Me voimme nyt kollektiivisesti tehdä paljon. Me voimme lakata pelkäämästä. Tässä ihmiskunnalla on vihdoin sellainen kriisi, joka yhdistää enemmän kuin erottaa. Kyllä, se saattaa erottaa meidät fyysisesti toisistamme, kukin omiin kotibunkkereihimme, mutta ei se voi erottaa ihmistä lajitoveristaan eikä se voi erottaa meitä ajatuksistamme, tai siitä, mikä on tärkeää.
Ihminen ei voi jäädä karanteeniin omista ajatuksistaan, ne pitävät meille seuraa, ne eivät koskaan jätä meitä yksin. Nyt onkin aika kuunnella millainen seuralainen meillä on, että onko kukaan kotona. Sillä sitä vartenhan tämä kriisi ylipäätään on luotu.
On tarkoitus, että oravanpyörässä juokseva ihminen pysähtyy, todella pysähtyy, kyseenalaistaa arkensa, rutiininsa, käytöksensä ja koko elämänsä, ja kuuntelee vihdoin ajatuksiaan, hyvässä ja pahassa. Sillä ihmisen ajatuksista kaikki lähtee toteutumaan.
Se, että itse nyt olosuhteiden pakosta vietän rauhallista aikaa kotona ja teen perusteellista "kuolinpesäsiivousta", ei tarkoita, että aikoisin vielä kuolla. En myöskään uhraa ajatusta sille, että joku läheinen voisi kuolla, en lähde siihen ajatusmyllyyn. Sillä ajatuksista voi tulla totta, kun niitä tarpeeksi kauan pyörittelee. Ja nyt ei kannata antaa pelolle pikkusormea.
Italian elämänmeininkiä ja italialaisten luonteenlaatua läheltä seuranneena voin sanoa, että siellä pelätään, antaumuksella. Tuo draamaan turvautuva ja siitä voimansa saava kansakunta on tottunut pelkäämään, sillä mitä muutakaan voi tehdä, jos on roomalaiskatolisen kirkon vuosituhantisen mielivallan, katastrofaalisesti epäonnistuneen poliittisen systeemin, ja pelkoa ja väkivaltaa lietsovan mafian puristuksissa. Italiassa riittää aina pelättävää, yhdestä kriisistä toiseen. Uutisia ei siellä voi edes katsoa, näkemättä miten pelolla mässäillään. Jokaikinen perheväkivaltatapaus tuodaan uutislähetyksissä esille kuin Alibissa, sinunkin nähtäväksesi. Sellainen ei tee hyvää psyykelle. Toivon ylläpitäminen on vaikeaa, joten täytyy mieluummin keskittyä johonkin turvalliseen. Kuten ruokaan. Kukaan ei osaa puhua ruoasta pidempään kuin italialainen, sillä se tuo perusturvaa turvattomassa maailmassa. Pelko taltutetaan nautinnoilla, tuolla kuuluisalla makealla elämällä.
Yhdysvallat on toinen tapaus, jossa kansakunnan paranoia on jalostettu korkealle tasolle. Ei olisi tullut mieleenikään, että virus aiheuttaa rapakon takana ryntäyksen asekauppoihin ostamaan käsiaseita kodin turvaksi. Amerikkalainen haluaa puolustaa perhettään ulkopuoliselta uhkalta ja kuka tietää jos vaikka vihollinen nyt tunkeutuu kotiin. Mutta vaikka tuo virus voi ehkä varastaa sinulta perheen, vaimon tai vanhemmat, viedä koko omaisuuden ja työpaikan, niin ei tuota pientä virusta voi silti ampua. Vaikka kuinka tähtäät, et siihen Smith&Wessonilla osu. Mutta kukin kansa reagoi tavallaan. Tämä tapa kertoo amerikkalaisista paljon. Paljon.
Ruotsissa taas ei uskota rajoituksiin. Siellä ei ole totuttu puutteeseen, olemaan ilman. Maahanmuuttajia on otettu vastaan paljon, rahaa ja menestystä on paljon, sallivuutta ja kaikki on mahdollista -asennetta on paljon. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan toimiiko optimismi ilman mitään rajoituksia, että miten käy, kun yritetään edelleen pitää rahalla rattaita pyörimässä. Se, että muu Eurooppa tuntuu nyt laittavan sairaat ja vanhukset talouden edelle, on ennenkuulumatonta. Se tuntuu meistä niin oudolta, kun olemme tottuneet aivan päinvastaiseen järjestykseen.
Uskon, että edellisiin esimerkkimaihin verrattuna Suomessa on kaikki hyvin. Kerrankin tuntuu siltä, että päättäjät tietävät mitä tekevät, tai ainakin levittävät uskoa siihen, että me selviydymme tästä kriisistä, kunhan reagoidaan tarpeeksi nopeasti ja tehokkaasti. Ja jos tämän kriisin osatarkoitus on karsia väestöä maapallolta, niin meitä on jo valmiiksi vähän. Ei tule samanlaista kansalaisten avohakkuuta kuin muualla, tulee pelkkä harkittu harvennus. Luin juuri tällä viikolla, että vuonna 2100 maapallolla on huomattavasti vähemmän ihmisiä. Huomattavasti. Siihen on enää 80 vuotta. Harvennus taisi alkaa nyt.
Suomessa olemme kansana tottuneet puutteeseen, toki myös yltäkylläisyyteen, mutta puute on jokaisen geeneissä talvisodan ja pula-aikojen, myös 90-luvun lama-ajan muistona. Selviydyimme silloinkin. Olemme lisäksi tottuneet yksinoloon ja eristäytymiseen, se on syvällä kansanluonteessa. Meillä on sisäinen turvaväli, katsomme tarkkaan kuka tulee iholle. Olemme myös tottuneet stoalaiseen selviytymiseen, jotkut jo sähköttömiltä mummonmökeiltä asti, joissa pitää kantaa vesi sisälle. Jos ei muuten, niin saunaan edes. Nyt siitä sukupolvelta toiselle periytyvästä talvisota-asenteesta on meille hyötyä. On tässä pahemmastakin selvitty, emme me, vaan meidän edeltäjämme. Ja koska he selvisivät, mekin selviämme. Onhan meillä asiat nyt niin paljon paremmin.
Ei ihme, että yli seitsemänkymppiset eivät Suomessa pelkää. He tietävät selviytyvänsä. Ja jos nyt on aika lähteä, niin sitten on aika lähteä. Elämää on nähty, kaikesta on selviydytty.
Joillekin kuolinpesäsiivous on kuitenkin todellinen, enkä halua väheksyä kenenkään kärsimystä. Mietin, että tuttavillani Italiassa on kova paikka, ja mielenterveys ja toimeentulo kovilla. Ei pääse puistoon eikä pyöräilemään, ei ole voimia antavia metsiä lähellä niin kuin meillä. Mutta huumorilla ja järjenvastaisella optimismilla sielläkin on aina menty eteenpäin. Ne pärjäävät, jotka osaavat asennoitua oikein. Ne, jotka eivät jää pelon vangeiksi.
Nyt ei ole aika pelätä. Sillä pelko levittää virusta. Heti kun ihmiskunta lakkaa pelkäämästä, tämäkin uhka lakkaa uhkaamasta. Tiedät sen itsekin, että stressaantuneena ja huolestuneena sairastut helposti. Voimiesi tunnossa et. Voit pitää omasta suojauksestasi nyt huolta. Keskity omaan hyvinvointiisi, henkiseen ja fyysiseen. Pidä huolta myös läheisistä, mutta älä huolestu.
Kyllä, maailmankirjat ovat sekaisin. Mutta ne olivat kyllä sekaisin jo tätä ennen, ja pahasti. Nyt meillä on vihdoin aikaa laittaa ne kuntoon, järjestykseen. Ja se alkaa jokaisen omasta kodista, omasta aivokopasta. Kun siellä laitetaan kaikki kuntoon, kaikki kohdalleen, niin saatpa nähdä, kyllä se maailmakin vielä järjestyy.
Olen siis samaa mieltä kuin tämä italialainen laulaja Tommaso Paradiso.
Non avere paura.
Älä pelkää.
 |
| Ulkona saa vielä käydä. Halleluja! |
 |
| Kotikonstit karanteeniin. Vanhasta eroon ja mieli korkealle. Suolavesikorjaukset sairauksia vastaan pulputtavat kiivaasti kodin etelänurkassa. Ei siis mitään syytä huoleen. |
