Olen pahaa vauhtia puumautumassa. Enää puuttuu leopardilegginssit tai leopardikuvioiset kengät, ja kyllä minä sellaisiakin olen jo kirpputorilla katsellut. Stereotypiat heräävät minussa parhaillaan eloon, puuma kehrää pinnan alla. Vaan onkos sillä miehen iällä muuten mitään väliä? Koulun kemian numeronkin voi unohtaa, kun metsästää tosielämän kemioita.
Kun tämän ikäinen nainen eroaa, ja huomaa jääneensä kuin nallukka kalliolle, jotain täytyy tehdä itsetunnon pönkittämiseksi. Yleensä se tekeminen on aika näkyvää. Yliampumisen vaara on suuri. Sillä nyt täytyy nauttia elämästä niin että muutkin näkevät. Nyt täytyy varmistaa, että kaikki huomaavat, että OLEN TÄÄLLÄ.
Kun aiemmin sanottiin, että naisella ei voi olla koskaan liikaa sohvatyynyjä, niin nyt sen voisi vääntää muotoon, että sinkkunainen ei voi ottaa liikaa selfieitä. Täytyyhän kaikkien nähdä, mitä "ylijäämää" (mutta siis aivan priimaa kamaa, ei mitään kakkoslaatua) on tarjolla. Täytyyhän sitä elää ajan digivirrassa mukana. Klik.
Jokainen joka tulee jätetyksi pitkän suhteen jälkeen, joutuu kasaamaan itsetuntonsa uudelleen, laittamaan "myyntiartikkelin" kuntoon ja päivittämään parisuhde-CV:nsä. Kun elämä kerta tarjoaa pöydän putsaamista kertalaakista, täytyy tutkia mitä sille asettaa seuraavaa kattausta varten. Mennäänkö samoilla sisällöillä, samalla tarjottavalla, vai uudistuuko menu kokonaan?
Vertauskuvani ehkä vähän ontuvat, mutta uudelle kierrokselle ei voi lähteä ihan samoin eväin kuin ennen. Nyt viimeistään täytyy miettiä mitä haluaa itselleen ja mitä on valmis antamaan itsestään toiselle. Rima taitaa hilautua koko ajan korkeammalle, mitä useamman kierroksen on ihmissuhdemarkkinoilla ehtinyt ajamaan. Kun aikaa taas kuluu liikaa, toisilla rima tippuu ihan alas. Kunhan nyt joku edes olisi vierellä.
Minullakin on välillä rima korkealla kuin ennätystä yrittävällä korkeushyppääjällä, ja välillä ei ole rimaa ollenkaan. Mieli voi muuttua, tuuli kääntää tuuliviirin suuntaa. Kai sitä saa vähän ailahdella. Ihan samalla tavalla kuin joku päivä on synkkä, veemäinen ja itkuinen, ja toinen päivä alkaa vuorenhuipulta, läheltä aurinkoista taivasta. Välillä mennään peppumäkea alas, ja sitten taas kiivetään vuorenrinnettä ylös. Aina ei ole ihan varmaa, onko turvavaljaat mukana, ja varmistaako joku alhaalla (tai ylhäällä) jos tipun. Miten saa sisäisen verenvuodon tyrehtymään, jos ulospäin ei näy yhtään ruhjeita?
Se ainakin on varmaa, että nyt mennään minun ehdoillani, ja minä päätän. Minä päätän kenen kanssa seuraavaksi pelaan tai leikin, ja kenen kohdalla laitan täydet panokset peliin. Mistä miehen suhteen tingitään, ja mistä ei todellakaan tingitä.
Tosin en ole varma, jaksaisinko ketään juuri nyt. Minua on kehotettu Tinderöimään jo kauemman aikaa, mutta...
Ihmissuhdepelit ovat pidemmän päälle rasittavia, ja siksi välillä on tervettä huokaista ihan omassa rauhassa, ilman että kukaan vaatii sinulta mitään. Nukkua pitkään, valvoa myöhään, ajatella, kuunnella yön hiljaisuutta tai aamun pulssia. Yksin. Omassa rauhassa. Niin ihanana tai kamalana kuin sillä hetkellä sattuu olemaan. Eipä ole kukaan katsomassa. Sillä kaikkein herkimmät hetket olet aina yksin.
Kun pitää astua ulkomaailmaan, sinne missä se "totuus" on, puetaan joku sopiva rooli päälle, vaikka se puuma tai tiikeri. Pistetään tukka ojennukseen, täydet tällingit kasvojen komistukseksi ja vaatteet tietenkin mielialan mukaan. Tätä koreaa selfien arvoista helyä kiillotan kuitenkin ihan itselleni, omaksi silmäniloksi ja mielenvirkistykseksi. Varsinkin kun tiedän, että se ei ole mitään silkkoa sisältä, vaan täyttä timanttia. Kovassa paineessa mustasta hiilestä kirkkaaksi kiveksi jalostunut. Pientä hiomista vielä vailla.
Voisi myös sanoa, että sisäinen puumani on rakkain lemmikkini ja leikkikaluni nyt. Ja kuka tämän mirrin viereen lopulta pääsee kehräämään, saa todella kiittää onneaan.
Teemabiisiksi on nyt tarjolla vain yksi ainoa varteenotettava vaihtoehto:
Kaija Koo - Pelkkää voittoo
 |
| Nyt erotellaan kissimirrit villipedoista, kyläkollit puumista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti