Täysikuun toiveet

Kello on 11:11 ja päivämäärä 22.11. kun alan kirjoittamaan tätä. Tähän marraskuuhun osuu merkittäviä numeerisia päiviä, kuten 11.11.2018 (3 x 11) ja 22.11.2018, kaikki mestarinlukuja, jotka vahvistavat manifestointia. Jos joku nyt sellaista sattuu harrastamaan.

Olen alkanut nähdä näitä lukuja 11 ja 22 vähän joka paikassa, nyt kun niihin huomiota kiinnitän. Jos uskoisin näkymättömiin energioihin ja ohjaukseen (ja minähän uskon), niin tietäisin, että kohta alkaa tapahtua. Toiveista tulee totta ja huominen täysikuu Kaksosissa laittaa niihin vielä kunnolla lisää hanaa.

Kirjoitin jokin aika sitten, että minulla ei oikeastaan ole enää mitään materiaalisia toiveita. Luulitko, että se oli ihan totta? Kyllähän se henkevältä ja ylevältä kuulostaa, ja kieltämättä materia on minulle ihan yksi lysti kun mietin, että ottaisin mieluummin kunnon tujauksen rakkautta, mutta kyllähän sillä pätäkällä olisi myös käyttöä. Sillä voisi toteuttaa hurjimpiakin toiveita.

Kerronkin teille - ja täysikuulle - nyt toiveeni, joita mielellään saa laittaa eteenpäin. Nyt annan mielikuvitukseni lentää!

Koska rakastan ilotulituksia (rahaa palaa taivaalla, haa! Täysin turhaa ja niin tarpeellista), haluan nähdä tajunnanräjäyttäviä ilotulituksia maailman suurissa kapitaaleissa. Kestäkööt ilotulitukset loputtomiin ja täyttäköön värisade koko taivaankaaren ja verkkokalvot. 

Haluan nähdä kiinalaisen uudenvuoden Kiinassa ja nähdä pelkkää punaista. Haluan syödä ruokia, joista minulla ei ole aavistustakaan mitä ne ovat. Haluan kävellä Kiinanmuurilla ja tietää, että nyt näyn avaruuteen asti. Haluan yöpyä kalliissa hotellissa tietämättä paljonko se maksaa ja syödä aamiaista sängyssä, koska olen liian voipunut yön koitoksista pukeutuakseni ja mennäkseni aamiaissaliin. Haluan, että puna poskiltani ei ihan heti laskeudu.

Haluan unohtua eksoottiseen ja kaukaiseen kylpylään, jossa minut liotetaan, rentoutetaan, hierotaan ja puunataan täysin uudeksi ihmiseksi, pehmeäksi, tuoksuvaksi, uudestisyntyneeksi. Haluan kampaajan, meikkaajan, stailistin ja elämää suuremman illan, elämää suuremmissa puitteissa, elämää suuremman ihmisen kanssa. Haluan odotuksen tuntua, että jotain suurta on tapahtumaisillaan. Ja sitten se on vieläkin suurempaa.

Haluan tanssia yön läpi koskaan väsymättä. Suudella tietämättä mitään mistään muusta. Syödä lounaan aamiaiseksi. Keksiä ruokapöydälle muuta virkaa.

Haluan kokea vauhdin, korkeuden ja vaaran. Haluan kiivetä tulivuorelle ja katsoa laavaa silmiin, haluan liitää ilman halki ja voittaa pelkoni, haluan nähdä meren salatut ihmeet - ja selvitä hengissä. Haluan kokea, kun kaikki aistit ovat äärimmilleen viritettynä.

Haluan elää täydellisen päivän, jolloin aamulla herään enkä tiedä yhtään mistä itseni illalla löydän. Haluan nauraa niin, että vatsalihakset saavat treeniä ja hymykuopat ilmestyvät kasvoilleni ensi kertaa. Haluan nauraa niin, että tarvitsen itkunkestävää mascaraa.

Haluan nähdä auringonnousun ensi säteiden kurkottavan merestä, haluan nähdä auringonlaskun maagiset sata oranssin sävyä. Haluan nähdä vihreät revontulen hännät ylläni, ainaisessa tangossa viettelemässä mukaan. Haluan olla maailmanomistaja, vaikken mitään muuta omistaisikaan kuin muistot.

Haluan etten vanhana muistaisi kaikkea. Ei siksi, että muisti olisi mennyt, vaan siksi, että muistettavaa olisi niin paljon.

Haluan!

Teemabiisi Marco Mengoni: Voglio

Tästä on toiveet tehty.

Kuvat: Fireworks Hanabi

Lahjakas Jupiter

Olemme juuri onnekkaasti astuneet lokakuun ahdistavasta ja paikalleen jumittuneesta ilmapiiristä marraskuun energeettisen uudistumisen alkuun. Siis länsimaisen astrologian mukaan. 

Kiinalaisen systeemin mukaan elämme vielä Koiran kuukautta ensi keskiviikkoon, eli 8.11. asti. Silloin olemme vihdoin kuivilla ja Koiran käpälien ulottumattomissa. Ai niin, no onhan tässä vielä tuota Koiran vuotta tarjolla 3 kk:n verran. Ja itselläni Koiraa onnenpilarissa. Tämän karvaturrin kanssa on siis opittava elämään, vaikkei se aina helppoa ole.

Ei Koira kaikille näin vaikea tapaus ole, mutta jos Koira on oma eläimesi tai vastakkainen eläin (eli silloin itse olet Lohikäärme vuosi-, kuukausi-, päivä- tai tuntipilarissasi), niin sitten voi tuntua välillä kirpeästikin. 

Mutta olipa kartallasi Koiraa, Lohikäärmettä tai sitten ei, niin lokakuu oli yhtä kaikki monelle vaikeaa aikaa. Ensin oli se perääntyvän rakkausplaneetan Venus Retrograde, joka alkoi 5.10. ja pani rakkauselämän pauselle tai peräti miinuksen puolelle. Lähipiiriin osui ainakin yksi tuore ero juuri Venuksen pistäessä romanssihanat kiinni, eikä itselläkään kyllä kovin hehkeää sillä saralla ollut. 

Monella oli ihan muuten vaan raskasta ja vaikeaa, ylipäätään saada se pää irti tyynystä, aivot jotenkin toimimaan ja sitten suunnata työpaikan kenties tulehtumaan päässyttä ilmapiiriä taas aistimaan. Mikään ei tuntunut edistyvän, eivätkä omat aivopuoliskot oikein olleet synkassa keskenään, ja entäs sitten muiden ihmisten kanssa. Juu ei.

Itse uin syvissä, tahmaisissa likavesissä ja analysoin aivosumun keskellä elämääni hetkittäin monelta kantilta. Vaikka pidinkin pääni pinnalla, enkä uponnut syvyyksiin kovinkaan pitkäksi aikaa, niin ei lokakuun energiaa kevyeksi kyllä voinut kutsua. Siinä oli se junnaava, epävarma tunnelma koko ajan läsnä. Että lyödäkö kaikki vaan läskiksi vai yrittääkö vielä. Tähän aikaan vuodesta, kun suklaa ja muu makea alkaa pimeyden myötä kutsua, niin tuo läskiksi heittäytyminen on hyvinkin houkutteleva vaihtoehto...

Omassa kiinalaisen astrologian kartassani Koira edustaa Wah Koi -tähteä. Silloin vetäydytään syrjään, oman pään sisälle ja prosessoidaan asioita. Wah Koita kutsutaan myös Talent Stariksi, eli lahjakkuutta osoittavaksi tähdeksi, sillä sen aikana jokin luovuutesi osa pääsee vihdoin esille ja alat työstää sitä. Kenties luovut myös jostain turhasta. Raha-asiat eivät ole ihan päällimmäisinä mielessä, sillä omissa lahjapaketeissa on tärkeämpiäkin miettimisen aiheita.

Yhden kuukauden aikana kenenkään erikoislahjakkuus ei ehkä ehdi puskea läpi, mutta kun annetaan aikaa kokonainen vuosi, tai onnenpilarin tapauksessa vähintään 5 vuotta, niin kyllä siinä ajassa ihminen ehtii jo salaisen korttinsa esiin läväyttää. Ja kuten aina, liian läheltä ei kykene näkemään elämänsä pelimerkkejä. Vasta kun aikaa on kulunut tarpeeksi, näkee itsekin, että juuri tuossa kohtaa se alkoi ja aloin kypsyä ja kehittyä oikeaan potentiaaliini.

Sitä oikeaa potentiaalia on vihdoin tarjolla meistä aika monellekin. Marraskuu on korkean energian ja suurien muutosten lähtölaukauskuukausi. 7.11. on voimakas uusikuu Skorpionissa, 8.11. Jupiter siirtyy Jousimiehen merkkiin, 16.11. Venuksen perääntyminen vihdoin on ohi ja Merkurius siirtyy lennosta katsomaan peruutuspeiliin. Otetaan siihen vielä kourallinen vuoden parhaita päiviä (25.-27.11.), Auringon siirtyminen Jousimiehen merkkiin 22.11. sekä samalla täysikuu Kaksosissa 23.11. ja Neptunuksen "paluu" peruutusreissulta 25.11. Eikä siinä vielä ihan kaikki edes ollut. Nimittäin 30.11. Venus ja Uranus saattavat kehittää jonkinlaisen dynamiittimiksin yhdessä ja rakkauselämä saattaa räjähtää uusille kierroksille. Se nähdään vasta kuun lopussa!

Nämä kaikki astrologisen taivaan namut koskevat meitä kaikkia tavalla tai toisella ja ennen kaikkea antavat sähköistä, eteenpäin menevää energiaa meille kaikille. Itse saan varmaan ukkosenjohdattimesta suurenkin tällin tässä kuussa, sillä nousumerkkini ollessa Jousimies, minulla alkaa paras vuosi viimeiseen 12 vuoteen. Ja koska 12 vuotta sitten ei kyllä mitään kovin erityistä ja kivaa tapahtunut, niin nyt on parempi sitten laittaa parasta pöytään ja kystä kyllä. Nälkää suuria asioita varten on kasvatettu jo tarpeeksi kauan.

Jos sinäkin olet joko aurinko- tai nousumerkiltäsi Jousimies, liity joukkoon. Meille on nyt sitten luvattu kohenevaa terveyttä, rahaa kuin roskaa, mainetta, kunniaa, rakkautta, mitä ikinä haluatkaan. Joo... no ehkä vähän liioittelin. Sellaista nappia ei taivaalla olekaan, josta painamalla tätä kaikkea satelisi niskaan. Mutta jos panostat ja pistät kaikki pelimerkit kunnolla samalle numerolle, niin voi hyvinkin olla, että juuri sinulle onnetar hymyilee seuraavat 13 kuukautta. Nyt täytyy aloittaa asioita, ladata isot panokset tiskiin. Sitä kautta voittokin voi olla tavallista suurempi.

Mieti miten paljon asiat voivat muuttua 13 kuukaudessa. Minun ei tarvitse kuin katsoa yksi vuosi taaksepäin ja elämähän on heittänyt volttia enemmän kuin olisin ikinä uskonut. 

Nyt en kuitenkaan pikakelaa eteenpäin, vaan keskityn näin marraskuun alussa miettimään mitä haluan seuraavalta vuodelta. Sillä se ei ole joulupukki joka ne lahjat tuo, se on tuo Jupiter. Ja minun toivelistani tulee olemaan pitkä ja seikkaperäinen. Eikä sitä lähetetä Korvatunturille. Se taitaa mennä taas tyynyn alle muhimaan ja uniin työstymään. Jospa joku hammaskeijun onnekkaampi ja pätevämpi kaveri käy viemässä sen perille asti ja toteuttaa unelmani todeksi.

Rakas Jupiter,

Olen ollut todella kiltti, joten voisitko ystävällisesti tuoda minulle...

Jos vaikka näillä sanoilla mentäisiin kohti 

muikeaa ja mullistavaa Jupiter-vuotta. Kuinka minusta tuntuukaan, että ensi vuonna tähän aikaan kaikki on toisin...

Tunteellista toimintaa

Olen viime päivinä ollut tunteideni vallassa. En kuitenkaan perinteisen sentimentaalisesti. Annas kun selitän tarkemmin.

Eräs blogini lukija suositteli minulle Wayne Dyerin Toiveista totta -kirjaa ja arveli siitä olevan minulle apua tavoitellessani unelmiani. Tartuin kirjaan kiinnostuneena. Olin monta vuotta aiemmin yrittänyt lukea Wayne Dyerin alkupään tuotantoa, mutten ollut tajunnut yhtikäs mitään ja jätin kirjan kesken ja oudoksuin miten mies on saanut sellaisen kulttimaineen kirjoittamalla niin puisevia kirjoja. Onneksi annoin hänelle toisen mahdollisuuden, sillä kirjoituskonventiot ovat tainneet vähän muuttua 70-luvulta ja vuonna 2012 kirjoitettu Toiveista totta - mielikuvista käytäntöön olikin helppolukuinen ja vetävä kirja, jota ei malttanut jättää yöpöydälle kovinkaan pitkäksi aikaa odottamaan. Ja ehkä itsekin olin nyt vähän eri paikassa ottaakseni viestin vastaan.

Nyt voit joko kiertää kirjaston self help -osaston kautta tai lukea "juonipaljastukseni" saman tien. Kirjan mullistava totuus on tietysti vähän sama kuin kaikissa itseapuoppaissa, että vain sinä itse voit muuttaa elämäsi. Okei, tämän verran olen jo sisäistänyt. Entä sitten? Päätä mitä haluat ja tunne se. Tunne, että olet jo saavuttanut toiveesi. Kyllä, voit visualisoida sen ja yrittää järkeillä miten se oikein voisi toteutua, mutta ainoa millä oikeasti on merkitystä on tunne-elämys ja usko. Meistä epäilevistä tuomaista pitäisi kuoriutua hyväntuulisia fiilistelijöitä, jotka kieltäytyvät näkemästä arkea ja viiden aistin välittämää tietoa nykyhetkestä (etenkin jos se on ihan shaissea) ja antautua Korkeamman Minän haltuun uskoen, että kyllä, se kaikki on jo plakkarissa, nyt täytyy enää elää sitä kohti. Sillä se mitä tunnet, toteutuu. Jos tunnet hyviä, riemullisia asioita, saat sellaisia elämääsi. Jos mielesi on täynnä pelkoa ja tunnet että kaikki menee pieleen, sitä olisi sitten vuorostaan tarjolla.

Wayne Dyerin mukaan tietoisuus ohjaa alitajuntaa ja alitajunta puolestaan heijastaa meille kaiken tapahtumina takaisin. Hänen mukaansa viimeiset viisi minuuttia ennen nukahtamista ovat päivän tärkeimmät. Sillä silloin ohjelmoit alitajunnan toteuttamaan toiveitasi. Jos kelaat kuinka kamala päivä tänään olikaan, kappas vaan, sitä samaa on tulossa lisää, sillä nuo ajatukset uppoavat alitajuntaan ja pysyvät siellä jopa 4 tuntia nukahtamisen jälkeen. Jos sen sijaan syötät alitajunnalle positiivisia viestejä, kerrot sille, että näin hyvin asiat ovat, se tottelee sokeasti ja heittää kopin takaisin. Näin hyvin asiat todellakin ovat - selvä, laitetaan tätä lisää, kaikilla kivoilla extra-mausteilla. 

Kannattaa siis kertoa itselleen oikein mielikuvituksekas iltasatu, jossa prinssi ja prinsessa ovat jo tavanneet, heillä on upea linna ilman asuntolainaa ja koko valtakunta on niin täynnä rikkautta, että töissäkään ei juuri tarvitse käydä, mitä nyt vähän jotain harrastelee omaksi ilokseen. Viereisiä valtakuntiakin voisi vähän käydä katsastelemassa ja maistaa vieraan maan viikunaa matkalla auringonlaskuun. Tai siis mikä sinun ajatuksiasi nyt sattuu kutkuttelemaan.

Skeptikkojen on helppo teilata tällaiset kirjat huuhaana, mutta omaa elämää taaksepäin peilatessa voin kyllä hyvinkin uskoa tämän täydeksi todeksi. Kun on ollut oman pään sisällä kamalaa, myös mielen ulkopuolinen, fyysinen elämä on osoittautunut sellaiseksi, päivästä toiseen, ilman ulospääsyä. Kun jollain ihmeellä on päästy ylemmille leveleille ja mielen paine on alkanut helpottaa, myös elämästä on alkanut kuoriutua ihan erilaisia, iloisia kerroksia esiin. Nyt olen huomannut käytännössä, että kun odotan hyvää ja uskon siihen, kaikki sujuukin vaivattomasti ja paremmin kuin ajattelin. Jos alan vielä toteuttaa toiveitani Wayne Dyerin ohjeilla, eli nähdä ja tuntea ne todeksi ennen kuin ne fyysisesti manifestoituvat, elämä voi oikeasti olla palkitsevaa ja runsasta. Sehän täytyy vain kokeilla. Mitään hävittävää ei käytännössä voi edes olla.

Paitsi sota. Mieheni vei minut eilen illalla elokuviin ja ainoa mitä tiesin leffasta oli, että se käsittelee toista maailmansotaa. On hassua mennä elokuviin tietämättä edes mikä filmin nimi on. Ai Dunkirk? Eikös siellä käynyt vähän huonosti? Oh shit...

Sanat eivät riitä kuvaamaan millainen tunnepaketti tuo Dunkirk-elokuva oli. Ensiminuuteilta asti yleisö istui täysin hiljaa, vahvasti keskittyneenä, lähes penkin käsinojia puristaen. Musiikki messusi koko filmin ajan ja loi piinaavan jännityksen tunteen. Ainoa kommentti vierustoverille koko filmin aikana oli: "tämä on liiankin jännittävää". Tunne siitä, millainen sota oikeasti on, vyöryi päälle. Silti elokuvassa ei mässäilty verellä, ruumiilla ja väkivallalla. Siinä ei vedottu kotirintamalla odottaviin naisiin ja lapsiin ja sentimentaalisiin tunteisiin. Sankareitakin oli harvassa. Kyse oli pelosta, jännityksestä, eloonjäännistä. Välillä haroin hiuksiani ja kiemurtelin istuimellani, mieheni otsa oli kuumana jännityksen hiestä. Jos haluat tuntea olevasi hetken hyvinkin elossa, käy katsomassa tämä filmi. Jos sinulla on sydänvaivoja, ota nitrot mukaan.

Elokuvan jälkeen oli surrealistinen olo. Kumpi on totuutta, elokuva vai tämä Truman Show -maailma, johon leffan jälkeen sukelsin takaisin. Kuinka kepeästi elänkään, ilman sotaa, kauhua ja köyhyyttä ja kuinka toiset ovat oikeasti joutuneet kokemaan kaiken sen hermojaraastavan terrorin. Janon, luita kolottavan väsymyksen, tulitusten shokin.

Ainoa ajatukseni leffateatterin kätköissä oikeastaan oli, että miten sodassa ja pelossa voisi tuntea toiveensa todeksi ja elää jo lopusta päin. Jos elät kauhun hetkestä toiseen, jopa vuosikausia, kuinka ikinä on mahdollista tuntea jo voittaneensa, päässeensä vihollista pakoon, elävänsä rauhan aikaa? En usko, että se on mahdollista, sillä raadollinen fyysinen todellisuus on liian läsnä. Entä sitten vastapuoli? Jos natsitkin "tuntevat toiveensa todeksi" ja elävät tapahtumat lopusta päin, kumpi puoli voi voittaa?

Kirjailija Wayne Dyer on jo tästä ulottuvuudesta poistunut, enkä voi siten kysyä miten hänen tunnetekniikkansa pätee sotaolosuhteisiin, mutta kirjassa kuitenkin sanottiin, että sellainen toive, johon sisältyy ilkeyttä ja toisten epäonnea, ei voi koskaan toteutua mielikuvaharjoittelun avulla. Voit tunteiden kautta manifestoida onnistuneen lopputuloksen itsellesi ja elämääsi jos se ei satuta tai loukkaa ketään. 

Sotaa ei siis voiteta pelkillä mielikuvilla ja tuntemalla olevansa voittajia katkeran taistelun keskellä (nyt on tosi kova paikka, mutta hei, mehän on jo voitettu, joten ei mitään hätää). Ehkä yleinen hyvä voittaa? Kenties kollektiivinen alitajunta on hyvän puolella ja se lopulta voittaa, vaikka matkalle osuu ensin monta tappiota. En tiedä, tämä on niin kompleksinen aihe, mutta maan moraalilla ja yhteishengellä on varmasti osuutta asiaan. Kun tunne siitä, että on oikealla puolella on suurempi kuin syyllisyys hirmuteoista (meidän täytyy pelastaa maailma vs. meidän täytyy tuhota ne), voitto saattaa syntyä.

Elokuvan herättämät jälkimainingit ja sydämentykytys piti taltuttaa parilla paukulla ja analysoimalla ohjaajan upeaa visiota. Jos katsot elämässäsi vain yhden sotaelokuvan, katso Dunkirk. Muita ei oikeastaan sen jälkeen tarvita. Ja kun kohta tulee taas yksi talvisota-elokuva tuutista ulos (kuka jaksaa enää? ne on kaikki samanlaisia), niin mieleen tulee väkisinkin, että olemmeko aihetta liian lähellä? Pitäisikö jonkun ulkopuolisen (kuten Christopher Nolanin) tehdä Suomen talvisodasta se vihoviimeinen elokuva ja haudata aihe viimein tältä erää.

Tunne toiveesi todeksi. Manifestoi maailmaan rauha. Käytä Korkeinta Minää. Vaikka me suomalaiset elämme nyt rauhankukkarossa, syrjässä sodista, voisimme silti tehdä oman osuutemme muiden hyväksi. Istuttaa kollektiiviseen alitajuntaan hyviä tunteita, globaalia rakkautta, uskoa siihen, että hyvä on jo voittanut ja maailman sodat on sodittu. Se mikä on pieni ajatus ennen nukkumaanmenoa, voi olla mullistava muutos maailmassa. Manifestoikaamme.