Jotain rajaa

Välillä vaan tuntuu, että nyt tuli ylitettyä jokin näkymätön raja. Se alkaa tuntua sapetuksena korvien välissä ja vatsanpohjassa raivoaa tunteiden myrsky. Kuinka kehtaatte kohdella minua näin.

Sanotaan, että se miten sinua kohdellaan on suoraan verrannollinen siihen, miten sinä kohtelet itseäsi, tai miten annat itseäsi kohdeltavan. Että jos joku lyö turpaan, niin väistä. Älä jää odottamaan, että se tapahtuu uudestaan. Pistä omat rajasi pystyyn.

Mietin juuri omia rajojani ja sitä mikä on hyväksyttävää käytöstä. Juu, miehiltä nyt lähinnä, sattuneesta syystä. Sillä syyttä satutetaan.

Olen tullut siihen tulokseen, että saa vähän sapettaakin, jos eksäsi on lemmenlomalla Pariisissa, eikä ole vieläkään hakenut kamojaan sinun luotasi. Että on ihan ookoo tuntea ärsytystä, pettymystä, vihaakin. Että pitäisikö miehen kuitenkin ensin sulkea aiemman elämän ovet, putsata kellarikomerot, ja sitten vasta ottaa siivet kohti lemmen kaupunkia uuden rakkaansa kanssa? Kysyin työkavereiltakin, että kai tässä tilanteessa vähän saa vituttaa. Sain vastauksen, että saa. Kaikki käytös ei todellakaan ole okei.

Samaan syssyyn vatsaa korventaa ajatus siitä, että olen suostunut hiljaiseen kohteluun, silent treatmentiin. Että sen sijaan, että minua liehitellyt mies sanoisi "tämä oli tässä", hän jättää jossain vaiheessa vaan koskaan enää vastaamatta. Parin kuukauden hiljaisuus alkaa jo tuntua keskisormen osoittelulta. No, kyllä minäkin voin nostaa omani, jos sitä tarvitaan. Onko siis ok ignoorata ja ghostata toinen hiljaisuuden upottavaan suohon? Ei, ei ole. Otsasuoneni tykyttää siis molemmilta puolilta ja siinä välissä silmät näkevät punaista. Ja muutakin kuin punaista pitsiä.

Viimeinen niitti taisi olla se, kun sain eräältä kolmannelta mieheltä sydämenmuotoisen suklaarasian. Joku sentään arvostaa. Kun otin ensimmäisen konvehdin, se oli syömäkelvoton. Katsoin paketin päiväystä: parasta ennen viime vuonna. Just joo. Olen siis tämän arvoinen. Pilaantuneen suklaarasian arvoinen.

Haistakaa nyt oikeasti pitkä kukkanen. Minua ei enää kohdella näin. Siedän sentään kaikenlaista, mutta nyt ylittyi se kuuluisa raja. Miehiä mollataan usein turhaan, mutta nyt on kyllä aihettakin. 

Mies, miltä sinusta tuntuisi minun housuissani? No sitä et kyllä saa tietää, sillä nämä housut pysyvät nyt tiukasti kiinni. Kunnes joku on oikeasti minun arvoiseni.

Arvosta itseäsi

Koska olen syntynyt aamuyöstä, saan yleensä parhaat ideat juuri aamun pimeinä tunteina, vielä kun en ole oikein hereilläkään. Samaan aikaan kun olen nähnyt päivän valon, lamppu syttyy myös mielessäni.

Välillä kyseessä on yksittäinen mieleen putkahtava idea, välillä kokonainen kirjoitus, joka ikään kuin sanellaan suoraan lause lauseelta aivoanturoihini. Harmi vain, etten ole aamuihminen. Harvoin jaksan nousta kukonlaulunaikaan kirjaamaan viestejä ylös. Täytyy siis vain luottaa muistiin.

Tänä aamuna tajusin, että mistä suurinpiirtein kaikki ihmisen kärsimykset johtuvat. Jos unohdetaan luonnonkatastrofit, nälänhätä ja muut sen sellaiset isomman luokan kiusaukset.

Suurin kärsimys aiheutuu siitä, ettet arvosta itseäsi. Annat muiden määritellä arvosi. Jos saat koulussa kutosen, kuvittelet olevasi ei paitsi huono oppilas, vaan myös huono ihminen. Kympin oppilaan elämä taas voi romahtaa, jos tuleekin kymppi miikka. Siinäkin peilataan arvostusta oman itsen ulkopuolelta.

Kun et arvosta itseäsi, voit kehittää ties mitä oireita. Anoreksiaa, bulimiaa, masennusta, heikkoa itsetuntoa, vatsavaivoja - lista on loputon. Louise Hay on tunnetussa kirjassaan Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi  listannut sairauksia ja niiden taustalla olevia henkisiä tekijöitä. Jotka oikeastaan kaikki voi tiivistää oman itsesi arvostuksen puutteeseen.

Oman arvostuksen puute johtaa siihen, että kaipaat ulkopuolista boostia vähän joka asiaan. Jos sinua ei kehuta joka käänteessä, kuvittelet ettet ole kehujen arvoinen. Onko peräti niin, että sinua ei hyväksytä, vaikka yrität parhaasi? No sehän sattuu ikävästi. Sinun täytyy alkaa todistella paikkaasi ja paremmuuttasi, jotta jotain balsamia tihkuisi haavoihisi. Pitää yrittää aina vaan enemmän. Jotkut luovat tästä ihan urankin, joka perustuu aplodeihin, parrasvaloihin ja ylistäviin arvioihin. Ilman niitä itsetunto puhkeaa kuin ilmapallo. Moni meistä on yllättävän hauras, vaikkei sitä millään halua myöntää.

Kävin katsomassa kohtalokkaasta teinirakkaudesta kertovan elokuvan After. Eräässä kohtauksessa tyttö kysyy pojalta ketä rakastat eniten maailmassa. Poika ei epäröi yhtään kun vastaa, että itseäni tietysti. Minä tuuletin sisäisesti pojan vastauksen puolesta ("Yes!"), mutta tämä vastaus katsottiin tietenkin itserakkaudeksi, itsekkyydeksi. "Niinpä niin, et rakasta ketään muuta kuin itseäsi." No ei sitä nyt ihan noin voi tulkita.

Itsensä rakastaminen on valtavan huojentavaa. Se vapauttaa sinut vastuusta muiden rakkauden suhteen. Sillä aina sitä ihanuutta ei ole tarjolla toisilta. Mitäs silloin teet, kun jäät ilman? Jos ulkopuoliset rakkaushanat jäätyvät, etkä koe, että sinua enää arvostetaan. Niin, siinä käy köpelösti. Tosi köpelösti.

Jos haluaa olla todella vapaa, kannattaa alkaa arvostaa itseään. Paha mieli voi edelleen tulla toisten käytöksestä, mutta ymmärrät, että se johtuu taas siitä, että he eivät arvosta itseään, vaan purkavat pahaa oloaan sinuun. Se on pirullinen kierre.

On pötypuhetta sanoa, ettei yksi ihminen voi tässä maailmassa asioille mitään. Kyllä vaan voi. Voit katkaista arvostuksen puutteen kierteen. 

Se mitä ennen on tapahtunut, on toisarvoista. Se, kuinka sinua on aiemmin runneltu henkisesti, on enää yksi ja sama. Elätkö menneessä vai nykyhetkessä? Elätkö toisten aiheuttamassa tuskassa ja kivussa, arvottomuuden tunteessa, vai päätätkö että nyt saa riittää?

Jos opit arvostamaan itseäsi, eikä se tietenkään ihan pelkässä silmänräpäyksessä käy, vaan sitä täytyy päivittäin treenata kuin kuumia vatsalihaksia, niin muiden kritiikki ja mielipiteet sinusta alkavat valua kuin vesi hanhen selästä.

Toisten miellyttäminen on pitkä ja kivinen tie, joka ei koskaan lopu. Itsesi miellyttäminen sen sijaan on kuin huviajelu piknikkeineen. Aivan valtavan hauskaa.

Kuumien vatsalihasten tavoittelun sijaan minulla on toisenlainen treeniohjelma käynnissä. Ja sen tulokset ne vasta huikeita ovat.

Sellaista treeniohjelmaa ei olekaan, johon ei kuuluisi kakkua ja kuohuvaa! Olenhan todellakin sen arvoinen.