perjantai 13. lokakuuta 2017

Elämän ääniä

Näin viime yönä unta, että Ruotsin laivoilla oli siirrytty kevyempään seinärakennelmaan hyttien välillä. Hytit oli rakennettu kaarevaan, pitkään ja käytävämäiseen muotoon ja yhden pitkän hytin sisällä olevat sängyt oli eristetty toisistaan verhoilla. Keskellä yötä saattoi siis kuulla varsinaisia elämän ääniä laidasta laitaan.

Tämä uni sai minut tarttumaan tähän "suomalainen äänimaisema" -aiheeseen. Joka kerta kun tulen Italiasta Suomeen, aistini ovat virittyneet huomaamaan kansojen välisiä eroja. Enkä tällä kertaa puhu säästä, kelistä tai lämpötilasta, vaan ihmisten käyttäytymisestä ja sen mukanaan tuomista äänistä. Suomalaisetko muka hiljaista kansaa? Kyllä täällä ääniä osataan päästellä!

Ensimmäinen soraääni kuuluu usein jo lentokentältä lähtevässä junassa. V-sanaa aletaan viljellä kuin siitä kasvaisi komeaa viljaa. Olen siis saapunut korkean teknologian ihmemaahan ja hyvinvointivaltionakin tunnettuun sivilisaation keskustaan ja ensimmäiset tervetulosanat ovat "Voi vittu! Kylläpä on taas paska päivä!" Tyypistä riippuen tämä jää joko tähän tai sitä seuraa pitkällinen selitys, että miksi vitussa kaikki on niin päin helvettiä. Yleensä avautujana on joku nuori nainen, joka on herännyt väärällä jalalla sängystä ja purkaa oloaan äänekkäästi muillekin tiettäväksi, puhelimessa tietysti. Kysymys kuuluu vaan, että herätäänkö täällä aika useinkin väärillä raajoilla, sillä tätä voi vittua kuulee jatkossa useinkin jos ihmisten ilmoilla liikkuu. Taitaa olla aggressiot pinnassa.

Italiassa, jossa on pitkät machokulttuurin perinteet, ei tietenkään julkisesti voi mistään vitusta puhua. Siellä otetaan esiin miehinen elin (siis tietenkin vertauskuvallisesti) ja leikitellään sillä. Che cazzo! on kuitenkin jo varsin voimakas ilmaisu ja sitä julkisesti tosissaan käyttävä on ihan oikeasti pissed off, eli "kusettunut". Vitsinä ja käsimerkin kera sitä voi heitellä ilmaan (e che cazzo) ainakin kavereiden kera, silleen vähän teatraalisesti. Kaikki ymmärtävät, ettet ole oikeasti vittuuntunut, vaan vain vähän johonkin tyytymätön ("no voihan perhana") tai sitten sinua on juuri jymäytetty ja yrität pelastaa nahkasi, kun muut nauravat avoimesti. 

Se, että joku huutaa kadulla vaikkapa vahvasti humalassa voivittua tai sen sikäläistä vastiketta, on jo erittäin harvinaista, sillä Italiassa ei ole mitään syytä ryypätä. Itse lasken sen fengshuin tulielementin piiriin. Alkoholi edustaa tulta ja sosiaalista lämpöä ja Suomessa sitä pitää tankata pullosta. Italiassa aurinko paistaa taivaalla kuumana ja lämmittää sosiaaliset kontaktit niin, että alkoholia tarvitaan enää vain ruokajuomaksi makuja herättelemään. Ja että joku nainen kiroilisi avoimesti bussissa tai junassa, vaatii jo aikamoisen ronskin hällä väliä -luonteen, jollainen kommunistishenkisestä satamakaupunki Livornosta kyllä saattaa löytyä.

Jos italialainen rouvasihminen haluaa vähän sadatella kaulukseensa, niin hän yleensä sanoo Che cavolo! (= voihan kaali), hieman ääntään madaltaen. Ja kun Suomessa niin runollisesti sanotaan Painu vittuun!, niin kyllä Italiassakin otetaan kovemmat aseet esille tarpeen vaatiessa. "Ma vai in culo" on klassikko, siinä ärsytyksen kohde toivotetaan menemään peräaukkoon. Ja rouvasihmiset, he laimentavat tietysti tätäkin ilmaisua sanomalla "Ma vai in dòmo" (livornoksi: "Vaffandòmo") eli "mene kirkkoon". Kirkko täytyy tulkita tässä sanonnassa vähän kuin katolisessa uskonnossa muutenkin, eli kirkonmiehet ja kuoripojat ja se luvaton käyttöönotto.

Jos jätetään lingvistiset seikat sikseen, on Italian ja Suomen välillä muitakin gutturaalisia eroja. Nimittäin röyhtäily. Kun menin Italiaan ensimmäisiä kertoja, mieheni selitti minulle, että täällä ei katsota hyvällä naisia, jotka röyhtäilevät (epäilemättä olin yrittänyt jotain senkaltaista). Ymmärsin, että kyseessä on tabu. Naisen täytyy kontrolloida vapaata luontoaan ja käyttäytyä siivosti, onhan tämä patriarkaalinen maa. 

Siitä lähtien olen tarkkaillut italialaisia naisia, että röyhtäileekö kukaan. Jos joltakulta pääsee pieni ilmakupla liikkeelle, laitetaan heti käsi suun päälle ja pahoitellaan nolona, suorastaan ylenpalttisesti. En ole koskaan kuullut sellaisia mahan pohjasta lähteviä olut- tai kaalilaatikkoröyhyjä naisten suusta kuin mihin täällä Pohjolassa on totuttu. Omalta osaltani olen tietysti ollut tätä Italian naisten röyhtäily-tabua rikkomassa, mutten usko, että voisin siellä täysin rinnoin päästellä ääniä ilmoille. Se kun vaan ei sovi kulttuuriin. Eikä hienolle naiselle. Tosin metsäläinen ei helpolla pääse perimästään.

Suomeen palatessa tunnen melkoista myötähäpeää, kun kuulen kuinka estottomia osaammekaan olla. Ruokalista kuuluu - ja joskus tuoksuu - niin yläpäästä kuin alapäästäkin. Röyhtäilyssä ei taida olla minkäänlaista tabua Suomessa, tai jos on, niin kaikkia se ei kiinnosta. En tiedä miltä se turistin korvaan kuulostaa, mutta itseäni kovaääninen röyhtäily on alkanut haitata, ainakin jos se tehdään ruokapöydässä niin, että kuulostaa kuin jotain olisi nousemassa takaisin lautaselle asti eikä sitä yhtään yritellä peittää. Olen tottunut siihen, että sitä ainakin pahoitellaan. Jos italialainen mieheni alkaa päästellä ääniä ilmoille, niin perästä kuuluu aina vähintään "anteeksi!" tai "voi ei, olen todella pahoillani", "scusami", "sori" tai muita katumuksen ääniä. Olenpa itsekin ruvennut pahoittelemaan, ihan vaan seuran vuoksi.

Jaahas, mitähän fengshui tästä sanoisi? On tietysti hyvä, että annetaan energian ja ilman kiertää vapaasti niin kropassa kuin kotona (chi-energian esteetön kulku) ja käsittääkseni Japanissa röyhtäily on arkipäivää junissakin. Sillä tavalla muutkin saavat tietää, että ruoka on sulamassa, kiitos vain. Kiinan vastaavasta kulttuurista en tiedä. Mutta voitaisiinko Suomessa laittaa edes jonkinlainen äänenvaimennin päälle, kun ollaan muiden keskuudessa ns. "omilla asioilla"? Oli se sitten puhelimessa tilitettävää vittuuntumista tai ruoan sulamisen äänekkyyttä. 

Onkohan jossain muuten jo keksitty röyhtäilyn maailmanmestaruuskisat? Google kertoo, että on ja vielä New Yorkissa vuonna 2012. Seuraava uutinen rikkoo kaikki tabut: "Italialainen Elisa Cagnoni röyhtäilee kuuluvammin kuin kukaan nainen maailmassa." Mitä helv...

Nam! Nyt ollaan hyvän ruoan äärellä! Kyllä kelpaa sulatella.
Röyh! Tulipa kyllä täysi olo...
Kootut herkut ja kootut ilmeet. Elämän pienten ja suurten nautintojen juhlaa! Perästä kuuluu...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti