Sivut

maanantai 4. helmikuuta 2019

Kortit kertovat elämäntehtävän

Ostin itselleni fantastisen, myöhäisen joululahjan aromaterapeuttiseen akupainallushierontaan. Voin todellakin kehua, että astuin kahdeksi tunniksi taivaaseen. Eikä hinta menolipusta ihanaan oloon ollut paha, vain 40 euroa (normaalisti kympin enemmän). Nyt sain laatua koko rahalla.

Tämä on hieman mainostusta, mutta vain hieman. Sillä sain tästä hierontakokemuksesta sellaisen elämänoppiläksyn mukaan, että oksat ja vielä lehdetkin pois.

Menin nimittäin hemmotteluhoitoon, ja tulin hoitolasta ulos elämäntehtäväni kanssa.

Akupunktiopainantaan perustuva hoito kuuluu Anne Nevantaustan "enkelihoitolan" palveluihin. Anne on myös opettajani länsimaista astrologiaa nyt opiskellessani. Hoidon jälkeen joimme kupilliset teetä ja juttelimme pitkän tovin kuunpimennyksestä, siitä superkuusta, joka pisti monen elämän ihan sekaisin, toisilla niin lopullisesti, että elämä päättyi juuri täydenkuun noustua taivaalle. Superkuu oli voimallinen, niin hyvässä kuin pahassa. Minulla itselläni oli nuppi aivan ihanasti sekaisin koko maanantain 21.1.2019, ja jos voisin elää sellaisessa mielentilassa aina, olisin varmasti maailman onnellisin ihminen. Eli superkuu meni kohdallani hyvin vai? Sanoisin, että joo. Todella!


Kun Aurinko siirtyi Vesimieheen, ja kuu veti supervoltit, olin voimani tunnossa. Se näkyi naamasta suoraan. 
Mikä fantastinen päivä!




Kun olimme superkuun voimakkaat, suurta muutosta ennustavat energiat käsitelleet ja muutenkin astrologiaa sivunneet, Anne kävi hakemassa minulle muutaman setin enkelikortteja. Vedetään kortit pöytään ja katsotaan mitä viestiä sinulle sieltä annetaan. Kolmas pakka toden sanoi. Se oli nimittäin Doreen Virtuen Life Purpose Oracle Guide -korttipakka, josta katsotaan oma elämäntehtävä. Ja se katsotaan kerran elämässä, ei enempää.

Ja nyt oli juuri se hetki. Otin kortit käteeni, sekoitin ne, pidin niitä kädessä ohjeiden mukaan ja siirsin oman energiani kortteihin. Lopuksi korttipakkaa pidetään sydämellä, ja pyydetään arkkienkeli Mikaelia kertomaan, mikä on minun tämän elämän tehtäväni. Voitte uskoa, että minua jännitti, mutta hyvällä tavalla. Olin avoin sille, mitä kortit kertovat, mutta en arvannut, että viesti olisi niin selkeä ja osuva.

Kortteja nostetaan kolme kappaletta. Kaikki elämäntehtävät ovat tärkeitä, mutta keskimmäisin on se kaikkein tärkein, johon tulee panostaa ja joka tulee ottaa tässä elämässä haltuun. Sitä toteuttamalla toteutat omaa alkuperäistä tarkoitustasi, et etsi enää, et tuhlaa energiaasi turhiin koitoksiin.

Tässä teille korttien kertomat tulokset. Tässä on minun tehtäväni maailmassa:




Ensimmäinen viesti:

Tarkoituksesi on tuoda taivaallista

parantavaa valoa ja rakkautta tähän maailmaan.

Toinen viesti:

Ymmärrät eläimiä ja kommunikoit niiden kanssa vaistomaisesti. Luota sisäiseen johdatukseesi, sillä eläimet ovat osa elämäntehtävääsi.

Elämääni liittyvät eläimet eivät ole ihan mitä karvaturreja tahansa, vaan kiinalaisen astrologian mukaisia eläimiä. Kun ottaa 60 eri eläintä haltuun ja alkaa viestiä niiden kanssa, ja kautta, täytyy itsekin mennä lauman mukana, yhtenä tai useampana näistä eläimistä. Melkein meni kortin kuvakin oikein, sillä gepardin sijaan oma kiinalainen horoskooppieläimeni on Tiikeri.

Kolmas, ja tärkein, viesti:

Kirjailija.
Sinulla on kirja sisälläsi,
joka haluaa tulla ilmaistuksi.
Löydä aikaa sen kirjoittamiseen.


Elämäntehtäväni on kerrottu. Kiitos, että sain sen tietää. Kiitos tarinasta, joka sisälläni jo odottaa.

Kunhan vielä keksisin mikä se on, millaisista sanoista se muodostuu, ja mistä se kertoo. Pieni aavistus minulla jo on.

Menin hierontaan, sain elämäntehtävän. Voisivatko olla elämäni parhaiten käytetyt 40 euroa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti