Elämän parasta aikaa

Olen juuri viettänyt elämäni elämyksellisimmän, nauruntäytteisimmän ja onnellisimman viikonlopun kesäfestareilla. Tätä aikaa en ikinä unohda.

Vuosi sitten itkin tyhjän päällä shokissa. Sitäkään aikaa en ikinä unohda.

On upeaa huomata, miten aika ja asenne auttavat elämässä, kun tulee tiukka paikka ja täystyrmäys. Minä ja sukulaistyttöni paikkailimme molemmat sydämiämme viime syksynä, kun miehet olivat niiden yli kävelleet ja jättäneet jälkeensä kipeän ja tyhjiin valuneen aukon rintaan. Yhtäkkiä kaikki erosivat. Meitä oli monta. Vertaistukea ei tarvinnut etsiä kaukaa.

Päätin tämän vuoden alussa, että nyt kokeilen kaikkea uutta, nyt oikeasti elän enkä sano ei millekään tarjoukselle, jonka elämä asettaa eteeni. Kun avasin reppuni uusille asioille, ensin sen vanhasta tyhjentäen, on elämysten virta ollut loputon. Eron jälkeinen aika on korvannut kaiken sen kivun, jota ensin tunsin.

Tänä kesänä rinnassa sykkii uutta elämää, entistä suuremmalla innolla. Kun ulvoo tuhatpäisen väkijoukon mukana hetkessä eläen, ei ehdi miettiä kuka teki ja mitä, kuka loukkasi ja ketä, kuka hävisi ja kuka jäi. Voi jopa käydä niin, että viereltä löytyykin yhtäkkiä uusia tuttavuuksia, jotka saavat pään kääntymään 180 astetta. Voit nauraa päättömyyksille kesäyössä, voit kuulla aivan tuntemattomien ihmisten keskustelun pätkiä, jotka sopivat juuri siihen mielentilaasi täydellisesti. Voit tuntea hetkellisen onnen, auringonpilkahduksen sadekuuron jälkeen, ja tuntea, että tässä se on. Elämä.

Festareilla näin ympärilläni niin paljon nuoruutta, niin paljon nupullaan olevaa toivoa elämästä ja mitä kaikkea se tuo tullessaan. En kadehtinut nuoruutta tai sileämpää ihoa, en nuoruuden intoa ja optimismia. Sillä minussa oli se kaikki myös. Ikä ei tunnu sisällepäin. Meissä kaikissa on se nuoruuden voima tallella. Älä päästä sitä unohtumaan, älä jää arjen orjaksi. Revittele vähän, pöyhi vielä villejä unelmiasi. Onhan niitä siellä, vähän piilossa.

Meitä oli kaksi sitkeää sissiä rinta rinnan, nauttimassa elämämme kesästä, huolet ja murheet taakse jättäen. Emme ota niitä enää koskaan esiin. Viimeistään Ruisrockissa ne haihtuivat kokonaan ilmaan, taivaalle tuhansiksi atomeiksi. Olen siitä niin kiitollinen. En halua enää murehtia, en halua enää ahdistua. Nyt riittää.

Reppu on täynnä uusia kokemuksia ja olemme kolmen päivän juhlimisen jälkeen virkistyneet, emme väsähtäneet. Olemme voimamme tunnossa, olemme täynnä virtaa, olemme valmiita uusille kierroksille. Nopeammille, korkeammin värähteleville. Ihan kuin meillä olisi ohjausta mukana, kohtalo mukana pelissä. Ilmassa väreili merkkejä siitä, että nyt lähtee. Nyt alkaa. Se kaikki uusi elämä.

Välillä pitää sotia, hampaat irvessä puolustaa omia oikeuksiaan, nostaa suojamuurit ylös, ettei kukaan pääse enää sydäntä satuttamaan. Mutta sitten on hetkiä, jolloin voi antautua täysin hetken vietäväksi, voi unohtaa olevansa hieman kolhittu ja kulunut, ja jättää muurit kokonaan pois. Olla täysin avoin ja antaa sen tulla eteen, mitä on tarkoitettu.

Nyt voin sen sanoa: olen viidakkosotani sotinut, ja minusta on kuoriutunut kuumassa tulessa miekkansa kirkastanut sissisoturi. Se, joka voitti kaikki vastukset.

Sissit. Kaikesta selviytyneet ja pinnalle nousseet. Nyt mennään pelkällä ilolla.

Perusmeininki. Eli todella hyvä sellainen.

Kun näkee ja kuulee jotain suurta, ei voi kuin tuijottaa suu auki ja yrittää saada hengen kulkemaan kappaleiden välillä.
Empire of The Sun oli minulle Kokemus.

"Oon aina valmis kuivaan sun kyyneleesi
Mä tuun puolellesi
Hei, hei beibi sä oot ihmeeni 
Vaikee uskoo todeksi
Sä oot ihmeeni
Haluun et tiedät sen beibi

Jos sulle meinaa jotain
niin mä voin kosii"

Reino Nordin polvistui yleisönsä eteen ja rakasti meidät ihan palasiksi, katsoi juuri minua silmiin "kosiessaan", ja potkaisi vielä mennessään kaiken pahan pois.

Mitä muuta ihminen voi enää toivoa?

Malja elämälle!