Voi pojat, mitkä energiat! Tytöt,
tekin olette ehkä tunteneet sen nahoissanne. Minä ainakin olen.
Ensin tuli sadonkorjuun täysikuu Kaloissa. Se alkoi iloisesti, olin
voimani tunnossa ja tuijottelin kirkasta, maagista täysikuuta
taivaalla pari iltaa. Sitten tuli pudotus, emotionaalinen tsunami.
Olihan siitä jo varoiteltu taroteissa, mutta vasta kun jouduin tuon
korkean aallon yliajamaksi, tiesin, mistä puhutaan.
Tunteita ei vaan voinut hillitä, omia
sanomisiaan ei voinut hillitä. Niinpä annoin tulla täyslaidallisen
molempia. Niin, tehkää kuten sanon, älkääkä kuten itse teen.
Mutta oli pakko sanoa, ja vielä oikein painavasti. Täydenkuun
energia vaati sitä.
Kun siitä tsunamista selvisin, tulikin
Marsin kolmio Plutolle. Sitten muuten mentiin taas. Olin täynnä
liikkeellepanevaa energiaa ja tehtävälistallani pyörineet hommat
tuli kaikki tehtyä alta aikayksikössä vimmaisella voimalla. Sain
jopa viimein kysyttyä ex-mieheltäni, että joko hakisit
omaisuutesi. Erostamme kun on kohta jo puolitoista vuotta.
Heti alkoi tapahtua, ja se varmaan taas
johtuu siitä, että Saturnus lakkasi perääntymästä. Staattinen,
nyt ei tapahdu mitään -periodi tuli tiensä päähän ja Saturnus
antoi toiminnalle suunnan. Vetkuteltu, vatkuteltu ja viivytelty asia
olikin äkkiä sovittu, muuttoauto Italiaan asti tilattu – ja
emotionaalinen tsunami taas päällä. Menin aallon alle niin, että
korviin meni suolavettä ja silmistä tuli sitä ulos. Eron tuska
piti taas käydä läpi, sillä Saturnus käski. Vain sillä tavalla
pääset eteenpäin.
Kun aaltoilee tunteesta toiseen,
topakasta tomeruudesta kipunoivaan vihaan, ikävästä ja surusta
kaikenkattavaan rakkauteen, tuntee olevansa vähän tuuliajolla,
haaksirikkoinen. Vähän rikki, vieläkin.
Viimeinen puolivuotinen on ollut
sisäänpäinkääntymisen aikaa, tunteiden lajittelun ja
analysoinnin aikaa, sillä planeetat ovat olleet levolla,
pysähtyneitä. Itselläkin on ollut pakkopysähdys, vaikka kuinka
olisi halunnut edetä. Jotain kuitenkin eteni, nimittäin juuri tuo
omien tunteiden lajitteluprosessi. Käytin kirjan kirjoittamista
omaehtoisena terapiana. Kun oli sanottavaa, sanoin sen heti. Sitä
sanomista on nyt kertynyt yli 600 sivua.
Tuskasta voi tiivistyä vielä se
timantti, kun siivoaa katkerat sanat pois, ja yrittää ymmärtää
itseään ja muita osapuolia. Minulle taivaan ja planeettojen
määräämä pysähtymisvaihe ei jäänyt peukaloiden pyörittelyksi.
Minä panin tuulemaan. Sillä minun aivokopassani on ollut tuulista.
Siellä on ollut sadetta, myrskyä, salamointia. Nyt siellä kävi
myös se tsunami, kaiken kruunaava tunnemyrsky.
Mutta tiedättehän te kaikki, mitä
myrskyn jälkeen tulee? Sateenkaari, pisaroiden kimmallusta, raikas
ilma ja lopulta tyyni, kirkas taivas.
Se on tulossa. Kirja on tulossa. Ja
miehen muuttokuorma, se on kohta menossa.
Tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti