Sivut

torstai 13. elokuuta 2015

Saat sen mistä luovut?

Luin jo useampi vuosi sitten Tommy Hellstenin kirjan Saat sen mistä luovut. En ymmärtänyt kirjasta tuolloin paljoakaan ja lähinnä se hämmensi. Silloin mieleni perukoille jäi kaihertamaan kysymys: ai miten niin saat sen mistä luovut? Aina silloin tällöin tuo aivopähkinä putkahti esiin, mutta ei, en tajunnut vieläkään. Emme olleet Tommyn kanssa selvästikään samalla aaltopituudella.

Sillä jos saat sen mistä luovut, tämä viesti on kyllä kovin lohduton esimerkiksi jojo-laihduttajille. Tuskanhiellä pudottamasi kilot tulevat bumerangina takaisin. Niin käy myös tupakkalakkolaisille, nenää valkaiseville alkoholisteille ja tavaranhamstraajille. Sillä olen kyllä huomannut, että tavaraa on huomattavasti helpompi kumuloida kuin karsia. Ja sokerikoukusta irtipyristeleminen kostautuu kuitenkin hurjilla karkkiorgioilla ennemmin tai myöhemmin.

Tarkoittaakohan Tommy sitä, että kun viimein antaa periksi, eikä enää jaksa välittää miten käy, ihminen saakin sen mitä on koko ajan havitellut? Kun etsit täydellisiä farkkuja kymmenestä kaupasta, et varmasti löydä. Kun käyt hakemassa litran maitoa, johan löytyi farkutkin. Näin se menee.
Samoin epätoivoisesti kumppania etsivä yksinäinen sielu saattaakin vihdoin löytää vastineensa kun ei enää edes jaksa uskoa rakkauteen.

Omalla kohdallani huomaan, että jos ihastun johonkin tuotteeseen tai jokin asia herättää minussa vilpitöntä iloa, mutta en edes kuvittele, että voisin saada tuon asian, niin se saattaakin olla edessäni joku odottamaton päivä. Esimerkkinä käy vaikkapa tämä kaunis kattovalaisin:




Ihailin sitä, peilailin sen pintaa ja kysyin hintaakin. Aijjaa, no ei se mitään... Kului reilu vuosi, sama kattovalaisin kävelee vastaani eräs kaunis päivä ja se sattuu olemaan lähes -70 % alennuksessa! Kovin kauaa minun ei tarvinnut neuvotella lompakkoni kanssa, sillä tämä liitto oli tehty taivaassa, kuten suora käännös kuuluu.

Voin siis uskoa Tommyn tarkoittaneen, että kun luopuu kaikesta toivosta jonkin asian suhteen, kaikki ei olekaan menetettyä. Sillä onhan tässä jo nähty, että kun oikein sormet ristissä jatkuvasti toivoo lottovoittoa ja vartalon yllättävää sutjakoitumista, niin sitä ei ole kyllä päässyt tapahtumaan. Ehkä pitäisi vaan luovuttaa, jos se onkin salainen oikotie onneen. Saankohan sen mistä luovun?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti