Kohtuullistamiskuuri

When a door closes, there is a window that opens. Just make sure you fit through.

 -Alexander Graham Belliä mukaillen Virpi Karjalainen

Jos tästä yöstä selviän, en ikinä enää syö kakkua ja juo paksua kaakaota rommilla ja kermavaahdolla. Vähintään koko seuraavan kuukauden syön vain keitettyjä porkkanoita ja juon vettä. No, ainakin huomenna pidän paastoa. Ai sä otit tuollaisen kakkupalan? No, ehkä minäkin sitten.

Tässä lyhyt summa summarum kulinaarisista kakkuövereistäni Prahan kahviloissa. Meni vähän Kylli Kukk -linjalle, eli kakkupala päivässä pitää joogaajan notkeana (vaikka hän tästä linjastaan onkin sittemmin valitettavasti lipsunut). Mikä siinä onkin, että vaikka kotona jääkaapissa pilkahtelee valo eikä paljon muuta, niin matkalla tuo syömishomma riistäytyy täysin käsistä. En ole enää pitkään aikaan viitsinyt järkyttää itseäni punnitsemalla lomakilojani reissujen jälkeen - itse asiassa, nyt kun tuli vaaka puheeksi, niin ulkoistin painonmittauspalvelut parvekkeelle. Vaaka lähti jäähylle, fengshuin nimissä tietenkin. Ajattelin, että mitä en näe, se ei ahdista - eikä vaaka ainakaan kerää pölyä lattianrajassa. Siitä voisi varmaan luopua kokonaan - peili ja housujen vyötärö kertovat kyllä missä mennään.

Siinä missä asunnon virtaviivaistaminen on hyvässä mallissa, tavarankesytystaitoni lähes huippuunsa hiotut ja kodin energiat pääsevät vapaasti kulkemaan, niin en ole saanut samaa tatsia omaan kehooni ja sen lempeään chi-virtaukseen. Sen huomasin hotellihuoneessa keskellä yötä: pitelin vatsaani, sydän hakkasi hulluna ja tein dieettilupauksia liian tukevien tsekkiläisten aterioiden jälkimainingeissa. Sillä minunhan pitäisi jo ammatillisessa energiamielessä olla kiinnostunut superruoasta ja viherpirtelöistä ja rakkaudella tuntikausia kypsytetyistä terveellisistä pataruoista. Olenkin kiinnostunut syömään kaikkea mikä maan ja taivaan välissä kasvaa (ja liikkuu), en vaan ole niin kiinnostunut valmistamaan ruokaa itse. Mietin, että voiko se johtua "kotitalousopettajan lapsilla ei ole kauhaa" -syndroomasta, mutta sitten onneksi sain lohduttavan synninpäästön - kaikki on tähtimerkkiini kirjoitettu. Me kaikki vaan emme ole huippucheffejä.

Kiinalaisen astrologian vuosieläimestäni, eli Lohikäärmeestä sanotaan mm. näin: "Lohikäärmeen hyvä terveys on yllättävää, sillä ruokailutottumukset eivät ole yleensä kovin terveelliset. Lohikäärmeellä on liian kiire miettiä, miten saavuttaa maailman herruus; hän ei ehdi murehtia syömisiään. Syöminen on Lohikäärmeelle yleensä vain välttämättömyyksiin kuuluva ohimenevä tapahtuma. Hän nappaa syötäväksi sitä, mitä on juuri sillä hetkellä saatavilla - yleensä jotain epäterveellistä" [Gerry Maguire Thompson: Johdanto kiinalaiseen astrologiaan]. Mieleen muistuvatkin pikalounaat työpaikalla tietokoneen ääressä: samalla kun toinen käsi työnsi paahtoleipää suuta kohti, niin toinen askaroi työtehtävien kimpussa. Välillä piti miettiä, että mahdoinkohan jo syödä. Tosin kyseessä oli maan tapa, joka tarttui työkulttuurin mukana. Ja niin kuin tässä ei olisi riittävästi sulateltavaa, BaZi-kartaltani lisäksi löytyvälle kolmoistiikerille sanotaan, että sen olisi vältettävä mässäilyä ja keskityttävä lähinnä lehtikasviksiin ja ituihin. Boooring!

Koska ongelman tiedostaminen on kuitenkin puoli ruokaa, niin ehkäpä tässä on vielä toivoa. Porkkana on hyvää ja halpaa ja äkkiähän sen suuhunsa nappaa tässä kiireempien asioiden keskellä (ja siitä voi myös valmistaa kakkua). Omistan myös smoothie-koneen, joten laiskuus käydä kaupassa ostamassa pirtelöainekset on ainoa tekosyy. Vesikin on ilmaista ja huuhtelee aivotoiminnan kirkkaammaksi, suolistosta puhumattakaan. Joulut, runeberginpäivät, ystävänpäivät, synttärit ja laskiaispullakausi on ohitettu (tosin ei kunnialla) ja prahalaiset hienostokahvilatkin tuli tutkittua perusteellisesti, makuvivahteita verraten. 

Päätin nyt vakaasti antaa suolistolleni pienen paussin, onhan se kirottu bikinikausikin taas kohta tulossa. Yinin ja yangin merkeissä nyt on aika elää hetki ilman makeita houkutuksia, syödä vähemmän, katsoa tarkemmin mitä suuhun pistää ja palata askeesin pariin. Siis ainakin ensi sunnuntaihin asti, jolloin ystäväni ovat kutsuneet minut all you can eat -kakkubuffetille. Siihen asti nämä kuvat toimikoot silmänruokana ja muistutuksena makeista ajoista.

Paksuakin paksumpaa tummaa kaakaota, jota voi syödä lusikalla. Suomessa perinjuurin harvinaista.

Kakkua on siinä monenlaista. Nam.