Halpa vai kallis elämä

Pari viikkoa sitten luin uudestaan Anja Banksin Fengshui-aapisen, sillä edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo noin viisi vuotta ja halusin palata perusteiden äärelle. Ikään kuin tsekata, että olenko jo sisäistänyt kaiken tarpeellisen. 

Kirja on erinomainen perusteos, jota voi suositella suomalaisille sisustajille. Kuvia ei juurikaan ole, mutta asiaa sitäkin enemmän. Itseäni aina kiinnostavat eniten asiakastapaukset elävästä elämästä ja Banks antaa muutamia puhuttelevia esimerkkejä. 

Kirjaa lukiessani pystyin mielessäni ruksimaan omassa kodissani hoitamani fengshui-hommat ja miettimään missä on vielä parantamisen varaa, kunnes pysähdyin tämän tiedon äärelle: "Muista kuitenkin uusia esineitä hankkiessasi, että jos ajattelet halvasti, halpoja asioita on tulossa elämääsi. Jos ajattelet rikkaasti, on tiedossa rikkaita asioita. Silloin kun rahatilanne on huono, on hyvä ostaa itselleen jotakin sellaista, mitä on halunnut ja kuitenkin jättänyt ostamatta, koska siihen ei muka ole varaa. Asian ei kuitenkaan tarvitse olla kallis, teko ratkaisee. Ihmiset, jotka ovat tehneet näin, ovat aina huomanneet, että rahat ovat vain jotenkin riittäneet."

Tämä kappale pysäytti minut täysin, sillä olen aina ollut "halpaheikki". Ostan kun saan halvalla, säästän rahaa aina missä vaan voin ja teen koko ajan mentaalista hintavertailua. Kyllä, kuulin lapsuudessani usein, että raha ei kasva puissa, että nyt ei virpiseni ole siihen hankintaan varaa. Kun halusin omaan huoneeseeni jotain uutta kivaa (puoliympyrän muotoinen sohva, anyone? Kuuminta hottia 80-luvulla) niin vastaus oli, että sitten kun sinulla on oma koti, voit sitä sisustaa mielin määrin − ja sen hetken mielitekoa ei irronnut vanhempien kukkarosta. Tämä on varmaan sitä, mitä nykyajan kasvattajat sanoisivat lasten opettamisesta pieniin pettymyksiin, sillä isompia on elämässä vielä tulossa.

Kerran kun aikuisena taas haaveilin ääneen loton jättipotista, isä kysyi, että mitä sillä kaikella rahalla oikein tekisin, "ostaisit lisää vaatteita kirpputorilta?" Hmm. Ehkä kirpputori-innostukseni määritteli minua jo liikaakin. Tykkäsin säästää ostamalla.

Silloin kun rahaa on vähän, ei auta, vaikka käy Vaurastumisen perusteet -kurssin (kuten tein vuonna 2012 − sain lipun muuten halvalla). Olin juuri jäänyt työttömäksi ja köyhää arkea oli luvassa, enemmän kuin silloin osasin arvatakaan. Teinkö kuten silloin neuvottiin, vyörytin luottokorttivelat pois, lakkasin ostamasta asioita luotolla ja aloin säästää ja sijoittaa kuin Donald Trump? No en tietenkään. Kun jokapäiväiset ruokaostokset pitää ostaa luottokortilla niin sijoitukset ja pörssikurssit ovat kaukana mielestä. Rahasta ikävä kyllä muodostuu ärsytyksen aihe, on vaikea nähdä pennikukkaroaan pidemmälle ja olla kiitollinen omasta osastaan. Omien raha-asenteidensa kanssa saa ihan kunnolla painia ja ottaa niistä niskalenkkiä. Kaikki vaurausgurut ja rahanhallintakurssit, joihin olen tutustunut, keskittyvät ensisijaisesti siihen mitä tapahtuu pään sisällä ennemmin kuin lompakon sisällä.

Viime aikoina olen alkanut ostaa itselleni silloin tällöin kukkia. Vuosikausia haaveilin olevani niin menestyvä, että minulla olisi aina tuoreita, kauniita kukkakimppuja kotona luomassa vaurauden ja kodikkuuden henkeä. Arkipäivän luksusta siis. Vaikka kävin töissä, en silti kokenut olevani niin varoissani, että voisin ostaa itselleni ja kotiini kukkia. Ennemmin ostin litran maitoa ja ruisleivän kuin kukkakimpun. Ne olivat niitä sisustuslehtien kadehdittavia naisia, joilla siihen oli mahdollisuus (ja kuten sittemmin olen saanut paikan päällä kokea, ne ovatkin sisustustoimittajat itse, jotka tuovat leikkokukat kuvattavaan kohteeseen. Ahaa!). Sitten vaan päätin, että minäkin voisin vihdoin olla sellainen nainen, joka sisustaa kukilla. Voisin tuoda kukkien suloista kasvuenergiaa elämääni. Fengshuihin perehtyminen sai tämän päätökseni varmasti aikaan. Toistaiseksi olen valinnut niitä kukkia, joissa on oranssi alennuslappu, mutta jostainhan sitä on aloitettava, puuma ei pääse pilkuistaan jne. Tällä viikolla ostin kolmella eurolla 30 ruusua, hyvä tarjous, eikö! Harmi vaan, että kukat alkavat jo nahistua... Sillä eiväthän ne priimaa voineet enää olla.

Tästä pääsemmekin takaisin siihen Anja Banksin toteamukseen, että halvalla ei saa kallista elämää. Rahan ajatteleminen on aika raskasta ja mielelläni suhtautuisin siihen höyhenenkevyesti. Olisinko nyt varakas, jos olisin aina ostanut parasta mitä tarjolla on? Eikö se olisi vain johtanut loputtomaan velkakierteeseen? Vai olisiko universumi alkanut delegoida varoja sinne missä niitä iloisesti kulutetaan? Rikkaasti ajattelevat ja käyttäytyvät rikastuvat, köyhästi ajattelevat ja käyttäytyvät köyhtyvät? Kiehtova ajatuspeli, johon en vielä tiedä lopullista vastausta. Kerron teille heti kun asia selviää ja kukkarossani kilahtelee! 

Sen olen ainakin huomannut, että jos pitää valita kahden vaihtoehdon välillä − kallis esine, jonka oikeasti haluat, ja hieman halvempi versio, joka on sinne päin − niin jälkimmäisen ostaminen ei koskaan tee sinua onnelliseksi. Kiroat vuosikausia, että miksi ostin tämän liesituulettimen, kun olisin halunnut sen tyylikkäämmän. Miksi ostin halvemman työtuolin, kun se toinen olisi ollut arvonsa säilyttävää nimekästä designia. Miksi kotini on täynnä Ikeaa ja kirpputoria, kun se voisi olla muutaman harkitun muotoyksilön juhlaa. Toiset ovat niin viisaita ja kauaskatsovia, että ovat mieluummin ilman ja säästävät siihen unelmien huonekaluun eivätkä osta jotain halpaa korviketta siihen asti pärjätäkseen. Kuten ehkä jo arvaattekin, en ole koskaan kuulunut tähän joukkoon. Mieluummin heti tänne jotain ja jos siihen kalliimpaan ei kortti veny, niin sitten jotain edes. Ei tule erityisen arvokas olo sellaisesta. Vähän sama kuin syödä välipalaa kun ei jaksa odottaa ruokailuun asti. 

Joissain asioissa taas olen tajunnut oman parhaani. Investoin fengshui-konsulttikurssiin, vaikka en tiennytkään miten sen tulen loppupeleissä kustantamaan. Päättelin, että jos tämä on minun polkuni ja fengshuista tulee osa elämääni, niin rahat kyllä materialisoituvat jostain, kuten kävikin. Kun elämä potki päähän kovan onnen vuonna 2011, ostin juuri ne haluamani Armanin aurinkolasit, joiden taakse saatoin piilottaa mielipahani. Vepsäläisen valkoinen sohva 10 vuoden takaa on ehkä vaikea pitää puhtaana, jos harrastaa tv:n ääressä herkuttelua, kuten tässä osoitteessa tehdään, mutta se on ollut mahtava ja kestävä laatuostos. Enkä ole katunut Designers Guildin tapettia makuuhuoneessa − olisi ollut tylsää pihistellä väärässä kohdassa ja valita jotain halvempaa tapettia, jota ei olisi jaksanut katsella montaakaan vuotta. Aina sitä sekundatapettia katsellessa olisi muistunut mieleen se ihana tapetti, jonka oikeasti olisi halunnut... Elämä on liian lyhyt sellaiseen vehtaamiseen.

Eräs vuoden 2016 tavoitteistani onkin ajatella eri tavalla rahasta, rikkaudesta ja siitä mikä on oikeasti halpaa ja kallista. Kenties pikkuhiljaa siirryn tarjouskukista tuoreempiin, luovun halvoista löydöistäni, jotka eivät enää tuota iloa, ja odottelen aikaa, jolloin voin satsata hinnakkaisiin aarteisiin. Sillä olenhan todellakin sen arvoinen. 

Jaksaa jaksaa! Yrittäkäähän tarjouskukat vielä sinnitellä.