Unelmakartta: miten kävi?

Joku lukijoista saattaa muistaa, että tein tammikuussa 2017 elämäni ensimmäisen unelmakartan ja laitoin sen seinälle kirjoituspöydän yläpuolelle. Kohta alkaa tämäkin vuosi olla pulkassa, joten ehkä voisimme tarkastella tuliko unelmista totta.

Alkuperäinen kirjoitus täällä: Unelmakartalla unelmaelämää?

Kirjoitan tätä kotona pimeänä marraskuisena päivänä ja voin todeta, että New Yorkin matkahan todella toteutui. Mieheni on siis juuri tällä hetkellä maapallon toisella puolella New Yorkissa "and all I got is this lousy blog post..." Minulta on itse asiassa kysytty fiksu kysymys, että vaikuttavatko fengshui-muutokset ja tehosteet kotona kaikkiin perheenjäseniin vai pelkästään siihen, joka niitä laittelee, ja nyt olemme tämän kysymyksen ytimessä, eli vastauksessa. Kyllä, vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin. Ja nyt näköjään vaikutti enemmän muihin kuin minuun. Oletko kuulevinasi hieman katkeruutta äänessäni? Olisinko mieluummin aurinkoisessa, yang-energiaa kuhisevassa New York Cityssä vai täällä pimeässä yin-kolossani? Arvaa vaan.

Luin muutaman Wayne Dyerin kirjan oman potentiaalin ja unelmien toteuttamisesta tässä syksyllä putkeen ja hätkähdin erästä kohtaa erityisesti. Wayne oli sitä mieltä, että omista unelmista ei sitten hihkuta muille, muuten ne eivät toteudu. Siis mitä! Ja nyt vasta kerrot mulle.

Mieheni on harrastanut tätä koko ajan. Kun hänellä on jokin suunnitelma mielessä, jonka tietysti haluaa toteutuvan, hän ei kerro asiasta kenellekään, ei edes minulle. Toive ei muuten toteudu, jos siitä alkaa puhua, se ikään kuin vesittyy ja hiipuu. Toiset pääsevät sanomaan mielipiteensä, ehkä kritisoivat ja sellaista negatiivisuuttahan ei kukaan kaipaa herkille haaveille.

Itse kuvittelin, että unelmissa on sama juttu kuin tietokoneongelmissa: ensin yrität ratkaista omin voimin, mutta sillä sekunnilla kun pyydät apua, homma onkin korjaantunut: "No äsken se kyllä ei toiminut, mutta kiitos kun tulit katsomaan. Nyt pelittää taas!" Eli kun sanot ääneen mitä haluat, se alkaa kasvaa ja toteutua. Tämähän toimi oikein hyvin noin vuonna 2009, kun sanoin kaverilleni, että tänä vuonna olen päättänyt voittaa lotossa. Ja voitinkin. 50 euroa. Olisi pitänyt tarkentaa universumille, että millaiset summat minulla olivat mielessä. Ääneen sanominen kuitenkin tuntui auttavan.

Wayne veti maton altani ja osoitti, että mieheni metodi on vesitiivis. Sillä kukas siellä New Yorkissa nyt on? Minä, joka olen asiasta tehnyt huoneentauluja ja maininnut asiasta täällä blogissakin muutaman kerran, vai mieheni, joka ei asiasta puhunut, mutta hyvän tarjouksen osuessa kohdalle otti ja lähti (tulee se kyllä takaisinkin). 

Tällä hetkellä unelmakarttani on poistettu paikaltaan ja se makaa huoneen nurkassa, vähän niin kuin häpeämässä. Tarkoitus on kyllä uudistaa se ja luoda uutta puhtia unelmiin, mutta enpä taida niistä kyllä muille enää hehkutella. 3000 euron kuukausiansiot? Uusi täydellinen fengshui-koti? Oma työhuone? Onnistunut kehonkevennys? Matka Manhattanille? Menestystä työelämässä? Mikään ei ole masentavampaa kuin innokkaat unelmat, jotka eivät toteutuneet. Niihin on vaikea enää uskoa. Ja vankkumaton usko on se, jota nimenomaan tarvitaan.

Tällä viikolla olen elänyt känkkäränkkä-fiiliksissä. Mikään ei toteudu, mitään ei tapahdu, en saa itsestäni irti sitä mitä pitäisi. Ymmärrän paremmin kuin hyvin ihmisiä, jotka vaan eivät saa itseään miinuksen puolelta positiivisuuteen, vaikka muut kuinka sanovat, että ajattele positiivisesti niin elämäsi muuttuu. Unelmakarttani pilkkaa minua. 

Johtuuko se siitä, että nyt on marraskuu, vuoden synkimpiä aikoja? Pimeys tuntuu omassakin ytimessä. Tuntuu kuin kelloja olisi siirretty taaksepäin suoraan 80-luvulle asti ja Teuvo, maanteiden kuningas, ajaa taas kaarteesta ulos. On vaikea nostaa kone ilmaan, vaikka astrologisessa mielessä marraskuu on minulle vuoden paras kuukausi ja tästä lähtee se uusi nousu. Näkis vaan.

Herättäkää minut keväällä, kun aurinko taas paistaa. Sisäinen, biologinen karhuni on mennyt talviunille. Jospa se uneksisi paremmasta tulevaisuudesta ja viesti menisi tällä kertaa perille asti. Täytyy varmaan vääntää seuraava unelmakartta rautalangasta.

Turun Marraskuu vai Pariisin Kevät? Päivällä yhtä, illalla toista.

PS: Unelmakartassani on toki myös asioita, jotka toteutuivat, olen nyt vain marraskuun sokaisema. Elin pariin otteeseen unelmaelämääni Italiassa sikäläisten sukulaisten luona ja sain julkaistua ensimmäisen tapettikokoelmani Kuvatapetin suosiollisella vaikutuksella. Ois varmaan taas pitänyt mainita maailmankaikkeudelle, että vois niistä tapeteista jotain rahaakin tienata...

Pitkäaikainen haaveeni tehdä fengshui-aiheisia videoita näki sekin päivänvalon amatööripohjalta ja tuntuu nyt ainoalta asialta, joka todella etenee. Tutustu vaikka tähän fengshui-haaveita sivuavaan haastatteluun, joka on kuvattu viime keväänä ja joka on vasta alkua toivottavasti pitkällä fengshui-video-taipaleellani:

Nina-Hannele Ruthin fengshui-haastattelu YouTubessa

Vuosi 2017 on ollut kaikin tavoin edellisiä parempi, mutta parantamisen varaa aina on. Niin kauan kuin on elämää, unelmat nostavat päätään. 2018, olen melkein valmis.

Next year, eh?