Epämiellyttävät energiat

Onko sinulle koskaan tullut sellaista oloa, että jossakin asunnossa tai paikassa on "huonot vibat"? Et oikein osaa selittää mistä se johtuu etkä löydä rationaalista selitystä, mutta kehossa värähtelee ja mieli varoittaa, että täältä pois.

Usein tällaiseen paikkaan voi liittyä kuolemantapaus, tragedia tai vakava sairaus, sillä ne jättävät merkkinsä tilan energioihin. Ihminen jättää energiansa paikkaan jo alle vuorokaudessa, joten sillä selittyy hyvin, miten jo poistuneen sukulaisen kodissa voi olla vuosikausia jälkeenpäin hänen vahva läsnäolonsa. Ihminen lähti, energiat jäi.

Vai lähtikö? Hyvässä tapauksessa sielu sanoo heipat maailmalle ja jatkaa matkaansa. Mutta jos kuolemaan liittyy jotain voimakkaita tunteita ja erikoisia tapahtumia, saattaakin käydä niin, ettei henki pääse jatkamaan matkaansa. Jos esimerkiksi omaiset kaipaavat poistunutta liikaa eivätkä osaa päästää irti, tämä saattaa jäädä seikkailemaan kahden maailman välille, ikäänkuin limboon, koska häntä vielä niin kipeästi tarvitaan. Siitä ei hyvä seuraa, kummallekaan osapuolelle.

Toiset ihmiset aistivat vahvasti erilaiset energiat, jopa näkevät tai pystyvät kommunikoimaan edesmenneitten henkien kanssa. Muistan lukeneeni Kodin Kuvalehdestä erittäin vaikuttavan haastattelun elokuvaohjaaja Kaija Juurikkalan henkimaailman kokemuksista. Hän jollain tasolla näkee sielut, jotka eivät ole päässeet tästä maailmasta eteenpäin, ja nämä saattavat pyytää häneltä apua, jotta pääsisivät vihdoin lähtemään.

Itsellänikin on pari hiukset nostattavaa kokemusta paikoista, joissa oli jokin näkymätön läsnäolo. Kerran eräässä majapaikassa heräsin täydestä unesta siihen, että huusin ääneen, sillä olin tuntenut kuinka joku astui huoneeseen. Valot sytytettyämme mitään ei kuitenkaan näkynyt, mutta minulla ei ollut asiasta pienintäkään epäilystä. Myöhemmin mieheni tunnusti, että hän oli kokenut saman tunteen, että jokin tai joku astui ovesta sisään huoneeseen. Toisessa yöpaikassa taas yöpuulle käytyämme meillä molemmilla alkoi sydän hakata tuhatta ja sataa ilman mitään selitystä. Vanhassa puutalossa oli omituiset energiat, emmekä uskaltaneet mennä yksin vessaan ilman kaikkien valojen sytyttämistä. Sielläkin oli jotain ilmassa, jokin olemus, jonka olisi kuulunut jo jatkaa matkaa.

Asunto, jossa on kärsitty paljon, oli syynä sitten riitaisa avioero, pitkällinen sairaus tai äkillinen onnettomuus, hautoo näitä negatiivisia energioita. Voi hyvinkin olla, että asuntoon muuttaa toinen pari, joka kohta eroaa tai uusi asukas toisensa jälkeen sairastuu mystisesti. Joskus jopa samaan sairauteen. Siksi olisikin tärkeää selvitellä asunnonvaihdon yhteydessä mitä kohteessa on aiemmin tapahtunut. Itse en ainakaan haluaisi pyörittää liiketoimintaa paikassa, jossa firma toisensa jälkeen on tehnyt konkurssin tai vaihtanut joka vuosi omistajaa. Syynä voi ihan hyvin olla rakennuksen ja sen ympäristön negatiiviset, haitalliset energiat.

Mikä sitten neuvoksi? Jos tila imaisee entisten asukkien energiat, mitä pidempään nämä siellä asuvat, kuinka voimme aloittaa puhtaalta pöydältä ja huokaista turvallisesti syvään ilman pelkoa periytyvistä ongelmista? Ratkaisuna on tilan energiapuhdistus. Siinä kartoitetaan tilan negatiiviset energiavirrat, maa- ja sähkömagneettinen säteily ja neutralisoidaan ne. Samalla tutkitaan onko tilaan jäänyt mitään muuta epämääräistä energiaa, josta halutaan eroon. Lopuksi voidaan myös harmonisoida tilaa erilaisilla energiapuhdistusrituaaleilla, kuten soittamalla kelloja ja polttamalla intiaanien ikiaikoja käyttämää valkoista salviaa. Tila kirkastuu, vähän niin kuin olisit pessyt ikkunat ja näet taas kirkkaammin.

Ylipäätään lähtösiivous ei ole mikään huono idea, sillä siten siivoat tilan omista energioistasi uutta asukasta varten. Uuteen kotiin muuttaessa kannattaa myös rempata hieman ja lyödä todellakin oma leima asuntoon. Sillä tavalla tuot uutta freessiä energiaa paikalle ja ilmoitat, että olet saapunut. Vanhan elämän ongelmia ei kannata muuttolaatikkoon pakata, sillä saatat toistaa virheitäsi. Uusi alku, uudet energiat!

Rituaalimuotoisessa energiapuhdistuksessa käytettävää valkoista salviaa, intiaanien ihmelääkettä.

 

Sun, mun vai muiden kamat?

Niin vapauttavaa ja trendikästä kuin kamoista poishankkiutuminen onkin, niin välillä iskee tenkkapoo. Entä jos kamat eivät olekaan omiasi? Yhteisasumisessa vastaan tulee väkisinkin sen toisen tai niiden muiden kamoja, joita ei mielellään katselisi, mutta jotka vain pyörivät jaloissa vuodesta toiseen. Entä jos kuitenkin hivuttaisin tämän tyhjän pakkauksen roskiin, ei kai se sitä huomaa (kjäh kjäh)...

Valitettavasti jäät kuitenkin rysän päältä kiinni, kyllä se vaan huomataan. Hetken päästä juuri sitä tavaraa, joka oli mielestäsi vain pölyä ja pysähtynyttä energiaa keräämässä, kaivataan suurieleisesti.

Fengshuin sääntöjen mukaan asia on hyvin yksinkertainen: jokainen on vastuussa vain omista kamoistaan ja toisten aarteisiin ei kosketa. Jos joku on sentimaalisesti kiintynyt vanhaan pahviseen keksipakettiin, jonka sai lahjana muutama vuosi sitten, niin muilla ei ole asiaa sitä heivata kierrätyskartonkiin. Olen sisäistänyt tämän nyt, joo. Ja täytyy muistaa millainen äläkkä siitä syntyisi, jos OMIA tavaroitasi yhtäkkiä alkaisi hävitä - "kun ne oli vaan tiellä" tai "mun mielestä sitä ei enää tarvittu".

Nykyään skannailen silmilläni tietysti muidenkin kodeissa, että paljonko sitä tavaraa on kertynyt ja "kuinka avaraa tänne tulisikaan, jos nuo ja tuo ja kaikki tämä heitettäisiin menemään". Etenkin italialaisten rouvashenkilöiden luona olen mielessäni koko ajan karsimassa. Kun ihminen on ehtinyt tiettyyn ikään ja mitään ei ole heitetty pois, kun "se on saatu lahjaksi" tai "tämähän on vielä aivan uusi", niin selvää on, että tavarassa kylvetään. Matkamuistojen määrä on suorastaan hengästyttävä - ei niin, että itse olisi välttämättä niinkään matkustettu, mutta jokainen siskontytär tai kumminserkku, joka on käynyt reissussa, on muistanut tätiä jollain kivalla pienellä objektilla, jonka voi ripustaa seinälle tai tyrkätä kirjahyllyn reunalle tai hautoa kaappien syvyyksiin. Sukulaisten hää- ja konfirmaatiokuvat tulee olla esillä samoin kuin reissulaisten postikortit sieltä missä aurinko paistaa aina.

Siinä missä suomalaiset ovat jo ehkä päässeet matkamuistokrääsästä eroon eikä sitä osteta itselle eikä muillekaan, niin yksi asia on ja pysyy, niin Suomessa, Italiassa kuin ympäri läntistä maailmaa. Jo kotoa muuttaneiden lasten tavaroiden hautominen vanhempien luona. Tämä näkyy hyvin vaikkapa juuri anopin luona, jonka lapset ovat lähteneet Italiasta töihin muihin maihin ja jättäneet lapsuuden aikaisen koko omaisuutensa jälkeensä. Kirjoja, levyjä, videokasetteja, kouluvihkoja, lisää hauskoja matkamuistoja, erikoisia juomatölkkejä, leluja, lahjaksi saatuja possupankkeja, ihan mitä vaan. Edellä olevan fengshui-logiikan mukaan perheenäiti ei voi hankkiutua lastensa tavaroista eroon ilman heidän suostumustaan ja poismuuttaneet aikuiset lapset taas haluavat tuntea, että kotona on turvallinen pesä, jossa voi fiilistellä lapsuuden tavaroita. "Ai, täällä on tämäkin! Luulin jo heittäneeni sen pois!" Harvoin tulee hetkeä, että arvokkaat lomapäivät vanhempien luona käytettäisiin varastojen siivoukseen. Ennemmin saatetaan syventyä vanhaan Aku Ankkaan tai naureskella koulumuistoille.   

Toinen seikka, minkä olen huomannut, on se, että Suomessa on hyvin helppoa päästä tavaroistaan eroon. On ekotorit, kirpputorit, siivouspäivät, facebook-ryhmät. Italiassa second hand -tavara ei ole seksikästä. Toisten vanhat tavarat ovat roinaa, jota muut eivät halua. Kirpputoreja on vaikea löytää, sillä ihmiset eivät voisi kuvitellakaan pukeutuvansa toisten käyttämiin ja sitten hylkäämiin vaatteisiin. Siis mitä? Kävin kerran yhdessä maaseutukylässä käytetyn tavaran kaupassa ja se ei ollut mitenkään mieltäylentävä kokemus. Haju oli se perinteinen ummehtunut, mutta paikassa ei ollut mitään kivaa, jota olisi edes voinut harkita ostavansa. Siellä oli ne pahimmat 80-luvun muovihärpäkkeet ja lastulevyhuonekalut, joista halutaan kyllä eroon, mutta joita kukaan muukaan ei halua vaivoikseen.

Italiassa, jossa on tärkeää näyttää ulospäin hyvältä (ajaa uudella autolla ja näppäillä uusinta iPhonea, vaikka henkilökohtaiset finanssit on kriisissä), ei olisi voitu keksiä Siivouspäivää. Siellä myydään kyllä antiikkia iltatorilla, ehkä peräti hieman vintage-vaatteitakin huippumerkeiltä, mutta se perusroina ei liiku. Joko siihen tukehdutaan kotona (autotallissa, kellarissa, kakkosasunnolla tms.) tai sitten se heitetään vain roskiin, sen kummempia miettimättä. 

Siinä missä puutteenalaisten määrä kasvaa, tavaraähkystäkin kärsii yhä useampi. Kenties keksimme vielä keinon tasoittaa tavarat? Tosin mietin kyllä, mitä niillä miljoonilla tonneilla matkamuistoja ympäri maailmaa oikein tehdään? Entä milloin vanhemmat nousevat kapinaan, eivätkä enää säilö jälkikasvunsa varastoja?

Ovistopparina olleen posliinikoiran karu kohtalo.

Siivouspäivä fengshui-tyyliin - Divaani 9/2015

Divaani-lehti julkaisi elokuussa 2015 tunnejuttuni vanhan suhteen fengshui-jämistä. Tai kuten lopullinen versio on otsikoitu, "Siivouspäivä fengshui-tyyliin".

Fengshui-konsultiksi opiskeleva Virpi Karjalainen tajusi, että vanha parisuhde kummittelee kodin tavarakasoissa yli kymmenen vuotta eron jälkeen.

Luulin, että olin tehnyt tilit selviksi pitkäaikaisen parisuhteeni osalta. Olihan erosta jo 14 vuotta, ja minulla oli uusi heila: hän asui Euroopan toisella laidalla, joten elimme etäsuhteessa. Se tosin vaivasi, että vuosi toisensa jälkeen kului, mutta yhteistä arkea ei päästy jakamaan. Aina kun suunnittelimme yhteen muuttoa, tuli esteitä onnen tielle. Mietin monesti, missä on vika.

Kun sitten hurahdin fengshuihin ja päädyin tutkimaan kotini energioita, asia alkoi valjeta. Ehkä olin alitajuisesti jämähtänyt vanhaan. Kodissani taisi olla vääränlaiset, menneeseen sitovat energiat - eli käytännössä vanhan parisuhteen aikaista tavaraa. Paljon. Olin säilönyt kaikkea mahdollista ex-mieheen ja päättyneeseen suhteeseen liittyvää. Kuten rakkauskirjeitä ja albumitolkulla valokuvia yhteisestä elämästä.

Mietin, mitä niille pitäisi tehdä? Tuntui väärältä heittää kaikki menemään; olihan kyseessä yli kymmenen vuotta elämästäni. Sinä aikana kasvoin koulutytöstä aikuiseksi. Jos deletoin sen vaiheen elämästäni, tiedänkö enää kuka olen?

Fengshui-höyrähdykseni kävi aika perinteisesti. Ensin ostin Hulluilta Päiviltä fengshuita käsittelevän kirjan. Luin sen ja kohta kannoin kangaskassit piukkana kirjaston valikoiman kotiin jatkotutkimuksia varten. Hommasin suunnistuskompassin ja kartoitin kotini ilmansuuntia bagualla. Mistä löytyy vaurausnurkka? Onko sänky aseteltu oikein? Mitä idässä sijaitsevan terveyden eteen voisi tehdä?

Alkuinnostuksen huumassa ajattelin, että olen avoin kaikelle - paitsi ei sammakoita, siihen vedän rajan. Eikä rumaa fengshui-kamaa. Sininen virtahepopatsas koillisessa, onko aivan pakko?

Tilasin Amerikan fengshui-guruilta vuosiennustukset ensin hevosen, sitten lampaan vuodelle. Selvittelin lentäviä tähtiä. Lopulta löysin itseni intuitiiviseen fengshuihin painottuneelta konsulttikurssilta. Energioiden pyörittely tuhansien vuosien takaa oli imaissut minut mukaansa.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, ja niinpä kotini ei alkutilanteessa tosiaan ollut kuin fengshui-oppikirjasta. Suurin ongelma oli tavaran määrä. Sitä oli kerta kaikkiaan liikaa. Ja melkoisen iso osa tavarasta liittyi tavalla tai toisella ex-mieheeni. Ei auttanut kuin karsia.

“Kaikki alkaa raivauksesta ja siivoamisesta. Fengshuin tehosteet eivät toimi, jos kotona ei yhtään tehdä karsintaa. Luomme tavaroihin helposti tunnesiteitä, jotka pitää katkaista. Samalla kun luovumme jostain, annamme tilaa uusille mahdollisuuksille, myös ideoille", intuitiiviseen fengshuihin perehtynyt konsultti Kirsi Niemelä opastaa.

Kuumina kesäpäivinä luin yli 15 vuotta vanhoja musiikkilehtiä läpi ja revin nostalgisia keikka-arvosteluja talteen. Sisustuslehtikokoelmista luopuminen oli yhtä henkistä taistelua. Ex-miehen lahjoittamia paksuja englannin sanakirjoja en halunnut heittää menemään, joten revin vain omistuskirjoitukset pois.
Kun vanhoista veropäätöksistä ja palkkakuiteista oli luovuttu ja vaatekaappiin raivattu ihmisen mentävä aukko, piti tehdä selvää menneisyyteen ja alitajuntaan verrattavasta kellarista ja kaikista sinne jemmaamistani tätä-voisi-vielä-joskus-tarvita-tavaroista. Tunsin jo otteen menneestä hellittävän, hyvällä tavalla.

Seuraavaksi fengshui-katseeni osui palapeiliin. Minulla oli ollut palapeili jo lapsuuden kodissani 80-luvulla, ja myös ex-mieheni kanssa meillä oli tuo klassikko vuosikausia. Kun Ikea 2000-luvun alussa toi markkinoille päivitetyn version palastellusta peilistä, kannoin taas sellaisen kotini eteiseen. Virhe!

Sen lisäksi, että palapeili kuului menneisyyteeni, se on esineenä muutenkin epäilyttävä. Fengshui-guru Anja Banks toteaa Fengshui-aapisessaan, että palapeilit vääristävät ja pirstovat ihmisen minäkuvaa. Ihminen on ikään kuin viipaloitu versio itsestään, koska peilistä ei näy koko ihminen ja häntä ympäröivä energiakenttä. Banksin mukaan menestyvillä ihmisillä on kylpyhuoneessaan mahdollisimman suuri, yhtenäinen peili, joka heijastelee asukkaiden vaurautta ja menestystä.

Nyt on aika, tuumasin, ja aloin irrottaa peilinpaloja seinästä. Hommasin kotiini isoimman peilin, joka ovesta sisään mahtui. Olin valmis eheämpään minäkuvaan.

Ehkä yllättävintä kotini fengshui-prosessissa oli huomata, kuinka moni asia liittyi exääni tavalla tai toisella. Kirjahyllystä löytyi omistuskirjoituksia kirjojen etulehdiltä, vaatehuoneen perällä kummitteli tunnepaatoksellinen päiväkirja vuodelta 1992, johon olin rakastuneena kirjoitellut, jopa nappirasiassa piilotteli ex-miehen verkkatakin varanappeja. Joihinkin omiin vaatteisiini liittyi vahva tunnemuisto entisistä yhteisistä hetkistä. Ja mansikkana kakun päällä, minullahan oli vielä vanha kihlasormuskin tallessa!

Muistoja herättävät vaatteet panin kiertoon, kirjat pääsivät kirjaston kierrätyshyllyyn, ja kihlasormuksen myin kultakauppiaalle käypään hintaan. Jäljelle jäivät vain vanhat kirjeet ja valokuvat.

Fengshuissa neuvotaan, ettei edellisten kumppaneiden rakkauskirjaitä saisi säilyttää sängyn alla. Ohjeelle olisi helppo naureskella; kuka nyt muka niin tekisi? Mutta enpä ollut kovin viisaasti valinnut säilytyspaikkaa itsekään. Siinä ne muhivat: nykyisen miehen yöpöytänä toimivan säilytysarkun sisällä. Mieheni siis Suomessa käydessään nukkui exäni rakkauskirjeiden vieressä. 

Siirsin säilytysarkun kirjeineen omalle puolelleni sänkyä, mutta sekään ei tuntunut hyvältä ratkaisulta. Mitä nämä exäni hartaasti säilötyt kirjalliset rakkaudentunnustukset tekevät nykyiselle suhteelleni? En kuitenkaan vielä ollut valmis kantamaan kirjeitä juhannuskokkoon.

"Koko vanhaa elämää ei voi yhdessä rytinässä kipata kaatolavalle. Tarvitaan pohdintaa, mistä voin henkisesti luopua juuri nyt. Kun aloittaa prosessin, luopuminen voi olla todella työn ja tuskan takana. Mieti mitä vanha suhde ja menneisyyteen liittyvät tavarat sinulle edustavat. Joskus pelkkä valokuvan ottaminen esineestä voi auttaa eteenpäin menossa”, Kirsi Niemelä opastaa.

“Jos eronneella pariskunnalla on lapsia, valokuva-albumit  voi antaa lapsille, jotta näillä on myöhemmin mahdollisuus muistella yhteisiä aikoja”, Niemelä vinkkaa.

Ex-mieheni ja minun suhteessa lapsia olimme me itse, ja kuvista pilkistää elämän kolhuista vielä tietämätön minäni. Oltiin nuoria ja hehkeitä.

“Tärkeintä on pohtia, tuleeko valokuvista hyviä vai huonoja muistoja. Jos kuvissa on jotain ahdistavaa, ne kannattaa hävittää. Iloiset muistot menneestä tuskin uhkaavat nykyistä suhdettasi”, Niemelä lohduttaa.

Otin askeleen kohti luopumista: hain vanhan, valkoiseksi maalatun matkalaukun, tungin sen täyteen kirjeitä ja työnsin parvekkeelle sohvan alle. Laukun kantoripaan sidoin oranssin osoitelapun, jossa luki On the road. Teini-iän rakkauskirjeeni olivat siis jo kovaa vauhtia matkalla pois. Kunhan löydän sopivan hetken käydäkseni ne ensin läpi.

Fengshui-konsultointeja tehdessään Niemelä on huomannut, että yksinasuvilla on usein kodeissaan kuvia yksin olevista ihmisistä. "Yksinäisiä hahmoja tauluissa ei suositella, jos etsii kumppania. Silloin symboloit maailmankaikkeudelle, että kyllä, olen yksin ja haluankin olla. Niiden tilalle kannattaa hankkia parillisia esineitä ja onnellista pariskuntaa esittäviä kuvia.”

Elettyäni vuosikausia etäsuhteessa kahden maan välillä havahduin, että tuolla olohuoneen lounaisnurkassa, juuri parisuhteen ja avioliiton alueella on maalaamani taulu, jossa yksinäinen poika istuu kiikussa ja syksyn lehdet varisevat hänen ympärillään maahan. Tässäkö on syy, että en saa miestä pysyvästi Suomeen?

Kun otin taulun pois esiltä, mieskin muutti vihdoin luokseni.