Köyhän keittiön ritari

Vilkaisin juuri jääkaappia ja se näytti takaseinään asti hyvin aukealta ja avaralta. Ei, en ole konmarittanut sen sisältöä, vaan syönyt kaiken mitä sieltä löytyy ja lykännyt kauppareissua. Niin kauan kuin pakastimessa on jäätelöä, me pärjätään vielä huomiseen.

Ruoan nyhjäiseminen tyhjästä, kun kaapit ammottavat tyhjyyttään on taitolaji. Etelä-Italiasta kotoisin oleva anoppini osaa tuon taidon hyvin. Tarvitaan vain perunaa tai pastaa, sipulia, oliiviöljyä (aina) ja siinä se melkein onkin, cucina povera, eli köyhän keittiön ruokaa. Yksinkertaisista aineksista tulee toki yksinkertaisen makuista sapuskaa, mutta päällimmäisenä maistuu kiitollisuus. Taas saimme syödäksemme eikä tarvinnut käydä edes kaupassa. Aamen!

Mutta sekin vaatii edes jotain perusaineita. Meiltä löytyy ainakin mausteita, valkosipulia ja mysliä. Sekä veriryhmädieetin mukainen avaamaton paketti hirssiä, joka on vain vuoden myöhässä parasta ennen -päiväyksestään. En sitten koskaan keksinyt miten sitä pitäisi syödä, mutta joku päivä pian ehkä keksin. Älkää vaan kertoko muille fengshui-konsulteille!

Näin hyvinsyöneen näköiseksi touhuan keittiössä hämmästyttävän vähän. Tai enimmäkseen olen keittiössä juomassa aamukahveja ja kirjoittamassa tekstejä. Pitäisi oikeastaan erikseen olla aamukahvin ja luovan kirjoittamisen tila, jossa aivosolut yksi kerrallaan aktivoituvat juuri jauhettujen kahvipapujen tuoksusta, ja erikseen paistokäryjä ilmoilleen päästävä, tiukan actionin kokkauskeittiö. Tiski-show on vielä asia erikseen. Miksi ei ole keksitty itsestään puhdistuvaa keittiötä?

Siksi en varmaan jaksa innostua monimutkaisista ruoanvalmisteluista, ellei kyse sitten ole jonkun kakun tai jälkiruoan teosta. Mmm, mokkapaloja, tai rrr-raparperipiirakkaa. Siihen kyllä riittää innostusta! Tekemäni Runebergin tortut ovat niin hyviä, että niitä söisi vuoden ympäri. Ehkä minut onkin tehty vain juhlia varten –  ja juhlasyömisiä ja -juomisia varten. Arkiruoka, ja sen ruoan laittaminen joka päivä, päivästä toiseen, on niin... arkista ja aikaa vievää! 

Nappaan mieluummin jotain nopeaa. Nälkäkin tulee yleensä varoittamatta ja vasta sitten mietin, että mitä tänään syötäisiin. Ei siinä vaiheessa voi ruveta kaivamaan reseptejä esille ja suunnittelemaan kaupassa käyntiä. Ruokalistan viikottainen etukäteissuunnittelukaan ei oikein ole hätäisen ja hetkessä elävän Lohikäärmeen juttu. Miten voin tänään tietää, mitä haluan ylihuomenna syödä!

Kokkailuni on siis hiukan köyhän puoleista, mutta niinhän sitä sanotaan, että kotitalousopettajan lapsella ei ole kattiloita. No, hiukan ehkä liioittelen. Kyllä minulla kaikkia keittiövälineitä on, en vain käytä niitä useinkaan.

Meillä muuten meneekin niin, että italialainen mieheni tekee äärettömän hyvää suomalaista perunalaatikkoa ja minä taas teen lasagnea ja pitsaa, yleensä kyllä nakkipitsaa, johon tulee ketsuppia pohjalle. Nam. Ei menisi kyllä läpi oikealle italialaiselle, joka on tottunut alkuperämaan versioon ja hyväksyy vain sen, mutta koti-Suomessa syödäänkin kotipitsaa. Ananaksilla ja muilla höysteillä. Italialaiset vihaavat ananasta pitsassa, olen saanut huomata. Suomalaiset kun eivät 80-luvulla syöneet tarpeeksi hedelmiä, niin niitä keksittiin ripotella pitsan päälle. Kinkku-sinihomejuusto-ananas-pitsan veroista ei Suomessa olekaan!

Mitä sitten söin tänään, jos kerta tilanne oli kriittinen ja nälkä päällä? No, onneksi löytyi yksi purkki tonnikalaa, paketti ruskeaa riisiä sekä salaattiainekset. Sitä jäi vielä ylikin, joten huominen on pelastettu. Mutta kun jäätelö tänä iltana loppuu, niin sitten on kyllä jo kauppareissun paikka!


Kirjoittajamme on kulinaristi, joka arvostaa etenkin muiden tekemiä ruokia. Hänen instagram-tilinsä on täynnä kuvia ruoista, joista juuri mikään ei ole itsetehtyä. Kaikista käytetyin hashtag on #dolcevita, sillä jollainhan nuo kilot on täytynyt kartuttaa!

#köyhänkeittiönritari #herkuttelu #jäätelö #nam #ensanoei #saakolisää #toobusytocook #elämännälkä 

Köyhän keittiön ritarittaren keittokurssi, eli perusasioiden äärellä: 

• Salaatti on nopea ja helppo valmistaa, niin ei kulu liikaa aikaa keittiössä säätämiseen.

• Pitsa maistuu hyvältä, nakilla tai ilman.

• Mutakakku suoraan pakastimesta, pursotettavaa kermavaahtoa ja voi lá, valmista tuli!

• Syöminen ja nautiskelu on tärkeää, mutta kun kokkaamiseen ei kulu turhaan aikaa, sitä jää tärkeämmillekin asioille. Kuten vaikka fengshuille. Hmm, pitäisiköhän taas vaihtaa taulujen paikkoja?... Siihen on aina aikaa!

Kohtuullistamiskuuri

When a door closes, there is a window that opens. Just make sure you fit through.

 -Alexander Graham Belliä mukaillen Virpi Karjalainen

Jos tästä yöstä selviän, en ikinä enää syö kakkua ja juo paksua kaakaota rommilla ja kermavaahdolla. Vähintään koko seuraavan kuukauden syön vain keitettyjä porkkanoita ja juon vettä. No, ainakin huomenna pidän paastoa. Ai sä otit tuollaisen kakkupalan? No, ehkä minäkin sitten.

Tässä lyhyt summa summarum kulinaarisista kakkuövereistäni Prahan kahviloissa. Meni vähän Kylli Kukk -linjalle, eli kakkupala päivässä pitää joogaajan notkeana (vaikka hän tästä linjastaan onkin sittemmin valitettavasti lipsunut). Mikä siinä onkin, että vaikka kotona jääkaapissa pilkahtelee valo eikä paljon muuta, niin matkalla tuo syömishomma riistäytyy täysin käsistä. En ole enää pitkään aikaan viitsinyt järkyttää itseäni punnitsemalla lomakilojani reissujen jälkeen - itse asiassa, nyt kun tuli vaaka puheeksi, niin ulkoistin painonmittauspalvelut parvekkeelle. Vaaka lähti jäähylle, fengshuin nimissä tietenkin. Ajattelin, että mitä en näe, se ei ahdista - eikä vaaka ainakaan kerää pölyä lattianrajassa. Siitä voisi varmaan luopua kokonaan - peili ja housujen vyötärö kertovat kyllä missä mennään.

Siinä missä asunnon virtaviivaistaminen on hyvässä mallissa, tavarankesytystaitoni lähes huippuunsa hiotut ja kodin energiat pääsevät vapaasti kulkemaan, niin en ole saanut samaa tatsia omaan kehooni ja sen lempeään chi-virtaukseen. Sen huomasin hotellihuoneessa keskellä yötä: pitelin vatsaani, sydän hakkasi hulluna ja tein dieettilupauksia liian tukevien tsekkiläisten aterioiden jälkimainingeissa. Sillä minunhan pitäisi jo ammatillisessa energiamielessä olla kiinnostunut superruoasta ja viherpirtelöistä ja rakkaudella tuntikausia kypsytetyistä terveellisistä pataruoista. Olenkin kiinnostunut syömään kaikkea mikä maan ja taivaan välissä kasvaa (ja liikkuu), en vaan ole niin kiinnostunut valmistamaan ruokaa itse. Mietin, että voiko se johtua "kotitalousopettajan lapsilla ei ole kauhaa" -syndroomasta, mutta sitten onneksi sain lohduttavan synninpäästön - kaikki on tähtimerkkiini kirjoitettu. Me kaikki vaan emme ole huippucheffejä.

Kiinalaisen astrologian vuosieläimestäni, eli Lohikäärmeestä sanotaan mm. näin: "Lohikäärmeen hyvä terveys on yllättävää, sillä ruokailutottumukset eivät ole yleensä kovin terveelliset. Lohikäärmeellä on liian kiire miettiä, miten saavuttaa maailman herruus; hän ei ehdi murehtia syömisiään. Syöminen on Lohikäärmeelle yleensä vain välttämättömyyksiin kuuluva ohimenevä tapahtuma. Hän nappaa syötäväksi sitä, mitä on juuri sillä hetkellä saatavilla - yleensä jotain epäterveellistä" [Gerry Maguire Thompson: Johdanto kiinalaiseen astrologiaan]. Mieleen muistuvatkin pikalounaat työpaikalla tietokoneen ääressä: samalla kun toinen käsi työnsi paahtoleipää suuta kohti, niin toinen askaroi työtehtävien kimpussa. Välillä piti miettiä, että mahdoinkohan jo syödä. Tosin kyseessä oli maan tapa, joka tarttui työkulttuurin mukana. Ja niin kuin tässä ei olisi riittävästi sulateltavaa, BaZi-kartaltani lisäksi löytyvälle kolmoistiikerille sanotaan, että sen olisi vältettävä mässäilyä ja keskityttävä lähinnä lehtikasviksiin ja ituihin. Boooring!

Koska ongelman tiedostaminen on kuitenkin puoli ruokaa, niin ehkäpä tässä on vielä toivoa. Porkkana on hyvää ja halpaa ja äkkiähän sen suuhunsa nappaa tässä kiireempien asioiden keskellä (ja siitä voi myös valmistaa kakkua). Omistan myös smoothie-koneen, joten laiskuus käydä kaupassa ostamassa pirtelöainekset on ainoa tekosyy. Vesikin on ilmaista ja huuhtelee aivotoiminnan kirkkaammaksi, suolistosta puhumattakaan. Joulut, runeberginpäivät, ystävänpäivät, synttärit ja laskiaispullakausi on ohitettu (tosin ei kunnialla) ja prahalaiset hienostokahvilatkin tuli tutkittua perusteellisesti, makuvivahteita verraten. 

Päätin nyt vakaasti antaa suolistolleni pienen paussin, onhan se kirottu bikinikausikin taas kohta tulossa. Yinin ja yangin merkeissä nyt on aika elää hetki ilman makeita houkutuksia, syödä vähemmän, katsoa tarkemmin mitä suuhun pistää ja palata askeesin pariin. Siis ainakin ensi sunnuntaihin asti, jolloin ystäväni ovat kutsuneet minut all you can eat -kakkubuffetille. Siihen asti nämä kuvat toimikoot silmänruokana ja muistutuksena makeista ajoista.

Paksuakin paksumpaa tummaa kaakaota, jota voi syödä lusikalla. Suomessa perinjuurin harvinaista.

Kakkua on siinä monenlaista. Nam.