perjantai 21. huhtikuuta 2017

Unelma työelämästä

Nyt olen kyllä mieleni pahoittanut ja aion sen sanoa. Fengshuita tai kepeää huumoria tästä kirjoituksesta on turha etsiä, sillä nyt puhun työstä ja sen puutteesta, työn yhteydestä omanarvontuntoon ja yksilön arvoon yhteiskunnan osana.

Olen jutellut niin monen ihmisen kanssa ja sama asia toistuu vuodesta toiseen. Tuntuu, että tuttavapiiriini kuuluu nykyään koko joukko toinen toistaan fiksumpia, akateemisen koulutuksen omaavia työttömiä työnhakijoita, joille on jäänyt niin laiha luu käteen, ettei siitä irtoa edes luusoppaa. Heillä on kokemusta pätkätöistä ja elämän epäreiluudesta, sekä suoranaisesta kyykyttämisestä. Täytä tämä lappu, osallistu tuohon koulutukseen, koska olet HUONO ja TYÖTÖN. 

Rako heti koulusta työelämään siirtyneen hyväosaisen työssäkäyvän ja useamman (potentiaalisen) työpaikan menettäneen pitkäaikaistyöttömän välillä ammottaa Grand Canyonin kokoisena kuiluna, jossa samaa arkielämän kieltä ei enää ole. Työttömältä saatetaan tuttavapiirissä silmiä pyöritellen kysyä, että miksi et vaan mene töihin, kun tämä haaveilee, että saisi mitä tahansa työtä, vaikka siivoojana tai marketin kassalta. Olen itsekin hakenut vuosien varrella mitä tahansa sisustusalaan viittaavaa työtä, Askon kesähessuksi tai Ikean makuuhuoneosastolle (muutakin kuin makoilemaan). Nada. Akateeminen pitkäaikaistyötön ei tunnu kelpaavan mihinkään saumaan - tai saumaa putsaamaan. Puhelinmyyjäksikin on varmaan liikaa katkeruutta vuosien varrella tarttunut ääneen, jotta saisi mitään kaupaksi. 

Mene siinä sitten töihin, kun CV:n tekokursseja on käyty jo muutama ja oman osaamisen markkinointi hiottu huippuunsa. Muutama tutkintokin on taskussa. Kun seinä on vastassa, kiipeilytaidot eivät aina välttämättä kanna vuoren toiselle puolelle. Joku hyytyy matkalle, sillä työelämän huipulla ei ole paikkaa kaikille. Täystyöllisyys on tunnustettu illuusio, mutta jotakuta pitää silti rangaista. Otetaan tuo työtön tuosta ja annetaan sen kuulla kunniansa. Miksi et jo ryhdy yrittäjäksi, s*tanan lusmu?

Positiivisuuden säilyttäminen on helppoa kuin sokerikiteen seivästäminen suolakulhosta. Henkkamaukalle saattoi päästä töihin 15 vuotta sitten opiskeluaikoina, mutta maisterin tai - herra paratkoon! - tohtorin paperit taskussa ei kelpaa kuin asiakkaaksi. Just ja just. Montakos kolikkoa onkaan tässä kuussa enää käytettävissä? Ystäväni pani juuri tohtorinopinnot jäihin, jottei putoaisi "mahdoton työllistyä" -kuoppaan. 

Jos työtön haaveilee lomalle pääsemisestä, niin sehän vasta paksua on. Tämähän on koko ajan lomalla, yhteiskunnan maksamana. Kotona. Otetaanko lento olohuoneeseen vai tutustutaanko uuden maan kulinaarisiin elämyksiin Euroshopperin tuotteilla? Oman kaupungin kadut ja kulmat on tutkittu tarkkaan, ja ilmaistapahtumat ympäröity lehdestä - siis jos lehtitilaukseen vielä on varaa.

Jotkut haaveilevat myös menevänsä naimisiin tai tekevänsä lapsia, hankkivansa oman asunnon - sitten kun olisi töitä ja rahaa. Pääni yllä pyörii synkkä pilvi kun vain ajattelenkin millaisia kompromisseja ihminen joutuu tekemään. Ei kehitysmaissa, vaan hyvinvointivaltiossa. Suomessa.

Norjassa on huutava pula sairaanhoitajista. Ruotsissa tarvitaan 60 000 pätevää opettajaa vaikka heti. Suomessa on työvoimaa, mutta ei töitä. Miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty? Kuinka maailman paras ja onnellisin maa (lainausmerkeillä tai ilman) on tässä jamassa, että sillä on varaa pitää kalliisti koulutettua väestöä kortistossa homehtumassa? Kuinka firmoilla on pokkaa kohdella tätä arvokasta pääomaa halveksuen, suuta työttömällä pyyhkien, ennen seuraavaa höynäytettävää?

Minulla on unelma työelämästä, jossa

  • palkkaa maksetaan rehellisesti ja yhteiskunnan tarjoamia rahallisia kannustimia ei hyväksikäytetä ja ketjuteta
  • työpaikan vastuuhenkilöt myös kantavat vastuuta eivätkä ulkoista sitä muille, vierittämällä syytä aina toisten niskoille
  • kannustetaan, kommunikoidaan ja puhalletaan yhteen hiileen ilman teeskentelemistä ja päälleliimattua hymyä
  • asioista voidaan yhdessä keskustella ja päättää mikä on yhteinen suunta
  • jokaisen mielipide on tärkeä ja kuulemisen arvoinen
  • jokainen tietää omat työtehtävänsä ja vastuualueensa ja sen mitä tavoitetta kohti mennään
  • ketään ei vedätetä ja kenenkään työpanosta ei vähätellä, vaan jokainen voi tuntea olevansa tärkeä osa kokonaisuutta
  • työttömän kovaa työmotivaatiota ei sammuteta epärehellisyyksillä ja katteettomilla lupauksilla
  • työpanoksesta maksetulla palkalla voi elää ja tekemästään työstä voi tuntea ylpeyttä.


Kun Martin Luther King unelmoi toisenlaisesta maailmasta, jossa mustat ja valkoiset olisivat tasa-arvoisia, oltiin päämäärästä hyvin kaukana. Niin ollaan nytkin, mutta lapsenuskoinen naivisti minussa toivoo edelleen, että tästäkin tulee vielä totta. Ihmisarvon on oltava jossain muualla kuin työssä ja rahassa - tai niiden puutteessa.


Kuva: www.cartoonaday.com