Kirjojen koko juoni on pakko paljastaa tässä ja makustella sanomaa, sen verran erikoisesta asiasta on kyse. Gary Renardin kirjat, joita löysin kirjastosta kolme (Maailmankaikkeus katoaa; Kuolematon todellisuutesi; Rakkaus ei ole unohtanut ketään) nimittäin perustuvat keskusteluihin ylösnousseiden mestareiden kanssa. Gary Renard heittää herjaa henkiolentojen kanssa, jotka ovat eläneet tuhansia kertoja maan päällä. Näillä hengillä on meille aika tiiviisti asiaa ja Gary on saanut luvan olla viestin välittäjä. Hänen elämänsä muuttuikin täysin tämän johdosta, sai suunnan ja tarkoituksen.
Luin ensin kirjat 2 ja 3 ja vasta sitten ensimmäiseksi ilmestyneen kirjan, Maailmankaikkeus katoaa. Tällä tavalla pääsin itse asiassa helpommalla ja heti käsiksi itse sanomaan, sillä tuo ykköskirja on aika raskassoutuinen, muissa kirjoissa ollaan jo kevyemmissä tunnelmissa. Olkoon tämä kirjoitukseni vähän niin kuin kirja-arvio noista kaikista kolmesta kirjasta.
Artenilla ja Pursahilla, näillä ylösnousseilla mestareilla, jotka juttelivat vuositolkulla Garyn kanssa hänen olohuoneessaan, jotta hän sai kirjansa kirjoitettua, on meille kaikille sellainen sanoma, että maailmaa ei oikeasti ole olemassakaan vaan olemme kuvitelleet ja projisoineet kaiken mielestämme käsin. Alussa oli Yksi, täydellinen ykseys ja rakkaus, jota Jumalaksikin sanotaan. (Fengshuissa puhutaan Taosta, josta syntyi yin ja yang.) Jumala loi Kristuksen, oman kuvansa (miksi, siitä en ole vielä päässyt selvyyteen). Heikkona hetkenään (jollaisia taivaassa ei tietysti koskaan ole) Kristuksen mielessä välähti ajatus erillisyydestä, entäs jos... Tästä häviävän pienestä ajatuksesta syntyi ego, joka pilkkoo kaiken koko ajan pienempiin osasiin, kauemmas yhtenäisestä ja kokonaisesta alkulähteestä. Ja niin syntyi lopulta monimutkainen maailma ihmisineen, joka on egon valtakuntaa ja jossa Jumalalla ei ole osaa eikä arpaa. Ja kun kysytään, miksi Jumala sallii kaiken tuskan ja terrorin, sodat ja kidutukset ja luonnonkatastrofit, niin vastaus on yllättävä: Jumala ei tiedä maailmasta mitään, se ei ole hänen luomuksensa. Sillä jos tietäisi, silloin hän ei olisi Ykseys, Täydellinen, Kokonainen, Rakkaus.
Maailma ja koko maailmankaikkeus on siis ihmisen mielen harhaa, joka johtuu alitajuisesta syyllisyydestä ja egosta. Emme edes tajua, että meitä riivaa kaikenkattava kollektiivinen syyllisyys erosta ja siitä että pakenemme Jumalaa. Tämä maailma heijastelee syyllisyyttämme ja on siksi tuhannen päreinä. Maailma, jonka olemme ympärillemme projisoineet, on itse asiassa helvetti. Nyt seuraa aikamoinen juonipaljastus: ei ole muuta helvettiä luvassa kuin tämä tässä. Olemme tuominneet itse itsemme jatkuvaan jälleensyntymisen kierteeseen. Jokaisella meistä on tuhansia elämiä elettävänään, tuhansia inhimillisen kärsimyksen kokemuksia edessä. Eikö ala jo tuntua helvetilliseltä ratkaisulta? Voi helv... Aika pätevä selitys sille, miksi tuntuu, että ei siitä Jumalasta tässä maailmassa kyllä mitään apua ole, kun katastrofit toisensa jälkeen paukkuu päälle.
Tästä kollektiivisesta harhasta, että tässä elämässä on jotain mieltä, olisi tarkoitus herätä ja katkaista jälleensyntymisen kierre. Tämä on unta, joka vain tuntuu todelliselta. Kehoa ei oikeasti ole olemassa, erillisyyttä muista ihmisistä ei oikeasti olekaan. Meitä on sumutettu! Unihiekat silmissä elämme yhdestä elämästä toiseen, kunnes jossain vaiheessa heräämme henkisesti ja alamme tajuta, että hetkinen. Minun paikkanihan olisi tuolla taivaassa, ikuisen nirvanan luvatussa maassa. Lopulta kukin heräilee omaan tahtiinsa ja siirtyy maallisesta kokemuksesta kokonaan pois. Sinne mitä kutsutaan Kodiksi. Taivaassa kaikki on hyvin, leijailemme yhtenäisenä eteerisenä pilvenä ikuisesti. Ei ole aikaa, ei ole erillisyyttä, ei ole mitään hommaa kesken. On pelkkä ON. Ja koska ei ole dualismia, on vain ykseys ja yhtenäisyys, niin ei ole myöskään vastapoolia helvettiä. Ei ole erikseen miehiä ja naisia, eri rotuja, eri kansalaisuuksia. Olemme kaikki yhtä. Ja kaikki on ikuista, muuttumatonta. Jatkuva muutos kuuluu maan päälle helvettiin (ilmankos se ahdistaakin). Voi pojat, tiedossa on LEPOA! Harmi, ettei mukaan voi ottaa isoa pinkkaa hyviä kirjoja...
Aika tiukka paketti, vai mitä? Jos on sattunut syntymään hyvien tähtien alla ja pipo ei kovasti purista, lompakko on täynnä sileitä seteleitä, elämä on ihanaa ja linnut laulaa auringon alla, voi olla vaikea ymmärtää, että eläisimme muka helvetissä. Kun taas ajattelee nälkäkuoleman partaalla olevaa afrikkalaislasta tai sodan kauhuja pakenevaa pakolaista, tuo kuva on helpompi hahmottaa. Ja tuhansia elämiä täällä maan päällä, aina uudet kamppailut edessä. Aikamoinen kärsimysnäytelmä.
Joku voisi ajatella, että omasta tuskastaan pääsee, kun päättää päivänsä. Ylösnousseiden mestarien mukaan se ei ole koskaan lopullinen ratkaisu, sillä silloin kyseisen elämän oppikurssi jää kesken ja joutuu taas aloittamaan alusta seuraavassa elämässä. Sanotaanko vaikka, että sen minkä taakseen jättää, sen edestä löytää. Jokainen elämä on oppimista varten, tuo oppiläksy vaan on ehkä helpompi nähdä kauempaa kuin omasta elämästä käsin.
Ja mikähän se oppiläksy niinkuin olisi? Mitä varten täällä pyöritään tuhansia vuosia? Olemme täällä kuulemma oppiaksemme kokonaisvaltaista anteeksiantoa. Kun joku hyökkää sinua vastaan, anna anteeksi. Kun mokaat, anna anteeksi. Kun kaikki kaatuu niskaan, sekin pitäisi pystyä antamaan anteeksi. Itse asiassa koko tämä maailma ilmiöineen pitäisi antaa anteeksi, koska olemme sen itse mielessämme luoneet. Anteeksiantamisen polulla on suora reitti taivaaseen ja pääsy karman kierteestä pois. Voi kuulostaa helpolta, mutta tuskin sitä on. Siksi kai tässä olisi muutama sata elämää vielä edessä sitä opetellessa.
Sillä, mitä oikein teet kussakin elämässä, ei ole niin väliä. Ihan sama, mitä harrastat, mitä teet työksesi, kuinka paljon suoritat ja saat aikaan. Sillä ei ole väliä kokonaisuuden kannalta (mutta kerropa se Kelalle). Tämä jos mikä tuntuu varsinaiselta synninpäästöltä. Sillä yhdessä elämässä saatat olla keppikerjäläinen ja toisessa kroisos, yhdessä kuningas ja toisessa katupoika. Se mitä matkallasi opit, on tärkeämpää kuin se mitä TEET. Itseäni tämä lohdutti aika tavalla. Se myös auttoi suhtautumaan siihen, miksi toisilla tuntuu olevan enemmän: enemmän rahaa, rakkautta, ystäviä, hauskanpitoa, taitoja, mahdollisuuksia, menestystä. Mitä ihmiset nyt tuppaavat haluamaankin elämässään, komeampia kiinteistöjä, kauniimpaa kehoa. On niistä osansa minullekin tulossa, eri painotuksilla kussakin elämässä. Ja koska oikeastaan aika on holografista, ei lineaarista, kuten olemme tottuneet ajattelemaan, niin meillä on se kaikki jo nyt. Kaikki on jo tapahtunut ja tapahtuu parhaillaan. Voihan video. Yritän ymmärtää tätä.
Oikeastaan Gary Renardin kirjat ovat aikamoinen mainoskampanja Ihmeiden Oppikurssia varten. Mikä ihmeen Ihmeiden Oppikurssi? En ollut itsekään sellaisesta koskaan kuullut. Herkkupala haarukassa on tämä: itse Jeesus on sen 70-luvulla sanellut eräälle Helenille ja sen tehtävä on opastaa ihmiset Kotiin ja opettaa heille kuinka sinne löydetään anteeksiantamalla. Jotta ei liian helpoksi menisi, tuo kurssi on vaikeaselkoinen, kirjoitettu ilmeisesti jollain Shakespearen sonaateilla, jotta myös ihmiset vuosisatojen päästä pystyisivät sitä ymmärtämään (Shakespeare tuntuu olevan ikuisesti muodissa). Kurssi on itseopiskelua varten ja sen suorittamiseen menee reilu vuosi, joka päivä tehtäviä ja tekstiä lukien. Mutta myös muut henkiset tiet ja opetukset, kuten vaikkapa buddhalaisuus, johtavat lopulta samaan päätepisteeseen eivätkä kaikki tule koskaan edes kuulemaan Ihmeiden Oppikurssista. Eivät ainakaan tässä elämässä. No, onhan noita elämiä vielä kerrakseen luvassa...
Mielenkiintoista on, että anteeksiantaminen on ainoa keino päästä pois tästä maailmasta. Tekisi kovasti mieli välittää viestiä vaikkapa Päivi Räsäselle, tuolle kristillisten pyhälle äänitorvelle, joka kertoo kyllä meille muille mikä on syntiä ja mikä ei ja on mielestään kovinkin Jumalan asialla. Tai itsemurhaterroristi, joka sokeassa kiihkossaan uskoo olevansa hyvän ja pahan oikealla puolella. Kaksiteräinen miekka on taas se, että kaipa tässä pitäisi Päiville, terroristeille ja muillekin kiihkoilijoille anteeksi antaa... Kosto ei ilmeisesti ole oikein sallittua näissä anteeksiantamispiireissä.
Ja kun kerta päästiin vanhoillismielisiin uskontofanaatikkoihin asti, niin varsinainen jymypaukku on tämä: Raamattu on hei ihan so last season. Ylösnousseet mestarit, joista toinen on itse asiassa Tuomaan evankeliumin kirjoittaja, sanovat, että Raamattu oli alunperinkin sensuroitu ja manipuloitu kasa kertomuksia, joilla ei kovin paljon tekemistä ollut Jeesuksen oikean pyrkimyksen ja sanoman kanssa. Sen voi kuulemma heittää romukoppaan saman tien. Samoin uskonnot, kristinusko etunenässä, on yhtä shaibaa. Pyhät sodat eivät koskaan voi olla pyhiä ja kirkkojen ja uskontojen jakautuminen tuhansiin ja tuhansiin lahkoihin ja uskontokuntiin on vain taas yksi esimerkki siitä kuinka ego on johdatellut meidät erillisyyden, yksilöllisyyden harhaan. Mun uskonto on parempi kuin sun! Eipäs, juupas. Vääräuskoiseksi leimaaminen on johtanut vain ikävyyksiin eikä loppua näy. Mieti vaikka juutalaisten kohdalle osunutta holokaustia. Siinä vasta helvetti maan päällä.
