Koiran vuosi kanveesiin

Sunnuntai-ilta, 3. päivä helmikuuta Koiran vuonna 2019. Viimeisiä viedään, sillä huomenna alkaa Maa-Sian sisäänmarssi ja kiinalainen uudenvuoden juhlinta. Kaikki alkaa taas alusta, tulee toivoa epätoivon tilalle, tulee uusi alku ja tuntematon matka. En tiedä ketään, joka olisi siihen minua valmiimpi.

Minun pitää silti vielä hetki tasata hengitystä, pulssia ja ajatuksia. Maa-Koira veti maton jalkojeni alta, salpasi hengen, aiheutti sanoinkuvaamatonta henkistä tuskaa ja oli muutenkin veemäinen rakkipahanen. Uskokaa, kun sanon, että tätä piskiä en jää kaipaamaan.

Menetin paitsi miehen, myös mielenrauhani, jota olin pitkään ja hartaasti, suorastaan vuosikausia, kerännyt ja kerryttänyt. Sinne se meni sen siliän tien, samasta ovesta ulos, josta mieskin lähti matkoihinsa. Toivonkin, että Maa-Sian vuosi 2019 voisi tuoda minulle tämän arvokkaan lahjan takaisin, antaa taas levollisuutta niin sydämeen kuin mieleen. Mitään muuta en pyydä kuin että minulla olisi hyvä olla. Ei se silti ihan taikaiskusta taida tapahtua, sillä suru istuu tiukasti puserossa. Ihan niin kuin kahdesta ihmisestä ei ihan heti tule yhtä, niin myöskään yhdestä ei ihan heti tule taas kahta, täysin erillistä ihmistä, jos on kauan yhdessä kuljettu vierekkäin, oltu yhtä.

Maa-Koira ei silti varmaan täysin tahallaan purrut minua nilkkaan ja tartuttanut raivotautiaan. Asioiden, ikävienkin, piti tapahtua, jotta elämään voisi tulla jotain aivan uutta. Ja sitä kyllä tulikin. Tutustuin täysin uusiin ihmisiin, aloitin uudet ennalta-aavistamattomat työt, löysin itsestäni sellaisen voimavaran ja sisupussin, että ei voi kuin ihailla, vaikka itse sanonkin. 

Olisi tässä voinut makaamaankin jäädä. Ja sitäkin tein paljon. Olin suorastaan lamaantunut. En edes oikein tiedä miten selvisin tänne asti. Mutta nyt on jotain toivoa, että selviän tästä eteenkinpäin. Ei ehkä aina ole kivaa fiilistä ja kaunista hymyä, vaan välillä naama vääntyy irvistykseen, mutta jokainen päivä auttaa, jos ei unohtamaan, niin hyväksymään. Nyt on näin. Entistä ei enää ole. Muistot ovat sekä kauniita että raskaita kantaa. Anestesiaa ei taida olla tarjolla.

Pahimman hetkellä olen turvautunut musiikkiin. Parhailla onnenhetkillä, joita niitäkin olen kokenut, musiikki on tahdittanut minua yhä ylemmäs. 

Tämä laulu kosketti minua sanoituksellaan, sillä se summaa ajatukseni nyt.

"Kiitos, että satutit minua. En tule unohtamaan sitä.
Sillä nyt olen valmis juoksemaan."

Marco Mengoni: Pronto a correre

Tästä saat ja tästä! Otin mittaa paitsi eroahdistuksesta, henkisestä kivusta, särystä ja vihasta, niin myös itsestäni. Tällä kertaa lyöjä on lyötyä vahvempi.

Kyllä nyt yhdestä nukesta aina selvän tekee, mutta Maa-Koiran kanssa teki tiukkaa viime metreille asti. Nyt se sai viimeisen iskunsa. Tää rakki on kuule lyöty nyt Koirien taivaaseen. Meistä kahdesta minä jatkan vielä!

Jos ihmettelet, mitä olen oikein tekemässä, niin vihaterapiadokumenttia. Minä ja muutama muu saimme näyttää mallinukelle nyrkkiä ja purkaa kehoon kertynyttä vihaa, raivoa ja ahdistusta. Tarinani inspiroi dokumentintekijöitä niin paljon, että jatkoa on luvassa, joko pidemmän dokumentin tai kuunnelman muodossa.

Olen valmis, antaa kaiken tulla. Maa-Sika, näytä parhaat iskusi. Minulla on jo hanskat kädessä.