Sivut

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Vaurautta vai saituutta

Fengshui yhdistetään usein vaurauteen ja sen melkein fanaattiseen tavoittelemiseen, vaikka vauraus on vain yksi fengshuin koskettama osa-alue muun elämään kuuluvan hyvinvoinnin ohella. Se on ihmisten mielissä melkein kuin pajatso: kun tästä napista painaa tarpeeksi kauan, niin alkaa kyllä kilistä laariin kolikoita. Ennemmin tai myöhemmin. Kunhan et tule peliriippuvaiseksi ja menetä omaisuuttasi sitä ennen.

Olen alkanut viime aikoina ajatella, että raha on mielentila. Jos pelkäät, tuskailet ja hikoilet veloissasi, kierre alaspäin on alkanut. Jos säilytät mielenrauhasi ja suhtaudut rahaan kuin äkkinäiseen sateenkaareen taivaalla, näetkin sen odotettua useammin. Hedelmäpelin sijaan olen alkanut leikkiä Rhonda Byrnen Secret to Money -sovelluksella ja jättää raha-asiat ja niiden hoitamisen taivaallisen leikkimielen haltuun. Tähtään tosissani tulopuolelle, mutta en ota sitä liian vakavasti. Sama fengshuissa: kokeilen ja komplaan, että mistä narusta irtoaa jackpot. Jos se ei ole aineellista hyvää, vaan pelkkää henkistä hyvinvointia, olen enemmän kuin tyytyväinen. Sillä fengshuissa vaurausnurkka ja siihen liitettävä ilmansuunta kaakko voi tarkoittaa kaikenlaista runsautta ja hyvinvointia, myös muutakin kuin suoranaista rahaa. Se on kuin hobittien täysi ruokakaappi, josta saa massunsa täyteen ja pitoihin riittää pöydät koreaksi vielä koko talven läpi.

Sain kuitenkin aivan toisenlaisen näkemyksen raha-asioihin käydessäni maakuntamatkoilla kotiseuduilla. Jos laihialaisia on naureskeltu ja kyykytetty pihiydestä, niin voin kyllä kertoa, että löytyy sitä saituutta Savostakin. Tästä kirjoituksesta saat siihen hyvän kahisevan näppituntuman.

Sukulaismökillä Savon sydänmailla intouduimme puhumaan ihmisten suhtautumisesta rahaan ja vaurauteen, tavaraan ja autuuteen. Oikeastaan kaikki lähti ravuista. Nyt kun ravustuskausi lähestyy, niin sanoin, että en ole vielä koskaan rapujuhliin päässyt, mutta kuullut, että ovat niin kalliita, että juhlakutsuun voisi merkitä OPM:n sijaan ORM (= omat ravut mukaan). Joo ei meillä mitään rapujuhlia pidetä, rapulajuhlia kylläkin. Siinä kun toiset parantelivat rapulaansa, niin aloimme tarinoimaan säästäväisistä tutuista ja tutun tutuista. Heittäydynkin nyt nimiä mainitsematta ja juoruissa säästelemättä tarkastelemaan vaurauden ja saituuden ohutta rajapyykkiä. Heitänpä sekaan omankin saituuden kohteeni, bongaatko sen joukosta?

Olipa kerran pariskunta, joka päätti alkaa säästää omistusasuntoa varten ja elää niukasti, jotta rahaa jää säästötilille. Pikkuhiljaa sisäisen kassakoneen kilinä alkoi voimistua hukuttaen alleen muut ajatukset. Ystävät alkoivat hermostua, sillä porukan yhteiset ravintolaillalliset vaihtuivat kelmusämpylään, terassikahvilan cafe au laitit vaihtuivat euron sumppiin kauppahallissa. On se kyllä kallista, on kommentti melkein kaikkeen. Nyt lähipiiri epäilee, että pariskunnan toinen osapuoli ei enää tokene säästäväisestä elämäntavastaan, vaan saattaa olla, ettei raaski edes pistää kasaan kertyneitä rahoja kiinni asuntoon, kun ne ovat kyllä niin kalliita. Toinen osapuoli sen sijaan haaveilee jo mittatilauspuvuista, joten toivoa on, että edes toinen heistä selviytyy säästökuurista entiselleen. 

Olipa kerran hääpari, joka halusi pitää isot häät mutta säästää juhlapäivänään kaikesta. Ei tullut pitopalvelua, ei musiikkia, ei ohjelmaa tai esityksiä, ei häiden organisoijaa, ei juhlapaikan koristeita, eipä juuri mitään. Häävieraat joutuivat itse lämmittelemään ruokiaan keittiön puolella ja pyörittelemään peukaloitaan, kun mitään ohjelmaa ei ollut. Tilassa kaikui jäätävä hiljaisuus ja lasten itku ja kiljunta (meillä mitään lasten leikkipaikkaa ole...). Ainoa mitä oli tarjolla, oli laatikkoviinit. Morsiamen isän mielestä niitäkään ei olisi saanut juoda enää ruokailun jälkeen. Leukani oli tässä vaiheessa loksahtanut niin alas, että sain sen vaivoin roudattua ylös. Miksi edes mennä naimisiin, jos raha tai sen puute on päällimmäisenä asialistalla? Yllättävää kyllä, pariskunta on sittemmin eronnut.

Olipa kerran elämänsä ehtoopuolta elävä mummo, jolle tuotiin kauppaostokset aina kotiin. Kerran hän kyseli, että ovatkohan ne viinirypäleet kamalan kalliita, että voisikohan niitä ostaa kun tekee mieli. Vaan taitavat nuo kyllä olla aika tyyriitä, että ei kai sitten voi. Mummon kuoltua kävi ilmi, että tilillä oli rahaa useita satoja tuhansia. Eikä niitä mummonmarkkoja, vaan oikeita ehtoisia euroja. Mutta nuo kaukomaiden rapsakat rypäleet, niihin ei ollut oikein varaa. Kuivalla käntyllä on sinun elämäsi pärjättävän.

Olipa kerran vuokranantaja, joka omisti kolme vuokra-asuntoa keskeiseltä paikalta kaupungista. Töiden jälkeen vuokranantaja käytti kaiken vapaa-aikansa keräämällä pulloja ja jakamalla mainoksia ja näin tekivät myös muut perheenjäsenet. Kun johonkin vuokra-asunnoista tuli jotain vikaa, alkoi tuskanhiki kertyä otsalle. Ai ei piippu vedä, mutta juurihan se nuohottiin seitsemän vuotta sitten. Ai pitäisi järjestää jätteiden keräyspiste, mutta eihän meiltä kerry juuri mitään, kun eletään niin niukasti. Ai pitää kutsua putkimies, no se tulee kyllä kalliiksi. Putkimiestä ei koskaan kutsuttu, mutta vesivahinko tuli kyllä kutsumattakin. Ai että, se kävi kalliiksi se. Tarvitsetko muuten poismuuttaessasi noita huonekaluja, vai voisitko jättää ne tänne asuntoon?

Olipa kerran varakas metsänomistaja, joka säilytti kaikki viili- ja jogurttipurkit, kuten talossa oli aina ollut tapana. Niistä oli kätevä tarjota vieraille viiniä.

Olipa kerran sarjayrittäjä, joka ei osannut luopua kelvollisesta ja myyntikuntoisesta tavarasta. Tämänhän voi aina korjata! Oikea ostaja sopivanpaksuisen lompakon kera voi milloin tahansa osua kohdalle, jolloin hintaa hilataan ylöspäin. Koska mitään ei koskaan heitetty pois, oli jätemaksujakaan turha maksaa. Roskapussit pinottiin auton takaluukkuun, usein sinne unohtuen. Ei pieni hajuhaitta mitään merkitse, ajattele mikä säästö kun ei mene turhaan jätemaksuja! Auton huoltokin on ihan ylimainostettua, ai nyt moottori savuaa ja joku hihna taisi napsahtaa... Ja ehei, noita hiirenpaskomia tuolinpäällisiä ei kyllä heitetä pois. Hyvinhän se sohvakin on tuossa ulkona yhden talven säilynyt.

Olipa kerran säästäväisyys kunniassaan ja pakettikuoret, lahjanarut ja -paperit sekä leimaamattomat postimerkit otettiin jatkokäyttöä varten talteen. Siinä säästää pitkän pennin kun voi ottaa vain muutaman kerran käytetyn pakettikuoren taas esille ja liimailla kuoreen melkein tuliterän postimerkin. Ai Postin alasajo? No välillä tulee tahattomia uhreja, ei sille mitään mahda.

Olipa kerran köyhä lapsuus ja tavarat tiukassa. Koko aikuiselämä meni maallista mammonaa haaliessa ja varastojen täyttyessä. Lopulta alkoi lähipiirin pinna kiristyä ja ihmissuhteet kärsiä. Mutta tavarat, ne on ja pysyy. Ehkä vähän ummehtuu, mallit muuttuu ja vanhentuu, mutta jotain konkreettista on tässä elämässä saatu aikaan. Isoja kasoja. Wau.

Milloin säästäväisyys menee överiksi? Voiko saituuteen sairastua? Tuleeko rahojaan ja tavaroitaan rakastavasta ihmisestä kuin Roope Ankka, joka istuu massinsa päällä ja ärhentelee muut ihmiset pois. Hus! Tämä on minun! Pysy poissa! Se ainakin on varmaa, että sosiaaliset suhteet kärsivät, kun sisäinen kassakone räknää koko ajan. Kumpi on arvokkaampaa, ihminen ja kanssakäyminen toisten kanssa vai kolikko, seteli, osake ja kiinteistö? Kun käytät fengshuita siellä kotona ja mietit vaurautta (pakko saada rahaa), niin tarkistathan, että myös muut asiat ovat kunnossa. Kun henkinen vauraus on herätelty liekkiin ja näkee asiat myös omaa pennikukkaroa pidemmälle, voi elämän todellinen rikkaus yllättää.

Yltäkylläistä elokuun sadonkorjuujuhlaa! Älä silti istu yksin kaikkien käpyjen päällä. Jaettu saalis maistuu makeammalta.



Minulle rikkautta ovat viime aikoina olleet luonnon valoshowt, jo unohtumaan päässeet lapsuusmuistot, yllättävät artisti-kohtaamiset (kuvassa Reino Nordinin jalat ilmaiskeikalla) ja kiireettömät aamukahvit Miss Piggy -mukista. Aah, tämä se on elämää! 


2 kommenttia:

  1. Ajattelemisen aihetta ��
    vaikka muutamassa kohdassa kovasti hymyilyttikin. Loistavaa Virpi ��

    VastaaPoista