En ole itse ollut koskaan erityisen uskonnollinen, joten tällaisen henkisen oppaan löytäminen, joka käskee unohtamaan Raamatun ja kirkot ja uskonnot, on kuin virkistävä tuulahdus. Jos itse Jeesus on sanellut uuden opuksen ja "epäilevä Tuomas" kertoo, että Raamatussa soi pelkkä kirkon sensuuri ja apostolien satuilut, niin sopii mulle. Ja jos Raamattu on old news, niin eiköhän heitetä mäkeen myös toorat, koraanit ja muut allahin kirjoitukset ja aloiteta uudelta pöydältä. Kuka haluaa enää tuomita "käsi kädestä, silmä silmästä" ja suorittaa ympärileikkauksia vain, koska pyhä kirja käskee? Miksi kirjallisuuskritiikkiä ei voi ulottaa uskonnollisiin kirjoihin? Miksi "totuutta" ei voisi joskus myös kyseenalaistaa ilman että saa tappotuomiota niskaansa, kuten Salman Rushdie ja pilapiirtäjät? Historia kun on... historiaa. Kasa tarinoita ja jonkun kärkeviä mielipiteitä. Jos joku uskonnollinen opas on kirjoitettu parituhatta vuotta sitten, miten se voisi päteä enää nykymaailmaan? Maalaisjärki käteen nyt ja lopetetaan se toisten tuomitseminen ja oikeassa oleminen. Alitajuinen syyllisyytemme se vaan on kun puhuu ja heijastaa kaiken pahan toisiin, itsestä pois.
Ennen kuin lopetan ja jätän lukijat epäilemättä suuren hämmennyksen valtaan ja miettimään, että pitäisikö noita kirjoja nyt sitten vilkaista itsekin ja miten niin maailmaa ei ole olemassa, niin kerron vielä suosikkijuttuni Renardin kirjoista. Se koskee valaistuneita ihmisiä. Nämä ovat päässeet henkisessä kehityksessään korkeimmalle tasolle ja ovat valmiita siirtymään taivaan valoon, pois jälleensyntymisen kierteestä. He ovat usein rauhaa säteileviä, superlahjakkaita ihmisiä. Arten ja Pursah paljastavat, että Buddha oli valaistunut, Shakespeare oli valaistunut, Leonardo da Vinci oli valaistunut ja Mona Lisa oli valaistunut (siksi siis se hymy...).
Omasta ajastamme puheeksi tuli Michael Jackson ja kyllä, hänkin oli valaistunut. Katsoin vähän aikaa sitten dokumenttia Michael Jacksonista, sen jälkeen kun olin tämän lukenut, ja kyllähän se todelta vaikuttaa. Valtava lahjakkuus, enkelimäinen puheääni ja born to do it -asenne kaikessa mitä hän tekikään. Ikään kuin olisi kiire hoitaa viimeiset hommat alta pois. Tanssien ja laulaen. Jos ihminen on jo elänyt ne tuhat elämäänsä, hän kantaa niiden oppiläksyjä ja taitoja mukanaan, vaikkei ehkä muistakaan niistä mitään. Jacksonkin sanoi, että hän vaan tuntee vahvasti, että tätä hänen on elämässään tehtävä. Viimeinen elämä voi olla lyhyt, se on vain tähdenlento taivaalla. Kirkas ja kaikkia koskettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti