tiistai 28. marraskuuta 2017

Thanksgiving Day / Kiitollisuuden päivä

Jenkeissä osataan nuo kestohymyt, valkaistut hampaat ja hyvän päivän toivotukset. Siellä kaikilla menee automaattisesti hyvin, sillä Kuinka tänään hurisee? -kyselyyn ei voi vastata muuten kuin että menee ihan superisti tai suorastaan fantastisesti. Näin raportoi mieheni Amerikan matkalta palattuaan. Auta armias, jos erehdyt kertomaan suomalaisittain miten oikeasti menee. Silloin sinua katsotaan kummeksuen, jos et osaa kulttuurin pelisääntöjä. Meneeköhän kadulla asuvilla kodittomillakin muuten tosi upeasti, jos joku sitä heiltä kysyy? "Hi, how are you? - Fine, couldn't be better!"

Rapakon takana on myös keksitty kansan juhla, jollaista ei muualla maailmassa taida ollakaan, nimittäin Thanksgiving Day. Silloin lykätään kalkkuna uuniin, keräännytään perheen kera pöydän ääreen ja muistellaan kiitollisena kulunutta vuotta ja sen siunauksia. Kiitollisuutta herättää varmasti myös se, että juhla on aina torstaina, ja edessä on siis pitkä viikonloppu, jonka voi käyttää myös hillittömään shoppailuhurjasteluun Black Fridayn ja Cyber Mondayn ansiosta. 

Nyt viime viikon jälkeen viimeistään Suomessakin tiedetään, että mikä se Black Friday oikein on. Se on se päivä, kun säädetään varoituksen äänet päässä minimiin ja otetaan luottokortista oikein tukeva ote, sillä sitä tulee höylätä moneen otteeseen noiden parin päivän ajan. En tiedä termin Black Friday historiaa, mutta liittyyköhän se siihen, että menee tili miinukselle ja luottokortti joutuu mustalle listalle?

Suomessa ei ole juron kansanluonteen vuoksi ollut tapana paljoa kiitellä, joten meillä ei vietetä Kiitollisuuden päivää, ainakaan vielä. Itsenäisyyspäivänä on tapana kiitellä sotaveteraaneja, mutta nuoremmalle polvelle se ei ole niin selkeää, että mistä oikein on kyse. Siksi varmaan niitä talvisota-filmejä tehdään joka vuosi uudestaan, ihan varmuuden vuoksi, että varmasti osataan olla kiitollisia itsenäisyydestä ja sen vaatimista uhrauksista.

Kiitollisuuspäiväkirjat ovat olleet jonkin aikaa muoti-ilmiö samoin kuin aikuisten värityskirjat. Itsekin olen sellaista kiitollisuuspäiväkirjaa välillä pitänyt, mutta sitten se unohtuu taas. Ja ehkä onkin eri asia kirjoittaa vihkoon ylös kiitollisuuden aiheita kuin oikeasti tuntea kiitollisuutta. Jos mukana ei ole emootioita, niin tämäkin tehtävä tuntuu pelkältä pakkopullalta. Jaahas, taas pitäisi muistaa olla kiitollinen, vähän samalla tavalla kuin pitäisi muistaa meditoida tai venytellä. Eihän sitä koskaan muista. Nyt olenkin kirjannut itseni koko kevääksi sekä meditaatiokurssille että yinjoogaan (yangjoogaa ei ollut, muuten olisin mennyt sinne), jotta saisin nuo asiat hoidettua pois päiväjärjestyksestä, ainakin kerran viikossa.

Mutta se kiitollisuus. Kun herää aamulla väärässä mielentilassa (mistähän sekin johtuu? Aamuissa vaan on selkeitä eroja), pitäisi heti kääntää ajatukset nurinpäin, eli positiivisiksi. Joskus se onnistuu, aina ei. Toisinaan taas on heti aamusta hieno draivi päällä, eikä pienet takapakit juuri hetkauta, tai ei anna niiden hetkauttaa. Jonkinlainen maaginen tähtipöly säteilee hartioilla sellaisina päivinä. Ei kai se vaan hilsettä ole?

Tänään on perinteisen harmaa marraskuupäivä, sellainen lonkeronharmaa. Taivaalta satelee jotain märkää. Ei enää montaa tuntia, kun tulee jo pimeä. Eilen oli ihan samanlainen sadepäivä. Mutta eiliseen verrattuna tänään heräsin hyväntuulisena. Pöydälle oli ilmestynyt rahaa uutta pesutuvan avainta varten ja mies kävi kahvitunnilla tuomassa tuoreen ja lämpimän Taikinajuuren kanelipitkon kotiin. Sydäntä lämmitti ja iloitsin siitä, että ei tarvitse mennä tuonne ulos, vaan voin näpytellä konetta kotoa käsin, pullanmaku suussa. 

Kiitollisuus on kestävyyslaji, sitä pitää sitkeästi harjoitella, varsinkin jos ei ole valoisa hymyhuuli jo luonnostaan. Me Pohjolan yrmyt, auringon ja D-vitamiinin puutoksesta kärsivät, saamme vääntää naamaa hymyyn välillä ihan rautalangan avulla. Olen vakuuttunut, että auringon ja tulienergian puute tekee meistä tällaisia kuin olemme. Jotkut eivät jaksa talvella edes tervehtiä, kun pimeässä ei näe kuka vastaantulija mahtaa olla. Se ainakin selittäisi, miksi lämpimissä ja valoisissa Afrikan ja Aasian maissa ollaan perusonnellisia ja hyvin vähästä kiitollisia missä olosuhteissa tahansa, kun taas pohjoisen pallonpuoliskon hyväosaiset kärsivät masennuksesta oli osingon hinta tai palkkapussin sisältö mikä tahansa. Aurinko tekee onnelliseksi. Lämpö ja kiireettömyys tekevät onnelliseksi. Läheiset ihmissuhteet tekevät onnelliseksi. Siksi omassa seurassani viettämä pimeä marraskuu ei ollut helppo ja hyggeilytaitoni olivat kovalla koetuksella.

Viime päivinä olen alkanut dopata itseäni vitamiineilla talvea vastaan (suklaa lasketaan vitamiiniksi, eikö niin?) ja ajatellut, kuinka kiitollinen olen miehestäni. Siitä, että lentokone ei pudonnut Atlantin yllä vaan hän teki comebackin turvallisesti. Siitä, että hänen energiatasonsa nostaa minun energiaani. Siitä, että hänen mielestään minun intohimonkohteeni, kuten astrologia ja fengshui, eivät ole hömpötyksiä vaan ihan luonnollisia asioita. Siitä, että kun hänelle selvisi vaikkapa, että olen nousumerkiltäni Jousimies ja Kuuni on Kauriissa ja Venukseni Oinaassa, hän huudahti: "Aijaa! Ecco perché! No sehän selittääkin kaiken!" Ja niin se taitaa selittääkin.

Kiinalaisen astrologian mukaan minulla ei ole kartassani yhtään metallia, eli taustatukea elämässä. Mutta kuinka ollakaan, mieheni kiinalaisessa kartassa ei juuri muuta olekaan kuin metallia. Saan siis häneltä kaiken sen tuen mitä tarvitsen.

Sillä miten muuten pystyisin tekemään sitä mitä teen? Otetaan esimerkiksi vaikkapa nuo fengshui-videot. Päätin, että sellaisia täytyy ruveta tekemään ja kysyin mieheltäni voisiko hän kenties olla avuksi. Siitä on nyt kymmenisen kuukautta. Olemme filmanneet Prahassa, Helsingissä, Turussa, Venetsiassa ja muualla Italiassa. Aluksi meillä ei ollut muuta kuin kännykkä ja iPad. Sitten pikkuhiljaa alkoi teknisiä gizmoja ilmaantua: "hei, tilasin meille tällaisen pienen iRig-mikin". Seuraavaksi kuvanlaatu vaati ihan ehdottomasti stabilaattorin, eli vehkeen jonka avulla kuva ei tärise, vaikka käsi tärisisi. Sitten piti hankkia kännykkä, jossa on enemmän muistia, sekä kaksi jättikokoista ulkokovalevyä, jotta videoille riittää tallennustilaa. Seuraavaksi meni tietokonekin uusiksi, koska entinen ei jaksanut pyörittää valtavia videoaineistoja. Luulenpa, että jossain kohtaa saan käteeni sellaisen karvalakkia muistuttavan mikrofonin, jotka huvittivat minua suuresti lapsuudessani. En malta odottaa. Sitten voi hönkäillä ihan vapaasti mikkiin eikä p-kirjaimet pauku.

Videoprojekti veisi käytännössä kaiken ajan, jos sille antaisi koko käden. Veisi se helposti kaikki (miehen) rahatkin, kuten yllä kerrotusta kilpavarustelusta voi päätellä. Nyt olen tällä viikolla opetellut tekstittämään, mikä onkin hauska paluu haaveisiin yli 15 vuoden taakse, silloin halusin nimittäin tv-tekstittäjäksi. No, sitä ei koskaan tapahtunut, mutta tein silti lähes vuosikymmenen töitä käännöstoimistossa. Nyt voin kääntää ja tekstittää omia juttujani, omaan videooni. Vau. Se tekstitysunelma sitten kuitenkin toteutui, vaikkakin näin suurella viiveellä. Eikä sitäkään olisi tapahtunut, ellei mieheni olisi päättänyt, että tekstitys voisi olla hyvä lisä levittämään fengshui-sanomaa myös Suomen kielirajojen ulkopuolelle ja hankkinut koneeseen tekstitysohjelmistoa. Eli alahan naputella vain.

Kohta vaihdankin tämän tietokoneen toiseen ja jatkan Venetsian videomme tekstitystä. Enää uupuu noin 10 tunnin työ, sitten on valmista, sillä 10 minuutin tekstittämiseen kuluu noin 3-4 tuntia ja kyseessä on puolen tunnin ohjelma.

Sillä välin kun odottelet, että saan tekstityksen valmiiksi ja Venetsian videomme vihdoin julkaistaan YouTubessa, niin käy katsomassa mitä Fengshui Sampon -videokanavalla on jo julkaistu.

Linkki fengshui-videoihin

Kuten saatat huomata, ensimmäiset videot ovat teknisesti vähän karvalakkiversioita. Mutta kun ottaa huomioon, etten puoli vuotta sitten osannut tehdä minkään sortin videoeditointia, on saavutuksemme suorastaan huikea. Ja siitä kiitos kuuluu vain ja ainoastaan miehelleni, jota ilman projekti ei olisi koskaan lähtenyt ajatuksen tasoa pidemmälle lentoon. KIITOS.


Pakko se on myöntää: kaiken takana on mies. Tämän mekon ostin muuten erityisesti Venetsian matkaa varten, sillä mielestäni vaatetuksen tuli olla sävy sävyyn kaupungin kanssa.

Venetsian kuvausreissulla mentiin eteenpäin ex tempore-meiningillä, vaikka pää alaspäin. Kuvassa myös tuikitarpeellista videointivälineistöä.

Kun yksi patsastelee valokeilassa, niin jonkun on oltava taustalla tekemässä kuvaustyöt. Meillä tämä työnjako toimii hyvin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti