Sivut

tiistai 18. lokakuuta 2016

Pieni perehdytys BaZi-astrologiaan

BaZi-astrologiaan eli toiselta nimeltään Neljän pilarin astrologiaan tutustumiseni jälkeen mikään ei ole näyttänyt enää täysin samalta. Eivät muut ihmisetkään. Siksi olenkin juuri syventänyt tietämystäni BaZi-astrologian jatkokurssilla.

Huomaan usein miettiväni ihmisten elämänkulkua neljän pilarin heittämässä valossa. Jos jollakulla tutulla on oikein vauhdikas ja aikaansaava jakso meneillään, ajattelen, että nyt on hyvä BaZi-putki päällä. Jos taas jonkun ihmisen kontolle kertyy sairauksia ja haavereita toisensa perään ja sen lisäksi ihmissuhde kariutuu ja henkinen jaksaminen on kovilla, niin näppejä alkaa kutkuttaa ja haluaisin kysyä, että milloin tarkalleen ottaen olitkaan syntynyt. Olen varma, että voisin saada selville BaZin avulla, että missä mättää nyt. Todennäköisesti henkilö on siirtynyt yhden onnenpilarin vaikutuksesta seuraavaan, itselle heikompien energioiden jaksoon. Tai vuosienergiat sotivat hänen omaa elementtiään vastaan. Harvoin maailma murjoo ilman mitään taustalla olevaa syytä. Ja se syiden selvittäminen vasta kiehtovaa onkin!

Voi olla, että Neljä pilaria tai BaZi ei sano sinulle vielä mitään, joten otetaan tähän pieni perehdytys. 

BaZi on siis kiinalaisen astrologian muoto, jossa syntymäajan perusteella määritetään elementit ja eläimet niin syntymävuodelle, kuukaudelle, päivälle kuin kellonajallekin. Se missä maassa ja millä paikkakunnalla on syntynyt otetaan huomioon, ihan niin kuin länsimaisessakin astrologiassa.

Kartta koostuu taivaallisista rungoista ja maallisista oksista, mikä ensi lukemalta voi tuntua täydeltä siansaksalta. Siltä se minustakin ensin kuulosti. Mutta fengshui tulee tässä apuun. Muistatko fengshuista tutut viisi elementtiä, eli veden, puun, tulen, maan ja metallin? Rungot ovat juuri näitä elementtejä. Kukin näistä elementeistä voidaan jakaa vielä joko yang- tai yin-elementtiin, eli on olemassa erikseen esimerkiksi yang-vesi, voimakas virtaus kuten meressä, ja yin-vesi, jota verrataan kevyeen sateeseen. Luonteesikin voi siis olla kuin meren tyrskyisää aaltoliikettä tai pienistä pisaroista tihkuvaa ilmankosteutta. 

Tällä tavalla kiinalaisessa astrologiassa on otettu esimerkkejä luonnosta ja alettu kuvata niillä ihmisten ominaispiirteitä. Voit siis olla "metallityyppi" tai "maaihminen" perusluonteeltasi ja se vaikuttaa siihen miten kommunikoit ja tulet toimeen muiden kanssa. Saattaa myös olla, että elämästäsi puuttuu jokin elementti kokonaan astrologisella kartalla. Kartta antaakin, niin no, kartan siihen miten voit tasapainottaa elämääsi. Fengshui taas pohjaa näihin elementteihin ja astrologisen kartan tekeminen yleensä aloittaakin fengshui-konsultoinnin. Annetut neuvot voivat pohjata ihan yhtä lailla asukkaiden BaZi-karttaan kuin itse asuntoon. Jos esimerkiksi asunnosta ei löydykään korjattavaa, haasteet saattavatkin olla BaZin puolella.

Aiemmin mainitut maalliset oksat ovat kiinalaisen astrologian eläimiä, joita on yhteensä 12 kpl, rotasta sikaan. Syntymävuoden eläin on voimakkaimmin läsnä nuoruudessa ja sen merkitys hiipuu vuosien karttuessa. Silloin kuukausi-, päivä- ja tuntieläimet tulevat enemmän esiin. Ja jotta ei mentäisi liian helpolla, jokainen eläin edustaa omaa elementtiään. Esimerkiksi rotta on aina peruslaadultaan vesirotta ja koira on aina pohjimmiltaan maakoira. 

Nimi Neljä pilaria viittaa neljään eläimeen ja elementtiin (vuosi + kk + päivä + tunti) ja näistä rakennetaan astrologinen peruskartta. Tarvitsemme kuitenkin paljon muutakin tietoa ja sitä löytyy piilossaolevista rungoista. Niistä katsotaan etenkin se onko itse-elementilläsi juuria, eli miten vahva se on. Itse-elementti on kartan tärkein informaatio, se on sinun persoonasi olennaisin osa. Itse-elementti voi olla vaikkapa yang-metalli tai yin-maa, eli siihen ei sotketa eläimiä. 

Itse-elementtiä, eli ydinminää, täytyy aina tukea, mutta karttoja voi olla monenlaisia. Itse-elementti voi olla vahvoilla, jopa liian vahvoilla, jolloin se saa kartan (ja elämän) epätasapainoon ja sitä on hillittävä. Itse-elementti voi olla heikko tai hyvin heikko, jolloin sitä täytyy tietysti erityisesti tukea. Myös tasapainoisia karttoja voi esiintyä sekä ns. seuraa johtajaa -karttoja on joka lähtöön. 

BaZi-kartan tulkinta pohjaa ennen kaikkea viiden elementin kiertoihin, niin positiiviseen, ravitsevaan kiertoon, negatiiviseen, kontrolloivaan kiertoon ja hillitsevään kiertoon. Oikeastaan voisi sanoa, että jos haluaa jotain fengshuista tai kiinalaisesta astrologiasta ymmärtää, niin kierrokset on saatava kohdilleen. Viiden luonnonelementin, maan, metallin, veden, puun ja tulen käyttäytyminen on oltava hanskassa. Näistä kaveruksista kun puhutaan jatkuvasti.

Kartan tärkeimpiä tuloksia on oman itse-elementin tunnistaminen ja tieto siitä, miten voit sitä tukea oikealla tavalla. Tarvitset mukaasi auttavan elementin (sankarin), assistentin (side-kick-etsivän) ja vältettävän elementin (pahiksen). Kun pidät huolta, että sankari vetää konnaa köniin säännöllisin väliajoin, olet turvassa. Eli käytännönläheisemmin tiedät mitä värejä ja materiaaleja kotona ja pukeutumisessa tulisi suosia ja mitä vältellä ja onko lomakohteen oltava mieluummin veden vai puuston lähellä. Muuttaisiko kivi- vai puutaloon. Ostaisiko punaisen vai hopeanvärisen auton. Näitähän riittää. 

Itse karttojen tulkitseminen onkin jo vaikeampaa ja päätä saa rapsutella, kun miettii mikä tälle ihmiselle olisi se auttava elementti ja mitä pitää vältellä. Vastausta ei ole aina helppo nykäistä hihasta, vaan mitä enemmän tiedät ihmisen elämänkaaresta, sen parempi. Kartta alkaa puhua sinulle, se vihjaa miksi ura otti nousukiidon noina vuosina ja miksi elämä sukelsi syvälle juuri tuossa kohtaa. Siksi tunnettujen ihmisten BaZi-karttoja voivat kaikki kiinnostuneet tutkia, sillä heidän elämäntapahtumansa tiedetään ja niitä voi etsiä googlaten. Voin nyt asiaa tutkailleena kertoa, että Matti Nykäsen kartta on yhtä sekava ja paljastava kuin hänen elämänsäkin ja Sauli Niinistön kartalla näkyvä suojelustähtipatteristo on niin tukevaa tekoa, että hän selviää mistä vain. 

Onnenpilarit ovat 10 vuoden jaksoja, jotka jaetaan vielä kahteen 5 vuoden jaksoon. Onnenpilarit eivät ala heti syntymähetkellä, vaan siihen on oma laskukaavansa, milloin niihin päästään käsiksi, mutta yleensä alle 10-vuotiaana. Onnenpilarit lasketaan koko elämän ajaksi ja nehän eivät muutu miksikään, siellä ovat ja pysyvät. 

Kun siirryt onnenpilarista toiseen, viiden ja 10 vuoden jaksoissa, elämäsi saattaa aaltoilla kuin korkki laineilla. Välillä menee lujaa ja välillä tulee lunta tupaan. Tärkeintä on tietää, että voit itse säädellä elämääsi tiedostamalla hyvät ja huonot kaudet. Kun on vaikeampi jakso tiedossa, ei lähdetä soitellen sotaan, pistetä uhkarohkeaa start-up-yritystä pystyyn tai pyritä presidentiksi. Silloin vetäydytään taka-alalle, puhallellaan näppeihin ja laaditaan selviytymisstrategioita. Kun taas luvassa on 10 vuotta pelkkää auringonpaistetta, niin sitten talla pohjaan ja menoksi. Mutta etukäteen on aina vaikea ennustaa, on paljon helpompi lukea BaZi-karttaa jälkikäteen ja verrata sitä toteutuneeseen elämään. "Ai kato, tossa se teki arviointivirheen! Ei ois kyllä kannattanut puuenergiajaksolla" tai "no ei ihme, että se selvisi kaikesta leikiten, katso mikä veden voittoputki!" 

Haluaisitko onnenpilarien lisäksi kaupanpäälle vielä palatsin? Olet ollut niin kiltti tänä vuonna, että saat niitä peräti kaksitoista! Oikeastaan 12 palatsilla katsotaan jokaiselle pilarille oma merkityksensä, joka voi olla esimerkiksi "Lum Kun" = olla hyvin koulutettu tai "Dai Wong" = Vauraus. Palatsit ovat voimistavia, heikentäviä tai neutraaleja. Tässä vähän niin kuin katsotaan oletko syntynyt hyvien vai huonojen tähtien alla! Tai oletko syntynyt palatsiin vai pihatalliin.

Eikä tässä vielä kaikki! Läheskään. BaZi on kuin ruotsinlaivan buffetti, josta voidaan noutaa aina uusi lisäannos tietoa ja lätkäistä se jo syödyn ruoan päälle, vaikka maha jo pingottaa. 

Jokaisella vuodella on oma elementtinsä ja energiansa, aivan kuten tänä vuonna on ilmassa tulta ja apinaa. Kaikki kartassa olevat eläimet voivat ottaa kisaa toistensa kanssa, ne voivat muodostaa ryhmittymiä tai olla toistensa parhaat kaverit. Se, onko sinulla riitapukareja kartassasi, vaikuttaa omiinkin harmonioihisi. Jos sinulla on "taistelevat Virtaset" -tyylinen kartta, jossa sekä elementit kipunoivat että eläimet tukistelevat toisiaan, se ei voi olla näkymättä elämässäsi. Joko taistelet itsekin lähimmäistesi kanssa tai sinulla on sisäisiä tai kehollisia ristiriitoja. 

BaZissa näitä törmäyksiä tai yhdistymisiä voi esiintyä monella tasolla, joko neljän peruspilarin sisällä tai onnenpilareissa tai vuosienergioissa, tai kaikkien näiden välillä. Juuri näistä kohtaamisista alkaa löytyä se tiedonmuru, jota kaikki kieli pitkällä odottavat. Kirjoitan myöhemmin mitä oma BaZi-karttani paljastaa, mutta vaikkapa Koiran ja Lohikäärmeen törmäys kartalla voi valjastaa omat voimavarat ihan eri tavalla käyttöön kuin aiemmin. Törmäykset eivät ole siis pelkästään kielteisiä, vaan niiden avulla voidaan myös neutraloida muita tekijöitä kartalta pois.

Mitä vielä? Tähtiä, tähtiä. Kartalle voidaan ripotella tukku tähtiä, jotka kertovat, onko tiesi oleva kivikkoinen vai sujuuko se tähtisumussa. Tähdet voivat kertoa hämmästyttäviä asioita, kuten sen onnistuuko avioliittosi, millainen on akateeminen menestyksesi, onko suru kiinni puserossa vai yllätkö huippusaavutuksiin, kuten Nobel-palkintoon (hmm, mitenkäs se Bob Dylanin kartta...). Kenelläkään ei tietenkään ole täyslaidallista kaikkia tähtiä (paitsi että Sauli Niinistöllä tuntui kyllä olevan), mutta kieltämättä hämmästyin suuresti, kun huomasin jälkikäteen kahdelle ystävälleni tekemiäni karttoja uudelleen tarkistaessani, että heillä molemmilla oli tuo "vaikea avioliitto" -tähti (joka ei tietenkään ollut tuon niminen). Piti täysin paikkansa! 

Tässä siis minioppaani BaZi-astrologian maailmaan. En tiedä herättikö tämä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta aiheeseen voi perehtyä aina lisää. Jos ei muuta, niin Google tietää. Ja minäkin tiedän sen verran, että rohkenen BaZi-karttoja tehdä. En malta olla tekemättä, sillä niistä avautuu ihmisen koko persoona ja elämä. Se jos mikä on asioita, jotka saavat sydämeni tykyttämään.



Kun elämä hymyilee, saatat seilata onnellisten BaZi-tähtien alla. Tämä tähtihetki on itse kuvattu.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti