Pelko levittää virusta

Hätätilanteissa punnitaan ihmisten henkinen kantti. Alistutko vai taisteletko, näetkö pelkän toivottomuuden vai teetkö jotain asian hyväksi.

Me voimme nyt kollektiivisesti tehdä paljon. Me voimme lakata pelkäämästä. Tässä ihmiskunnalla on vihdoin sellainen kriisi, joka yhdistää enemmän kuin erottaa. Kyllä, se saattaa erottaa meidät fyysisesti toisistamme, kukin omiin kotibunkkereihimme, mutta ei se voi erottaa ihmistä lajitoveristaan eikä se voi erottaa meitä ajatuksistamme, tai siitä, mikä on tärkeää. 

Ihminen ei voi jäädä karanteeniin omista ajatuksistaan, ne pitävät meille seuraa, ne eivät koskaan jätä meitä yksin. Nyt onkin aika kuunnella millainen seuralainen meillä on, että onko kukaan kotona. Sillä sitä vartenhan tämä kriisi ylipäätään on luotu. 

On tarkoitus, että oravanpyörässä juokseva ihminen pysähtyy, todella pysähtyy, kyseenalaistaa arkensa, rutiininsa, käytöksensä ja koko elämänsä, ja kuuntelee vihdoin ajatuksiaan, hyvässä ja pahassa. Sillä ihmisen ajatuksista kaikki lähtee toteutumaan.

Se, että itse nyt olosuhteiden pakosta vietän rauhallista aikaa kotona ja teen perusteellista "kuolinpesäsiivousta", ei tarkoita, että aikoisin vielä kuolla. En myöskään uhraa ajatusta sille, että joku läheinen voisi kuolla, en lähde siihen ajatusmyllyyn. Sillä ajatuksista voi tulla totta, kun niitä tarpeeksi kauan pyörittelee. Ja nyt ei kannata antaa pelolle pikkusormea.

Italian elämänmeininkiä ja italialaisten luonteenlaatua läheltä seuranneena voin sanoa, että siellä pelätään, antaumuksella. Tuo draamaan turvautuva ja siitä voimansa saava kansakunta on tottunut pelkäämään, sillä mitä muutakaan voi tehdä, jos on roomalaiskatolisen kirkon vuosituhantisen mielivallan, katastrofaalisesti epäonnistuneen poliittisen systeemin, ja pelkoa ja väkivaltaa lietsovan mafian puristuksissa. Italiassa riittää aina pelättävää, yhdestä kriisistä toiseen. Uutisia ei siellä voi edes katsoa, näkemättä miten pelolla mässäillään. Jokaikinen perheväkivaltatapaus tuodaan uutislähetyksissä esille kuin Alibissa, sinunkin nähtäväksesi. Sellainen ei tee hyvää psyykelle. Toivon ylläpitäminen on vaikeaa, joten täytyy mieluummin keskittyä johonkin turvalliseen. Kuten ruokaan. Kukaan ei osaa puhua ruoasta pidempään kuin italialainen, sillä se tuo perusturvaa turvattomassa maailmassa. Pelko taltutetaan nautinnoilla, tuolla kuuluisalla makealla elämällä.

Yhdysvallat on toinen tapaus, jossa kansakunnan paranoia on jalostettu korkealle tasolle. Ei olisi tullut mieleenikään, että virus aiheuttaa rapakon takana ryntäyksen asekauppoihin ostamaan käsiaseita kodin turvaksi. Amerikkalainen haluaa puolustaa perhettään ulkopuoliselta uhkalta ja kuka tietää jos vaikka vihollinen nyt tunkeutuu kotiin. Mutta vaikka tuo virus voi ehkä varastaa sinulta perheen, vaimon tai vanhemmat, viedä koko omaisuuden ja työpaikan, niin ei tuota pientä virusta voi silti ampua. Vaikka kuinka tähtäät, et siihen Smith&Wessonilla osu. Mutta kukin kansa reagoi tavallaan. Tämä tapa kertoo amerikkalaisista paljon. Paljon.

Ruotsissa taas ei uskota rajoituksiin. Siellä ei ole totuttu puutteeseen, olemaan ilman. Maahanmuuttajia on otettu vastaan paljon, rahaa ja menestystä on paljon, sallivuutta ja kaikki on mahdollista -asennetta on paljon. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan toimiiko optimismi ilman mitään rajoituksia, että miten käy, kun yritetään edelleen pitää rahalla rattaita pyörimässä. Se, että muu Eurooppa tuntuu nyt laittavan sairaat ja vanhukset talouden edelle, on ennenkuulumatonta. Se tuntuu meistä niin oudolta, kun olemme tottuneet aivan päinvastaiseen järjestykseen.

Uskon, että edellisiin esimerkkimaihin verrattuna Suomessa on kaikki hyvin. Kerrankin tuntuu siltä, että päättäjät tietävät mitä tekevät, tai ainakin levittävät uskoa siihen, että me selviydymme tästä kriisistä, kunhan reagoidaan tarpeeksi nopeasti ja tehokkaasti. Ja jos tämän kriisin osatarkoitus on karsia väestöä maapallolta, niin meitä on jo valmiiksi vähän. Ei tule samanlaista kansalaisten avohakkuuta kuin muualla, tulee pelkkä harkittu harvennus. Luin juuri tällä viikolla, että vuonna 2100 maapallolla on huomattavasti vähemmän ihmisiä. Huomattavasti. Siihen on enää 80 vuotta. Harvennus taisi alkaa nyt.

Suomessa olemme kansana tottuneet puutteeseen, toki myös yltäkylläisyyteen, mutta puute on jokaisen geeneissä talvisodan ja pula-aikojen, myös 90-luvun lama-ajan muistona. Selviydyimme silloinkin. Olemme lisäksi tottuneet yksinoloon ja eristäytymiseen, se on syvällä kansanluonteessa. Meillä on sisäinen turvaväli, katsomme tarkkaan kuka tulee iholle. Olemme myös tottuneet stoalaiseen selviytymiseen, jotkut jo sähköttömiltä mummonmökeiltä asti, joissa pitää kantaa vesi sisälle. Jos ei muuten, niin saunaan edes. Nyt siitä sukupolvelta toiselle periytyvästä talvisota-asenteesta on meille hyötyä. On tässä pahemmastakin selvitty, emme me, vaan meidän edeltäjämme. Ja koska he selvisivät, mekin selviämme. Onhan meillä asiat nyt niin paljon paremmin.

Ei ihme, että yli seitsemänkymppiset eivät Suomessa pelkää. He tietävät selviytyvänsä. Ja jos nyt on aika lähteä, niin sitten on aika lähteä. Elämää on nähty, kaikesta on selviydytty.

Joillekin kuolinpesäsiivous on kuitenkin todellinen, enkä halua väheksyä kenenkään kärsimystä. Mietin, että tuttavillani Italiassa on kova paikka, ja mielenterveys ja toimeentulo kovilla. Ei pääse puistoon eikä pyöräilemään, ei ole voimia antavia metsiä lähellä niin kuin meillä. Mutta huumorilla ja järjenvastaisella optimismilla sielläkin on aina menty eteenpäin. Ne pärjäävät, jotka osaavat asennoitua oikein. Ne, jotka eivät jää pelon vangeiksi.

Nyt ei ole aika pelätä. Sillä pelko levittää virusta. Heti kun ihmiskunta lakkaa pelkäämästä, tämäkin uhka lakkaa uhkaamasta. Tiedät sen itsekin, että stressaantuneena ja huolestuneena sairastut helposti. Voimiesi tunnossa et. Voit pitää omasta suojauksestasi nyt huolta. Keskity omaan hyvinvointiisi, henkiseen ja fyysiseen. Pidä huolta myös läheisistä, mutta älä huolestu.

Kyllä, maailmankirjat ovat sekaisin. Mutta ne olivat kyllä sekaisin jo tätä ennen, ja pahasti. Nyt meillä on vihdoin aikaa laittaa ne kuntoon, järjestykseen. Ja se alkaa jokaisen omasta kodista, omasta aivokopasta. Kun siellä laitetaan kaikki kuntoon, kaikki kohdalleen, niin saatpa nähdä, kyllä se maailmakin vielä järjestyy.

Olen siis samaa mieltä kuin tämä italialainen laulaja Tommaso Paradiso.

Non avere paura.
Älä pelkää.

Ulkona saa vielä käydä. Halleluja!

Kotikonstit karanteeniin. Vanhasta eroon ja mieli korkealle. Suolavesikorjaukset sairauksia vastaan pulputtavat kiivaasti kodin etelänurkassa. Ei siis mitään syytä huoleen.

Elämässä suunnistaminen

Koulussa inhosin suunnistamista, koska siinä piti käyttää kompassia. Pörönmäen lähimetsän alueet olivat niin pienet ja tutut, että osasin kyllä kulkea siellä ilman karttaa, kompassia ja ilmansuuntia. Ihan turhaa tällainen! hankasin vastaan. Näkeehän sen, että suunnistuspiste on tuolla, mistä nuo muut ovat juuri tulossa. Jätinkin kompassin tiirailun ja kartan katsomisen muille ja kuljin vaan jonon hännillä.

Italialaiset miehet sen sijaan olivat vähäisten Kuopion kaduille perustuvien kokemusteni perusteella ällöttäviä ja niljakkaita naisten perään vilkuilijoita. Miesihanteeni oli lähempänä viileän vaaleaa sofistikoitunutta ja sivistynyttä englantilaismiestä, jolla on kauluspaita ja tweed-puku päällään sekä moitteettomat käytöstavat.

Nyt olen kasvanut aikuiseksi ja käytän työssäni kompassia. Ja minulla on italialainen mies.

Miten tässä näin pääsi käymään?

Olen tullut siihen tulokseen, että ns. viiden vuoden suunnitelmien teko on ihan turhaa touhua. Kun minulta töiden kehityskeskusteluissa aina kysyttiin, että missä näen itseni viiden vuoden kuluttua, en koskaan voinut vastata totuudenmukaisesti. Olisin halunnut sanoa, että en ainakaan täällä. Mieleeni ei tullut todellakaan sanoa, että pomon paikalla tietysti! Yleensä mutisin jotain henkilökohtaisesta kehityksestä tässä samassa toimenkuvassa. "Ei kehityskelpoinen johtotehtäviin" luki todennäköisesti papereissa sen jälkeen. Itse halusin lähinnä kehittyä firman ovesta ulos, mutta tuntemattomaan hyppääminen oli työn ja tuskan takana. Kirjaimellisesti.

Lopulta päätöstä ei tarvinnutkaan tehdä itse. Sillä kun tarpeeksi kauan epäröi, lykkää ja jättää itsensä ja todellisen tahtonsa kuuntelemisen väliin, elämä tekeekin päätökset sinun puolestasi. Ja silloin todella alkaa tapahtua. Yleensä et ole siihen mielestäsi millään lailla valmis. Silti on vain pakko ottaa vastaan se, mitä on tuloillaan.

Astrologiassa painotetaan ihmisen omaa toimintaa ja kykyä tarttua tilaisuuksiin, kun aika on otollinen. Jos jää vain odottamaan haavi auki, mehevä tilaisuus saattaa hypätä viereiseen veneeseen. Kun sen huomaa tapahtuneen, kerran toisensa perään, alkaa ymmärtää, että täytyy tässä jotain itsekin tehdä. Ehkä en voikaan enää jatkaa aina samalla tavalla.

Riippuu meidän perusluonteestamme missä asioissa olemme rohkeita ja missä olemme pelkureita. En usko, että pystymme aina olemaan rohkeita joka asiassa ja kaikilla elämänalueilla. Itse olen aina ollut rohkea rakkaudessa. En ole hyväksynyt ensimmäistä eitä, vaan vedellyt verkkoja niin pitkään, että kala on ollut pyristellen satimessa. Ja sitten se täsmäisku, jolla saalis menee tainnoksiin eikä ui pois!

Oletko rakkaudessa saalis vai pyytäjä? Riippuu omasta rohkeudestasi!

Kuten olen voinut lukea myös astrologisista tulkinnoistani, minulla on ollut onnea rakkaudessa. Jos olisin jäänyt tuleen makaamaan ja odotellut petikumppanin ilmestyvän jostain vierelle, niin yksinäistä olisi ollut. Ensimmäisen askeleen ottaminen on minulle helppoa, kunhan vain kuuntelen sydäntäni ja sitä kenen luo se on menossa. 

Joku toinen saattaa olla niin uskomattoman ujo, ettei koskaan pääse saatille, tai sitten pelkää tulevansa torjutuksi. Muutamaan torjuntaan kannattaakin varustautua ja katsoa suojavarusteet sen mukaan. Kaikkiin verenvuodatuksiin ei kuole, vaan elämä jatkuu silti.

Entäs se pupu pöksyssä? Jos olen valmis haasteisiin rakkaudessa, niin minkä edessä pistäisin mieluummin pään hiekkaan enkä katselisi ympärilleni? 

Minulla se liittyy yhteydenottoihin ja tuntemattomille soittamiseen. Ylipäätään puhelimitse asiointi on usein mitä kamalinta myrkynnielemistä. En ole niin sanotusti puhelinihminen. Jos sanotaan, että jokin asia on vain soiton päässä, niin tuo soittoa edeltävä aika voi olla hyvinkin tuskallista. Usein saattaa jäädä soittamatta. Aina jos mahdollista, hoidan asiat kirjallisesti. Enpähän puhu itseäni pussiin.

Oman osaamisen tuotteistaminen ja markkinointi tulee toisena suurella pelkokertoimella varustettuna. Totta kai haluan hyödyntää oman potentiaalini, mutta mitä sen eteen on tehtävä? Sisällön tuottaminen kun on minulle aina tärkeämpää kuin sen markkinointi. Tätä sanoo myös luonteeni analyysi: "Joku muu saa mielellään huolehtia konkreettisesta kasaamisesta ja myynnistä, kun sinä olet saanut teoksesi näyttelykuntoon", sanoo astrologi Seppo Tanhuan osuva luonnehdinta toimintatavastani. 

Sanoja on ihana tuottaa, mutta saako niillä voita rieskan päälle? Ajatuksen tasolla oma elämäntehtävä voi olla selvä, mutta mitä käytännön toimia se vaatii ja miten sillä elää laskusta toiseen, on joskus hakusessa. Miten tehdä fengshuista, kiinalaisesta astrologiasta ja oman elämän käänteistä kertomisesta bisnestä, joka kannattaa? Suomen kokoisessa maassa se vaatii nimenomaan rohkeutta ja valtavasti työtä ja sitä pelottavaa kontaktointia. Tässä vaiheessa Salaisuus-kirjat lanseerannut Rhonda Byrne kyllä löisi näpeille ja sanoisi, että väärin ajateltu. Muista päivän mantra: "Menestys ja raha tulee minulle helposti ja vaivattomasti..." Astrologisten ennusteiden mukaan siinä on kyllä haasteita!

Onneksi minun ei juuri nyt tarvitse tietää missä olen viiden vuoden kuluttua. En uskalla kysyä sitä edes itseltäni saati sitten kosmiselta kehityskeskustelun vetäjältä. Jossain sellainen voima nimittäin on, joka kehittää minua eteenpäin ja tyrkkää sopivista ovista sisään ja ulos oikealla hetkellä. Sano sitä vaikka sisäiseksi kompassiksi. Sen avulla suunnistamme elämässä eteenpäin.

Minne nuoli näyttää? Onko suunta kohti mainetta ja menestystä vai onko nyt aika parisuhteen ja rakkauden? Fengshuita ja kompassia voi käyttää oman kotinsa ja elämänsä suunnan määrityksessä.

Kuvat: Unsplash