Biorytmissä mukana

Astro-Seppo on lisännyt kalenteriinsa Biorytmit-osuuden tässä kesällä ja olenkin sitä nyt mielenkiinnolla testaillut pari kuukautta. On ollut hassua huomata, että kun keholla kulkee lujaa, niin äly näyttää jättävän tielle (tai niin biorytmikarttani väittää). Se, voidaanko tästä vetää globaaleja johtopäätöksiä urheilijoiden älykkyysosamäärästä ja älykköjen elämisestä pelkästään päänsä sisällä ilman kosketusta muuhun kehoonsa jää täysin lukijan kontolle.

Olen aina aamulla katsellut missä käyräni kulkevat. Onko tänään älykäs päivä? Onko nyt hyvä fiilis tunnepuolella? Pystynkö fyysisiin sankarisuorituksiin juuri tänään? Biorytmien idea on tunnistaa milloin on energisimmillään ja milloin tulee kaivautua poteroon piiloon ongelmia välttääkseen. Fyysinen jaksaminen aaltoilee 23 päivän jaksoissa, tunnepuoli kiertää kehää 28 päivää, ja älykkyyttä taas tarjoillaan 33 päivän jaksoissa. Tähän perustuu vaikkapa se milloin tuntee olonsa seuralliseksi, miten intuitio ihmiselle puhelee ja kuinka tarmokkaasti pääsee hommiin käsiksi. Me kaikki tiedämme, että joka päivä ei ole paras päivä, vaan välillä menee ihan läskiksi, ruokavaliosta riippumatta.

En usko, että pelkällä biorytmillä voidaan kaikkea selittää, vaan riippuu vähän kyllä muustakin maailman (ja tähtien) menosta, että miltä tuntuu. Kun biorytmi on näyttänyt positiivisia tunteita, olen toki ollut positiivinen. Kun se on näyttänyt mollivoittoisia tunteita, olen silti ollut positiivinen ja innostunut. Ehkä se on valintakysymys, enkä anna sitä päätöstä enää muiden käsiin.

En ole myöskään tuntenut olevani erityisen tyhmä, vaikka älykkyyskäyrä vetää reilusti miinukselle. Nyt esimerkiksi pitäisi olla useampikin aivosolu lomalla, kun älykäyrä vetelee -75:ssä, mutta tässä sitä vaan taaplataan normaaliin tapaan. Tai sitten tekstini on ihan älyvapaata, mutta en vaan sitä itse tajua.

Mutta entäs tuo fyysinen puoli? Tällä viikolla biorytmini näyttää huikeita keholukemia ja olenkin todennut pärjääväni 2 tunnin yöunilla joka toinen yö. Kun menee nukkumaan yhdeltä, niin kolmelta on jo ihan virkeä. Nukkumatti kurvasi unihiekkoineen muille maille enkä ehtinyt saada tarpeeksi isoa annosta. Ei auta muuta kuin nousta ylös, ottaa tietokone kainaloon ja alkaa duunailla milloin mitäkin kesken olevaa. Todella outo ilmiö, sillä yleensä nukun vaikka maailmalla lanseerattaisiin ydinpommi. Mieluummin tietysti ei.

Kun fysiikka on näin priimakunnossa, Astro-Seppo kehottaa purkamaan ylimääräistä energiaa fyysiseen rääkkiin, ei siis pelkästään tietokoneen ääressä istumiseen. Ja kuinka ollakaan, eilen iski taas sellainen ärhäkkä siivoushepuli (taas? se käy meillä aika harvakseen) ja koko päivä meni suursiivotessa. Ei sillä lailla juuri ja juuri rimanalta imuroiden ja vähän mopilla osoittaen, vaan joka nurkka puunaten, huonekalut pöydille ylösalas, sohvan uumenet esiin, huonekasvit suihkuun kosteushoitoon ja kaikki tyynyt parvekkeelle tuuletukseen (parveke oli piripinnassa, sillä sisustustyynyjähän täältä löytyy). Tein myös bravuurini, eli viemäreiden putsauksen. Ja toki niitä mööpeleitä piti siirrellä eri asentoon, vaihtaa taulun paikkaa, putsata suihkulähde ja ylipäätään rätittää kaikki pinnat. Tämä jos mikä on tehokasta fengshuita, sillä jos energioiden refreshaamiseen riittää pelkästään 27 esineen siirtely, niin menin siitä kyllä ainakin sadalla yli (tosin KonMarin mukaan varmaan olisi pitänyt siirtää nuo 27 esinettä asunnosta saman tien ulos). Mitähän jännää nyt tapahtuu, kun on pistetty kunnolla tuulemaan? 

Testaan samalla myös toisenlaista energian siirtoa: sanotaan, että tukos takaovella vaikuttaa myös tukokseen omassa kehossa, etenkin ruoansulatuksen loppurutistuksessa. Siirsin nojatuolin ja rahin pois parvekkeen oven läheisyydestä väljemmille vesille ja kuulostelen mikä vaikutus sillä vessassa on, noin niinkuin fengshui-mielessä...

Vaikka ideoita riittää nyt niin paljon, että niitä pitää herätä toteuttamaan jo aamukolmelta, niin toivon silti, että kehoni vähän rauhoittuisi. Sillä on eri asia katsella kaunista kesäyötä keittiön ikkunasta aamuyökahveja juodessa kuin herätä talvella tiheään pimeyteen silmäpussit polviin asti roikkuen. Mutta ehkä talvella nukun taas paremmin, oli biorytmikierros sitten missä vaiheessa tahansa. Tosin väittävät kaduilla, että Talvi on tullut. Onneksi se viittaa vaan televisiosarjaan. Sillä kesää on vielä jäljellä. Onhan? Suomen luontokin saisi ottaa biorytmistään kunnolla kiinni. Näetkö tuon sinisen käyrän? Se tarkoittaa kylmää viimaa ja pakkasta. Vihreä viiva tarkoittaa, että luonnon olisi aika kukkia ja vihertää. Ja punainen käyrä on hei sitä varten, että Sisilian ja Siperian helteet tänne heti kiitos! 

Jos Astro-Sepon seura kiinnostaa, niin voit vaikkapa osallistua tähän Pärnun matka -kilpailuun osoitteessa www.astro.fi:

Kun herää superaikaisin, ehtii nähdä aamuauringon keittiössä.

Näin asuu tyhjyyden sankari Marie Kondo

Ammattijärjestäjien uusi pyhimysidoli Marie Kondo on tehnyt elämässään sen mistä niin moni muu vielä haaveilee: tyhjentänyt kotinsa kaikesta turhasta ja rikastunut siinä samassa. Vaikka hän ei varsinaisesti fengshuin nimiin vannokaan, niin edustakoon hän malliesimerkkiä siitä, mitä parhaimmillaan voi tapahtua, kun luopuu siitä kaikesta vanhasta ja turhasta. Uusia ideoita (kuten: kirjoitanpa maailmankuulun bestsellerin) pääsee syntymään ja kotona on helppo hengittää.

Törmäsin netissä kuviin hänen kodistaan ja ajattelin teidän iloksenne julkaista tässä niistä muutaman kommentaarien kera. Itse artikkeli löytyy täältä: 
http://www.apartmenttherapy.com/marie-kondos-joy-sparking-tokyo-home-229957

Minua eniten puhutellut kuva on Marien kirjahyllystä. Näyttää varmaan ihan samalta kuin teilläkin? Ai ei vai. Tiedän jo nyt, etten ikinä pääse tähän itse, sillä säilytettäviä papereita, kirjoja, cd- ja LP-levyjä on yksinkertaisesti himppusen enemmän. Mutta voin lepuuttaa silmiäni välillä tässä hyllyjen ylväässä tyhjyydessä. Sillä kaunistahan tällainen minimalismi on. Hmm, miksi hänellä muuten vielä on kirjahylly? Se varmaan lähtee seuraavana kiertoon.

Yleisilme on minun makuuni, sillä japanilaista sisustusta enemmän tämä muistuttaa englantilaista charmia. Tuntuu kuin oltaisiin ihan jossain muualla kuin miljoonakaupunki Tokiossa. Oma kaunis ja tietysti millilleen hyvinhoidettu puutarhakin tuolta välkkyy. 

Marie on mieltynyt valkoisiin sävyihin niin kotonaan kuin vaatetuksessaankin. Kaikki on höyhenenkepeää, pientä ja keijukaismaista. Marieta ei varmaan koskaan masenna mikään, kun elämä on näin mallillaan. Ja aina löytyy jotain päällepantavaa, kun yksikään vaatekappale ei unohdu komeron syvyyksiin. Puhumattakaan siitä, että housunvyötärö kiristäisi.

Tämä allaoleva kuvahan on suorastaan kuin Serton mainoksesta. Puhdasta, tahratonta ja valkoisen viatonta. Kaunis kesäpäivä ja sitä ei ainakaan tarvitse käyttää siivoamiseen tai tahranpoistoon.

Makuuhuone on vähän kalsea. Ei taulun taulua eikä sitä fengshuin suosittelemaa sängynpäätyä. Niillä tekisi jo paljon ja saisi vähän elämääkin makuuhuoneeseen. Tarina ei taida kertoa, onko Mariella miestä. Lapsia ei tässä huushollissa kyllä ole, muuten Mariella ei olisi aikaa miettiä joka viikko 20 tunnin verran mitä esineitä täytyy vielä heivata kirppikselle. Sanoisin kyllä, että se homma on jo aika lailla hoidettu finaaliin. No, ainahan voi fiilistellä ja pyyhkiä pölyjä. Mattoja ei ainakaan tarvitse tampata.

Kylpyhuoneessa on se menestyvien ihmisten suuri peili ja kivoja kaaria. Tästä syväpuhtaudesta ja valon määrästä olen ihan oikeasti vähän kade, neliöistä puhumattakaan (suihku ja pytty ovat huoneen toisella puolella). Sanoisin, että tämä on fengshuin mukainen kylpyhuone.

Sitten keittiöön. Ai kun näyttää kivalta. Kun sana seesteinen keksittiin, sillä varmaan tarkoitettiin juuri Marie Kondon keittiötä.

Viimeisenä tämä "herkku": vain yksi veitsi! Olin ajatellut ottaa kuvan omasta välinelaatikostani ja laittaa sen tähän vertailun vuoksi näytille, mutta en viitsi pilata tämän postauksen harmoniaa. Riittää varmaan, kun käyt omilla keittiölaatikoillasi kurkkaamassa.

Ihanaa unelmointia! Rima nousi taas kymmenen pykälää omien tavaroiden karsimisessa. Sillä on eri asia lukea kirja, jossa sanotaan, että luovu tavaroista, kuin katsoa kuvia asunnosta, jossa se kaikki on jo tehty.

KonMari-kirja siivosi todennäköisesti myös aikamoiset kaupalliset voitot - tuntuu, että kaikki tuttavanikin ovat sen ostaneet, ja tämä on vasta pienessä Suomessa. Kohta kirjaan on vielä tulossa jatko-osa, joka tuskin jää kauppojen hyllyille pyörimään sekään. Voi vitsi, Marien kannattaisi kyllä tehdä jonkun siivousainefirman kanssa megadiili - "siivoa DeepKondolla ja kotisi kiittää". Minäkin haluaisin tehdä tällaisen "putsauksen"! Täytyy vaan keksiä joku loistoidea... Taidan siivota vähän lisää, jos se vaikka alkaisi kirkastua mielessä.

Iloa ja puhtia kevätsiivoukseen!


PS: Tämä artikkeli oli ilmeisesti aprillipilaa. Ehkäpä Marie on sittenkin inhimillisempi kuin mitä nämä kuvat antavat ymmärtää!


(Disclaimer: I do not have any rights to these photos. They come from http://www.apartmenttherapy.com/marie-kondos-joy-sparking-tokyo-home-229957)

Hamstraajan tunnustuksia, osa 2: vaatetus

Legenda kertoo, että jo lapsena ymmärsin vaatetuspuolen päälle. Mottoni on aina ollut: mitä enemmän, sen parempi. Päiväkodissa 80-luvun alussa kuulemma laskettiin hämmästellen, että minulla oli yhtenä päivänä ollut seitsemän hametta päällä - yhtäaikaa. Olin ilmeisesti saanut aamulla päättää itse mitä garderoobista ylleni valitsen. Omaa muistikuvaa tilanteesta ei ole, mutta olisihan se kyllä ollut ehdottomasti selfien paikka...

Tulen suvusta, jossa oli aiemmin tapana pestä viilipurkitkin säilöntäkäyttöön, tehdä mattoja muovisista maitopusseista (mitä ne sitten lienevätkään) ja nikkaroida kaikki mahdollinen itse. Jos jotain halvalla saatiin, vaikkapa ylijäämälattiaa tai maalia, niin sehän ostettiin pois kuljeksimasta. Ehkä ei siis ole kummoinenkaan ihme, että olen soveltanut samaa käytäntöä omassa elämässäni, myös vaatetuspuolella. Alennusmyynnit ovat saaneet silmäni kiilumaan, kirpparit ovat olleet peruskauraa ja jos jostain on pitänyt maksaa täysi hinta, on sydän vuotanut verta ja lompakko vaikeroinut. Etenkin jos saman tavaran sai myöhemmin alennuksella.

Suurinta ylpeyttä ovat tuoneet hetket, jolloin olen voinut todeta kysyjille, että tämä on kirpputorilta - ja maksoi VAIN euron. Halvoista hinnoista huolimatta olen ehtinyt kuluttaa pennin, sentin, markan ja euron jos toisenkin vaatteisiini. Mekkojen perään lähden viuhuen niin kuin naistenmies vainun saaneena. Välillä on pitänyt saada koruja ja korviksia, sitten vöitä ja kenkiä, ja takkeja olen todennäköisesti omistanut elämässäni ainakin sata kappaletta. Kerran jollain lehdellä oli kilpailu tai kysely, johon olisi pitänyt laskea koko vaatekaapin sisältö. Jo pelkkä ajatus tuntui raskaalta, kun niitä mekkojakin oli varmaan 50... En lähtenyt leikkiin mukaan.

Mikä vaatteilla koreilussa oikein koukuttaa? Onko se aina uusi mahdollisuus nähdä itsensä vieläkin parempana versiona itsestään? Täytyyhän toisten saada uusi auto tai kännykkä parin vuoden välein. Statuksen nostamista siis, katsokaa mitä minulla on. Tai sitten se on vaan haluamista. Kohde vain vaihtuu ihmisen mukaan.

Olisin toki voinut laittaa rahani mieluummin harvempiin ja laadukkaampiin yksilöihin kuin kantaa kotiin pussi toisensa jälkeen halpaa italotrikoota tai hieman laittoa vaativia retromekkoja. Olisin jopa voinut laittaa rahaa joskus säästöönkin ja käyttää jo kaapissa roikkuvia vaatteita. Näin ei juurikaan päässyt tapahtumaan.

Otetaan fengshui. Otetaan tavarapaljous. Jokin näissä kahdessa ei oikein täsmää. Kun ihminen jotain oikein himoitsee ja hamstraa, on takana yleensä emotionaalisia ongelmia. Jostain on jääty paitsi, oli se sitten rakkautta, rahaa, tunnustusta, ystäviä. Jostainhan se mielihyvä on revittävä. Toiset vetävät nupin turvoksiin viinalla, toiset jäätelöllä. Toiset tarvitsevat taas uuden mekon. Etenkin jos mässäily on jäänyt vyötärölle.

Tiedostin siis ongelman, mutta luopuminen oli - taas - vaikeaa. Kun vaatteita on paljon, ne eivät edes ehdi käytössä kulua. Muoti saattaa vaihtua, mutta äkkiäkös sitä odotellaan seuraavaa vuosikymmentä. Ne liian pienet yksilöt survotaan vain vähän kauemmas kaapissa.

Oikeastaan vasta pitkällisen sulatteluprosessin ja kahden kirjaoppaan avulla pääsin työssä kunnolla alkuun. Karen Kingstonin Paikat kuntoon fengshuin avulla vinkkasi raha- ja paino-ongelmien yhteydestä pullottavaan vaatekaappiin. Mitä kevyempi vaatekaappisi on, sitä kevyempi myös itse käyttäjä. Tällaista motivaatiopuhetta en voinut vastustaa, vaan tein tilaa hoikemmalle minälleni. 

Marie Kondon kirja KonMari-menetelmineen jatkoi siitä, mihin Kingstonin kirja jäi. Se vain pisti isomman vaihteen päälle ja käski lukijaa koskettamaan jokaista omistamaansa esinettä, aloittaen vaatteista. Vaate - tai esine - kyllä kertoisi, onko sillä vielä elämää jäljellä vai onko aika sanoa hyvästit. Samaa rahantuloa ja painonmenoa tarjottiin täkynä.

Mitä olen sitten saanut toistaiseksi aikaan? Vaatekokoelmani on jo huomattavasti laihtunut, itse en niinkään. Oikeastaan harmittaa, etten ottanut pari kolme vuotta sitten ennen-kuvaa, jotta näkisin itsekin miten paljon olen karsinut. Jossain vaiheessa huomasin, että minulla ei enää ollut yhtään villapuseroa tai paksua pitkähihaista. Henkareita on poistettu parisenkymmentä. Kokonaista kaksi hyllyllistä on vapautettu vaatevelvollisuuksista. Lisäksi huiveja, hattuja, lapasia ja takkeja on kannettu kierrätykseen ja olen luopunut myös "ei tämä nyt niin kovin pahasti ole rikki"-kenkäpareistani.

Olen myös välillä kokeillut ostaa jotain kalliimpaa, L'orealin tyyliin "koska olet sen arvoinen". Sanoisin, että talvitakissa se kannattaa, fiinimmässä mekossa ei. Ja jos kalliimpi tavara jää käyttämättä, siitä tuleva morkkis on sitäkin pahempi. Luulen, että pitäydyn edelleen minua ilahduttavissa kirppisostoksissa, sillä parin euron ostosta ei tarvitse katua kovin kauaa - ja siitä saattaa saada myytäessä tuplahinnan.

Olen tyytyväinen saavutuksiini, nyt ei enää tarvitse kaivella vaatteita toistensa alta, kun niitä on vähemmän. Henkinen kuorma on kevyempi, voin myös kuvitella olevani kontrolloidumpi ihminen. Mutta jos euron Converset tuottavat niin suuren ilon, voi olla vaikeaa pitää "kauhun tasapainoa" yllä. Se jää nähtäväksi. Minimalistia, jolla on vain yksi takki per kausi, minusta ei koskaan tule. 35 vaatteen kapsuligarderobi ei myöskään ole minua varten tässä elämässä. Mutta jos jokin vaate, koru tms. ei enää puhuttele minua, niin nyt voin luvan ja hyvän omantunnon kanssa siirtää sen kotini rajojen ulkopuolelle. Ei ole pakko odottaa kirpputoripäivää tai saada sitä kaupaksi netissä, vaan sen voi viedä Uffille TÄNÄÄN. 

Kuvan kengät liittyvät tapaukseen