Sisäinen fengshui-kriitikko iskee

Olin aiemmin, jo ihan pienestä pitäen, intohimoinen sisustaja ja sisustuslehtien suurkuluttaja. En tiedä kuinka tässä näin kävi, mutta fengshuin myötä innostukseni on laantunut, tai se on saanut uusia sävyjä. Toisin sanoen kriittisiä kannanottoja sisäisessä diskurssissani, jos hienosti sanotaan. En enää näekään ensisijaisesti kaunista sisustusta, vaan fengshui-tutkani kiinnittää huomiota ensiksi ongelmatapauksiin. Sama probleemi minulla on nykyään tv:n sisustusohjelmien kanssa. Ennen katsoin ne kaikki. Erityisesti Innon Marko Paananen kummittelee edelleen unissani, saatamme milloin tahansa olla huonekaluhalleissa sisustuskierroksilla tunnetilojen säkenöidessä. Olenko muuten muistanut mainita, etten tule koskaan unohtamaan Markon sisustustotuutta: "Kyllä ne kangasta on, mutta eivät ne kyllä verhot ole." Aina verhoja katsellessani mietin, että ovatko ne vain kangasta vaiko ihan oikeat verhot. Markolle siitä täysi kunnia. En olisi tämä sama ihminen, jos en olisi katsellut Innoa.

Nykyään sisustusohjelmat ovat kärsineet ajankäytössäni pahan inflaation. Jos satun digiboksin kelauksiltani hetkeksi jotain sisustusohjelmaa seuraamaan, niin syynään kriittisesti sängyn ja peilin paikkoja, ovelta avautuvia näkymiä takaterassille ja suosikki-inhokkiani, sängynpäädytöntä sänkyä suoraan ikkunan alla.

Satuin tällä tavalla vahingossa näkemään pätkän Suomen kauneinta kotia ja jos en huudahtanut ääneen "Mmmitä!", niin vähintään "herrajjumala" pääsi livahtamaan suusta ilmoille. Näin oikein malliesimerkin siitä, kuinka sänkyä ei saa sijoittaa. Siis jos fengshuilta kysytään, ja tässä blogissa nimenomaan kysytään. 

Kilpailevien asukkaiden parisängyn ympärille oli rakennettu messevä kaapistorakennelma, jossa "ruumis" nukkui vähintään vatsaan asti kaapiston alla. Erityisenä bonarina oli toisen nukkujan pään päälle kiinnitetty "kelluva" kaappi, jonka skarppeja linjoja juontajat erityisesti ihailivat. Miten näin pieneen tilaan onkin saatu näin paljon säilytystilaa ja yhtenäinen freesi ilme kuutiomaisine muotoineen. Varsinainen surmanloukku, sanon minä. 

Ei ehkä välittömästi, mutta ennen pitkää tuo valtavan kaapiston alla nukkuminen näkyy asukkaiden elämässä. Jos ei mitään muuta, niin elämä tuntuu ajoittain kaatuvan päälle ja pientä - tai suurempaa - päänkivistystä voi ilmaantua, ellei sitten vakavampia sairauksia. Veikkaan, että nimenomaan sen linjakkaan, kelluvan hyllyn alapuolella nukkuvalle tulee oireita elämään tai kroppaan. Kyllähän se sisustus kivalta näytti, mutta ei varmasti tunnu. En kyennyt katsomaan enempää, teki jo niin pahaa. Etenkin se, kun ohjelman juontajilla ei ollut minkäänlaista fengshui-näkökulmaa asiaan. Eikö ohjelmaa voisi päivittää seuraavaksi niin, että myös fengshui-konsultti kulkee mukana ja kommentoi rehellisesti näkemiään ongelmakohtia? Ikäviäkin asioita pitäisi voida tuoda esille, eikä pelkästään huokailla ihanaa luukkia. Minä ainakin kysyisin kaapistojen alla nukkuvilta näiden sairaushistoriaa...

Viime aikoina olen bongannut erikoisia sisustusratkaisuja myös kotimaisista sisustuslehdistä. Ei auta, vaikka asukkaiden poika on pätevä arkkitehti, jos vanhemmille suunnitellussa talossa asutaan näin palkkimaisesti:

Nojatuolissa lukiessa on palkki pään päällä ja vinokatto painaa niskaa.

Sohvalla istuessa tai loikoillessa palkki pilkistää taas niskan takaa.

Ja uuh-la-laa, sängyssä nukkuessa on palkki taas läsnä! Mitenkähän parisuhde voi, kun palkki erottaa sängyn keskeltä kahtia? Tämä on niinsanottu klassinen "avioeropalkki" fengshuin mukaan.

Suomalaisessa hirsirakentamisessa saattaa talopaketin mukana tulla puupalkki jos toinenkin, mutta riskit pitäisi ainakin minimoida siirtämällä se kaikkein tärkein, eli sänky, pois palkin alta. Jaa miksikö? Koska se tuottaa sitä painostavaa, haitallista sha-energiaa, jota kukaan ei kotiinsa halua. Selkokielellä sanottuna, osuu palkki omaan silmään ja terveys alkaa rakoilla tai sitten se on palkista poikki, avioliitto nimittäin. 

Se olisi kyllä tutkimustiedon paikka tässäkin. Kuinka monella on sukset (tai palkit) menneet ristiin, kun ovat nukkuneet tällaisissa tiloissa? Oikeastaan vaadin tutkimustietoa! Sittenhän sitä voisi tilastollisesti esittää, että jos päätätte nukkua palkin alla, on avioeroprosenttinne tämä. Jos nukutte palkin JA vinokaton alla, prosentti nousee näihin lukemiin. Eikö kukaan ole pitänyt kirjaa näin merkittävästä asiasta? Miksi useimmissa fengshui-kirjoissa puhutaan vaan vaurauden voimistamisesta ja kaiken hyvän kumuloimisesta, eikä oikeasti tartuta härkää palkeista? Sitä hyvää fengshui-elämää on huomattavasti helpompi lähteä etsimään, kun on nuo suoranaiset uhkakuvat ensin kesytetty.

Minä lähden tästä nyt nukkumaan, kun olen saanut viettää oman Karpolla on asiaa -hetkeni. Olenko muuten koskaan sanonut, että nukun kuin tukki? Se johtunee varmaan siitä, että tukkia ei pääni päältä löydy.

Sori nyt ihan kauheasti kanssakuopiolaiset, mutta tässä makuuhuoneessa on fengshui-painajainen jos toinenkin valloillaan. Hylly pään yläpuolella, lasten kuvia vanhempien valtakunnassa, lamppu roikkuu sängyn päällä ja sokerina pohjukaissuolessa, peilikaapisto, josta peilautuu koko sänky ja ikkuna. Mutta sängynpääty löytyy, siitä pisteitä. Ei silti ihan Suomen ihanin fengshui-koti.

Kuva: www.mtv.fi

Hamstraajan tunnustuksia, osa 1: sisustuslehdet

Sisustuslehtien jemmauksessa olen ollut mestariainesta. Aina siitä lähtien kun siirryin vuokra-asumisesta omistusasujaksi joskus 90-luvun lopulla, sisustamisesta tuli jonkin sortin pakkomielle. Vuoden 1999 keväällä löysin johtotähteni, brittiläisen sisustuslehtien kuninkaan, Living Etc:n. Kaikki mitä tuossa lehdessä sanottiin, oli kiveen hakattu totuus. Kuukauden odotetuin juhlahetki oli retki Prisman lehtihyllylle. Muistan millaisia slaageja ja hyperventilaatioita välillä sain, kun lehteä ei joskus määräpäivänä löytynytkään. 

Suhteeni Living Etc:hen on ollut enimmäkseen puhdasta rakkautta ja vain vähän vihaa ja kiukkua siitä, etten voi saada mitä lehden sivuilla tarjoillaan. Aika monet moninaiset tunnit olen tuijotellut vuorotellen omien kämppieni seiniä ja lehden sivuja ja pähkäillyt kuinka voisin saada enemmän tuota ja vähemmän tätä. Jossain vaiheessa aloin jo pahasti kyynistyä ja totesin, että lehti ei enää edusta itseni kaltaista tavallista tallaajaa, olihan koti toisensa perään arkkitehtien, sisustussuunnittelijoiden, designerien ja muiden hurjan tärkeiden ihmisten luksuslukaaleja. Petyin tähän elitistisyyteen ja sanktiona Living Etc:tä kohtaan jätin silloin tällöin jonkun lehden ostamatta - tyydyin vain vilkaisemaan sitä lehtihyllyllä ja välttelemään myyjien katseita. Pitäkää lehtenne ja sisustuksenne!

Muutettuani joksikin aikaa Italiaan 2000-luvun alussa lehdestä tuli taas elämää suurempi instanssi ja sitä oli saatava. Harmi vain, että oli kokonaisia kaupunkeja, joista lehteä ei löytynyt, eivätkä epäluuloiset kioskinpitäjät suostuneet sitä minulle edes tilaamaan. Olin epätoivon syövereissä, osa minua oli poissa. Mikä ilo seurasikaan, kun vahingossa lehteä löytyi Luccasta, kun olin jo menettänyt toivoni monta kertaa.

Vuodet kuluivat, välillä jaksoin sisustaa, välillä en yhtään. Jokaisen Living Etc -lehden silti tallensin kirjahyllyyni ja ehkä vähän silittelinkin niitä ohimennen pölyjä pyyhkiessäni. 

Alkaako kuva jo kirkastua? Kaikesta muusta olin suurinpiirtein valmis luopumaan, mutten rakkaasta lehtiarkistostani.  

Luopuminen liian suureksi kasvaneesta lehtisaldostani alkoi pienin askelin: ensin luovuin kaikista Kodin Kuvalehdistä. Pläräsin ne kaikki läpi, vuosikerta toisensa jälkeen ja päätin, että uudet lehdet luetaan ja laitetaan saman tien kierrätykseen. Sitten kävin läpi Koti ja Keittiö -lehdet. Huomasin, että aika oli jo ajanut ohi, eikä vanhimmilla lehdillä ollut minulle enää suurtakaan tyylillistä sanomaa. Hampaita jonkin verran kiristellen tein selvää Dekoista, Glorian Kodeista ja lopulta Divaaneistakin, ja näidenkin kohdalla päätin pistää uudet lehdet suoraan paperikoriin kirjahyllyn sijaan. Kesti kuitenkin siis vuosia, että päästiin tähän kulminaatiopisteeseen.

Oltuani kolmessa suomalaisessa sisustuslehdessä työharjoittelussa aloin jälleen hukkua lehtiin. Niitä tuntui vain kertyvän ja kertyvän, ja samassa suhteessa luin niitä vähemmän ja vähemmän. Siitä, mikä ennen oli ollut kallisarvoista luksusta ja vapaa-ajan suurinta huvia, olikin tullut arkea ja se vähän niin kuin haiskahti jo työltäkin. Tosin hyvin vienosti ja aromaattisesti.

Marie Kondon Siivouksen elämänmullistava taika -kirjan luettuani aloin kyseenalaistaa myös kaikkein tiukimmin varjeltua omaisuuttani. Tuli siis lopulta se hetki, kun päätin luopua myös Living Etc -lehdistäni. Olinhan lopulta vain ani harvoin enää palannut katsomaan niitä jälkeenpäin. Päätin aloittaa vanhimmista ja selailla ne toki vielä kerran läpi, viedä käden lippaan, tehdä kunniaa ja päästää lehtienergiat vapauteen.

Lehtien plärääminen osoittautuikin mielenkiintoiseksi prosessiksi. Tajusin taas, että 90-luvun sisustukset eivät ehkä enää niin puhuttele, vaikka ne silloin olivatkin huokauksia herättäviä. Seurasin miten päätoimittajan vaihtuessa lehden linja muuttui aikuismaisemmaksi ja sofistikoituneemmaksi; kuinka humoristiset kolumnit vähitellen karsittiin pois ja kuinka designerit saatettiin esitellä järkyttävän tyylittömissä vaatteissa, kampauksissa ja ilmeissä. DIY-jutut, jotka ilahduttivat minua aina suunnattomasti, olivat nekin eläneet aikansa, kun elintaso nousi lehden lukijoiden ikääntyessä. "Nyt niillä on jo varaa teettää työt ammattilaisilla", tuumasin omien virittelyjeni ja maalausprojektieni keskellä.

Lehdistä luopuminen oli kokonaisvaltainen prosessi, jossa samalla kävin läpi omaa sisustamisen historiaani, yleisen maun ja trendien kehittymistä ja muutoksia valokuvaus- ja esitystavoissa. 

"Tuollaisen kylpyhuoneen olisin silloin halunnut", "ai olipa laventelinvioletti todella valtava trendi tuolloin, ilmankos mullakin oli sitä kaikkialla" ja "enpä muistanut, että täällä annettiin myös sijoitusvinkkejä asuntomarkkinoille". En tiedä tekeekö lehtiaarteistani luopuminen minusta paremman ihmisen, mutta välillä on hyvä kyseenalaistaa omia valintoja ja ehdottomia totuuksiaan. Kaikki se hamstrausenergia, jonka sisustuslehtiin tiukasti tallensin, on nyt vapaana käytettävissä johonkin muuhun. 

- No niin, mitäs tv:stä tulikaan?