Ensin minut jätettiin Facebook Messengerissä, siitä 17 vuoden suhteesta. Jälkipyykki hoidettiin Whatsupissa, ennen kuin siirryttiin puhumaan tavaroiden jakamisesta sähköpostissa ja tekstareissa. Siitä kun kaikki alkoi purkautua on nyt tasan kolme kuukautta. Mitä sitä turhaan näkemään kasvokkain tai puhumaan puhelimessa. Hoituuhan tämä siististi näinkin.
Ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, niin loppukesästä minut iskettiin LinkedInissä. Vaikka ilmoitin heti ensikättelyssä olevani petetty, jätetty ja katkera nainen, joka ei kaipaa elämäänsä enää yhtään enempää draamaa, niin tämä mies ei perääntynyt. Ja kohta en osannut perääntyä enää minäkään.
Sitten sitä viestiteltiin. Niin intensiivisesti aina aamuyöstä pitkälle iltaan asti, että hullaannuin, tai ainakin menetin sydämeni, sen vähän mitä siitä oli jäljellä. Pikaliimasin sydämeni chatissa ja se näki kuin näkikin taas syyn sykkiä uudestaan.
Sitä sydämen kuvilla täytettyä ihanuutta ja toivetta uudesta noususta kesti pari intensiivistä viikkoa ja yhden oikean ja hartaasti odotetun tapaamisen verran, johon laskettiin jos ei minuutteja niin tunteja ainakin.
Juuri kun kaiken piti oikeasti alkaa, ja chattisormet piti nostaa puhelimesta toisen iholle, kaikki loppuikin. Ymmärsin kyllä toisella aivosolulla miksi, mutta sydämellä en yhtään ymmärtänyt. Se alkoi panikoimaan, kyseenalaistamaan, kelailemaan, vaatimaan.
Minut jätettiin tyhjän päälle roikkumaan Whatsupissa ja odottamaan tietoa, että jatkuuko tämä vielä joskus. Ei se virallisesti koskaan loppunutkaan. Opin, että tälle on termikin, ghosting (lue lisää englanniksi: This is why ghosting hurts so much). Siinä (netti)rakkaus tekee katoamistempun ja jättää sinut täyteen epätietoisuuteen. Mietit, että kuoliko se vai ei vain tykkää susta enää.
Epätietoisuus saa sinut epäilemään järkeäsi, omaa viehätysvoimaasi ja itsekunnioitustasi, etkä enää lopulta tiedä pitääkö vihata vai rakastaa. Teet vähän molempia, vuorotellen. Ja suret, suret ihan helvetisti. Käytännössä teet surutyötä et enää yhdestä, vaan kahdesta miehestä. Yhtäaikaa.
Olen yrittänyt puhua itselleni järkeä, mutta sydämellä ja järjellä on jotenkin ihan eri mielipiteet tästä. Roikutaan sitten. Kai se naru joskus katkeaa. Kuulette kyllä sen tömähdyksen.
Sillä välin chattihelvetti saa yllättäen jatkoa. Seuraavat miehet puskevat kimppuun Instagramista. No mikäs ihme se on, kun olen julistanut koko maailmalle olevani nyt sinkku ja laittanut naamaan heleyttävät ja sileyttävät filtterit, jotka tekevät tästäkin nelikymppisestä sähäkän näköisen. Show'tahan se vaan on, koko sosiaalinen media. Ja jos maailma haluaa shown, niin täältä pesee.
Suurimman osan näistä päälle pyrkivistä ja hyvin epäilyttävistä Instagram-miehistä torppasin välittömästi, mutta jossain miehenkipeässä mielenhäiriötilassa sallin yhden amerikkalaisen military miehen alkaa viestitellä minulle. Minua aina kiinnostaa, että mitä sanottavaa niillä on.
Tiesin, että en ala yhtään mihinkään maailman toiselta puolelta olevan 7-vuotiaana orpoutuneen miehen kanssa, joka on menettänyt vaimonsa ja lapsensa autokolarissa ja joka on töissä Syyriassa kriisialueella. No, kivat rintalihakset ja six-packit sillä oli paidattomassa kuvassa, myönnetään se. Silti nämä naiivit "tarvitsen vihdoin elämäni naisen, koska olen kärsinyt niin paljon" -tyyliset viestit kävivät resuisen sydämeni päälle.
Minun kävi häntä kovasti sääliksi, kuin rampaa koiranpentua. Samalla mietin, miten ihmeessä pääsen tästä nyt eroon. Miksi helvetissä annoin sen kirjoittaa itselleni? Lopulta oli vain tehtävä se ainoa oikea asia: kaikkea hyvää elämääsi. En ole se sinun oikeasi (vaikka minut valitsitkin kaikista mahdollisista suodatinnaamaisista Instagram-naisista ympäri maailmaa). En ghostannut, eli hävinnyt salakavalasti eetteriin, vaan sanoin suoraan, että tämä oli muuten tässä. Ja siinä se olikin, laitoin chattihanat kokonaan jäihin. Ei tällaista enää jaksa.
Olen tullut siihen tulokseen, että chattihelvetissä miehen ja naisen toiveet ja tarpeet eivät kohtaa. Toinen haluaa aina enemmän kuin toinen. Sitten alkaa sydäntäsärkevä väistely ja pakoilu. Jonkun sydän aina särkyy. Siihen ei mene kovinkaan kauaa, eikä tarvitse tuntea toista kovinkaan syvällisesti. Riittää se, että olet auki, avoin ja haavoittuvainen. Sinne uppoaa niin epärealistiset toiveet kuin tarve uskoa kaikki lupaukset. Ja se on paha, jos joku alkaa sinulle lupailla rakkautta ja yhteistä tulevaisuutta. Se sattuu, kun olet sen juuri menettänyt.
Kun kovia kokenut military mies sanoi periamerikkalaiseen tyyliin, että kaikesta elämässä selviytyy, kun vaan uskoo Jumalaan, niin minä repesin itkemään. Aivan ventovieras mies sai minut chatissa itkemään. Ja tajusin, että olin pistänyt itkuhanat kiinni ja yrittänyt mennä eteenpäin ilman kyyneleitä.
Mutta sitä surua tietysti oli ehtinyt kerääntyä. Tänä vuonna oikein isolla, peräti kahden miehen mentävällä haavilla. Joka vuoti kuin seula.
Kumpaa sinä surisit enemmän, sitä, että täytyy pistää vanha, pitkä ja onnellinen suhde pakettiin, vai sitä, että pitää pistää pakettiin uusi, lupaava ja orastava suhde, joka ei ole vielä edes kunnolla alkanut? Mutta johon sydämesi laittoi jo kaiken likoon, kuvitellen voittavansa jättipotin tällä kierroksella.
Joku ehkä surisi enemmän sitä vanhaa suhdetta, yhdessä pitkään elettyä elämää, mutta minä huomasin surevani päivä päivältä enemmän sitä, mikä ei koskaan alkanutkaan. Ja joka tässä chattihelvetissä kuulosti juuri siltä mitä elämältäni nyt halusin.
Vaikka se olisikin ollut vain sellainen helvetin iso laastari, vanhaa paikkaamassa. Sellaisen laastaripaketin olisin kyllä ostanut, ja vienyt mukanani kotiin. Ja antanut sen jäädä iholleni lepäämään.
Niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista.
********************************************************
Soittakaa hei Paranoid! Tässä on niin paranoidit fiilikset koko rakkauden suhteen ja voiko kehenkään ylipäätään enää luottaa.
Teemabiisiksi siis Lauv: Paranoid
 |
Niinhän ne sanoo, että kun hevosen selästä putoaa, niin pitäisi heti kiivetä uudestaan satulaan. En vaan oikein ota selvää, että mitä ne pollet nykyään haluaa. Että millainen sen unelmien naisen pitäisi olla. Eikö riitä se, että on oma itsensä ja sanoo suoraan mitä ajattelee? Ja että rakastaa suurella sydämellä, chatissa ja sen ulkopuolella.
Onneksi kaverit tietää, että ISO lohtu on nyt paikallaan. Luomuna. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti