Joulun taika

Ja yhtäkkiä oli joulu. Se tuli sillä hetkellä, kun astuin junasta ulos 10 tunnin matkan jälkeen, pohjoisiin, lumisiin sukumaisemiin. Sillä täällähän se joulu on, ei missään muualla.

Tämä joulu on joka tapauksessa hieman erilainen. Kuten Sakari Kuosmanen juuri radiossa lauloi, tämä on ensimmäinen joulu ilman sinua. Yksi on joukosta poissa, eikä lahjoja tarvitse ostaa tai ruokia varata niin isolle joukolle. Ei tarvitse odottaa ykkösvieraan saapumista kuin joulupukkia Korvatunturilta.

Kotona Turussa joulua ei edes tullut. Joulukortit jäivät lähettämättä, ja jo pelkkä ajatus joulukoristeiden hankalasta sijainnista täpötäydessä kellarissa vei kaikki mehut koko kodin pukemisesta jouluun. Antaa olla vaan, kaikki. 

Martat muistuttavat aina joka joulu, että kotona kaapinovet voi vain sulkea ja olla välittämättä niiden takana olevista sotkuista. Minä painoin koko kodin oven kiinni ja jätin sotkut sinne muhimaan keskenään. Mitä siitä jos villakoirat ovat poissollessani lisääntyneet keskenään. Joulusiivousta ei kuulunut tehtävälistalle. Kyllähän siivota ehtii vielä ensi vuonnakin.

Joulun suhteen olen minimalisti. Minulle riittää, että olen oikeassa paikassa, ja että siellä on lunta ja pakkasta. Isoja bonuksia ovat sauna, aito omasta metsästä haettu kuusi ja leivinuunissa valmistetut jouluruoat. Punaiset lakanat, omatekoiset piparit, terästetty glögi. Tv:n laatutarjonta, lukumaratooni sängyssä, itsehankittu ähky. Kaikesta tästä on jouluni tehty. Ja ennen kaikkea vanhemmistani. Sillä minä vietän lapsuuden joulua, joka vuosi uudestaan.

Pystyn hämärästi ymmärtämään, että moni ikäiseni viettää ruuhkavuosijouluja omien lastensa kanssa, mahdollisesti kurvaten eri perheiden ja sukulaisetappien välillä, aikatauluttaen ja joka paikkaan vipeltäen. Sen tsiljoona pakettia pitää ostaa, kun kummin kaimatkin nähdään pyhinä. Perheen pienimmille pitää tietysti luoda taianomainen joulu, joka säilyy muistoissa aina.

Minä olen se perheen pienimmäinen, ollut jo 41 vuotta. Minä vietän ikimuistoista joulua joka kerta, enkä stressaa yhtään. Saavun paikalle, leivon piparit, koristelen kuusen ja otan relasti. Nukun pitkään, haen parasta seuraa kirjoista ja reippailen ulkona posket paukkuen pakkasesta. 

Tänä jouluna kaikki on kuten ennenkin. Se tuo lohtua, kun elämässä niin moni asia on nyt eri lailla. Lapsuusjoulu, kunpa me kaikki voisimme elää sen. Sen huolettoman tunteen, että hetken verran kaikki on hyvin, muuttumatonta. Isä ja äiti hyörivät askareidensa keskellä, ja ilmassa väreilee odotus. Joka joulu se löytyy meistä, se jokin taianomaisen hetken odotus, värinä rintapielessä ja kutina mielessä.

Minulle joulun odotus on se juttu. Siksi matkaan pohjoiseen jo hyvissä ajoin, ennen ruuhkia, ja asetun omaan joulutunnelmaani. Se on todellakin kiireetön, huoleton, lämminhenkinen ja toiveikas. Joulun tunnelma latistuu heti joulunpyhien jälkeen, kun odotus päättyy. Siksi haluan hehkutella sen kanssa jo hyvissä ajoin. Ettei yksi vuoden juhlavimmista hetkistä mene ohi liian nopeasti, vaan että sitä voi maistella, tunnustella, haistella ja kosketella rauhassa, ajan kanssa. Vähän niin kuin meditoiden.

Joulussa on jotain herkistävää, jotain sydänjuuria myöten koskettavaa. Ehkä se on yhteys läheisiin, niin eläviin kuin poisnukkuneisiin. Olemme kaikki läsnä, yhdessä, tämän pysähdyttävän hetken. Sitten hajaannumme taas omille teillemme, mieli muiden asioiden perässä askarrellen, uutta vuotta kohti kirien.

Joulun tärkein sisältö onkin juuri se pysähtyminen. Omien ajatusten äärelle, ja jopa niiden ohi. Mielen hiljentäminen, se on taito, joka arjessa on vaikeaa. Jouluna se onnistuu. Se lämmittää yhtä paljon kuin uudet lahjaksi saadut villasukat, se maistuu yhtä makealle kuin rasian paras suklaakonvehti ja tuntuu yhtä raikkaalta kuin vastasatanut pakkaslumi. 

Joulu saa meissä aikaan niin säihkettä, sydämen lämpöä kuin sisäistä rauhaakin. Pidetään niistä kiinni. Ja viedään vielä uuden vuoden puolellekin.

Tunnelmaa vuoden takaa.

Kuusi, kynttilät ja kukat. Kolme kovaa joulun tekijää.