My feng shui life. Fengshuita, kiinalaista astrologiaa ja oman elämän voimaannuttamista: Isosti idoleiden innoittamana

Lapsena oli ihan eri repertuaari mahdollisia ammatteja, joista valita. Perinteiset kampaajat, opettajat, kirjastontädit tai muut virkailijat eivät väräyttäneet viisareita kun verrattiin näyttelijöiden ja muiden esiintyvien taiteilijoiden hohdokkaalta vaikuttavaan elämään. Minustakin piti tulla näyttelijä, kirjailija tai vähintään runoilija, kun tykkäsin kerta lukea ja riimitellä. Jonkinlaista esiintymisviettiäkin oli, mutta se rajoittui lennokkaaseen runonlausuntaan ja sketseihin. Yhden viikon ajan taisin haluta tekstiilitaiteilijaksi, kun olin lukenut jonkun vetävän haastattelun, kenties Riitta Nelimarkan. Se mitä aikuisten oikeasti tekisin, oli aika lailla hakusessa. Olinhan lapsi ja kaikki ne perinteiset ovet olivat auki ja siitä tuutista oli mentävä. Fengshui ja kuosisuunnittelu eivät olleet edes silmäniskuna alitajunnassa.

Oletko koskaan miettinyt miten pienestä saattaa olla kiinni, että valitseekin tietyn elämänpolun? Kun sain esiteininä musiikillisen herätyksen ja aloin kääntää laulujen tekstejä suomeksi, jotta saisin selville mistä niissä puhutaan, niin kummasti tuo polku veikin minut ensin opiskelemaan englantia ja sitten käännöstoimistoon sorvia veivaamaan. Jos olisin diggaillut vain suomenkielistä osastoa, olisiko tätä valintaa koskaan päässyt tapahtumaan? Yksi vaihtoehto oli lähteä opiskelemaan jotain käsityöhön ja sisustukseen liittyvää ammattia ellei minua olisi suvun taholta ylipuhuttu akateemiselle opinpolulle. Näin jälkikäteen asioita katselleena minusta vähän tuntuu, että universumille jäi tuo tekstiilitaiteilijan ura hampaankoloon kaivelemaan... Kirjallinen ura on toistaiseksi tätä läpänheittoa blogissa ja esiintymään päädyin fengshui-videoiden myötä (ihan kohta, lupaan!)

Jäin miettimään urakysymyksiä, kun kävi ilmi, että The Crash-yhtyeen ex-solisti Teemu Brunila asuu nykyään rapakon takana ja säveltää biisejä, jotka päätyvät jopa Yhdysvaltojen musiikkilistojen ykköspaikalle. Tottakai tarvitaan superlahjakkuutta, itseensä uskomista ja työn ääreen istumista päivä toisensa jälkeen, mutta se ei vielä riitä. Jokaisen menestyksen takana on jokin kohtaaminen, joku toinen joka uskoo sinuun ja lykkää pienen matkaa eteenpäin. Jotkut tuupataan suoraan parrasvaloihin, jotkut saavat kapeampaa valokiilaa, mutta aina joku sinut löytää ja loppu voi olla historiaa. Otetaan esimerkiksi vaikka Ed Sheeran: kun Elton John ryhtyi ajamaan tuntemattoman nuoren artistin asiaa, tulos on käsittämätön menestystarina, jolle ei näy loppua.

Ihailen suunnattomasti ihmisiä, jotka ovat puurtaneet oman intohimonsa parissa eivätkä ole antaneet periksi, vaikka välillä olisikin ollut järkevämpää vaan mennä "oikeisiin töihin". Teemu Brunila opiskeli Turussa oikeustiedettä ja voin vain kuvitella millainen laulava juristi hänestä olisikaan tullut (näen mielessäni miten Teemu tulee oikeussaliin puku päällä ja salkku kädessä ja pistää laulut soimaan falsetista, kenties hyppää ilmaan kantoja kalautellen kuin Hannu Hanhi ja toteaa She's not guiltyyyy... Nyt emme koskaan pääse näkemään tätä, paitsi ehkä jossain musiikkivideossa?)

Toinen turkulainen peräänantamaton lahja musiikkielämälle on Jori Sjöroos, joka ei lannistunut vaikka hänen loistokasta Fu-Tourist-levyään myytiin Anttilan poistolevylaareissa 20 sentillä kappale. Tiedän, että olisin itse ollut riekaleina tällaisen arvottomuuden edessä, mutta Suomi nyt vaan oli liian pieni rapakko tälle musiikkityylille. Paras kosto on haistatella epäonnelle ja epäilijöille ja kiepata mutkan kautta vauhtia nousukiitoa varten, kuten Jori on sittemmin tehnyt.

Teini-iän suurin idolini Sting väsäsi 1970-luvulla kieli poskessa kappaleen Don't Give Up Your Daytime Job, jossa taiteellinen ura ei tahtonut millään aueta, vaan aina palattiin takaisin nollapisteeseen. Ennen minkäänlaista tietoa maailmanlaajuisesta suosiosta Sting kynäili näin: "The song would be my masterpiece / The one to make my name / Bring me immortality / Inside the hall of fame". Siis jäbä lauloi pääsevänsä Hall of Fameen vuonna 1975, mikä toteutui lopulta vuonna 2003. Pistää hieman hiljaiseksi ja pohtimaan manifestoinnin voimaa. Olen tätä monta kertaa ajatellut ja mykistynyt tahdonvoiman merkityksestä. Lienee hyvillä tähdillä ja oikeilla auttajilla tässäkin osaa onnenarpaan.

[Koko lyriikka löytyy muuten täältä:
http://www.stingme.dk/Lyrics/Sting%20Dont%20Give%20Up%20Your%20Daytime%20Job.htm]

Nostan esiin vielä yhden sekä musiikillisen että asenteellisen idolini, nimittäin suomalaisen hard rock -bändin Santa Cruzin. Näiltä miehiltä löytyy niin härskisti munaa, että ihan puna nousee poskille. Santa Cruz on todella päättänyt valloittaa maailman, enkä epäile heitä yhtään, päinvastoin. Kun suomirokkarit haluavat olla maailmanluokan staroja, he ovat jenkimpiä kuin amerikkalaiset itse, yea man. Pohjois-Amerikka on jo hyvin käpälässä sillä santacruzilaiset esiintyivät paikallisessa musiikki-tosi-tv-sarjassa Sebastian Bachin tiimissä, Mercedes Benz halusi heidät automainokseensa ja suosiosta kertoo myös se, että nokkamies Archie Cruz alkaa jo olla kaikissa suomalaisen tv:n musiikkivisailuissakin. Se jos mikä kertoo menestyksestä, heh! Mutta tarinan opetus on, että maitojuna-asenteella on turha kuvitella pärjäävänsä, vaan ovet täytyy potkia sisään äänekkäästi. Let's Get the Party Started!

Santa Cruzia kuunnellessa minäkin kuvittelen olevani Young and Restless, vaikka olenkin enemmän Middle-aged and Calm. Lapsena olin välillä tuskastuttavan ujo, ja edelleen on asioita, joita en kerta kaikkiaan kehtaa tehdä. Oman osaamisen markkinointi on välillä tervanjuontia pahimmasta päästä. Eihän se nyt ole suomalaiselle soveliasta alkaa kehumaan omia tekemisiään, mutta nykymaailmassa vaan pitää. Kun haluan vahvistusta itsetunnolleni, kuuntelen korkealle tähtäävää Aiming High -biisiä. Jos Archie Cruz kehtaa näyttää närhen värkit kaikille motherfuckereille kautta maailman, niin enköhän minäkin.

Idoleita on joka lähtöön, osa himmeämpiä, osa kirkkaampia, mutta se mitä itse olen omiltani ammentanut, on härkäpäinen itseensä uskominen ja oman polun tallaaminen ylpeänä. Se, että unelmasta voi tehdä totta, vaikka kaikki tuntuisi olevan pelkkää vastoinkäymistä. Mutta aina tarvitaan muita ihmisiä ympärille, se kohtalokas tapaaminen, mahdollisuus, joka kääntää suunnan ja aloittaa historian kirjojen kokoamisen. Kukaan ei pärjää oikeasti pelkästään yksin, vaikka kuinka oltaisiin self-made-manejä. Renessanssiaikoina taiteilijoilla oli omat mesenaatit, jotka kustansivat maalit ja pensselit käteen. Ja ennen kaikkea uskoivat, että kyllä tuosta vielä jotain kelvollista tulee.

Visuaalisella puolella idoleitani on ollut jo iänkaikkisen Tricia Guildin luotsaama Designers Guild, jonka perusteella valitsin uraa vaihtaessani työharjoittelupaikankin Guildin tuotteita myyvästä turkulaisesta sisustusalan liikkeestä. Minua ei kuitenkaan päästetty lähellekään sisustussuunnittelua tai asiakkaita, vaan jouduin viikkokaupalla viihdyttämään itse itseäni tyhjässä liikkeessä. Silloin tulivat sadat tapettikirjat, firmat ja brändit tutuiksi. Hypistelin papereita, tarkastelin kuvioaiheita ja väripaletteja ja imin itseeni sitä kaikkea kauneutta. Saatoin ehkä salaa toivoa olevani joskus yhtä lahjakas ja maineikas kuin muoti- ja kuosisuunnittelija Matthew Williamson, jonka värikkäät kuosit ovat mestarillisia taidonnäytteitä.

Eräältä kuosisuunnittelijalta kysyttiin lehtihaastattelussa, että mitä olisit toivonut tietäväsi uran alkuaikoina. Vastaus yllätti, mutta oli hyvin lohdullinen: ei mitään, sillä kaikki tiedot, taidot ja opit olivat tulleet vastaan juuri siinä vaiheessa kun niitä tarvitsi. Itse harmittelin aiemmin, että kaksivuotinen tekstiilialan koulutukseni loppui juuri siinä vaiheessa, kun aloin vasta päästä kärryille siitä mitä halusin ja olisin tarvinnut roiman annoksen lisäoppia mm. kuosisuunnittelun tietokoneohjelmistojen käytössä. Nyt olen muuttanut asennoitumistani, kaikki tulee minulle juuri oikeaan aikaan, kun olen itse valmis. Ja jos ei tule, niin otan itse tiedon ohjaksista kiinni.

Omaan elämään sovellettaessa voikin alkaa kysyä, että missä on minun "kohtalokas tapaamiseni", kuka tai mikä tyrkkää eteenpäin? Luovalla alalla voi aina kyseenalaistaa onko minussa tarpeeksi tahdonvoimaa, pontevuutta ja kykyjä suhteessa muihin. Koska fengshuin mukainen pohjoisen ura-alueeni on keskittynyt kotona sinne olohuoneen sohvalle, niin otanko liian iisisti? Tänä vuonna on onneksi lentävien tähtien myötä kuutosmetallin tukea pohjoisen alueella ja ura-asiat ottavat helpommin tuulta alleen, jos vaan nousee sieltä sohvan uumenista ja alkaa tehdä jotain. Tarkemmin ajatellen, luova työ vaatii tyhjää tilaa, niin aivoissa kuin kalenterissa. Yritän pudistella ikävät ajatukset hartioiltani pois kuin hilseen ja ajatella, että manifestoimallahan tämä hoituu, don't you worry 'bout a thing. Jos sen on tarkoitus tapahtua, niin sehän tapahtuu!

Pieni tuuppaus eteenpäin on jo nähtävissä. Mesenaattia ei ole löytynyt, mutta ensimmäinen yhteistyökumppani kuitenkin. Tammikuussa kirjasin unelmakarttaani oman tapettimalliston, koska sellainenhan olisi superkiva ja näkisin itseni mielellään yltympäri ihmisten seiniä. Siis tapetilla. Kävi niin, että ex-työkaveri vinkkasi erään suomalaisen firman etsivän tapettisuunnittelijoita uutta erikoismallistoa varten. Lähetin hakemuksen ja pidin odotukset korkealla. Oikeastaan olin varma, että nyt tulee maali. Kävin haastattelussa, minut valittiin jatkoon ja lopulta tein oman ehdotelmani mallistosta toukokuussa (64 tiedostoa, joista valittiin reilu tusina).

Asiat vaan jotenkin loksahtelivat paikoilleen, myös se, että pääsin tekemään mallistoani muihin lämpimämpiin maisemiin, eikä tarvinnut kyhnätä kotona. Eikö kuulostakin siltä, että tässä ollaan hyvän fengshuin ytimissä? Määrittelin toiveeni keskittyneesti, sijoitin unelmakartan etelän mainealueelle ja vielä lisäbuustiksi ripustin oman mustavalkoisen logoni olohuoneen pohjoisseinälle ura-alueelle ja siitä se sitten lähti, vuosienergioiden tuella.

Suunnittelemiani tapetteja voi ostaa elokuun alusta lähtien salolaisesta verkkokaupasta Kuvatapetti.fi, mutta siitä pärisyttelen sitten mediarumpua vielä erikseen kun h-hetki koittaa. Elokuuta odotellessa tässä kuitenkin vilkaisu siihen mitä olen saanut aikaiseksi. Näitä kuoseja ja/tai värivaihtoehtoja ei ainakaan vielä valittu tuotantoon asti, vaan jäivät rannalle ruinaamaan. Jos ei muuta, niin voin ainakin tapetoida koko somen. Mieluummin kuitenkin koko Suomen.

Omaa läpimurtoani odotellessa, I'm aiming high.