lauantai 15. huhtikuuta 2017

Lupa levätä / Eteisen uusi ilme

Tulin juuri mojovilta päiväunilta. Näin unta, että olin unessa väsymyksestä sokea enkä millään saanut silmiä auki. Käsikopelolla kuljin eteenpäin ja ensimmäinen asia, jonka näin, oli lapsuusajan koirani. Se oli lie'assa eikä päässyt juoksemaan.

Kerran sen sijaan näin unta, jossa suuri joukko pieniä koiranpentuja juoksenteli ympäriinsä pomppien ja poukkoillen ja pitäen hauskaa. Minulle kerrottiin, että koirat symboloivat luovuutta ja omien voimavarojen ilmaisua. On siis erittäin toivottavaa uneksia pörröisistä, hassuttelevista pennuista, jotka muksahtelevat nurin. Nyt luovuuteni on siis unen perusteella hihnassa eikä pääse kirmaamaan vapaana.

Sain onnekseni mielenkiintoisen osa-aikatyön, joka muuttui väliaikaisesti kokopäiväduuniksi, sitten ylitöiksi ja lopulta ylikierroksiksi. Nykypäivänä ei kannata jättää mitään työtilaisuutta käyttämättä, joten pistin parastani. Toki saan pitää lomaa myöhemmin tekemieni tuntien edestä, mutta huomasin olevani tilanteessa, jossa kynttiläni palaa taas molemmista päistä ja vähän sulaa keskeltäkin. Nyt väsyttää.

Olin korvamerkinnyt pääsiäiseksi koko joukon luovia projekteja, kun on vihdoin aikaa keskittyä. Paitsi etten pystynytkään yhtään keskittymään. Tapetoin eteisen, mutta voisi yhtä hyvin sanoa, että "tapoin eteisen" (kuvatodisteet lopussa). Tein niin paljon lasku- ja leikkuuvirheitä, että nyt tapetti on palasina seinillä. Ehkä muut eivät sitä huomaa, mutta itse tiedän kaikki virhekohdat, joihin ei kahden käden sormet riitä. Yksi kohta on eri värinen, kun en tajunnut, että yksi rulla oli eri erää. Sain katsos ensimmäisen avatun rullan ilmaiseksi rautakaupasta, ja kun toisella kertaa samaa tapettia löytyi lisää, niin toki otin mukaan, kun halvalla kerta sai. Karu totuus värisävyjen eroavaisuudesta ja siitä, kuinka paljon avatussa rullassa itse asiassa onkaan jäljellä, paljastui tietysti vasta kun toista rullaa aloin vedellä seinälle. 

Jos olisin ollut normaali, skarppi itseni, olisin ehkä puhaltanut pillistä tilanteen poikki, mutta nyt jatkoin niin kauan, että kaikki virheet oli tehty. Joo, eteisessä on siis uusi tapetti, joka maksoi yhteensä 23 euroa. Mutta sitä ei riittänyt joka kohtaan ja se on tuhannen päreinä seinällä. Toiset tekee tuhannen palan palapeliä, toiset tapetoi väsymyksen vallassa palapeliä seinälle.

Miksi ihmeessä vedän itseni aina piippuun ja vapaallakin vielä haalin uusia projekteja? Olisi kai se tapetointikin voinut odottaa. Selitys löytynee astrologisesta kartastani ja sen maalaamasta luonnekuvasta. Olen viime aikoina lueskellut Joey Yapin BaZi-profiilikirjoja, joissa näpsäkästi tiivistetään eri luonne- ja reagointityyppejä neljän pilarin astrologian mukaan. Sieltä löytyy epämukavat totuudet siitä miten kukin toimii ja miten kannattaisi toimia. Löysin itseni muun muassa Managerista ja Artistista (kartastani myös eri suhteissa löytyneet Pioneer, Warrior, Friend, Philosopher ja Director on vielä lukematta. Kyllä yhdestä ihmisestä on moneksi - eikös tätä voisi jo sanoa multitaskingiksi?). 

Manageri on tiukka jätkä eikä kestä muiden käskyjä tai kehotuksia, vaan kertoo mielellään muille miten hommat hoidetaan, onhan hän aina oikeassa ja varsinainen organisoinnin ihmelapsi, joka ottaa tilanteen kuin tilanteen haltuunsa. Hän myös rynnii maaliin, kaatuipa matkalla kuinka moneen esteeseen tahansa. Jussi, kuokka ja ... manageri. Mitään apua ei tietenkään kaivata, kyllä tässä ite *prkl* pärjätään.

Manageri sanoo asiat suoraan niin kuin ne ovat ja monelta saattaa mennä pullasta rusinat väärään kurkkuun, kun asiaa ei sokeroitukaan sopivasti. Lievää empatian puutettakin saattaa olla ilmassa, sillä manageri haluaa toimimalla ratkaista tilanteen, ei toimia kenenkään nessun pitelijänä. Jep, jotakuinkin noin se menee. 

En ole koskaan pitänyt itseäni työnarkomaanina, vaan hommansa hoitavana piilolaiskurina, joka karkaa kivempien puuhien pariin heti kun voi, mutta jos ei osaa jättää töitä kesken, vaan puurtaa kunnes kenelläkään ei ole enää kivaa, niin taitaa siinäkin jokin epämiellyttävä totuus kalskahtaa

Totesin myös, että nautinnonhakuinen ja ikävältä maailmalta päänsä pensaaseen piilottava (ai mitkä rekat?), mutta ah niin potentiaalinen artisti maksaa kyllä ihan itse oppirahansa. Artisti-profiilin omaava henkilö kävisi mainiosti journalismin tai luovan kirjoittamisen pariin, ekspressiivisiin taiteisiin tai vaikkapa opetustehtäviintutkijaksi akateemiselle polulle tai ideoimaan hyvää läppää markkinointiosastolle. Hänellä on monta itseään ilmaisevaa projektia yhtä aikaa menossa. Mitään muuta tapaa olla olemassa ei ole. Tylsä rutiini tappaa artistin mielenkiinnon elämää kohtaan pitkällä tähtäimellä. Artisti haluaa koko ajan oppia lisää ja pitää tietoa kovana valuuttana. Muita valuuttoja saattaa näkyä harvemmin lompakossa. 

Jokainen meistä koostuu niin monesta eri vivahteesta, että yhtä ainoaa profiilikuvausta ei ole. Ihminen voi edustaa enimmäkseen profiilin positiivisia puolia, jolloin negatiiviset piirteet voi lakaista maton alle ja unohtaa ne sinne. Jos huonosti käy, se ikävämpi puoli on koko ajan vallalla ja profiiliin kuuluvat kehuvat ylisanat eivät täsmää ollenkaan. Sama henkilö voi tietysti seilata positiivisten ja negatiivisten ominaisuuksiensa välillä erilaisten tilanteiden, päivä-, kuukausi- ja vuosienergioiden sekä 10 vuoden onnenpilareiden vaikutuksesta. 

Tässä sitä heilutaan vaikutusten alaisena päivästä toiseen! Yhtä stabiilia persoonaa ei ole. Ihmisen kokonaiskuva on oikeastaan vähän niin kuin eteisen tapettiseinäni: yhdistelmä monesta eri palasesta, täynnä piiloteltavia virheitä, mutta loppujen lopuksi aika mukiinmenevä kokonaisuus. Täydellistä nyt kun ei koskaan saa. 

Välillä toivon, että minulla olisi ruuvit vähän enemmän löysällä. Nimittäin velvollisuus-mutteri on usein niin kireällä, että se jomottaa syyllisyyden tunteena ohimolla ja pitkinä tehtävälistoina. Vaikka olen mielestäni rento tyyppi, en oikein osaa arjen tohinoissa rentoutua mielen tasolla. "Sit pitää tehdä se ja se ja se homma"... Jos päivän tunnit eivät riitä luetteloimiseen, niin aamuyöstähän on aina hyvää aikaa. To do -listaa tuntuu riittävän taivaan porteille asti. Teininä ja nuorena aikuisena kyllä nukuttiin kahteentoista, kaipa ne kauneusunet piti silloin pitää, jotta jotain energiaa jäisi ylikin.

Elän edelleen toivossa, että huomenna pääsisin sellaiseen mielentilaan, että voisin aloittaa Merkittävän Taideprojektini. Kunhan hoidan ensin alta pois pari tärkeää hommaa. Mutta olen sentään antanut itselleni luvan nyt pääsiäisen pyhinä vetää niin monet päikkärit kuin on tarpeen. Ensimmäiset kesti kolme tuntia. Kummasti sitten jaksaa taas vetää vähän isommalla vaihteella, kun antaa itselleen lepohetken. Ja tänään päiväunilta herätessäni tajusin, että nyt pitää kirjoittaa tästä aiheesta. Se kiilasi heti tehtävälistan alkuun. Tämä blogin pitäminen kun ei ole velvollisuus lainkaan, vaan pelkkää nautintoa. Sano sitä vaikka Artistin itseilmaisuksi. Jos ei synny kuvaa ja kuosia, niin syntyy ainakin tekstiä. 

Legendaarisimmat päikkärit pidin muuten yläasteella. Menin perjantaina raskaan kouluviikon (niin, ne velvollisuudet) jälkeen vähän lepäämään ja heräsin 7 tuntia myöhemmin puoliltaöin. Ai, no täytyy varmaan mennä sitten takaisin nukkumaan. Uni on aina ollut tehokkain keinoni taistella maailman väsymyksiä vastaan.

Luonne on kumma juttu. Vaikka kuinka tietää, että henkistä treenaamista olisi, niin hauiskäännöt ei yhtään houkuttele. I was born this way.




Sitten esittelemään eteistä:

Kulti kutistin eteisen! Napolinlahden opetustaululle löytyi hyvä paikka, mutta se oli naulakon takana. Ratkaisu: kohtahan on kesä emmekä tarvitse naulakkoa takeille enää... Haaveissa on sellainen vanhanajan puinen pystynaulakko, jonka voisi maalata vaikka vihreäksi. 

Sisääntulo vihertää. Matto on napattu mökiltä ja se vietti ensin aikaa kellarissa, sitten parvekkeella. Nyt se vasta istuu sisustukseen. Osuu osaksi kaakon ja idän alueelle, joten vahvistetaan samalla puuenergioita.

Tapetti oli paitsi puoli-ilmaista, myös klassinen esimerkki metallienergian muodoista ja väreistä. Halusin pistää tänä vuonna etelään lennähtäneen 5-maatähden ikäville energioille hanttiin metallilla. Suunnittelin tähän paljon värikkäämpää tapettia, mutta koska eteinen on ikkunaton putki, niin valon maksimoimiseksi valikoitui vaalea. (Sitäpaitsi mies ei tykännyt suosikkitapetistani, joten piti antaa periksi - edes joskus.)

Totuuden nimissä on tunnustettava, että koska mies säilyttää takkejaan ja kenkiään omassa vaatehuoneessaan, uskalsin ryhtyä tähän säilytystilan hävittämiseen lupia kysymättä. Ainahan sen naulakon saa takaisin talveksi.

Jos puhti loppuu kesken, laita töpseli seinään. Mieluiten pinkki.

Tarkkaavaisimmat huomaavat, että tapetin loppuminen kesken on tuottanut "luovia" sisustusratkaisuja...
Normaalisti jakkarassa on pinkki samettipäällys. Koska nyt on etelän alueella punaiselle värille pääsykielto 5-tähden vaarallisten energioiden vuoksi, niin jakkara sai vihreän päällisen - nastoilla ja jesariteipillä tietysti. Tässä mitään ompelemaan ehdi. Puu kontrolloi 5-maatähteä ja maata myös heikentävää metallienergiaa tuodaan tapetin kaarevilla muodoilla ja kiiltävillä kengillä.

Shiny toys. Joko on pian kuivat kevätkelit? Ulkona näköjään sataa taas lunta...

Tässä taas esimerkki miten eteiseen on tuotu metallia ja puuta. Harmaa väri tekee aina välillä salaa comebackin vaatevarastooni, taidan juuri silloin tarvita metallin tukea ja suojelusta astrologisen karttani itse-elementille. Puu eli vihreä väri edustaa minulle aikaansaannosta ja keväällä puun aikaan yleensä alkaa tapahtua.

Muistutus kotihiirelle, että totuus on tuolla ulkona. Aika harvoin kivoimmat jutut tapahtuvat kotona. Kehyksissä on taas metallia lisää. 

Napoli on näkemättä. En yhtään ymmärrä miksi.
Fiilistellään vähän tulevaa Italian matkaa, kevättä, tulevia toppi-ilmoja ja valmistunutta eteisen remonttia. Kauneusunet on vedetty tässä vaiheessa moneen kertaan ja rypyt lähtee filtterillä! Mikä ei tapa, se vahvistaa.

Kaikkeen sitä pitääkin yhdessä elämässä taipua! Ei ihme, että välillä pitää ottaa lupa levätä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti