Talo Italiassa

Suomalaiset usein uskovat, että vain meillä Suomessa (ja Ruotsissa) on kakkoskoteja maalla, koska asumme hyvinvointivaltiossa ja koska suomalaisilla nyt vaan on jalat ja juuret maassa ja mullassa. Yhteys sisäiseen junttiin löytyy maalla.

Toisilla on se supervarusteltu kakkoskartano, josta ei puutu mitään, kun taas monilla on sukumökki tai vanha mummola, jossa eletään hetki kesää omavaraisesti ja ihanassa vanhan ajan tunnelmassa, usein vanhan tavaran seassa edesmenneitä sukulaisia muistellen. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, jonka mielestä luksus ja maaseutu eivät kuulu yhteen. Ulkovessa ja ajoittaiset tuoksahdukset kuuluvat kesään. Se, että internet yltää kaikkialle, on yhtä aikaa siunaus ja riesa. Sillä missä muualla kuin mökillä voi heittää verkkarivaihteen päälle ja unohtaa kaupunkivelvoitteet.

Olen todennut, että myös italialaisilla on usein piilomökki maalla tai vuoristossa. Tarkemmin kun miettii, niin venäläisilläkin on omat datshansa ja britit ainakin aikoinaan kansoittivat bungalow-kyliä rantakohteissaan. Ehkä kaipuu arjesta johonkin rennompaan, mutta silti omaan asumismuotoon, on meihin sisäänkirjoitettu. Saksalaisista ja hollantilaisista en tiedä muuta kuin että he ottavat lomien alkaessa luotettavan laatuautonsa ja ajavat superstradaa pitkin niin pitkälle etelään kuin tietä riittää. Kiinteä mökki aina samassa paikassa ei ole kaikkien juttu, jos haluaa maisemien vaihtuvan ja palvelun pelaavan.

Italiassa mökkibuumi sai alkunsa 60-80-luvulla, kun vaurastuvassa maassa rahaa alkoi olla enemmän. Sisämaassa asuvat himoitsivat taloa tai huoneistoa meren rannalta, jotta viikonloppuisin voisi elää tukka suolavedestä kimallellen ja ruskettaa valkokaulusihoa. Rantakaupungeissa, kuten Livornossa, meri oli aina läsnä ja syvä rusketus ympärivuotinen. Siellä asuvat tuntuivat valitsevan mieluummin piilopaikan vuoristosta, jossa sai grillata rauhassa ja antaa lasten ja lemmikkien peuhata pihamaalla. Sillä pitihän niitä rannikolle massoina ruuhkassa ajavia firenzeläisiä päästä pakoon. Niinpä syntyi kahdensuuntainen mökkiliikenne perjantai- ja sunnuntai-iltojen iloksi.

Maaseutukoti Italiassa on jotain muuta kuin Suomessa. Siinä missä suomalaisten mökit ovat yleensä talviasuttavia ja helposti lämmitettäviä, peruslämmöllä pidettäviä asuntoja, italialaisten mökit ovat yleensä kosteita kivitaloja ja täynnä kaikenlaista kuhisevaa elämää. Yksinkertaiset ikkunat, savupiiput ja muut raot päästävät sisälle niin montaa sorttia hyönteisiä, etten pysy laskuissa mukana. Miniskorpioneja, sisiliskoja, hepokatteja, jättiläisampiaisia, yöperhosia, hämähäkkejä ja tuhatjalkaisia ainakin löytyy. Sähkönhinnan ollessa pilvissä, kuten aina, italialaiset eivät pidä mökeissään minkään sortin peruslämpöä yllä – sehän on kuin heittäisi rahaa taivaan tuuliin. Niinpä mökille ei välttämättä mennä ollenkaan koko talven aikana, sillä lämmitykseen kuluu jo ensimmäiset pari päivää. Etenkin jos ei olla vielä siirrytty kamiinoihin ja ilmalämpöpumppuihin, vaan eletään avotakka-aikaa.

Yhden legendaarisen huhtikuisen flunssan sainkin sellaisessa vuoristomökissä, jossa ei ollut mitään muuta lämmitystä kuin avotakka ja aurinko, sekä satunnaiset irtosähköpatterit. Nukuin kaksi fleecepyjamaa päällä ja noin kolmen täkin alla ja jos kesken yön tuli vessahätä, oli kyseessä kova tahtojen taistelu, sillä vastassa oli jäätävä hyinen kivilattia ja kuoriutuminen täkkien alta. Sama kämppä taas oli kuin pizzauuni heinäkuun lopussa, jolloin jatkuva hikinoro valui selkää pitkin ja yöllä piti nukkua kaikki ikkunat auki, naapuruston äänien ja pulppuavan vesilähteen solinan siivilöityessä uneen. Vuoristomökki on siis joko tai: joko äärimmäisen yin talvikylmyydessään tai äärimmäisen yang kesähelteillä.

Kun vuoristomökille tullaan, on aina edessä perusteellinen siivous, olipa edellisestä käynnistä aikaa vain muutama viikko. Aina on tomua, hämähäkinseittejä ja hyönteiskeskittymiä tarjolla ja ikkunaluukut avataan apposelleen, jotta ilma vähän vaihtuisi. Sisällä saattaa ensialkuun olla vähän ummehtunut haju. 

Kun mökki on ollut pitkään tyhjillään, siellä tuntuu olevan pysähtynyt yin-energia. Mökille pitää ikään kuin kertoa, että nyt ollaan taas täällä ja asetutaan taloksi. Jotkut nurkat etenkin kaipaavat valoa ja raivaamista sekä kunnon tomutusta. Yleensä lakaistaan perinteisesti harjalla ja rikkalapiolla. Kun pistää tanssimusiikit täysille, siivoaminenkin tuntuu jotenkin hauskalta – ja sehän pistää talon chi-energiat kunnolla liikkeelle. Osa tavaroista kannetaan ulos aurinkoon, jotta kosteus haihtuu ja ne saavat annoksen aurinkoenergiaa. Aurinkoahan käytetään myös energiapuhdistuksessa energisoimaan esineitä. Ja kummasti se energisoi myös pohjoisen asukasta!

Kun on ensin siivottu kunnolla, niin sitten päästään syömään. Mökille yleensä ostetaan aivan liikaa herkkuruokaa ja sitä syödään aivan liikaa, joten pitkä siesta on tarpeen. Rohkeimmat torkkuvat auringossa ja herkkähipiäisemmät vetäytyvät makuukamarin viileyteen. Illalla sytytetään kamiinat, katsotaan äänekkäitä kisailuohjelmia telkkarista ja hörpitään jotain paikallista viiniä lämmikkeeksi. Ulkona taivas on kirkas ja sieltä etsitään aina Otavan tähtikuvio ja jännätään, että näkyisikö tähdenlento. Siinä on elämän elementit mukavasti läsnä.

Ihanaa aktiivista puuhastelua ja maha täynnä olevaa puuhattomuutta kestää hetken, kunnes on taas aika pistää mökki pakettiin. Joka vuosi suunnitellaan, että tänne pitäisi tulla useammaksi kuukaudeksi - tai edes viikoksi - kerrallaan. Ehkä ensi vuonna...

Oli mökki sitten missä tahansa, niin se on mielentila. Aina sinne on vähän ikävä.

Viikunapuun katveessa on tilaa tuulettaa ajatuksia.

Ei sitten niitä peilejä makuuhuoneeseen niin että sänky heijastuu. Ellei halua ottaa varoittava esimerkki -selfietä... Uniin tulee muuten kunnolla twistiä, kun nukkuu suoraan kattoparrun ja valaisimen alla. Onneksi on sentään sängynpääty ja mätsäävät yöpöydät ja valaisimet.

Kerran vuodessa työpisteeni saattaa näyttää vaikka tältä.

Tämä takan ympärys oli täynnä pysähtynyttä energiaa ja tuntui epämiellyttävältä. Kunnon siivouksen jälkeen on taas fengshuit kohdillaan!