Yin ja yang – toisiinsa taotut

Olipa kerran Tao, joka yksin hallitsi taivaan kantta. Niin kauan kuin sen tajuntaan ei muuta mahtunut, se oli tyytyväinen omaan kaikkivoipaisuuteensa ja asioiden täydelliseen tilaan. 

Mutta kerran sen mieleen yhtäkkiä juolahti, että entä jos tässä olisi joku toinenkin ulottuvuus? Vähän jotain säpinää tähän ainaiseen rauhallisuuteen ja ikuisena jatkuvaan samanlaisuuteen. Tao fundeerasi asiaa aikansa ja tuli lopulta johtopäätökseen, että ei Mattia ilman Teppoa, eikä Sonnya ilman Cheriä. Niinpä se päätti jakautua kahdeksi yhtäläiseksi puoliskoksi, jotka eivät olleet olemassa ilman toisiaan. Niin syntyi dualismi ja duetot. Ja niin syntyi Yin ja Yang.

Yang oli maskuliininen, pitkä, kovaääninen ja uhmakas. Se takoi rintaansa kuin Tarzan ja uhmasi valloittavansa koko maan. Ennen kaikkea se halusi valloittaa Yinin, tuon pyöreän ja pehmeän hentoisen naispoven, joka vetäytyi kurviensa taakse. Sen hiljainen mystisyys sai Yangin villiksi. Mikä parasta, kilpakosijoita ei ollut. 

Mutta paratiisissa oli ongelma. Mitä enemmän Yang piti yllä miehistä uhoaan, kävi metsästysretkillä ja valloitti vuorennyppylöitä, sen tiiviimmin Yin pysyi kotona neljän seinän sisällä ja sulkeutui meditoimaan mieleensä. Ei nyt, se kuiskasi. Olen niin kovin väsynyt. Taidan vetäytyä pimeään luolaan vähän lepäämään.

Yang huolestui, mikä ei ollut sille tyypillistä, sillä se oli aina aurinkoinen oma itsensä, täynnä energiaa, kirkkautta ja optimismia. Sen miehinen testosteroni vaati sitä ratkaisemaan tämän ongelman ja mielellään heti. Vaikutti vaan siltä, että Yin oli pahasti masentunut, eikä pystynyt enää liikauttamaan eväänsäkään, lanteistaan puhumattakaan.

- Yin rakkaani, tuon sinulle vaikka kuun taivaalta ja vuoren laaksosta:

”Sä olet kuu, mä olen maa, sä olet maa, mä olen kuu. Rakennan sun sydämesi taloa, mä rakastan sua, enemmän kuin Jumalaa...”

-  Aha.

- No entäs ”River deep, mountain high, yeah, yeah, yeah…”

-  Unohda.

- ”Kaiken takana on nainen, joka ihanasti rakastaa, jota minä en voi vastustaa, hei kaikki nyt mä sanon sen, kaiken takana on nainen”

-  Next!

- “Sinä ja minä autiotalossa, sinä ja minä slummitalossa, sinä ja minä liikennevaloissa...”

-  Mitähän ne nekin on?

- Yin, teet minut hulluksi!

-  Kokeile valerianjuurta, se rauhoittaa.

Yang yritti vielä viimeistä serenadia herättääkseen vastakaikua Yinissä: 

”Minä olen joki, sinä olet meri sininen... Ja sua kohti alati virtaan, niin kuin vesi veteen vajoaa ... Tuuli myötäinen on ja aava aukeaa... Sinun luokses saavun niin kuin joki virtaa mereen valtaisaan... Ja sydämeni sykkii tahtiin aaltojen...”

Ei vastausta. Yin oli nukahtanut.

Yang ulvoi tuskasta ja potki kumipuun runkoa. Kaikki kaunis uhkasi murentua, sillä Yin oli niin apaattinen ja kasvoiltaankin kalpea, sillä auringonvalo ei yltänyt luolaan. Yangin kupeita poltti ja hän yritti vielä kerran, sillä hänen luonteeseensa ei kuulunut antaa periksi. Hän painoi kuumat huulensa Yinin viileää ihoa vasten ja silitti tämän hiuksia:

- Yin, teen vuoksesi mitä tahansa. Olet koko maailmani, tai ainakin puolet siitä, olet heikompi astiani. Emmekö voisi laittaa voimiamme yhteen ja olla sitä kautta kokonaisia ja voida paremmin molemmat? Tahdon vain olla sulle hyvin hellä. Tai raju, jos sitä haluat.

Yin otti Yangin sanat sydämeensä ja tutkiskeli niitä hiljaisuudessa. Pitkän ajan päästä hän lopulta myöntyi ja ojensi arasti kätensä. Yang tarttui siihen tiukasti eikä hukannut aikaa.

Ja niin Yin ja Yang kävivät yhteiseen pyörteiseen tanssiin, jossa toinen oli välillä päällä ja toinen alla. Yin tunsi sisällään palan Yangia ja Yang tunsi sydämessään Yinin olevan olennainen osa itseään. Ja kun heidän vastakkaiset energiansa yhtyivät, he eivät enää osanneet olla ilman toisiaan. Yin täydensi ja rauhoitti Yangin sykettä ja Yang antoi Yinille voimaa mennä eteenpäin joka päivä, joka tunti. Aikojen kuluessa he täyttivät koko maan jälkeläisillään ja jakoivat rakkauden ja harmonian sanomaa.

Ja niin oli fengshuin ydinajatus energian tasapainosta syntynyt ja alkanut levitä maailmaan. Nyt se saavutti sinutkin! 

Sen pituinen se.

PS: Lue marraskuun fengshui-blogihaasteen muut kirjoitukset yinistä ja yangista täältä:

house-of-riikka: Yin vs. Yang: kumpi sinä olet?
sarinpuutarhat.blogspot.fi: Kerrottu syklaami ja jinin aika

Photo by Aarón Blanco Tejedor on Unsplash

Energiakäsittelyä

Monta vuotta sitten kävin Italiassa hierojalla. Tai itse asiassa hieroja tuli kotikäynnille. Miesystäväni äiti (jota siis anopiksi tituleeraan ajan säästämiseksi) oli suositellut tätä minulle. Ajattelin, että miksi ei, kyllä yksi hieronta aina elämään mahtuu. Ei kun lavetille ja menoksi, valmiina rentoutumaan hetkeksi.

Kun hieronta alkoi, yllätyin totisesti. Naishieroja ei alkanut mouhia kireitä lihaksiani, vaan alkoi päästellä outoja ääniä, ujelluksia ja huohotuksia. Vartaloani hän koski tuskin lainkaan. Yritä siinä rentoutua, kun et tiedä millainen läähätys seuraavaksi yläpuoleltasi kuuluu. Tajusin aikani kelattuani, että nyt taidetaan olla ihan eri sfääreissä kuin lihaspinteiden avaamisessa. Olisiko kyseessä peräti henkisten lukkojen ja energiakanavien avaaminen?

Kävi ilmi, että olin messa male, eli energeettisesti kehnolla tolalla. Niihin aikoihin elämäni oli kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista ja kaikenlaiset stressioireet suorastaan huokuivat kropastani. Nainen suositteli, että siirryn astetta vahvempiin lääkkeisiin, eli hänen kollegansa käsittelyyn.

Olin kuullut Lucan nimen monta kertaa eri keskusteluissa, mutta nyt sain itse todistaa mitä tämä osteopaatti ja kranio-sakralisti tekee. Eikä tälläkään kertaa tyydytty pelkkään hieromiseen. Äänimaailma oli rauhallinen, ilman huohotusta, mutta sisällä myllersi. Nyt yritettiin päästä oireiden alkusyihin käsiksi, ei pelkästään niitä lievittämään. Olin valmis mihin vain.

Muutaman hoidon lopuksi löysin itseni puolittain lattialta, jalat ilmassa. Minulla ei ole aavistustakaan millä nimellä sitä terapiamuotoa kutsuttaisiin, mutta kaksi ihmistä (Luca ja naishieroja) pitelivät kehostani kiinni ja siirsivät sitä hienovaraisesti eri asentoihin hoidon edetessä. Olin jonkinlaisella mielikuvatripillä, jossa keho ja alitajunta vuoropuhelivat. Ilmeisesti ne kertoivat, että olin menossa alas.

Niinä monina kertoina ja vuosina kun kävin Lucan luona, opin syvällisiä asioita elämästäni. Opin fysiologisessa mielessä, että minulla on lievää skolioosia ja että voimakas hengittäminen, rebirthing, avaa kehon ja mielen energioita. Opin, että selkäkipu johtuu pelosta ja pelko asuu maksassa. Opin, että corpo è sano, kehoni on terve, eli kaikki fyysiset ongelmani ovat mielen heijastumia. Opin, että kehoterapioilla voi saavuttaa rajuja vaikutuksia henkisellä tasolla – välillä Luca sanoi, että nyt olet kuin rekan alle jäänyt, vaikutus on niin voimakas, älä ihmettele jos tulee jälkijäristys. Ja saatoin itkeä irrationaalisesti koko loppuillan, vailla tietoa miksi. Nyt ymmärrän, että vanhat energiat täytyy putsata ulos, että uutta pääsee tilalle.

Luca myös osasi lukea kehoani hämmästyttävällä tavalla ja kerran hän kysyi mitä minulle on tapahtunut 10-vuotiaana. Ai 10 vuotta sitten? kysyin. Ei, vaan lapsuudessa kun olit 10. Hän näki, että ongelmani juonsivat sinne asti. Miten sellaisen voi nähdä, minulla ei ole aavistustakaan. Hän ei käytännössä tiennyt minusta muuta kuin mitä kehoni hänelle kertoi. Keho oli rekisteröinyt kaiken stressin ja traumat ja säilönyt ne kudoksiinsa.

En ole enää moneen vuoteen käynyt Lucan vastaanotolla, sillä parhaat terapiamuodot ovat sellaisia, jotka voi jättää taaksensa ja siirtyä eteenpäin. Olen sittemmin kokeillut vyöhyketerapiaa, akupunktiota, lymfaterapiaa, naprapatiaa, psykoterapiaa, meditaatiota, ruokavaliomuutoksia ja ties mitä muuta. Kaikista on ollut apua, myös huonoista kokemuksista. Kun polveni telottuani minulle sanottiin, että ei se välttämättä siitä enää koskaan parane, niin ajattelin, että perhana, varmasti paranee! Ja niin teki. Omalla asenteella on ratkaiseva merkitys.

Luca kehotti minua tekemään jotain käsilläni, näyttelemään tai ilmaisemaan luovuuttani jollain tapaa. Halaamaan ihmisiä. Hän myös sanoi, että reikistä olisi minulle hyötyä. Koska fyysinen ongelma oli käsissäni, minulla oli joitain asioita käsittelemättä. Tai kuten sama asia ilmaistaisiin italiaksi, käsivarret (gli abbracci) kaipasivat halaamista (abbracciare).

Luulen, että kohtaamisellani Lucan kanssa on ollut syvempi vaikutus elämääni kuin uskonkaan. Aloin käydä kotimaassa reikihoitajalla ja sitten opiskelin itsekin reikitekniikkaa. Mieheni tuli mukaan kursseille ja energioista ja niiden kanavoinnista tuli yhteinen kokemus. En koskaan myöskään unohda sitä, kuinka reikiopettaja katseli energiakenttiämme, eli aurojamme, ja sanoi, että olette löytäneet toisenne tässä elämässä todella pitkällisen etsinnän jälkeen – eikä nyt puhuttu tämän elämän vuosista, vaan menneistä elämistä. Taas olin tutustunut ihmiseen, joka näki näkymättömien energioiden taakse. 

Kehoon kohdistuva energiahoitomuoto reiki johdatti minut mutkien kautta lopulta myös kotiin kohdistuvan energian hoitamiseen, eli fengshuin äärelle ja fengshui on tuonut elämääni ihan uusia henkisiä ulottuvuuksia – se, joka sanoo, että fengshui on pelkkää sisustamista ei selvästikään ole perehtynyt koko aiheeseen!

Energiahoitojen lisäksi aloin myös tehdä jotain käsilläni – sitten kun pystyin niitä vuosien jälkeen taas käyttämään. En lämmennyt Lucan suosittelemalle harrastajateatterille, mutta huomaan nauttivani esiintymisestä eri muodoissaan. Luovuuden maailmaa olen päässyt raottamaan monella eri tapaa viime vuosina, niin kuosien kuin kirjoittamisen kautta.

Elämässä yksi asia yleensä johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Kohtaat jonkun merkittävän ihmisen, sinut ohjataan uuden hoitomuodon pariin, luet kirjan, joka muuttaa ajattelutapaasi. Minut muutti energia. Tajusin, että energiahanani olivat tukossa ja että se kaikki hyvä happi (tai happiness) on siellä kehon sisällä, sen täytyy vain päästä vapaasti kulkemaan ja ilmentämään itseään.

Elämänvoiman, chi-energian, tulee päästä etenemään esteittä, jotta hyvä olo voi vallita ja jotta hyviä asioita voi virrata elämään. Jos kropan tai kodin energiat ovat tukossa, elämäkin on yleensä solmussa. Tarvitaan vain yksi kunnon nykäisy, niin solmu alkaa aueta. Näin teki kiinalaisen lääketieteen mestari, jonka työskentelyä esitettiin eräässä dokumentissa. Hän ”näki” ja ”tunsi” asiakkaansa solmukohdat ja veteli hetken aikaa hanoista, koskematta tähän lainkaan. Hän varmaankin näki kuinka kehon energiavirrat olivat menneet ristiin eikä sen seurauksena mikään enää liikkunut kunnolla, johtaen fyysisiin oireisiin. Kun tämä tukos oli saatu selvitettyä, potilas voi paremmin. Ei lääkkeitä, ei leikkauksia. Vain parantavaa, lääkitsevää energiaa, joka virtaa esteettä. Silloin keho pystyy parantamaan itse itsensä.

Mieti omaa kotiasi ja myös kehoasi ja mieltäsi. Voitko aistia kulkeeko siellä energiaa vai onko se jumahtanut tyystin? Ehkä ensin se on vaikeaa, mutta siihen voi harjaantua, niin kuin kaikkeen elämässä. Onko koti kyllästetty turhilla tavaroilla ja muistoilla? Voiko ilmapiiriä leikata kuin veitsellä? Tulevatko perheenjäsenet toimeen keskenään? Kulkevatko ajatukset samoja, tympeitä latuja, ja onko suolistoon kertynyt muutakin kuin suolinukkaa. 

Voit ottaa energiapuhdistuksen avuksi, niin henkisen, fyysisen kuin kodissa suoritettavan. Miltä tuntuu ennen kodin energiapuhdistusta ja miltä sen jälkeen? Ero pitäisi huomata helpompana hengittämisenä ja mielialan nousuna. Kehon puhdistus helpottaa päänsärkyoireita ja väsymystä kun toksiinit pääsevät helpommin ulos. Ja mielen puhdistus myrkyllisistä ajatuksista vasta hyvää tekeekin.

Kaikki on sinussa itsessäsi. Sinä olet yhtä kuin kotisi, elämäsi ja niiden energiat. Usko vain itseesi ja omaan energiaasi ja anna sen virrata. Tämäkin tarina on kirjoitettu käsillä, jotka vuosiin eivät kivutonta päivää nähneet, ja mielellä, joka ei positiivista ajatusta olisi tunnistanut vaikka sillä olisi isketty päähän. Ja nyt se kivuton ja mieletön päivä on tässä. Juuri tänään. Mikä upea syy olla elossa!

Ovet ja ikkunat auki uusille energioille!

Tie saattaa näyttää suoralta, mutta edessä olevien puskien taakse ei koskaan näe. Mitähän elämän yllätyksiä siellä on?

Ulkoilmasta löytyy luonnon omaa kasvuenergiaa. Kun sitä tankkaa, jaksaa taas itsekin kasvaa ja kukkia ja tuottaa iloa toisillekin.

Välillä elämä riepottelee niin, että meinaa tukka ja äly lähteä päästä. Mutta kaikki myrskyt menevät aikanaan ohi.

Ja tärkeintähän on... korkeat näkymät kauas eteenpäin ja rakkaus. Kuka tämä Maurizio oikein on, sitä en vaan tiedä.

Loppujen lopuksi energiamme vain muuttaa muotoaan. Askelet sannalta häviävät ja niin häviät sinäkin, ja tämä päivä. Energiasi jää jäljelle, toivottavasti se on jotain kierrättämisen arvoista.

Muista levätä! Martedi riposo, eli tiistai on italialaisittain lepopäivä. Maanantaisin saatetaan avata myöhään ja perjantaina sulkea vähän aiemmin (ainakin toimistoissa) ja siestaa vietetään, jotta ruokailulle pyhitetään sille kuuluva aika. Mutta sitten vastapainoksi aloitetaan aamulla aikaisin ja jatketaan myöhään illalla. Huilaamalla välillä jaksaa pidempään.

Merenrantahuvilakin saattaa sortua liian kovassa menossa, tyrskyssä ja tuulessa. Elämässä tarvitaan tasapainoa - sitä voi saada vaikkapa tutkimalla ja harjoittamalla fengshuita.




Kaikki kuvat: Virpi Karjalainen ja Santi Gambino.

Elämän ääniä

Näin viime yönä unta, että Ruotsin laivoilla oli siirrytty kevyempään seinärakennelmaan hyttien välillä. Hytit oli rakennettu kaarevaan, pitkään ja käytävämäiseen muotoon ja yhden pitkän hytin sisällä olevat sängyt oli eristetty toisistaan verhoilla. Keskellä yötä saattoi siis kuulla varsinaisia elämän ääniä laidasta laitaan.

Tämä uni sai minut tarttumaan tähän "suomalainen äänimaisema" -aiheeseen. Joka kerta kun tulen Italiasta Suomeen, aistini ovat virittyneet huomaamaan kansojen välisiä eroja. Enkä tällä kertaa puhu säästä, kelistä tai lämpötilasta, vaan ihmisten käyttäytymisestä ja sen mukanaan tuomista äänistä. Suomalaisetko muka hiljaista kansaa? Kyllä täällä ääniä osataan päästellä!

Ensimmäinen soraääni kuuluu usein jo lentokentältä lähtevässä junassa. V-sanaa aletaan viljellä kuin siitä kasvaisi komeaa viljaa. Olen siis saapunut korkean teknologian ihmemaahan ja hyvinvointivaltionakin tunnettuun sivilisaation keskustaan ja ensimmäiset tervetulosanat ovat "Voi vittu! Kylläpä on taas paska päivä!" Tyypistä riippuen tämä jää joko tähän tai sitä seuraa pitkällinen selitys, että miksi vitussa kaikki on niin päin helvettiä. Yleensä avautujana on joku nuori nainen, joka on herännyt väärällä jalalla sängystä ja purkaa oloaan äänekkäästi muillekin tiettäväksi, puhelimessa tietysti. Kysymys kuuluu vaan, että herätäänkö täällä aika useinkin väärillä raajoilla, sillä tätä voi vittua kuulee jatkossa useinkin jos ihmisten ilmoilla liikkuu. Taitaa olla aggressiot pinnassa.

Italiassa, jossa on pitkät machokulttuurin perinteet, ei tietenkään julkisesti voi mistään vitusta puhua. Siellä otetaan esiin miehinen elin (siis tietenkin vertauskuvallisesti) ja leikitellään sillä. Che cazzo! on kuitenkin jo varsin voimakas ilmaisu ja sitä julkisesti tosissaan käyttävä on ihan oikeasti pissed off, eli "kusettunut". Vitsinä ja käsimerkin kera sitä voi heitellä ilmaan (e che cazzo) ainakin kavereiden kera, silleen vähän teatraalisesti. Kaikki ymmärtävät, ettet ole oikeasti vittuuntunut, vaan vain vähän johonkin tyytymätön ("no voihan perhana") tai sitten sinua on juuri jymäytetty ja yrität pelastaa nahkasi, kun muut nauravat avoimesti. 

Se, että joku huutaa kadulla vaikkapa vahvasti humalassa voivittua tai sen sikäläistä vastiketta, on jo erittäin harvinaista, sillä Italiassa ei ole mitään syytä ryypätä. Itse lasken sen fengshuin tulielementin piiriin. Alkoholi edustaa tulta ja sosiaalista lämpöä ja Suomessa sitä pitää tankata pullosta. Italiassa aurinko paistaa taivaalla kuumana ja lämmittää sosiaaliset kontaktit niin, että alkoholia tarvitaan enää vain ruokajuomaksi makuja herättelemään. Ja että joku nainen kiroilisi avoimesti bussissa tai junassa, vaatii jo aikamoisen ronskin hällä väliä -luonteen, jollainen kommunistishenkisestä satamakaupunki Livornosta kyllä saattaa löytyä.

Jos italialainen rouvasihminen haluaa vähän sadatella kaulukseensa, niin hän yleensä sanoo Che cavolo! (= voihan kaali), hieman ääntään madaltaen. Ja kun Suomessa niin runollisesti sanotaan Painu vittuun!, niin kyllä Italiassakin otetaan kovemmat aseet esille tarpeen vaatiessa. "Ma vai in culo" on klassikko, siinä ärsytyksen kohde toivotetaan menemään peräaukkoon. Ja rouvasihmiset, he laimentavat tietysti tätäkin ilmaisua sanomalla "Ma vai in dòmo" (livornoksi: "Vaffandòmo") eli "mene kirkkoon". Kirkko täytyy tulkita tässä sanonnassa vähän kuin katolisessa uskonnossa muutenkin, eli kirkonmiehet ja kuoripojat ja se luvaton käyttöönotto.

Jos jätetään lingvistiset seikat sikseen, on Italian ja Suomen välillä muitakin gutturaalisia eroja. Nimittäin röyhtäily. Kun menin Italiaan ensimmäisiä kertoja, mieheni selitti minulle, että täällä ei katsota hyvällä naisia, jotka röyhtäilevät (epäilemättä olin yrittänyt jotain senkaltaista). Ymmärsin, että kyseessä on tabu. Naisen täytyy kontrolloida vapaata luontoaan ja käyttäytyä siivosti, onhan tämä patriarkaalinen maa. 

Siitä lähtien olen tarkkaillut italialaisia naisia, että röyhtäileekö kukaan. Jos joltakulta pääsee pieni ilmakupla liikkeelle, laitetaan heti käsi suun päälle ja pahoitellaan nolona, suorastaan ylenpalttisesti. En ole koskaan kuullut sellaisia mahan pohjasta lähteviä olut- tai kaalilaatikkoröyhyjä naisten suusta kuin mihin täällä Pohjolassa on totuttu. Omalta osaltani olen tietysti ollut tätä Italian naisten röyhtäily-tabua rikkomassa, mutten usko, että voisin siellä täysin rinnoin päästellä ääniä ilmoille. Se kun vaan ei sovi kulttuuriin. Eikä hienolle naiselle. Tosin metsäläinen ei helpolla pääse perimästään.

Suomeen palatessa tunnen melkoista myötähäpeää, kun kuulen kuinka estottomia osaammekaan olla. Ruokalista kuuluu - ja joskus tuoksuu - niin yläpäästä kuin alapäästäkin. Röyhtäilyssä ei taida olla minkäänlaista tabua Suomessa, tai jos on, niin kaikkia se ei kiinnosta. En tiedä miltä se turistin korvaan kuulostaa, mutta itseäni kovaääninen röyhtäily on alkanut haitata, ainakin jos se tehdään ruokapöydässä niin, että kuulostaa kuin jotain olisi nousemassa takaisin lautaselle asti eikä sitä yhtään yritellä peittää. Olen tottunut siihen, että sitä ainakin pahoitellaan. Jos italialainen mieheni alkaa päästellä ääniä ilmoille, niin perästä kuuluu aina vähintään "anteeksi!" tai "voi ei, olen todella pahoillani", "scusami", "sori" tai muita katumuksen ääniä. Olenpa itsekin ruvennut pahoittelemaan, ihan vaan seuran vuoksi.

Jaahas, mitähän fengshui tästä sanoisi? On tietysti hyvä, että annetaan energian ja ilman kiertää vapaasti niin kropassa kuin kotona (chi-energian esteetön kulku) ja käsittääkseni Japanissa röyhtäily on arkipäivää junissakin. Sillä tavalla muutkin saavat tietää, että ruoka on sulamassa, kiitos vain. Kiinan vastaavasta kulttuurista en tiedä. Mutta voitaisiinko Suomessa laittaa edes jonkinlainen äänenvaimennin päälle, kun ollaan muiden keskuudessa ns. "omilla asioilla"? Oli se sitten puhelimessa tilitettävää vittuuntumista tai ruoan sulamisen äänekkyyttä. 

Onkohan jossain muuten jo keksitty röyhtäilyn maailmanmestaruuskisat? Google kertoo, että on ja vielä New Yorkissa vuonna 2012. Seuraava uutinen rikkoo kaikki tabut: "Italialainen Elisa Cagnoni röyhtäilee kuuluvammin kuin kukaan nainen maailmassa." Mitä helv...

Nam! Nyt ollaan hyvän ruoan äärellä! Kyllä kelpaa sulatella.

Röyh! Tulipa kyllä täysi olo...

Kootut herkut ja kootut ilmeet. Elämän pienten ja suurten nautintojen juhlaa! Perästä kuuluu...