Vaikeasti saavutettava Venus

Lokakuun 5. päivä alkoi Venuksen 6-viikkoinen perääntyminen ja massiivinen muutosjakso monen ihmisen elämässä. Eräs teema, joka liittyy vahvasti Venuksen peruuttelujaksoon, on oman rakkauselämän peilaaminen ja menneiden valintojen ja käytöksen tutkiminen. Ennen kuin päästään eteenpäin, pitää vähän junnailla paikoillaan ja räpiköidä syvissä vesissä. Nyt Venuksen ollessa Skorpionissa mennäänkin oikein kunnolla pinnan alle tutkimaan rakkauden teemaa ja sitä mistä se hiertää.

Ajatuksia saattaa tupsahtaa eteen yllättäen ja sitten niitä on vain pysähdyttävä hetkeksi miettimään. Halusi tai ei. Jos et yhtään funtsi, saatat vaan toistaa samoja vanhoja virheitä yhä uudestaan, ja kuka sellaista nyt haluaisi. Parempi vaan pohtia, että mitä se sydämesi oikein tahtoo kertoa, mikä viesti sillä on. Toivottavasti mukana on myös järjen hitunen.

Olen tätä aiemminkin ounastellut, mutta luulen, että tällä Venus-jaksolla se on vihdoin myönnettävä: minulla näyttää olevan tapana valita mahdollisimman vaikeasti tavoitettavia miehiä. Liittyneekö kiinalaisen astrologian mukaan luonteessani esiintyvään Tiikeriin, joka viehättyy saalistuksen jännitykseen ja riistan makuun? Vai onko pakko ottaa mukaan taas se psykologinen klassikko lapsuuden etäisestä isäsuhteesta? Lapsuuttahan saa perinteisesti syyttää melkein kaikesta. 

Jos nyt ei oteta huomioon ala-asteiän ihastuksia, jotka eivät lopsauttaneet minulle korvaansakaan, mistään muusta kehonosasta puhumattakaan, niin näinhän se elämäni rakkauskulkue on mennyt. Venus sen minulle nyt osoitti rintaan tökkäämällä.

Ensin valitaan suurien tunteiden kohde etäältä, kuten vaikkapa täältä Turusta, kun itse asuin vielä kotosalla mukavien savolaisten kehdossa. Näin saadaan aikaan jännitettä, jotta sitä oikeaa ei pysty kohtaamaan kuin kirjepaperin sivuilla. Varmistetaan vielä, että se kiinnostuksen herättänyt henkilö on sinua tuntuvasti vanhempi, juuri siinä iässä, jolloin ikäeroilla on vielä väliä. Mitä saamme siis aikaan? Epätoivoisen teinirakkauden!

Kuten edellisessä kirjoituksessani Periksiantamaton kerroin, sinnikkyydellä tästäkin tilanteesta selvittiin ensin oikeaan etäseurustelusuhteeseen ja lopulta yhteiseen elämään saman katon alle. Hyvin siis kävi lopulta, vaikka valitsinkin niin hankalasti saavutettavan kohteen tunteilleni jo 13-vuotiaana.

Mitä tehdään seuraavaksi, kun hypätään ajassa kymmenen vuotta eteenpäin? Olisiko aika jo vaihtaa miestä ja maisemaa? Valitaan siis kaukainen mies juuri ja juuri Euroopan rajojen sisältä, Italiasta asti. Niin että puhumme eri kieltä ja kulttuuria ja väärinkäsitysten mahdollisuus on eksponentiaalinen.

En ilmeisesti ollut saanut mieshaasteista tarpeekseni, vaan kerjäsin niinsanotusti verta nenästäni. Kyyneleitä silmäkulmasta, vähintään. Kun ennen skypejä ja muita ilmaispalveluita jo pelkät puhelinlaskut toivat suhteeseen haastetta, ei matkustaminen toiseen maahan koskaan ollut ihan helppo juttu. Jostain piti jomman kumman repiä siihen rahat. Ja harvat tapaamisvälithän toivat suhteeseen paitsi jännitystä, niin myös aikamoisia paineita. Niin, sitä haastetta. Ei ollut liian helpoksi tehty tätäkään suhdeviritystä, mutta sydämen talutushihnassa mentiin taas.

Vaikeasti saavutettava mies numero kaksi oli kuitenkin saatava, ja niin siinäkin sitten kävi, että sain tahtoni läpi. Hän muutti luokseni Suomeen, ihan omasta tahdostaan. Hyvä, niin ei tarvinnut käydä lassolla hakemassa.

Mutta tätä kolmatta tapausta en kyllä oikein enää itseltäni niele. Siis todellako Virpi, taasko joku vaikeasti saatava mies? Eikö kelpaisi joku tosi helppo (ei helppoheikki kuitenkaan) ja tosi kiltti, joka tekee kaiken mitä toivot, nyt ja aina? Niin kuin vaikka notkahtaa jalkojesi juureen samantien ja siihen myös jää.

Asioiden nykyvalossa tyydyn vain kommentoimaan, että kolmaskin mies, johon olen valitettavan toivottomasti ja vailla järjen ääntä retkahtanut, on sitä erittäin vaikeasti saavutettavaa ja haasteellista sorttia. Vaikka tällä kertaa asuukin ihan samassa kaupungissa, on samanikäinen, samaa kansalaisuutta ja muutenkin ihan samis sydämeni valittu. Voi helvettiläinen sentään.

En ole kuitenkaan ihan varma, jaksaisinko näitä itse asettamiani mahdottomia mieshaasteita enää. Enkö voi jo oppia? Enkö voi jo pyyhkiä Tiikerini viiksikarvat vaikean saaliin hajusta?

Rakkauden planeetta Venus perääntyy vielä 16.11. asti. Nyt jos koskaan on ehdottomasti itsetutkiskelun paikka. Pääsenkö pinttyneistä tavoistani eroon? Sillä ei ketään väkisin voi ottaa omakseen.

Siellä se sisäinen viholliseni raitaturkkeineen hiipii ja etsii taas sopivaa uhria. Miten minusta tuntuu, että olenkin oman itseni saalis?

Kuvalähde: Fezbot2000, Unsplash