lauantai 20. tammikuuta 2018

Raha, fengshui ja muutama muu tekijä

Yli 50-vuotias tuttavani toimii yksityisyrittäjänä käännösalalla. Laskujen maksamisen jälkeen hänelle jäi tilille rahaa 0,03 euroa. "Osta lopulla itsellesi jotain kivaa!" facebookissa naureskeltiin. Pakko nauraa, kun itkukaan ei auta.

Samanlainen rahakarma on joskus seurannut omaa pankkitiliäni. "Säästötililläni" olevilla rahoilla saisi ehkä yhden viikonlopun ruokaostokset tehtyä. Pahan päivän varalle on siis tarjolla lähinnä paniikkia. Ja paniikkiaikoja on viimeiseen 10 vuoteen mahtunutkin. Jotenkin niistä on kuin ihmeen kaupalla kuitenkin selvitty, muutenkin kuin hengittämällä kolme kertaa syvään.

Taisitkin jo arvata, että päivän teema on raha. Se on yksi niistä syistä, miksi ihmiset kiinnostuvat fengshuista. Massia pitäisi saada lisää ja mieluiten heti. Otetaanpa fengshui-opas käteen. Siis heti Veikkaus-sivuston jälkeen.

Sain viime syksynä yllättävää kritiikkiä erään opetustilanteen jälkeen. Vaikutti kuulemma siltä, että en itse uskonut fengshuihin. Tämä tietysti kuulosti aika rajulta palautteelta ja koska en saanut sitä suoraan, vaan välikäden kautta, en voinut kysyä tarkempia vaikutelmia.

Jäin tietenkin miettimään asiaa, niin kuin aina, jos tulee lunta tupaan. Mistä oikein on kysymys? Miten niin en muka usko fengshuihin, olenhan omistanut sille elämästäni jo leijonanosan useamman vuoden ajan.

Luulenpa, että nyt on kyse rahasta. Ja sen puutteesta. Kun olin seuraamassa vuonna 2014 Suomen Fengshui ry:n 20-vuotisjuhlakiertueen luentoja, muistan kuinka Päivi Vilkki sanoi vauraudesta puhuessaan, että ei meistä kaikista tule Kroisoksia. Meillä jokaisella on oma kohtalomme, joka vaikuttaa elämäämme, tahdoimmepa sitä tai emme. Sitä kutsutaan Taivaan Chi'ksi. Jo se kenen lapseksi synnymme ja mihin maahan, vaikuttaa vaurauteemme. Toisille annetaan isommalla kultalusikalla ja santsiannos päälle, toiset saavat nuolla tyhjän astian pohjaa.

Minä olen tietysti suunnattoman rikas, kun verrataan vaikka johonkin Intian kastittomaan katulapseen. Hyvinvointini on niin laajaa ja perustuslakiin kirjattua, etten edes tiedosta sitä yleensä. Kun on tiukkaa, perhe ja valtio auttaa. Minua ja monia muita.

On ihana fengshui-satu, että asunnon kaakkoisnurkkaa - vaurauden ja hyvinvoinnin aluetta - aktivoimalla ja tehostamalla saadaan äkkiä tili täyteen ja sijoitukset tuottamaan. Lisätään valoja, ostetaan rehevä rahapuu tai klusia, sijoitetaan kaakkoon jotain ylellistä ja kallisarvoista. Ja sitten odotetaan, että vaurautemme ja kaikinpuolinen hyvinvointimme kasvaa. 

Nyt alkaa se osuus, joka selittää miksi tämä ei toimi kaikkien kohdalla. Korvat hörölle! 

Asunnossa on jotain muuta, mikä mättää ja estää vaurauskikkojen toimimisen. Sinulla voi olla puuttuva osa kaakossa, joka yhdistetään säästöihin, tai pohjoisessa, joka on yhteydessä työtuloihin. Sinulla voi olla wc, kylpyhuone tai sauna viemäreineen tuolla alueella, jolloin rahaonnesi valuu hukkaan. Tai koko asuntosi on niin epäsuotuisalla alueella tai niin epä-fengshuimaisesti maastoon sijoittunut, että se torppaa hyvät energiat tykkänään. 

Saattaapa rahantekotaito ja rahaonni myös puuttua BaZi-kartastasi ja onnenpilareistasi. Kuluvan vuoden energiat ovat taloustilannettasi supistavia eivätkä rikastavia. Kodissasi voi olla kenties maasäteilyä, joka heikentää olennaisesti terveyttä ja siten kykyäsi tehdä töitä. Työkyvyttömällä harvoin on paljon rahaa. 

Huomaatko, että syitä on loputtomiin? Siksi en usko, että pelkästään kodin yhtä (tai useampaa) nurkkaa aktivoimalla saat kaiken maallisen mammonan mitä maa päällään kantaa. En minäkään ole saanut. Ja aktivointeja, putsauksia ja rahataikoja on tehty, usko pois. (Viime viikolla rahataikaan käyttämäni lasimalja halkesi kahtia. Luulenpa, että se oli jonkinlainen viesti.)

Voimme kuitenkin pohtia myös sitä vaihtoehtoa, että asunnossa on jo valmiiksi kaikki suht koht hyvin. Ei puuttuvia kulmia, kenties joku pieni lisäosa rahaan liittyvällä alueella. Talo on suotuisasti sijoittunut ympäristöönsä, sillä on ympäristön neljän eläimen tuki ja se saa napattua kaiken hyvän chi-energian ovesta suoraan sisään. Asunnon sisällä lentävät tähdet ovat suotuisat, eikä maasäteilyä, negatiivista energiaa tai terveysongelmiakaan ole. Lisätään tähän vielä menestystä povaava astrologinen kartta ja sitä tukeva aikakausi ja avot, aktivoimalla oikeita alueita asunnon sisällä voidaankin saada lisää vaurautta kehitettyä. 

Onnea sinulle, jolla pyyhkii hyvin - fengshuin avulla voi pyyhkiä vielä paremmin! Meille muille, jotka emme saaneet kaikkiin ruutuihin raksia, tilanne on hieman heikompi. Kaikki fengshui-numerot pitäisi saada oikein, jotta menestyspotti napsahtaa kohdalle. (Muista tässä kohti, että blogissani vedetään usein mutkia suoriksi. Totuus voi olla tarua ihmeellisempää.)

Ei unohdeta sitä perimää ja kohtaloa. Jotta pääsemme edellisissä elämissä kertyneistä karmaveloista irti, meille jokaiselle kuuluu pieni tai suurempi osa kärsimystä ja velanmaksua edellisten elämien toilailuista. Ja kärsimys kirkastaa kruunun, kasvattaa henkistä kapasiteettia. Voit tulla henkisesti rikkaaksi!

No sepä ei paljon lohduta tässä kurjimuksessa. Tahdoin vain sanoa, että ymmärrän paremmin kuin hyvin, että fengshui ei toimi sataprosenttisesti kaikille eikä kaikissa kodeissa. Muutenhan kaikki fengshui-konsultit ja fengshuita harjoittavat olisivat keskimäärin rikkaampia kuin muut, ja sikäli kuin olen ymmärtänyt, näin ei ole. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Esimerkiksi Joey Yapille sanottiin, että hänen BaZi-karttansa kertoo köyhyydestä. Että eipä sille mitään oikein voi. Tästä suivaantuneena mies päätti itse korjata kohtalonsa ja kuinka ollakaan, hän on nyt varsin menestynyt mies, jolla ei ole pikkurahasta puutetta. Amerikkalaisella Kathryn Weberilläkään ei näytä menevän hassummin. Näillä ihmisillä on bisnesvainua ja kykyä tehdä rahaa. Jos ei muuta niin älliä ja tahdonvoimaa. Sekin vie jo pitkälle. Puhumattakaan siitä, että iskee oikeaan paikkaan oikealla hetkellä, eli on tietyn trendin edelläkävijä ennen muita.

Kaikki voi siis muuttua. Köyhyyttä, tai yleisemmin rahan puutetta, ei ole kirjoitettu pysyvästi tähtiin. Aina voi tehdä jotain, vaikka se olisi kuinka pientä. Kunhan ei kuvittele liian sinisilmäisesti, että tällä yhdellä teolla tai muutoksella koko elämä kääntyy ympäri, sinne parempaan suuntaan. Etenkin jos tuo teko on vain jokin sisustuksellinen muutos. Elämässä menestymiseen tarvitaan myös paljon omaa toimintaa, kovaa työtä ja onnenkantamoisia. Siihen uskovat kiinalaiset itse ja hehän tämän fengshuin ovat kehittäneet.

Miksi itse en sitten ole vaurastunut fengshuin avulla? Elämässä on kieltämättä mennyt aivan eri tavalla kuin vielä 20 vuotta sitten ounastelin. Kyllähän nelikymppisenä pitäisi porskuttaa menestystä mennen tullen ja omistaa mehevä osakesalkku, omakotitalo ja pari Audia. Vähintään.

Omalla kohdallani liika työnteko vei terveyden, ja vei sen pitkäksi aikaa. Sairaus imee ihmisestä kaikki voimat ja vie kukkaron ja tilinauhat mennessään. Alkaa kituuttaminen ja selviytyminen. Ja jos rahaa ei kerta kaikkiaan ole, ei ole myöskään mahdollisuutta vaihtaa asuntoa "fengshui-ystävällisemmäksi" (jossa se vessa ei ole juuri sillä vaurausalueella). Puhumattakaan siitä, minkälaiseksi päänsisäinen puhe muuttuu. Negatiiviseksi ja puutteeseen ja kipuun keskittyväksi. Oma asennekin voi torpata eteenpäin menon.

Nykyään en siis usko sokeasti fengshuin korjaavan koko elämän. Eikä se sitä voisikaan tehdä, sillä fengshuilla on mahdollista vaikuttaa elämäänsä vain kolmanneksen verran. Fengshui on Maan Chi'tä, johon me itse voimme vaikuttaa elinympäristömme valinnan kautta. Ihmisen oma Chi on persoonaan, työhön ja ihmissuhteisiin liittyviä valintoja, kun taas Taivaan Chi oli se meille ylhäältä annettu elämän viitekehys, raja-arvo, jonka sisällä operoimme. Kohtaloaan voi ohjata, mutta ei sitä täysin voi ohittaa.

Ennen kaikkea uskon kuitenkin siihen, että fengshui pistää käyntiin prosessin, joka alkaa liikutella elämäsi rakenteita positiivisesti. On täysin yksilöllistä kuinka kauan tämä kestää ja montako mutkaa matkaan sisältyy. Kun aika on sopiva, ja kun itse olet valmis, kaikki hyvä voi tulla kohdallesi. Se vauraus, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja rikkauskin. 

Sitä odotellessa.

Miten sinun elämäsi kassakone kilisee? Iloisesti helisten vai tyhjyyttä kumisten?

Photo by Ramiro Mendes on Unsplash









PS: Jos haluat tietää, onko kotonasi terveyttä uhkaavaa maasäteilyä, voit selvittää sen jopa ihan ilmaiseksi ottamalla yhteyttä Esko Jalkasen Luonnonvoimat-yhdistykseen. Myös fengshui-konsultit tutkivat kodin energiat ja säteilyt konsultoinnin yhteydessä, mikäli se kuuluu heidän repertuaariinsa ja konsultoinnin laajuuteen. Minulla kuuluu ja opiskelen aihetta koko ajan lisää. Löytyihän kodistani maasäteilyä aikoinaan juuri sängyn kohdalta. Koska lääkärit eivät koskaan löytäneet fyysiselle sairaudelleni syytä, on maasäteily mielestäni ihan yhtä validi selitys kuin jokin muukin. Sillä vaurauden edellytykset lähtevät terveydestä. Se on sitä fengshuita ja kokemuksen rintaääntä, johon vakaasti uskon.


Niskaan asti täynnä elämän tarjoilemaa merdaa. Vuosi 2011 Barcelonassa, juuri ennen tuhkapilveä ja burnoutia. Molemmat sekoittivat elämää täysin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti