Sivut

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Taitoa ja talenttia

Tässä yksi päivä koin suuren hämmästyksen, sillä yhdessä yössä minusta oli tullut säveltäjä/sanoittaja. Ei, tällä kertaa kyse ei ollut unesta tai edes päiväunelmista, vaan krediiteistä jotka paukahtivat kohdalleni odottamatta entisen suhteen suunnalta. Elämä on yllätyksiä täynnä. 

Ex-mieheltä tuli nähkääs tekstiviesti, että hän on nyt ladannut kappaleen nimeltä Fragments Tubeen ja S-Pottiin ja Deehen ja että minut on merkitty säveltäjäksi ja sanoittajaksi. Laitoin viestin takaisinpäin ja sanoin, että nyt taisi tulla väärälle henkilölle. Mutta ei. Kappale on kuulemma minun kirjoittamani (tai ainakin tärkein osa, eli kertosäe - en kuollaksenikaan muista olenko kirjoittanut koko tekstiä eli todennäköisesti en). Huomattavasti parempi tällainen yllätys kuin se tavallinen tarina, että exä on ladannut nettiin luvatta hieman arveluttavampaa materiaalia... Olenkin siis näillä näkymin taitavampi kuin tiesinkään. Pitäisiköhän heti ilmoittautua johonkin talent showhun? Simon Cowell ja rintakarvat, here I come!

Takana on tällainen tarina: ex-miehen kanssa tuli kuunneltua nykymakuun verrattuna hieman erilaista, soulimpaa musiikkia ja jossain Julia Fordham -yliannostuksen puitteissa minäkin kuvittelin osaavani tehdä tekstejä ja biisiaihioita. Laulaa en sentään oikeasti kuvitellut osaavani, mutta sain laulettua kertosäkeen niin, että melodiaidea välittyi eteenpäin. Ja avot! Noin ehkä 18 vuotta sen jälkeen ex-mies on pannut töpinäksi ja levyttänyt kyseisen kappaleen. Ja merkinnyt minut säveltäjäksi ja sanoittajaksi. Wuhuu!

Voit käydä kuuntelemassa tämän kieltämättä mukavan tarttuvan ja elämäni ensimmäisen biisin netistä oheisesta linkistä spotify.com ja päätellä itse onko minusta seuraavaksi Dylaniksi. Ja ei, se en ole minä joka laulaa. Siihen tarvittaisiin vielä vähän lisää talenttia.

Tarkemmin ajatellen tästä avautuu rajattomat mahdollisuudet. Enää tarvitaan vain joku maailmanluokan supertähti (Celine Dion? Lady Gaga? Joku muu mikähän?), joka tekee kappaleesta oman versionsa, superhitin tottakai, ja kaikki rojaltit tulevat minulle, sillä olen biisin säveltäjä/sanoittaja. Rahan tuloa ei voi kuulkaa enää estää! Taidan jo kuulla ensimmäisten killinkien kilisevän pankkitilille... Ai ne vaan kilahti kaakon vaurausalueen viemäristä alas? No otetaan rajummat fengshui-korjaukset käyttöön ja muurataan viemärit umpeen! Putkiremonttiin mennessä olen varmaan jo ökyasuntoa ostamassa. Get rich quick -suunnitelmani on siis jo hyvässä vauhdissa. Juuh. Nyt talla pohjaan ja talentilla tie auki tähtiin.

Ilmassa suorastaan räjähtävää talenttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti