavat tuolin käsinojia vasten, kourat avoimina taivasta kohti. Olen vaipua ajattomaan meditaatioon, nirvanan kaltaiseen tilaan.

Ja kun viimein avaan silmäni, on mieli vapaa kaipuusta. Sillä juuri nyt en etsi mitään, en tavoittele mitään, en tahdo mitään. Olen vain. Ja pelkkä oleminen, se taitaa olla ihmisen ideaalitila. Ohimenevä, mutta kultaakin kalliimpi. 

Fengshui-retki Strömsöhön

Kerrankin säänhaltijat olivat armollisia, kun tuli kauan odotettu retkipäivä Inkoon saaristoon, katsomaan fengshui-arkkitehti Kristiina Mäntysen suunnittelemaa hirsihuvilaa, tai tuttavallisemmin kesämökkiä. Suomen Fengshui ry:n jäsenille tarjottu jokakeväinen retki johonkin fengshui-kohteeseen on sellaista insider-herkkua, että minunkin oli löysättävä vyötä ja valmistauduttava ahmimaan.

Siellä se Raaseporin kuntaan kuuluva Strömsö pilkistää pöytätabletin kartasta. Se kuuluisampi Strömsö sijaitsee jossain ihan muualla.

Taksivene kyyditti meidät kohteeseen ja kaikki oli ihan kuin Strömsössä: söpö koira ja lämminhenkinen isäntäväki toivotti meidät tervetulleeksi ja saimme heti lasilliset pinkkiä hohtojuomaa käsiimme. Skål ja kippis kaikille osallistujille, fengshuille ja Suomen kesälle! Monivuotinen rakennusurakka alkoi olla takana ja nyt mökin asukkailla oli aikaa myös nauttia työn tuloksista.

Tässä mökissä ja sen pihamaastossa rakennuksineen riitti katseltavaa, ei vähiten upeiden näköalojen vuoksi. Fengshui-arkkitehti Kristiina Mäntynen kertoi lounaan lomassa mökin suunnittelun lähtökohdista, rakennuksen sijoittelusta tontille ja asukkaiden suotuisista ilmansuunnista, jotka tuli tietenkin ottaa huomioon. Arkkitehti oli aluksi antanut pariskunnalle tehtäväksi etsiä tontilta paikan, jossa mieluiten nukkuisi. Mies, jonka ming gua -numero oli kakkosmaata, lähti pellonlaitaan etsimään hyviä unia, kun taas vaimo, puukolmonen, löytyi metsän reunasta. Lopullinen makuuhuoneen paikka selvisi rakennukselle laskettavien lentävien tähtien mukaan, ja nuo vanhempien itsensäkin löytämät paikat osoittautuivat myös valmiissa rakennuksessa heille suotuisimmiksi. Itse rakennuksen ja pihasaunan paikkoja määrittivät tietysti myös rakennusmääräykset, kuten 40 metriä rannasta asuinrakennuksen kulmaan ja 20 metriä rannasta saunaan.

Lopullinen rakennus tilaratkaisuineen ei ollut aivan sitä, mitä fengshui-arkkitehti oli paperille ensimmäiseen luonnokseensa piirtänyt, sillä mökkiin "ilmestyi" suunnittelun edetessä parvi, jolle johtavat portaat muuttivat mm. makuuhuoneen kokoa, ja mieskään ei loppupeleissä päässyt nukkumaan omaan suotuisaan ilmansuuntaansa. Tältä kysyttiinkin miten täällä mökillä nukut ja vastauksesta pystyi päättelemään, että siinä oli pieni kompromissin paikka. Sängyn ja siinä nukkuvan pään suunnalla on siis väliä!

Itseäni kiehtoi eniten tarina katosta, joka symboloi ajattelua ja aivotyöskentelyä. Kristiina kertoi, että sisältä ulko-ovelle päin katsottuna talon oikea puoli on tiikerin, eli naisen reviiriä, ja vasen puoli on lohikäärmeen, eli perheen miehen aluetta. Keittiö oli sijoitettu naisen alueelle ja miehen alueelta löytyivät mm. takka, telkkari ja golf-mailat. 

Entäs se katto? Kuulemma se henkilö, kenen puolella on korkeampi katto, on fengshuin mukaan se älykkäämpi osapuoli. Onhan se loogista, että jos katto on korkealla, niin ajatukset mahtuvat juoksemaan, päättelyssä on ilmatilaa ja korkealentoiset ideat ottavat tuulta alleen. Jos katto on vastaavasti matalalla, ihminen tyhmistyy. Siksi siis olen aina halunnut vähintään kolmemetriseen huonekorkeuteen (mutten sinne vielä päässyt)! Matalat asunnot ahdistavat ja tämän mukaan siellä myös tyhmyys tiivistyy. Nein danke. Kellarista tai matalalta ullakolta johdettu yritys ei tämän päättelyn mukaan lähde lentoon samalla tavalla kuin väljissä, korkeissa tiloissa.

Tässä talossa miehen ja naisen puoleiset katot olivat lähes saman korkuiset (miehen puoli aavistuksen verran korkeammalla, ainakin savupiipun ja antennin verran) ja väliin jäi matalampi osuus. Tätä pähkäilimme, että onko pariskunnan ajatukset nyt ihan eri raiteilla, kun heillä on yllään oma erillinen kattonsa. Kristiina oli suositellut jotain yhdistävää tekijää matalan katto-osuuden ylle, jotta isäntä ja emäntä voisivat ainakin kohdata puolessavälissä ja löytää yhteiset sävelet ajatusten tasolla. 

Itse jäin pohtimaan tornitaloja, ja kenen perheenjäsenen kohdalle sellainen sattuu. Jos lapselle vaikka rakennetaan muumitaloa imitoiva torni, tuleeko hänestä perheen älypatti? Tässä olisi taas fengshui-tutkimuksen paikka! Jos joskus eksyn omakotitaloon asumaan, varsinkin jos siinä on epäsymmetrinen kattorakennelma, niin täytyykin kiinnittää huomiota kummalla puolella on korkeampi katto, lohikäärmeen vai tiikerin. Vaikka molemmat eläimet ovatkin minulle tuttua kauraa, niin olisihan se kiva olla korkean katon alla älykäs. Ei sekään mukavaa olisi, jos miehen puoli olisi matala ja toisi mukanaan älyvapaita ideoita... Tasa-arvo taitaa tässäkin olla turvallinen ratkaisu.

Näiden kattopohdintojen jälkeen kerrotaan vielä päivän ihana ylläri: pääsimme golf-kärryillä kiertoajelulle Strömsön saaren päästä päähän. Saarella ei saa ajaa autolla, joten äänettömät ja sympaattiset golf-kärryt ovat suosiossa. Kerta tällaisen kärryn kyydissä oli meistä monelle ensimmäinen ja olimme kaikki vauhdin hurmiossa. Puhumattakaan saaren toiselta puolelta löytyneestä infinity poolista, eli kuin mereen sulautuvasta sinisestä uima-altaasta. Sellaista ei ehkä ihan joka mökkisaaresta löydy. Upeaa luksusta lomaan!

Uima-allas oli niin iso, ettei mahtunut kuvaan kokonaan. Yllä esimerkki kotimatkalla nähdystä tornitalosta ja alakuvassa innostuneet kyytiläiset. Kuvista kiitos Jaana Terrille.

Täydellinen retkipäivä, täytyy sanoa. Kuuman paljun syli jäi vielä kokematta ja näköalat lasiseinäisestä saunasta ulapalle, mutta niissä olisi ehkä viihtynyt niin hyvin, että olisi samantien halunnut jäädä yöksikin. Kenties joku toinen kerta Inkoon saaristo kutsuu taas. Kiitos isäntä-/emäntäväelle vieraanvaraisuudesta ja kurkistuksesta omaan fengshui-mökkielämäänsä!

PS: Jos fengshui kiinnostaa ja haluaisit tällaisille retkille itsekin mukaan, niin Suomen Fengshui -yhdistyksen jäseneksi liittymällä se onnistuu. Tiedossa on tänä kesänä ainakin matkat Mikkelin asuntomessuille, Heinävedelle fengshui-puutarhaan ja Tampereen Vapriikin Kielletty kaupunki -näyttelyyn.

Saaristolaiselämää parhaimmillaan.

Aika lähteä seuraaviin fengshui-seikkailuihin! Kuvan alavasemmalla on ottanut Kristiina Mäntynen, joka itse löytyy yläkuvasta ensimmäisenä vasemmalta.

Talo Italiassa

Suomalaiset usein uskovat, että vain meillä Suomessa (ja Ruotsissa) on kakkoskoteja maalla, koska asumme hyvinvointivaltiossa ja koska suomalaisilla nyt vaan on jalat ja juuret maassa ja mullassa. Yhteys sisäiseen junttiin löytyy maalla.

Toisilla on se supervarusteltu kakkoskartano, josta ei puutu mitään, kun taas monilla on sukumökki tai vanha mummola, jossa eletään hetki kesää omavaraisesti ja ihanassa vanhan ajan tunnelmassa, usein vanhan tavaran seassa edesmenneitä sukulaisia muistellen. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, jonka mielestä luksus ja maaseutu eivät kuulu yhteen. Ulkovessa ja ajoittaiset tuoksahdukset kuuluvat kesään. Se, että internet yltää kaikkialle, on yhtä aikaa siunaus ja riesa. Sillä missä muualla kuin mökillä voi heittää verkkarivaihteen päälle ja unohtaa kaupunkivelvoitteet.

Olen todennut, että myös italialaisilla on usein piilomökki maalla tai vuoristossa. Tarkemmin kun miettii, niin venäläisilläkin on omat datshansa ja britit ainakin aikoinaan kansoittivat bungalow-kyliä rantakohteissaan. Ehkä kaipuu arjesta johonkin rennompaan, mutta silti omaan asumismuotoon, on meihin sisäänkirjoitettu. Saksalaisista ja hollantilaisista en tiedä muuta kuin että he ottavat lomien alkaessa luotettavan laatuautonsa ja ajavat superstradaa pitkin niin pitkälle etelään kuin tietä riittää. Kiinteä mökki aina samassa paikassa ei ole kaikkien juttu, jos haluaa maisemien vaihtuvan ja palvelun pelaavan.

Italiassa mökkibuumi sai alkunsa 60-80-luvulla, kun vaurastuvassa maassa rahaa alkoi olla enemmän. Sisämaassa asuvat himoitsivat taloa tai huoneistoa meren rannalta, jotta viikonloppuisin voisi elää tukka suolavedestä kimallellen ja ruskettaa valkokaulusihoa. Rantakaupungeissa, kuten Livornossa, meri oli aina läsnä ja syvä rusketus ympärivuotinen. Siellä asuvat tuntuivat valitsevan mieluummin piilopaikan vuoristosta, jossa sai grillata rauhassa ja antaa lasten ja lemmikkien peuhata pihamaalla. Sillä pitihän niitä rannikolle massoina ruuhkassa ajavia firenzeläisiä päästä pakoon. Niinpä syntyi kahdensuuntainen mökkiliikenne perjantai- ja sunnuntai-iltojen iloksi.

Maaseutukoti Italiassa on jotain muuta kuin Suomessa. Siinä missä suomalaisten mökit ovat yleensä talviasuttavia ja helposti lämmitettäviä, peruslämmöllä pidettäviä asuntoja, italialaisten mökit ovat yleensä kosteita kivitaloja ja täynnä kaikenlaista kuhisevaa elämää. Yksinkertaiset ikkunat, savupiiput ja muut raot päästävät sisälle niin montaa sorttia hyönteisiä, etten pysy laskuissa mukana. Miniskorpioneja, sisiliskoja, hepokatteja, jättiläisampiaisia, yöperhosia, hämähäkkejä ja tuhatjalkaisia ainakin löytyy. Sähkönhinnan ollessa pilvissä, kuten aina, italialaiset eivät pidä mökeissään minkään sortin peruslämpöä yllä – sehän on kuin heittäisi rahaa taivaan tuuliin. Niinpä mökille ei välttämättä mennä ollenkaan koko talven aikana, sillä lämmitykseen kuluu jo ensimmäiset pari päivää. Etenkin jos ei olla vielä siirrytty kamiinoihin ja ilmalämpöpumppuihin, vaan eletään avotakka-aikaa.

Yhden legendaarisen huhtikuisen flunssan sainkin sellaisessa vuoristomökissä, jossa ei ollut mitään muuta lämmitystä kuin avotakka ja aurinko, sekä satunnaiset irtosähköpatterit. Nukuin kaksi fleecepyjamaa päällä ja noin kolmen täkin alla ja jos kesken yön tuli vessahätä, oli kyseessä kova tahtojen taistelu, sillä vastassa oli jäätävä hyinen kivilattia ja kuoriutuminen täkkien alta. Sama kämppä taas oli kuin pizzauuni heinäkuun lopussa, jolloin jatkuva hikinoro valui selkää pitkin ja yöllä piti nukkua kaikki ikkunat auki, naapuruston äänien ja pulppuavan vesilähteen solinan siivilöityessä uneen. Vuoristomökki on siis joko tai: joko äärimmäisen yin talvikylmyydessään tai äärimmäisen yang kesähelteillä.

Kun vuoristomökille tullaan, on aina edessä perusteellinen siivous, olipa edellisestä käynnistä aikaa vain muutama viikko. Aina on tomua, hämähäkinseittejä ja hyönteiskeskittymiä tarjolla ja ikkunaluukut avataan apposelleen, jotta ilma vähän vaihtuisi. Sisällä saattaa ensialkuun olla vähän ummehtunut haju. 

Kun mökki on ollut pitkään tyhjillään, siellä tuntuu olevan pysähtynyt yin-energia. Mökille pitää ikään kuin kertoa, että nyt ollaan taas täällä ja asetutaan taloksi. Jotkut nurkat etenkin kaipaavat valoa ja raivaamista sekä kunnon tomutusta. Yleensä lakaistaan perinteisesti harjalla ja rikkalapiolla. Kun pistää tanssimusiikit täysille, siivoaminenkin tuntuu jotenkin hauskalta – ja sehän pistää talon chi-energiat kunnolla liikkeelle. Osa tavaroista kannetaan ulos aurinkoon, jotta kosteus haihtuu ja ne saavat annoksen aurinkoenergiaa. Aurinkoahan käytetään myös energiapuhdistuksessa energisoimaan esineitä. Ja kummasti se energisoi myös pohjoisen asukasta!

Kun on ensin siivottu kunnolla, niin sitten päästään syömään. Mökille yleensä ostetaan aivan liikaa herkkuruokaa ja sitä syödään aivan liikaa, joten pitkä siesta on tarpeen. Rohkeimmat torkkuvat auringossa ja herkkähipiäisemmät vetäytyvät makuukamarin viileyteen. Illalla sytytetään kamiinat, katsotaan äänekkäitä kisailuohjelmia telkkarista ja hörpitään jotain paikallista viiniä lämmikkeeksi. Ulkona taivas on kirkas ja sieltä etsitään aina Otavan tähtikuvio ja jännätään, että näkyisikö tähdenlento. Siinä on elämän elementit mukavasti läsnä.

Ihanaa aktiivista puuhastelua ja maha täynnä olevaa puuhattomuutta kestää hetken, kunnes on taas aika pistää mökki pakettiin. Joka vuosi suunnitellaan, että tänne pitäisi tulla useammaksi kuukaudeksi - tai edes viikoksi - kerrallaan. Ehkä ensi vuonna...

Oli mökki sitten missä tahansa, niin se on mielentila. Aina sinne on vähän ikävä.

Viikunapuun katveessa on tilaa tuulettaa ajatuksia.

Ei sitten niitä peilejä makuuhuoneeseen niin että sänky heijastuu. Ellei halua ottaa varoittava esimerkki -selfietä... Uniin tulee muuten kunnolla twistiä, kun nukkuu suoraan kattoparrun ja valaisimen alla. Onneksi on sentään sängynpääty ja mätsäävät yöpöydät ja valaisimet.

Kerran vuodessa työpisteeni saattaa näyttää vaikka tältä.

Tämä takan ympärys oli täynnä pysähtynyttä energiaa ja tuntui epämiellyttävältä. Kunnon siivouksen jälkeen on taas fengshuit kohdillaan!

Mökki-fengshui

Kesä ja kärpäset, tai oikeammin hytinä ja hyttyset. Olen jälleen Kainuussa hellettä metsästämässä, mutta sade on ainoa varma asia Suomen suvessa, se ei petä koskaan. Siksipä onkin aikaa pyöritellä mielessä fengshui-kysymyksiä ja sitä kuinka ne sopivat mökkiympäristöön.

Mökillä on kaikki yleensä vähän viehättävästi vinksin vonksin ellet sitten kuulu siihen otaksuttavaan vähemmistöön, jonka kakkoskoti on vimpan päälle varusteltu. Mökillehän on lupa tuoda vanhat huonekalut ja tavarat, hieman kolhiintuneet astiat, kulahtaneemmat kengät ja käytöstä poistetut patjat ja petivaatteet. Joidenkin mielestä tällainen dumppaaminen on hirveä synti, toiset taas pitävät sitä oikein järkevänä tarkan markan strategiana. Minulla on jalka vähän molemmissa leireissä.

Meidän mökillämme, joka on pieni saunamökki Oulujärven, tuon Kainuun meren, rannalla, on perittyjä huonekaluja ja sitten niitä ikuisia kalusteita, jotka ovat eläneet mukanamme niin kauan kuin muistan. Vanhempani teettivät kokopuisia huonekaluja joskus 60-70-luvulla ja sen aikakauden kalusteita löytyy sieltä täältä, koska ne ovat tukevia ja hyvistä materiaaleista tehtyjä. Eihän sellaisia nyt vaihdeta uusiin muotivirtausten takia! Maalia vähän pintaan ja verhoilu uusiksi ja taas mennään vuosikymmen eteenpäin. Todennäköisesti kaksi.

Mökin hauska puoli onkin muistoissa, joita kaikki nämä vanhat tavarat herättävät. Tuo lamppu on ostettu silloin sieltä ja sieltä, tämä keinutuoli on mummon vanha ja tuo koirapatsas minulla oli jo lapsuudessani. Näen kyllä fengshuin silmin, että keinutuoli tukkii huoneen keskustan ja sitä täytyy ohikulkeakseen siirtää noin kymmenen kertaa päivässä, mutta kuka nyt kaikkien lempituolista voisi luopua? Se, että se on auttamattomasti tiellä, on vain sivuseikka.

Mökkifengshuissamme on pääosat erittäin hyvin kohdallaan (kuten talon suojattu sijainti tontilla ja sisäänkäynnin suunta järven puolella), mutta joitakin pieniä puutoksia. Punkkamallisissa sängyissä ei ole fengshuin suosittelemia päätyjä eikä yöpöytiä, vessaan pitää könytä seinän vierestä toisen yli ja hirsiparrut osoittavat otsaan nukkuessa. Minkäs teet? Toistaiseksi en yhtään mitään, sillä mökki on vanhempieni valtakuntaa.

Mökkimme on ahdas soppi, mutta asuntovaunuiluun pienestä pitäen tottuneena se on pikkuseikka. Ulkona riittää lääniä senkin edestä. Itse majoitun piha-aittaan, jossa saa maailman parhaat unet. Ehkä se on yksi syy siihen, miksi kesäohjelmani on aina se yksi ja sama: matkaan mökille niin pitkäksi aikaa kuin vain mahdollista. Linnunlaulu ja sateen ropina ei kuulosta missään yhtä oikealta kuin aitassa peiton alla kirja kourassa, valoisaa pohjolan yötä ihmetellen. Kaikki on tuttua ja turvallista, lapsuudenkodin huonekaluja myöten. Ai katsos, tuossa onkin ala-asteella puukäsityötunneilla väsäämäni seinähylly, jossa on "liekkivärjäys" - sopii tänne aittaan kuin nakutettu, katseilta piiloon. 

Mitähän fengshui sanoisi kaikista näistä vanhoista energioista, joita tavaroihin kätkeytyy? Varmaankin, että niissä on vanhojen omistajien sielua vielä mukana. Kävin hiljattain tutkimusretkellä ukkilassa ja siellä on kaapeissa kaikki vanhat tavarat aivan kuten ukin vielä eläessä. Voisi sanoa, että tunnelma on pysähtynyt 20 vuoden taakse. Hämähäkin verkkoja on kattojen nurkissa, verhoja ei ole pesty ties milloin ja kaapista löytyy ukin vanhoja kalsareita ja ruskea kalastustakki, jonka muistan lapsuudestani. Jotakuta voisi ruveta ahdistamaan enkä virallisesti fengshui-konsulttina tällaista menneeseen jämähtämistä varmaan suosittelisi, mutta talossa on silti aivan ihana menneiden aikojen tunnelma, joka vie lapsuuden muistoihin. Tuoksu on sama, tavarat ovat omilla paikoillaan ja voisi hyvin kuvitella, että sieltä se ukki tai mummo kohta on tulossa pihalta sisään. Taidan itsekin nuortua hetkeksi. Ja kas, lukioaikojen hupparini roikkuukin eteisen naulakossa. Antaa sen jäädä siihen.

Jos asunnossa on hyvä henki ja se tuo vain nostalgista kaipausta mukanaan, ei ole mitään syytä alkaa pistää kaikkea uusiksi. Ei ole mitään haamuja tai negatiivistä energiaa, joka pitäisi häätää pois. Älä erehdy pitämään fengshuita vain "kaikki pois ja uutta energiaa tilalle" -tyylisenä siivousmaniana. Sillä jos jokin ei ole rikki, niin sitä ei myöskään tarvitse korjata. Mummolan, sittemmin ukkilan, energiat ja menneiden vuosikymmenten erikoiset värisävyt seinillä (oranssia, turkoosia, vihreää, keltaista ja vaaleanpunaista sulassa sovussa), pitävät muistoja elossa. Ilman niitä muisti voisi tehdä tepposet ja moni yksityiskohta hiipua. Minulle ainakin paikkoihin liittyy tunneside ja täysin uuteen ja moderniin asuntoon - tai mökkiin - sellaista voi olla vaikea luoda. Eikä vanhaa aina tarvitse puhdistaa ja puleerata uuden veroiseksi. Voinkin samassa hönkäyksessä heti mainita, että ukkilan verhot kävivät sittemmin pesukoneen kautta kääntymässä ja pesukone päätti puolestamme, että niiden käyttöikä oli lopussa. Koneen pohjalta löytyi vain vanuttunutta verhoriekaletta. Mikään ei siis ole ikuista, mummon verhotkaan.

Entä ne kaikki rikkimenneet, "kyllähän tämä vielä menee" esineet ja asiat? Mökkimme rantasaunan vanha ikkunalasi on ollut vuosikymmeniä haljennut, ovet nojailevat ties missä asennossa ja vanha pihalla seisova päärakennus, jota ei aiemman homeongelman vuoksi enää voi käyttää kuin varastona, on syönyt sisäänsä suvun historiaa monessa sukupolvessa. Aina silloin tällöin jollekulle meistä iskee hävitys ja kauhistus -kohtaus, jolloin aitan vinttiä siivotaan ja tyhjennetään tai komeroiden piilottelemia kippoja karsitaan. Joku toinen taas sanoo painokkaasti, että tuota nyt ei ainakaan heitetä pois. Vasta viime viikolla törmäsin 20 vuotta vanhoihin lenkkareihini, joita en tiennyt olevan enää olemassakaan, kun äiti kysyi, että käytätkö näitä muuten vielä. Täältä löytyy kumpparia, monoa ja hiihtopukua kahdeksankymmentäluvulta ja aina joku niistä saa lähtöpassit. Toiset jäävät vielä odottamaan vuoroaan, vaikka eihän niitä kukaan enää käyttämään rupea. 

Kuulostaako tutulta? Veikkaan, että tällaista se on ainakin 70 prosentilla suomalaisten mökeistä. Monilla suvussa kulkenut mökki tai kotipaikka on suora yhteys omaan historiaan ja tunnemuistoihin ja siellä niiden kanssa on lupa herkistellä. Jos tilaa löytyy, ketään ei suuremmin ärsytä ja hylkytavarat ovat enimmäkseen poissa silmistä, niin en anna mitään fengshui-tuomioita. Jokainen suvun muistoesine ja lapsuuden leikkikalu ansaitsee tulla hillotuksi ainakin jonkun aikaa ennen lopullista päätepysäkkiä. Vanhat virttyneet verkkaritkin voivat olla vapauttavia, sillä suomalaisessa mökkielämässä ihaninta on vapaus olla au naturel. Ilman krumeluureja, yhtä luontoäidin kanssa. Se jos mikä on aitoa fengshuita.

Siinä se on, mennyt elämä jos toinenkin säilöttynä pakettiin iloisessa mökkisekamelskassa.