Fengshui-tehosteet, roinaa vai salainen ase

Tämä blogikirjoitus on ensimmäinen osa "kuukauden fengshui-blogihaastetta", jossa kolme suomalaista fengshui-bloggaajaa haastavat toisiaan tarttumaan samaan aiheeseen ja kirjoittamaan siitä omasta näkökulmastaan. Tämän kuukauden aihe on fengshui-roina, josta minun lisäkseni ovat kirjoittaneet Sari Weckström (sarinpuutarhat.blogspot.fi) ja Riikka Pöntynen (house-of-riikka.blogspot.fi). 

------------------------------------------------------------------

Minulta kysyttiin jokunen viikko sitten miten kodin voisi sisustaa fengshuin mukaan ilman että se näyttää kiinalaiselta ravintolalta. Haa, tässä onkin mehevä luu lihoineen purtavaksi (ettei vain olisi friteerattua koiraa?). 

Jo sana fengshui on monen suussa vaikea ääntää (no, äidin ja anopin suussa ainakin) ja vie ajatukset heti pois omasta elinpiiristä, sinne jonnekin kauas riisipeltojen luo, vehreiden rinteiden ja kolmionmallisten hellehattujen maisemiin. Miten niin eri asuinympäristön oppeja voi soveltaa omaan kotiin, kun talot sisältä ja ulkoa ovat eri näköisiä ja eri ilmastoon rakennettuja? 

Ymmärrän kysyjän tuskan, sillä mielen maisema alkaa fengshuista kuultuaan heti täyttyä punaisesta ja kultaisesta väristä, kiinankielisistä merkeistä ja halvan näköisistä killuttimista tupsuineen. Made in China ei yleensä takaa laatua. Tyylipuhdas suomalainen sisustaja saattaa siinä vaiheessa hylätä fengshuin, kun aletaan puhua fengshui-tehosteista, joita pitäisi ripotella ympäri kotia.

Onneksi elämme globaalissa maailmassa, jossa fengshui istuu jokaiseen kotiin yhtä nasevasti kuin Ikean tee-se-itse-kalusteet. Kyse on vain siitä, että osaat lukea ohjeet ja soveltaa niitä oikein. Ihan samoin kuin Ikeankin kalusteilla voit tehdä kodista omannäköisesi, niin samoin myös fengshui sulautuu sisustukseen huomaamattomasti. Ellet sitten pistä kaikkia onnenkolikoita samaan maljaan, eli sisusta koko kotia yhden kaupan kautta. Tai erehdy luulemaan, että fengshui nyt vaan vaatii aasialaishenkisen sisustuksen, tykkäsi siitä tai ei.

Vaikka totuus löytyy tuolta ulkoa, fengshuin kohdalla kun sijainti ja suunnat ovat sitä kaikkein tärkeintä tutkailun kohdetta, niin katsellaan kerrankin mitä kodin sisuksista voi löytyä noin niin kuin fengshui-tehostemielessä. Käytän omaa kotiani esimerkkinä ja voitte itse vetää johtopäätökset asunko kiinalaisessa ravintolassa vai suomalaisessa kerrostalossa. Eli olenko kerännyt kotini täyteen salamyhkäistä ja taikauskoista fengshui-roinaa vai onko minulla hallussani peräti salainen fengshui-ase. Puretaan salat samantien auki, käykää peremmälle!

                                                                                      Yllä olevassa kuvassa näkyy keittiön ikkunan lumoavat maisemat kohti viereistä kerrostaloa ja sen kulmaa (kuvakulma on valittu mahdollisimman julman näköiseksi, toiseen suuntaan on huomattavasti levollisemmat maisemat). Kun en vielä tiennyt fengshuista mitään, ei keittiötäni kohti osoitteleva kulma haitannut minua ollenkaan. Kun tajusin, että kyseessä on pahimmanlaatuinen sha-energia, joka virittelee jousiaan juuri minun elämääni ja terveyttäni kohti, jotain oli tehtävä. 

Otin avuksi tuulikellon, joka fengshuissa edustaa vahvasti suojelevaa energiaa, sillä se pysäyttää haitallisen sha chi -energian ja estää sen kulkua. Ongelmana tuulikelloissa saattaa olla, että ne pysäyttävät myös positiivisen chi-energian. Oikeaoppisesti tuulikellot pitäisi sijoittaa mieluummin talon ulkopuolelle.

Toiveeni on, että toisen talon kulmasta lähtevä sha tärähtää ikkunaan ja tuulikellon avustuksella ei tulekaan enää sisälle asti. Samalla tuulikello pysäyttää myös ulko-oven suunnasta tulevan positiivisen sheng chin ja estää sitä valumasta ikkunan kautta ulos, jolloin itse asunto jäisi energiatta. Pehmentävät valkoiset valoverhot voi myös vetää näkymän eteen ja kuvitella olevansa vaikka Ranskan rivieralla. Tai ainakin melkein. 

Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että ikkunalaudalla on yleensä pieni puukulho, jossa säilytän sipuleita ja valkosipulia. Jos ei valkosipuli tehoa pahoihin voimiin, niin mikä sitten!

Oikeanpuoleinen kuva sen sijaan näyttää keittiön liesituulettimen päällä majailevan suolakorjauksen, eli purkin, jossa on karkeaa merisuolaa ja vettä. Riippuen vähän kuukaudesta, välillä suola kuplii purkista yli ja välillä taas ei. Tällä fengshui-korjauksella käydään sairausenergiaa vastaan ja olen testaillut eri purkeilla eri paikkoja pitkin kotia, sen mukaan missä vuoden, kuukauden tai itse asunnon sairausenergiat lymyävät 2-tähden mukaan. En siis voi suoraan sanoa, mihin juuri sinun pitäisi suolapurkkisi pistää, mutta kokeile ensin luodetta, jossa vuosittainen 2-tähti nyt sijaitsee.

Siirrytäänpä näillä puheilla siis luoteeseen, joka tunnetaan myös kuutosalueena, ison metallin ja perheen isän alueena. Sijoitin sinne liikkuvaa metallia, eli kultaisen onnenkissan heiluvan käpälänsä kanssa pitämään sairausenergiaa loitolla (hus, häivy, shuu) sekä toisen tuulikellon, sillä parvekkeen läheisyydessä oleva puunrunko on toinen esimerkki kotiani kohtaavasta sha-energiasta, tosin lievemmästä sellaisesta. 

Metallilla korjaamme sen, mitä korjattavissa on. Kyseessä on kuitenkin ennemminkin laastari kuin skalpelli, joka poistaisi ongelman kokonaan. Aina välillä toivomme, että rajumyrsky kaataisi juuri tuon puun talon takaa... Muutama muukin saisi mennä, jotta asuntoon saataisiin kunnolla valoa ja auringonlasku näkyisi paremmin.

Entä mitäkö ostin ensimmäiseksi kun fengshuihin perehdyin? Kodin täyteen maneki nekoja, eli onnenkissoja sekä kiinalaisia kolikoita punaisissa nyöreissään. Ne tuntuivat kuitenkin aika päälleliimatuilta omaan sisustukseen ja olenkin tällä hetkellä niihin kyllästynyt. Kiinalaista ravintolaa siis parhaimmillaan. Siksi tämä ylläoleva kissa on päässyt jäähylle parvekkeen puolelle pois näkyvistä ja muut kissat tuli myytyä edellisenä Siivouspäivänä lapsiperheille tamagochin korvikkeiksi. 

Onnenkissaa ei ole siis pakko ostaa omaan kotiin fengshuin nimissä. Tulet hyvin toimeen ilmankin. Sen sanotaan heiluvalla tassullaan tuovan asiakkaita ja menestystä ja luovan edestakaisella heilutuksella kotiin yang-energiaa, mutta mielestäni ei pelkällä koriste-esineellä elämä voi muuttua. Ellei joku toinen toisin todista. Makukysymys tämäkin. Kerran näin yhdessä blogissa mustaksi spraymaalatun onnenkissan, joka istuikin moderniin sisustukseen huomattavasti paremmin. Vaihtoehtoja siis on.

Nämä ylläolevat fengshui-tehosteet saattavat aiheuttaa närästystä joillekin fengshui-konsulteille ja siksi sanonkin heti aluksi, että olen valinnut ja sijoittanut ne omalla riskillä omaan tilanteeseeni. Suihkulähdettä olen liikuttanut paikasta toiseen aiemmin vuosienergioiden mukaan, kun eri lähteiden fengshui-ohjeissa usein sanotaan, että sijoita tänä vuonna suihkulähde tänne ja ensi vuonna tuonne. Valitsin sille kenties lopullisen sijoituspaikan olohuoneen lounaisnurkasta tutkailtuani asuntoni rakennusajan mukaan laskettavia lentäviä tähtiä. 

Oikea vesi asunnossa (ja etenkin sen ulkopuolella) aktivoi vesitähtiä ja siksi sanotaan, että vedellä voi tehostaa hyviä energioita kodissa, mutta valitettavasti sillä voi aktivoida myös huonoja tähtiä. Eli veden ja suihkulähteen ja ylipäätään vesipisteiden sijoittelu kodissa on aika hienovaraista puuhaa. Jos hankit suihkulähteen ja alkaa yllättäen ilmaantua pikku oikkuja ja harmeja, niin silloin kannattaa irrottaa töpseli ja miettiä onko suihkulähde väärässä paikassa vai tarvitseeko sitä ollenkaan. 

Itseäni suihkulähteen vieno pulputus miellyttää ja se peittää alleen muita kerrostalon taustaääniä. Makuuhuoneeseen suihkulähdettä ei saa koskaan sijoittaa, sillä sen liplatus voi aktivoida liikaa aivoja, jotka pitäisi kääntää yöksi off-asentoon. Sanotaan, että veden äänen kuuleminen yöllä voi tietää myös rahanmenoa. Mene ja tiedä. Itse laittaisin ainakin lompakon visusti talteen, ettei kukaan rupea vaikka vinguttamaan luottokorttia öisessä verkkokauppahuumassa. Tiedä sitten mitä syyssateiden kopina alumiiniränniin ja ikkunalasiin vaikuttaa kunkin finansseihin.

Kristallirykelmä makuuhuoneeni ikkunassa on tehostamassa puuttuvaa kulmausta parisuhteen ja perheen naisen hyvinvoinnin alueella. Sen lisäksi auringon osuessa kristallin prismoihin saan aina hetken ihailla satumaista tunnelmaa kun huone täyttyy sateenkaaren väreistä. Silloin kuvittelen, että kaikki toiveeni toteutuvat tai vähintään että makuuhuoneeni energiat aktivoituvat värien tanssiessa seinillä. Joku saattaisi tässäkin varoitella herättämästä nukkuvaa karhua, sikäli kuin makuuhuoneeseen osuvat huonot tähdet, mutta viittaan sille kintaalla. Oma tupa, oma lupa kokeilla fengshui-tehosteita. Omasta mielestäni parisuhde ja minä itse olemme voineet huomattavasti paremmin kristallien ripustuksen jälkeen ja sehän on tärkeintä.

Nyt päästään vaurauden, runsauden ja hyvinvoinnin äärelle. Fengshuin ehkä legendaarisin ohje on tehostaa puuelementin aluetta kaakkoa hyvinvoivilla kasveilla, joissa on pyöreät, nahkeat lehdet. Kyseessä on siis klassinen rahapuujippo. Tämän luvataan aktivoivan kaakon hyvinvointiin, sukanvarsisäästöihin ja vanhimpaan tyttäreen liittyvät energiat. Koska asuntoni kaakkoispuoli on vaatehuoneessa ja vessassa, eikä tehosteita sinne voi lisätä, niin olohuoneen kaakkoisnurkka saa toimia korvikkeena. Tämä rahapuunkorvikekasvi tuntuu pärjäävän hyvin myös hämärässä.

Sileitä seteleitä ja kovia kolikoita on sen sijaan keittiön hyllyn ns. vaurauskulhossa, jossa kasvattelen matkakassaa päästäkseni vaikka jälleen Prahaan. Rahat eivät tosin ole erityisen hyvin poikineet, koska ovat pienintä mahdollista kolikkojäämistöä ulkomaan matkoilta eivätkä siten herätä tuntemusta suuresta omaisuudesta. Lähinnä keräävät pölyä. 

Jos katsotaan perinteisiä fengshui-vaurauskulhoja, ne ovat huomattavasti isompia, niissä saattaa olla kullankimallusta, viiden elementin väriset nauhat, multaa rikkaan miehen maalta ja arvokoruja. Vaikka kuinka sanotaan, että sellainen on piilossa jokaisella Aasian superrikkaalla, niin tuntisin oloni vähän tyhmäksi, jos sellaisen kokoaisin ja piilottaisin komeroon, sitä kun ei saa pitää esillä, avata tai näyttää muille. En tiedä, ehkä olen tyhmä kun en ole sitä tehnyt. Luotan tässä kuitenkin intuitioon ja suomalaiseen maalaisjärkeen. Ei oo pakko jos ei taho. 

Jos sinua kuitenkin houkuttelee ajatus runsautta takovasta ruukusta ja sieltä nousevasta aladdin-hengestä, joka toteuttaa villeimmätkin toiveesi (tai ainakin ensimmäiset kolme), niin ala kaikin mokomin sellaista kokoamaan. Netistä löytyy kyllä ohje tähänkin fengshui-tehosteeseen. Mutta jos muut perheenjäsenet eivät ole samalla aaltopituudella, niin älä vaan kerro mitä olet tekemässä... Samoin se rikkaan miehen maalta haettu multa voi olla ongelmallista, siihen kun ei riitä jokamiehenoikeudet vaan pitää ihan kysyä oikeasti lupa. Äh, I give up!

Uusin, tuskin kuukauttakaan vanhempi fengshui-tehosteeni näkyy kuvassa oikealla. Se on oikea, aito, Kiinasta peräisin oleva kuivattu ja tyhjennetty pullokurpitsa, joka sieppaa sairausenergian sisäänsä pienenpienestä aukostaan. Sinne se jää sisälle pyörimään ympyrää, sillä energia ei löydä tietään enää pienestä aukosta ulos. Mukana on punainen nyöri, joka houkuttelee sairausenergian luokseen (punainen väri aina aktivoi) ja tappi, jonka voi painaa kiinni, kun sairausenergiat ovat sisällä jemmassa. 

Tämä tehoste laitetaan aina sinne, missä on kunakin vuonna 2-tähti, jotta perhe voisi paremmin eikä jumittuisi sairauskierteeseen. En vielä voi kertoa toimiiko, koska tehosteeni on uusinta uutta. Sitä aiemmin käytin pullokurpitsan korvikkeena pieniä maljakoita, joissa oli pyöreä muoto ja pienehkö suu. Sanoisin, että tässä voi käyttää mielikuvitustaan ja luoda lasitaiteen avulla vaikka varsinaisen maljakkomeren, jollaisen näin erään asiakkaan luona. Halusin silti testata onko oikean pullokurpitsan ja sitä imitoivan muodon välillä eroa ja siksi kelpuutin kotiini tämän esineen, vaikka se kovin kiinalaiselta näyttääkin. Onneksi on luonnonmateriaalia eikä muovia.

Ylhäällä vasemmalla on olohuoneen pöydälle koottu rykelmä kauniita kiviä vedenmuotoisella lautasella. Tämä on pohjoisen, eli vesialueen tehoste, jossa pyöreät muodot edustavat vettä tukevaa metallia. Sanoisin, että tämä on minulle yhtä lailla sisustuselementti kuin fengshui-tehostekin. Kivien parantava voima ja yksinkertainen kauneusarvo kulkevat fengshuin kanssa rintarinnan. 

Pohjoisesta löytyy myös tämä kalojen tanssi yin ja yang -symbolin muodossa, kultaisissa kehyksissä. Mukana on vettä kalojen ja mustan värin kautta, metallia kehyksistä ja tujaus punaista tulta toisesta kalasta, sekä taulun suorakulmaisesta muodosta tulevaa maaelementtiä. Tai sitten voisi sanoa, että se on vain nätti kuva, jossa on harmoninen tunnelma.

Oikealla puolella ollaan koillisen alueella, jonne tänä vuonna suositellaan punaista väriä koulutusta, kirjoittamista ja romanssionnea aktivoimaan. Kasasin yhteen riviin kivoimmat pinkit ja oranssit kirjat. Sanoisin, että tämä on esimerkki fengshui-tehosteesta, joka ei näytä liian kiinalaiselta ja läpäisee siis länsimaisenkin sisustusseulan. Se ei ole kuitenkaan mikään "virallinen" fengshui-tehoste, vaan omaa tulkintaa esineistä ja niiden sijoittelusta. Koillinen liitetään viisauteen ja henkiseen matkaan ja sitä edustaa Vuoren trigrammi, joten voisi myös ajatella, että kirjavuori kasvattaa tietoa.

Alla oleva oikeanpuoleinen kuva on matkojen ja mentorien luoteisnurkasta ja siinä on jo jonkin aikaa killunut toive päästä matkailemaan Etelä-Italiaan, kuten kuvankauniille Caprille. Sairausenergiaa vastaan taistellaan taas metallilla, eli kultaisilla kehyksillä ja taotulla äänimaljalla. Myös valkoharmaasävytys ja pyöreät muodot ovat metallia.

Viimeinen kuva vasemmalla ylhäällä on olohuoneen parisuhdealueelta. Siinä on fengshuin mukaan romantiikalle suosiollisia pioneja sekä parillisena esineenä kaksi kynttilänjalkaa. Valitettavasti molemmat ovat vaan jo puoliksi loppuun palaneet. Jos symboliikka hiottaisiin kohdilleen, tähän pitäisi kyllä laittaa tuliterät punaiset kynttilät heti kun edelliset on poltettu! 

Ja onhan niitä muitakin fengshui-tehosteita maailma pullollaan. Ei tarvitse kuin selailla fengshui-kauppoja netissä ja näet mitä kaikkea fiksausta, korjausta ja suojausta on tarjolla. Usein nuo tehosteet ovat vaan pirun rumia, joskus myös hävyttömän kalliita ja niissä saattaa lisäksi olla myös vienoinen vedättämisen maku. Niitä minä kutsuisin fengshui-roinaksi. Mikä pahinta, lataamalla täyden satsin tehosteita kotiin ilman tarkkaa harkintaa siitä tulee kuin tuleekin kiinalainen krääsäkauppa mieleen. Tehosteissa vähemmän on enemmän.

Tehosteeseen onkin hyvä luoda oma henkilökohtainen side ja valita se oman maun mukaan, kuten toivottavasti olen omalla esimerkilläni onnistunut havainnollistamaan. Sammakkoja ei ole kotonani vieläkään näkynyt, mutta joku toinen voi niitä rakastaa. Fengshui-tehosteet ovat joillekin silkkaa ylimääräistä taikauskoista roinaa, toisille taas salainen ase, jolla virittää oma elämä oikealle taajuudelle. Sille, jossa ei kuulu häiriöääniä, vaan jossa signaali on puhdas ja ilo korville kuultavaksi. 

Virittäydy taas ensi kuussa fengshui-taajuudelle kun käymme seuraavan blogihaasteen tuoman aiheen kimppuun. Sillä välin voit käydä lukemassa nuo muut kirjoitukset fengshui-roinasta ja vilkuilla omaa kotiasi taas fengshui-silmällä.

Tavararakkaus

Viime aikoina on ollut niin paljon ajateltavaa ja prosessoitavaa, että on mennyt aamuyön tuntejakin ajatusten järjestelemiseen ja lajittelemiseen (ja unet siihen päälle). Siitä yleensä tietää, että ollaan stressin puolella. Ajatuksia on virrannut siihen tahtiin, että on kuin spiidiä olisi vetänyt ja ajaa formulaa pään sisällä - mutta rata ei mahdu kuin tiukalle ympyrälle. Myös tavaroita on virrannut silmieni edessä sellainen määrä, että päätä on alkanut usein kivistää. Liikaa visuaalisia ärsykkeitä, muista ärsytyksistä puhumattakaan. Olen nimittäin ollut roudaamassa, lajittelemassa ja pelastamassa lähipiirin tavaroita. Mielelläni olisin niitä myös pois heittänyt. Rakkaus tavaroihin on tiukassa.

Tämä kaikki sai minut miettimään verenperintöä ja sukurasitteita. Äitini on kertonut, että hänen äitinsä vielä sairasvuoteellaankin pyysi oikaisemaan maton hapsut, kun ei itse siihen enää kyennyt. Äitini on kova järjestyksen ihminen ja siivoaminen on olennainen osa normaalia elämää. Kuka sitä nyt sotkussa voi elää. Välillä siivotaan myös muiden luona. Siis sellaisten ihmisten, jotka eivät omista ongelmistaan johtuen siihen oikein kykene. Äitini onkin siis varsinainen auttava samarialainen, joka tekee voimiensa mukaan ja välillä niiden ylikin "pelastustoimintaa", eli pelastaa kotia näkyviin pölykasojen ja tiskivuorien alta.

Itse olin pienenä tarkka tavaroistani. Järjestelin niitä ja tiesin missä kaikki oli (tiedän edelleen missä kaikki omat ja mieheni tavarat ovat, kun ne ovat muka häviksissä). Siihen aikaan lahjat olivat iso juttu eikä tavaroita todellakaan pursunnut kaappien täydeltä. Jossain vaiheessa otteeni hieman herposi, enkä ole koskaan ollut viikkosiivouksen noudattaja, mutta jos annan sotkun kasautua, tarvitsen siivouspäivän ennen kuin pystyn tekemään mitään luovuutta vaativaa toimintaa. Kun paikat on ojennuksessa, se edistää selkeää ajattelua ja suunnittelua. Siksi saatan alkaa pestä pyykkiä, järjestellä olohuoneen tavaroita ja pyyhkiä pölyjä, kun jokin dedis tai suurta keskittymistä vaativa juttu painaa päälle. Tärkein siis ensin, eli järjestys joka kumuloituu ja heijastuu sitten muihin tekemisiin. Kaverit sanovat, että meillä on aina kuulemma niin siistiä. En koskaan päästä vieraita kotiin, jollen ole siivonnut raivokkaasti sitä ennen. Ei täällä ihan lattioilta voi syödä, mutta kasat on ojennuksessa. Juuri tiskasin viikon tiskit, kun täällä yksin pyörin eikä kukaan ole katsomassa.

Isäni on joskus hermostunut, kun äidin pitää koko ajan olla siivoamassa. Nyt näen asian harvinaisen kirkkaasti: äidin on pitänyt järjestellä ajatuksiaan ja pitää asiat edes jollain lailla kontrollissa ottamalla imuri käteen, tamppaamalla mattoja ja käyttämällä moppia. Ikkunanpesu on klassikko, jota ei voi skipata vaikka olisi vähän huonovointinen. Jos mitään muuta ei saa järjestykseen, niin kodin saa aina. Se luo turvallisuutta ja oman pienen reviirin, jossa asiat eivät kaadu päälle. Maailma romahtakoon jossain muualla.

Olen seurannut sivusta myös toisenlaista sukurasitetta, useampaankin otteeseen, eri suvuissa. Lapsuudessa ja nuoruudessa on ollut niin köyhää, että kaikki on otettu talteen, mikä on irronnut. Ollaan oltu tehokkaita marttoja ja säästäväisiä irmoja. Vaikka sukupolvi toisensa jälkeen on päässyt hyvinvointiyhteiskunnan makuun, tavarasta pidetään silti tiukasti kiinni. Vaikka se olisi rikki ja homeessa, sitä voi vielä käyttää ja korjata (olen joskus itsekin raaputellut hometta paahtoleivästä pois ja syönyt kelvolliset osat, mutta ehkä tässä on kyse jostain vähän muusta). Tuntuu kuin olisi tulikiven katkuinen perisynti heittää mitään pois ja Pietari käännyttää heti taivaan porteilla kaikki ne, jotka ovat tällaiseen sortuneet. Kun isoäiti on ajatellut niin, sitten oma äiti ja ehkä muutkin sukuhaarat, niin onko mikään ihme, että tämä tavarakatastrofi periytyy ja kasvaa vuosi vuodelta. 

Kun joudut hamstraajien kanssa tekemisiin, on laitettava kovat piippuun. Mikään puhe ei auta, vaan on otettava fengshui-tai'at käyttöön. Kaikki tavara on vielä hyvää, vaikka olisi maannut kymmenen vuotta ulkona avokatoksessa. Ja on oikeastaan ihan sama, onko se 10 vuotta, kuukautta tai viikkoa - ulkona tai kosteissa sisätiloissa säilytetty tavara on romahtanut arvossa. Haju tulee kaupan päälle.

Tajusin ihan hiljattain - tyyliin eilen ja tänään - että minä jatkan äitini jalanjäljissä. Kerran tein raivausta hyvää hyvyyttäni viikkotolkulla ystävän luona, joka ei siihen itse pystynyt. Minä taas en pystynyt olemaan puuttumatta asiaan. Tällä hetkellä raivaan taas hullun kiilto silmissä - tai oikeastaan on vähän kyseenalaista, että kumpi osapuoli tässä hullu on... Se joka siivoaa toisen puolesta vai se joka roikkuu tavarassa kiinni ja on sokea sen määrälle. Kai tässä joku kauhun tasapaino on, en ole varma. Mutta en taaskaan kykene olemaan tekemättä mitään, muuten ehkä muserrun henkisen ja fyysisen tavaraähkyn alle. Siksi silmissäni siis vilisee ja päässä piippaa aamuöisin.

En tiedä kumpaan kastiin sinun perheesi kuuluu, mutta huokaan salaa tyytyväisyydestä, että meillä kotona uskalletaan heittää kamaa kierrätykseen ja raivataan tilaa elämiselle. Sillä jos ei nyt, niin milloin? Sitten kun ollaan perintöä jakamassa ja pitää tyhjentää koko huusholli? 

Voiko sitä enää paremmin sanoa? Klassikkoteos Paikat kuntoon fengshuin avulla on kirjoitettu jo kauan ennen kuin Marie Kondo näki päivänvalon.

Oppimisen äärellä

Tänä syksynä pääsin opettamisen makuun, sillä Turun Työväenopistossa starttasi lokakuussa kahden kuukauden pituinen Fengshuin perusteet -kurssi. Käsittääkseni tämä oli ensimmäinen kerta, kun fengshui-tiedon lähteille pääsi Turussa työväenopiston kurssitarjonnan kautta.

Hyvä fengshui-onni oli ilmeisesti myöden, sillä kurssi tuli heti täyteen eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet edes mukaan. Sain myös käyttööni hienon, ellei peräti parhaan, auditorion kaikkine vehkeineen. Puitteet olivat siis otolliset.

Kurssini osallistujat olivat kaikki naisia, mikä kertoo siitä maineesta, mikä fengshuilla länsimaissa on. Aasian päässä fengshuin opiskelijat ovat tasaväkisemmin sekä miehiä että naisia eikä fengshuilla ole "naisleimaa". Päinvastoin, kaikki fengshui-mestarit ovat perinteisesti olleet aina miehiä, kunnes tasa-arvo on alkanut hiipiä fengshuin maailmaankin.

Ikäjakauma kurssillani oli noin keski-idän kieppeillä, mukaan mahtui sekä parikymppistä porukkaa että eläkeläisiä. Alkuhaastattelukierros kertoi, että monelle fengshui oli käsitteenä tuttu ja kiehtova, mutta sisältönä vieras. Oli siis syytäkin alkaa ihan perusteista, eikä kurssilla tarvinnutkaan olla mitään aiempaa taustatietoa aiheesta. 

Olin jaotellut kurssin teemoittain ja käsittelimme ihan fengshuin peruskauraa, kuten viittä elementtiä, kahdeksaa ilmansuuntaa ja baguaa, ympäristöstä löytyvää neljää eläintä sekä suotuisia ja epäsuotuisia ilmansuuntia henkilökohtaisen ming gua -numeron mukaan sekä asuntoon virtaavia chi-energioita. Tutkailimme siis mikä on fengshuissa ehdotonta no-nota ja mihin taas pitäisi pyrkiä, etenkin silloin kun kaikki mahdollisuudet ovat avoinna, eli asuntoa vaihtaessa. Teimme myös katsauksen kiinalaisessa sisustuksessa käytettäviin fengshui-tehosteisiin, mitä ne ovat ja mitä niillä pyritään saamaan aikaan. Kaikkea kiinanpunaista ei ole tarkoituskaan ottaa käyttöön omassa, suomalaisessa, kodissa.

Tavoite oli, että jokainen osaa katsoa ympäristöään eri silmin kurssin jälkeen, eli laittaa fengshui-silmälasit päähän. Kotitehtäväksi annoin pieniä pohtimispähkinöitä omaan kotiin liittyen, ei mitään palautettavia pakkopuristuksia. Tärkeintä oli tulla paikalle ja osallistumisprosentti säilyikin korkeana koko syksyn ajan. Jokaisen omasta harrastuneisuudesta jäi kiinni, tuliko niitä kotitehtäviä sitten oikeasti tehtyä ja tyhjenikö kirjaston fengshui-hylly kirjasuositusteni myötä. Tottakai jotenkin kuvittelin, että oppilaat etsiytyvät kaiken lisätiedon pariin silmät kiiltäen, kuten itse aikoinani, mutta täytyykin muistaa, että tämä oli heille vasta ensimmäinen makupala ja syksyinen harrastus muiden menojen joukossa, ei koko elämää täyttävä filosofia.

Teimme kurssilla jokaisen omaan pohjapiirokseen kahdeksan ilmansuunnan piirakkabaguan, eli pienenä järkytyksenä kurssilaisille tuli se, että jostain piti kaivaa kompassi esiin ja osata sitä vielä käyttääkin. Annoin luvan käyttää hätätapauksessa myös kännykän kompassia, vaikka se saattaakin heittää luvuissa vähän sinne tänne. Tärkeintä oli päästä alkuun ja selvitellä oman kodin ilmansuunnat, kerrankin kunnolla eikä vain arvaillen.

Kodin pohjaratkaisusta riippuen joillakin oli helppo homma piirtää bagua pohjan päälle, toisilla taas aiheutti ongelmia lisäosien ja puuttuvien osien määrittely, mikä ei aina olekaan yksinkertaista. Kävin kiertämässä kaikki osallistujien pohjapiirrokset läpi ja annoin vinkkejä. Tunnin jälkeen sai aina kysyä, jos iski tenkkapoo tai epävarmuus. 

Pohjapiirrostyöskentely oli mielestäni olennainen osa kurssin antia, sillä kirjoja lukemalla ei vielä hahmota kuinka asia käytännössä menee. Usein homma on selvä siihen asti, kunnes ottaa kynän käteen ja alkaa miettiä, että mitenkäs tämä nyt tehdäänkään. Sama se oli itselläkin alkumetreillä. Vasta kun joku kokeneempi näytti ja opasti, niin alkoi kuva kirkastua ja pohjapiirroksen ilmansuuntasektorit hahmottua. Sitten vasta voi varmuudella sanoa jotain asuntonsa sisäisestä fengshuista.

Eniten keskustelua syntyi kun puhuttiin erilaisista energioista, liittyi se sitten tavaroihin tai itse asuntoihin ja niiden asukkaisiin. Etenkin nk. roinaenergia, eli turhat tavarat ja niihin valuva ihmisen oma energia on aihe, joka nykyään puhututtaa paljon. Mitä tehdä perintötavaroille, eron tai kuoleman jälkeen jääneelle omaisuudelle? Miten niistä pääsisi kunnialla ja vähällä tuskalla eroon? Vai säilytetäänkö kaikki tuleville sukupolville? Siihen on vaikea antaa suoraa vastausta, sillä kukin joutuu luomaan oman suhteensa esineisiin - tai sitten katkaisemaan sen. 

Yhtenä aihealueena oli myös pohjapiirroksen puuttuvat ja lisäosat, jotka itse asiassa monesta fengshui-perusteoksesta on jätetty kokonaan pois. Usein fengshui-oppaissa lukee kyllä rivien välissä, että on hyvä tai huono, jos tällä alueella on puutos tai uloke, mutta siihen se sitten jääkin ja lukija ei välttämättä ensimmäisellä lukukerralla edes hahmota mitä mahdetaan tarkoittaa. Anja Banksin Fengshui-aapista mukaillen otimme selville mitä käytännössä tarkoittaa, jos vaikka kaakossa on puuttuva osa ja koillisessa lisäosa. Tästä moni sai analysoitavaa ja pään rapsutusta pitkäksi aikaa!

Kiinalainen astrologia astui kuvioihin mukaan myös, sillä halusin tuoda esille fengshuin ja astrologian läheisen suhteen. Käsittelimme 12 eläintä ominaispiirteineen ja jokainen sai tutkia onko oman syntymävuoden eläin oman luonteen mukainen. Monella oli lähes yksi yhteen samankaltaisuuksia, mutta kaikilla ei natsannut energiat kohdalleen oman eläimen kanssa. Siihen kerroinkin, että pelkkä vuosieläin ei ole vielä koko totuus, vaan vasta kavion kuopsahdus maankuoren pinnalla. Vuosieläinten mukaan voi kuitenkin jo tutkia perhesuhteita, että elääkö samassa taloudessa parhaimpia eläinkaveruksia vai ajatusmaailmaltaan täysin erilaisia riitapukareita karvat pystyssä ja korvat luimuten. Onhan se nyt hyvä tietää makaako vieressä sika vai rotta.

Viimeisellä kerralla otimme vielä katsauksen tulevan tulikukon vuoden energioihin ja mihin kannattaa kotona sen merkeissä kiinnittää huomiota. Eli mitä tehdä jos vaarallinen maaviitostähti pätkähtää vierailulle etuovesta.

Työväenopistolla oli hieno ja kannustava työilmapiiri ja huomasin nauttivani opettamisesta täysin palkein. Tunnin jälkeen oli mukava noste ja tunne, että oli saavuttanut jotain. Positiivinen palaute ja kurssilaisten selvä innostus asiaan viestittivät siitä, että fengshui-kursseille on oma tilauksensa jatkossakin. Ehkäpä ensi syksynä tavataan taas samoissa merkeissä, sali täynnä uusia kasvoja.

Jatkokurssia fengshuin maailmaan ei näillä näkymin vielä ole tulossa, ehkäpä myöhemmin kun on lisää peruskursseja vedetty ja omaa fengshui-taivalta takana enemmän. Samanlaiselle fengshuin peruskurssille voit kuitenkin osallistua jo tänä keväänä Raisiossa, tammikuun 10. päivä startataan. Tervetuloa mukaan!

https://www.opistopalvelut.fi/raisio/course.php?l=fi&t=4385#

Tästä se käynnistyi!

 

"Ja sit tää etelä ois niinku tosi hyvä maineelle"

Lopuksi hämmennettiin soppaa ottamalla vähän varaslähtöä jo fengshuin syvemmille vesille, nimittäin lentävien tähtien ja vuosienergioiden pariin.

Lähikontaktia yleisön kanssa. Kuvat otti oppilas Jonna Kukkola, kiitos!

Kiinteistöjen keskellä

Leikittelin varakasta asunnon ostajaa tässä viikonloppuna, lähinnä muita velvollisuuksia vältellessä. Otin esille netin asuntotarjonnan ja laitoin hintanupit reteästi todellista isommalle. Ajattelin, että nyt en anna hinnan yhtään estää unelmointiani.

Tärkeimpänä kriteerinä oli ehdottomasti asunnon pohjapiirros, ja jos sitä ei jostain syystä edes esitelty, siirryin seuraavaan. Nyt halusin katsastaa kuinka monta täydellistä fengshui-asuntoa on tarjolla omalla paikkakunnallani. Ympäristöä ja asunnon istumaa lähimaastossa on netin kautta vaikea havainnoida, mutta pohjapiirroksesta näkee heti, onko asunnossa puuttuvia alueita tai lisäosia. En enää halunnut mitään puutetta elämääni, joten metsästin tietysti neliötä tai suorakulmiota ilman puuttuvia kulmia. Jos satuin törmäämään kelpoyksilöön, jossa oli täydellinen pohja, jokunen lisäosa erkkerin tai parvekkeen muodossa ja vielä tilava eteinen ilman tuulitunnelia vastapäisestä ikkunasta ulos, niin hihkuin löytämisen ilosta. Tuonne voisin muuttaa! Mikäköhän ilmansuunta ja elämänalue tuolla on saanut lisäruiskeen fengshui-onnea? Tajuavatkohan asukkaat, että heillä on käynyt muita parempi tuuri? Vai ovatko he jo hyödyntäneet asunnon potentiaalin täyteen mittaansa ja etsivät kasvulleen nyt uutta alustaa?

Samalla kun kiinnitin huomiota pohjaratkaisuihin, totesin, että ammattimaisesti stailatut kämpät kyllä erottuvat suuresti joukosta, niin vaalean karsittuja ja samanhenkisillä tavaroilla ripoteltuja ne ovat. Toisessa ääripäässä olivat suttuiset pienet kuvat, joissa ei edes esitelty kaikkia huoneita. Asukkaan omaisuus saattoi olla niin massiivinen, että itse asuntoa ei nähnyt tavararunsauden alta. Sellaista asuntoa ei kovin mielellään mene edes katsomaan. Roinaenergia kun hyökkää päälle jo ruudun välityksellä. Ei ihme, että stailatut kämpät myydään nopeasti, niiden puhtoiseen interiööriin on helpompi kuvitella itsensä asumaan. Noin siistiä minunkin elämäni voisi olla... Siis ilman näitä lapsia, koiria, kissoja, lemmikkimarsuja, harrastevälineitä, muumimukikokoelmia ja parhaat päivänsä nähneitä, mutta rakkaita huonekaluja.

Jokunen aika sitten pohdin puolivakavissani puolipäivää, että pitäisikö ruveta kiinteistönvälittäjäksi - sellaisia kun oltiin koulutukseen etsimässä. Vaikka työ on pelkästään provisiopohjaista, niin en ole kuullut köyhistä kiinteistönvälittäjistä - tai sitten alalla on survival of the strongest -tyylinen karsintakilpailu. Jos et pärjää, ovi on tuolla.

Mitäköhän siitäkin tulisi, jos fengshui-konsultti toimisi samalla asunnonmyyntibisneksissä? Kaikki asiakkaat haluaisivat tietysti tietää, että onko täällä otolliset fengshuit ja siinä saisi sitten kiemurrella ja kaarrella, kun näkisi asunnon kaikki epäkohdat. "No täällä on kyllä nuo puuttuvat osat ura-, terveys- ja ihmissuhdealueella, mutta lataa vaan paikat täyteen kristallipalloja ja tuulikelloja, niin etteköhän te jotenkin pärjää. Ja jos ette pärjää tai jos polut isännän kanssa erkanevat, niin katsotaan teille sitten oikein ajan kanssa sellainen sopiva fengshui-kämppä. Tai kaksi."  

Ihanteellisinta asiakaspalvelua olisi tietysti ottaa välitettäväksi vain niitä hyvän fengshuin asuntoja ja katsoa vielä asiakaskohtaisesti jokaiselle omat suotuisat ilmansuunnat ja varmistua, että oikea koti löytää oikean ottajan. Silloin olisin varsinainen fengshui-välittäjä, kultaakin kalliimpi kimpale asuntomarkkinoilla. Jokaisen asunnon kohdalla tekisin laskelmia ja tarkistuksia, että olisiko tämä asunto vieläkin parempi minulle itselleni (kröhöm!) vai raaskisinko laskea sen käsistäni eteenpäin.

Alkaakin kuulostaa muuten aika hyvälle! Mikä voisikaan myydä asuntoa paremmin kuin todiste siitä, että täällä on parasta mahdollista fengshuita (ja ostajalle energianpuhdistus kaupan päälle). Oikeastaan näen tässä vain yhden olennaisen ongelman: nimittäin todella hyvien fengshui-asuntojen vähyyden. Jo yhden aamuyölle venyneen katsauksen perusteella voi sanoa, että ongelma-asuntoja on noin 80-90 % ja niitä helmiä siellä seassa vain kourallinen. Melkein kaikkiin tulee puuttuvia kulmia, isoja tai pieniä. Pienellä pintaremontilla ei saada pohjapiirrosta venytettyä harmonisiin mittasuhteisiin niin, että kaikki elämänalueet ovat tasapuolisesti edustettuina. Haluaisitko sinä, että hyvinvointi- ja vaurausalue puuttuu lähes kokonaan? Niin ajattelinkin. Yhtä huonosti menee, jos ura- tai mainealue osuu vessaan - veikkaan, että ylennystä on turha odottaa, kun chi-energia karkaa putkea pitkin.

Siinä missä vanhat charmantit kivitalot on jotenkin inhimillisesti ja elämänmakuisesti rakennettu, ne harvoin ovat aivan säännönmukaisia. Muutama mojova erkkeri saattaa osua kohdallesi (lottopotti!), mutta ainakin läpitalon asunnot harvoin ovat tasaisia pötkylöitä, vaan ne suippenevat toista puolta kohti, jättäen jälkeensä puuttuvia osia pohjaratkaisuun. Ja paljon parjatut laatikkotalot taas voivat joskus olla ilahduttavan kantikkaita: neljän tasamittaisen seinän sisälle on mahdutettu kaikki toiminnot. Jos hyvin käy, pieni parveke muodostaa onnea tuovan lisäosan.

Se mitä asunnon sisällä tapahtuu, on oma seikkansa, mutta kaikkein tärkeintä fengshuita onkin oikeastaan se, mitä kodin ulkopuolella on. Löytyykö suojeleva kilpikonna talon takaa, avautuuko eteen feenikslinnun mentävä aukko? Onko veden tai teiden tuomaa energian virtausta? Onko olo turvallinen ja suojattu kuin äitikarhun sylissä? Sitä tutkimaan fengshui alunperin syntyi.

Empiirinen tutkimukseni myytävien asuntojen maailmaan sai aikaan pari ihastusta ja dollarinkuvien pyörimistä silmissä. Ai 500 000 eurolla saisi tuollaista Turun keskustassa! No 50 senttiä mulla on jo lompakossa "käsirahaa". Tuo asunto taas on kolme kertaa kalliimpi kuin omani, lähes samankokoinen ja vaatii täydellisen remontin. Mitä, pesutuvan käyttö maksaa euron per tunti! Oma asunto tuntuikin taas aika luksukselta neutraalinsävyisine kylpyhuoneineen ja toimivine pohjaratkaisuineen. Puhumattakaan siitä, että olen pessyt pyykit ilmaiseksi taloyhtiön pesutuvassa viimeiset 12 vuotta.  

Asuntoilmoituksia katsellein silmin näkee omankin kodin hetken ajan hieman ulkopuolisena. Ehkä nuo verhot eivät näyttäisi kovin hyviltä myynti-ilmoituksessa. Tavaraa pitäisi karsia ja roudata kellariin, jotta tännekin saataisiin "myyvä tyhjyys". Olenkin vakavissani harkitsemassa lattioiden uusimista. Potentiaaliset ostajat eivät kiinnittäisi huomiota muovimaton kupruiluun vaan seesteiseen tunnelmaan. Itsekin voisin upgreidata elämyskokemustani täällä asumisesta. Eteisen ehostamiseen on mietinnässä pari jippoa myös. Olenkin todennut olevani liukumassa kohti hajutonta ja mautonta sisustamista monen värikylläisen vuoden jälkeen, ikään kuin stailaan jo asuntoani myyntiä varten karsimalla siitä liikaa persoonaa.

Ja tänäänhän on taas lottomiljönäärien leipomisen aika! Että laitetaanko sitä halvinta laminaattia vai parhainta parkettia. Vai tuleeko äkkilähtö asuntokaupoille - fengshui-vinkkien avustamana tietysti.

Tässä potentiaalinen pohjaratkaisu - ei puuttuvia osia, vaan pelkkää plussaa! Melkein jo muuttaisin.

Tieto lisää tuskaa. Nimittäin fengshui-mielessä tässä asunnossa on aikamoisia haasteita. Liian suuri lisäosa olohuoneessa sekä ulko-ovelta avautuva näkymä suoraan keittiön ikkunasta ulos. Vesipiste ja liesikin riitelevät vierekkäin.

Tavaraa, tavaraa, enemmän tavaraa

Toiset suuntaavat lomalla kultturelleihin kaupunkikohteisiin tai rantautuvat meren ääreen. Jotkut innostuvat joogaretriiteistä tai topakasta toimintalomasta patikoiden. Itse yleensä valitsen merenrannalla loikomisen hyvän kirjan ja antoisan eväskorin kera. Koska olen hoitanut asiani hyvin ja valinnut aikoinaan italialaisen miehen, niin matkakohteemme on käytännössä aina Italia. Siellä asuu mamma, zia, amici, eli sukulaiset ja ystävät, ja siellä on myös asunto jos toinenkin, jonne voimme majoittua. 

Huonomminkin olisi voinut mennä - jos mies olisi vaikkapa toisella puolella maapalloa oleskelulupaviidakon päässä. Tai sitten aidan takaa kotikylästä, missä ruoho on liian samanväristä. En tiedä mitä meille on äidinmaidossa syötetty, mutta kotiseutuni tytöt ovat lähteneet miehenhakureissuillaan mahdollisimman kauas ja espanjalaista, meksikolaista, amerikkalaista, israelilaista ja uusseelantilaista miestä on kotiinviemisinä tuotu. 

Olen saanut aitiopaikalta todistaa italialaista elämänmeininkiä ja eroaahan se hyvässä ja pahassa suomalaisten totutuista kuvioista. Niitä sisustuslehtien sivuilta kadehdittuja ultramoderneja minimalistisia koteja en ole 15 vuoden aikana nähnyt yhtäkään. Liikun varmaan väärässä seurassa! Sen sijaan olen nähnyt piukkaan ahdettuja asuntoja, autotalleja täynnä tavaraa, kellareita, joissa on sitä vielä joskus tarpeellista tavaraa. Ugh! Olen ihan täynnä, enkä vain paikallisen konditorian herkkuja. 

Olen tehnyt anopille kotiin fengshui-kartoituksen, mutta mitään ei oikein ole tapahtunut, koska kämppä on jokaista nurkkaa myöten täynnä. Silmissä oikein vilisee, kun katsoo hyllyltä toiselle notkuvia pikkuesineitä. Anoppi kysyy aina silloin tällöin mitä suosittelen, miten päin huonekalut voisivat olla ja mitä värejä seiniin voisi maalata, mutta olen niin tavaraähkyssä, etten oikein voi suositella mitään. Paitsi omaisuuden puolittamista ja sen toisen puolen poistamista asunnosta huitsin umbriaan.

Olen yrittänyt varovaisesti aina vihjata sopivassa välissä, että tavaroita voisi vähän karsia, että energiat pääsevät paremmin kulkemaan ja elämän notkelmat loiventuisivat, sillä terveyttä ainakin tarvittaisiin lisää ja elämän helpompaa sujumista, italialaisesta byrokratiasta puhumattakaan. Kaikki on aina kuitenkin "uutta, vastahan tämä ostettiin 20 vuotta sitten", tai sitten saatiin ilmaiseksi/lahjaksi/ostettiin kalliilla, joten ei voi luopua. Vaikka asunnossa on muuten mukavat energiat, niin aina joskus tavaran määrä tuntuu kaatuvan päälle - visuaalista elementtiä on yksinkertaisesti liikaa kahdelle silmälle.

Tänä syksynä on kuitenkin muutoksia ilmassa ja olen aiempaa huomattavasti optimistisempi. Ennen seesteistä lopputulosta on kuitenkin hetki - tai muutama kuukausi - kaaosta. Syynä on se, että tytär (mieheni sisko) nimittäin muutti ulkomailta takaisin Italiaan, asuttuaan ensin monella eri paikkakunnalla Pohjois-Italiassa ja sitten Puolassa työn perässä. Nyt meri ja mamma vetivät kuitenkin työelämää pidemmän korren. Joskus on tehtävä niin kuin italialainen sydän sanoo ja unohdettava verokortin voihkinta.

Tyttären muuttaessa viimeiset kymmenen vuotta paikasta toiseen, iso osa tavaroista jäi tietenkin äidin luo säilöön, etenkin ulkomaille muuttaessa. Puolasta pakattiin matkaan 11 matkalaukkua ja 17 pahvilaatikkoa, mikä sai jo leuan tippumaan lattiaan - olihan kyseessä pieni yksiö. Uusi Italian asunto, joka kuuluu dementoituneelle sukulaistädille, oli sekin jo entuudestaan täynnä tavaraa, joten tyhjää kaappitilaa ei käytännössä enää ollut. Mutta vieläkin vaikuttavampaa oli alkaa kaivella äidin asunnosta tyttären aarteita: kirjoja, dvd:itä, vaatteita, kenkiä. Muutama täysi autolastillinen vietiin tädin/tyttären asuntoon ja itse olisin jo hautautunut kamojen alle epätoivoisena. Tytär sen sijaan iloitsi löytäessään tavaroita, jotka oli jo täysin unohtanut omistaneensa. Ainakin aluksi. Jossain 27. talvikenkäparin ja noin 40 käsilaukun ja kassin välimaastossa alkoi tuntua, että pärjäisi sitä kyllä vähemmälläkin. Kaikki asusteet kun eivät olleet enää ihan viimeisimmän muodin mukaisia. Itselläni olisi ollut tarjolla helppo ratkaisu käden ulottuvilla, nimittäin jätesäkki. Niin pitkälle ei olla kuitenkaan vielä päästy. Harmi.

Ei suinkaan riittänyt, että tyttären luona vietettiin tavarasirkusta, sillä myös äidin luona myllättiin kunnolla. Myös mieheni oli kaikessa yhteisymmärryksessä jättänyt koko poikuusvuosiensa kamat mamman huomaan. Ja kun toisen kamoihin ei saisi koskea ilman lupaa, poisheittämisestä puhumattakaan, niin äidillä oli siis asunto täynnä ei pelkästään omaa kamaa, vaan lastensa keräämää materiaa. Voisi hyvin puhua tehoneliöistä - tai haamuasukkaista, yksi asukas kolmen henkilön tavaroilla. Tai oikeastaan neljän, sillä mukaan pitää laskea myös dementiatädin välttämättömimmät tavarat, jotka seilaavat kahden asunnon väliä kuin limbossa.

Samalla kun pakkasin tyttären tavaroita kasseihin ja laatikoihin, päätin pistää vauhtia myös mieheni luopumisprosessiin. Sillä jo monta vuotta oli puhuttu porukalla, että kun vain olisi tarpeeksi aikaa (ja viitsimistä), niin katsottaisiin äidin hoteissa olevat kamat läpi ja tyhjennettäisiin tilaa itse elämiselle. Olin Suomessa päässyt niin vauhdikkaaseen alkuun omien kamojeni kimpussa, että sormet syyhyten tartuin toimeen. Ja nythän se sitten lähti kuin yläkoululaisen mopo keulimaan, finalmente! Tyhjensin vaatekaapin sisukset ja kävimme yhdessä läpi kaikki vaatteet, onneksi aika oli tehnyt tehtävänsä ja järkikin jo sanoi, että jos ei ole 10-20 vuoteen päälle puettu, niin eipä enää koskaan. Kun silmä vältti, tein myös taktisia täsmäiskuja: yli 25 vuotta sitten saatu aamutakki, jota ei oltu koskaan pidetty edes päällä, mutta joka oli jotenkin liian vaikea pala myöntää, oli minulle helppoa heittää pois, samoin kutittava käyttämätön villapyjama, niin ikään lahjaksi saatu.

Seuraavaksi kippasin kaikki kasetit ja cd:t sängylle, pölytin noin 500 videokasettia ja jätin ne siihen sivuun lattialle, minkä jälkeen siirsin kalusteet uuteen uskoon. 

Kun mies tuli asioilta, vuorossa oli pieni shokkiterapia. Luulit siis, että sisarellasi on paljon tavaraa? Jos meinaat tänä yönä nukkua tässä sängyssä, niin nämä kasetit ja cd:t pitäisi käydä läpi, eiks joo? Ja jotain pitäisi tehdä näille videokaseteillekin... Shokkimenetelmä tuntui toimivan, sillä eihän tässä digitaaliajassa enää kannata säilyttää analogista nauhaa kilometrikaupalla.

Kuvittelin, että olin tilanteen tasalla, sillä vaihtoehtoja oli tasan kolme: säilytettävät äänitteet takaisin hyllyyn, jollekulle muulle kuuluvat siirretään pois ja poisheitettävät lähtevät roskiin (näiden toivoin olevan enemmistössä). Mutta ei. Niitä kasetteja piti ruveta kuuntelemaan. Videot piti ensin katsoa, että mitä niissä on. Apua. Tässähän tulee tuomiopäivä ja vedenpaisumus ennen kuin päästään asiaan. Ja tuo jalkapallo-ottelu Italia vastaan Englanti vuodelta -96 (tai jotain sinne päin) on legendaarinen, ei sitä voi heittää pois! Kuten ei myöskään noin sataa videokasettia, jotka sisältävät 80- ja 90-luvun musiikkivideoita (osaa videoista ei kuulemma löydä edes YouTubesta.) Aha. Vain noin joka kymmenes kasetti lähti kohti roskista, joten hävitys ei ollut niin totaalinen kuin olin toivonut. Mutta jonkinlainen alku kuitenkin. Fyysinen hiki vaihtui aina välillä tuskanhieksi, kun väänsin peistä näiden hamstraajien kanssa.

Rento drinkkien siemailu rantabaarissa lämpimän tuulen heilutellessa kutreja on tällä erää toive vain, ja sen on korvannut hikinen toimintaloma, johon kuuluu olennaisena varusteena rätti ja kärsivälliset hermot. Yritän pitää fengshuita ja chi-energioita yllä ja ymmärtää, että luopuminen on kullekin oma prosessinsa. Pääasia, että se joskus alkaa, sillä eihän tällaista menneeseen ja materiaan jämähtämistä voi kenellekään suositella. Eikä fengshuitakaan oikein voi liimata siihen päälle ratkaisuksi, sillä ensin tarvitaan syväpuhdistus. Niin henkinen kuin materiaalinen.

Olen kovasti miettinyt näinä päivinä, että pitääkö joka ikinen matkan varrella ostettu tavara, kenkä, vaate ja huonekalu, itse äänitetyistä musiikki- ja videokaseteista puhumattakaan, säilyttää ikuisesti? Onko kaikesta jäätävä jokin fyysinen muisto? Tuntuu, että moni - ainakin tässä perheessä - säilyttää jotain esinettä vain sen takia, että muistaa sen kautta jonkun kivan tapahtuman tai matkan. Itse luotan mieluummin valokuviin, muuten saattaa unohtua puolet elämästä. Yleensä vielä se kivampi puoli. 

Toinen ajatus, jota olen pyöritellyt mielessä kaiken tämän organisoinnin keskellä, on kaikki se aika, joka tavaran ostamiseen, järjestämiseen, liikuttelemiseen, pyyhkimiseen, pesemiseen, kuljettamiseen ja poisheittämiseen kuluu. Paikka kaikelle -bloggaajan luennolla tämä jäi erityisesti itämään mieleeni. Tavara syö meiltä aikaa joltain muulta toiminnalta ja sosiaaliselta seurustelulta. Olisi vähemmän muistettavaakin, kun ei tarvitsisi miettiä missä unohtuneet esineet ovat. Voisi vaikka harrastaa taiteita, lukea tai liikkua enemmän, kun kamat eivät varastaisi aikaa. Ja sen sijaan, että tuijottelee hyllyjen täytettä, voisi vaikka tuijotella toista silmiin. Mihin kaikkeen kivaan sekin johtaisi?

Huokaus, siltä nyt tuntuu, kun päivätolkulla olen roudannut toisten kamaa ja seulonut ja miettinyt mitä strategiaa käyttäisin tällä kertaa, jotta penni kolahtaisi pajatson perälle asti ja tavara liikkuisi kohti kierrätystä. Siis voisin olla rannalla ottamassa aurinkoa! Voisin olla metsästämässä viikunoita! Voisin pyöräillä katsomaan auringonlaskua sen sijaan, että olen kaiken tämän tavaran ympäröimänä ja ahdistamana. Eivätkä nämä kamat edes ole minun! Herranjestas! Nyt kaipaan vähän shoppailuterapiaa ja lähden katumarkkinoille ostamaan jotain kivoja vaatteita ja kenkiä. Ostan, olen siis olemassa.

Kaseteissa on koko elämä. Ja koko elämä siihen meneekin, jos ne pitää kaikki ensin kuunnella läpi. 

Siivouspäivän putki päällä

Viime lauantaina oli jälleen Siivouspäivä ja kärräsin minäkin tavaranyssykkäni läheiseen Kupittaan puistoon, kuten jo niin monta kertaa aiemminkin. Nykyään otan tapahtuman ihan ulkoilun ja seurustelun kannalta, sillä rahantuloon ei aina voi luottaa. Yhden hylkäämä ja kellarissa muhinut roina saattaa olla toisenkin mielestä roskaa. Ne upeat löydöt on sitten asia erikseen ja kyllä niitäkin aina jostain putkahtaa esiin. Viime aikoina olen kuitenkin keskittynyt enemmän tähän poisto-operaatioon himohamstraamisen sijaan.

Siivouspäivän iltana on yleensä olo suht poikki eikä tee mieli pistää rikkaa ristiin. Tällä kertaa kävikin toisin, sillä kun mietin mitä teen myymättömille kamoille, niin jokin naksahti päässäni. Sen sijaan, että olisin vaan kantanut ne tapani mukaan kellariin odottamaan seuraavaa kirppistapahtumaa, niin nyt kyllä lähti! Tein omat kasat roskiin meneville, Ekotoriin ja Uffiin lähteville, uusi tekstiilikierrätys Tex-Vexkin sai oman säkkinsä, vaikka aivan toisella puolella kaupunkia sijaitseekin.

Siivouspäivän jälkimainingeissa tapahtui seuraavaa. Järjestin yöpuvut, housut, paidat ja oikeasti mietin mitä näistä vielä pistäisin päälle. Poistin seitsemät kengät, mikä on aikamoinen saavutus. Dumppasin vanhat taulutekeleeni, jotka vielä vuosi sitten saivat armon jäädä. Lähestulkoon kaikki keskeneräiset kangas- ja käsityöprojektit katsottiin lopulta epäonnistuneiksi ja sellaistahan ei paljon viitsi muistella, joten poistoon. Siivosin koruhyllyn ja katselin hirveällä vaivalla vuosien varrella väkertämiäni lystikkäitä koruja, jotka eivät silti koskaan saavuttaneet toivottua laatutasoa, ja nekin pääsivät "haudanlepoon". En kerta kaikkiaan enää jaksanut hillota kaikkea vanhaa kamaa, halusin vaatehuoneeni harmonian takaisin. Ja mielellään vyötäröni. Missä olet, hu-huu?

Siinä sivussa siivosin tietenkin myös mieheni vaatehuoneen, kun se ei jostain syystä järjestä itse itseään eivätkä pyykit hakeudu pyykkikoriin. Havaitsin, että karsittavaa on sielläkin, joten tein ison kysymyskasan, säilytätkö näitä vielä. Noin vuonna 2009 viimeksi käytetty juhlapuku oli niin vääränmallinen, että se sai lähtöpassit, vaikka kuinka oli hienoa italialaista pellavaa ja räätälintyötä. Ei vaan juuri tälle tyypille räätälöity, selvästikään. Kaikkea huonosti istuvaa sitä tuleekin ostettua! Eikä tainnut olla edes halpa. Mitä näilläkin rahoilla olisi voinut tehdä, tulin miettineeksi lappaessani lähes käyttämätöntä vaatetta säkkiin. 

Sen lisäksi, että pesin viisi koneellista pyykkiä pesutuvan väliä juosten + käsipyykit päälle, niin järjestin eteisen satunnaiskamakaapin, koko kellarin ja kuurasin kylppärinkin. Viemärinkin tyhjensin jo ennen aamukahvia, mikä on mielestäni aika hyvä siivousintomittari. Sitä seurasi sitten toisenlainen puhdistus, nimittäin suolihuuhtelu (I know, too much information!). Viemärintyhjennystä sekin. Halusin viedä ulkoisen puhtauden myös kehon sisäisen puhtauden asteelle. Päänsisäistä kaaosta en sentään ehtinyt taltuttaa, oli aivan liian kiire hinkuttaa ja hangata, että olisin voinut pysähtyä meditoimaan. Nyt kun tarkemmin mietin, taisin viedä miehen nukkumatin puheille reikihoidolla, minkä jälkeen ei kun takaisin luutun ääreen.

Kas kun ei vaahto valunut pesuainepullon lisäksi omasta suupielestä, niin kova puhdistusputki jäi on-asentoon päälle. Voin sanoa, että tällaista ei juuri koskaan tapahdu, joten oli otettava kaikki väännöt irti tästä yllättävästä puuskasta. Ihanaa, kun kerrankin osasi luopua jostakin, tehdä tilaa ja kuurata sen vapautuneen tilan! Avainsana on nimenomaan kuskata kaikki heti pois, ettei vaatteita jätä pyörimään pusseihin ja hae takaisin käyttöön kellarista, kun katumus ja jospa sittenkin -harkinta iskee päälle. Muutama vaatekappale nimittäin neuvotteli tiensä takaisin hyllyyn, kun en ollut ehtinyt niitä vielä hävittää.

Ehdin kolmessa päivässä tehdä enemmän kuin suurinpiirtein puolessa vuodessa. Järjestelin, organisoin ja luovuin tavaroista, joilta kyselin tietenkin, että rakastanko sinua, aiheutatko minulle iloa, veisinkö sinut käsivarsillani uuteen asuntoon. Aika monelle sanoin ei.

Sain puhtiputken poikki eilen eivätkä kaapit edelleenkään kovin tyhjiltä näytä. Mielihyvän määrä on kuitenkin suoraan verrannollinen poisheitetyn tavaran määrään ja siivoussuorittamiseen. Elokuu on ollut pirtsakkaa aikaa ja tuloksia eri saroilla on näkynyt, aivan kuten astrologiset ennustukset uumoilivat. Nyt onkin hyvä vähän hiljentää tahtia Mercury retrograden ajaksi - alkaa tänään ja loppu häämöttää 22. syyskuuta.

Siistiä syyskuuta!

Anna-Mari Rosenlöfin ottama kuva Kupittaan Siivouspäivästä 27.8.2016. Pinkkiä takkia kaupitteleva vaaleatukkainen nainen taidan olla minä. En huomannut sanoa cheese.

Mitä tapahtui kirjeille? Jatkokertomus Divaani-lehden artikkelille Siivouspäivä fengshui-tyyliin

Elokuun Divaani-lehdessä kerroin kaikelle kansalle miten tutustuin fengshuin maailmaan ja mitä kaikkia muutoksia se kotonani aiheutti. Lehtiartikkelissa suuressa osassa oli menneen elämäni rakkaus ja siitä muistoksi jääneet kirjeet. Jutussa päädyttiin niinkin freesiin ratkaisuun kuin kirjeiden ulkoistamiseen parvekkeelle. Kyseessähän on sentään lasitettu parveke ja kirjeiden suojana vanha matkalaukku, hyvässä tallessa olivat siis vieläkin.

Olin miettinyt kirjeiden kohtaloa enemmän tai vähemmän aktiivisesti noin vuoden verran, eli asia oli pompsahtanut tietoisuuteeni fengshui-konsulttikurssin myötä. Kun päädyin työharjoitteluun Divaani-lehteen, tilaisuuteni koitti ja ehdotin fengshui-aiheista artikkelia. En arvannut itsekään aluksi, kuinka henkilökohtainen matka siitä lopulta tuli.

Keväällä juttua kirjoittaessani minulla ei ollut vielä aikomustakaan hävittää kirjeitä, sillä olin vakuuttunut, että minun täytyy käydä ne läpi ja ikäänkuin tehdä matka menneisyyteen, matka minuksi. Lehti ilmestyi elokuussa ja samoihin aikoihin avasin kirjeitä täynnä olevan matkalaukun. Tarkoitus oli tehdä tilit selviksi ennen kuin kirjeiden lopullisen kohtalon voi päättää. 

Tiesin, että ex-mieheni kirjeitä on hengästyttävä määrä, sillä kirjeenvaihtomme oli tiivistä. Kirjoittelimme noin 6-7 vuotta ennen yhteenmuuttamista ja koska siihen aikaan ei ollut internettiä, spostia, chattia, skypeä tai muuta ilmaista viestintäkanavaa ja koska kaukopuhelut (huom. Savosta Turkuun, ei siis mannerten välillä) maksoivat mansikoita, niin ainoa keino oli kirjoitella kirjeitä. Suurinpiirtein joka päivä koulun jälkeen. Postitustahti oli noin yksi kirje per viikko, eli jos vuodessa on 52 viikkoa ja vuosia on noin kuusi, niin se tekee arviolta ainakin 300 kirjettä ja kortit päälle.

Aloitin urakan. Joitakin kirjeitä oli hauskaa ja nostalgista lueskella, jotkut jutut olivat puuduttavia. Ajankuva ennen nettiyhteyksiä toi muistoja mieleen. CD-levyt piti käydä varta vasten ostamassa kaupoista ja kirjeiden mukana läheteltiin usein itsekoostettuja kasetteja, kirjepaperiin sai menemään monta markkaa ja tiedonhankkiminen perustui tv-uutisiin, lehtileikkeisiin ja kirjaston kirjoihin. Jos televisio-ohjelmaa ei muistanut nauhoittaa videolle, peli oli menetetty, koska katsomoita ja yleareenoita ei ollut. Ja jos joku ei suvainnut vastata puhelimeen tai kirjeisiin, hän oli kertakaikkiaan tavoittamattomissa. Eräskin ystäväni ei aina pystynyt maksamaan puhelinlaskuaan tai toisin sanoen "luuri on huollossa", joten ainoa keino oli odotella josko hän heittäisi kirjeellä sitten jossain vaiheessa. Läheisetkään kirjeystävät eivät siis aina olleet lähellä.

Matkalaukusta löytyi myös pari päiväkirjaani, joista toiseen minun piti itse murtautua, koska avainta ei ollut enää tallessa... Entä sisältö? No huh huh! En ehkä 38-vuotiaana halua enää tietää mitä ajattelin noin 24 vuotta sitten. Teksti oli sanotaanko vaikka raskassoutuista ja teiniangstin värittämää. Teksti ei millään tapaa vihjannut mitä arjessani oikeasti tapahtui, mutta se miltä tuntui kävi kyllä selväksi. Liikaakin. En päässyt maaliin asti, oli jätettävä lukeminen kesken.

Yllätyksenä tuli se, että olin säilyttänyt KAIKEN. Löysin kirjeitä kirjekavereilta, joita en muistanut ikinä olevan olemassakaan. Löysin kirjeitä, jotka olin saanut kun ekaluokalla vasta opettelin kirjoittamaan ja joiden sisältöarvo oli juuri sitä "Mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu hyvää. Mikä sinun lempieläimesi on? Minä tykkään hevosista" -klassikkoainesta. Löysin kirjeitä kaikilta niiltä, jotka olivat vastanneet 12-vuotiaana jättämääni teksti-tv:n kirjeenvaihtoilmoitukseen, josta olin ovelasti jättänyt ikäni pois. Löysin kirjeitä ja matkakortteja sukulaisilta, luokkatovereilta, opiskelukavereilta sekä niiltä parhaista parhaimmilta sydänystäviltä, joiden kanssa yhteydenpito jossain vaiheessa vaan lopahti ja mieleen jäi epämääräinen haikeus.

Totesin lopulta, että kirjeitä on liikaa, niihin liittyy liikaa ahdistavia tunteita ja että on parempi elää elämää nyt ja antaa menneiden olla. Tunsin kiitollisuutta kirjeystäviäni kohtaan, että olin ollut heidän kirjeidensä arvoinen ja että elämämme oli silloin joskus nivoutunut tiiviisti yhteen. Kirje toisensa jälkeen siirtyi paperikoriin ja tunteikkaan päivän jälkeen yksi iso Ikea-kassillinen paperitavaraa ja tunnekuohua lähti tyhjennykseen. Jos minulla olisi ollut takka tai saunan kiuas, tästä olisi saanut hienon ja symbolisen hetken savumerkkien äärellä. Olisin vapauttanut kirjeen henget, puhdistanut ne tulella ja päästänyt taivaita kohti savukiemuroina. Nyt proosa oli kaukana, kun kippasin kirjeet muun hylkypaperin joukkoon uusiokäyttöä kohti.

Pääsin kuin pääsinkin mieltä askarruttavasta kirjekasasta eroon. Fengshui-mielessä olen siirtynyt niinsanotusti nextille levelille ja teen melkein niin kuin opetan. Mietin vain, mitenköhän minun omille kirjeilleni on käynyt? Ne sadat arkit, joita lähetin matkaan, vieläkö ne jossain huokailevat teini-iän huoliaan? Olisiko niidenkin jo aika päästä lepoon? 

Sun, mun vai muiden kamat?

Niin vapauttavaa ja trendikästä kuin kamoista poishankkiutuminen onkin, niin välillä iskee tenkkapoo. Entä jos kamat eivät olekaan omiasi? Yhteisasumisessa vastaan tulee väkisinkin sen toisen tai niiden muiden kamoja, joita ei mielellään katselisi, mutta jotka vain pyörivät jaloissa vuodesta toiseen. Entä jos kuitenkin hivuttaisin tämän tyhjän pakkauksen roskiin, ei kai se sitä huomaa (kjäh kjäh)...

Valitettavasti jäät kuitenkin rysän päältä kiinni, kyllä se vaan huomataan. Hetken päästä juuri sitä tavaraa, joka oli mielestäsi vain pölyä ja pysähtynyttä energiaa keräämässä, kaivataan suurieleisesti.

Fengshuin sääntöjen mukaan asia on hyvin yksinkertainen: jokainen on vastuussa vain omista kamoistaan ja toisten aarteisiin ei kosketa. Jos joku on sentimaalisesti kiintynyt vanhaan pahviseen keksipakettiin, jonka sai lahjana muutama vuosi sitten, niin muilla ei ole asiaa sitä heivata kierrätyskartonkiin. Olen sisäistänyt tämän nyt, joo. Ja täytyy muistaa millainen äläkkä siitä syntyisi, jos OMIA tavaroitasi yhtäkkiä alkaisi hävitä - "kun ne oli vaan tiellä" tai "mun mielestä sitä ei enää tarvittu".

Nykyään skannailen silmilläni tietysti muidenkin kodeissa, että paljonko sitä tavaraa on kertynyt ja "kuinka avaraa tänne tulisikaan, jos nuo ja tuo ja kaikki tämä heitettäisiin menemään". Etenkin italialaisten rouvashenkilöiden luona olen mielessäni koko ajan karsimassa. Kun ihminen on ehtinyt tiettyyn ikään ja mitään ei ole heitetty pois, kun "se on saatu lahjaksi" tai "tämähän on vielä aivan uusi", niin selvää on, että tavarassa kylvetään. Matkamuistojen määrä on suorastaan hengästyttävä - ei niin, että itse olisi välttämättä niinkään matkustettu, mutta jokainen siskontytär tai kumminserkku, joka on käynyt reissussa, on muistanut tätiä jollain kivalla pienellä objektilla, jonka voi ripustaa seinälle tai tyrkätä kirjahyllyn reunalle tai hautoa kaappien syvyyksiin. Sukulaisten hää- ja konfirmaatiokuvat tulee olla esillä samoin kuin reissulaisten postikortit sieltä missä aurinko paistaa aina.

Siinä missä suomalaiset ovat jo ehkä päässeet matkamuistokrääsästä eroon eikä sitä osteta itselle eikä muillekaan, niin yksi asia on ja pysyy, niin Suomessa, Italiassa kuin ympäri läntistä maailmaa. Jo kotoa muuttaneiden lasten tavaroiden hautominen vanhempien luona. Tämä näkyy hyvin vaikkapa juuri anopin luona, jonka lapset ovat lähteneet Italiasta töihin muihin maihin ja jättäneet lapsuuden aikaisen koko omaisuutensa jälkeensä. Kirjoja, levyjä, videokasetteja, kouluvihkoja, lisää hauskoja matkamuistoja, erikoisia juomatölkkejä, leluja, lahjaksi saatuja possupankkeja, ihan mitä vaan. Edellä olevan fengshui-logiikan mukaan perheenäiti ei voi hankkiutua lastensa tavaroista eroon ilman heidän suostumustaan ja poismuuttaneet aikuiset lapset taas haluavat tuntea, että kotona on turvallinen pesä, jossa voi fiilistellä lapsuuden tavaroita. "Ai, täällä on tämäkin! Luulin jo heittäneeni sen pois!" Harvoin tulee hetkeä, että arvokkaat lomapäivät vanhempien luona käytettäisiin varastojen siivoukseen. Ennemmin saatetaan syventyä vanhaan Aku Ankkaan tai naureskella koulumuistoille.   

Toinen seikka, minkä olen huomannut, on se, että Suomessa on hyvin helppoa päästä tavaroistaan eroon. On ekotorit, kirpputorit, siivouspäivät, facebook-ryhmät. Italiassa second hand -tavara ei ole seksikästä. Toisten vanhat tavarat ovat roinaa, jota muut eivät halua. Kirpputoreja on vaikea löytää, sillä ihmiset eivät voisi kuvitellakaan pukeutuvansa toisten käyttämiin ja sitten hylkäämiin vaatteisiin. Siis mitä? Kävin kerran yhdessä maaseutukylässä käytetyn tavaran kaupassa ja se ei ollut mitenkään mieltäylentävä kokemus. Haju oli se perinteinen ummehtunut, mutta paikassa ei ollut mitään kivaa, jota olisi edes voinut harkita ostavansa. Siellä oli ne pahimmat 80-luvun muovihärpäkkeet ja lastulevyhuonekalut, joista halutaan kyllä eroon, mutta joita kukaan muukaan ei halua vaivoikseen.

Italiassa, jossa on tärkeää näyttää ulospäin hyvältä (ajaa uudella autolla ja näppäillä uusinta iPhonea, vaikka henkilökohtaiset finanssit on kriisissä), ei olisi voitu keksiä Siivouspäivää. Siellä myydään kyllä antiikkia iltatorilla, ehkä peräti hieman vintage-vaatteitakin huippumerkeiltä, mutta se perusroina ei liiku. Joko siihen tukehdutaan kotona (autotallissa, kellarissa, kakkosasunnolla tms.) tai sitten se heitetään vain roskiin, sen kummempia miettimättä. 

Siinä missä puutteenalaisten määrä kasvaa, tavaraähkystäkin kärsii yhä useampi. Kenties keksimme vielä keinon tasoittaa tavarat? Tosin mietin kyllä, mitä niillä miljoonilla tonneilla matkamuistoja ympäri maailmaa oikein tehdään? Entä milloin vanhemmat nousevat kapinaan, eivätkä enää säilö jälkikasvunsa varastoja?

Ovistopparina olleen posliinikoiran karu kohtalo.