perjantai 16. maaliskuuta 2018

Puun vireää kasvuaikaa

Kun kevät pätkähtää päälle, alkaa tapahtua. Jo heti tammikuun jälkeen, kun päästetään Tiikeri tankkiin, voi alkaa huomata, kuinka kevään puuenergia antaa puhtia. Kiinalaisittain kevät nimittäin alkaa samoihin aikoihin kiinalaisen uuden vuoden kanssa, eli jo helmikuun alussa. Siinä on suomalaisella ihmettelemistä, kun talvipalttoota pitää nimenomaan kiskoa tiukemmin ylle pakkasten kiristyessä. Mutta kevätfestivaalia voi viettää täälläkin, sillä onhan meillä kevättalvi, käsite, jota muualla maailmassa ei taideta juuri tuntea (kysyin mieheltä tunnetaanko Italiassa, kuulemma ei. Tämä lyhyt kyselytutkimus kattaa siis "muun maailman").

Kiinalaisen astrologian mukaan Tiikeri ja Jänis edustavat puuelementtiä, eli niillä on kuvaannollisesti vihreä turkki päällään ja kunnolla alkuvoimaa keväisiä loikkia varten. Tiikerin kuukausi on helmikuu ja Jäniksen maaliskuu. Kevät on Puun aikaa ja suurinta mahdollista kasvua. Ei sitä nähdä voi, mutta tuolla hankien alla on suunnaton kasvupotentiaali käynnissä, jo aivan valmiina ponkaisemaan hurjaan nousuun, aivan kuten Tiikerikin. Ei ole siis pelkkää kliseiden toistelua, kun sanotaan, että kevät on uuden alun ja uusien mahdollisuuksien aikaa. Kevät on kuin ylösnousemus talven pimeyden jälkeen ja se hörppää talven vetisyyden mennessään.

Jotkut saavat lisääntyvästä valomäärästä ja luonnon heräävästä energiasta jonkinlaisen kevätdepiksen, mutta minä en onneksi kuulu niihin ihmisiin. Kevättalvella syntyneenä minussakin on puuenergiaa ja aikaansaamisen ihmettä. Helmi-maaliskuussa saatan saada enemmän aikaan kuin muina vuodenaikoina ja mieli askartelee monen raudan takomisessa. Energia nousee minussa kuin mahla puussa. Alan jopa herätä luonnostaan aikaisemmin, ilman herätyskelloa. Se jos mikä on kevään ihme.

Fengshuissa puuelementin väri on tietysti vihreä kaikissa upeissa sävyissään ja juuri keväisin iskeekin kauhea vihreän himo. On saatava jotain vihreää kotiin, kasveja, kukkia, sohvatyynyjä, vihreät vaatteetkin alkavat houkutella. Alkaa myös äkillinen remontti-innostus. Kun valo paljastaa kodin nurkat ja ikkunat taas kaikessa kauheudessaan tai kauneudessaan, moni sisustusprojekti saa alkunsa. Kevätsiivouksesta puhumattakaan. Se on suorastaan trendikästä juuri nyt. Minullakin vaihtui tällä viikolla ex tempore pari huonekalua (Ekotorille vanhat ja sieltä myös ne "uudet" tilalle) ja pitkään harkitut tapetit on tilattu makuuhuoneeseen - niissäkin on kukkia ja vihreää sävyä! Keväällä siis tapahtuu enemmän kuin normaalisti ja voimme suoraan yhdistää sen puuelementin piristävään vaikutukseen. 

Jos tunnet jonkun puuihmisen kiinalaisessa astrologiassa, olet varmasti huomannut hänestä huokuvan kasvuhakuisen eteenpäinmenon ja suuret sisäsyntyiset resurssit, joilla nostetaan tavoitteet kattoon ja noustaan itse perässä. Puuihminen saa asioita aikaan ja haluaa tehdä hommat nopeasti, sillä seuraava mielenkiintoinen projekti jo polttelee näpeissä. Hän on nimenomaan aloittaja ja uusien mahdollisuuksien haistaja.

Puuelementti tuolla luonnossa on kevään kasvuvoimaa ja kaikkea mikä vihertää tai kasvaa kohti korkeuksia, ruohoa, versoja, puskia ja täysikasvuisia puita. Puuelementtiin liitetään kapea pylväsmäinen muoto kuin korkeassa hongassa sekä kaikki luonnosta löytyvät vihreän sävyt. Se, onko huonekaluihin käytetty puumateriaali fengshuin mukaan enää Puuta vai meneekö se ruskean värinsä puolesta maaelementin puolelle, on sellainen mielipide- ja koulukuntakysymys, johon tässä en ota kantaa. Toisille kaikki puusta lähtöisin oleva on puuelementtiä, toisille kelpaa vain aito vihreys.

Fengshuissa Puu liitetään lisäksi idän ilmansuuntaan, aamun sarastukseen, lapsien ehtymättömään energiaan ja terveyteen. Se on suosittu väri liikeyrityksille, jotka haluavat antaa itsestään luotettavan, mutta ei liian jäykän kuvan (kuten tummansininen) ja jotka haluavat viestittää ekologisista arvoistaan. Ja onhan tumma sammalenvihreä nyt eräs pinnalla olevista sisustusväreistä. Himomme vihreään kertoo siitä, että kaipaamme luonnonmukaisempaan elämään, jossa on jotain muutakin kuin betoniviidakkoa. Fengshui ja sen viisaudet ovat nekin nyt kokemassa uutta tulemista, kun ihmiset etsivät sisäistä ja ulkoista harmoniaa elämäänsä.

Oma luonnon ja vihreän kaipuuni johti siihen, että aloin kasvattaa ituja, missä puuhassa puuenergian kasvuihmeen näkee konkreettisesti muutamassa päivässä. Kodin kasvitkin alkoivat kasvattaa uusia versoja ja käpypalmuuni alkoi kasvaa oudot "sarvet", jotka kasvoivat lähes 10 cm pituutta päivässä (katso kuva alta). Nyt odottelen, että nämä mysteerisarvet alkavat kasvaa myös leveyttä. Ne ovatkin jo yli metrin korkuiset. Ottavatkohan ne yhteyttä ulkoavaruuteen? ET phone home?

Muuten, sitten kun alkaa oikeasti vihertää ja lumi sulaa, eli huhti-toukokuussa, emme enää eläkään kevättä, vaan jo kesää. Siinäkin kiinalaiset ovat meitä kalentereineen edellä. Huhtikuussa elämme hetken maaelementin aikaa, eli pidämme pienen huili- ja maadoitustauon, ennen kuin siirrymme jo toukokuun alussa kesään, Tulen leirinuotiolle.

Nauti siis tästä ohikiitävästä kasvuenergian hetkestä, kun lumen ja maan alla kuhisee näkymätöntä elämää ja päivä pitenee nopeasti. Sillä kuten sanotaan, yksittäiset päivät saattavat kulua hitaasti, mutta vuodet kuluvat nopeasti.



Maakoiran vuosi tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia, ihan kirjaimellisesti oman kodin kynnykselle. Ja idut, niissä vasta kasvupotentiaalia on!




Tämä kirjoitus on osa kuukausittaista fengshui-blogihaastetta, jossa kaksi fengshui-konsulttia kirjoittaa samasta aiheesta omasta näkökulmastaan. Sari Weckströmin kirjoituksen löydät täältä: Kevät uuden aloituksen aikaa fengshuissa

Jos muistelet, että meitähän oli aiemmin kolme fengshui-bloggaajaa samaa aihetta käsittelemässä, niin muistat aivan oikein. Kolmas meistä, eli kollegamme Riikka Pöntynen, kirjoittaakin nykyään Etuovi.com-sivustolla fengshui- ja asuntoaiheista. Upea avaus asuntomarkkinoille! Pian fengshui onkin kaikkien kodinostajien huulilla.



Tässä kotikasvieni kasvuihmettä kerrakseen. Nuppuja ja varsia ponkaisee esiin. Pakostakin tuo uusi energia tarttuu ihmisiinkin!

Kevättalven hanget hohtavat valoilmiöitä, kuin viestejä kaukaisilta planeetoilta. Ja tulppaanin kukoistus, kuinka hetkellistä se onkaan. 

Pirteinä pakkaspäivinä pysyy hyvin hereillä aamukahvin voimin. Ja mieli on suorastaan intoa piukkana, kun tutkimisen aiheena on kiinalainen astrologia ja sen hienoudet. Puun vireydellä nostetaan oppimiskäyrää taivaan chitä kohti! 
Kevät on mainiota aikaa tehdä suuria suunnitelmia, sillä vuosi on vasta nupullaan. Kun aloitat jotain näin keväällä, saat aikeittesi, haaveittesi ja tavoitteittesi taustavoimaksi suurimman mahdollisen kasvuenergian. Ja se ei ole ihan vähän se!