Eniten kiinnostaa kaikki

Olen todennut olevani nykyään kiinnostuja. Haluaisin ottaa kaiken maailman tiedon haltuun, kuten Jousimies nousumerkkinäni mahtipontisesti asian ilmaisee. Tutkiva aurinkomerkkini Vesimies on niin nenä kiinni kirjoissa, että nyökkää hajamielisesti ja jatkaa lukemista. Niin paljon tietoa, niin vähän aikaa.

Aina ei ollut näin. Olin joskus ihan tosissani sitä mieltä, etten halua opiskella enää yhtään mitään. Tässähän on koulut jo käyty, työpaikka saatu ja sorvin äärellä on sinun leipäsi ansaitseman. Minuahan ei enää opiskelemaan saa, sanoi Virpi vuosimallia noin 2005.

Nykyään en muuta tekisikään kuin opiskelisi, jos siitä vielä palkkaa saisi. Kauas taakse jäi se aiempi sorvi ja sen vääntäminen päivästä toiseen.

Kun ikämittari kolkuttelee kohta 42:ta, eikä vieläkään ole ihan kirkastunut se viimeinen uraetappi elämässä, saattaa tuntea itsensä vähän epäonnistuneeksi hetkittäin. Miksi muut tietää ja osaa ja tekee, ja minä vain ajaudun eteenpäin kuin tuuli, ensin tuonne puhurin lailla, sitten hetken tyynenä huoaten, kunnes taas viima vie eri suuntaan? 

Minusta on pitänyt tulla montaa sorttia. Lapsena kiehtoi olla näyttelijä estradilla, mutta onneksi tajusin, ettei minulla ole siihen taipumuksia, viileä ja vetäytyvä Vesimies kun on aika kaukana näyttelijöiden leiskuvasta Leijonasta. Halusin runoilla ja kirjoittaa, mutta en sitten koskaan sitä tehnyt. Halusin käsityöläiseksi, mutta suku puhui minut lukioon, onneksi. Aivotyöläisyys istuu minulle paremmin kuin neula peukaloon.

Akateemiseen muottiin puristuttuani tiesin, etten ainakaan koskaan halua opettajaksi tai tutkijaksi. Hakeuduin yhden haaveammattini kääntämisen pariin, mutta päädyinkin pyörittämään viuhaa oravanpyörää, joka kauttani heitti käännökset asiakkailta kääntäjille, ja sitten taas takaisin. Ikuisesti välikätenä, punakynänä, deadline-niuhona. Käsityöläisyys oli napin painamisesta aika kaukana ja aivojen kapasiteetti meni lähinnä ylikuumenemiseen. En osannut edes näytellä, että nautin.

Sitten halusin sisustussuunnittelijaksi toteuttamaan esteettisiä visioitani, mutta minut heitettiin sisustustekstiilipuolelle. Äkkäsin, että kuosien suunnittelu on uusi musta, ja uppouduin siihen täysin, innostuksen puna kasvoilla. Kunnes tajusin, että minua kiinnostaa vain tekninen ja luova puoli. 

Kun kuosi oli valmis pitkällisen yksinäisen äheltämisen jälkeen (kokeilu, yrittäminen, erehdys, suurimmat opettajani), minua ei enää kiinnostanutkaan alkaa markkinoida sitä tai miettiä miten saan sen ihmisten ulottuville lopulliseksi tuotteeksi. Minua kiinnosti pelkkä luomisprosessi, ei tuotantoprosessi. 

Markkinointi on jotain, joka tuottaa minulle vähintäänkin näppylöitä naamaan, ellei peräti ryppyjä otsaan. Liekö siis mikään ihme, ettei kuosisuunnittelu-urani lähtenyt lentoon... Minun olisi pitänyt markkinoida itseäni joka rakoon ja siihen mennessä olin jo kiinnostunut enemmän jostain ihan muusta. Kuten fengshuista ja astrologiasta. Henkisetkin asiat alkoivat kiinnostaa materian sijaan, ja kirjoittamisesta muodostui uusi sisäinen pakko.

Punainen elämänlanka vilahtaa välillä silmien ohi, mutta jotain pitäisi tehdä, että siitä saa myös kiinni. Muuten on kasa langanpätkiä kourassa, eikä mitään pitkää narua, jota voisi alkaa keriä rullalle. Ja näyttää muille, että katsokaa, tässä minulla on jotain tuloksia, nätti ja näppärä elämänsuunnitelma, joka tuottaa hedelmää - tai ainakin sileää, kaunista lankaa.

Tiedän jo aika hyvin mitä en missään nimessä halua (aikaisia aamuja ja raahautumista samaan paikkaan tekemään jotain minkä joku muu määrittelee). Ja tiedän, että saan itsestäni uskomattomia juttuja irti, kun annan vainun viedä palavan innostuksen perässä. Mutta entä jos niin moni polku tuoksuu merkkejään jättävältä nartulta? Minkä näistä kaikista kinttupoluista valitsisin?

Sain selvyyttä tähän ammatinvalinnan elämäntuskaan tällä viikolla, astrologian kautta, tietenkin. Astris-keskusteluryhmässä pitkän linjan astroilijat paljastivat olevansa vähintään viiden eri ammatin läpikäyneitä ja edelleen miettivät mikä heistä voisi tulla isona. Kenties Iso Astrologi? Helpotuksen huokaus. Sitä saa siis vielä näin isonakin miettiä ja ihmetellä, että kuka ja mikä voisin oikein olla.

Joku osasi kertoa, että 42-vuotiaana alkaa vihdoin tietää. Että siihen lukuun kätkeytyy salaisuus oman elämän suunnasta. Ja kaikki, mitä olet siihen mennessä elämässäsi tehnyt, alkaa loksahdella paikoilleen kuin tuhannen palan palapelissä, jota olet niin hartaasti vuosikaudet kasannut. Kaikki on ollut pelkkää reunaa, pelkkää silmissä vilisevää massaa. Kunnes sitten alkaa hahmottua kokonaisuus, kaikista niistä pienistä harharetkistä, kaikista niistä kursseista ja työn pätkistä, jotka aloitit ja sitten unohdit.

Mikä mahtava juttu, että ihan pian täytän juuri tuon 42 vuotta! 

Vertaistuki on parasta. Sen avulla minäkin nyt tiedän, että toivo ei ole menetettyä, vaan että nyt se kaikki vasta kunnolla alkaa. Kaikki se kokemus, mitä on tullut vahingossakin kerättyä, nivoutuu lopulta yhteen ja tiivistyy kovan paineen ja ajan alla timantiksi. 

Onko sinunkin elämäsi palasina maailmalla? Poltteleeko mielessä toive jostain ihan uudesta urasta? Entä joko mittarissa on pian 42 vuotta? Toivottavasti, sillä nythän me tästä avataan se jouluaaton viimeisin luukku ja nähdään, mistä tässä kaikessa odottamisessa oikein on kyse.

Ja kuten Taru sormusten herrasta -näytelmässä niin osuvasti sanottiin, muistakaa, että iloisin mielin on paljon mukavampi matkata omaa kohtaloaan kohti.

Siis iloista joulun ja uuden elämän odotusta!

Kaikkeen tekemiseen pitää olla riittävän hyvä kannustin. 

Omalla polulla

Kaunis ilma houkutteli pitkälle kävelylenkille kesän villiä ja vihreää vapautta ihastelemaan. Annoin hetken mielijohteiden päättää lenkin suunnan ja huomasinkin poukkoilevani vaiston varassa ees taas sinne tänne. Pienistä polkujen pätkistä muodostui lopulta hyvä reitti. Menin ehkä isomman mutkan kautta, mutta nautin matkasta silti.

Meistä jokainen haluaa tuntea itsensä erityiseksi ja ajatella kulkevansa omia polkujaan, toteuttaa omaa elämäntehtäväänsä. Useimmilla vaan ei ole hajuakaan siitä, mikä se tämän elämän tärkein tehtävä olisi. Mikä on minun polkuni? Lähdenkö oikealle vai vasemmalle? Leveää, jo valmiiksi raivattua raittia suoraan eteenpäin vai puskan ja ojan kautta tuntemattoman perään? Vielä näin keski-iän kynnyksellä itsekin mietin, mitä johtotähteä olisi lähdettävä seuraamaan ja minkä polun varrelta avautuisi lopulta se upein maisema.

Astrologia on tapa tutustua itseensä ja omiin vaikuttimiinsa silloin, kun oma näkemys ja suunta ei ole vielä kristallinkirkkaana mielessä. Viisaita planeettojen viestejä kuuntelemalla voi ymmärtää omaa sisimpäänsä. Horoskoopit ovat aina olleet minusta hauskaa viihdettä, mutta vasta viime vuosina olen todella ymmärtänyt ja sisäistänyt niiden arvon ja paikkansa pitävyyden. Olen saanut hämmästellä ihan näinä päivinäkin sitä, miten oma elämä kääntyy juuri siihen suuntaan kuin astrologiset raportit ennustavat. Kun ennusteet ja todellisuus ottavat toisiaan kädestä kiinni yhtä aikaa, tulee hämmentynyt ja kiitollinen olo. Ihan kuin joku siellä ohjailisi minun elämääni! Se joku voisi kyllä saman tien pitää huolen, että pärjään ja selviydyn maaliin asti. Mutta ruhjeita tulee aina väistämättä tässä elämän juoksussa.

Siinä vaiheessa, kun aloin oikein kunnolla astrologisia ennusteita lukemaan, minulta kesti vielä jonkin aikaa tajuta aurinkomerkin ja nousumerkin ero. Kun olin noin 30 vuotta pitänyt itseäni pelkästään Vesimiehenä, tuntui oudolta ottaa nousumerkki Jousimies myös mukaan lukemistoon. Kuinka voin tietää kumpi ennuste pitää paikkansa, jos yhdelle luvataan yhtä ja toiselle toista? Vasta kun tutustuin kiinalaiseen astrologiaan ja ymmärsin kuinka paljon erilaisia määritelmiä se voi sisältää, vaikkapa nuo syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -tunnin mukaiset neljä erilaista eläintä ja niihin eri elementit päälle, niin pelkän aurinkomerkin ennusteen tai luonteen lukeminen alkoikin tuntua aika suppealta. Vähän samalta kuin uskoisi olevansa vain yksi eläin kiinalaisessa astrologiassa. Kaikki me ollaan eläimiä! Monikossa.

Vaikka nousumerkki Jousimiehen manttelin asettelu omille hartioille on vielä vähän hakusessa, löydän sieltä kyllä sitä tuttuakin käytöstä. Ehkä ulkopuoliset näkevät sen selkeämmin? Tutkaillessani omaa Astro-Sepon Luonteesi Voimat -tulkintaa, joka keskittyy paljon juuri nousumerkin arvioimiseen, pidin erityisesti tästä Sepon kirjoittamasta lauseesta, joka tuntui osuvalta: ”Sinuun on helppo turvautua, sillä oikeudentajusi on aina heikomman puolella. Sinulta saa luvan omille heikkouksilleen, luvan olla juuri sellainen kuin on.” Sillä kauheintahan olisi yrittää olla väkisin joku muu! Sellaiseen eivät taivu kuin näyttelijät, ja hekin saavat siitä palkkaa.

Jousimiestä kuvataan myös henkeen ja vereen totuuden etsijänä. Sellainen en ehkä nuorempana ollut, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän näytän etsivän erilaisia totuuksia. Ja nyt voin nimenomaan hyväksyä sen, että vain yhtä totuutta ei ole! Aina tulee se uusi juttu, joka on nyt se viimeisin sana tähän asiaan – kunnes sen syrjäyttää, tai sen rinnalle tulee, taas jotain uutta ihmeellistä, joka pistää koko pakan sekaisin. Ihanaa etsimistä, varsinkin jos osaa nauttia itse polveilevasta matkasta. Sillä luulen, että tässä elämässä se etsiminen loppuu vasta kun otamme viimeisen henkäyksen. Kaivattua Graalin maljaa ei taida sitä ennen löytyä. Niinpä on olennaista, että nautimme elämäneliksiirimme nyt. Vaikka sitten muumimukista.

Kun etsimme sitä ahaa-elämystä ja omaa polkuamme valaisevaa totuutta, on ihan sallittua ottaa vähän dopingia astrologiasta. Jokainen kerta, kun palaat tulkinnan ääreen, on erilainen, sillä sinä itse olet kasvanut ja muuttunut. Ymmärrys omasta tehtävästä kirkastuu vähitellen.

En siis ole yksin täällä samoilemassa omilla poluillani, vaan ne risteilevät muiden kanssa. Välillä törmätään ja otetaan yhteen, ja välillä taas jatketaankin matkaa yhdessä, samaan suuntaan. Toisten tuki ja mukaan ottaminen on tärkeämpää kuin tällainen omia polkujaan ja totuuksiaan etsivä Vesimies/Jousimies aina muistaakaan.

Kyllä, koin sen taas: astrologialla on minulle oma viestinsä. Ennen kaikkea se antaa luvan ja voimaa olla erityinen, juuri minä tällä omalla polulla. Teidän muiden kanssa.