Villihevosen päivä

Tänään oli taas Hevosen päivä. Olen nyt ruvennut aktiivisemmin seuraamaan miltä eri eläinten ja elementtien päivät oikein energialtaan tuntuvat. Tässä päivässä oli oikein extra-potkua, kun Puu-Hevonen pisti pökkyä pesään. Eikä mikään ikuiseen kiikkuasentoon veistetty puuhevonen, vaan kiinalaisen astrologian elävää puuenergiaa leiskuva tulinen tamma.

Päivissä tosiaankin on eroja, aivan niin kuin kuukausi- ja vuosienergioissa. Välillä ei osaa sanoa juuta eikä jaata, että miltä tämä päivän energia nyt sitten oikein tuntui, mutta kyllä tämä kiivastahtinen ja -tunteinen hevosvetoinen päivä ihan siltä itseltään tuntui, oikein ravurilta, joka pistää vaan heti aamusta alkaen menemään ilman, että tarvitsee edes raippaa vilauttaa.

Hevonen on kiinalaisessa astrologiassa tulinen eläin, sillä sen ominaisenergia ja -laatu edustaa tulielementtiä, kesän, etelän ja kupeiden kuumuutta. Harva Hevonen on sellainen kaakki, että se vaan paikallaan seisoo ja tuijottaa kaukaisuuteen. Ei, kyllä sillä on agendalla monta hoidettavaa asiaa ja palava halu aloittaa jo. Jos ratsu lähtee alta, niin Hevospäivä voi tuoda yllätyksiä mukanaan!

Itse tunsin tänään tarvetta tehdä montaa asiaa, mieluiten kaikkia vähän yhtäaikaa, valtavalla sisäisellä voimalla. Tuntuu kuin olisin saanut enemmän aikaan kuin moneen viikkoon, eikä tekeminen tai sen aloittaminen todellakaan ollut ongelma. Vaikeampaa oli keskittyä yhteen tehtävään kerrallaan, kun niin moni idea vaati toteuttamistaan.

Päiväni itse asiassa alkoi heti suoraan veemäisissä fiiliksissä, sitten tipahti parin kyynelen verran miinukselle, kunnes minut avitettiin ylös ja tasapainoisempaan mielentilaan juuri oikealla mietelauseella, joka sai kaiken taas oikeaan perspektiiviin. Ei ihme, että omaa energiaa on vaikea pitää tasaisena, kun Hevonenkin välillä laukkaa, sitten ravaa, ylittää esteitä hiestä märkänä ja käy vielä pilttuussa kääntymässä.

Tulienergia voi olla arvaamatonta, ja jos sitä on liikaa, on aina riski, että se leviää käsistä. Minäkin meinasin hetken ajan tikahtua kiukkuuni, ellen peräti pyhään raivoon, kun byrokratia hieman nikotteli. Mutta sekin oli lopulta vain illuusiota, sillä kun vimmaisen vihanpuuskan keskellä pyysin asiaan mielessäni ratkaisua, niin seuraavaksi puhelin jo soikin ja minulle soitettiin asian tiimoilta. Pieni hetki vain, ja asia joka niin raivostutti, olikin jo sovittu ja hoidettu pois huolista. Lähetin kiitokset auttajilleni ja jatkoin huojentunein mielin päivän askareita.

Hevosen päivä sai minut myös ulkoisesti tulienergian piiriin. Aamulla tunsin vaistomaista tarvetta pukeutua täyspunaisiin, punaista kynsilakkaa ja korviksia myöten, ja ulos lähdin punaisella takilla ja kengillä, täynnä Hevosen tulta. Ja eihän sitä koskaan tiedä, koska joku uusi ja otollinen ori laukkaa kadulla vastaan, joten tehtäväni on olla aina valmis kohtalokkaisiin kohtaamisiin, tulipunaisiin.

Kovin kohtalokasta kohtaamista ei tänään tapahtunut, mutta kaveri kutsui luokseen thaihierontaan, uuden kurssin taitoja treenaamaan. Antauduin siis lattialle tämän kokovartalolla tehtävän hierontalajin vastaanottajaksi. Mieli rauhoittui, kun tunsi kuinka toinen koskettaa ja ohjaa omaa kehoa, käy läpi sen kiristyksiä. Vaikka maallinen vartaloni olisi ehkä halunnutkin antautua ihan erilaisiin syleilyihin Hevosen kiihkeydellä, niin minua varten oli tänään suunniteltu hengen ja kehon yhteistä virkistystä ja rauhoittumista. Otan sen siis vastaan, mitä kulloinkin on tarjolla ja mikä minun parhaakseni on.

Illalla olin keskittynyttä energiaa täynnä ja taas valmiina valloittamaan maailman. Hevosen päivä näytti tulisuutensa siinä, että vihaiset tunteet saivat mahdollisuuden tulla välillä ulos näyttämään naamaansa, että täällä me ollaan, vaikket meitä kovin usein huomioikaan. Ja heppaenergia opetti minulle myös, että vaikka draaman kaari nousee hetkellisesti ylös, niin tasoittuminen on mahdollista, kun vain luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Ja niinhän ne tekivätkin, melkeinpä heti. Mieli seurasi sitten tyynesti perässä, nyt ihan kävely- ja talutusvauhtia, kesynä ponina.

Mikä parasta, tämän päivän henkisessä ravaamisessa ei vahingoitettu yhtään oikeaa elävää Hevosta.

Tulienergia sai tänään tunteet liekehtimään.
Vaikka meinasi hermo revetä, niin selvisin Hevosen päivästä voittajana maaliin asti.
 

Sisäinen pokaali

Olen aina pitänyt formuloita tyhmänä urheiluna, jossa saastutetaan ympäristöä ja miehet pullistelevat egonsa suuruudesta pientä kehää leikkiautoilla kiertäen. No eikö se sitä juuri ole?

Tietyllä tavalla ajattelen niin edelleen, mutta nyt olen kyllä niin otettu Kimi Räikkösen voitosta, että ihan kuin olisin voittanut vähän itsekin.

Kyse ei taidakaan olla siitä, kenellä on nopein ja kaunein peli, vaan siitä millaiset pallit ja hermot ohjaajanpenkillä lepää. Kylmänviileydellä tuntuu pärjäävän maailmalla. Jäinen perusluonteemme onkin kovaa valuuttaa ja jokainen suomalainen tuntee olevansa nyt vähän kimimäinen. Voittoshampanjat voi kulauttaa naamaansa ilman turhia hymyjäkin. Riittää, että sisäinen voiton- ja näyttämisen halu hymyilee leveästi. Ja sitä se nyt nimenomaan tekee, se tuulettaa, se heittää vaahdot muiden päälle. Tästä saatte, senkin epäilijät. Kyllä maistuu nyt jäähileinen ja voitolla maustettu kosto muuten tosi makealle.

Kimi pudotettiin aiemmin tänä vuonna äkillisesti kelkasta (ja kenelle muulle kävi samoin, öhem) ja moni oli varmaan huolissaan, että oho, mites nyt. Veikkaan, että Kimiä itseään ei yhtään huolestuttanut. Kun on sisäistä varmuutta omista taidoistaan, ei muiden epäily tunnu missään. Ei kerta kaikkiaan missään.

Kimillä on varmaan nyt todella hyvä onnenpilari meneillään kiinalaisessa astrologiassa, tai muu onnenkantamoinen. Tämä syntymäpäivän mukainen Käärme ei paljasta tunteitaan tai motiivejaan, eikä ainakaan jaksaisi jauhaa sitä samaa mitä muut. Analyyttinen mieli suunnittelee ja tekee huolelliset valmistelut, nimenomaan pään sisäiset. Ja sitten Käärme iskee juuri oikealla hetkellä ja korjaa potin. Tietäen, että saalis oli sen heti alusta alkaen.

Minusta tuli Kimi-fani kertaheitolla. Pitäisiköhän lukea se elämäkerta tai ainakin haiku-mietekirja? Jos vaikka oppisi jotain tästä elämän- ja mielenhallinnasta?

Joko sinulla on sisäinen Kimi hallussa? Osaatko voittaa kun muut odottavat sinun häviävän pelikentiltä?

Minulla on sisäinen hohtava pokaali ihan just tässä kiillotuksen alla. Ja se jos mikä saa voitonhymyn huulille. Vaikka pitäisikin olla ihan vaan viileesti cool, niin kuin Kimi. Ja ajaa ensin voittajana maaliin.

Prenikat on jo kaulassa ja voitonhymy kasvoilla. On vain ajan kysymys milloin nousen kuittaamaan palkintoni.

Sillä sehän on jo voitettu.

Suurten muutosten Koiran vuosi

Tänään Vesi-Hevosen päivänä kiinalaisessa kalenterissani lukee Success. Ja yhtäkkiä tajusin, että sitähän se nimenomaan on. Sillä vaikka Koiran vuosi on ravistellut minua ja etenkin parisuhdettani kuin maanjäristys, jonka hengästyttäviä jälkijäristyksiä käyn vielä läpi, niin maaelementti Koiran muodossa tekee kiinalaiselle astrologiselle kartalleni - ja sitä myötä elämälleni - kuitenkin myös hyvää. Samoin tuo päivän tarjoama heppaenergia.

Törmäys astrologisella kartalla ylipäätään aiheuttaa sen, että jotain alkaa vihdoin tapahtua, sinut ikään kuin pakotetaan liikkeelle ja muutokseen mukaan. Varmasti se kotisohva on paras mukavuusalueesi, mutta pitääkö siellä koko loppuelämää viettää?

Törmäillään siis vähän ja katsotaan mitä muutoksia siitä syntyy. Ei enää pelkkää status quota, vaan jotain actionia myös. Saatanpa vielä saada tästä tujusta törmäysvuodesta mehevän luun viemisiksi seuraavaan, Maa-Sian, vuoteen. Mahdolliset ensi vuoden murheet ovat vielä ensi vuoden murheita.

Minun kartallani muodostuu Tiikerin, Hevosen ja Koiran välinen tuliliitto, silloin kun saan napattua mukaan jostain Koiran ja Hevosen. Yksistään en Tiikerieni avulla siihen pysty. Tuli edustaa minulle yhtä suotuisaa elementtiä ja myös rahaa ja omaisuutta. Kyllä kiitos, sitä lisää tähän laariin!

Tässä vuodessa (2018), ja nyt tässä kuukaudessa (lokakuu), on Koiraa kerrakseen, peräti tuplaten. Kun saadaan vielä täsmäisku Hevosesta, kuten tänään 17.10.2018, kun on Yang Vesi-Hevosen päivä, olenkin yhtäkkiä ihan tulessa. 

Nyt saan vihdoin jotain aikaan, nyt syntyy tekstiä niin kuin pitää syntyäkin, kiitos Hevosen, joka potkii minua pyrstölle. Tiikerini ei tykkää siitä yhtään kyttyrää, että joku tulee välillä näyttämään sille närhen, tai siis sen Hevosen, kunnolliset värkit.

Maaelementin asettamat raamit tekemiseen ja työasioihin, Koiran aiheuttama kokonaisvaltainen törmäys ja asioiden ajautuminen aivan uusille urille sekä siihen päälle vielä tulen tuikkausta sopivassa määrin. Mitä se oikein merkkaa? Minulle henkilökohtaisesti se merkitsee sitä, että pääsin Astro-Sepon tiimiin tekemään kiinalaista astrologiaa. Ihan oman näköistäni ja omilla sanoillani, lähestulkoon vielä omilla ehdoillani. Tässä on sitä synergiaa ja huipputiimi takana.

Eli nyt Hevosen päivänä minulla ei ole aikaa itkeä menetettyjen rakkauksien perään. Nyt painetaan astrologian parissa ja kartoitetaan uusia polkuja taivaan tähtiin. Ja tehdään se kaikki eläimellisellä vaistolla.

Otetaan siis tähän kirjoitukseen mukaan yhteiskuvat Sepon kanssa ja teemabiisiksi vielä Cosmon Animali. Laulun viesti kuuluu, että mies ja nainen, olemme pohjimmiltaan pelkkiä eläimiä. Eikä siinä ole mitään hävettävää. Elämä on tehty elettäväksi ja astrologia on tehty tulkittavaksi!

Valmiina astrologiseen yhteistyöhön, jossa itä ja länsi kohtaavat!

Tulossa pian Astro.fi-sivustolle lähelle näppäimistöäsi.

Chattihelvetissä

Tänä kesänä ja syksynä olen joutunut chattihelvettiin, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. 

Ensin minut jätettiin Facebook Messengerissä, siitä 17 vuoden suhteesta. Jälkipyykki hoidettiin Whatsupissa, ennen kuin siirryttiin puhumaan tavaroiden jakamisesta sähköpostissa ja tekstareissa. Siitä kun kaikki alkoi purkautua on nyt tasan kolme kuukautta. Mitä sitä turhaan näkemään kasvokkain tai puhumaan puhelimessa. Hoituuhan tämä siististi näinkin. 

Ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, niin loppukesästä minut iskettiin LinkedInissä. Vaikka ilmoitin heti ensikättelyssä olevani petetty, jätetty ja katkera nainen, joka ei kaipaa elämäänsä enää yhtään enempää draamaa, niin tämä mies ei perääntynyt. Ja kohta en osannut perääntyä enää minäkään. 

Sitten sitä viestiteltiin. Niin intensiivisesti aina aamuyöstä pitkälle iltaan asti, että hullaannuin, tai ainakin menetin sydämeni, sen vähän mitä siitä oli jäljellä. Pikaliimasin sydämeni chatissa ja se näki kuin näkikin taas syyn sykkiä uudestaan.

Sitä sydämen kuvilla täytettyä ihanuutta ja toivetta uudesta noususta kesti pari intensiivistä viikkoa ja yhden oikean ja hartaasti odotetun tapaamisen verran, johon laskettiin jos ei minuutteja niin tunteja ainakin. 

Juuri kun kaiken piti oikeasti alkaa, ja chattisormet piti nostaa puhelimesta toisen iholle, kaikki loppuikin. Ymmärsin kyllä toisella aivosolulla miksi, mutta sydämellä en yhtään ymmärtänyt. Se alkoi panikoimaan, kyseenalaistamaan, kelailemaan, vaatimaan.

Minut jätettiin tyhjän päälle roikkumaan Whatsupissa ja odottamaan tietoa, että jatkuuko tämä vielä joskus. Ei se virallisesti koskaan loppunutkaan. Opin, että tälle on termikin, ghosting (lue lisää englanniksi: This is why ghosting hurts so much). Siinä (netti)rakkaus tekee katoamistempun ja jättää sinut täyteen epätietoisuuteen. Mietit, että kuoliko se vai ei vain tykkää susta enää. 

Epätietoisuus saa sinut epäilemään järkeäsi, omaa viehätysvoimaasi ja itsekunnioitustasi, etkä enää lopulta tiedä pitääkö vihata vai rakastaa. Teet vähän molempia, vuorotellen. Ja suret, suret ihan helvetisti. Käytännössä teet surutyötä et enää yhdestä, vaan kahdesta miehestä. Yhtäaikaa.

Olen yrittänyt puhua itselleni järkeä, mutta sydämellä ja järjellä on jotenkin ihan eri mielipiteet tästä. Roikutaan sitten. Kai se naru joskus katkeaa. Kuulette kyllä sen tömähdyksen.

Sillä välin chattihelvetti saa yllättäen jatkoa. Seuraavat miehet puskevat kimppuun Instagramista. No mikäs ihme se on, kun olen julistanut koko maailmalle olevani nyt sinkku ja laittanut naamaan heleyttävät ja sileyttävät filtterit, jotka tekevät tästäkin nelikymppisestä sähäkän näköisen. Show'tahan se vaan on, koko sosiaalinen media. Ja jos maailma haluaa shown, niin täältä pesee.

Suurimman osan näistä päälle pyrkivistä ja hyvin epäilyttävistä Instagram-miehistä torppasin välittömästi, mutta jossain miehenkipeässä mielenhäiriötilassa sallin yhden amerikkalaisen military miehen alkaa viestitellä minulle. Minua aina kiinnostaa, että mitä sanottavaa niillä on.

Tiesin, että en ala yhtään mihinkään maailman toiselta puolelta olevan 7-vuotiaana orpoutuneen miehen kanssa, joka on menettänyt vaimonsa ja lapsensa autokolarissa ja joka on töissä Syyriassa kriisialueella. No, kivat rintalihakset ja six-packit sillä oli paidattomassa kuvassa, myönnetään se. Silti nämä naiivit "tarvitsen vihdoin elämäni naisen, koska olen kärsinyt niin paljon" -tyyliset viestit kävivät resuisen sydämeni päälle. 

Minun kävi häntä kovasti sääliksi, kuin rampaa koiranpentua. Samalla mietin, miten ihmeessä pääsen tästä nyt eroon. Miksi helvetissä annoin sen kirjoittaa itselleni? Lopulta oli vain tehtävä se ainoa oikea asia: kaikkea hyvää elämääsi. En ole se sinun oikeasi (vaikka minut valitsitkin kaikista mahdollisista suodatinnaamaisista Instagram-naisista ympäri maailmaa). En ghostannut, eli hävinnyt salakavalasti eetteriin, vaan sanoin suoraan, että tämä oli muuten tässä. Ja siinä se olikin, laitoin chattihanat kokonaan jäihin. Ei tällaista enää jaksa.

Olen tullut siihen tulokseen, että chattihelvetissä miehen ja naisen toiveet ja tarpeet eivät kohtaa. Toinen haluaa aina enemmän kuin toinen. Sitten alkaa sydäntäsärkevä väistely ja pakoilu. Jonkun sydän aina särkyy. Siihen ei mene kovinkaan kauaa, eikä tarvitse tuntea toista kovinkaan syvällisesti. Riittää se, että olet auki, avoin ja haavoittuvainen. Sinne uppoaa niin epärealistiset toiveet kuin tarve uskoa kaikki lupaukset. Ja se on paha, jos joku alkaa sinulle lupailla rakkautta ja yhteistä tulevaisuutta. Se sattuu, kun olet sen juuri menettänyt.

Kun kovia kokenut military mies sanoi periamerikkalaiseen tyyliin, että kaikesta elämässä selviytyy, kun vaan uskoo Jumalaan, niin minä repesin itkemään. Aivan ventovieras mies sai minut chatissa itkemään. Ja tajusin, että olin pistänyt itkuhanat kiinni ja yrittänyt mennä eteenpäin ilman kyyneleitä.

Mutta sitä surua tietysti oli ehtinyt kerääntyä. Tänä vuonna oikein isolla, peräti kahden miehen mentävällä haavilla. Joka vuoti kuin seula.

Kumpaa sinä surisit enemmän, sitä, että täytyy pistää vanha, pitkä ja onnellinen suhde pakettiin, vai sitä, että pitää pistää pakettiin uusi, lupaava ja orastava suhde, joka ei ole vielä edes kunnolla alkanut? Mutta johon sydämesi laittoi jo kaiken likoon, kuvitellen voittavansa jättipotin tällä kierroksella.

Joku ehkä surisi enemmän sitä vanhaa suhdetta, yhdessä pitkään elettyä elämää, mutta minä huomasin surevani päivä päivältä enemmän sitä, mikä ei koskaan alkanutkaan. Ja joka tässä chattihelvetissä kuulosti juuri siltä mitä elämältäni nyt halusin. 

Vaikka se olisikin ollut vain sellainen helvetin iso laastari, vanhaa paikkaamassa. Sellaisen laastaripaketin olisin kyllä ostanut, ja vienyt mukanani kotiin. Ja antanut sen jäädä iholleni lepäämään.

Niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista.


********************************************************


Soittakaa hei Paranoid! Tässä on niin paranoidit fiilikset koko rakkauden suhteen ja voiko kehenkään ylipäätään enää luottaa. 

Teemabiisiksi siis Lauv: Paranoid
               

Niinhän ne sanoo, että kun hevosen selästä putoaa, niin pitäisi heti kiivetä uudestaan satulaan. En vaan oikein ota selvää, että mitä ne pollet nykyään haluaa. Että millainen sen unelmien naisen pitäisi olla. Eikö riitä se, että on oma itsensä ja sanoo suoraan mitä ajattelee? Ja että rakastaa suurella sydämellä, chatissa ja sen ulkopuolella.

Onneksi kaverit tietää, että ISO lohtu on nyt paikallaan. Luomuna.

Kaksoisliekin polttama

Yksi parhaimmista - ja samalla pahimmista - asioista, joita olen tänä vuonna kokenut, on rakastuminen uudelleen synkimmällä erotuskan hetkellä. Se kaikki kävi niin äkkiä, etten ole vieläkään oikein tajunnut mitä tapahtui.

Uusi rakkaus auttoi minut jaloilleen, mutta samalla syöksi minut uudestaan polvilleen. Kuinka monta kertaa tässä onkaan noustava pystyyn? Varmaan niin kauan, kunnes opin sen mikä tämänkertainen oppiläksy on.

Ensin nimitin miestä laastariksi, sitten Hulluksi Rakkaudeksi (sillä siltä se tuntui), mutta pohjimmiltaan kyse oli kaiketi kaksoisliekistä. Rakkaudesta joka roihahti kuin bensatankki ja juuri raapaistu tulitikku.

Kaksoisliekki voi tarkoittaa menneen elämän rakkautta, joka löytyy uudelleen tässä elämässä. Se voi tarkoittaa yhtä sielua kahdessa kehossa, mikä kuulostaa todella pelottavalta.

Tai sitten kyseessä voi olla feikki-kaksoisliekki. Luulet vain, että nyt se syttyi eikä ikinä sammu.

Oli se mikä tahansa näistä, tai jokin muu variaatio, niin silti se tuntuu. Enemmän kuin mikään muu rakkaustarina aiemmin.

Menet hetkessä ihan sekaisin. Ei kulu kauaakaan, kun olet tunnustanut rakkautesi ja vetänyt esiin "muutetaan yhteen" ja "seuraan sinua maailman ääriin" -kortit pelipakastasi. Järkesi ja logiikkasi ovat lähteneet kaukaiselle lomamatkalle ja ostaneet vain menolipun. Jäljelle jää hurjasti hakkaava sydän, joka ei saa tarpeekseen. Ja ajatukset, joihin ei muuta mahdu.

Tällainen roihu ei syty yksipuolisena. Siihen tarvitaan kaksi yhtä hullua, sillä muuten polttoainetta ei riitä pitämään tulta elossa. 

Tällainen kaksoisliekki voi palaa yhden kirkkaan hetken ja sitten sammua yhtä nopeasti kuin alkoikin. Tai se voi palaa ja palata, kyteä, savuttaa ja sitten alkaa taas alusta liekehtimään.

Tein tutkimustyötä ja sain selville, että hyvin usein käy juuri niin kuin minulle kävi. Miesosapuoli ei yksinkertaisesti kestä sisältään löytyvää syvää tunteiden paloa eikä varsinkaan tiedä miten pitäisi suhtautua sen toisen suuriin tulisiin tunteisiin, ja pistää siksi kaikki luukut yhtäkkiä kiinni, jotta tuli tukahtuisi. 

Tälle on termikin englanniksi: twin flame runner. Kaksoisliekki lähtee karkuun ja lujaa, ja se on 99,9 prosenttisesti aina mies. Emotionaalinen lasti on liian tainnuttava eikä sitä pysty käsittelemään. Siksi esirippu laskeutuu, kaikki rakkauden puolesta taistelleet sotilaat ja hevoset kutsutaan takaisin linnoitukseen ja se teljetään pamahtaen kiinni, ettei omaa mielenrauhaa vavisuttava "vihollinen" enää pääse sisään. Noin, nyt on omat tunteet taas suojassa eivätkä maailmalla irrallaan ties mitä häviötä ja tuhoa rakkauden pelikentillä tehden.

Kaksoisliekkinaisen osaksi jää jäädä hevosten jalkoihin taistelutantereelle. Tai kuten kaksoisliekkiasiantuntija Lindy Cowling sen ilmaisi, on kuin tuhat rekkaa olisi ajanut sydämesi yli. Jäljelle jää tuskin edes märkää länttiä. Ja silti se kaksoisliekin tuli palaa, vaikket sitä tahtoisikaan. Tilanne on hyvin kuluttava.

Lindy Cowlingin mukaan jos kaksoisliekin osapuolet ovat tahoillaan parisuhteessa, he joko tyytyvät entiseen 3D-suhteeseen, joka nyt tuntuu aika lattealta, tai sitten he lopulta lähtevät kaksoisliekkinsä perään, 5D-tasolle, korkeampia energioita kohden. Kaikki eivät tähän kuitenkaan pysty, vaan jäävät entiseen, helppoon, tuttuun ja turvalliseen. Ihmismieli vaan on sellainen, vanhaan takertuva. Harvalla on voimaa todella uudistua.

Mitä siis tehdä, kun toinen on pelästyneenä lyönyt luukut kiinni ja toinen on saanut näpeilleen ja silti jäänyt epätietoisena tilanteeseen roikkumaan? Kuten katsomani videot kertovat, kaksoisliekkitilanteesta voi päästä eroon (sillä oman mielenrauhan kannalta on pakko). Ei ole totta, että välillänne on side, jota ei muka voi koskaan katkaista.

Aina voi valita. Sillä kaikkihan on vain tarinaa. Päänsisäistä. Ja sitä me voimme aina muuttaa. Ja koska Venus retrograde, eli astrologinen Venuksen perääntymisjakso, tuo kaiken tunnepuolen paskan nyt esiin, minäkin tarvitsen kunnon kuurauksen. Tolua, Vimiä ja Andy räjäyttää lian pois. Minä räjäytän tämän "rakkaudettoman ja tyhjän" rakkauden nyt pois. Sillä se vain satuttaa.

Ihan samalla tavalla kuin en voi säilyttää exän kamoja ikuisuuksiin kellarissani, en myöskään voi säilyttää täysin turhaa toivoa ajatuksissani.

Tuokaa sammutuspeite. Tuplana.

Ja jos sekään ei auta, kutsukaa palokunta ja tankillinen vettä. Sillä tämä liekki on saatava sammumaan, ennen kuin kärähdän lopullisesti.

Kuva: Chris Rhoads, Unsplash

Vaikeasti saavutettava Venus

Lokakuun 5. päivä alkoi Venuksen 6-viikkoinen perääntyminen ja massiivinen muutosjakso monen ihmisen elämässä. Eräs teema, joka liittyy vahvasti Venuksen peruuttelujaksoon, on oman rakkauselämän peilaaminen ja menneiden valintojen ja käytöksen tutkiminen. Ennen kuin päästään eteenpäin, pitää vähän junnailla paikoillaan ja räpiköidä syvissä vesissä. Nyt Venuksen ollessa Skorpionissa mennäänkin oikein kunnolla pinnan alle tutkimaan rakkauden teemaa ja sitä mistä se hiertää.

Ajatuksia saattaa tupsahtaa eteen yllättäen ja sitten niitä on vain pysähdyttävä hetkeksi miettimään. Halusi tai ei. Jos et yhtään funtsi, saatat vaan toistaa samoja vanhoja virheitä yhä uudestaan, ja kuka sellaista nyt haluaisi. Parempi vaan pohtia, että mitä se sydämesi oikein tahtoo kertoa, mikä viesti sillä on. Toivottavasti mukana on myös järjen hitunen.

Olen tätä aiemminkin ounastellut, mutta luulen, että tällä Venus-jaksolla se on vihdoin myönnettävä: minulla näyttää olevan tapana valita mahdollisimman vaikeasti tavoitettavia miehiä. Liittyneekö kiinalaisen astrologian mukaan luonteessani esiintyvään Tiikeriin, joka viehättyy saalistuksen jännitykseen ja riistan makuun? Vai onko pakko ottaa mukaan taas se psykologinen klassikko lapsuuden etäisestä isäsuhteesta? Lapsuuttahan saa perinteisesti syyttää melkein kaikesta. 

Jos nyt ei oteta huomioon ala-asteiän ihastuksia, jotka eivät lopsauttaneet minulle korvaansakaan, mistään muusta kehonosasta puhumattakaan, niin näinhän se elämäni rakkauskulkue on mennyt. Venus sen minulle nyt osoitti rintaan tökkäämällä.

Ensin valitaan suurien tunteiden kohde etäältä, kuten vaikkapa täältä Turusta, kun itse asuin vielä kotosalla mukavien savolaisten kehdossa. Näin saadaan aikaan jännitettä, jotta sitä oikeaa ei pysty kohtaamaan kuin kirjepaperin sivuilla. Varmistetaan vielä, että se kiinnostuksen herättänyt henkilö on sinua tuntuvasti vanhempi, juuri siinä iässä, jolloin ikäeroilla on vielä väliä. Mitä saamme siis aikaan? Epätoivoisen teinirakkauden!

Kuten edellisessä kirjoituksessani Periksiantamaton kerroin, sinnikkyydellä tästäkin tilanteesta selvittiin ensin oikeaan etäseurustelusuhteeseen ja lopulta yhteiseen elämään saman katon alle. Hyvin siis kävi lopulta, vaikka valitsinkin niin hankalasti saavutettavan kohteen tunteilleni jo 13-vuotiaana.

Mitä tehdään seuraavaksi, kun hypätään ajassa kymmenen vuotta eteenpäin? Olisiko aika jo vaihtaa miestä ja maisemaa? Valitaan siis kaukainen mies juuri ja juuri Euroopan rajojen sisältä, Italiasta asti. Niin että puhumme eri kieltä ja kulttuuria ja väärinkäsitysten mahdollisuus on eksponentiaalinen.

En ilmeisesti ollut saanut mieshaasteista tarpeekseni, vaan kerjäsin niinsanotusti verta nenästäni. Kyyneleitä silmäkulmasta, vähintään. Kun ennen skypejä ja muita ilmaispalveluita jo pelkät puhelinlaskut toivat suhteeseen haastetta, ei matkustaminen toiseen maahan koskaan ollut ihan helppo juttu. Jostain piti jomman kumman repiä siihen rahat. Ja harvat tapaamisvälithän toivat suhteeseen paitsi jännitystä, niin myös aikamoisia paineita. Niin, sitä haastetta. Ei ollut liian helpoksi tehty tätäkään suhdeviritystä, mutta sydämen talutushihnassa mentiin taas.

Vaikeasti saavutettava mies numero kaksi oli kuitenkin saatava, ja niin siinäkin sitten kävi, että sain tahtoni läpi. Hän muutti luokseni Suomeen, ihan omasta tahdostaan. Hyvä, niin ei tarvinnut käydä lassolla hakemassa.

Mutta tätä kolmatta tapausta en kyllä oikein enää itseltäni niele. Siis todellako Virpi, taasko joku vaikeasti saatava mies? Eikö kelpaisi joku tosi helppo (ei helppoheikki kuitenkaan) ja tosi kiltti, joka tekee kaiken mitä toivot, nyt ja aina? Niin kuin vaikka notkahtaa jalkojesi juureen samantien ja siihen myös jää.

Asioiden nykyvalossa tyydyn vain kommentoimaan, että kolmaskin mies, johon olen valitettavan toivottomasti ja vailla järjen ääntä retkahtanut, on sitä erittäin vaikeasti saavutettavaa ja haasteellista sorttia. Vaikka tällä kertaa asuukin ihan samassa kaupungissa, on samanikäinen, samaa kansalaisuutta ja muutenkin ihan samis sydämeni valittu. Voi helvettiläinen sentään.

En ole kuitenkaan ihan varma, jaksaisinko näitä itse asettamiani mahdottomia mieshaasteita enää. Enkö voi jo oppia? Enkö voi jo pyyhkiä Tiikerini viiksikarvat vaikean saaliin hajusta?

Rakkauden planeetta Venus perääntyy vielä 16.11. asti. Nyt jos koskaan on ehdottomasti itsetutkiskelun paikka. Pääsenkö pinttyneistä tavoistani eroon? Sillä ei ketään väkisin voi ottaa omakseen.

Siellä se sisäinen viholliseni raitaturkkeineen hiipii ja etsii taas sopivaa uhria. Miten minusta tuntuu, että olenkin oman itseni saalis?

Kuvalähde: Fezbot2000, Unsplash

Periksiantamaton

Nyt on uusikuu Vaa'an merkissä, Venuksen 6-viikkoinen peruutusjakso ja massiivinen muutosjakso monen ihmisen elämässä. Lokakuu saattaa alkaa yhdellä tavalla ja päättyä ihan toisella tavalla. 

Tiistaina uudenkuun hetkellä meditoin ja tsemppasin itseni uudelle aikakaudelle. Kirjoitin toiveet ylös ja uskoin ne todeksi. Sanotaan, että uudenkuun aikaan toiveet alkavat itää, etenkin jos ne kirjoittaa ylös ja laittaa tyynyn alle. Miksipä en ottaisi kaikkia keinoja käyttöön? Myös astrologia-kurssilla sanottiin, että oppi menee paremmin perille, kun nukkuu kirja pään alla!

Eilen oli pyykkipäivä ja koin ahaa-elämyksen tunkiessani likapyykkiä taloyhtiön pesukoneeseen. Tajusin, että minähän en ole luovuttaja. Minähän en anna koskaan periksi.

Tämä ei tarkoita, ettenkö antaisi joidenkin asioiden lipua ulottuviltani. Se millä ei ole niin suurta merkitystä, saa mennäkin. Se millä ei ole tulevaisuutta, saa pakata kamansa ja astua ovesta ulos. 

Lempikirppispuserossani lukee Undeclinable. Decline tarkoittaa kieltäytymistä tai taipumista, joten undeclinable on sitten kieltäytymätön tai taipumaton. Sen voisi pukea sanoiksi myös näin: ihminen, joka ei hyväksy kieltäytymistä. Ihminen, jolle ei sanota ei. Eli loppujen lopuksi ihminen, joka ei anna periksi. Periksiantamaton.

Monessa asiassa sellainen olenkin, mutta etenkin sydämen asioissa se korostuu. Sillä pyykit - nykyään vaan ihan omani - saivat minut muistamaan millainen olen ollut, kun edessä on ollut esteitä. Olen väistellyt niitä, olen kiertänyt ne, olen pysynyt paikallani, kunnes ne ovat menneet ohi. Ja joskus olen vaan kertakaikkiaan lähtenyt niitä kohti.

Kun rakastuin ensimmäisen kerran, tunteideni kohde oli minua kymmenen vuotta vanhempi. Itse olin 13-vuotias. Laskepa siitä, että miten kävi. Jouduin odottamaan kaksi pitkää vuotta, ehkä vähän ylikin, ennen kuin ihminen, jolle olin tarjoamassa rakkauttani, ymmärsi yskän ja tajusi, että ei tästä ole ulospääsyä muuten kuin alkamalla olla yhdessä. Minä voitin lopulta, mutta ei se helppoa ollut. Pelkkien kirjeiden voimalla - jotka eivät koskaan katkenneet - selvitin tieni perille. Se odotus, se kypsyminen, kannatti.

Seuraava valaiseva ajatukseni pyykkiä ripustaessani oli, että odotin toista valitsemaani miestä k y m m e n e n vuotta. Onneksi koskaan ei tiedä miten elämä lopulta näyttäytyy, sillä jos minulle olisi aivan alussa sanottu, että yhteiselämä saman katon alla alkaa vasta kymmenen etävuoden jälkeen, olisin ehkä lyönyt hanskat saman tien tiskiin. Mutta kun en tiennyt, niin en lyönyt. Pidin hanskat kädessä. Ja niin selvisin siitäkin odotusajasta, niistä kymmenestä vuodesta eri maissa asuen. Kannattiko? Joo. Kannattihan se, vaikka loppu tänä vuonna olikin arvaamaton ja äkillinen.

Astrologian silmissä seitsemän vuoden sykli yhdessä asumista tuli täyteen ja oli aika putsata pöytä. Väliäkö sillä, vaikka toisella oli vielä ateria kesken. Nyt vaihtui kiertorata.

Tiistaina, Puu-Koiran päivänä, alkoi Vesi-Koiran kuukausi. Kun meneillään on Maa-Koiran vuosi ja itselläni vielä Maa-Koiran 10-vuotinen onnenpilari, niin olen varsinaisten törmäysten keskellä kiinalaisen astrologian mukaan. Selvisin kyllä pahimmasta törmäysenergian päivästä (nelinkertainen törmäys), mutta tässä on vielä 4 viikkoa jäljellä tätä Koiran kuukautta ja törmäyskurssia Lohikäärmeeseen. Jokaisen "hengissäselvityn" päivän jälkeen voisi vetää ruksin kalenteriin.

Tässä mullistuksia lupaavassa ajassa olen kirjannut pitkän tähtäimen toiveeni ja ne löytyvät nyt "sängyn alta", kuten ala-asteella koulutoverin läksykirjat. 

Nyt jännätään miten käy. Anna tulla, universumi. Se mitä minun varalleni on suunniteltu. Se, mitä minun on määrä odottaa. Anna sen vain tulla, omalla oikealla ajallaan. Sillä sitten kun aika on kypsä, kerään satoa. Toivottavasti se on pelkkää priimaa, ja jätän matoset muille.

Minä yritän sillä aikaa olla kypsymättä liikaa. Ja hoidella tätä muuta elämää. Onneksi se näyttää - ja tuntuu - aika hyvältä juuri nyt.

Kahden euron kirppispusero tarjoaa oivallisen elämänasenteen. Voisi sitä suomalaisittain sisuksikin sanoa.

On muuten aikamoisen venymisen paikka, että saa sekä naaman että paidan tekstin mahtumaan samaan kuvaan, mutta jotenkin se onnistui. Ja laitan onnistumaan myös tämän manifestoinninkin. Ennemmin tai myöhemmin jotain hyvää tapahtuu.

Joka aamu täytyy päättää uudestaan, mitä mieltä olen elämästäni ja millainen päivä on edessä. Vaikka astrologisessa kartassani törmätään, yritän itse olla törmäilemättä liikaa pääni sisällä.

Rakastan itseäni kukkasin, kirjoin ja pienellä palalla suklaata. Suuhun mahtuu helposti kyllä koko levykin... tiedämme kaikki, että se tarkoittaa vain hetkellistä nautintoa, mutta parempi se pienikin pala rakkautta kuin ei mitään.

Parasta elämässä

Kävin eilen katsomassa Turun kaupunginteatterissa Parasta elämässä -esityksen. Narikkalappujen ja takkien kääntelyn (uusi sivutyöni) ohessa voi välillä nauttia ihan oikeasta kulttuurista, tällä kertaa pääosassa Martti Suosalo.

Esityksessä saadaan elämän aikana kasaan huikea miljoona syytä olla elossa, ne parhaat asiat, elämisen arvoiset. Esityksen jälkeen voi kirjoittaa omat parhaat asiansa post it -lapuille ja jättää muistitaululle näkyviin.

En jättänyt noottia jälkeeni, mutta mietin toki keskenäni, että mikä on parasta elämässä. Näin ajatukseni juoksivat asian tiimoilta:

Parasta elämässä on...

Musiikki. Kirjat. TV-sarjat. Kuten klassikko Näkemiin vaan, muru. 80-luvun työläisangstia ja siitä kumpuavaa huumoria ja kipeää omassa rinnassa nousevaa nostalgiaa ei voita mikään. Vanha charmantti Morse, nyttemmin Nuori yhtä charmantti Morse ja muut lukuisat brittidekkarit. Kaikki "paratiisiohjelmat", kuten Piikkejä paratiisissa (800 words) tai Murha paratiisissa. Täytyyhän sitä saada hetki huoahtaa tropiikissa ja unohtaa omat päivittäiset murheet. Meri kohisee, palmut heiluvat silmissä ja ajatukset pääsevät sieltä narikastakin pois.

Lisää parhautta on oma koti, oma sänky, oma tyyli, omat sanat ja muiden hienot, uudella tavalla ajattelemaan saavat sanat. Pidän kovasti sanoista. Ajattele jos niitä ei olisi. Pidän kyllä myös sanattomasta, vaistonvaraisesta kommunikaatiosta, kun silmissä ja sydämessä tuikkii tähdet.

Ja tähdistä päästään astrologiaan, tajunnan avaavaan itsetuntemukseen, elämän suurien syklien mukaan elämiseen. Voin levätä ajatuksessa, että näin sen pitää mennäkin. Kosminen järki ja korkeampi minä tietää paremmin mitä tarvitsen kuin minun maallinen minäni ja egoni.

Arvostan myös aitoa vuorovaikutusta ihmisten kanssa, pysähtymistä jonkin yhteisen argumentin ja jaetun kokemuksen äärelle, kunhan siitä saa aikanaan myös vetäytyä omaan rauhaan. Joka sekin on parasta elämässä.

Omaa rauhaa tässä nyt sitten kyllä on. Sillä väkisinkin parhaita asioita miettiessä tulee mieleen myös ikävimmät asiat omassa elämässä, nyt.

Se, kun löytää uuden lempiartistin (Lauv) eikä voi jakaa ilosanomaa kenenkään kanssa. Ei voi huokailla yhdessä ihastuksesta ja sanoa, että onpa kova juttu, laitetaan uudestaan soimaan. Ei voi analysoida jonkun tietyn artistin edellistä levyä tähän uusimpaan levyyn. Varsinkin kun muita faneja ei ole mailla halmeilla. Olet vain sinä.

Olen siirtynyt istumaan eri paikalle keittiön pöydän ääressä. Nyt katselen ikkunasta ulos, sillä en enää voi istua vastapäätä tyhjyyttä, jonka jätit jälkeesi. Kun et ole näköväylällä, näen enää pelkän tiskipöydän ja sen mahdollisen kaaoksen. Valitsen mieluummin puiden latvat ja pihalla kulkijat. Aina siellä on jokunen orava, koiran ulkoiluttaja tai pyykkäri, joita voi seurata.

Sillä kaikista parastahan elämässä on ihminen, joka rakastaa sinua yli kaiken muun. Joka tekisi sinun eteesi mitä tahansa. Ja täysin vapaasta tahdostaan.

Ensimmäinen mies sanoi kerran, että jos olisi pakko valita musiikin tekemisen ja minun välillä, hän valitsisi minut. Se oli suuri tunnustus, suurin mahdollinen. Sitä valintaa ei onneksi koskaan tarvinnut tehdä, sillä eihän rakkauden tarvitse olla jostain luopumista, vaan pikemminkin saamista ja jakamista.

Toinen mies kuitenkin luopui elämästään toisessa maassa ja muutti Suomeen minun vuokseni, rakkauden vuoksi. Voiko suurempaa uhrausta tehdä kuin muuttaa elämänsä täysin toisen vuoksi? Voiko suurempaa rakkautta olla?

Olen siis tottunut siihen, että olen rakkaudessa saanut kaiken. Tunteissa ja sitoumuksissa ei ole pihistelty. Olen saanut tekoja, en pelkkiä sanoja.

Nyt kun olen ensimmäistä kertaa elämässäni yksin, joudun luomaan rakkaussuhteen itseni kanssa. Joudun antamaan itselleni kaiken, kaiken huomion, kaiken rakkauden, kaikki uhraukset ja teot. Joudun laittamaan itseni kaiken muun edelle. Joudun sanomaan kauneimmat sanat itselleni, tunnustamaan syvän rakkauteni. Olet ainoani. En koskaan jätä sinua. Sen lupaan. Olen sinun elämäni loppuun asti. Tässä ihan vierellä.

Parasta elämässä. Se, että on saanut kokea ainutlaatuista rakkautta, niitä hetkiä joita ei enää koskaan jälkeenpäin saa takaisin. Ja mitä syvemmin rakastaa, sen syvemmin saa tuntea myös eron hetket.

Parasta elämässä. Nähdä kuinka aina tulee uusi päivä, oli se sitten hyvä tai huono, täynnä iloa tai kyyneleitä. Sieltä se aina tulee, kuin tilattuna. Se on lahja. Jotkut saavat näitä lahjoja toisia paljon enemmän.

Parasta elämässä. Tietää, että jo muutaman kuukauden (tai vuoden) päästä saa asioihin perspektiiviä. Että tietää näkevänsä kaiken tarkoituksen ja merkityksen, merkillisyyden. Että tietää, että tämä kaikki saattoi todella johtaa siihen, että pian elän sitä parasta aikaa elämässä. Ja että mukanani on se joku, joka ei koskaan jätä. Minä itse. Sinulle annan kaiken.

Elämän täytyy olla itsensä näköistä.
Ja jos kukaan muu ei painele nappuloitasi, niin itsellä täytyy olla peukalo elämän kohdalla ON-asennossa.

Jotenkin tästä selvitään vielä voittajana maaliin. Oli sitten huono tukkapäivä tai ei. Pääasia, että on jotain väriä elämässä. 

Parasta elämässä: värit. Erityisesti punainen, pinkki ja vihreä. Ja kulta...

Teemabiisiksi otetaan tämän uuden artisti-ihastukseni Lauvin überromanttinen Paris in the Rain. 

Sinne ei kukaan ole minua vielä vienyt. Mutta aina tulee uusia ensimmäisiä kertoja. Niitä ihan parhaita elämässä. 

Lennä leijani lennä

Kirjoitin tämän tekstin syyskuun alussa suurten tunteiden johdattelemana ja se julkaistiin Astro.fi-sivustolla jokunen viikko sitten. Laitetaan tämä "leijatutkielma" nyt myös tänne oman blogin puolelle. Sillä eihän nämä faktat ja tunteet ole tästä mihinkään muuttuneet.

Leija on edelleen ilmassa.

----------------------------------------------------------

Kaikella on aina puolensa. Aivan kuten toinen puoli maapalloa uinuu pimeydessä, kun toinen puoli paistattelee kirkasta päivää, myös meidän elämässämme ja luonteessamme on sekä pimeitä että valoisia puolia.

Olen välillä miettinyt, että olenko elämässä voittaja vai luuseri. Jos katson pelkästään tiettyjä asioita, olen ehdottomasti voittaja. Jos käännän kolikkoa hieman, alkaa näkyä enemmän varjoa. Jos käännän sen kokonaan, näen itseni pelkkänä luuserina. Mikään fakta ei muutu, muuttuu vain näkökulma.

Plussaa ja miinusta

Minun astrologisessa kartassani on yhtä paljon plussaa kuin miinustakin. Positiivisia aspekteja, eli kolmioita, ja negatiivisia aspekteja, eli neliöitä, on saman verran. Siksi onkin niin selvää, että molemmat puolet täytyy elää ja kokea läpi. Pelkällä onnenharjalla ei voi kauaa kirmailla, vaan on otettava jyrkkä pudotus alas, jotta sieltä voidaan nousta taas. Mutta tällä kertaa – ja joka kerta – aina vaan korkeammalle. Samalla pudotuksetkin voivat nousta intensiteetissään, ja tuntuvat voimakkaammin.

Tällaisen odottamattoman kovan pudotuksen koin tänä kesänä, kun pitkä parisuhteeni pirstaloitui ja katosi kokonaan. Miten se oli mahdollista? Minullahan on aina ollut onnea nimenomaan rakkaudessa.

Karttani kolmiot tekevät minusta oman elämäni Hannu Hanhen. Onnenlantti on aina nokan alla ja voi kun se oli taas helppoa! Neliöt tekevät minusta margariinitehtaan Akun, jonka linjastossa pyörii vain eltaantunutta keltaista massaa.

Kun tapahtuu ihania, hyviä asioita, olen varma, että edellisissä elämissäni olen tehnyt hyviä tekoja ja kylvänyt vain pelkkää kiitosta, jota nyt saan niittää. 

Kun saan sitten elämän moukarista päähän – tai sydämeen – olen vakuuttunut, että nyt minua rangaistaan jostain kamaluuksista, joihin olen syyllistynyt tietämättäni.

”Tässä sitä onkin karmaa purtavaksi oikein toden teolla. Täysin pielessä on kuitenkin kuvitelma, että tämä tilanne pakottaisi sinut kärsimään tässä elämässä edellisten elämien pahoista teoistasi, sillä asia sattuu olemaan juurikin päinvastoin. 

Neliöt kertovat karua kieltään siitä, että olet melkoisen tehokkaasti käyttänyt lahjojasi muiden hyväksi edellisten elämiesi aikana. Oma kehityksesi onkin sitten jäänyt tallaamaan paikallaan ja sitä taas ei suuri kosminen suunnitelma suopealla silmällä katsele.”

Sielunsopimus

Menneiden elämien karma pyörii meissä mukana, vaikka emme sitä kykene näkemään tai käsittämään. Teemme myös sielunsopimuksia ennen syntymäämme, ja kun on aika ottaa sopimusehdot esille, alkaa puolustelu, että en minä tätä pientä pränttiä kyllä lukenut enkä ole tällaista sopimusta varmasti koskaan allekirjoittanut. Missä on lakimiehet? Kosmos ei kysele mitä sinä olet kenties mieltä nyt. Se puhuu isommista sfääreistä käsin.

Minulla ja miehelläni oli sielunsopimus olla yhdessä. Sopimuksessa luki milloin kohtaamme ensi kerran. Mitkä asiat koemme yhdessä, mitä opimme niistä ja toisistamme. Ja sitten me eroamme sillä hetkellä, kun on etukäteen sovittu. Vaikka se tekee kipeää, vaikka se on selittämätöntä, eikä kukaan ymmärrä. Vähiten minä itse.

Kun yksi sopimus raukeaa, on tyhjä olo. Oppiläksy tuntuu liian vaikealta niellä.

Uusi nousu

Ihmeellinen totuus elämässä on, että kun koittaa kaikkein pimein hetki, se enteilee jo valoa. Aivan kuten yin kääntyy yangiksi ja pyörii ikuista ympyräänsä, mekin vielä nousemme kaikista vaikeuksista. Omalla kohdallani siitä kertoo myös karttani leijakuvio:

”Leija muodostuu kultaisesta kolmiosta ja pikkukolmiosta, joiden kärkiplaneettoja yhdistää oppositio. Tämä on jo erittäin harvinainen löytö astrologisella kartalla, joten lienee syytä suhtautua tähän asiaan suurella kunnioituksella ja kiitollisuudella. Symbolisesti kartaltasi löytyy "siivet", joilla voit leijailla aivan omiin korkeuksiisi niin elämisen laadussa kuin haasteellisuudessakin. 

Näin suuret valmiudet aiheuttavat valtavaa painetta sisälläsi ellet uskalla elää täysillä. Jos annat kenenkään muun tarttua leijasi naruihin niin tuho on varma ja totaalinen sillä kertaa. Sinulla on kuitenkin aina uusi leija odottamassa sopivaa tuulenvirettä niin kauan kuin elämässäsi riittää vuosia.”

Minusta tuntuu, että olen saanut leijani narunpätkästä kiinni. Yritän roikkua mukana, ottaa tukevampaa otetta, jotta en putoa uudelleen. Leija nousee korkeammalle, ja huomaan, että pysyn hyvin mukana. Nyt näkyvät maisemat ovat jo aivan erilaisia kuin olen koskaan aiemmin nähnyt.

”On olennaisen tärkeää oivaltaa, että olet todella ansainnut kaiken sen hyvän, mitä elämä tällä kertaa pystyy sinulle tarjoamaan. Anna siis palaa ja nauti tästä elämästä täysin siemauksin. Lentämällä pääset pitkälle.”

Kiitos.

Ikimuistoiset maisemat, niin pahimpaan pohjamutaan kuin kauneimpaan auringonpaisteeseen.